Social Icons

Pages

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kaikesta sydämestä ja sielusta! 2


”Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä,
siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.
Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.” (Jes.32).

Kuinka onkaan meiltä jäänyt huomaamatta Herramme ja Jumalamme olennaisin piirre! Hän on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, eli Hän aina ja jatkuvasti toimii ilmaisemansa periaatteen mukaisesti! Hän on itse perustanut kaiken hengellisen toiminnan ja oman toimintansa otsikon alle:

”…siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.”

Meidän Herramme on hyvä Jumala, jonka ajatukset ja toiminta ovat niin kaukana kuin taivas on maasta kaikesta siitä, mitä ihminen on ja tekee! Hän on luonut ihmisen ja tietää mitä ihmisessä on, ja tietää siten kuinka ehdotonta ja välttämätöntä on Hänen mielenlaatunsa imeyttäminen luomaansa, itsessään langenneeseen ja syntiseen olentoon! Hän on Hyvä Jumala, joka armonaikana tahtoo vain hyvää omillensa ja todellisuudessa kaikille ihmisille. Niin, on enemmän kuin osaamme ajatellakaan, kysymys Jumalamme Armosta ja Rakkaudesta, joita ei ihmisen tule laajentaa oman käsityskykynsä mukaisesti ohitse kaiken takana olevan jumalallisen säädöksen ja seuraamuksen. Jos ihminen ei tahdo asettua Armon tarjoamaan tilaan kaikesta sielustansa, mielestänsä, voimastansa ja sydämestänsä, eli koko olemuksestansa, sulkee hän itse itsensä jumalallisen elämän ulkopuolelle! Kunpa todella käsittäisimme, ettei Jumalamme odota meiltä enempää kuin mikä on mahdollista, koska Hän omine piirteinensä haluaa tehdä kaiken mahdolliseksi tulemalla Itse asumaan meihin, juuri sellaisena kuin Hän on!

”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” (Gal.2).

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” (1.Kor.1).

”Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5).

Kuinka suuri ilmestys sisältyykään lainaamiimme sanankohtiin! Herramme ei todellisuudessa vaadi meiltä mahdottomia, vaan ainoastaan sitä, mitä Hänen meihin asettamansa Henki tekee samassa Hengessä kuin mitä näemme Hänen maanpäällisen vaelluksensa aikana!

”Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.’” (Joh.5).

”…siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.”

Olkoon meillä sama mieli, joka oli Herralla Jeesuksella Kristuksella!

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kaikesta sydämestä ja sielusta!

”Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä,
siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.
Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.” (Jes.32).

Kuinka väärä kuva maailmalla onkaan meidän Herrastamme ja Jumalastamme! Kuka ja mikä tähän käsitykseen on syyllinen, on tiedossa jo Eedenin puutarhasta lähtien! Ihminen on omien käsitystensä ja ajatustensa vanki siinä määrin, että hän yhä vielä siirtää kaiken vastuun käärmeelle ja sen sihiseville sanoille. Totuus Jumalan todellisesta olemuksesta on niin käänteentekevä ja ainutlaatuinen, että se saa niin ihmisen kuin pimeyden voimatkin vapisemaan ja pelkäämään! Kaikki totuuden vastainen on selvääkin selvempää itsepetosta ja väärän tiedon valtaan antautumista. Kuinka helppoa ja äärettömän petollista onkaan turvautua hengelliseen ulkokuoreen ja näennäiseen jumalisuuteen!

”…hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja…” (2.Tim.3).

Miten sopivat yhteen hekuma ja mieltymys kaikenlaiseen pahaan jumalisuuden kanssa? Miten yleensä ottaen tällainen asenne ja ajattelu voivat sellaisessa määrin eksyttää koko ihmiskunnan pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta? Miksi sellaisessa määrin katselemme vain ulkonaisia ja ”hengellisellä meikillä” koristeltuja ”kristillisiä” piirteitä? Uskonnollisella mielellä ja olemuksella on aivan käsittämätön voima siinä määrin, että sanotaan:

”Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut. Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.” (Mark.13).

