Avioliitosta

Avioliitosta

Rakas veljeni Herrassa!

Haluan nyt jatkaa eilisestä aiheesta ja sopimuksemme mukaan vältän turhia toivotuksia ja mitä kuuluu- kysymyksiä. Itseasiassahan jo kirjeestäsi käy ilmi mitä sinulle kuuluu, ja tässä tilanteessa ei ole tärkeätä se, mitä minulle kuuluu — tiedäthän joka tapauksessa, että tunteemme ja tuntemuksemme vaihtelevat, mutta se usko, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu, ei voi muuttua miksikään aikojen pauhussa.

Olemme useaan otteeseen keskustelleet avioliittoasioista ja todenneet, että on kysymys yhdestä arkaluontoisimmista asioista ihmisen elämässä. Moni pitää avioliittoansa  ja siihen liittyviä asioita niin pyhinä, ettei milloinkaan uskalla vaihtaa edes ajatuksia näistä asioista —ei edes parhaan ystävänsä kanssa. Mutta todettakoon vielä kerran se tosiasia, että me olemme ainoastaan ihmisiä, ja sen mukainen on myöskin avioliittomme - kahden ihmisen liitto. Joskus tilanne saattaa kehittyä niin pitkälle, että aviopuolisot eivät jostain syytä kykene enää vaihtamaan ajatuksia, ja siten ajautuvat lähes täydelliseen umpikujaan — kumpikaan ei puhu vaikeuksistaan toisellensa, ja koska avioliittoa pidetään niin pyhänä, ei asioista hiiskuta kenellekään. Moni ei kestä tätä ahdistunutta ja sulkeutunutta tilaa. Jotkut ottavat kieltävän asenteen ja ikäänkuin pakenevat kaikkea tietoisesti tai tiedostamatta, sulkien tietyt tapahtumat ja ajatukset ulos muististansa ja ajatuksistansa, ja saattavat jopa ulkopuolisille vakuuttaa liittonsa onnellisuutta. Kuitenkin hetkellisen hymyn ja optimistisuuden sisälle kätkeytyy kestämätön ja kuluttava tuska.

Suurimmassa osassa avioliittoja voidaan todeta, että ulkopuolisten silmissä kaikki näyttää yleensä hyvältä, ja harvoin esimerkiksi uskovaisten perheiden kohdalla voidaan millään tavoin edes ounastella aviollisten vaikeuksien olemassaoloa. Miksi näin? Eikö uskovaisilla perheillä sitten ole vaikeuksia? Onko uskovainen perhe kaikkien aviollisten ristiriitojen ulkopuolella, koska mitään ei ole ulkonaisesti havaittavissa? Minä uskallan väittää, ettei ole olemassa yhtään ainoata avioliittoa, jossa ei olisi jonkinlaisia vaikeuksia. Uskovaisessa perheessä saattaa usein olla vielä suurempia vaikeuksia kuin tavallisten ihmisten avioliitoissa, koska sielunvihollinen on nimenomaan uskovaisten kimpussa. Miksi sitten emme tiedä näistä vaikeuksista?

On aivan oikein, että emme tiedä perheiden sisäisistä asioista, sillä kuka haluaisi liata oman pesänsä? Kuka haluaisi pestä likapyykkinsä kaikkien nähden? Meidän ei todellakaan tule julkistaa avioliittomme asioita kaikkien kuultavaksi. Juuri tästä syystä monet joutuvat vaikeuksiensa keskellä suorastaan epätoivoon ja ajattelevat olevansa poikkeuksellisia ja äärimmäisen epäonnistuneita liitossansa ja elämässänsä. Ei edes uskalleta pyytää esirukousta.

