Social Icons

Pages

lauantai 29. joulukuuta 2018

Minä viheliäinen ihminen!


”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room.7).

Usean päivän ajan, nyt vuoden 2018 lopulla, olen käynyt lävitse mennyttä elämääni monenlaisten varjojen pyyhkiytyessä ylitseni, ei omasta tahdostani, vaan alitajunnan ja osaltaan Herran Hengen vaikutuksesta. Siksi en ole pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Minulle opetettiin jo vuosikymmeniä sitten, ettei uskovaisen sanavarastoon kuulu käsitettä ”miksi?” Jollakin tavoin olen tämän juhla-ajan puitteissa kuulunut siihen joukkoon, jolle tämä perhejuhla kaikesta hyvästä huolimatta on omalla tavalla hyvin ristiriitainen ja todella surullisia ajatuksia luokseen kutsuva. Miksi kohdallani pitää ollakin niin, että vaikka vietin varsinaisen joulun kahdessa eri sukulaisperheessä niiden hajoamisen johdosta, yksinäisyys rynnii ovelleni ennen kokemattomalla voimalla?

Miksi ihmisen täytyy kokea niin suuri määrä yksinäisyyttä ja omalla tavallaan avuttomuuden tunnetta? Miksi ei aivan toisenlaisella tavalla elämässä voi toteutua niin ihana sana?:

”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.” (Saarn.4).

Me elämme todella erikoislaatuisessa ajassa, jossa meidän ei ole tarkoitus poimia itsellemme mieluisia sanankohtia, vaan tarkoitus on entistä suuremmalla innolla keskittyä ajatukseen ”jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee!

Mitä ovat kaikki nuo varjot ja melko synkätkin pilvet, jotka ovat käyneet itse kunkin elämän ylitse? Moni meistä on joutunut kokemaan totuuden, joka on hieno lausuttuna, mutta koettuna suorastaan karmaiseva: ”Parempi yksin yksin, kuin kaksin yksin!”

Heti aamusta jo vuoteella maatessani mielessäni alkoi toistua ajatus ”tällaisenani”. Se oli vaikea löytää, koska Sanassa se on kirjoitettuna vanhan ajan tapaan ”tämmöisenäni”. Ajatukseni menivät samanaikaisesti kaikkeen kokemaani ja varmastikin kokemaamme. Miksi niin laajamittaisesti pakenemme ajatusta ”viheliäinen” ja pyrimme enemmän kuin sitä itse olemme valmiit ajattelemaankaan, katselemaan itseämme lainapeileistä, pyrkien unohtamaan todellisen, oman olemuksemme, ja ihailemaan peilistä heijastuvien muiden ihmisten näyttävämpää varjokuvaa? Miksi meille on niin vaikeata olla oma itsemme, juuri se, mitä todella olemme? Jaakob puhuu peiliin katsomisesta:

”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;  hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.” (Jaak.1).

Miksi, miksi, miksi? Juuri siksi, koska tarvitsemme itsemme tuntemista enemmän kuin käsitämmekään, voidaksemme todella olla oma itsemme, emmekä jonkin toisen ihmisen heijastus! Veljemme Paavali asettaa jumalallisen ilmestyksen johdosta eteemme peilin, joka näyttää todellisuuden elämästämme! Kun näemme oman todellisuutemme, oman viheliäisyytemme, näemme myös oikeassa valossaan kaiken muuttamiseen tarvittavat tekijät! Mitä toteaa veljemme Paavali omasta itsestään jumalallisen peilin edessä?:

”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!”

Emmekö aivan itse, omasta halustamme, aikanaan antaneet Herrallemme täyden vallan elämässämme, jotta olisimme aidosti kykeneviä huudahtamaan kaiken viheliäisyytemme keskellä Tuomaksen tavoin:

”Minun Herrani ja minun Jumalani!”

Kenen ”minun”? Tiedänkö minä ja tiedätkö sinä keitä todella olemme? Kenen ”minun” tulee olla valmis kohtaamaan Herransa?

maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulun Sanoma!

Lukekaamme tänä juhla-aikana Evankeliumi Jesajan kirjasta:

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.” (Jes.9).

Jotta tämän Sanoman sisältö todella avautuisi meille, lukekaamme myös:

”…anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.” (Ef.1).

Olkoon tämä meidänkin anomuksemme niin itseämme kuin lähimmäistämmekin varten tänä juhla-aikana! Käsittäkäämme tänä kriittisenä hetkenä kenen kanssa todella olemme tekemisissä  ja mitä puheena oleva Nimi syvimmältään tarkoittaa. Hänen Nimessänsä toivotan Sinulle aivan uudenlaista Hänen läsnäoloansa niin nyt kuin tulevinakin aikoina!

lauantai 22. joulukuuta 2018

”Jobin joulu!”

