Social Icons

Pages

lauantai 29. syyskuuta 2018

Emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua!

”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.” (2.Kor.5).

Kaikki meille tarkoitettu hengellinen vaatetus on aivan meidän olemuksemme kokoon ja muotoon sovitettu! Me olemme kerran tuleva puetuksi valkoiseen viittaan:

”’Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.’ Ja hän sanoi minulle: ’Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!’ Vielä hän sanoi minulle: ’Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.’” (Ilm.19).

Miksi Raamattu puhuu niin paljon erilaisesta vaatetuksesta ja pukeutumisesta? Tässä yhteydessä tulee aina mieleeni kertomus Laodikean seurakunnasta, joka on astunut omalla, tragikoomisella tavalla entisaikojen keisarin jalanjälkiin, uskoen olevansa puettu uskomallaan tavalla, käsittämättä kuitenkaan olevansa aivan alaston! Millaiset henkivallat hallitsevatkaan tällä alueella saaden ihmiset elämään kuvitelluissa vaatetuksissa, vakuuttaen jopa seuralaisensa ja kadunvarsien katselijat erinomaisuudestaan! Ainoat, joita tämä kaikki ei hämää, ovat lapset, lapsenmieliset uskovaiset, joiden aistit ovat harjaantuneet näkemään ja tunnistamaan todellisuuden, hengellisen alastomuudenkin!

Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.” (Ilm.3).

Mistä meidän ainakin tulisi käsittää alastomuutemme tai kaiken kaikkiaan riittämätön pukeutumisemme? Itselleni se on selvääkin selvempää joka aamu maallisesta näkökulmasta ajatellen. Olen ottanut tavaksi ennen pukeutumista viedä vesilasini ja kännykkäni olohuoneeseen ja suorittaa muutamia muitakin pikkuaskareita karaistuakseni jossakin määrin. Ei tarvitsisi olla kauan näin kun jo ensimmäiset vilun puistatukset tulevat!

Laiska nukkuu kai samassa puetuksessa kuin päivälläkin, säästäen vaivannäköä, havaitsematta selvästi tuloksena olevia hajunaittoja. Tältä kaikelta haluaa Taivaallinen Kasvattajamme varjella meidät. Mitä tulee mittatilattuihin taivaallisiin asuihimme, edellyttää niihin pukeutuminen pitkäaikaista ja kärsivällisyyttä vaativaa riisuutumista kaikesta omaperäisestä ja inhimillisestä vaatetuksesta ja muodista.

 Vaikka helposti voisi kuvitella valkoisen viitan alle mahtuvan kaikenlaista, jopa työhaalarit, on jo tässä ajassa meidän totuteltava taivaallisiin, Uuden Maan tapoihin ja tottumuksiin. Hetkittäiset vilun ja kuumuudenkin hetket saavat meidät etsimään syvällä sisimmässämme olevan kaipauksen mukaisia asusteita. Ei ole kysymys vain häävaatteista, vaan jo tätä aikaa, olomuotoamme varten on meille varattuna jotakin inhimilliselle mielelle käsittämätöntä vaatetusta ja varustusta, jolla ei ole mitään tekemistä laodikealaisen keisarin uusien vaatteiden kanssa!

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niinkuin päivällä…” (Room.13).

Tulevaa ei saavuteta myöskään ilman seuraavaa varustusta:

”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella…” (Fil.6).

Kannattaa siis riisuutua kaikista oman vanhurskauden haalareista, vaikka hetkeksi tulisikin vilunväreitä ja epämukavia tuntemuksia!

”Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.”

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Usko ilman tekoja on voimaton!

”Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.  Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.” (Jaak.2).

”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka…” (Hebr.4).

Tänä aamuna sydämelläni alkoi toistua sana ”ahkeroikaa”, saaden mieleni kiinnittymään aivan erityiseen alueeseen. Sana puhuu paljon nukkumisesta ja lepäämisestä niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Erityisesti tulee mieleen kuvaus kymmenestä neitsyestä, jotka kaikki nukahtivat todella kriittisellä hetkellä:

”Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.” (Matt.25).