On aina osattava erottaa julkiset ja seurakunnan kokoukset toisistansa. Julkisissa kokouksissa tulee aina välttää ristiriitaisia asioita, ja niinpä yleensä kaikissa seurakunnissa puhutaan eri tavalla seurakunnan sisäisissä kokouksissa kuin julkisissa kokouksissa. Joskus vaikeuksissa oleva henkilö tuntee pakottavan tarpeen pyytää esirukousta ja tuoda esiin asian vakavuuden. Tällaisessa tilassa oleva ihminen tuntee usein olevansa, ja saattaa aivan todellisuudessakin olla, kuoleman ja elämän rajoilla. Hänelle on tullut ratkaisun hetki, halusi hän sitä tai ei. Toiset seurakuntalaiset eivät useinkaan tiedosta asioiden vakavuutta, ja useinhan pyydetään esirukousta niin pieniin kuin suuriinkin asioihin. Pienet asiat ja suuremmat asiat viedään Herran eteen ja jätetään ne Hänelle. Mutta jos on kysymys esimerkiksi jonkin avioparin vaikeuksista, ei voida katsoa pelkän kokouksissa tapahtuvan yhdenkertaisen rukouksen tuovan ratkaisua, vaan kysymys on todellisesta rukoustaistelusta tuon avioparin puolesta.

Kun vaikeudet alkavat olla sitä luokkaa, että koko perhe kärsii, ja ristiriitaisuudet tuottavat selviä oireita niin vanhemmissa kuin lapsissakin, on todella aika koko seurakunnan kantaa asia Herran eteen. Useimmiten hävetään tunnustaa, että on vaikeuksia. Olisihan niin hienoa, että kaikki voisivat katsoa ylöspäin omaan perheeseen ja kunnioittaa sitä. Näin voidaan ehkä ajatella maallisesta perheestä, mutta henkilökohtaisesti kunnioitan suuresti henkilöitä, jotka avoimesti voivat sanoa: "Rakkaat veljet ja sisaret, ulkonaisesti näyttää siltä, että meillä menee hienosti, mutta todellisuudessa olemme suurissa vaikeuksissa, ja olemme todenneet, että emme voi itse itseämme auttaa. Meillä on todella suuria vaikeuksia, ja pyydämme seurakuntaa rukoilemaan meidän puolestamme.

Tietysti meidän tulee nähdä ero muodollisen ja todellisen seurakunnan välillä, ja jos on kysymys todella suuresta seurakunnasta, on parasta että tällaiset rukouspyynnöt esitetään sellaisessa ryhmässä, pienemmässä joukossa, joka todella voi kantaa toistenkin kuormia. Joku saattaa sanoa: "Eikö riitä se, että sanotaan vain: 'Pyydän rukousta itseni ja vaimoni puolesta?' Tarvitseeko sanoa enempää?" Monen ei todellakaan tarvitse sanoa enempää, sillä heidän uskonsa tarttuu kiinni lupaukseen. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat enemmän. Kun aviolliset vaikeudet saavuttavat määrätyn pisteen, ovat ihmiset jo henkisesti ja hengellisesti niin loppuun kuluneet ja revityt, etteivät he enää jaksa yksin uskoa, vaan he tarvitsevat muidenkin uskon avuksensa. Totuus on se, että jos joku vain sanoo: "Muistakaa minua ja meidän perhettämme!", niin me koko sydämestämme rukoilemme heidän puolestaan kokouksessa ja unohdamme koko asian sen jälkeen. Vaikeuksissa oleva tietää sen, ja siksi hän ikään kuin haluaa varmistua siitä, että ystävät todella ottavat asian omaksensa. Kuinka tärkeätä onkaan ahdistuksessa olevalle, että hän saa tuntea toisten tuen!