Kirjoitimme viimeksi erämaasta ja ulvovasta korvesta. Kaikella on aikansa ja paikkansa itse kunkin elämässä, mutta voinemme todeta koko maailman muuttuvan enemmän ja enemmän erämaaksi ja ulvovaksi, todellisesta elämästä vieraannuttavaksi, ulisevaksi ja meluisaksi korveksi!

Aamulla ensimmäiseksi ajatukseni menivät Jobiin ja hänen kokemuksiinsa. Hän kohtasi sanoinkuvaamattomia vastoinkäymisiä elämässänsä siinä määrin, että vielä nytkin, maailmanaikojen loppupuolella, ikävät kokemuksemme saavat nimityksensä ja kuvauksensa hänen nimensä mukaan. Joudun kuitenkin nyt toteamaan melkoisen ristiriidan perinteisessä ajattelussamme ja näkemyksissämme!

Jobin kirjassa on 42 lukua täynnä kuvausta, jonka luemme suorastaan vavisten ja ikään kuin pakosta. Olemme erikoisesti panneet merkille ”surkeatasoiset auttajat”, joiden virka ainakin osaltaan voidaan nähdä, Jobin kannalta, ulvovan korven imitoimisena ja oman kunnian etsimisenä. Mutta mitä olemme jääneet paitsi todella pitkänä ajanjaksona? Sen huomaat kun luet Raamatustasi 42. luvun aivan uudenlaisella paneutumisella! Jobillakin oli ”joulunsa” ja lahjapakettinsa, tosin ilman kuusta! Miksi emme enemmänkin ajattelisi ja puhuisi tästä ”joulusta”?

Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut. Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä... Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua… Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.” (Job.42).

Miksihän olemme tehneet tästä lohdutuksesta niin kaukaisen ja vaikeasti käsitettävän? Kuten jo totesimme, on kaikella aikansa, niin erilaisilla ahdistuksilla kuin kärsimyksilläkin, Jumalan Maailmassa! Miksihän olemme niin valmiita istumaan tuhkaläjissä ja loputtomasti kaapimaan tulehtunutta pintaamme? Ajatelkaamme tänä talvisena hetkenä enemmänkin sitä muutosta, minkä Rakastava Herramme haluaa tuoda elämäämme ja olemukseemme ainoana todellisena Auttajanamme!:

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.” (5.Moos.32).

Olemme juuri nyt, hengellisin silmin katsoen, aivan erityisessä historian vaiheessa, jossa kasvojemme eteen asetetaan juuri tätä aikaa koskevia totuuksia Jumalan Sanasta, Tahdosta. Mikä eniten kiinnittää juuri nyt huomiotani Jobin kirjan lainauksessa?:

”Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon…”

Nämä muutamat sanat sisältävät koko kohtalomme ja tulevaisuutemme, unohtamatta seuraavaakaan!:

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).

maanantai 17. joulukuuta 2018

Autio, ulvova korpi!


”Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti. Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä. Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa. Herra yksin johdatti häntä, eikä hänen kanssansa ollut ketään vierasta jumalaa.” (5.Moos.32).

Jo kohta viikon ajan on mielessäni soinut toistuvasti yksi jae tästä lainauksestamme.

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.”

Kuinka elävä kuva se onkaan menneestä ja mahdollisesti tulevastakin elämästäni! Suuri, tulossa oleva juhla ei kovinkaan suuresti saa ajatuksia kohoamaan niihin korkeisiin tunnelmiin, mitä kieltämättä jo jatkuvasti soivat joululaulut tahtovat virittää. Etenkin tänä jouluna ajatukseni ovat suuressa määrin niiden luona, joille joulu on hyvin ristiriitainen ajankohta. Päiväkausia on mielessäni soinut enemmänkin kaksisanainen sävel, joka herättää uskomattoman määrän kaihomieltä ja surua ja suuttumustakin. Tuon melodian nimi on ”Matildan hattu”! (Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselleni.)

Aamun uutisissa joku mainitsi ajatuksen ”epäasiallisesta kohtelusta”. Siitä kertoo äitini elämä hyvin laajamittaisesti, enkä siltä ole säästynyt minäkään. Meitä kumpaakin taisi menneinä vuosina pitää koossa ja pystyssä vain ”Korkein Sairaanhoitopiiri”, joka hyvin näkymättömällä mutta todellisella tavalla oli joka hetki läsnä! Tämä ulvova korpi ja erämaa olivat niin todellisia, että kaiken kiitollisuuden ohella mielen täyttävät, juuri tämän suuren juhlan edellä, hyvinkin surulliset ja koskettavat tekijät, jotka johtivat koko läheisen suvun perheiden hajoamiseen!

