30 vuotta Herran tiellä osa 2

30 vuotta Herran tiellä

Osa 2

VIIMEISTEN LUONA VIELÄ SAMA

JEESUS KRISTUS ON SAMA EILEN JA TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI

 Hebr. 13: 8

"Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama." Jes. 41: 4

Tällä Pyhien Kirjoitusten kohdalla haluan tervehtiä teitä jokaista veljeäni ja sisartani ja ystävääni Herran Jeesuksen Kristuksen kalliissa Nimessä. Samalla haluan tuoda terveiset monilta veljiltä kansainvälisestä sananpalvelijakokouksesta, johon Herran armosta sain osallistua maaliskuun alussa Länsi-Saksassa. Samalla on tuotavanani suuri määrä terveisiä monilta, monilta veljiltä ja sisarilta, jotka osallistuivat sananpalvelijakokouksien jälkeen pidettäviin kokouksiin.  Nämä molemmat kokoussarjat innoittivat minut ryhtymään kirjoittamaan tätä pientä vihkosta, joka suureksi osaksi on henkilökohtainen todistukseni siitä, mitä Jumala tässä ajassa on tehnyt ja tekee.

Tänä vuonna tulee 25 vuotta täyteen siitä kun tietoisesti päätin lähteä seuraamaan Herraa. Minun tarkoitukseni ei ole ryhtyä kirjoittamaan omaelämänkertaa, koska palvelustehtäväni ei ole sitä luokkaa, että olisi aiheellista mennä yksityiskohtiin. Kun kuitenkin katselen kaikkea sitä, mitä erikoisesti niiden 15 - 16 vuoden aikana on tapahtunut, kun olen levittänyt tälle viimeiselle ajalle tarkoitettua Sanaa, näen ehdottoman tärkeäksi tuoda rohkeasti julki sen, mitä minä uskon, miksi minä uskon, mihin minä uskon. Itse asiassa sen tulisi olla täydellisen selvää jokaiselle, joka vähimmässäkään määrin tuntee minua, mutta koska ajankohta on myöhäinen ja Herran Jeesuksen Kristuksen paluu on niin lähellä, on syytä vielä kerran toistaa ehkä moneenkin kertaan kuultuja asioita. Minulla ei ole mitään tarvetta puolustella itseäni, tai korostaa itseäni, mutta koska palvelustehtävääni vastaan on hyökätty niin avoimesti ja estottomasti, täytyy minun Jumalan asian tähden tarttua Sanan miekkaan niin kuin Paavalikin aikoinaan pakotettiin tekemään — täysin vastoin omaa tahtoaan. Jos koen hyökkäyksiä ja vastustusta jopa lähimpienkin ystävien puolelta, ei se ole mitään uutta, sillä Paavali aikoinaan, vaikka oli niin suuri jumalanmies, joutui eräässä vaiheessa toteamaan: "...ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut."

Paavalille oli täysin selvää, ettei hän toiminut itsensä tähden tai tuodaksensa esiin itseänsä, mutta hän näki kuitenkin jumalallisen suunnitelman, jossa itse Kaikkivaltias Jumala otti asumuksen inhimillisessä olennossa, ja tänäänkin sovituksen Sana on uskottu meille. Paavali näki hengessä jumalalliset rakennuspiirustukset, ja siten on helppo uskoa, mitä hän sanoo 2. Kor. 5: 19 - 21: "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." Meidän ei tule lukea kevyesti näitä jakeita, vaan todella nähdä, mistä on kysymys. Pankaamme erikoisesti merkille seuraavat kohdat:

"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä."

"Jumala kehottaa meidän kauttamme."

"Me pyydämme Kristuksen puolesta."

"Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydestä', on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan, eikä näyttäisi tulevan meistä." (2. Kor. 4: 5-7)

Halleluja! Halleluja! Halleluja! Me olemme vain saviastioita, joihin Jumala on asettanut jotakin todella kallisarvoista! Mistä me siis kerskaisimme, omasta itsestämmekö? Pois se, ainoa mistä voimme kerskata, on Jumalan armo, joka on tehnyt meidät osallisiksi kaikista lupauksista, jotka koskevat meidän aikaamme!

Itse asiassa eivät mitkään syytökset voi tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelmia, vaan todellisuudessa jokainen syyttämään osoitettu sormi merkitsee vähintään kolmea sormea, jotka osoittavat itse syyttäjään. Syytökset ja panettelut eivät siis osu niihin, joihin ne ovat tarkoitetut, vaan ne kohdistuvat suoraan Herraan Itseensä, niin kuin jo Mooses sanoi: "Ette ole napisseet meitä vastaan, vaan Herraa vastaan!" (2. Moos. 16). Ja mikä on sen osa, joka syyttää Herraa? Kaikki Jumalan palvelijat ovat vain ihmisiä ja ovat vajavaisia itsessänsä. Paavalikin joutui toteamaan: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."