Kuinka pettävä voikaan ”hengellinen” ulkokuori olla! Kaikki tapahtuu hengellisyyden nimissä, voimallisessa voitelussa pienellä kirjoitetun kristuksen nimissä! Kaiken tällaisen hengellisyyden takana on yhä vielä sama voimavaikutus:

”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh.8).

Mikä kaikesta tekee niin eksyttävän? Emme ikinä saa unohtaa ensimmäisiä käärmeen Sanan selityksiä Eevalle, samoin kuin hänen saapumistansa erämaassa Herramme luokse Sanan lainaukset mielessään ja huulillaan! Tästä ymmärrämme Ilmestyskirjan varoituksen yhdenkin sanan lisäämisestä ja poisottamisesta!

Kysymys on siis sisäisestä asenteesta ja todellisesta hengellisestä olemuksesta kaiken ulkonaisen rinnalla! Siksi palakoon tulisina kirjaimina koko loppuelämämme ajan Herramme sanat sisimmässämme!:

”…vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä,
siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.
Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.”

Mihin maahan Herra meidät istuttaa kaikesta sydämestänsä ja kaikesta sielustansa? Sanansa siunattuun maaperään!

torstai 22. marraskuuta 2018

Tukittavia suita?

”Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen; ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: ’Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?’ Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt.22).

Olemmeko koskaan panneet merkille kuinka suuressa määrin me kautta koko tähänastisen elämämme olemme kipuilleet tämän sanankohdan esittämien odotusten/vaatimusten suhteen? Sitä emme toki ole kai tehneet avoimesti ja selväsanaisesti, vaan ehkä enimmäkseen eräänlaisena sisäisenä pohdiskeluna! On aivan hengellinen käytäntö ja uskontunnustus puhua rakkaudesta Herraa kohtaan, koska kaikki tämä ”rakkaus” Herraan kohdistuneena on helposti vain tunnetasolla, koska sen todellisuus perustuu useimmiten vain omaan todistukseemme, eli jää ilman käytännön varmistusta. Sielukin menettelee, koska se on niin näkymätön ja tutkimaton, mutta mikä kuitenkin saa meidät suorastaan ravistelevalla tavalla pohtimaan asioita, on kehotus/vaatimus: ”Kaikesta mielestäsi!”

Mieli ja mieliala ovat aivan liian kirjaimellisesti ja konkreettisesti havaittavia ja ilmitulevia seikkoja, ja niiden perusteella lähimmäisillämmekin on mahdollisuus suorittaa jonkin asteista arviointia kristillisyytemme suhteen. Mielemme näkyy aivan liian selvästi kehomme kielessä, joka ilman yhtään ainutta sanaakin kertoo meistä ja ajatuksistamme enemmän kuin olemme halukkaita uskomaan!

On vielä yksi odotus, joka tuodaan jostakin syystä esiin eri yhteydessä:

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Luuk.10).

Ainakin inhimillisen mielen arvion mukaisesti näitä sanankohtia ei ole mukava kuulla eikä lukea kovin usein, koska ne tuntuvat ajavan meidän maallisen olemuksemme aivan liian ahtaalle!

”Kaikesta voimastasi!”

Kuinka se voisi olla mahdollista tällaisessa hektisessä ja kiivastempoisessa ajassa? Kuinka vähän tunnemmekaan todellisuudessa Häntä, joka kaiken tämän on puhunut meille ajatuksinansa meitä kohtaan! Hän ei totisesti vaadi meiltä enempää kuin mihin pystymme, mutta Hänen Rakkautensa ei salli Hänen esittää meille odotuksia/vaatimuksia, jotka ihmisajattelun mukaisesti mahdollistaisivat meille helpoimman mahdollisen riman/aidan ylittämisen/alittamisen! Hän valmistelee tässä aikatilassa yhteistä Elämäämme suuressa iankaikkisuudessa ja kohtelee meitä rakkaina lapsina ja Karitsan Morsiamena! Siksi kaikki koettelemukset tällä puolen ajan rajan, jottemme pettäisi itseämme ja läheisiämme! Herramme on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti, joten ei riitä ajattelumme vain tuonpuoleisesta Herran Valtasuuruudesta! Kahdenkeskinen suhteemme perustuu oikeanlaiseen, kunnioittavaan vastavuoroisuuteen Hänen kanssansa, joka totisesti tietää ajatuksensa meitä kohtaan:

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29).