Olen kiitollinen elämästäni, sen jokaisesta päivästä, etenkin koska kaikki kokemukseni ovat olleet pohjana ja tukena ihmissuhdetyölleni. Kaiken kuultuani ja nähtyäni, olen kaikesta huolimatta vakuuttunut siitä, että verrattuna moniin, moniin kanssamatkaajiini, minut on Korkein Voima säästänyt pahimmalta erämaalta ja julmimmalta ulvonnalta!

Toivoisin kirjoitukseni ”Matildasta” ja hänen hatustansa joutuvan mahdollisimman laajojen piirien luettavaksi, sillä ne eivät koske vain jotakin ikäihmisryhmää, vaan meitä jokaista, ikään katsomatta. On tilanteesi mikä tahansa, ajattele tänä jouluna kaikkea mahdollista hyvää, mitä elämässäsi kaikesta huolimatta on sittenkin ollut!

Emme ole niin yksin kuin usein ajattelemme! Käden ulottuvilla on joka hetki avoinna oleva päivystys parhaine mahdollisine hoitoineen!

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.”

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Matildan hattu!

Matildan hattu!

Olin jo suuressa määrin unohtanut viime kerralla julkaisemani kirjan, joka perustuu täysin tositapahtumiin - vain nimiä on muuteltu, koska kirjoittamiseni aikana äitini vielä oli elossa. Tilanne oli tuolloin se mikä oli, ja varmastikin on tapahtunut jonkinasteista muutosta, enkä julkaisekaan kirjaa mustamaalatakseni kotikaupunkini vanhusten hoitoa, mutta jo pelkästään kuultuani professori Sirkka-Liisa Kivelän haastattelun voin päätellä jokaisen ajattelevan ihmisen kanssa, että yleinen tilanne maassamme on kuvatun kaltainen, yhä vielä! Miksi ei enemmän puhuta, vaippojen vaihtamisen ja hoitohenkilökunnan vähyyden sijasta vanhusten henkisestä puolesta?

Miksi tuntuu ja näyttää siltä, että kuulun todella harvoihin asian esiin nostaneisiin? Olen ollut viime päivät, luettuani omat kirjoitukseni useaan kertaan, kuin jonkinlaisessa vapinassa, etenkin luvun ”Matildan hattu” johdosta. Sairaalapaikasta johtuen, vuoteenkin paikan vaihtuessa usein lähes päivittäin, ei äidilläni ollut noissa olosuhteissa yhtään ainoaa esinettä, joka olisi auttanut häntä yhdistämään omalla tavallaan sekavan mielensä omaan persoonallisuuteen ja entiseen elämäänsä. Kun sitten tuli kevät ja hänet voi viedä ulos, jouduin etsimään hänelle sopivia ulkoiluvaatteita. On suorastaan vapisuttavaa ja järkyttävää muistella noita ensimmäisiä hetkiä ja päiviä äitini saatua käteensä tutun, ikivanhan hattunsa! Edessäni istui pyörätuolissa aivan eri ihminen kuin ennen hatun näkyviin ilmestymistä! Liikutukseni oli tuolloin niin kokonaisvaltainen, ettei sen tuoma vaikutus ole häipynyt vieläkään. Hattu on jossakin asuntoni kätköissä yhä vielä! Liikutukseltani en pysty kuvailemaan tuota tapahtumaa uudelleen, mutta se on jokaisen luettavissa otsikon ”Matildan hattu” alla. Aivan konkreettisesti ja havaittavasti ”Matilda” (Aili Maria) sai jälleen, pitkän ajan kuluttua, kosketuksen omaan itseensä ja entiseen elämäänsä!

Mieti kenelle voisit kopioida kirjasen tai antaa sen nettiosoitteen. (Pyydettäessä voin rajatusti lähettää kirjasen monisteena. Sähköpostiosoite kotisivullani) Vaikutusmahdollisuutemme taitavat olla hyvin rajalliset, mutta ehkä sittenkin voisimme oikeanlaisen julkisuuden avulla suoda jollekin ”Matildalle” jotakin parempaa! Mistä tiedämme, vaikka Sinä tai minä itse olisi tuo ”Matilda tai Martti”!

Lätetä kopio allaolevasta koodista jollekin!



Hakusana "Vanhustenhoidon synkät pilvet"

 

Sample text

Sample Text

Sample Text