Social Icons

Pages

tiistai 25. helmikuuta 2014

Meidän aikamme




KIERTOKIRJE
HELMIKUU 2010


”Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen.
Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi.
Sitten hän otti maasta Elian vaipan, joka oli pudonnut hänen päältään, palasi takaisin ja pysähtyi Jordanin rannalle.
Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: "Missä on Herra, Elian Jumala?" Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli.
Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: "Elian henki on laskeutunut Elisaan." Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan.” (2. Kun. 2)

”Kuulkaa Herran sana, Jaakobin heimo ja kaikki Israelin heimon sukukunnat.
Näin sanoo Herra: Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat.
He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?'
Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan syömään sen hedelmää ja hyvyyttä, mutta sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi.
Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.
Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta.” (Jer.2)

”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa."
Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.” (Apt. 19)

”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni” (Room. 9).

Rakkaat veljeni ja sisareni Herrassa. Rauhantervehdys teille täältä Heinolasta. Sisäisiä tuntemuksiani kuvannee selvimmin tämä Paavalin ilmaisu, joka uskoakseni kumpuaa sisäisestä tyytymättömyydestä sen suhteen, mitä voidaan nähdä tapahtuvan hengellisessä elämässä. Paavali toi rehellisesti julki tuntemuksensa, ja hänen kohdallaan on kautta aikojen hyväksytty ilmaisuja, joita toisten kohdalla paheksutaan.
Olen pitkään miettinyt ja huokaillut Herran puoleen, että tuleeko minun kirjoittaa ylipäätään mitään, koska jollakin tavoin olen joutunut kokemaan lyöväni päätäni seinään kerta toisensa jälkeen. Yhä uudelleen olen saanut kuulla tyynnyttelyä, että minun tulee odottaa Herran aikaa. Yleisesti tuntuu olevan vallalla ajattelu, vielä kaikkien näiden vuosikymmenienkin jälkeen, että meidän tulee odottaa Herran aikaa ja Hänen asioihin puuttumistansa. Yleismaailmallisesti, ja erikoisesti omassa maassamme olemme olleet todistamassa ennennäkemätöntä lamaa ja laskusuhdannetta. Tässä suhteessa olemme kaikki yksimielisiä.
Joudumme kouriintuntuvasti kokemaan kaiken todellisuuden taloudessamme ja koko elämässämme, sillä hyvin vähän toteutuu mielemme mukaisesti. Joudumme ponnistelemaan yhä enemmän päivittäisessä olemassaolossamme, etenkin kun heikko-osaisempien asema tuottaa entistä suurempaa murhetta.
Aikanaan Herramme totesi: ”Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin. Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: 'Tulee helle'; ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?” (Luuk. 12) Mihin olemme hengellisesti päätyneet kaiken kuulemamme julistuksen jälkeen, kun näemme ensisijaisesti vain kaiken maailmallisen kehityksen, mutta meillä ei ole, näin sanoo Herran Henki, todellista näkemystä ja Jumalan mielen mukaista murhetta Hänen seurakuntansa tilasta? Miten voi olla mahdollista, että niin totaalisella tavalla suljemme silmämme kaikelta keskuudessamme tilan vallanneelta kielteisyydeltä ja vääryydeltä?
”…mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?” Herramme ei puhu mitään Jumalan ajasta tai edes oikeastaan meidänkään ajastamme, jota meidän tulisi odottaa, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Jos meillä on hiukankaan hengellistä näkökykyä, emme voi olla näkemättä todellista tilannetta. Lähtökohtamme oli usko hengelliseen ruokaan, joka aikaansaa todellisten jumalanlasten yhteyden ja tuo keskuuteemme todellisen Jumalan rakkauden. Ilman sarvia ja hampaita voimme todeta, että olemme kohdanneet kaiken tämän sijasta mitä suurimman määrän henkistä väkivaltaisuutta ja toinen toisensa alas painamista siinä määrin, että on todella toteutunut mitä on kirjoitettu 1.Kor. 11: ”Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi…”
