”…heidän sanansa kautta uskovat”

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh.5).

Jumalan Sana on kauttaaltaan yhtä arvokas ja pätevä, mutta yksilökohtaisesti jotkin kohdat ovat tulleet aivan erikoisella tavalla eläviksi! Tämä kohta on palanut tulisin kirjaimin kirjoittajan sydämen lihataululle jo varhaisina vuosina. Olen tullut huomaamaan, että harva rohkenee edes ajatella sen vertauskuvallisuutta yksittäistä uskovaistakin koskien. Näin oli Herramme kohdalla, mutta mehän olemme vain vajavaisia ihmisiä, heikkoja jumalanlapsia, jotka lähes kaikessa epäonnistuvat ja pakostakin joutuvat antamaan lihan määritellä tekemisiämme! Mutta meidän tulee erikoisella tavalla panna merkille, että tämä on vain varjopuoli sitä olemusta, jonka Herramme tahtoo muodostuvan meissä, ei oman heikkoutemme hallitessa, vaan Herramme antaman Uuden Elämän hallinnassa! Jotta tuo Elämä selvästi tulisi ulkopuoleltamme, olemme annetut tietynlaisen, inhimillisesti käsittämättömän taistelun alaisuuteen!

Mitä sanoo tästä aiheesta veljemme Paavali Hengen vaikutuksesta?:

”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” (Room.7-8).

Miten selvitä tämän kahtiajakoisuuden kanssa? Kuka pohjimmaltaan on kaiken tämän aiheuttaja? Jo Adamin kupeissa ollessamme me olimme mukana sen ratkaisun tekemisessä, joka aikaansai kaiken murheen ja kärsimyksen tässä ihmiskunnassa! Mutta nyt Uuden Adamin yksinomaisen ansion johdosta meille tarjoutuu Uuden Elämän mahdollisuus sen kautta, että olemme valmiit luopumaan entisestä, peritystä ominaisuudestamme ja syrjäyttämään sen taka-alalle, sinne minne se kuuluukin osana ihmislapseutta! Liha on liha, eikä voi muuksi tulla, ja se meidän on hyväksyttävä tuli mitä tuli. Mitä luimme juuri?:

”…että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”

Eikö tämä ole juuri se, mikä tekee Uudesta Elämästä taistelemisen arvoisen ja suorastaan pakottaa meidät hyväksymään omallekin kohdallemme sen tosiasian, ettemme mekään kykene tekemään mitään hyvää ilman että Herramme sen meille näyttää? Mutta ensin on tapahduttava vehnänjyvän kuoleman, jonka kautta Uusi Elämä voi alkaa versota!

Mikä on todellinen asemamme Herran omien sanojen mukaisesti Hänen todellisessa yhteydessään?:

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Me olemme siis niin yhtä Hänen kanssansa, että meillä on täsmälleen sama Sana kehottaessamme Kristuksen puolesta ja ollessamme täysin yhtä Hänen kanssansa! Mutta missä on todellinen yhteys???

Tuoretta hengellistä ruokaa

Tulisiko minulla olla huono omatunto, kun en kirjoita joka päivä blogiini? Aikanaan minua moitittiin ankarasti, jos en varustanut jokaista kirjoittamaani tai julkaisemaani tekstiä tai kasettia päivämäärällä, jotta jokainen kuulija tai lukija voisi olla varma siitä, että on tekemisissä ”tuoreen hengellisen ruuan” kanssa. Kaipa tästä on syöpynyt mieleeni tai ainakin alitajuntaani jonkinlainen hiukan kaivertava tuntemus, etenkin kun nyt on mennyt monta päivää ilman että olisin ottanut tietokoneen syliini. Näissä tilanteissa, joissa tulee myöskin ottaa huomioon useat sairauteni, nousee mieleeni lohdutukseksi sanankohta:

”Ja joka kerta, kun pilvi kohosi asumuksen päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan. Mutta milloin pilvi ei kohonnut, he eivät lähteneet liikkeelle, ennenkuin sinä päivänä, jona se taas kohosi. Sillä Herran pilvi oli päivällä asumuksen päällä, ja yöllä oli pilvessä tulen hohde kaikkien israelilaisten silmien edessä; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan.” (2.Moos.40).

