Social Icons

Pages

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Haukuntaa laitumella?


”Niinkuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’ Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room.10).

Kuinka suuri merkitys onkaan meidän äänellämme! On sitten kysymys johtavista asemista tai aivan rivikansalaisista, jää kaikesta kuulemastamme ja näkemästämme jonkinlainen muistikuva, jonka vaikutus saattaa jäädä mieleemme pitkäksi aikaa, jopa loppuelämäksemme.

Olen ollut elämäni aikana muutaman kerran lammaslaitumen äärellä, joten minulla on elävä kuva siitä, mitä Herramme tarkoittaa sanoessaan meille:

”Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.”

”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh.10).

Raamattu ei puhu mitään lammaskoirista, joten en tiedä käytettiinkö niitä paimentamiseen tuona aikana. Nykymaailmassa suurin osa lampaanhoidosta perustuu, ainakin suurten laumojen kohdalla paimenkoiriin siinä määrin, että joissakin maissa koirarotu on nimetty tämän tehtävän mukaisesti.

Koira siis paimentaa juoksemalla ja haukkumalla, mutta miten tämä sopii yhteen lainauksemme kanssa? Olemme nyt selvästikin tekemisissä hyvin vertauskuvallisen asian kanssa! Blogimmekin nimi on ”Minun laitumeni lampaat”, joten voinemme nimenomaan tässä ajassa esittää kysymyksen: Olemmeko selvillä siitä, mikä meidän tehtävämme, osamme, on hengellisten lampaiden yhteisön keskellä? Olemme jo melko kattavasti puhuneet äänen merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeätä meidän on kuulla Hyvän Paimenemme ääni ja sanat, joiden käsittäminen välillä tuntuu olevan aivan yhtä vaikeata kuin paimenen kutsu luonnollisille lampaille!

Miten kuitenkin on, kun kuuntelee kaikkia seurakunnallisessa elämässä kuuluvia ääniä; olemmeko me todella selvillä siitä, olemmeko me paimenia vaiko paimenkoiria??? Tämä kysymys ikään kuin kuiskattiin hetki sitten korvaani, enkä ole milloinkaan aikaisemmin sitä tullut ajatelleeksi! Miksi seurakunnallisessa elämässä ja sen jäsenten keskellä ei kaikesta äänimaailmasta huolimatta pääse toteutumaan kaikkien tuntema todellisuus:

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23).

Huomammeko, ettei puhuta mitään koiran haukunnasta? On kai silti paikallaan lainata Filippiläiskirjettä, luku 3:

”Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.”

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kun pilvi ei kohoa



Eilen istuin hyvän tovin tietokone sylissäni, mutta mieleni oli kuin tyhjä avaruus. Käsitin selvästi, että nyt oli yksi niistä päivistä, jolloin ei ole tarkoitus kirjoittaa mitään. Näissä tilanteissa mieleeni tulee aina vanhanliiton kohta:

”Ja joka kerta, kun pilvi kohosi asumuksen päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan. Mutta milloin pilvi ei kohonnut, he eivät lähteneet liikkeelle, ennenkuin sinä päivänä, jona se taas kohosi. Sillä Herran pilvi oli päivällä asumuksen päällä, ja yöllä oli pilvessä tulen hohde kaikkien israelilaisten silmien edessä; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan.” (2.Moos.40).

Eikö pääasia selvästikin ole se, että Herran läsnäolo on kanssamme joka päivä, olemme sitten liikkeessä tai hetken paikallamme? Kunpa näin olisi koko vaelluksemme ajan, niin että saamme olla osallisia siitä levosta, johon Herramme meitä kutsuu. Tulossa on täydellinen lepo, mutta omalla ajallaan Herramme lausuu meille lempeällä äänellään:

”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän. (Mark.6).

”Tulkaa te, sinä, minä!” Pelkkä uskomus Herramme läsnäolosta ei siis riitä, vaan meidän tulee noudattaa Hänen kehotuksiaan ja ohjeitaan, toiveitaan! Meidän tulee toimia Hänen neuvojensa mukaisesti. Tällä hetkellä tulee mieleeni monen ihmisen tarve saada joka päivä jotakin uutta, vaikka olemme tekemisissä ikiaikaisen Evankeliumin kanssa!

