Rakkaat veljeni ja sisareni, ystäväni. Haluan tervehtiä teitä kaikkia
mitä sydämellisimmin profeetta Jesajan sanoin: "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja
hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän
lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä."
(Jes. 63: 9).
Viimeksi lähettämässäni kirjasessa "Profeetta vaiko kultainen vasikka"
puhuttiin hyvin vakavista asioista. Minulle itselleni tuo kirjanen on merkinnyt
hyvin paljon. Joku saattaa hymähtää ja ajatella, että kuinka joku voi sanoa
tällaista jostakin itse kirjoittamastaan kirjasesta. Sallinet minut sanoa
jotakin selitykseksi? Tuon kirjasen syntymisen aikoina sydämeni oli todella
hyvin raskautettu, ja mieleni oli täynnä mitä ristiriitaisimpia ajatuksia.
Jumalan Sanan totuudet ja käytännön todellisuus näyttivät olevan hirvittävässä
ristiriidassa keskenänsä. Kaksikymmentä vuotta olin halunnut palvella Herraa,
ja tässäkö on lopputulos kaikesta: entistä suurempi sekaannus ja hajaannus
jumalanlasten keskuudessa! Aina olin halunnut korostaa sitä, ettei Jumala anna
kunniaansa kenellekään ihmiselle, ja kuitenkin hetkestä toiseen yhä enemmän
vedottiin välikappaleeseen ja pantiin toivo häneen. Yhä suuremmassa määrin
sielunvihollinen tuli luokseni ja kuiskaili korvaani (joskus kuin pasuunan äänellä):
"Kuinka sinä voisit olla oikeassa tässä asiassa, kun enemmistö on toista
mieltä? Katso elämääsi, kuinka kaikki epäonnistuu ja syytä sinun ei tarvitse
hakea kauempaa: sinä et ole antanut kunniaa suurelle saarnaajalle. Katso,
kuinka hyvin on kaikkien niiden suhteen, jotka ovat yrittäneet saada sinut
ymmärtämään "totuuden". Sinä taistelet itse Jumalaa vastaan, kun et
vain toista sitä, mitä tuo saarnaaja sanoi."
Sydämeni oli pakahtumaisillaan kaikkien näiden syytösten keskellä, ja
jouduin todella ajattelemaan, mistä olin saanut tällaisen asenteen sisimpääni.
Yksi perusajatuksista sanomassamme on "Kolmas Exodus", kolmas
maastalähtö. Esikuvana tälle on nimenomaan Israelin kansan poisjohtaminen Egyptin
orjuudesta.
Niin kuin olen aikaisemmissakin kirjoituksissani tuonut julki, johti
Herra minut ensimmäiseksi lukemaan Pyhiä Kirjoituksia, ennen kuin luin mitään
hengellistä kirjallisuutta. Tästä johtuen sydämeni on aivan erikoisella tavalla
ollut ankkuroituneena Jumalan Sanaan, ja minun on mahdotonta ottaa vastaan
mitään opetusta tai ajatusta, viemättä sitä Pyhien Kirjoitusten Valoon. On
kysymys mistä asiasta tahansa, se on sitova meille vasta sitten, kun se saa
Uurimin ja Tummimin, Uuden- ja Vanhan Testamentin välkähtelemään täydellisessä
sopusoinnussa. Sama koskee myös tätä asiaa. Tietoisuudessa siitä, että
Kaikkivaltias Jumala ei muuta Sanaansa ja toimii pelastushistorian loppuun asti
Sanansa mukaisesti, on ainoa mahdollisuus löytää kestävä ratkaisu ja vastaus
tähän kysymykseen Jumalan Sanasta. Miten Jumala toimi edellisten vastaavien
tapausten kohdalla?
Israelin kansan kohdalla tapahtunut ensimmäinen exodus oli niin valtava
ja merkittävä tapahtuma, että siitä puhutaan todella paljon ja selventävästi
koko Raamatussa.