Paavalille itsellensä oli siis selvää, mitä hän itsessänsä oli, mutta kaikki nämä asiat näyttivät vaivaavaan sitäkin enemmän seurakuntalaisia, jotka jatkuvasti olivat etsimässä todistetta siitä, että puhuiko Kristus hänessä (2. Kor. 13). Mitä muuta hän sitten saattoikaan sanoa kuin:

"Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme mekin. Ja vaikka minä jonkun verran enemmänkin kerskaisin siitä vallastamme, jonka Herra on antanut teitä rakentaaksemme eikä kukistaaksemme, en ole häpeään joutuva.

Tämän minä sanon, ettei näyttäisi siltä, kuin pelottelisin teitä kirjeilläni. Sillä hänen kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. Joka niin sanoo, ajatelkoon, että samaa, mitä me poissaolevina olemme kirjeissämme sanoissa, samaa me myös olemme läsnäolevina teoissa. Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itseänsä omalla itsellänsä ja vertailevat itseään omaan itseensä.  Me emme taas rupea kerskaamaan yli määrän, vaan ainoastaan sen määrätyn vaikutusalan mukaan, minkä Jumala on asettanut meille määräksi, ulottuaksemme teihinkin asti."

Osta hyvä, nahkakantinen Raamattu, sillä sinä tulet lukemaan sitä paljon

Miksi haluan kertoa jotakin itsestäni? Miksi Paavali niin paljon kertoi itsestänsä ja kokemuksistansa Herran kanssa? Yksi syy oli varmastikin se, että niin monet halusivat kieltää hänen palvelustehtävänsä ja kokemuksensa Herran kanssa. Miksi hänen palvelustehtävänsä haluttiin kieltää? Joku pinnallinen arvioitsija voisi sanoa, ettei Paavalista oikein pidetty henkilönä, mutta jos hiukankaan olemme päässeet näkemään syvemmälle hengellisillä alueilla, voimme aina todeta saman: sielunvihollinen haluaa tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelmat, ja ensimmäinen, minkä hän tekee, on viedä luottamus palvelustehtäviä kohtaan. Itse asiassa jokainen hyökkäys Jumalan palvelijoita kohtaan on hyökkäys itse Jumalaa vastaan. Kun Paavali voimakkaasti puolustautui näiden hyökkäysten edessä, ei hän itse asiassa puolustanut itseään, tai puhunut omasta puolestansa, vaan osoittaakseen sen, että on kysymys Jumalan työstä.

Miksi Saatana haluaa vaientaa tietyt äänet? Miksi hän haluaa saattaa määrätyt henkilöt syrjään? Saadakseen vapaasti harjoittaa mielivaltaansa ja johtaa ihmiset harhaan! Vartijat muurinharjalla ovat Jumalan asettamat; Saatana on se, joka haluaa vaientaa heidät. Osallistuminen noihin jo mainitsemiini kansainvälisiin saarnaajapäiviin oli todella rohkaiseva kokemus Herrassa, mutta samalla myöskin hyvin murheellinen katsaus tämän päivän tilanteeseen. Me olemme saaneet kuulla puhtaan Jumalan Sanan julistettuna tässä ajassa, mutta mitä me olemmekaan tehneet sen kanssa? Vuosien varrella olen päässyt tuntemaan satoja eri saarnaajia niin kansainväliseltä kuin kansalliseltakin tasolta, mutta mitä nämä rakkaat veljet opettavat ja uskovat tänään? Suurin osa kaikista julistajista on tullut kärsimättömäksi, eikä ole jaksanut odottaa sitä, mitä Jumala tekee, vaan on lähtenyt omille teillensä ja antanut omat selityksensä Sanalle — selitykset jotka voidaan ainoastaan selittää kärsimättömyyden ja oman kunnian etsimisen tulokseksi. Sen sijaan että saarnattaisiin Sanaa ja Kristusta, saarnataan kaikkea mahdollista — konkreettisesti sanottuna kaikkea mahdollista! Viisitoista vuotta sitten ei kukaan olisi uskonut sitä, jos olisin siitä puhunut. Itsekään en olisi uskonut voitavan mennä niin pitkälle.

Miksi minun on niin vaikea ymmärtää näitä erikoisoppeja?

Saarnaajapäivien aikana mieleeni tuli jälleen kerran ajatus: Mistä johtuu, etteivät nämä asiat ole kysymyksiä minulle? Samalla mieleni täytti kiitollisuus Jumalaa kohtaan siinä suhteessa, että Hän on varjellut minut kaikilta näiltä uuvuttavilta ja voimia vieviltä väittelyiltä. Miten kaikki tämä on mahdollista?

Jumalan Sana sanoo, että Herra on valinnut ne, jotka eivät mitään ole tässä maailmassa. Minun sukuni ei ole missään suhteessa tunnettu ja itse asiassa se rajoittuu muutamaan henkilöön, joilla ei ole mitään maallista asemaa tai arvonantoa, ja kun nämä muutamat ihmiset ovat jo saavuttaneet korkean iän, ei jonkin ajan kuluttua tarvitse enää puhua mistään suvusta. Kuka oli isoisä tai siitä taaksepäin, siitä kukaan ei tiedä kertoa juuri mitään. Kukaan ei koskaan ole ollut mitenkään uskonnollinen tai hengellinen, joten sillä ei voida selittää minun hengellistä kokemustani.

En ole milloinkaan nähnyt isääni, mutta siitä huolimatta voin sanoa eläneeni melko onnellisen lapsuuden, ja kodin puitteissa minulta ei puuttunut muuta kuin kokemus isästä. Kun ajatukseni menivät tälle alueelle jo lapsena, oli kuin jokin ääni olisi sanonut minulle: "Sinulla on Isä Taivaassa." En muista kuinka vanha olin, mutta jo alakouluiässä minulla oli oma nurkkaus ullakolla, ja muistan kuinka minulle tuli voimakas halu tehdä pieni risti ja laittaa se seinälle ja valmistaa jonkinlainen alttari, jonka edessä olisin rukoillut Jumalaa. Jostakin syystä se kuitenkin jäi tekemättä. Jo kouluaikana huomasin, että minussa oli jotakin erilaista kuin kaikissa muissa. En sano tarkoituksella, että olisin ollut erilainen, vaan m i n u s s a oli jotakin erilaista. Mitkään maailmalliset asiat tai suhteet eivät koskaan kiinnostaneet minua sillä tavoin kuin muita ikäisiäni, vaikka luonnollisestikin olin kiinnostunut monenlaisista asioista. Muistan kuinka kerran seinän taakse muutti asumaan tilapäisesti jokin liikkeen apumies, ja kun kuulin, että tuo mies on jotenkin ressukka, olin heti valmis lainaamaan hänelle rakkaimmat sarjakuvalehteni ja sanoin kotona, että emmekö voisi ostaa hänelle myöskin karamellipussin. Tämä kaikki oli omaisilleni jotakin hyvin käsittämätöntä, sillä se ei ollut lainkaan meidän sukumme kaltaista. Mistä minuun oli tullut jotakin näin poikkeavaa? Sitä olen vuosien varrella kysellyt useampaankin kertaan. Minä halusin olla ystävällinen kaikille, mutta siitä huolimatta en saanut todellisia ystäviä. Heidät täytyi kuin jotenkin ostaa. Ystävyyttä riitti siihen asti, kun se ei maksanut mitään, mutta kun minusta olisi tullut kustannuksia joko rahallisesti tai henkisesti, loppui ystävyys siihen. Minä yritin tehdä kaikkeni saadakseni ystäviä, mutta se ei onnistunut. Mikä minussa oli vialla?

Jos kouluaikana jonkun olisi tullut mainita henkilö, joka olisi kaikkein mitättömin koko joukossa, ei olisi tarvittu hetkenkään miettimistä — yhdessä tuokiossa olisivat kaikkien tovereitteni sormet osoittaneet minua! Minä olin todella surkea. Jos sen missä sai kokea, niin jokaisella urheilutunnilla. Valittiin kaksi joukkueenjohtajaa ja nämä huusivat vuoronperään yhden pelaajan puolellensa parhaasta päästä. Kuka jäi aina viimeiseksi, kenet jommankumman puolen oli pakko ottaa? — Mutta kiitos Jumalalle, Hänen ei ole pakko ottaa ketään! Hän ottaa ne, jotka Hän haluaa!

Vasta viime päivien aikana minulle on niin selvästi kirkastunut eräs asia. Minä en muista että kukaan olisi puhunut minulle hengellisistä asioista, enkä voi mainita ketään ihmistä, jonka kautta olisin suoranaisesti tullut uskoon. Sisimmässäni oli koko ajan kaipaus saada tuntea Jumala, mutta en tiennyt miten lähestyä Häntä. Nyt vasta monien vuosien jälkeen tiedostan selvästi, kuinka aikanaan olin konfirmaatiotilaisuudessani ja seisoin Heinolan kirkon alttarilla. En muista millä sanoin siihen aikaan tunnustettiin usko tai jättäydyttiin Jumalalle, mutta muistan nyt aivan selvästi, kuinka minä todella tarkoitin totta ja halusin jättää elämäni Jumalan käsiin. Mutta kukaan ei opettanut minua eikä johtanut syvemmälle, niin kuin lähetyskäskyssä sanotaan. Kukaan ei opettanut minua pitämään kaikki, mitä Jeesus oli käskenyt meidän pitää. Minä en ollut missään kosketuksissa hengellisten asioiden kanssa, en niin että olisin ollut tietoinen siitä. Vuonna 1964 tulee kuitenkin sydämeeni ihmeellinen kaipaus ja ääni. Aivan kuin joku sanoisi minun sisimmässäni: "Sinun pitää ostaa hyvä, nahkakantinen Raamattu, sillä sinä tulet lukemaan sitä paljon." Minulla itselläni ei ollut rahaa, joten aivan pakotin mummuni ostamaan minulle sellaisen, ja vaadin siihen vielä kirjoituksen: "Muistoksi Markulle Mummulta, 1964." Mistä tuli tuo rakkaus lukea Jumalan Sanaa? Minä en ymmärtänyt sen enempää, ja aloin lukea niin kuin kirjaa luetaan — kirjan alusta. En tiedä mitä ymmärsin, mutta minä luin. Luin niin Vanhaa kuin Uuttakin Testamenttia. Minä käsitin: TÄMÄ ON JUMALAN SANA!

Joskus vuoden sisällä luullakseni sain kutsun kansanlähetyksen kokouksiin jonkun koulututtavani kotona. Siellä jätin tietoisesti elämäni Herralle. Minulta kyseltiin kaikenlaista, ja ennen kaikkea tunnustettavia syntejä. Minä olin ymmälläni kaikista kysymyksistä, koska jossakin suhteessa kaikki oli selvintä, mitä elämässäni saatoin tehdä.

Miksi haluan kertoa kaikista näistä asioista? Sen tähden, että niin monet haluavat tehdä kaikki kokemukseni tyhjiksi ja sanoa, että minulla ei ole mitään palvelustehtävää. Vuosikausiin en osannut ajatellakaan näitä asioita, mutta nyt viimeaikojen hyökkäysten keskellä koko entinen elämäni on kuin avautunut, ja olen monessa suhteessa päässyt näkemään sen, että Jumalalla oli kätensä mukana kaikessa jo tähän maailmaan tulostani asti. Yksi suurimmista asioista, mistä pelastuksen ohella olen Hänelle kiitollinen, on se, että Hän antoi minun tutustua ensimmäiseksi Omaan Sanaansa. Niin kuin jo mainitsin, suvussani ei ollut ketään tunnustavaa kristittyä, enkä ollut lukenut mitään uskonnollisia kirjoja. Nimenomaan tältä pohjalta, että sydämeeni pantiin rakkaus Sanaa kohtaan, voin itse ymmärtää oman asenteeni kaikkea sitä kohtaan, mitä tänä päivänä halutaan työntää Jumalan Sanan nimikkeen alle. Miksi minä tänä päivänä uskon sen, mitä minä uskon? Sen tähden, että jo nuoruudessani sydämeeni pantiin Pyhän Hengen kautta rakkaus ja luottamus Sanaa kohtaan!

Olin lukenut Raamattua hyvän aikaa, ennen kuin sitten tutustuin ihmisiin ja eri uskonsuuntiin. Niin kuin jokaisella todellisella uskovaisella, niin oli minullakin halu uskovaisten yhteyteen, ja sitä löysin ensimmäiseksi Kansanlähetyksen piiristä ja luterilaisesta kirkosta. Koin itse Kansanlähetyksen synnyn ja olin mukana siinä. Kuitenkin tiesin, että on olemassa muitakin uskovaisia ja halusin tutustua heihin. Surukseni sain kaikkialla huomata saman asian: jos olin näiden kanssa, olivat nuo tyytymättömiä, jos olin noiden kanssa, olivat nämä tyytymättömiä. Koskaan ei ollut hyvin, olin sitten kenen kanssa tahansa. Koin elämässäni yhden syvimmistä ristiriidoista  — tämä ei voinut olla Jumalan Sanan mukaista!

Jatkuu…