Jos nykyajan ihminen tarvitsee jotakin, niin oikeanlaista, jumalallista lepoa ja lepäämistä. Mutta käsitämmekö juuri elämämme hetken kriittisyyden, vai vedämmekö väärällä tavalla ja väärässä mielessä kaikenlaisia muita levon peitteitä ylitse korviemme ja päämme? Kuuntelemmeko ja seuraammeko vilpillisiä ja petollisia ohjeita, jotka sisältävät suuren määrän nukuttavaa ja tainnuttavaa ainesta, nykyään aivan hypnotisoivan ja manipuloivan hengen vaikutuksessa?

Kuuntelin aamulla uutisista presidenttimme pitämää puhetta YK:n kokouksessa, ja jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että hän on enemmän selvillä elämämme ajan suhteen kuin valtaosa uskovaisista. Me tarvitsemme tietyn määrän oikeanlaista unta ja lepoa, mutta mieleeni on jäänyt jonkun tunnetun henkilön esittämä ajatus: ”Ken itsensä lepohon heittää, on kuollut jo eläessään!” Väärässä levossa me henkisesti ja hengellisesti nukumme juuri niinä hetkinä, jolloin meidän tulisi valmistautua uskossa ja valvovassa hengessä kaikkeen siihen, mitä meille on Ilosanomana julistettu. Valmiina oleva voi jumalallisessa rauhassa nukahtaa hetkeksi herätäksensä turvallisella mielellä kutsuhuutoon:

”Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.”

Meille on luvattu iankaikkinen lepo, jota kuitenkin edeltää jo monesti toistamamme vastavuoroisuus. Me emme Manun lailla lepää vuoteellamme odottaen peiton päälle laskettavaa illallista, vaan jumalalliseen elämään sisältyy hengellinen ahkeroiminen, joka valmistaa meidät Uuteen Elämään uudessa olotilassa. Tuleva Elämä on täynnä toimintaa ja tapahtumia ylitse kaiken inhimillisen ajattelukyvyn. Kaiken luvatun saavuttaminen edellyttää öljyllä täytettyjä lamppuja, oikealla ajalla, oikeassa paikassa täytettyinä. Kun kaikki on kohdallaan ja valmiina, voi hyvällä omallatunnolla nukahtaa tarpeelliseen uneen ja lepoon tietoisuudessa, että on Hengen valmiudessa kohdataksensa kaiken tulevan!

”Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?”

Jos ja kun kerran Aabraham on hengellinen isämme, emme säästy kaikenlaisilta uskoamme koettelevilta tapahtumilta, joissa Pietarin tavoin joudumme useaan kertaan vakuuttamaan uskomme todellisuutta ja rakkauttamme Herraan ja Hänen omiinsakin. Jos sydämessämme on vähänkään vihaa ja vääriä tuntemuksia lähimmäisiämme kohtaan, tulee meidän vakavasti epäillä uskomme aitoutta!

”Älkää olko itsemielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.” (Room.12).

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Heidän Sanansa kautta! 4

Kun nyt olemme kirjoittaneet Sanasta meissä/heissä, sain aivan erikoisella tavalla sydämelleni jo aamuyöstä vuoteellani maatessa julkaista tämän tekstin jälleen kerran, koska se on vastaus todella moniin kysymyksiin elämässämme juuri nyt, tässä sekavassa ajassa! Sana ei todellakaan halua kieltää persoonallisuuttamme samoin kuin ei meidänkään tule tehdä! Itsensä kieltäminen ei siis merkitse persoonallisuuden mitätöimistä, vaan tahtonsa ja olemuksensa antamista Luojansa ja Herransa hallintaan!