Tehtävänäni oli aikanaan säännöllisin väliajoin lähettää ihmisille hengellisiä kasetteja, joista osalle annoin otsikon, nimen, ja jätin pois päivämäärän, pitäessäni sisällön merkitystä suurempana kuin puheen ajankohtaa. Siten oli mahdollista varautua kerralla useamman kuukauden tarpeisiin. Mutta millainen suoranainen meteli siitä syntyikään, joidenkin ihmisten syyllistäessä minut manipuloinnista! Heille oli elintärkeää tietää päivälleen milloin mikin puhe oli pidetty, jotta heillä säilyi tietoisuus ”tuoreen hengellisen ruuan saamisesta”!

Kuinka ahdistavia aikoja ja henkisiä paineita mahtuukaan itse kunkin elämään! Samaan asiaan liittyy se puoli todellisuutta, että niin itse kuin muutamat tuttavanikin esitimme aikanaan useaan kertaan kysymyksen, jonka tuli testata heidän tarkkaavaisuuttaan. Vaikka he tuskin toteuttivat mitään kuulemastaan, he kuuluttivat jatkuvasti, vuodesta toiseen, kuinka valtava se ja se saarna oli! Mutta kun heti tämän ylistyksen jälkeen kysyttiin, mitä saarnassa oli sanottu, seurasi totaalinen vaikeneminen tai uusintatoteamus: ”Saarna oli valtava!”

Minusta ei ole tällaiseen toimintaan, ei sitten ollenkaan! Mitä hyödyttää kuuleminen, jos ei todellisuudessa kuule kuin vain saarnaajan karismaattisen äänen? Blogissamme on pian 1400 kirjoitusta, joiden jokaisen uskon olevan tuoretta hengellistä ruokaa riippumatta siitä, milloin se on kirjoitettu tai julkaistu! Väliin jäävät päivät eivät ole ollenkaan ratkaisevia, vaan se, mistä Herramme mainitsi hiljattain:

Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan.” (Luuk8).

Mihin perustuu aito kuuleminen? Sydämen sisimmän asenteeseen, hengelliseen korvaan, joka on viritetty Hengen taajuudelle!

”Niinkuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’ Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room.10).

Jätän tämän itse kunkin mietittäväksi ja Hengen selitettäväksi! Mitä tarkoittanee se, kuinka erikseen mainitaan ”Heidän äänensä” ja ”heidän sanansa”? Tarkoittaneeko se sitä, etteivät riitä pelkät sanat, vaan että meilläkin on oltava Hyvän Paimenen ääni, Hänen Sanansa lisäksi?

torstai 26. lokakuuta 2017

Yksinäisyys, autio paikka!


”Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.’ Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).

Kuinka paljon ihminen hukuttaakaan mielipahaansa ja huonovointisuuttansa jatkuvaan liikkeellä oloon, jatkuvaan touhuun ja ihmismassojen kanssa askaroimiseen! Me olemme niin tottuneita jatkuvaan hälyyn ja äänekkyyteen, että suorastaan säikymme ajoittaista hiljaisuutta ja pyrimme karkottamaan sen tavalla tai toisella. On monia ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä juuri mitään ilman että toiminnan taustalla soi jonkinlainen laite suoltaen esiin musiikkia tai yleensä jonkinlaista ääntä. Monet eivät osaa edes syödä hiljaisuudessa!

Mihin perustuu tämä piirre ihmisessä? Onko se jokaisella erilainen, vai löytyykö kaikkien kohdalla yhteisiä tekijöitä? Kirjoittajalla ei ole faktatietoa asiasta, mutta jotakin hän voi päätellä seurattuaan niin monen ihmisen elämää, omaansakin. Joku saattaa ihannoida ajatusta aivan täydellisestä hiljaisuudesta, ilman minkäänlaista äänilähdettä. Haaveena saattaa olla äänieristetty tila, johon ei tunkeudu mitään ulkopuolista ääntä, missä voisi saavuttaa täydellisen hiljentymisen. Tästä kirjoittajallakin on faktatietoa, toki peräisin vain katsotusta dokumentista. Yllätys, yllätys, tutkimusten perusteella kuuleva ihminen ei kestä täydellistä hiljaisuutta kuin muutaman hetken!