Kuinka toivonkaan meidän elämässämme olevan aivan samoin hengellisessä mielessä, koko vaelluksemme ajan! Saarnaajaa lainataksemme on kaikella oma aikansa ja tämä ajatus sisältää kaiken hengellisen toimintammekin. On aika hiljaisuudellakin, saati sitten puhumisella ja kirjoittamisella. Kun olemme tekemisissä Jumalan Elävän Sanan kanssa, tulee mielemme olla täynnä aitoa jumalanpelkoa, otsikkolainauksemme mukaisesti.

Mitä luimme juuri? Luimme Herran pilvestä, joka määritti Hänen kansansa kulun. Tuo pilvi oli sekä liikkeessä että paikallaan. Sen kulkua tai paikallaan oloa ei määritellyt sen paremmin kansa kuin ei Mooseskaan! Jostakin syystä uskovainen ihminen on niin tottunut liikkeeseen, ettei hän aina ole selvillä mihin suuntaan hän on menossa. Pysähtyminen ja paikallaan olo tuntuvat olevan hänelle todella vaikeata hänen itse luomansa kiireen johdosta! Siksi on tärkeätä perehtyä myöskin Saarnaajan esittämiin ajatuksiin!

Jostakin syystä juuri nyt täyttää mieleni ajatus pysähtymisestä ja paikallaan olosta, jotta todella selvittäisimme itsellemme, silmiemme avautumiseksi, missä me olemme ja mitä Herran Pilvi juuri nyt tekee! Kirjoittajan tehtävä ei ole vain tuoda julki jotakin pelkän inhimillisen tarpeen toteutumiseksi, sillä sama Pilvi on keskellämme hieman eri muodossa. Kuinka voisi kirjoittaja olla välittämättä tuon Pilven pysähtymisestä, sillä näinä pysähtymisen hetkinä toteutuu jotakin siitä, mistä luemme lainauksemme yhteydessä:

”Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen; eikä Mooses voinut mennä ilmestysmajaan, sillä pilvi oli laskeutunut sen päälle, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen.”

Mitä itse asiassa sisältää ajatus ”tuoreesta hengellisestä ruuasta”? Voimmeko katsella vain päivämääriä käsittämättä ollenkaan sen merkitystä, että pysähtymisen ja oikeanlaisen paikallaan olemisen aikana, samanaikaisesti pilven kanssa Herran kirkkaus täyttää asumuksen? Aikanaan kansa näki inhimillisillä silmillään maahan laskeutuneen mannan, pitäen sitä jumalallisena ravintona, mitä se omalla tavallaan olikin, mutta millaista hengellistä ravintoa merkitsikään niin Pilvi kuin Herran kirkkauskin? Millainen paradoksi, rinnakkain asettelu! Mitä tällä on sanottavana meille juuri tässä ajanjaksossa? Mitä esitti uskonnollinen johto Herrallemme?:

”Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi.'’ Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.’” (Joh.6).

Miksi sama puhe kaikuu omalla tavallaan korvissani juuri nyt, tämän ajan mielipiteenä? Päivämääriä seuraavat ja niitä vaativat taitavat nähdä enemmänkin jonkinlaista mannaa ja vain sellaista mikä jää tiedon ja järkeilyn alueelle, välittämättä kaiken takana olevasta ”Hengellisestä Leivästä”, jota ei sitäkään anna kukaan ihminen!

Kuoleman ja Elämän välinen ratkaisu aiheemme kohdalla perustuu kaiken oikealla tavalla näkemiseen ja ymmärtämiseen, on sitten puhe Pilvestä, Jumalan Kirkkaudesta tai Jumalan Leivästä. Mihin perustuu aidon jumalanlapsen liike tai pysähtyminen?:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh.5).

Hän on yhä vielä Pilvenpatsaamme ja Tulipatsaamme, ja Hänen mukaansa liikumme tai lepäämme!

(”Pilvisinä päivinä” lue siis joitakin aikaisempia kirjoituksia, joita on yli 1600.)

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…” 3

”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. …että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.” (2.Kor.4).