Me olemme niin kaavoittuneet omaan hurskaaseen muodollisuuteemme määrätyissä asioissa, että esimerkisi jonkun veljen tunnustaessa, että hänen perheensä on hajoamisen partaalla ja tarvitsee todella esirukousta, saattaa tilanne johtaa siihen, että hänet seurakunnan keskellä ja läsnäollessa panetellaan kelvottomaksi aviomieheksi ja annetaan ymmärtää, että kaikki syy on hänessä. Kysymyksessä on siis ilmeistäkin selvemmin niin arka asia, että haluamattaankin jotkut henkilöt säikähtävät ja samaistavat itsensä kyseiseen tapaukseen, ja koska on heidän mielestänsä kysymys niin häpeällisestä tapauksesta, tarttuvat he ensimmäiseksi kiveen ja huutavat: 'Näin ei voi olla, valhetta, valhetta!' Mutta miten on, jos voisimme nähdä heidän avioliittonsa verhon taakse? Mitä sieltä paljastuisikaan? Kumpaa kyseiset henkilöt todella kauhistuvat — toisten vaiko omaa tilaansa? Kuinka usein me heijastammekaan omat vaikeutemme toisiin ja siten pääsemme tuomitsemaan heidät, sen sijaan että menisimme itseemme ja näkisimme oman tilamme?

Eräs veli sanoi julkisesti kokouksessa: "Jos meidän perheessämme tulee riitaa, on se aina minun syyni!" Jos tilanne on todella näin, on vain syytä sääliä tuota veljeä. Jo Jumalan Sanan mukaan on nainen heikompi astia, ja Sana kehottaa miehiä elämään vaimonsa kanssa sen mukaisesti. Joissakin tilanteissa saattavat roolit vaihtua, niin että miehestä tuleekin heikompi astia. Suonet anteeksi tämän hiukan ironisen suhtautumiseni tuon veljen sanoihin, mutta mielestäni ne eivät ole lainkaan asialliset eivätkä Jumalan Sanan mukaiset.

Meidän on aivan turhaa yrittää olla ritarillisia ja "naisten puolustajia" viimeiseen hengenvetoon asti. Sanat: "Jos meillä on riitaa, on se aina minun syyni", kalskahtavat noin äkkinäisesti hyvin ritarillisilta ja jaloilta, mutta jokainen, joka vähänkään tuntee elämää tietää, että jokainen on taipuvainen riitelemään ja erehtymään. Jokaisessa perheessä on jonkinlaisia riitoja tai "riitoja", muodossa tai toisessa. Riita voi olla äänekäs, tai se voi myös olla äänetön. Usein juuri äänetön riitaisuus on vielä pahempaa kuin äänekäs, sillä äänetön riita usein erehdyksellisesti nähdään hurskaudeksi.

Vanha sanonta, ettei kukaan voi riidellä yksiksensä, vaan siinä tarvitaan aina kaksi, on aina hyväksytty todeksi. Minä olen monesti epäillyt sen todenperäisyyttä ainakin siltä kannalta, että molempien tarvitsisi riidellä. Tietysti riita tarvitsee kohteen, mutta eikö totuus ole usein se, että yksi ihminen riittää riitelemään? Kaikki kunnia naisille, ja en halua mitenkään aliarvostaa heitä, mutta miten on kun naapurissa riidellään? Kenen ääni kuuluu päällimmäisenä tai ainoana paksunkin seinän lävitse? Johtuneeko se äänen korkeudesta, että naisen ääni kuuluu niin selvästi ja miehen ääntä ei kuulu lainkaan? Hukkuuko miehen ääni seinäeristeisiin, kun taas naisen ääni terävämpänä ja korkeampana tunkee lujimmankin betonin lävitse? Sanotaan: "Naapurissa riidellään. Kuunnelkaapa!" Ja jokainen sana painuu lujasti mieleen. Kenen syytä on kaikki kuullun perusteella?

Ei voida kieltää, että myöskin mies voi huutaa. Yleensä kuitenkin miehellä on kyky nähdä asiat paremmin omissa lokeroissaan, kun taas nainen on niin kokonaisvaltainen, että ristiriitatilanteessa hän ei pysty erottamaan asioita toisistaan miehen tavoin. Todellinen nainen, uskovainen nainen, sisar, uskoo jokaisen Sanan Raamatusta ja siten myöskin tunnustaa avoimesti Jumalan ja ihmisten edessä, että hän on heikompi astia. Nainen, joka epäilee Sanaa, antaa käärmeen yhä uudelleen ja uudelleen kuiskata korvaansa: "Onko Jumala todella sanonut, että nainen on heikompi astia? Onko Jumala todella sanonut, että naisen tulee olla kuuliainen ja alamainen miehellensä?"