Miksi me emme jo aikaa sitten ole päättäneet mikä oikeata on? Todellisuus on huutanut silmiemme edessä suureen ääneen useamman vuosikymmenen ajan, mutta me olemme vain tähynneet pilviä ja taivaanrantaa haluamatta katsoa juuri sinne minne olisi tullut suunnata huomiomme. Me olemme uskoneet eräänlaiseen voittokulkuun kuulemamme palavan julistuksen johdosta, mutta ehkä suurin perusvirhe sisältyy siihen suureen ristiriitaan, joka vallitsee eletyn elämän ja sanojemme suhteen. Mihin me olemme panneet luottamuksemme? Mitä me todella uskomme, mikä on todellisuutemme iankaikkisuuden näkökulmasta?
Omien sairauksieni johdosta ja silmieni avauduttua näkemään oma vajavaisuuteni, puutteellisuuteni ja haurauteni, olen joutunut itsellenikin uskomattomalla tavalla kohtaamaan tämän olemassaoloni rajallisuuden. On mahdollista, että vakuutan itselleni uskoni merkitystä ja pitäytymistäni Sanaan ja Jumalan lupauksiin, osallisuuttani iankaikkiseen elämään, mutta mikä on iankaikkisuuden edessä kestävä totuus minun elämässäni? Olen pakotettu tunnustamaan, että aivan liian suuri määrä epäilyksiä ja epäuskoa tunkeutuu päivittäiseen olemassaolooni, niin että on aivan pakko huutaa Herran puoleen ja sanoa Gideonin hengessä: ”Herra, minä uskon Sinun Sanaasi ja uskon sen kautta tuntevani Sinut, mutta ajatellen menneitä kolmeakymmentä vuotta ja työtäni Sinun elovainioillasi, joudun vakavasti kysymään: mikä todistaa siitä, että Sinä todella olet keskellämme? Jos kerran elämässämme on toteutunut Sinun tarkoituksesi, niin missä ovat kaikki Sinun ihmetekosi, missä on kaikki se hyvä, mihin olemme halunneet uskoa kaikkina näinä vuosikymmeninä? Missä ovat kaikki parantumisihmeet, missä on kaikki henkinen hyvä, kun voin nähdä rehellisyyden nimessä vain toinen toisensa henkistä syömistä ja hävittämistä? Sinun ja Pyhän Henkesi edessä joudun kysymään, miksi on tapahtunut kaikki se, mikä on luonut suorastaan vihollisuuden ilmapiirin minun ja saksassa kävijöiden, ja samalla Saksankin välille? Elämässäni on paljon sellaista, mitä joudun häpeämään ja kauhistumaankin, katumaan Jumalan edessä, mutta milloinkaan ei minua ole syytetty jostakin sellaisesta, mitä todella olen tehnyt! Milloinkaan ei ole minulle kerrottu, mitä pahaa olen tehnyt tai puhunut!
Onko tämä asia, joka voidaan vain unohtaa ja jättää menneisyyteen? Veljeni, sisareni, etkö voi nähdä suoranaista ivaa, joka kumpuaa itse kysymyksestä? Me emme selviä Herran edessä näiden asioiden takia, koska ei ole kysymys vain minusta ja minuun kohdistuvasta vihan hengestä. Itse asiassahan viimeisimmän kuulemani saarnan perusteella minun tulisi olla yli kaiken kiitollinen siitä, että saan kokea saman kuin Joosef, Mooses ja itse Jeesuskin, jotka tulivat omien veljien hylkäämäksi. Kysymys ei ole jostakin menneisyyden asiasta, vaan tämän päivän todellisuudesta! Tämä asia on rikkonut niin suuria ja merkittäviä tekijöitä Jumalan valtakunnassa, että itsekin vasta viime päivinä olen alkanut käsittää kaiken tuhoisuuden.
Itse kamppailen päivittäin henkivaltoja vastaan, jotka syyttävät ja painavat alas, kun taas samalla oma henkeni ja jumalallinen totuuskin tekevät ristiriidan lähes kestämättömäksi. Jollakin tavoin olen kykenevä elämään tämän vääryyden kanssa, mutta nähdessäni sen koko ajan tuhoavan aina vain lisää hengellisyyttä ja ihmisiä, en tiedä mitä tulisi tehdä.
Israelin kansa osoitti käsittämätöntä kärsimättömyyttä ja uskon puutetta Mooseksen noustua vuorelle aivan valtavien kokemusten ja ihmeiden jälkeen. Pienessä hetkessä kansa oli unohtanut kenen kanssa se todella oli tekemisissä, ja totesi olevansa tietämätön sen suhteen, mitä tälle miehelle oli tapahtunut. Kun suuri jumalanpalvelija oli toimessaan kansan näkymättömissä, teki kansa omat johtopäätelmänsä ja langetti toiseksi suurimman jumalanpalvelijan mitä törkeimpään jumalattomuuteen. Aaron ”heitti kultaa tuleen, ja siitä tuli kultainen vasikka”!
Mitä on tehnyt tämän ajan kansa, mitä olemme me tehneet? Jumalan palvelija on mennyt Herransa luokse, ja kaikenlaisten luvatun maan tutkijoiden fanaattisten ja epäuskoa synnyttävien esiintymisten ja tulkintojen johdosta mekin olemme kauhistuneet kaikkien suunnattomien vaatimusten ja odotusten suhteen. Yksi ja toinen on heittänyt kultaa tuleen ja synnyttänyt vasikoita, joiden on uskottu johtavan kansa Luvattuun Maahan. Mutta kuka johtaa ja ketä? Kansa on täysin hajallaan ja tuottaa valtavia ponnisteluja löytää edes kaksi tai kolme samanmielistä!

”Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: ’Missä on Herra, Elian Jumala?’ Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli. Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: ’Elian henki on laskeutunut Elisaan.’ Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan.”
Me uskomme olevamme osallisia johonkin erikoislaatuiseen Jumalan toimintaan, mutta voisimmeko nyt kyseenalaistaa jotakin meissä perustavaa laatua olevaa, kun vielä on armon aika ja Jumalan tuomio ei vielä Hänen puoleltaan ole alkanut. Armo on mahdollista löytää silloin, kun Jumalan kansa itse haluaa tuomion alkavan. Jumalan todellisessa valtakunnassa iankaikkisuuden ilmapiirissä on kysymys hiuksenhienoista eroista, jotka merkitsevät joko siunausta tai kirousta. Siunaus voi olla todella siunaus, mutta meidän mielipiteemme ei paina paljonkaan, jos toimimme vastoin omaatuntoamme ja totuutta: ”Ja nyt teille tämä käsky, te papit! (Ja muutkin tämän ajan uskovat!) ’Jos ette kuule ja paina sydämeenne, niin että annatte kunnian minun nimelleni, sanoo Herra Sebaot, lähetän minä teitä vastaan kirouksen ja kiroan teille suodut siunaukset. Minä olenkin ne jo kironnut, sillä te ette ole painaneet tätä sydämeenne’.” (Mal. 1.)
Me olemme todellakin olleet osallisia ennen näkemättömiin Jumalan siunauksiin, mutta olisiko mahdollista, että koska kaikki ei ole tullut meissä todelliseksi elämäksi, nämä siunaukset onkin muutettu kiroukseksi?
”Ja hän otti Elian vaipan, joka oli pudonnut tämän päältä, löi veteen ja sanoi: ’Missä on Herra, Elian Jumala?’ Kun hän siis löi veteen, jakaantui se kummallekin puolelle, ja Elisa kävi virran yli. Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: ’Elian henki on laskeutunut Elisaan.’ Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan.”
Tässä lyhyessä lainauksessa on tiivistettynä koko meidän iankaikkinen onnemme tai turmiomme. Tutkikaamme sitä hetkinen, ennen kaikkea nähdessämme tämän hetkisen todellisuuden ns. omissa piireissämme. Rikottuina ja lyötyinä tuntemamme ihmiset käyvät kamppailuaan päivästä toiseen, yksinäisinä ja onnettominakin, koska ei ole oikeastaan minkäänlaista seurakunnallisuutta. On vain kultaisia vasikoita siellä ja täällä.
Suuri jumalanpalvelija lähti tulisissa vaunuissa Herransa luokse. Hänessä oleva henki oli siinä määrin erikoislaatuinen, että Suuri Paimen näki hyväksi pitää sen maan päällä ja käyttää sitä muissakin maan matkaajissa. Elisa oli esittänyt pyynnön, että hän saisi kaksinkertaisen osan tätä henkeä, edellytyksenä vain oli että hän näki Elian nousevan ylös.
”Missä on Herra, Elian Jumala?” Elia oli tehnyt monia ihmeitä ja toiminut aivan erikoislaatuista rohkeutta osoittaen. Elisa halusi nyt nähdä itse ja näyttää profeettaoppilaille, onko Elian henki todella siirtynyt häneen. Hän otti maahan pudonneen viitan ja löi sillä vettä. Mitä me olisimme tehneet vastaavassa tilanteessa, tai mitä me olemme tehneet meidän aikanamme, kohdatessamme vastaavanlaiset olosuhteet? Mitä olen joutunut kuulemaan ja kokemaan jo yli neljänkymmenen vuoden aikana kiteytyy siihen kysymykseen, jonka ihmiset ovat esittäneet: ”Missä on suuri profeetta? Missä on suuri profeetan seuraaja?”
Joudun joka päivä ajattelemaan kuolemaa, en ehkä niinkään itsestäni lähtöisin olevista syistä, vaan nimenomaan nähdessäni veljieni ja sisarteni kamppailut. Meistä kukaan ei tiedä lähtönsä päivää tai hetkeä, joten ei ole mitään tärkeämpää kuin se, että suhteemme Jumalaan on kunnossa. Meidän suhteemme saattaa olla kuin Skeuaan seitsemällä pojalla, jotka näkivät suuria asioita ja osaltaan kokivatkin niitä. Mutta mikä oli heidän ongelmansa?

