Apu joka on hänelle sopiva osa 3

ESIPUHE

Vuosikausia on mielessäni kypsynyt ajatus kirjoittaa kirjanen sellaiselta elämän alueelta, mikä on lähinnä meitä kaikkia, ja mikä toisaalta kuitenkin on tehty niin etäiseksi ja ikään kuin mystiseksi. Pelkoko on syynä siihen, vai arkuus, vaiko haluttomuus saada tietää koko totuutta? Onko helpompi elää tietämättömyydessä ja epävarmuudessa, jotta tilanteita ei tarvitsisi asettaa tuomion alle? Kaikki on helppo ratkaista toteamalla: "Kuka sitä itse asiassa tietää, mikä on totuus? Jokainen tekee virheitä elämänsä loppuun asti, jokainen on syyllinen!" Tämä ilmaisu kuulostaa ja näyttää paperillakin hyvin hurskaalta, mutta kestäneekö se Kaikkivaltiaan Jumalan katseen edessä?

Minä tunnen olevani hyvin aralla paikalla lähestyessäni tätä aluetta. Onko se ollut pelko, mikä on minut saanut niin kauan vaikenemaan kaikesta siitä, mikä sydämelläni on suorastaan jyllännyt vuosikausia? Miksi on niin, että juuri siitä alueesta, joka on meitä lähinnä, ei mielellään saisi edes mainita mitään? Toisaalta siitä on menneinä vuosina ja vuosisatoina kirjoitettu satoja ja tuhansia kirjoja, ja kirjoitetaan ja puhutaan siitä tänäänkin. Mutta mitä ja millä tavoin siitä kirjoitetaan ja puhutaan — se on aivan toinen asia. Niin kauan kuin kissaa silittää myötäkarvaan, kehrää se onnellisena ja tyytyväisenä. Mutta jos vaikka vain vahingossa käsi hiukan voimallisemmin "hyväilee" vastakarvaan, loppuu rauhanomainen rinnakkaiselo siihen. Samoin on kaiken kirjoittamisen ja puhumisen suhteen.  Mutta elämmekö nyt sellaisessa ajassa, jossa meillä on varaa jatkaa ihmisten miellyttämistä sellaisilla alueilla, missä tiedämme totuuden olevan alas painetun?

Ehkä tämä kirjanen joutuu sellaistenkin ihmisten käsiin, jotka eivät tunne minua, eivätkä tiedä hengellisestä taustastani. Sen tähden kirjoitan niin yksinkertaisella ja elämänläheisellä tavalla kuin vain mahdollista. Ne, jotka tuntevat minut, antanevat anteeksi, jos jotkut sanontatapani ja ilmaisuni voitaisiin heidän mielestään sanoa voimallisemmin tai leimaavammin. Se on kuitenkin juuri se, mitä yritän välttää, koska sydämelläni on kirjoittaa sellaisella tavalla, että mahdollisimman moni tulisi autetuksi.

Niin kuin jo mainitsin, on ollut monia, ja on tänäkin päivänä, jotka kirjoittavat tästä aiheesta. On olemassa niin monenlaisia kokemuksia, ja koska me ihmiset olemme jossakin suhteessa kaikki erilaisia, ovat näkemyksetkin niin erilaisia. Siten voimme ymmärtää kirjallisuuden ja kaiken puhutun värikkyyden ja ilmaisujen laajuuden. Niinpä tehtäväni ei ole asettaa kysymyksenalaiseksi kenenkään näkemyksiä tai kokemuksia. Myöskään en halua asettua vastustamaan ketään, tai mitään uskonsuuntaa. Mutta koska uskon meidän elävän viimeisissä ajoissa, ja Jeesuksen Kristuksen tulemuksen olevan hyvin lähellä, uskon myöskin todellisella Jumalan Seurakunnalla olevan tiedon enemmästä, kuin mitä se ehkä itse osaltaan uskoo. Jumalan Valo on lisääntynyt Raamatun ymmärtämisen suhteen, mutta koska on kysymys niin arasta alueesta, on tuota valoa ja ymmärrystä tällä alueella esiin tuoneet äänet vaiennettu mitä suurimmalla hienotunteisuudella ja antaumuksella.

Jos me todella uskomme olevamme Jumalan Seurakunta, ja haluamme kulkea eteenpäin Herran tiellä, ei meillä enää ole minkäänlaista mahdollisuutta sulkea jotakin aluetta elämästämme ulkopuolelle, ja teeskennellä olevamme tietämättömiä asioiden todellisen tilan ja laadun suhteen. Todellinen Jumalan lapsi haluaa tietää kaiken Herran tahdon ja noudattaa sitä, maksoi mitä maksoi. Jos joku ei halua tietää, tai sanottakoon paremminkin: saattaa tiedostamisensa piiriin näitä asioita, jouduttaneen asettamaan kysymyksenalaiseksi hänen uskonsa Herraan Jumalan Sanana.