Kuinka vaikeata onkaan elää Jumalan Sanan mukaisesti tässä ajassa, jossa kaikkien tiedotusvälineiden ja megafonien kautta kuulutetaan: "tasa-arvoisuus, tasa-arvoisuus!" Todellisuudessa Jumalan Sanan mukainen naisen kuuliaisuus ei johda mihinkään alistetussa asemassa olemiseen, vaan Jumalan säätämän miehen ja naisen erilaisuuden  asettamiseen niille kuuluville paikoillensa, olotilaan, jossa kumpikin voi saavuttaa täydellisen tyytyväisyyden ja siunauksen.

Jos todella otamme kaiken Kirjoitusten mukaisesti, joudumme kyllä toteamaan, ettei todellisessa uskovaisessa perheessä voi riidellä. Rakas veljeni, niinkuin olemme todenneet keskinäisessä ajatustenvaihdossamme, on olemassa Herran tahdon täydellinen tie ja Jumalan sallimuksen tie. Jokainen meistä haluaisi kulkea Herran täydellisessä tahdossa, ja useissa asioissa me uskomme kulkevamme siinä. Mutta on asioita, joissa olemme aiheellisestikin epävarmoja asemastamme Jumalan Sanassa. Yksi näistä asioista varmastikin on aviollinen elämä ja miehen ja naisen välinen suhde.

Meidän on ehdottomasti erotettava toisistaan vallitseva käytäntö ja Jumalan säätämä tila, jossa miehen ja naisen uskovaisina tulee olla. Uskosta osaton ihminen ei välitä Jumalasta eikä Hänen Sanastansa — kuinka siis voitaisiin asettaa hänet niiden velvollisuuksien alle, mitä omiltansa odottaa? Jumalan Sana puhuu nimenomaan uskovaisille ja pyhille.

Paratiisissa käärme tuli Eevan luokse ja sanoi: "Onko Jumala todella sanonut?" Käärme ei siis lähestynyt Aadamia, vaan Eevaa, naista. Vihollinen halusi saada Eevan kiinnostumaan asiasta, josta Jumala oli antanut selvän käskynsä: "Sinä et saa tehdä sitä!" Nyt käärme halusi sanoa: "Tarkoittaneekohan Jumala nyt aivan sellaista? Eiköhän asia ole tulkittavissa jotenkin toisin? Minä selitän sinulle, miten asia todella on. Kuuntelepas nyt, eihän Jumala sitä niin tarkoittanut, vaan..."

Me itsekukin ymmärrämme hyvin Eevan lankeemuksen, ja sanomme tänään haluavamme toimia viisaammin. Mitä tulee raamatullisiin perustotuuksiin, vallitsee mielessämme syvä vakuuttuneisuus niiden paikkansapitävyydestä, ja olemme milloin tahansa valmiita vastaamaan uskomme perustuksista. Mutta, rakas veljeni, on olemassa eräs alue, mikä minua on vuosikausia ihmetyttänyt ja askarruttanut. Me haluamme miellyttää Jumalaa ja kuulua siihen joukkoon, joka tekee kaiken Hänen tahtonsa mukaisesti. Me haluamme kuulua Kristuksen Morsiameen, joka on joka suhteessa tahraton ja rypytön, ja pitää jokaisen Jumalan Sanan, jättämättä mitään pois. Mutta on olemassa alue, mikä saa minut huokaamaan yhä uudelleen ja uudelleen Herran puoleen: "Oi Herra, kuinka kauan meidän tulee odottaa, että tämäkin asia toteutuisi meidän elämässämme? Se on perusosa Sanasta Sinun Seurakunnallesi!"