”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.’
Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
mutta paha henki vastasi heille sanoen: ’Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’
Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.” (Apt. 19)

Tämä kaikki kuulostaa jotenkin hyvin tutulta. ”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?” Ei riitä se, että me tiedämme paljon, olemme kokeneet paljon. Nämä juutalaiset onnistuivat varmaankin useamman kerran, mutta eräänä päivänä he kohtasivat hengen, joka paljasti jotakin hyvin merkittävää hengellisen elämän piiristä. Henki tunsi Jeesuksen ja tiesi tarkkaan kuka Hän oli. Henki paljasti myös sen tosiasian, että näissä maailmoissa tunnetaan todelliset uskovaiset ihmiset, joista yksi esimerkki oli Paavali. Mitä on se, mitä me uskomme ja julistamme? ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa!” Kenen julistuksen kautta me olemme vannottaneet ja vannotamme ihmisiä ja pahoja henkiäkin? Mikä on tulos, kun nyt voimme katsella historiaa yli neljäkymmentä vuotta taaksepäin? Mitä on meille tapahtunut? Eikö suuri osa meistä olekin joutunut pahojen henkien voittamaksi ja runtelemaksi, niin että he kulkevat nyt alastomina ja haavoitettuina? Nyt on vain surullista se, että me kuulutamme uskoteltua voittoamme, eikä ketään ole vallannut pelko, ja Herran Jeesuksen nimi on kokenut ennennäkemättömän häpeän ns. meidän toimintamme kautta.
Missä on Herra, Elian Jumala? Me voimme hakata profeetan viitalla niin vettä kuin kalliotakin, eikä mitään iankaikkisesti merkittävää tapahdu, jos huutomme kuuluu: Missä on Elia, missä on Elisa, missä on suuri profeetta! ”