Lainaamme tähän vanhaa kirjoitusta, joka löytyy hakusanalla: Syyllinen osa 1


”Jumala on juuri minuun kätkenyt jotain, jota ei milloinkaan aikaisemmin ole ollut eikä tule olemaan. Minun sieluni on kudottu sellaisen mallin mukaan, jota ei aikaisemmin eikä myöhemmin ole käytetty kenenkään toisen sielua kudottaessa. Jumala on valmistanut minulle tehtävän, jota ei kukaan muu voi täyttää. Jumala on virittänyt sisimpääni sävelen, jota ei kukaan muu voi saada kuuluviin täydellisesti. Hän on antanut käteeni ihmissydänten ja olosuhteiden avaimen, jota hän ei ole uskonut kenellekään muulle. Meidät on kaikki luotu samoin ihmeellisin eduin – saamme olla omalaatuisia. Tässä piilee eräs syy, miksi taivas tulee olemaan niin ihmeellinen ja sen veisuu niin täysiääninen. Sillä siellä ei ole mitään ihmisjäljennöksiä – ainoastaan Kristuksen jäljennöksiä. Mutta kukaan näistä ei kykene täydellisesti ja joka puolelta heijastamaan Kristuksen kuvaa. Jokaisella on oma erikoinen yksityiskohtansa, jolla hän heijastaa Luojan määrätöntä moninaisuutta. Jokaisen on esitettävä oma erikoinen sävelensä. Ja taivaassa eivät laula vain autuaitten huulet ja kielet ja äänijänteet. Koko vapautunut henki ja kirkastunut ruumis laulaa. Koko olemassaolo on Jumalan ylistysvirttä.
Tämä tapahtuu joskus maan päällä, silloin, kun Jumala tarttuu ihmiseen, puhdistaa hänen sydämensä ja täyttää hänet Pyhällä Hengellä. Silloin veisaa sekä ruumis että sielu.

Kun Herra soinnut antaa,
niin taivahan kuin maan,
niin silloin ihmisrinta
soi Hänen kiitostaan.

Mutta tämä tapahtuu täydellisesti vasta taivaassa, silloin kun jokaisen ihmisen erikoinen hengellinen sävel on vapautunut ja täyteläinen, kun Herran kirkkaus tunkee jokaisen olemuksen jokaiseen säikeeseen ja kun lukematon pyhäin joukko virittää kiitoslaulun Karitsan kunniaksi, silloin se virsi ei kaiu vain neliäänisenä tai kahdeksanäänisenä vaan miljoonin äänin. Ja se kaikuu täysin sopusointuisena.

Ihminen! Säilytä omalaatuisuutesi! Säilytä erikoissäveleesi! Pakene kaikkea, joka haluaa ryöstää sen sinulta, sillä vain vapahdetut originaalit voivat täydellisen sopusointuisesti veisata Luojansa ylistystä. (Kaikki alleviivaukset tässä julkaisussa allekirjoittaneen.)

Nämä siunatut sanat kirjoitti Frank Mangs jo 1946 julkaistussa kirjassaan. Ei ole sattumaa, että juuri tuo kirja sattui silmiini äitini kirjahyllystä, minne se oli jäänyt joskus menneisyydessä. Mitä on tapahtunut kaikkina näinä kuluneina vuosina sen jälkeen kun nämä asiat olin lukenut vuonna 1965? Ovatko asiat tulleet paremmiksi tässä valveutuneisuuden ajassa, jossa Jumala aivan erikoisella tavalla on puhunut meille armoitettujen julistajiensa kautta? Enkö voi juuri nyt, pitkänäperjantaina 2002 toistaa sen, mitä sanotaan heti seuraavassa luvussa:

Mutta eikö ole peloittavan traagista, että Jumalan seurakunta suuressa määrin on muodostunut jäljennöksiä valmistavaksi tehtaaksi: ”Minä liityn Paavaliin, liityn Apollokseen, minä liityn Keefakseen. Minä liityn Lutheriin ja minä Wesleyhin. Minä liityn Roseniukseen ja minä Waldenströmiin. Minä olen kristitty ja luterilainen, minä olen kristitty ja baptisti, minä olen kristitty ja helluntaiystävä.”