Olemme siis selvästi riippuvaisia ilman värähtelyistä, mitä erilaisimmista äänistä, mutta suojellaksemme itseämme joudumme jatkuvasti valintojen eteen. Vääränlainen kuuleminen voi viedä kuulomme, vahingoittaa koko elämäämme! Puhumme nyt lähinnä hengellisestä alueesta, joka monella tapaa käyttää hyväksensä meille annettua kykyä havaita erilaisia ääniaaltoja. Raamattu puhuu paljon kuulemisesta.

”Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon. Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan.” (Luuk8).

”Tarkatkaa siis, miten kuulette…” (Raamattu Kansalle). Meidän ratkaistavamme on siis tälläkin alueella paljon! Meistä itsestämmekin riippuu hyvin paljon, enemmän kuin usein olemme halukkaita tunnustamaan!

”Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään.”

Eikö tämä olekin mitä elävin kuva meidänkin elämästämme, olosuhteistamme? Nämä tulijat ja menijät eivät leijaile ohitsemme kuin jonkinlaiset henkiolennot, vaan olemme tietoisia siitä, millainen melu ja häly vallitsevat ihmisjoukkojen keskellä. Kun ajattelemme Herramme ajan olosuhteita, tulee meidän nähdäkin jotakin! Ilmassa leijui jatkuva pöly, jonka lävitse kantautui mitä erilaisimpia hälyääniä, aasin mölinää ja ihmisten huutoja! Kuinka henkeä ahdistavia hetkiä joutuikaan Herramme seuraajineen kokemaan! Tämä kaikki toistuu meidän keskellämme vertauskuvallisena, tässäkin ajassa! Kaikki korviimme kantautuvat desibelit eivät niinkään vahingoita lihallisia korviamme, vaan hengellistä kuuloamme!

”Jolla on korvat, se kuulkoon.”

(Matt. 11:15, Matt.13:9 Matt. 13:43, Mark. 4:9, Luuk. 8:8, Luuk. 14:35).

Tähän kaikkeen kuulemiseen sisältyy suuri salaisuus, joka tuodaan erikoisella tavalla tietoisuuteemme Ilmestyskirjassa! Herramme puhuu selvästikin hengellisistä ulottuvuuksista, joissa meidän on suojeltava kuuloamme kaikelta vieraalta äänimaailmalta!

”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.”

(Ilm. 2:7, Ilm. 2:11, Ilm. 2:17, Ilm. 2:29, Ilm. 3:6, Ilm. 3:13, Ilm. 3:22).


Henki selvästi antaa meidän ymmärtää millaisesta korvasta on kysymys! Tätä korvaa erityisesti ajatellen Herramme esittää meille kutsunsa:

”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.”

Herramme on siellä missä kaksi tai kolme on koolla, mutta tämän ohella Hän haluaa viedä meidät yksinäisyyteen, autioon paikkaan levähtämään!

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Katso, Jumalan Karitsa! 3



Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Mitä ja miten meidän tulee oppia Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta? Me olemme kirjoittaneet jokapäiväisestä ristin ottamisesta ja ikeen kantamisesta, mutta millainen luonne meissä vallitsee kaikenlaisen kantamisemme keskellä? Onko Hänen mielenlaatunsa, Hänen olemuksensa saanut meissä sijaa siinä määrin, että saamme niistä voimaa päivittäiseen vaellukseemme? Mikä on se määrä, joka riittää meille kantaaksensa meitä päivittäisten ongelmiemme lävitse?

Tässä ajassa me kohtaamme ehkä ennen kokemattomia ongelmia ja mieluiten Jobin postilaatikkoon ohjaamiamme tilanteita. Kyselemme mielessämme kaiken tarkoitusta ja mielekkyyttä, sillä olemmehan ainakin omasta mielestämme ansainneet jotakin aivan toisenlaista! On ajoittain todella vaikeata hyväksyä itsellemme ja läheisimmillemmekin tulleita mielipahoja, ja jossakin sielumme syvyydessä syyllistämme Herraamme kaikesta tästä, koska onhan Hän luvannut jatkuvasti olla kanssamme?