Kuunnellessani vanhoja saarnojani suorastaan hätkähdin havaitessani itseni lukevan aivan unohduksiin painuneita ajatuksia Hänestä, joka koko Olemuksellaan lähestyy meitä ajallisia olentoja!

”Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä,
siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.
Sillä näin sanoo Herra: Niinkuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan.” (Jes.32).

 kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.”

Ajattele, ajattele, mieti miettimästä päästyäsi näitä Herramme sanoja! Millainen vastavuoroisuus! Toisten suut se tukkii, toisten suut se avaa!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Rakkaus ei tee mitään pahaa 5

Kiertokirje maaliskuu 1991

RAKKAUS EI TEE
LÄHIMMÄISELLEEN
MITÄÄN PAHAA

 "JA TÄMÄ VALTAKUNNAN EVANKELIUMI PITÄÄ SAARNATTAMAN KAIKESSA MAAILMASSA, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU" (Matt. 24: 14).

Armahdettu joukko armahtaa jokaista. Armahdettu joukko tietää, että rakkaus ei tee kenellekään mitään pahaa. "Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.   Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. sentähden on rakkaus lain täyttämys."
Kiitos Herralle, tästä päivästä lähtien kenenkään ei tarvitse enää kysellä mitään tämän asian suhteen! Jokaisessa elämämme tilanteessa meidän tarvitsee vain kysyä itseltämme: "Vahingoittaako se, mitä nyt aion tehdä tai sanoa, veljeäni tai sisartani? Tekeekö se hänelle pahaa? Jumala armahtakoon minua tekemästä tai sanomasta sitä! Auttakoon Herra minua tekemään ja sanomaan kaiken siten, että se palvelee veljeni ja sisareni parhaaksi. Perille pääsee vain täydellinen rakkaus!"