Kristitty ja ---.

Ajattele, että historian kauneimpaan kunnianimeen täytyy aina liittää jotain, jotta se kelpaisi!

Juuri nyt, kirkkaana syyskuun aamuna 2018, haluan painokkaasti toistaa meidän jokaisen ajateltavaksemme:

Ajattele, että historian kauneimpaan kunnianimeen täytyy aina liittää jotain, jotta se kelpaisi!

lauantai 22. syyskuuta 2018

Heidän Sanansa kautta! 3


”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Kuinka tärkeätä onkaan olla varma siitä, että emme edusta vain jotakin omaa näkemystämme ja totuuttamme! Tässäkin kohden pätee erityisesti se, että ei alkua, ei välivaihetta, vaan loppu kruunataan!

Kaiken kaikkiaan ei ole kysymys vain pelkistä sanomisistamme, vaan jumalallisesta vastavuoroisuudesta! Mitä sanoi Herramme aikanaan voimakkaalla painotuksella?:

Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.’ Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.” (Joh.10).

Mitä sanoisimme tässä yhteydessä? Millaisia ja mitä tekoja meidän elämämme sisältää ihmisten vakuuttamiseksi ja opetuslapseuteen saattamiseksi?

”…että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Miksihän näyttää siltä, että jo pelkkä yhtä oleminen on vaikein tekijä kristillisessä elämässä, vaikka Herramme on niin selvästi sitonut sen menestykselliseen Evankeliumin työn tekemiseen? Mihin liittyy ehkä yleisimmin kuulemamme argumentti ns. ”maailman ihmisten” suusta ja varmastikin vilpittömästä sydämestä? ”Kuinka voisin uskoa jotakin niin ristiriitaista, mitä uskovaiset esittävät ollen ristiriidassa keskenäänkin! Mihin voin luottaa kaiken tämän hajaannuksen keskellä, kun jopa saman uskonsuunnan jäsenet taistelevat keskenään?

Millaisen häpeän tunteen kaiken tämän olisikaan pitänyt tuoda ns. kristillisen väestön keskuuteen jo aikoja sitten! Kaikesta huolimatta jatkamme ikään kuin mitään sopimatonta ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Me kylläkin väitämme rakastavamme veljeämme ja sisartamme koko sydämestämme, samoin kuin kaikkia ihmisiä, mutta olemmeko varmoja, ettei meihin sovellu lainaus, jota käyttäessämme olemme aina viitanneet, ei vain sormella, vaan koko käsivarrellamme osoittaen!:

He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1).

Mitä siis todistavat aivan käytännön asenteemme ja tekomme meidän uskostamme? Suullinen todistuksemme voi kylläkin olla aivan ok., mutta mitä jos luemme vielä siitäkin, kuinka usko ilman tekoja on hiukan vajavainen, puutteellinen, mutta aivan kelvollinen! Ei, ei ja ei! Sana sanoo selvääkin selvemmin:

”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” (Jaak.2).

Raamattu ei tunne sanaa ”vastavuoroisuus” mutta on kuitenkin koko todistuksellaan korostamassa meille vastavuoroisuuden merkitystä! Mitä Jumalamme on meille uskonut ja tehnyt, saa aidossa uskossa meidät muuttumaan sen mukaiseksi ja toimimaan Hänen edustajinaan kanssamatkaajiamme varten!

”Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.  Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?” (Jaak.2).

Tekomme ja jo pelkät salaiset ajatuksemmekin todistavat meitä vastaan tai puolestamme, ei vain näkymättömissä maailmoissa, vaan ne tulevat todellisuudeksi suhteessamme lähimmäisiimme!