Miksihän niin usein saa sen vaikutelman, että monille on hengellisessä elämässä tärkeintä jonkinlaisen aseman saavuttaminen kristillisissä piireissä? Miten se tulee esiin, miten tätä asemaa tavoitellaan, ei kaikkein vähiten juuri tässä ajassa? Miten erottautua kaikista muista sellaisella tavalla, että on selvästi kysymys aivan ylivertaisesta henkilöstä, niin että vertaus saviastioista kaikuu hyvin vanhanaikaisena? Niin, juuri tässä on kavalin vihamielisten voimien hyökkäystapa, joka Sanaa tuntemattomalle on suorastaan näkymätön, vaikka ylitsemme käyvät mitä moderneimmat profetioiden ja erilaisten näkemysten tsunamit!

Mikä onkaan jo pari kertaa ollut otsikkonamme?:

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…”

Mitä meistä tulee, jos emme ole vain saviastioita ja jonkin suunnattomasti suuremman Voiman välikappaleita?

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.” (Room.7).

Jos siis itse haluamme olla näkyvissä ja antaa sen vaikutelman, että meistä itsestämme lähtee paljonkin hengellistä hyvää, emme voisi olla pahemmin ja vakavammin harhassa! Me olemme ihmiskunnan lankeemuksen johdosta sidottuja tämän elämämme ajan tähän ruumiiseemme, jolla on selvästikin oma tahto ja omat näkemykset. Nämä saadaan kuriin ja oikeaan järjestykseen vain ulkopuoleisen Voiman vaikutuksesta! Mistä etsiä tätä Voimaa?:

”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room.7).

Kuinka voisimme siis edes päästää mieleemme ajatuksen jonkinlaisena lähteenä olemisesta Jumalallisen Tahdon ulkopuolella? Mitä sanoi jo Kristuksen ensimmäisen tulemuksen sanansaattaja Johannes Kastaja?:

”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.” (Joh.1).

Niin kuin ei Johannes puhunut omiaan, samoin mekin voimme vain olla lähteinä Hänen puheilleen, jotka ovat peräisin, ei meistä itsestämme, vaan Ylhäältä! Siksi ei ole tarkoitus olla ollenkaan näkyvissä, vaan mahdollisimman pienenä ja näkymättömänä saviastiana!

”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…” 2

”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.” (2.Kor.4).

Miten Jeesuksen elämä voi tulla näkyviin meidän ruumiissamme? Siihen perustavaa laatua olevan vastauksen laatimiseen tuskin riittäisi yksi ihmiselämä! Tässä koulutuksessa on opintoluokkia lukematon määrä, joiden laatu on määritelty siellä, minne aikanaan olemme antaneet hakupaperimme ja lupamme toteuttaa kaikki opittu elämässämme! Mitä tulee tässä yhteydessä mieleemme ensimmäiseksi? Miten on mahdollista elää todeksi Jeesuksen elämä tässä ajassa ja näissä olosuhteissa?

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.” (Joh.12).

Tämän Herramme puhui tiedostaessaan hetkensä tulevan aivan lähihetkinä. Hän on Esikuvanisunjyvämme, jonka seuraaminen on mahdollista vain Samalla Kuolemantiellä, joka ei suinkaan merkitse kaiken loppua, vaan Uuden Elämän alkua! Meidän itsemme on astuttava syrjään, jotta sisimpäämme istutettu Uusi Elämä saa tilaa uuden kasvamiseksi, tuottamiseksi. Herramme tie on meidänkin Tiemme!

Otsikkonamme on:

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…”

On suorastaan kummallista, outoa, jos emme jo tähän hetkeen mennessä ole käsittäneet mitä meistä itsestämme on lähtöisin! Sen tiedosti Herramme, vaikka ei niin kovin paljon puhunutkaan siitä:

”Mutta kun hän oli Jerusalemissa pääsiäisenä, juhlan aikana, uskoivat monet hänen nimeensä, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki. Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.” (Joh.2).

Ei siis ole mikään ihme, että Herramme sellaisessa määrin puhui siitä Elämästä, jonka edellytyksenä on uudestisyntyminen Ylhäältä! Vain siten meillä voi olla esteetön yhteys Häneen, joka Itse kuolemansa välityksellä näytti meille niin oman tilamme kuin sen Uuden Elämänkin, joka syntyy vanhan kuollessa, syrjäytyessä Uuden Elämän tieltä. Eikö meidänkin tule nyt Uudessa Elämässä tiedostaa niin oma olemuksemme kuin siihen liittyvä itsekkyys ja kapinamieli? Se on moninkertaisesti osoitettu meille, vaikka Nikodeemuksen kaltaisesti ihmettelemme uudestisyntymistä, tottuneena moderniin uskonnollisuuteen!