Mitä tulee oppiin Jumaluudesta ja kasteesta ja seurakuntaan liittyvistä asioista, vallitsee tuskin minkäänlaista epäselvyyttä tai epävarmuutta uskovaisten keskuudessa niiden suhteen. Mutta entä sitten, kun luemme Raamatusta miehen ja naisen välisestä suhteesta; suhteesta aviomiehen ja  -naisen välillä? Kaikki muut Sanan kohdat tuntuvat voivan toteutua  elämässä, mutta tässä on jotakin, minkä kohdalla on suuri kysymysmerkki. Kysymys ei ole jostakin inhimillisestä mielipiteestä, sinun tai minun. Kysymys on Jumalan Sanasta, muuttumattomasta, iankaikkisesta Sanasta, josta emme saa ottaa pois mitään eikä lisätä siihen, jos todella aiomme päästä Herran luokse.

Paavalia on pidetty naistenvihaajana samoin kuin kaikkia suuria jumalanmiehiä, jotka ovat rohjenneet nostaa esiin tätä Jumalan Sanan puolta. Kuinka arka alue tämä onkaan tänä päivänä, kun kautta maailman etsitään naisille oikeuksia ja tasa-arvoisuutta! Meidän tehtävämme ei ole puuttua maailman ihmisten tasa-arvoisuusasioihin, vaan me puhumme Jumalan maailman, Jumalan valtakunnan säädöksistä ja laeista. Mitä tekemistä meillä olisi esimerkiksi Australian valtion lakien kanssa, jos asumme Suomessa?  Samoin jos olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia, niin mitä tekemistä meillä olisi inhimillisten näkökohtien kanssa, jotka ovat suoranaisessa ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa? Meitä ei kiinnosta se, mitä jollakin ihmisellä on sanottavana, vaan ainoa todellisen mielenkiintomme kohde on Jumalan Sana, jossa Hänen tahtonsa on tehty meille tiettäväksi.

Kukaan todellinen Jumalan lapsi ei halveksi naista jonakin alempiarvoisena, eikä kukaan todellinen mies pidä vaimoansa kynnysmattona. Mutta totuuden nimessä täytyy todeta, että tässä ajassa naisesta on tehty jumala, jota kumartavat niin suuret kuin pienetkin, eikä näin ole ainoastaan maailmassa, vaan sama henki näyttää hiipineen seurakuntiinkin siinä määrin, että tänään ei ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on Jumalan tahto aviomiehen ja aviovaimon suhteen. Vallitsee tietynlainen "ritarillisuus", joka johtaa siihen, että moni on valmis heittämään vanhurskautensa puhtaan valkoisen viitan kuralätäkköön naisen edessä, jotta tämä voisi astella "puhtain jaloin" esteiden ylitse. Missä on todellinen jumalanpelko tänä päivänä? Kuka enää ajattelee sitä, mitä Jumala on sanonut?

Totuuden puhujaa ei ole milloinkaan rakastettu laajoissa piireissä, ja jos nimenomaan on kysymys tältä alueelta, joutuvat mielet todella liikutuksiin ja kuohuksiin. "Miksi et opeta meitä vastaanottamaan Jumalan voimaa ja siunauksia? Miksi et saarnaa meille Jumalan lupauksista? Me haluamme Jumalan voiman elämäämme!"

Suuri jumalanmies on sanonut: "Jos jonkun miehen tai naisen elämässä on vihollisen voima kätkettynä jonnekin, eikä ihminen tunnusta sitä, voidaan tällaisen ihmisen ylle vuodattaa kaikki maailman öljyt ja rukoilla ja huutaa hänen puolestansa ääni käheäksi elämän loppuun asti, mutta jollei tuo vihollisen voima tule tunnustetuksi, ei mikään voi auttaa tuota henkilöä." Kuinka vakavia sanoja nämä ovatkaan, mutta kuinka totta ne ovatkaan Jumalan Sanan mukaisesti! Kuinka Jumala todella voisi siunata jotakin, mihin kätkeytyy vääryyttä?