Nykytilanne oli niin ahdistavana sydämelläni, että tunsin pakon kirjoittaa
siitä jotakin. Selailin Raamattuani sieltä täältä ja yritin saada jonkinlaisesta
langanpäästä kiinni alkaakseni kirjoittaa aiheesta. Usea päivä kului ilman että
olisi syntynyt mitään, kunnes aivan kuin aurinko olisi tullut esiin pilvien
takaa. Sisäinen ääni sanoi minulle: "Sinun ei tarvitse itse kirjoittaa
mitään. Avaa Raamattusi aivan alusta ja ota esiin kaikki Sanankohdat, jotka puhuvat
tästä aiheesta."
Lähes kahdenkymmenen seitsemän vuoden ajan olen lukenut Sanaa, mutta
tuskin koskaan olen ollut niin vaikutettu Jumalan Sanan todistuksen voimasta!
Mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän sydämeni riemuitsi; ei siitä, että minä
olisin kaikkina näinä vuosina ollut oikeassa, vaan siitä, että Jumala on oikeassa!
Kirjaseni esipuheessa on yksi merkittävä kappale, jota kirjoittaessani
ikään kuin hätkähdin ja kysyin itseltäni: "Tiedätkö todella, mitä kirjoitat?
Käytät sanontaa NÄIN SANOO HERRA!"
"Jos me luemme ainoastaan
Uutta Testamenttia ja otamme vastaan sen todistuksen Mooseksesta ja
profeetoista, on todellakin mahdollista todistaa 'totuudesta', mutta 'NÄIN
SANOO HERRA', se on vain osatotuus, totuus pienellä kirjaimella! Osatotuus
tekee meille mahdolliseksi puhua hurskaasti ja uskoa olevamme osallisia
kaikista Jumalan Sanan lupauksista, mutta siitä huolimatta me saatamme olla katastrofaalisesti
väärässä!"
Tiedostamatta itse todella sitä, latomisvaiheessa aivan automaattisesti
kirjoitin lainausten otsikoksi "NÄIN SANOO HERRA". Vasta lukiessani
valmista kirjasta käsitin, mitä tuo "NÄIN SANOO HERRA" todella
tarkoittaa. Kysymys ei siis ollut jostakin minun kirjoittamastani, vaan Jumalan
vastauksesta meille tässä viimeisessä ajassa. Mitä useampaan kertaan luen tuon
kirjasen, sitä voimakkaampana loistaa minulle Taivaallinen Valo, sitä selvemmin
näen Valtavan Jumalan paljastettuna kansallensa!
Me elämme todella vaikeassa ajassa, jossa me etsimme vastauksia
kysymyksiimme ja vaikeuksiimme. Me kysymme toistamiseen, mistä johtuu se, ettei
Jumalan apu ole saavuttanut meitä, vaikka niin monta ahdistuksen vuotta on
takanamme. Mitä enemmän huudamme, sitä enemmän vaikeudet näyttävät kasaantuvan!
Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna vierailin eräässä seurakunnassa ja
kävin pitkän keskustelun saarnaajan kanssa. Tästä keskustelusta en voi mainita
enempää, mutta yksi esiin tulleista perusajatuksista oli se, että meidän on
moni asia ajateltava aivan uudella tavalla, uudelta pohjalta.
Minä en tiedä mitä ajatuksia kirjaseni on herättänyt veljissäni ja sisarissani,
mutta sen lukemisen jälkeen siitä ovat erikoisella tavalla kaksi sanankohtaa
kuin tulikirjaimin palaneet silmieni edessä. Kaksi kohtaa, jotka ovat minut
saaneet näkemään ja tuntemaan monet asiat aivan uudella, selvemmällä tavalla
kaiken tämän keskellä: "Profeetta sanoi, profeetta teki, profeetta sanoi,
profeetta näin, profeetta noin!" "Jotta sanoisimme asian juuri siten
kuin profeetta sanoi, lukekaamme siis hänen saarnastansa se ja se... Meidän
tulee sanoa kaikki niin kuin profeetta sanoi!"