Mitä pääpiirteissään sisältää tuo Uusi Elämä, uudestisyntyminen! Miksi oman elämämme, oman olemuksemme, tulee siirtyä taka-alalle? Mieltäni on aina innoittanut Herramme esittämä ajatus:

”Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette’.” (Joh.5).

Voitaisiinko asia esittää selvemmin? Voitaisiinko selvemmin esittää miksi meidän itsemme on oltava vain kuin saviastioita, vain välikappaleita, joiden sisimmästä juoksevat Elävän Veden Virrat!

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…”

Miksi nykyään on niin vähän ihmettelemisen aihetta?

”Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.”

Jos ja kun me kerran olemme osa Häntä, Herraamme Jeesusta Kristusta, niin eikö saman tule nyt toistua meidän kauttamme, ilman että se näyttää tulevan meistä?

”…eikä näyttäisi tulevan meistä…”

”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.” (2.Kor.4).

Olemme kirjoittaneet heikkoudesta, joka on väkevyyttä:

”Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

Olisiko Paavali ainoa, joka esittää tällaisia ajatuksia ja näkemyksiä? Jos luemme Jumalan Pyhää Sanaa oikealla mielellä, Pyhän Hengen avustuksella, voimme todeta koko Kirjoitusten puhuvan siitä heikkoudesta, joka Jumalan silmissä on väkevyyttä. Miten Henki kuvaa Jumalan Sanan todellista luonnetta?:

”Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi.’ Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,” (1.Kor.1).

Ei puheen viisaudella! Mitä arvostettiin tuohon aikaan ehkä ylitse kaiken muun? Ketä suorastaan palvottiin ”jumalallisella” pelolla hänen suustaan kaikuvien sanojen perusteella? Kenen sana määritti koko kansan kohtalon ja keneen katsottiin kaikissa elämän tilanteissa? Kenen puheen halveksiminen tuona aikana saattoi johtaa kivittämiseen? Niin, niin, oli yksi ihmisryhmä, jolla yksinomaan katsottiin olevan jumalallinen viisaus siinä määrin, että koko kansalta odotettiin kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta jopa kuolemaan asti! Tämä ihmisryhmä itsekin pelkäsi omia puheitaan ja näkemyksiään kansan edessä!

”Hän vastasi ja sanoi heille: ’Minä myös teen teille kysymyksen; sanokaa minulle: oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?’ Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ’Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?' Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin kaikki kansa kivittää meidät, sillä se uskoo vahvasti, että Johannes oli profeetta.” (Luuk.20).

Tällainen siis oli tuon ajan uskonnollinen johto! Pätivätkö vastaavanlaiset ajatukset vain tuona aikana, vai kohtaisimmeko jotakin vastaavaa omassakin ajassamme? Millaista kieroutta ja silmänpalvontaa sisältääkään uskonnollinen maailma! Miksi? Kätketyn mammonan ja väärien kohteiden palvonnan vuoksi! Vääränlaisen väkevyyden johdosta, hallitsemisen halun johdosta, joka kohtelee alaisiaan halveksivasti, vaikuttaen näiden onnettomuudeksi, ei parhaaksi!

Kuka jo ennen veljeämme Paavalia vie ajatuksemme Jumalan tien ja kutsumuksen yksinkertaisuuteen, pois puheen viisaudesta ja ihmiskorostuksesta? Mihin halusi Herramme vastauksen aikansa uskonnolliselta johdolta?:

”Minä myös teen teille kysymyksen; sanokaa minulle: oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?”

Mikä oli ylipäätänsä Herramme arvio ensimmäisen tulemuksensa edelläkävijästä?:

”Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt.11).

Mikä oli Johanneksen oma arvio itsestänsä, esikuvana meille jokaiselle tässäkin ajassa?:

”Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” (Joh.3).

Eikö tämä olekin mitä elävin kuva heikkoudesta, joka on väkevyyttä?