30 vuotta Herran tiellä osa 4

30 vuotta Herran tiellä

                                                                             Osa 4

VALITSEN MIELUUMMIN VAIKEAN TIEN SINUN KANSSASI"

Niin kuin jo mainitsin, oli minulla suuri kaipaus saada ystäviä, ja olin aina ajatellut, että jos minulla ei muutoin ole ystäviä, niin Raamatun mukaisesti niitä pitäisi ainakin olla uskoontuloni jälkeen. En voi sanoa, etteikö minulla olisi ollut ystäviä, mutta kaikki jäi ikään kuin pinta-asteelle.

Osallistuin aikoinaan ahkerasti seurakuntanuorten toimintaan, vaikka itse asiassa en katsonut niin tiiviisti kuuluvani sinne, ja mieleeni palaa erikoisesti eräs tapahtuma seurakunnan kesäkodilta. Suhtauduin ehkä vakavammin kuin moni muu Jumalan Sanaan ja osallistuin aina kun se oli mahdollista raamattupiireihin.  Erään kerran tuli hyvin voimakkaana mieleeni kuva Jeesuksesta, kuinka Hän istuu mäellä Jerusalemin reunamalla ja sanoo: "Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet" (Matt. 23: 37). Samalla tuli mieleeni toinenkin kohta: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan" (Ilm. 3: 20). Aivan spontaanisti esitin joukollemme kysymyksen: "Emmekö voisi ajatella, että Jeesus juuri nyt kolkuttaa ovellemme?" Minut suorastaan naurettiin vaikenemaan. Eihän Jeesus voinut olla missään ulkopuolella, koska Hän oli meidän kanssamme! Kuinka selvästi Jumalan Henki jo tuohon aikaan todistikaan sydämelleni, vaikka en sitä niin syvällisesti ymmärtänytkään, että tässä ajanjaksossa Jeesus on jätetty ulkopuolelle, vaikka uskotaankin Hänen olevan sisäpuolella.

 Tuohon aikaan ryhdyttiin hyvin painokkaasti puhumaan armolahjoista ja Pyhän Hengen täyteydestä osittain myöskin kansanlähetyksen piirissä, koska muutamat siirtyivät helluntaiseurakunnan piiriin. Tunsin kaikki sinne siirtyjät jo useamman vuoden takaa, ja kun he sitten tulivat joihinkin tilaisuuksiin, joihin minäkin otin osaa, voin huomata heissä tapahtuneen jotakin. Milloin menin helluntaiseurakuntaan tai jonnekin muualle, missä näihin asioihin uskottiin, painostettiin minua koko ajan tulemaan mukaan.

Minä kaipasin jotakin enemmän, ja tässä oli nyt ihmisiä, jotka olivat kokeneet jotakin sellaista, mistä en siihen aikaan vielä tiennyt juuri mitään syvällisempää. Minun olisi tullut ihastua ja mennä mukaan, ennen kaikkea kun näin kuinka innokkaaksi eräs entinen kansanlähetyksen veli oli tullut. Hänen palavuutensa ja antautumisensa oli kaikkien huulilla. Mutta miksi minä epäröin? Aikaisemmin olimme olleet ikään kuin samalla tasolla, mutta yhtäkkiä huomasin olevani toisen luokan kansalainen. Hän oli jotakin erinomaista, mutta minä en ollutkaan enää yhtään mitään! Mikä oli tämä kokemus, joka nosti nämä ihmiset johonkin korkeuteen, ja valehtelematta sai heidät katsomaan muihin alaspäin? Olen useasti miettinyt, oliko tämä vain minun tunteeni, mutta monien vuosien tutkistelun jälkeen olen yhä vielä sitä mieltä, että tuo kokemus erotti enemmän kuin yhdisti. Toisaalta ymmärsin sen, mutta toisaalta ajattelin, että jos se todella oli aito kokemus Herran kanssa, niin miksi se ei houkuttanut minua kokemaan samaa, sillä Itse Herrastahan tulisi huokua todellisen rakkauden ja vastaanottavan lämmön?

Painostus kävi todella kovaksi, ja kaikkialla hoettiin: "Jos sinulla ei ole tätä kokemusta, et ole kunnon kristitty. Me olemme kokeneet sen, ja olemme täytetyt Jumalan rakkaudella! Anna meidän panna kätemme sinun päällesi, niin että sinäkin saat saman."

Minä uskon todelliseen Pyhän Hengen vaikutukseen ja todelliseen Pyhän Hengen kasteeseen, ja uskon, että jokaisen uskovaisen tulee kokea se, niin kuin veljemme ja sisaremme alussa kokivat. Se on välttämätön kokemus uskonelämässämme. Minä uskon myöskin, että monet ovat kokeneet sen aidosti. Minun on helppo uskoa aitoihin kokemuksiin ja todistuksiin, koska itse olen kokenut niin paljon Herrassa. Mutta on ikävä kyllä monia ihmisiä, jotka ovat niin tottuneet valheellisuuksiin, että heidän on mahdoton uskoa toisten todistusta, koska tietävät omasta itsestänsä, että heidän elämäänsä sisältyy niin paljon sellaista, mikä ei kestä valoa.