Jumala haluaa meidän uskonrakennuksemme kestävän kaikissa säissä ja olosuhteissa. Jokin väärä asia on kuin suunnaton kivi perustuksen alla, jota routa liikuttaa, ja hajottaa sitten koko rakennuksen. Mitä hyödyttää vankinkaan ja kaunein rakennus, jos tuollainen kivi on olemassa! On kysymys voimista, jotka pystyvät hajottamaan lujimmankin rakennuksen, jos kaikki ei ole piirustusten mukaan rakennettu.

Jos vihollinen milloinkaan on kuiskutellut samoja sanoja, kuin mitä hän Eevalle kuiskutteli, niin nyt on se aika, jossa hän yhä uudelleen sanoo: "Onko Jumala todella sanonut?" Eikä tämä kaikki tunnu jäävän enää mihinkään kuiskutuksiin, vaan siitä on ikäänkuin tullut pasuunan ääni: "ONKO JUMALA TODELLA SANONUT?" Mitä sitten sanonut? "Mehän uskomme koko Jumalan Sanan! Me pitäydymme jokaiseen Jumalan Sanaan!  Ei meillä ole mitään epäselvyyttä Hänen tahtonsa suhteen!" Hyvä on, katsokaamme!

"Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen." (1.Tim.2).

Onko Jumala todella sanonut? Onko Jumala todella sanonut? Voisiko Jumala todella tarkoittaa jotakin tällaista? Eikö tämä ole jotakin mennyttä aikaa varten? "Veli hyvä, vaikene jo toki! Tämä asia tulee ymmärtää aivan määrätyllä tavalla! Anna asian olla!"

Onko Jumala todella sanonut? Eikö Raamattu ole Jumalan Sana? Eivätkö nämä sanat ole 1.Tim.2:11-14?

1.Kor.14:33-38 Paavali puhuu samoista asioista ja sanoo lopussa: "Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky!"

1.Kor.7:25 Paavali sanoi: "Vaan minä sanon ajatukseni niinkuin se, joka on Herralta saanut sen laupeuden, että hän on luotettava." Mutta tässä kohden Paavali korostaen tuo esiin: "Se on Herran käsky!"

1.Kor.7 Paavali kehoituksen omaisesti tuo esiin asioita Jumalan antamassa viisaudessa ja jättää itsekunkin ratkaistavaksi mitä tekee. Mutta sanojen: "Se on Herran käsky!" tulisi tuoda todellisen jumalanpelon meidän sydämiimme ja meidän tulisi nähdä, että on kysymys asiasta, jossa ei enää ole kysymys meidän mielipiteistämme tai ratkaisuistamme, vaan Jumala itse on ratkaissut meidän puolestamme miten asian tulee olla.

Aviollisissa ja naista koskevissa asioissa olemme niin suuressa määrin tunteiden vallassa, että meidän on usein vaikea nähdä jumalallisia tosiasioita tunteidemme keskeltä. Kuinka usein saavatkaan tunteemme ratkaista Jumalan Sanan sijasta! Ja kuinka paljon siunauksia pidätteleviä pilviä se tuokaan uskonelämämme taivaalle! Me huudamme Herra, Herra, ja Hän joutuu toistamiseen sanomaan meille: "Miksi te huudatte Minulle Herra, Herra, ettekä tee mitä Minä käsken teidän tehdä?"

Suurin asia, mitä ihminen voi kokea ja vastaanottaa, on pelastus Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen henkilökohtainen tuntemisensa. Seuraavaksi suurin asia on avioliitto. Jumala näkee sen suuren merkityksen, ja siksi Hän ei ole myöskään jättänyt tätä aluetta Sanansa ulkopuolelle, vaan on antanut selvät ohjeet kummallekin sukupuolelle.

Me toivomme Jumalan siunauksia, mutta jos me olemme tottelemattomia yhdellä elämämme alueella jatkuvasti, niin kuinka Hän todella voisi siunata meitä? Avioliitto on kuva Kristuksen ja Seurakunnan välisestä suhteesta, ja siksi juuri avioliiton merkitys on suuri (Ef.5:25-33).  Nimenomaan vaimon suhde mieheensä kuvaa seurakunnan suhdetta Kristukseen! Aivan niin! Aviovaimon suhtautuminen miestänsä kohtaan on esikuva seurakunnan suhteesta Kristukseen!