”Jos ette kuule ja paina sydämeenne, niin että annatte kunnian minun nimelleni, sanoo Herra Sebaot, lähetän minä teitä vastaan kirouksen ja kiroan teille suodut siunaukset. Minä olenkin ne jo kironnut, sillä te ette ole painaneet tätä sydämeenne.” Itkuni kuului kautta vuosikymmenien: ”Miksi aina vain puhutaan suurista jumalanpalvelijoista, ja Jeesus-nimeä mainitaan niin harvoin? Miksi jonkun sairastuessa aina sanottiin, että täytyy soittaa Saksaan, miksi kaikissa kysymyksissä etsittiin vastausta Saksasta, miksi kukaan ei uskonut Jumalan toimivan myöskin Suomessa, eikä vain yhden ainoan julistajan kautta?”
”Jos ette kuule ja paina sydämeenne... sillä te ette ole painaneet tätä sydämeenne!” Oikeastaan mikään ei painu sydämeemme asti ilman ristin tietä. Jokainen todellinen jumalanlapsi joutuu astumaan tielle, joka tarkoittaa prosessia, jossa oma minämme painetaan taustalle ja Kristuksen elämä tulee meidän olevaisuudeksemme. Kukaan, joka jatkuvasti vetoaa johonkin suureen jumalanpalvelijaan, ei vielä ole antanut tämän prosessin tapahtua sisimmässään. Ainoa kysymyksemme tänäkin päivänä kuuluu Elisan tavoin: ”Missä on Elisan Jumala?” Tämä kysymys ei ole tänä päivänä suosittu, mutta se on ainoa mahdollisuutemme voittoisaan uskonelämään.
Koska emme tiedä kuolinhetkeämme, emme voi tilata ketään suurta jumalanmiestä vuoteemme äärelle, sillä lähtömme saattaa tapahtua milloin tahansa, missä tahansa. Siksi kysymyksemme ei voi milloinkaan kuulua: ”Missä on suuri julistajamme, missä on tärkein opettajamme”, vaan Sanan täytyy olla meissä itsessämme!
Emme voi kyllin korostaa sitä, että kaikki kuulemamme todellinen Jumalan Sana on meidän omaisuuttamme jo ennen kuin sen kuulemmekaan, koska Pyhä Henki ottaa Jeesuksen omasta ja jakaa meille. Kukaan julistaja ei voi vaatia kiitollisuutta itseään kohtaan, kuten ei Johannes Kastajakaan tehnyt, sillä hän tuli Eliaan hengessä ja sanoi: ”Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta ylhäältä! Minun tulee vähetä, mutta Hänen kasvaa!”
”Kuulkaa Herran sana, Jaakobin heimo ja kaikki Israelin heimon sukukunnat.
Näin sanoo Herra: Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat.
He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?'
Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan syömään sen hedelmää ja hyvyyttä, mutta sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi.
Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.
Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta.” (Jer.2)
He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?
Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?

Eikö juuri nyt ole viimeinen hetki meidänkin kysyä, missä on Herra? Nyt on meidän aikamme lähestyä Herraa ja huutaa Hänen puoleensa koko sydämestämme ja mielestämme, ennen kuin kaikki ystävämme ovat kaatuneet yksinäisyydessään ja turvattomuudessaan. Lue Esra ja Nehemia, lue Danielista, joka tunnusti omansa ja koko kansan synnit. Muutos on kiinni myös meidän asenteestamme ja odotuksistamme. Joka on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, on todellisuudessa hyvin vaarallisella tiellä, joka yhä uudelleen saattaa vaaraan itsensä ja läheisensä.
Mitä me sitten voimme muuttaa? Miten me voimme saattaa alkuunsa jotakin todellista, Jumalasta tulevaa? Tuomitsemalla ankaralla tavalla sen, mikä on ollut ja on edelleenkin väärää keskuudessamme! Me emme tuomitse ihmisiä, vaan asioita, vaikka vastoin yleistä luuloamme jopa Paavali mainitsee nimeltä useita ihmisiä, jotka tuottivat hänelle ongelmia. Aleksander, Hymeneus, Filetus jne. Hän jopa julkitoi, että Herra on tuomitseva nämä ihmiset.
”Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt” (3.Joh.1)
”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa” (2.Joh.1).
”Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’." (1.Kor.5).
”…mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenlaista pahaa” (1.Tess. 5).
”Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen” (1.Piet.3).
Kautta koko Vanhan Testamentin kaikuu viesti: ”Poista paha keskuudestasi!” Mikään tämän asian suhteen ei ole muuttunut meidänkään aikanamme.
Me olemme tulleet osallisiksi monen ihmisen pahoihin tekoihin, koska emme ole tuominneet niitä vain sen tähden, että meiltä on puuttunut rohkeus, tai on ollut kysymys läheisistä ihmisistä. Nykyinen tilanne perustuu täysin siihen, että liian moni ihminen on esittänyt kautta vuosikymmenien valheita, jotka sitten on uskottu yli maan rajojen. Jumalallinen rakkaus vaatii meitä huutamaan asiaan muutosta, sillä yhä vielä pätee ja iankaikkisesti se, mitä sanotaan Ilmestyskirjassakin:
”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
”Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan” (Ilm. 21).
Näistä asioista puhuminen oli ymmärrettävästi turhaa joskus menneisyydessä, mutta nyt todellisuus huutaa niin suurella äänellä, ettei sitä voi enää vaientaa. Kautta aikojen on jouduttu odottamaan Jumalan aikaa, mutta Jeesuskin sanoi ympärillään oleville, ettei Hänen aikansa ollut vielä tullut, mutta näiden aika oli koko ajan. Meillä on nyt mitä suurin hätätilanne, niin kuin sanoin parissa viimeisimmässä tapaamisessamme, ettei meillä kellään oikeastaan ole oikeutta hymyillä kokouksissa, niin kauan kuin tämä katastrofitilanne vallitsee. Jumala kuulee rukouksia, jos me rukoilemme Hengessä ja totuudessa. Emme voi enää pettää itseämme omilla lupauksillamme ja näkemyksillämme. ”Missä on Elian Jumala?” ”Missä on meidän Jumalamme?” ”Missä on Herra Jeesus Kristus?”
Me emme voi vedota joihinkin saarnaajiin tai profeettoihin tai opetuksiin. Kaikella on merkityksensä elämässämme vain, jos se on muuttunut eläväksi todellisuudeksi. Kaikki tapahtuu yksinkertaisuudessa ja vaatimattomuudessa, mutta ei suoranaisessa mielenelämän sairaudessa ja järjettömässä käytöksessä. Uskovaiset ovat todellakin käyttäytyneet kuin hullut. Tässä suhteessa maailma on aivan oikeassa. Nyt on aika meidän itsestämme käsittää, mikä on oikein, ja mitä on tehtävä.