Kun kerron tästä, ei tarkoitukseni ole saattaa Pyhän Hengen kastetta kyseenalaiseksi, eikä myöskään kenenkään kokemusta. Mutta meillä on oikeus tietää totuus, ja nimenomaan kun sanotaan: "Me haluamme panna kätemme sinun päällesi, niin että sinä saisit saman kuin meilläkin on", on jokaisella oikeus arvioida ja arvostella, mitä se on, mitä meille tarjotaan.

Tuohon aikaan minä olin kauhuissani. Minulla oli kaipaus päästä eteenpäin ja uskoin Pyhään Henkeen ja Pyhän Hengen kasteeseen, mutta Jumalan Sanasta näin, että: "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." "En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

Miksi minä pelkäsin, miksi olin murheellinen? Olihan kysymys Isän lupauksesta! Mutta jos kerran nyt Pyhä Henki asui näissä ihmisissä, eli niin kuin minä ymmärsin, Jeesus Kristus asui heissä, niin miksi eivät Raamatun totuudet olleet heille tärkeitä, ja miksi sain koko ajan tuntea torjuvan vaikutuksen? Miten en voinut tuntea Herran Jeesuksen rakkautta heidän kauttansa, vaan päinvastoin juuri nämä ihmiset, jotka jatkuvasti korostivat kokemustansa, suhtautuivat kaikkein syrjivimmin minuun ja toisiinkin uskovaisiin? He puhuivat rakkaudesta, mutta miksi sitä ei voinut kokea? Pelkkä joitakin ihmisiä silmiin katsominen pelotti, koska jo käytökseltään he olivat epänormaaleja. Kristuksen pilkkako — ei, Kristuksen pilkkaa ei ole se, jos ihmiset mielettömän käytöksemme takia pitävät meitä hulluina!

Tuohon aikaan oli tapana tehdä jotakin niin erikoista, että ihmiset pitivät uskovaisia kaheleina. Se oli kunnia-asia monelle, uskot tai et! Jos ei muuta, niin linja-autoasemalla tai vastaavassa paikassa hypättiin muutama kerta ilmaan ja huudettiin: "Halleluja, minä menen taivaaseen! Te menette helvettiin, ellette usko!" Ajatelkaamme todella, pysäyttääkö tällainen "julistus" jonkun todella syvällisesti miettimään tilaansa? Olisitko sinä tullut uskoon tällaisen julistuksen pohjalta? Minä en ainakaan, ikävä kyllä täytyy tunnustaa.

Minä olin epätoivoisessa tilassa. Mitä voisin tehdä? Kenen puoleen kääntyä, keneen luottaa? En muista vuotta enkä päivää, saati sitten kellonaikaa, mutta muistan kuinka kuljin kotikaupunkini katua lammelle päin ja vuodatin sydämeni Herralle, joka jäi ainoaksi, keneen voin luottaa. En muista sanatarkasti, mitä sanoin, mutta toin julki seuraavat ajatukset: "Herra, minä tiedän, että minun tulee kulkea eteenpäin, ja tietyt kokemukset merkitsevät ihmisille niin paljon. Minä tiedän, että niin monet haluaisivat panna kätensä minun päälleni ja antaa minulle sen, mitä heilläkin on. Mutta rehellisesti sanottuna minä pelkään sitä, mitä heillä on tarjottavana, koska en voi tuntea Sinun rakkauttasi siinä. Olen nähnyt niin paljon väärää, mutta tiedän, että on olemassa Se Oikeakin. Minä olen yksin näiden asioideni kanssa. Herra, salli minun kulkea Sinun kanssasi vaikka vaikeampi tie, mutta anna minun aina olla varma siitä, että jos minulle tapahtuu jotakin tai minuun tulee jotakin — anna minun olla varma siitä, että se tulee Sinulta! (Minä uskon koko sydämestäni, että jokaisella Jumalan lapsella on oikeus tähän varmuuteen!) Minä sanoin: "Sinun sanasi sanoo, että autuas on se, joka uskoo, vaikka ei näe. Herra, minä en pyydä Sinulta mitään näkyvää, mutta salli minun olla aina varma siitä, että mitä minuun sitten tuleekin, se on kaikki Sinusta! Vaikka se onkin vaikeampi tie, minä haluan kulkea mieluummin sen varmuudessa, että Sinä olet minun kanssani." Vuosikausiin en muistanut tätä asiaa, ennen kuin myöhemmin luin erään veljen saarnasta, miten hänelle puhuttiin profetian kautta siitä, miten hän oli valinnut vaikean tien.

Minä olen koko sydämestäni kiitollinen Jumalalle siitä, että Hänen Sanansa on saanut ensimmäisen sijan sydämessäni, eivätkä mitkään kokemukset, olkoot ne olleet kuinka valtavia tahansa! Ainoa, mikä pysyy iankaikkisesti, on Jumalan Sana! Viime päiviin asti olen saanut kuulla monia todistuksia suurista kokemuksista, joissa ihmiset lepäävät kuolemaansa asti tarkistamatta, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan Sanan kanssa. Mitä hyödyttävät valtavimmatkaan kokemukset, jos ne eivät perustu Jumalan Sanaan, ja ovat siten ilman minkäänlaista pohjaa tai kelpoisuutta Jumalan edessä? "Kun hän tulee, totuuden Henki... hän on minut kirkastava." Ei sinua, ei minua... HÄNET! Me emme siis voi kylliksi korostaa Jumalan Sanan merkitystä.

Jatkuu…