Rakas veljeni, jos rehellisesti ja avoimesti asetumme tämän Jumalan Sanan peilin eteen, niin millaisen kuvan avioliittomme antavat hengellisestä tilastamme? Kuka kestää sen edessä?

Ei ole niinkään kysymys meidän onnistumises­tamme elämässä tällä alueella, tai epäonnistumises­tam­me, vaan suhtautumisestamme Jumalan Sanaa kohtaan! Kuka ylipäätänsä haluaa lukea tai kuulla nämä Sanat, jotka koskevat perhe-elämää? Kuinka monet ovat­kaan valmiit jättämään ne kokonaan omaan arvoonsa ja siitä huolimatta voivat vakuuttaa noudattavansa kaikessa Jumalan Sanaa? Kumpi on suurempi ja ratkaisevampi elä­mässämme; rakkaus vaimoomme vai rakkautemme Juma­laan ja Hänen Sanaansa?

"Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myöskin Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä  kaikessa alamaiset." (Ef.5:22-24).

Itse asiassa nämä kaikki raamatunkohdat eivät tarvitse mitään selittelyjä. Jumalan puhe on selvää ja kirkasta.

Useimmat vaimot sanovat lähes poikkeuksetta: "Missä kohden en muka olisi miehelleni alamainen? Minä haluan totella miestäni ja rakastaa häntä." Kysymys ei tässä kohden, niinkuin ei muussakaan uskonelämässämme ole niinkään yksittäisistä teoista tai tapahtumista, vaan  sydämen asenteesta.  Mitä hyödyttävät kauniit eleet, ellei koko sydän ole niissä mukana? Varmastikin jokainen voi luetella pitkän litanian asioita, joita hän kuuliaisuudessa suorittaa, mutta Jumala näkee mitä sydämessä on.

Rakas veljeni, kysyit viime kirjeessäsi, mitä mieltä olen siitä, kun vaimosi suutuksissaan sanoi sinulle: "Sinä et ymmärrä meidän asioistamme yhtään mitään! Sinä olet tyhmä!" Nämä ovat hyvin normaaleja sanoja, joita ihmiset kiihdyksissään sanovat. Maailman ihmisten keskuudessa se on normaalia, mutta jos uskovainen nainen sanoo näin miehellensä, ei hän käsitä sanojensa merkitystä ja niiden seurauksia. Inhimillisesti ne loukkaavat meitä, mutta ei ole niinkään suurta merkitystä sillä, mitä me ajattelemme niistä, vaan mitä Jumala ajattelee niistä. Ilman Jumalan Sanan peiliä emme näe niiden vakavuutta, mutta kun asetamme kaiken Jumalan Sanan valoon, muuttuu moni asia hyvin vakavaksi.

Rakas veljeni, en sano näitä asioita sinun vaimosi mielessäni, vaan puhun nyt meistä kaikista. Itsekukin meistä on saanut kuulla vastaavaa. "Sinä olet tyhmä. Sinä et ymmärrä mitään!" Kenelle nämä sanat todellisuudessa ovat osoitetut? Ottakaamme tarkasteltavaksemme edelläoleva sanankohta. "...että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää..." Mitä tarkoittavat tämän sanan valossa vaimon sanat: "Sinä olet tyhmä, et ymmärrä mitään!" Yhtä hyvin vaimo voisi sanoa: "Hah, hah, haa! Sinä et ole kelvollinen minulle pääksi! Minä en tarvitse noin tyhmää päätä, painu tiehesi! Sinä et ymmärrä niin paljon kuin minä ymmärrän, ja itse asiassa Kristus ei käsitä mitään, kun laittaa tuollaisen miehen minulle pääksi!" Nainen ei tällaisilla sanoilla kiellä ainoastaan miestänsä, vaan myös Kristuksen! "Veli, nyt sinä liioittelet!"