Veljenne Herrassa
Markku Vuori

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kerro muillekin


Mieti kenelle voisit antaa tiedoksi tämän blogin olemassaolon sähköpostitse, tekstiviestillä tai muuten.

 

 

Positiivinen negatiivisuus vai negatiivinen positiivisuus? Osa 2




”Minä sanoin: ’Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi, olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet! Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.” (Neh.1)

Ihminen on aina omalla tavallaan syntinen ja syyllinen Jumalan edessä. Tähän selvään asiaan on tarpeetonta perehtyä syvällisemmin, koska se on niin itsestään selvä. Meitä kiinnostaa nyt ensisijaisesti vähemmän selvä puoli syyllisyydestä, joka ei perustukaan jumalasuhteeseen tai Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan häneen, joka tunnetaan veljien syyttäjänä. Tämä syyllisyys on niin sotkuinen ja sekava, että lukemattomat onnettomat ovat aivan poissa tolaltaan vuosituhantisesta näytöstä ja kokemuksesta huolimatta. Asiasta on aina pyritty antamaan oikeaa opetusta, mutta jatkuvasti jotkin kiemurat saavat ikävät tuntemukset tunkeutumaan olemukseemme jopa siinä määrin, että sielunelämämme sekaantuu ja sairastumme jopa kehollisesti.
Nehemian kirja on laadittu Pyhän Hengen vaikutuksesta, ja se tuo selvästi silmiemme eteen oikeanlaisen syyllisyyden niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Tällä syyllisyydellä on vaikutuksensa kenen tahansa elämässä kaikissa tilanteissa, mutta se ei riko ihmisen olemusta eikä aiheuta suoranaista sairastumista sen paremmin henkisesti kuin kehollisestikaan.
Vihollinen on pettänyt ihmistä kautta aikojen, ja juuri tässä ajassa petos alkaa olla sanoinkuvaamaton. Ihmisten sisin olemus särjetään vääränlaisilla syyllisyyksillä ja syytöksillä. Syytös merkitsee syyllisyyttä ja siten parannuksen teon tarvetta. Tarkemmin tutkien ja perustellen suurin osa ihmisten ahdistusta syytöksiin liittyen, ei ollenkaan perustu Jumalan Sanan todistukseen ja Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan hurskaisiin ja petollisiin henkivaltoihin, jotka suorastaan raivoavat tässä ajassa.
Vihollinen tietää miten viedä voima uskovaisilta, eikä se kaihda mitään keinoja. Petokseen tarvitaan kuitenkin petollinen ulkokuori, joten kaikki syyllistäminen kuorrutetaan hengellisillä elementeillä, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Jumalan valmistaman tien kanssa. Me säälimme itseään syyllistävää ihmistä ja kärsimme hänen kanssaan. Olemme saattaneet vuosikymmeniä lohdutella häntä ja pyrkiä saattamaan hänet ymmärtämään sielunsa syvyyksistä kumpuavia vaikutuksia oikealla tavalla.
On oikein pyrkiä ymmärtämään näitä ihmisiä ja tehtävämme on todellakin auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta kuinka kauan oma mielemme kestää näitä selvittelyjä, on aivan toinen asia. Vääränlainen syyllistäminen ja syyllisyys sisältävät tekijöitä, joita kirjoittajakaan ei ole aikaisemmin oikealla tavalla pystynyt mieltämään.
Väärässä syyllisyydessä rypevä ihminen tuntee ajoittain suorastaan hukkuvansa onnettomuutensa liemeen, ponnistellen kaikin tavoin pinnalle sielunsa hädässä. Jossakin vaiheessa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, itsensä sitä sen tarkemmin ajattelematta. Kun tilanne alkaa olla sietämätön ja voimat alkavat loppua, tällainen säälittävä ihminen ei enää tunnukaan niin säälittävältä, koska hän alkaa turvautua asioihin, jotka eivät ketään miellytä. Hän alkaa, käsittämättä sitä itse, tarjota huonoa oloaan toiselle ihmiselle, turvautuen petolliseen lohdutukseen siitä, ettei toinen ole sen parempi ja onnellisemmassa asemassa kuin hänkään.
”Mietipäs tarkemmin, sinähän olet ihan samanlainen kuin minäkin! Etkös sinäkin toimi aivan kuin minäkin?” Masentunut ja itsensä syyllistävä ihminen tarjoaa syyllisyyttään kuuntelijalleen aina vain lisääntyvin negatiivisin ajatusmallein. Tämä tapahtuu niin huomaamattomasti, että vasta pitkän ajan kuluttua kuuntelija alkaa ihmetellä omaa huonoa oloaan ja käsittämätöntä syyllisyyden tunnetta.
Sääli, myötätunto ja ymmärtäväisyys kuuluvat todelliseen hengelliseen mieleen, mutta jossakin vaiheessa on pakko ajatella oman mielensä parasta. On pakko alkaa puolustautumaan niitä voimia vastaan, jotka vaikuttavat autettavan sisäisten taistelujen johdosta. Syyllisyys on siis todella tarttuva ja vahingollinen vaikutus, jos se ei perustu siihen, mistä juuri luimme Nehemian kirjasta. On surullista se, kuinka suuressa määrin olemme rikkoneet niin Jumalaa kuin ihmisiäkin vastaan. Paavali jo aikanaan käsitti asian todellisen laidan, pystyen erottamaan aidon ja väärän syyllisyyden toisistaan. Aito syyllisyys johtaa parannukseen ja asioiden korjaantumiseen, väärä syyllisyys taas johtaa kierteeseen, jossa syytös syytöksen päällä aikaansaa valtavaa tuhoa, koska ei ole perusteita todelliselle parannukselle tai tervehtymiselle.
Tässäkin ajassa siis vallitsee valtava määrä väärää syyllisyyttä, koska laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus kylmennyt. Minun laitumeni lampaat makailevat toinen siellä, toinen täällä, kaukana toisistaan. Siten ne ovat alttiina vihollisen vaikutuksille, eikä todellista uskovaisten yhteyttä kohta näytä olevan missään. Syytösten ahdistava ilmapiiri alkaa olla sitä luokkaa, ettei kukaan enää jaksa siinä hengittää. Itsesyytöksissä piehtaroiva ei siis anna vain oman sisimpänsä vähitellen hajota, vaan hän onnettomalla tavalla levittää pahoinvointiaan kohtaamiinsa ihmisiin.
Mikä on ratkaisu tähän valtavaan epidemiaan? Se ei ole kenenkään ihmisen vallassa, ja ainoa mahdollisuus edelleenkin perustuu siihen, mitä Nehemia omassa avuttomuudessaan tarjoaa meillekin: ”…olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan…”
Vain yksin Herramme voi meitä auttaa, eikä vääränlaisella syyllisyydellä tai syyllistämisellä ole sijaansa elämässämme sen paremmin kuin rukouksissamme.