  
 ...ON MEILLE TULLUT YHÄ SUUREMPI
 HALU PÄÄSTÄ NÄKEMÄÄN TEIDÄN KASVOJANNE

Nykyaika punnitsee kaikki tehokkuuden ja tulosten perusteella. Ystävyys ja niin sanottu rakkaus perustuvat suurelta osalta varakkuuteen ja kaiken palkitsemiseen. Kaikesta on tullut itse asiassa politiikkaa, niin kuin eräs veli puhelimessa minulle väitti. Voin yhtyä tuohon lausuntoon siltä osin kuin se koskee kaikkea sellaista, mikä ei suoranaisesti ole tekemisessä todellisen Jumalan Valtakunnan kanssa. Jumalalla ja Hänen todellisilla omillansa ei ole mitään kovin syvällistä tekemistä politiikan kanssa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään kristillistä politiikkaa.
Kuinka toisin olikaan kaikki alkuseurakunnassa ja aikana, jolloin Paavali kirjoitti seuraavat sanat: "Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvonne" (1.Tess. 2: 17). Jokainen veli ja sisar oli rakas, jokainen oli tärkeä. Ei ollut kysymys siitä, kuka hyödytti toistansa enemmän tai kuka sai enemmän aikaan. Kaikki käsittivät olevansa osa Kristuksen Ruumista, jossa jokaisella on oma paikkansa. Minua ovat aina puhutelleet nuo sanat, jotka toistuvat 1. Tess. 3: 10: "Öin ja päivin me mitä hartaimmin rukoilemme saadaksemme nähdä teidän kasvonne..." Kysymys ei ollut siitä, kuinka tehokkaasti kukin toimi toisen hyväksi. Paavali ei ajatellut sitä, mitä hän oli saamassa, vaan edellinen lause jatkuu: "...ja täyttää sen, mitä teidän uskostanne puuttuu."
Tänä päivänä näyttää siltä, että kaikki riippuu tuloksista, joita itse kukin odottaa toiselta. Kun toisen tulisi olla toiselle kallisarvoinen ja rakas jo pelkän olemassaolonsa perusteella, näyttää siltä kuin moni olisi valmis hylkäämään toisen yksinomaan sen perusteella, että tämä ei tuota tarpeeksi sellaista, mitä odotetaan. Mitä me itse asiassa odotamme toiseltamme? Eikö meidän tulisi asettaa vaatimuksia itsellemme ja omalle kilvoituksellemme? Eivätkö juuri meidän odotuksemme toista kohtaan ole yksi suurimmista esteistä tiellämme todelliseen Seurakuntaan? Mihin odotuksemme perustuvat? Perinnäisiin käsityksiimme asioista, joita Jumala ei koskaan ole tarkoittanut kansansa kannettaviksi!
Mieleeni ovat syöpyneet erään veljen sanat. Hän sanoi aikanaan hyvin ponnekkaasti: "Sillä ja sillä veljellä oli se ja se kotonansa. Minä en enää milloinkaan astu hänen kynnyksensä ylitse!" On tiettyjä asioita, joista omatuntomme on nuhdellut meitä. Itse kullekin ovat tietyt asiat "tulleet synniksi", ja kuitenkin Jumalan Sanan mukaisesti (Room. 14) toiset eivät tuomitse itseään samoista asioista. Meidän syntimme on itse asiassa se, että me olemme julistaneet ja julistamme julkisesti asioita, jotka todellisuudessa koskevat ainoastaan ja yksin meitä itseämme! Herran Henki on saattanut henkilökohtaisesti puhutella meitä tietyssä tilanteessa, mutta veljemme ja sisaremme tilanne saattaa olla aivan toinen, ja me emme ole lainkaan tietoisia hänen ja hänen Jumalansa välisistä asioista.
Minä en voi ryhtyä opettamaan ketään yksityiskohtaisissa asioissa, mutta sallikaa minun tuoda esiin muutama esimerkki. Olen joutunut näkemään niin tavattomasti kaikkea elämäni aikana, vaikka en olekaan sen vanhempi kuin nyt olen. Olen joutunut olemaan niin monenlaisen opetuksen alla, että olisin varmasti mieleltäni sekaisin, jos en olisi suuren osan antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuskin voidaan tavata joissakin piireissä kahta uskovaista, jotka ajattelevat jokaisesta asiasta samalla lailla. Mitä siis tehdä? Eikö olisi parasta vaieta kaikesta "henkilökohtaisesta näkemyksestä" ja puhua Jumalan Sanan perusasioista, ja antaa Jumalan Hengen johtaa kaikkeen totuuteen? Paavali tahtoi nähdä veljiensä ja sisartensa kasvot, ei heidän kattamaansa pöytää, ei heidän rahakukkaroansa. Yksinkertaisesti vain heidän kasvonsa, heidät itsensä! "Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt!" (1. Tess. 2: 18).