Minä voin tänä päivänä kutsua Kaikkivaltiaan Jumalan todistajakseni, että tämä on Kirjoitusten mukaan, ja siten se on NÄIN SANOO HERRA! Kuinka kauan me leikittelemme asioilla, jotka ovat kuolemanvakavia ja tallaamme maahan Jumalan Sanan tietoisesti? "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä" (Hebr.10:26). Kukaan ei voi sanoa, ettei hän olisi kuullut tästä asiasta tai itse lukenut sitä Sanasta. Kysymys ei ole ainoastaan parista sanankohdasta, vaan monesta kymmenestä jakeesta, jotka kaikki yksimielisesti tuovat esiin saman asian.

Kunpa todella ymmärtäisimme, että mitä nainen sanoo miehellensä, sen hän sanoo kuin Kristukselle. Jokaiselle on selvää, että nainen, joka sanoo Herrallensa: "Herra Jeesus, Sinä olet tyhmä, etkä ymmärrä mitään minun parhaastani", on tiellä turmioon. Kuinka vaikea tämä asia sitten on itsekullekin, mutta Jumala ei esitä meille mitään sellaista, mikä ei olisi meille siunaukseksi. Kuuliaisuus Sanaa kohtaan on aina koituva siunaukseksi, tuntui inhimillisesti sitten miltä tahansa.

Kuinka moni mies toteaakaan hurskaasti: "Eihän Jumala voinut Saarallekaan tehdä mitään, vaikka tämä valehteli suoraan Jumalalle, koska hän oli Aabrahamin vaimo! Kyllä Jumala minun tähteni suojelee minun vaimoanikin!" Oletko koskaan ajatellut, veli, että sinä ymmärrät suojella vaimoasi Jumalan vihalta, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että samalla jätät vaimosi vihollisen valtaan? Eikö sinun pikemminkin tulisi suojella vaimoasi sielunviholliselta, eikä Jumalalta?

Rakas veljeni, nämä sanat eivät niinkään olleet tarkoitetut sinulle, vaan innoituksessani halusin esittää kysymyksen niille, jotka näkevät enemmänkin Jumalan sallivan tahdon, kuin todellisen ja täydellisen tahdon. Minä tiedän sinun haluavan noudattaa Jumalan Sanaa tässäkin kohden, ja näen huolesi vaimosi johdosta. Lohdutukseksi haluaisin sanoa sinulle, että tärkeintä kohdallanne on se, että Jumala näkee vilpittömän halusi saattaa elämänne tältäkin kohden Jumalan Sanan mukaiseksi. Vihollisen ote on usein niin salakavala ja huomaamaton, että sitä on vaikea todeta tai osoittaa olemassaolevaksi. Saatana tietää avioliiton merkityksen ja tietää sen olevan perustan todelliselle seurakuntaelämälle. Jos hän saa avioliiton tuhotuksi, tai sille rajalle, tietää hän saavuttaneensa suuren voiton itse seurakunnasta, sillä Kristuksessa ei ole miestä ilman vaimoa eikä vaimoa ilman miestä. Taas olemme niin kaksijakoisessa asiassa kuin olla saattaa —täydellinen yhteys ja rakkaus aviopuolisoiden välillä olosuhteista huolimatta, ja toisaalta naisen asema kaikin tavoin kuuliaisena ja alistuvaisena, minkä kieltäjänä naisesta tulee itseasiassa avionrikkoja; ehkä ei ulkonaisesti, mutta sydämeltään.

Rakas veljeni, aikaa rientää ja minun on jälleen kerran keskeytettävä. Tutki näitä sanankohtia ja niiden alaviittauksia. Kuinka monta asiaa noudatammekaan jo muutaman sanankohdan perusteella, ja tässä on todellisuudessa kysymys, joka vie meidät luomishistorian alkuun.

Herra sinua runsaasti siunatkoon!