Me emme puhu nyt kaikesta siitä, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet, ja mitä he kirjoittavat tai puhuvat. Me emme puhu siitä miten sinä tai minä olemme kokeneet tietyt asiat ja miten me suhtaudumme niihin ja millaiset näkemykset meillä on. Me emme puhu nyt minusta tai sinusta, tai siitä minkä minä tai sinä näet tärkeäksi tai oikeaksi. Jos puhuisimme tällä tavalla, ei puhumamme poikkeaisi missään suhteessa siitä, mitä muutkin puhuvat ja ovat puhuneet menneinä aikoina. Voimme siis säästää itseltämme suuren vaivannäön kun emme toista sellaista, mistä jo muut ovat puhuneet, niin kuin myöskin välttämällä keksimästä itse jotakin uutta ja mahdollisesti viehättävääkin. Ainoa kiinnostukseni aihe on tehdä itselleni ja meille kaikille selväksi se, mikä on Jumalan tahto ja Hänen Sanansa mukaista. Itse asiassa millään muulla ei ole mitään merkitystä.

Niin kuin alussa totesimme, kestävätkö näkemyksemme ja suhtautumisemme Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä? Me jokainen haluaisimme miellyttää Jumalaa ja tulla katsotuiksi arvollisiksi ensimmäiseen ylösnousemukseen, tulla ylöstemmatuiksi Herraamme Jeesusta Kristusta vastaan, kun Hän palaa takaisin kirkkaudessansa. Mutta ei riitä se, että me itse päätämme, mitkä elämän alueet ja sanankohdat ovat tärkeitä ja mikä on riittävää saavuttamaan oikea tila Jumalan edessä. Meidät on kutsuttu vastaanottamaan jokainen Jumalan Sana ja suhtautumaan kaikkeen Hänen puhumaansa vakavasti. Hän ei ole puhunut vain puhumisen tähden, vaan nimenomaan antaaksensa meidän tietää, mitkä Hänen odotuksensa ovat meidän suhteemme! Hän odottaa meidän kunnioittavan ja arvostavan sitä, mitä Hän on sanonut; ja kunnioituksemme ja arvostuksemme me tuomme julki noudattamalla sitä, mitä Hän on sanonut. Tärkeintä ei ole onnistumisemme kaikessa, vaan todellinen halumme noudattaa Jumalan Sanaa! Herra, Sinun tahtosi minä teen mielelläni! Salli minun tietää, mitä minun tulisi tehdä; minä teen kaikkeni noudattaakseni sitä!

Meitä ei siis tule kiinnostaa sen, mikä on jonkun ihmisen mielipide. Minä en ole itsekään kiinnostunut omasta mielipiteestäni, koska se ei tuo apua minun vaikeuksiini, eikä kenenkään muunkaan vaikeuksiin. Toivon, että olemme kyllin kypsiä asettumaan näiden asioiden kanssa vastakkain. Jos joku loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, en voi sille mitään. Minä tiedän olevan Kaikkivaltiaan Jumalan tahdon, että puhumme nyt näistä asioista, sillä jo huomenna saattaa olla liian myöhä. Kysymys ei ole minun asiastani tai jonkun toisen ihmisen asiasta, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan tahdosta meidän elämässämme. Enää ei ole mahdollista sisarten poistua huoneesta loukkaantuneena sen johdosta, että näistä asioista puhutaan. Enää ei ole mahdollista veljien hyssytellä ja pyytää vaikenemaan. On aika tuomion alkaa jumalan huoneesta!

 Minä ymmärrän hyvin, miksi asenteet ovat olleet sellaisia, ja voin antaa anteeksi veljille ja sisarille, mutta kuinka kauan Kaikkivaltias Jumala voi antaa meille anteeksi, jos tietoisesti suljemme ajatusmaailmamme ja elämämme ulkopuolelle pelastuksen jälkeen tärkeimmän asian? Se on juuri se, mikä minua huolestuttaa, ja sydämeni ei saa rauhaa, ennen kuin olen tuonut Jumalan Sanasta julki sen, mitä Herra on raskaana laskenut sydämelleni.

Minä en tuo julki muuta kuin sen, mitä Jumalan Sana sanoo, ja jos joltakin kohden tuon jonkun mielestä julki omia ajatuksiani, niin tutkittakoon ne Jumalan Sanan kokonaistodistuksen pohjalta. Ei ole kysymys siitä, että riippuisimme fanaattisesti kiinni jossakin tai joissakin sanankohdissa, vaan tässä sekavassa ja vaarallisessa ajassa meidän täytyy nähdä kaikki tällekin alueelle kuuluva Jumalan Sanan kokonaistodistuksen valossa. Tiedän tämän olevan vaikeaa tässä ajassa, jossa vapaus on otsikkona kaiken yllä. Mallia todelliselle Jumalan lapselle me emme löydä ihmisten keskeltä eikä tämän maailman keskeltä, vaan meidän on mentävä yksinomaan Jumalan Sanaan, jos haluamme löytää totuuden, joka säilyttää meidät hengissä.