Markku Vuori


Jatkuu taas joskus…

lauantai 22. helmikuuta 2014

Mielikuvituksen mahti osa 2




Seurattuani nyt hengellistä elämää eri piireissä vuodesta 1964 lähtien, joudun surulla toteamaan, että aivan liian moni kanssamatkaaja on ajautunut jonkinlaisiin kuvitteellisiin maailmoihin. Miten rohkenen väittää tällaista? Lukemattomien kokemusten perusteella! Kuunnellessani ihmisten perusteluja erilaisille opillisille näkemyksilleen, olen usein joutunut suorastaan ymmälleni. Perustelut ovat ehkä olleet paikkansapitäviä, mutta selvääkin selvemmin on silmät suljettu lukuisilta samasta asiasta puhuvilta sanankohdilta. Ihmisillä on ollut erilaisia kokemuksia ja elämyksiä, joiden varaan sitten on rakennettu kaikki ympäristö. Kokonaisuutta ei todellisuudessa ole muodostunut ollenkaan, vaan eräänlainen fantasiapuisto, jossa toki suurikin osa perustuu eräänlaiseen todellisuuteen, mutta enemmänkin tarkempaa tutkistelua kestämättömään näkökantaan, joka ei löydä todellisia yhtymäkohtia käytännön elämässä. Näkemämme saattaa herättää suurtakin kiinnostusta ja ihastusta, mutta mitä hyödyttää jokin todellisuuteen perustumaton mielikuvituksen tuote hengellisellä alueella? Hengellisyys ei ole jokin utopia tai fantasiamaailma, vaan näkyvääkin maailmaa tärkeämpi kosketus tuonpuoleiseen, joka kokonaisuudessaan perustuu todellisuuteen ja käytännöllisyyteen.
Kuinkahan monta prosenttia näkemästämme hengellisyydestä perustuu meille Sanassa ilmoitettuun todellisuuteen? Ei varmaankaan kovin monta prosenttia!
Ihmisen mieli on todella tuottoisa. Se on tarkoitettu työvälineeksi elämäämme, mutta se on tarkoitettu pidettäväksi hallinnassa. Jos se pääsee valloilleen, on tuloksena kaikenlaista sopimatontakin. Tulee vaistomaisesti mieleen suuri pankkiherra, joka on kuva eräästä äärilaidasta. Hetkessä ihminen siirtyy tuhansien eurojen hotellihuoneesta muutaman neliön selliin, mahdollisesti koko loppuiäkseen. Kysymys ei ole inhimillisestä erehdyksestä, joka voisi sattua meille jokaiselle, vaan kaiken taustana on pidempiaikainen kehitys, jonka tielle ihminen omilla ratkaisuillaan on johtanut itsensä. Ihminen niin helposti antaa itselleen kaikenlaisia lupia, jotka eivät perustu todellisuuteen ja jokapäiväiseen elämään, vaan tietynlaisiin mielikuviin, jotka ruokkivat itseään aivan uskomattomalla tavalla. Ihmisen mieli jossain vaiheessa ei enää ole kykenevä erottamaan fantasioita todellisuudesta, johtaen todella kauhistuttaviinkin lopputuloksiin.
Ihmisen mieli siis tietyssä vaiheessa alkaa toimia ihmistä itseään vastaan, koska eräällä tavalla kontrolli ja tutkittavat alueet menevät päällekkäin. Jossakin mielessä pukki pannaan kaalimaan vartijaksi, ja elämämme arvokkaimmat asiat annetaan aivan väärien voimien valvontaan. Vakavinta kaikessa on se, kuinka näkymättömät nämä rajat oikean ja väärän välillä ovat. Siksi kai meille selvästi tuodaan julki, että meiltä odotetaan totuutta salatuimpaan asti. Kuinka pelottavia kuvia eteemme avautuukaan kaiken tämän keskellä! Uskovainenkin voi omilla ratkaisuillaan ja hyvin pienillä väärillä ratkaisuilla ja näkemyksillä ohjata tiensä suoranaisiin vääryyden maailmoihin.
Yhä vielä joudun pelon sekaisin tuntein ajattelemaan asioita, jotka ovat niin itseäni koskettavia. Uskallan kuitenkin puhua niistä rohkeudella, koska niin karun todellisella tavalla olen joutunut niiden pyöritykseen vuosikymmenien ajan. Aikanaan kaikki sai alkunsa hyvin pienistä yksityiskohdista, joille kukaan ei osannut antaa niille kuuluvaa merkitystä. Vuosikymmenien ajan mieleni oli suoranaisessa myllerryksessä tietooni kantautuvien väitteiden johdosta, joilla ei ollut kuin hyvin ohut totuudellisuuden kosketus. Esitettiin väittämiä, jotka olivat aivan uskomattomia. Liioittelematta voidaan sanoa, että näiden väittämien mukaan olin syyllinen kaikkeen negatiiviseen, mitä eri ihmisten keskuudessa ilmeni. Sama koski kaikkia niitä henkilöitä, jotka seisoivat rinnallani Jumalan työssä. Sanomattakin on selvää, että kaiken takana ovat henkivallat, jotka aikaansaivat suoranaista sairaalloisuutta. Kun saman valheen kertoo useampaan kertaan, alkaa sitä itsekin pitää totena. Mitä useammin tekee saman virheen, sitä helpommin sitä alkaa pitää oikeana, ilman mitään perusteluja ja oikeutuksia!
Tämä on ehkä pelottavin kohtaamani asia uskon elämässäni, kun hyvinkin läheiset ihmiset ajautuvat hetki hetkeltä syvemmälle epätodellisuuden ja suoranaisen valheen maailmaan. Ei ole enää kysymys yksittäisistä totuuden vastaisuuksista ja erillisistä valheista, vaan jopa melko pian ajautuu rehellisyydestä loittoneva uskovainen tilaan, josta pidempiaikaisena ei näytä olevan mitään paluuta todellisuuteen ja totuuteen. Ihminen on alkanut kirjoittaa historiaa uudelleen, omia näkemyksiään ja vääriä perustelujaan vastaavaan muotoon. Jos tämä jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä, mitä inhimillisiä mahdollisuuksia meillä olisi palauttaa tämä ihminen oikealle tielle? Otamme sitten esiin minkä asian tahansa, on hänen mielensä tietokoneen kovalevyllä lukematon määrä näitä historian uudelleen kirjoitettuja vastaväitteitä, joita kohtaan olemme täysin avuttomia. On vain sana sanaa vastaan, vaikka käytännön elämä osoittaisi todellisuuden.