Onko Herran Sana todellakin meissä Totuutena ja todistaako käytäntömme siitä?:

”Ja Elia otti pojan ja toi hänet yliskammiosta alas huoneeseen ja antoi hänet hänen äidillensä. Ja Elia sanoi: ’Katso, poikasi elää.’ Niin vaimo sanoi Elialle: ’Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi’.” (1.Kun.17).

torstai 20. syyskuuta 2018

Heidän Sanansa kautta! 2


”Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.” (Luuk.10).

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Aamu-uutisista jäi mieleeni soimaan jostakin yhteydestä kaksi sanaa: ”Oma totuus”. Mitä kukakin sillä käsittää, en tiedä, mutta omissa korvissani se toi mieleen aivan tietynlaisia asiayhteyksiä. Mitä sanoo Herramme vielä tänäkin päivänä aiheesta totuus?

”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.’ He vastasivat hänelle: ’Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?” (Joh.8).

Mitä on se, mitä me olemme totuutena vieneet eteenpäin jo lähes kahdentuhannen vuoden ajan, ehkä vieläkin toimien samojen periaatteiden mukaisesti? Kirjoitin viime tekstissäni hengellisestä vääryyden ja ristiriitaisuuden tsunamista, joka on pyyhkäissyt kristikunnan ylitse aivan viime aikoina. Mitä olemme kristittyinä tarjonneet kuulijoillemme ja lukijoillemme? Mikä ja mitkä seikat ovat vapauttaneet meidät tekemään ja sanomaan kaiken sen, mikä on ollut suurimpana esteenä Herramme rukouksen toteutumiselle?

”…niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.”

Me olemme tietyssä määrin, itse kukin omassa mittakaavassaan, uskoneet Evankeliumin ja kokeneet sisäisessä vakaumuksessa olevamme lähetettyjä Sen puolustamiseen ja eteenpäin viemiseen. Alussa ei ehkä ole mitään moittimisen sijaa, mutta mitä ovat aikaansaaneet esittämässämme yleinen mielipide ja kohtaamamme vastustukset ja vastoinkäymiset? Olemmeko todella käsittäneet, mikä on Jumalallinen Totuus, joka yksin voi vapauttaa meidät kaikesta maailmallisesta ”totuudesta”, vai onko meillä yhä vielä jonkinlainen ”oma totuutemme”, joka on saanut meidät turvautumaan ja tukeutumaan maailmalliseen viisauteen, joka on omassa olemuksessaan äärettömän viekas ja vilpillinen, niin ettei se perustajansa uskonnollisuuden tähden pelkää muotokristillisyyttä, vaan hoivaa sitä kalleimpana aarteenaan?:

”…heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2.Tim.3).

Mitä aikaansaa ”oma totuutemme”, vaikka perustelisimme sitä kuinka paljon tahansa Raamattua lainaten? Kaikki puhumamme ja kirjoittamamme vaikuttaa tavalla tai toisella lähimmäisiimme, joten luullessamme tuovamme heille vapauttavan totuuden, me sidomme heidät entistä enemmän heidän maalliseen olemukseensa ja näkemyksiinsä, saaden heidät toistamaan Herramme aikanaan kuulemat sanat!:

”Me olemme Aabrahamin (sen ja sen) jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?”

Meidän tehtävämme on tuoda ihmisille vapautus, ei vahvistaa heitä ”omassa totuudessansa”, joka ehkä muistuttaa paljon ”omaa totuuttamme”!

”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1.Tim.2).

Miksi kaikki tämä aina vain enemmän näyttää antavan odottaa itseään? Onko Sana meidän suussamme todella sama Sana, jota Herramme julisti, ja joka on nyt myöskin Meidän Sanamme, jonka kautta ihmiset kokevat Totuuden tuoman vapauden?

Jumala armahtakoon meitä jokaista tässä viimeisessä hetkessä, jossa Jumalan Totuus ja ihmisen oma totuus käyvät viimeistä ja ratkaisevaa kamppailuansa!

 

Sample text

Sample Text

Sample Text