"Kaikissa heidän
ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti
heidät. Rakkaudessaan ja kärsivällisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä
ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä" (Jes. 63: 9-). Minä
uskon, että jokainen meistä voi todistaa samasta asiasta. Herra on ollut meille
hyvä aivan erikoisella tavalla. Mutta mitä tahansa Hänen lähettämänsä
palvelijat ovat tehneetkin, ja mikä heidän tehtävänsä on ollut Jumalan kansan
keskuudessa; aina on ollut kuitenkin kysymys jostakin paljon suuremmasta, kuin
mitä inhimillinen silmä on nähnyt: Lähetetyt ovat olleet vain välikappaleita, varustettuna
voimalla, joka ei ollut peräisin heistä itsestänsä. Jumalan armo lähestyi
ihmistä aina erityisellä tavalla niinä hetkinä, kun joku Jumalan lähettämä
palvelija astui esiin sanoman kanssa. Jumalan rakkaus lähestyi ihmistä,
odottaen vastarakkautta!
Monelle ihmiselle Jumala on jotakin kaukaista ja sellaista, mihin ei voi
saada minkäänlaista kosketusta. Mutta edellä mainitunkin sanankohdan
perusteella voimme nähdä, että Hän jatkuvasti seuraa kaikkea meille tapahtuvaa
ja tuntee meidän kanssamme jokaisessa elämämme vaiheessa: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli Hänelläkin ahdistus!" Kuka
voi todella käsittää näiden sanojen julkituoman rakkauden ja laajuuden?!
"Hän lunasti heidät, nosti
heitä, ja kantoi kaikkina muinaisina päivinä." Mitä täytyykään
Kaikkivaltiaan Isämme tuntea sydämessänsä, kun tämän ajan kirkkaana loistavasta
Sanan valosta huolimatta kaikkialla suitsutetaan välikappaleelle ja uskotaan
hänen johtavan ja kantavan Jumalan kansaa! Mitä Hän ajatteleekaan kuullessaan
riemuhuudot ja kansan karkeloinnin äänet kultaisen vasikan ympärillä!
Kuka johtaa ja ketä? Kuka kulkee Jumalan kansan edellä, kuka pitää huolen
siitä? "...ja erämaassa, jossa sinä
olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies
kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet..." Halleluja,
ylistys Jumalalle! Niin kuin rakastava isä kantaa ja suojelee lastansa, pientä
poikaansa, niin on meidän Taivaallinen Isämme kantanut meitä tähän asti
voimansa käsivarsilla, ja on tekevä sen edelleenkin! Viekööt askeleeni
kiiruusti minut pois kultaisen vasikan ympärillä tanssivasta ja riemuitsevasta
joukosta! Viekööt askeleeni minut joutuin pois siitä joukosta, joka katseet
loistaen huutaa pappien johdolla: "Katso, Israel, tässä on teidän
jumalanne, joka johti teidät Egyptin maasta!" Kiitäkööt askeleeni,
kiiruhtakoot jalkani Golgatan ristin juurelle, missä on ainoa todellinen
uskovaisen palvonnan paikka, paikka, missä kaikki todelliset Jumalan lapset
kokoontuvat! Katsokaa kaikki, tulkaa tänne, sillä täällä on Hän, joka on meidät
lunastanut, joka on meitä kantanut, joka on meitä johtanut: HÄN ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ!
Jumala on aina tehnyt suuria niin kansansa kuin uskosta osattomankin
maailman edessä. Mutta kuinka moni on todella käsittänyt tämän tekemisen
merkityksen ja tarkoituksen? Mainitsin sydämelläni olevan kaksi sanankohtaa,
jotka erikoisesti puhuttelevat minua. Toinen niistä on Jer. 2: 6: "He eivät kysyneet: 'Missä on Herra,
joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja
kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje
eikä yksikään ihminen asu?'"