Meidän ei ole tarpeen toistaa tässä kohden kaikkia niitä Uuden Testamentin kohtia, Ilmestyskirja erikoisesti huomioiden, missä annetaan ymmärtää niiden osa, jotka ajautuvat valheen maailmaan. Itse Herramme tuo esiin kaiken pelottavuuden kertoessaan ihmisistä, jotka Hänen nimessään ovat tehneet suuren elämäntyön ihmeiden ja merkkien seuraamana, mutta joita Hän ei siitä huolimatta ole koskaan tuntenut. Ihmiset ovat itsepetoksessaan uskoneet tekevänsä heille uskotut asiat, mutta ovat siitä huolimatta olleet todellisen Jumalan suunnitelman ulkopuolella ja sitä vastaan. Jos heidän toiminnastaan on ollut joitakin hyviä seuraamuksia, niistä nauttivat ainoastaan ulkopuoliset ihmiset, eivät he itse. Heidän kohdallaan ei päde sekään, mitä Paavali puhuu rakentajista, jotka käyttävät erilaisia materiaaleja, jotka tulevat koettelemukset saattavat palamaan ja hajoamaan. Rakentajat itse kuitenkin pelastuvat kuin tulen kautta.
Kuinka kaukana tästä kaikesta ovat kuitenkin ne ns. uskovaiset, jotka omalla toiminnallaan saavat lähinnä vain tuhoa aikaan! Meidän tehtävämme ei ole toimia tuomareina, mutta kaikki tämä tapahtuu meille varoitukseksi, ettemme itse olisi osallisia sellaiseen toimintaan. Kenen puolella ovat nämä ihmiset, jotka puheissaan ovat niin lähellä totuutta, mutta kuitenkin elämällään karkottavat kaikki vilpittömät läheisyydestään? Herramme sanoo aivan selvästi, että joka ei Hänen kanssaan kokoa, se hajottaa. Nyt tässä viimeisessä hetkessä, joukon pienentyessä, on kaikki hajottaminen entistäkin vaarallisempaa ja pelottavampaa.
Milloin hyväksymme lopullisesti sen tosiasian, että Jumalan Valtakunnassa vain aito on aitoa. Kaikki jäljitelmät ja kopiot on jo aikaa sitten tuomittu katoamaan. Ainoastaan alkuperäinen huomioidaan näkymättömässä maailmassa, jonne olemme matkalla!
Tänä päivänä ihmiset uskovat mitä erilaisimpiin näkymättömiin maailmoihin, joista myöskin viestitetään meille mitä erilaisimpia sanomia ja näkyjä. Kysymys ei ole vain joistakin mielikuvituksen tuotteista, vaan pimeyden henkivalloista, jotka työntyvät näkymättömästä maailmasta valkeuden pilvien keskellä. Pimeyden enkelit ovat tässä ajassa pukeutuneet valkeuden palvelijoiksi, joiden viesti sisältää häkellyttävässä määrin samoja elementtejä, joita olemme tottuneet pitämään Jumalalta tulleina. Pienikin poikkeama alkuperäisestä aikaansaa mitä kauhistuttavimpia muutoksia joka suhteessa, tästä todisteena geenitekniikka ja dna. Tuhoisiin seurauksiin johtaa jo pienikin muutos ketjuissa, jotka ovat meille näkymättömiä.
Pienikin hapatus hapattaa koko taikinan, on yritetty saattaa tietoisuuteemme koko uskossa olomme ajan. Me vain emme ole ottaneet sitä kyllin vakavasti. Itse olen ollut yli kolmenkymmenen vuoden ajan todistaja sille, kuinka eri ihmiset eri tilanteissa ovat ”lohdullisesti” todenneet, että tämä ja tämä on melkein kuin sitä ja sitä. On tiedostettu seikkoja, jotka tuntuvat ensi alkuun oudolta, mutta omia tavoitteita on tukenut tietty kokonaisuus, joka sitten on mieltä rauhoittaen hyväksytty totuudeksi, kun se kerran on ollut niin vakuuttavaa ja suurimmaksi osaksi paikkansa pitävää. Tässä on ollut alun alkaen tuhon siemen. Näin voimme todistaa vieraan vallan tunkeutumisen jaloimpiinkin piireihin, ilman että vartiomiehen pasuunan puhallukseen olisi reagoitu oikealla tavalla. Vartiomies on vaiennettu kivisateeseen ja jopa tappaviin nuoliin. On jatkettu eteenpäin kokonaisuuden kanssa, joka itsessään on kantanut mukanaan tuhoisia elementtejä, jotka omalla tavallaan ovat ruokkineet mielen syövereitä, johtaen täysin vääriin päätelmiin. Sen sijaan että olisi palattu takaisin alkuperäiseen Sanaan, on kaikelle annettu oma selitys, niin että Jooelin ennustama ennalleenpalauttaminen on jälleen kerran kokenut kovan takaiskun. Nämä mielenelämän sirkkalaumat ovat syöneet lähes kaiken hengellisen ruuan, ja jäljellä on vain mustunut maa ja pimentynyt taivas.
Me odotimme jotakin aivan muuta kuin mitä nyt katselemme ympärillämme, itse kukin pelon sekaisin tuntein. Kaikki näkemämme on saanut meidät toimimaan vastoin parasta tietoamme ja käsitystämme, niin että etsimme lohtua vääristäkin asioista, koska mielemme ei ole kykenevä kohtaamaan sitä pettymystä, mikä rehellisyyden nimessä on vallannut mielemme. Mutta emmekö me, nämä asiat näkevät, ole kuitenkin kiinnitetyt siihen totuuteen, joka alusta asti sai meidät valtaansa? Uskon korkeudessakin ymmärrettävän masentuneisuutemme ja ilomme katoamisen. Meidän on pakko rohkaistua ajattelemaan, ettemme me ole tällaista halunneet emmekä todellisuudessa ole edes syyllisiä sen tapahtumiseen.
Olemme joutuneet vastakkain todella suurten voimien kanssa, ja kauhistuttavinta on ollut koko ajan se, kuinka rakkaat veljet ja sisaret ovat olleet vihollisen palveluksessa, asettamassa palavia nuolia vihollisen jousiin. Jokainen valhe, jokainen vääryys, on toiminut vihollisen hyväksi ja mielemme masentamiseksi. Meitä on syytetty kaikista negatiivisista asioita vuosikymmenien ajan. Me olemme tienneet syyttömyytemme ihmisten edessä, vaikka Kaikkivaltiaan edessä aina koemme itsemme tavalla tai toisella syyllisiksi. Mutta kaikelle tälle on nyt tultava loppu, ennen kuin tuho keskuudessamme tulee liian suureksi! Ei ole nöyryyttä väärien asioiden myöntäminen. Me olemme antaneet kulkea ylitsemme niin selin kuin muutenkin maaten, ihmetellen kengänjälkiä kasvoissamme ja koko ruumiissammekin. Nyt on aika tuomion alkaa Jumalan huoneesta, ja me saamme mennä Herramme eteen juuri sellaisina kuin olemme, kertoen kaiken tämän Hänelle. Hän tietää sen, on aina tietänyt, mutta olemmeko oikealla tavalla kertoneet kaiken hänelle?
Me emme enää jaksa kantaa väärää syyllisyyttä. Juhlikoot väärät ihmiset väärien henkien kanssa. Meidän aikamme on nyt kantaa kaikki tämä kokemuksemme Jumalamme eteen, tietoisena omista vajavaisuuksistamme ja heikkouksistamme, mutta silti kieltäytyen ottamasta vihollisen syytöksiä yllemme.

Markku Vuori

 

Sample text

Sample Text

Sample Text