Millä tavoin Saatana tänään estää? "Sillä veljellä ja sillä sisarella on sitä ja sitä kotonansa, minä en halua edes nähdä häntä enää!" Kuitenkin tiedämme, että melkein jokaisella suomalaisella on sama esine kotonansa. Room. 14 luvun mukaisesti toinen ei tuomitse itseänsä siitä, mistä toinen tuomitsee. Kuka antaa minulle tai sinulle edes oikeuden lausua julki jotakin tällaista??? Aikanaan eräs veli julisti suurella paatoksella: "Jumala on antanut jokaiselle oman nimen, on siis väärin kutsua jotakin henkilöä jollakin lempinimellä!" Eikö itse Herrallamme ole kymmeniä eri nimityksiä? Mistä kaikesta minuakaan on kielletty: seurustelemasta naisen kanssa, menemästä naimisiin, lukemasta sanomalehteä, aikakausilehtiä, sarjakuvalehtiä, katsomasta televisiota, omistamasta kotia, omistamasta sitä ja tätä. Kun kaiken kokoaa yhteen en saisi omistaa edes vaatteita ylläni! Ja mitä syömiseen tulee, on minulle eräiden mukaan sallittua ainoastaan silakoiden ja eilisen leivän ja veden syöminen. Mitä taas ylipäätänsä jonkin asian tekemiseen tulee, ei varmastikaan jää jäljelle mitään, mitä saisin tehdä!
Minä en ole milloinkaan saarnannut näitä asioita, puolesta tai vastaan, koska jokaisen on itse Herran edessä ratkaistava, mitä hän niiden suhteen tekee. Kukaan apostoli tai profeetta ei saarnannut niistä, vaikka joku saattaa löytää kymmeniä ja satoja kohtia, jotka hänen mielestään puhuvat televisiosta. Mielestäni tällainen raamatunselitys on peräisin itse viholliselta, vaikka se vaikuttaakin hurskaalta. Eräältä saarnaajalta kysyttiin aikanaan näistä asioista ja etenkin televisiosta:
 -----   "Veli, minun mielestäni televisio on kirous maailmalle. Mitä sinä ajattelet siitä?"
    No niin, kuka tämän kirjoittikin, minä olen samaa mieltä sinun kanssasi. He ovat tehneet sen kiroukseksi maailmalle. Se voisi olla siu­naus maailmalle, mutta he ovat tehneet siitä kirouksen. Kaikki tämänkaltainen, rakkaat ihmiseni, on sitä mitä te itse näette. Jos te­levisio on kirous, silloin sanomalehtikin on kirous, silloin radio on kirous, ja monta ker­taa puhelin on sitä. Ymmärrättekö? Ymmär­rättekö? Ymmärrättekö?  SE ON SITÄ, MITÄ TE TEETTE SIITÄ!" -------
Minä olen aina tuntenut sydämelläni samalla tavoin, enkä sentähden ole voinut milloinkaan saarnoissani tai opetuksessani ryhtyä ottamaan kantaa puoleen tai toiseen. Jos alkaisin saarnata televisiota ja sanomalehtiä vastaan, joutuisin loputtomaan kieltojen ja käskyjen kierteeseen. Moraalisesti olisin velvollinen saarnaamaan autojakin vastaan, jotka tappavat enemmän ihmisiä kuin sota. Mistä saarnaisin ja mitä jättäisin väliin, sitä ei olisi kukaan kykenevä sanomaan.
Juuri tällainen opetus on jakanut kristikunnan. Se jakaa yhä edelleen. Juuri tällä tavoin Saatana estää todellisiakin uskovaisia tulemasta yhteen. On tullut aika hylätä kaikki omat näkemykset ja omat perinnäiset käsitykset ja pitäytyä kiinni yksinomaan siihen, mitä Jumalan Sana suoranaisesti sanoo!
Jokainen väittää saaneensa innoituksen Jumalan Sanasta, ja kuinka usein käytetäänkään sanontaa: "Pyhä Henki kehottaa minua nyt sanomaan tämän, Pyhä Henki paljasti tämän minulle!" Mutta kenellä on todella Pyhän Hengen ilmestys näistä asioista? Innoitus on jakanut uskovaiset, vain todellinen ilmestys Herralta voi yhdistää heidät. Innoitus hajoittaa, ilmestys kokoaa!
Kuulkaamme vielä, mitä veljemme Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille ja samalla meille: "Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin (???), siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa... ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin. Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne (???). (1. Tess. 4).
Jumala yksin voi opettaa meitä rakastamaan toistamme. Hän itse rakasti meitä pyyteettömällä rakkaudella, eikä kysynyt mitä me olisimme tehneet Hänen puolestansa. Jumalallisessa rakkaudessa näemme toisemme arvokkaina ja kalliina; sellaisenamme, ansaitsematta jotakin. Me näemme toistemme olemassaolon tärkeänä ja suurena asiana. Jos Jumalan rakkaus on meissä, me kaipaamme saada nähdä toisemme, toistemme kasvot. Jos tämä kaipaus ei ole meissä, puuttuu meillä rakkaudessa vielä hyvin paljon, kohtalokkaan paljon.
Me emme tiedä, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Näemmekö toisiamme enää milloinkaan? Onko meillä varaa antaa joidenkin pikkuasioiden paholaisten jakaa toisemme ryhmiin? Herran tulemus on oven edessä. Pyhä Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Tule, Herra Jeesus, mutta tee työsi Seurakuntasi keskellä, jotta se voisi olla valmis!

Markku Vuori
Alkuperäinen julkaisu maaliskuussa 1991

 

Sample text

Sample Text

Sample Text