Näiden takanamme olevien vuosikymmenien ja lähimmän vuosisadan kuluessa olemme niin täydellisesti vieraantuneet monista asioista, jotka aikaisemmin olivat itsestään selviä. Nimenomaan tässä ajassa nähtävissä oleva liikehdintä naisten vapauttamiseksi on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että heiluriliike on johtanut toiseen äärimmäisyyteen. Jokin aikaa sitten olisi voinut pitää pilana lausuntoa: "Nyt naiset on vapautettu, mutta kuka armahtaa meitä miespoloisia, ja vapauttaa meidät naisten rautaisesta otteesta?!", mutta tässä ajassa naisesta on tullut jumaloinnin kohde ja tilanne on riistäytynyt kaikkien käsistä. Naista ei ole vain vapautettu, vaan hän on ottanut vallan! Monikin saattaa pitää minua vanhoillisena, mutta niin vanhoillinen en ole, että haluaisin palaamista niihin surkeisiin olosuhteisiin, missä naiset olivat menneinä aikoina halveksittuina ja alas painettuina, orjina. Mutta jos olen vanhoillinen sen suhteen, etten hyväksy nykyistä tilannetta, en voi sille mitään, sillä tiedän Kaikkivaltiaan Jumalan seisovan takanani ja sanovan saman. Sanottakoon jo tässä vaiheessa, ettei ole kysymys naisen alas painamisesta tai kynnysmatoksi tekemisestä, vaan Jumalan säätämästä järjestyksestä Seurakunnassa. Niinpä, vaikka nämä asiat koskevatkin laajempiakin piirejä, puhumme me nyt lähinnä uskovaisista perheistä.

Uskovaisetkin ovat tässä ajassa vaistomaisesti omaksuneet asioita ja suhtautumismalleja maailman piiristä. Kuitenkin Jumalan Sana sanoo: "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? ... tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?"(2.Kor. 6:14-15). Niin kauan kuin muistan, ovat kaikki hyväksyneet tämän kohdan puhumaan sen tärkeydestä, ettei uskovaisen tule mennä naimisiin uskosta osattoman kanssa. Mutta miten voi olla mahdollista, että siitä huolimatta myöskin uskovaisten perheissä lähes poikkeuksetta vallitsevat maailmalliset lait ja perinnäiset käsitykset avioliittokysymyksistä? Minä tiedän, mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että me etsimme yhä vielä tässä päivässä mallia itsellemme ja avioliitollemme siitä, mitä näemme ympärillämme, ja mitä tiedämme kirjoitetun ja puhutun. Mutta mitä on kirjoitettu ja puhuttu, mikä on se malli, jonka näemme ympärillämme? Ovatko kirjoittajat ja puhujat seisseet Kaikkivaltiaan Jumalan neuvottelussa ja antaneet kansalle jumalallisen mallin? Onko ympärillämme näkyvä esimerkki Jumalan innoittama? Aivan varmastikaan ei! Mitä me näemme ympärillämme niin tänään kuin minä muuna aikana tahansa, on tulosta siitä, että jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee, ja jokainen uskoo tulevansa omalla uskollansa autuaaksi!

Jokainen meistä menee sinne, minne hänen uskonsa hänet oikeuttaa! Uskoja ja uskomuksia on lukemattomia, mutta on vain yksi usko, joka on kerta kaikkiaan pyhille annettu. Se usko etsii vastausta ainoastaan Jumalalta ja Hänen Sanastansa. Niinpä ratkaistavanamme on tänä hetkenä: ketä me haluamme uskoa? Minä tiedän tämän kirjoitukseni johdosta asettavani ihmiset ratkaisun eteen, ja tunnen syvää tuskaa niiden puolesta, jotka mahdollisesti eivät halua kuulla. Kysymys ei ole siitä, että asettuisin tuomariksi ihmisten keskellä, ei, vaan tietoisena siitä, että Jumalan Sana on eräänä päivänä tuomitseva meidät kaikki, haluan tuoda totuuden esiin ja sen tähden noudattamaan sitä, niin että voisimme kestää Jumalan kasvojen edessä, ja saavuttaa täydellisen miehuuden Kristuksessa. Tässä hetkessä meidän täytyy sulkea silmämme ja korvamme kaikelta siltä, mitä me näemme ja kuulemme ympärillämme, ja uskon silmin katsoa uskomme Alkajaan ja Täyttäjään. Kaikki ympärillämme oleva on valhetta ja petosta, ainoa totuus on Jumalan Sanassa ja siinä on ainoa mallimme ja esikuvamme. Pois kaikki perinnäiset ajatukset, pois ihmisajatukset, pois kaikki muu mielestämme! Älkäämme yrittäkö paikkailemalla ja korjailemalla tehdä vanhasta parempaa, vaan antakaamme Jumalan Pyhän Hengen viedä meidät näkemään avioliittoasiatkin Jumalan pelastushistoriallisessa valossa. Auttakoon Herra meitä tämän tutkistelun yhteydessä ja johtakoon meidät kokemaan ennennäkemättömät siunaukset kuuliaisessa vaelluksessa Hänen edessään. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa (Ef. 5:32).

 jatkuu...