Mikä loistaa erämaassa, vuorten
varjossa? Mikä on tuo tulten kajo, punaiseksi värjäytynyt ehtootaivas? Mikä on
tuo vuorenhuiput valaiseva kirkas loiste? Kauaksi laaksoihin kantautuu
ihmismassojen ääni, vuorenrinteille äänekäs laulu ja ilohuuto. Kansa juhlii,
riemuitsee, ylistää ja palvoo jumalaansa. Keskellä ihmispaljoutta seisoo sen
kuva, kultainen, loistava, ylväänä ja mahtavana karkeloivien naisten ja äänekkäiden
miesten yläpuolella.
Kansa juhlii, iloitsee ulosjohtamisesta, vapaudesta. Jalot kädet heittelevät
erämaan kukkasia patsaan juurelle, sormet hivelevät muotokuvan sileätä pintaa.
"Katso, Jumalan kansa, tässä on teidän jumalanne, joka johti teidät ulos
orjuudesta, Baabelin vankeudesta!" Riemu loistaa juhlaväen silmistä, ilon
kyyneleet valuvat vanhain poskille. On koittanut luvattu aika, Sanan lupaukset
ovat toteutuneet, jumala ilmestynyt ihmisten keskellä!
Kansa tanssii, kiertää jumalaansa, kultaista vasikkaa. "Johda
meitä, johda meitä, vie meidät luvattuun maahan!" Pyhät jalat nousevat, laskevat,
tomu kohoaa ilmaan. "Halleluja, halleluja! Tässä on kansasi, tässä olemme
me, etuoikeutetut!" Äidit viittovat kohti kullan loistoa: "Lapseni,
katsokaa, painakaa mieleenne, uskokaa, uskokaa se vain!" Isät nostavat
poikiaan käsivarsillensa, katsovat silmät kiiltäen kohti jumalaansa:
"Poikani, rakas lapseni, tässä on sinun toivosi, tässä on sinun
tulevaisuutesi!"
Israel juhli kultaista vasikkaa, maailman kansat kultaista miestä,
kahdella jalalla seisovaa. "Katsokaa, tässä on hän, joka on suurin kaikista
jumalanmiehistä, katsokaa, eikö hän olekin suuri!"
Kansa juhli, iloitsi täyttymyksestä, odotti suuria, kiitti menneistä,
luotti suureen jumalaansa. Mutta kaikki eivät iloinneet, eivät sanoneet:
"Johda meitä, vie meidät luvatun kokemiseen!" Minne olisi kuvapatsas
kulkeva, minne johdattava valitun kansan? Minne päin olisi vasikan pää
osoittava, minne muovatun kuvan kasvot silmänsä luova? Minne olisi kansa
päätyvä, missä jumala seuraavan yönsä viettävä?
Kansa katsoi jumalaansa, veistettyyn kuvaan, luotti jumalalliseen
johdatukseen, jumalan mielen julkitulemiseen. Mutta ei kulkenut jumala
itseksensä, seisoi siinä minne sen olivat vahvat käsivarret nostaneet. Minne
olisi jumala kansan johdattava, sinne, minne sen väkevät käsivarret olisivat
kantava, vahvat jalat kuljettava! Kansa uskoi johdatukseen, kantajat suureen
voimaansa; hymyilivät, myhäilivät tyytyväisinä: oli paljon seuraajia, paljon
uskollisia kannattajia! Mutta petosta, petosta oli kaikki, kansa
harhaanjohdettua!
Kansa palvoi, kiitti, ylisti, mutta väärille korville kaikuivat heidän
ylistyksensä, sillä ei kuullut Taivaan Jumala, ei ilahtunut Israelin Pyhä. Ei
kysynyt kansa: "Missä on Herra,
joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa?"
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti