Veli ja sisar ilmiantajina?

 Helmikuu 1999

 Veli ja sisar ilmiantajina?

"Veljeni Herrassa. Jumalan Sana kehottaa uskoon tulleita selvittämään asiansa niin ihmisten kuin Herrankin edessä. Synnit on tunnustettava ja tehtävä parannus. Minä olen tunnustanut omat syntini Jumalan edessä, ja olen myöskin selvittänyt kaikki ne asiat, jotka olivat minun ja ihmisten välillä. Mutta miten on silloin, jos epäilen veljeni tai sisareni tehneen tai tekevän jotakin sellaista, mikä ei ole oikein. Voinko minä esimerkiksi tehdä ilmoituksen poliisille tai yleensä viranomaisille? Eikö tämä ole todellisen kristityn vastuu?"

Me elämme ajassa, jossa kaikki saavuttaa lopullisen kypsyytensä. Laittomuus on päässyt valtaan, ja useimpien rakkaus on kylmennyt. Maailman keskellä niin politiikassa kuin taloudellisessakin elämässä vallitsevat maailman kovat lait, jotka eivät sääli heikkoja. Tässä ajassa vahvat tulevat yhä vahvemmiksi ja heikot yhä heikommiksi. Mitään keinoja ei kaihdeta vastustajien kaatamiseksi. Ilmiantaminen ja kaiken mahdollisen paljastaminen on yksi pääkeinoista, joiden avulla raivataan tieltä ne, jotka mahdollisesti ovat esteenä omien etujen tavoittelussa.

Niin surullista ja toisaalta kauhistuttavaa kuin se onkin, ei tänään voi nähdä mitään todellista eroa niinsanotun kristillisen seurakunnan ja maailman välillä. Tarkoitus pyhittää keinot kummankin piirissä. Kummankin piirissä tehdään samoin kuin avionrikkojanainen, josta sanotaan: "...hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: 'En ole pahaa tehnyt'." (Snl. 30: 20). Annetaan käsky ristiinnaulitsemiseen ja pestään sen jälkeen kädet omantunnon rauhoittamiseksi. Mutta voidaanko toisen ihmisen veri pestä pois käsistä tuomion lausumisen jälkeen? Onko tuomio ollut oikea? Onko uskollisia todistajia kuultu, vai onko heitä ollut ollenkaan? Kansanjoukko on huutanut tuomionsa; hyvä on tuomittu ja rikoksentekijä vapautettu?

Synnit on tunnustettava ja parannus on tehtävä, mutta mitä se todella tarkoittaa nimenomaan tässä ajassa, jossa ei enää voi luottaa keneenkään? Veli pettää veljensä ja sisar sisarensa. Se, mikä on tarkoitettu kahdenkeskiseksi ja salassa pidettäväksi, huudetaankin yhtäkkiä katoilta. Onko veli veljensä tuomari, ja tuleeko uskovaisen toimia tuomioiden toimeenpanijana? Tähän kysymykseen voisimme saada lukemattoman määrän vastauksia, jotka kaikki olisivat toisilleen vastakkaisia. Tässä suhteessa on olemassa mitä erilaisimpia mielipiteitä, jotka perustuvat itse kunkin kokemuksiin ja näkemyksiin. Mutta voisiko tämä olla mittapuumme Elävän Jumalan Seurakuntana? Niin kuin kaikissa asioissa, uskon keskustelumme pohjana voivan olla ainoastaan Jumalan pettämättömän kirjoitetun Sanan, joka pysyy iankaikkisesti. Ihmisten mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, olkoot ne kuinka hurskaita tahansa. Meidän on lopullisesti käsitettävä, että olkoon kysymys mistä tahansa yksilöä tai seurakuntaa koskevasta asiasta, meidän on annettava Jumalan itsensä puhua.

Minua järkyttää suuresti se, että joku esittää kysymyksen siitä, tulisiko hänen viranomaisten edessä paljastaa joku veljensä tai sisarensa. Samoin minua järkyttää se, että yhä uudelleen ja uudelleen ikäänkuin kutsutaan tuomioistuin koolle jonkun veljen tai sisaren asioita selvittämään, ja siten julkistetaan asioita, joita ei milloinkaan ole tarkoitettu julkisuuteen. Onko tämä Jumalan Sanan mukaista? Kyllä, niiden mielestä, jotka sen tekevät, mutta mikä on totuus? Laki huutaa tuomiota, armo laupeutta. Miksi nykyinen uskovaisten keskuudessa oleva laki on niin usein tuomion kannalla, mutta armo tulee niin harvojen osaksi? Onko Raamattua sittenkään luettu oikein? Onko lainkaan käsitetty, mitä Jumala meiltä odottaa?

Käydään sitten keskustelua mistä tahansa, koen sydämelläni mitä suurimman vakaumuksen siinä suhteessa, että perusta kaikelle keskustelulle ja arvioimiselle löytyy Roomalaiskirjeen 13. luvusta. Asia voidaan tietysti ilmaista toisinkin, mutta tuskin löytyy parempaa sanankohtaa keskustelumme aloittamiselle.

"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', JA MIKÄ MUU KÄSKY TAHANSA, ne sisältyvät KAIKKI tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA. SENTÄHDEN ON RAKKAUS LAIN TÄYTTÄMYS." (Jakeet 8-10).

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

Miksi minun oli kirjoitettava tämä lause seitsemään kertaan, jotta ikäänkuin päätyisimme täydellisyyden lukuun seitsemän?

Kaikki tämä vie meidät Israelin kansan vaelluksen ensimmäisiin hetkiin, kun sille julkituotiin Herran Jumalan tahto. Ei kukaan ihminen puhunut ja julkituonut ajatuksiansa ja tahtoansa, vaan itse Kaikkivaltias Jumala asetti iankaikkiset säädöksensä, joiden noudattamisesta oli oleva kiinni tulevienkin sukupolvien iankaikkisuus ja maallinen onni. "Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. MINÄ OLEN HERRA!" (3. Moos. 18: 5).

Lain antamisen jälkeen annettuja käskyjä tarkennettiin. Mooses oli se, jonka kautta nämä asiat julkituotiin, mutta kukaan ei voinut kestää Jumalan edessä sanoen: "Mooses on vajavainen ihminen, samanlainen kuin mekin, hänen puheillansa ei ole niin suurta merkitystä! Puhukoon Jumala meille suoraan!" Mooseksen suulla itse Herra sanoi: "Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö... älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti... Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne... vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. MINÄ OLEN HERRA! Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. MINÄ OLEN HERRA! (3. Moos. 19: 11-18).

Itseasiassa edelläolevat sanat ovat niin selvät, etteivät ne tarvitse mitään selityksiä, mutta haluaisin korostaa tämän kysymyksen yhteydessä muutamaa seikkaa. "Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin." Vääryyttä ei ole läheskään aina vain suoranainen valheellisuus tai näkyvä, ruumiillinen, kiinni käyminen. Edellä olevat sanat vievät asian sydämeen asti, ja meitä varoitetaan vääristä tuomioista. Miksi? On vain yksi, joka kykenee näkemään todellisuuden, ja Joka on: "sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." (Hebr. 4: 12-13). Me saatamme mielestämme nähdä asiat juuri siten, mikä on lopullinen totuus, ja siitä huolimatta olemme vääriä tuomareita, ja joudumme vastaamaan Herran edessä. Meidän suoranainen "totuudellisuutemme" saattaa olla Jumalan silmissä vääryyttä!    "...äläkä ota mitään väkisin!" ÄLÄ OTA MITÄÄN VÄKISIN? Kuinka moni on ollut tietoinen tällaisen sanankohdan olemassaolosta? Mitä se tarkoittaa, ja onko muita raamatunkohtia, jotka vahvistaisivat sen? "Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne? Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien" (1.Kor. 6: 1-8). "Jos myyt jotakin lähimmäisellesi tai ostat jotakin lähimmäiseltäsi, niin älkää tehkö vääryyttä toisellenne... Älköön teistä kukaan tehkö vääryyttä lähimmäisellensä, vaan pelkää Jumalaasi; sillä MINÄ OLEN HERRA, teidän Jumalanne" (3. Moos. 25: 14,17).

"Äläkä ota mitään väkisin!" Jos Uuden Liiton mukaisesti meidän tulee luopua oikeuksistamme senkin suhteen, mikä on omaamme, niin miten on suhteemme, jos asetamme määrätynlaisia pakkoja veljellemme tai sisarellemme? EI MITÄÄN VÄKISIN! "Jos sinä et tee sitä ja sitä, niin minä...!" Eikö tämä ole väkisin ottamista? Eikö tämä ole pakottamista? "Jos sinä et tunnusta, jos sinä et tee niin kuin sanon, jos sinä, jos sinä, niin minä...!" Onko tämä Jumalan Sanan mukainen asenne? Jumalan Sanan todistuksen pohjalta ja sen arvovallan nojalla minä julistan jokaiselle tällaisen asenteen omaavalle, että hänen tulee tehdä itse parannus ja pyytää Pyhää Henkeä ottamaan pois vääryys hänen sydämestänsä!

Samassa jakeessa sanotaan heti perään: "Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti." Me uskomme vaeltavamme hengellisesti, mutta jätämme tietyt asiat huomioimatta oman etumme mukaisesti. "Jos ostat tai myyt jotakin lähimmäiseltäsi, niin älkää tehkö vääryyttä toisellenne..." Vääryys on siinä, jos me pidätämme itsellemme jotakin sellaista, mikä kuuluu toiselle. Jos ostamme jotakin, mitä tahansa, tavaraa, työtä, palveluksia, tulee meidän korvata kaikki oikealla tavalla ja oikealla ajalla. Kysymys ei ole jostakin sellaisesta, minkä ihmiset voisivat keskenään päättää, vaan kysymys on Jumalan tahdosta elämässämme. Me emme milloinkaan voi sanoa: "Tämä on minun ja veljeni välinen asia, älä sinä Herra puutu tähän!" EI OLE OLEMASSA MITÄÄN VELJIEN TAI SISARIEN VÄLISIÄ ASIOITA, JOTKA EIVÄT KUULUISI HERRALLE!

Jo Raamatun painoasuun laatijat ovat alaviittauksiin ottaneet kohdan Uudesta Testamentista: "Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin" (Jaak. 5: 4). Ääni sisimmässäni kertoo minulle, että tässä kohden jälleen kerran useat henget huutavat minulle: "Taas sinä puhut itsestäsi ja ajat omaa asiaasi!" Minulle on samantekevää, mitä tietyt henget huutavat, sillä Jumala on minun todistajani, että kysymys on maailmanlaajuisesta asiasta, joka on nimenomaan yksi merkki viimeisistä ajoista, sillä sanoohan edellinen jae: "Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä."

Vääryys kätkeytyy usein sinne, missä sitä viimeksi uskottaisiin olevan, ja missä viimeksi ajatellaan rikotun, ei ainoastaan ihmisiä, vaan itse Jumalaa vastaan. "Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Maksa hänelle hänen palkkansa samana päivänä, ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on kurja ja halajaa palkkaansa —ettei hän huutaisi sinun tähtesi Herran puoleen ja ettet sinä joutuisi syyhyn" (5. Moos. 24: 14-15).

Nämä  edellämainitut sanankohdat puhuvat palkan maksusta palkkalaiselle. Eroa ei tehdä sen puoleen, onko tämä veli tai ulkopuolinen. Jos Herra tällaisella tavalla puhuu työmiehen puolesta hänen maallisen palkkansa puolesta, niin miten onkaan hengellisten asioiden suhteen, saati sitten asenteemme suhteen toinen toiseemme?! "Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin!" RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLEEN MITÄÄN PAHAA!

Kuinka erilaista olisikaan elämämme ja kuinka pitkälle olisimmekaan päässeet vaelluksessamme kohti Herraa, jos jokainen olisi noudattanut Jumalan Sanaa! Kysymys ei ole mistään vaikeasti ymmärrettävistä asioista, joita olisi vaikea toteuttaa, vaan kysymys on niin yksinkertaisista asioista, että ihmiset haluavat kulkea niiden ohitse. "...Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." Kun on tarpeeksi kauan toimittu väärin, on jouduttu selitysten viidakkoon, ja puolustelut seuraavat toistansa. Mutta uskon koko sydämestäni meidän tulleen aikaan, jossa jokaisen on ratkaistava tiensä suunta. On mahdotonta jatkaa sillä tavoin kuin mitä nyt teemme! Jokainen tekee sitä, mikä hänen omasta mielestänsä on oikein, mutta kuinka voisimme tässä tilassa kestää Herran kasvojen edessä?

Tämä tutkistelu johtaa meidät ehkä ankarimpaan itsetutkisteluun, mitä olemme koskaan joutuneet suorittamaan omalla kohdallamme. OMALLA KOHDALLAMME! Kuinka tärkeätä onkaan seistä henkilökohtaisesti Herran edessä. "...kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden." "...vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa." "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa." (5. Moos. 24: 6; Jer. 31: 30; Hes. 18: 20).

Suokoon Herra, että käsitämme tänä päivänä yhden perusasian kristillisestä elämästämme. Miksi minusta tuntuu, kuin joutuisin juottamaan maitoa ihmisille, joiden olisi jo vuosia tullut nauttia liharuokia? Miten on mahdollista, että niin moni on kulkenut uskovaisen elämän aakkosten ohitse, ja silti uskoo voivansa ymmärtää lukemaansa? Kun Pietari oli pitänyt ensimmäisen saarnansa helluntaina, kerrotaan hänen saarnansa tuloksista seuraavaa: "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat: 'Miehet, veljet, MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN?'" (Apt. 2: 37). Mitä sanovat tämän ajan uskovaiset ensimmäiseksi sen jälkeen, kun Sana on leikannut ja he ovat saaneet piston sydämeensä? Millainen prosessi heissä on lähtenyt liikkeelle?

Jumala on todistajani, että sydämeni täyttää murhe. Miksi? Mitä tapahtuu jatkuvasti, toistuvasti, kun joitakin maallista elämää koskevia asioita otetaan esille? Mitä tapahtuu myöskin useiden hengellisten asioiden suhteen? Sana on tullut elävänä ja ihminen on saanut piston sydämeensä. Sen sijaan, että sanoisivat esi-isiemme tavoin: "Mitä meidän pitää tekemän?", he sanovat rohkeudella, jota ei haluaisi uskoa kenelläkään olevan: "Kyllä asia varmastikin on näin, mutta etkö sinä itse tee samoin?" Katseleeko Jumala meitä mieltymyksellä? Jos ihmiset sanoisivat rehellisesti kaiken sen, mitä sydämellänsä tuntevat, kuuluisi tunnustus suurinpiirtein näin: "Puhut varmasti asiaa, mutta jos minun pitää jotakin tunnustaa tai tehdä parannusta, niin minä en yksinäni päätäni pölkylle laita! Sinä olet aivan yhtä syntinen ja epäonnistunut ihminen; joko teemme sen yhdessä, tai sitten annetaan asian olla!" Jumalani, Jumalani, millaisia uskovaisia me oikein olemme? Armahda meitä, armahda meitä, ennen kuin on liian myöhäistä! Käsitämmekö lainkaan, mitä sanomme ja teemme? Onko viimeinenkin jumalisuuden olemus kadonnut meistä?

Millaista on katumuksemme ja parannuksen tekomme tänä päivänä? Katselemmeko vain ympärillemme ja näemme maailmallisen menon joka puolella? Onko maailman mallista tullut meidän esikuvamme? Onko omatuntomme tullut vain muiden ihmisten omaksitunnoksi, niin että itse vanhurskautamme itsemme ja etsimme vikoja vain lähimmäisistämme? "Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; MUTTA HE OVAT YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ, KUN MITTAAVAT ITSENSÄ OMALLA ITSELLÄÄN JA VERTAILEVAT ITSEÄÄN OMAAN ITSEENSÄ!" (2. Kor. 10: 12). JOS MISSÄ, NIIN EIKÖ TÄSSÄ OLE KUVA TÄMÄN HETKEN HENGELLISESTÄ ELÄMÄSTÄ!? Jumalan Sanan todistus on jätetty syrjään tai korvattu omilla käsityksillä, jotka perustuvat vain muutamiin sanankohtiin ja on sitten selitetty itselle sopivalla tavalla. Joka vertaa itseänsä itseensä, on aina löytävä oikeanlaisen muodon ja saa olla tyytyväinen itseensä. Luontaisena seurauksena on se, että tähän kuvaan ei sovi kukaan muu.

Jo Herramme aikana kysymys kuului: "Mitä meidän siis pitää tekemän?" Tämä kysymys esitettiin Johannes Kastajalle ennen kuin Herramme astui esiin. (Luuk. 3: 10). Saman kysymyksen esittivät useat eri ihmisryhmät. He ottivat kuulemansa Sanan vastaan, niinkuin sanotaan 1. Tess. 2: 13: "...että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan Sanana..."  MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN? MITÄ MINUN PITÄÄ TEKEMÄN? "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili ITSESTÄMME!" (Room. 14: 12). Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti, eikä tämäkään kohta ole yhtään muuttunut. JOKAISEN ON TEHTÄVÄ JUMALALLE TILI ITSESTÄNSÄ! Miten on mahdollista, että lähes jokainen piston sydämeensä saanut haluaa vetää samalla tilille veljensä tai sisarensa? Onko Jumalan Sana todella vaikuttanut vilpittömässä sydämessä, jos tämä on tilanne? 2. Kor. 7: 10.

Markku Vuori