Oli hetki Herrammekin elämässä, jossa Hän koki todella suurta mielipahaa, tekemättä siitä kuitenkaan kovin suurta numeroa, niin että olemme jättäneet sen melko vähäiselle huomiolle. Tuohon aikaan Johannes Kastajan nimi oli koko kansan huulilla ja suuret ihmismassat riensivät hänen luoksensa aikansa merkittävimpänä julistajana. Kansa sai kuulla pelotonta julistusta tulevasta tuomiosta ja sitä edeltävästä armonajasta ja itse Jumalan ilmestymisestä liharuumiissa. Hän jos kuka täytti kriteerin, josta Paavalikin puhui:

”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista…” (Gal.1).

Johannes Kastaja oli Herran Jeesuksen Kristuksen tulemuksen edelläkävijä, aivan kirjaimellisen käännekohdan aikana. Mitä sanoi Herramme itse Johanneksesta?:

”Kun he olivat menneet, rupesi Jeesus puhumaan kansalle Johanneksesta: ’Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa. Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi.' Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt.11).

Johannes Kastajalla oli erityinen sanomansa kansalle ja meillekin. Sen ohella hän puhui asioista, joista me olisimme ehkä vaienneet. Hän torui hallitsijaa tämän tekemisistä ja aikaansai siten kuolemansa naisen oikkujen tähden. Me jossakin määrin olemme valmiita paheksumaan tätä inhimillisen ymmärryksemme pohjalta, mutta kaikki oli Jumalan suunnitelmissa jo ennen aikojen alkua. Miten Herramme suhtautui tietoon Johanneksen kuolemasta?

”Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.’ Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).

Meitä monet asiat kuohuttavat ja liikuttavat, niin että olemme halukkaita kertomaan kaikesta tekemisestämme ja opettamisestamme, mutta varsinaisen oppimme hiljaisesta ja nöyrästä sydämestä saamme vasta mentyämme Hänen kanssaan hiljaisuuteen, yksinäisyyteen. Todellisen levon löydämme autiossa paikassa Hänen seurassaan!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Katso, Jumalan Karitsa! 2



Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Tämä on Herran itsensä antama, ainaisesti pätevä lupaus! Hän itse ei enää ole lihallisessa muodossa keskellämme, mutta tämän ilosanoman eteenpäin vieminen on uskottu jokaiselle todelliselle jumalanlapselle. Mutta miten takaamme sen, etteivät ihmiset tule vain meidän luoksemme, jää meidän seuraamme? Sanan mukaan tapahtui seuraavaa:

”Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.” (Joh.1).

Lainauksessamme on viisi sanaa, joiden oikein ymmärtäminen merkitsee rajaa elämän ja kuoleman välillä! ”…että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.” Näihin sanoihin on takertunut aikojen kuluessa lukematon määrä julistajia, jotka ovat tahtoneet omaksua aseman, joka oli täysin vieras Johannes Kastajalle. Johannes oli omana aikanaan Jumalan itsensä asettamassa erityisasemassa Vanhan Testamentin ennustusten mukaisesti, koska hänen tehtäväänsä sisältyi erityispiirre:

”Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan.” (Joh.1).

Kuinka tärkeät ovatkaan sanat: ”…että hän tulisi julki Israelille…”! Siksi Johannes puhui itsensä pienenemisestä ja Herran suurenemisesta! Millaiset mahdollisuudet hänellä olisikaan ollut, etenkin suuren yleisömäärän johdosta, jättää tietyt asiat sanomatta ja antaa ihmisten kiinnittyä omaan palvelustehtäväänsä! Miksi kirjoitamme tällaisesta? Meidänkin kohdallamme on totta:

Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella…” (Kol.1).

Kristus meissä, mutta me emme ole päämäärä, julistuksen tarkoitus! Meihin on kylläkin asetettu hengellinen koukku ja syötti, mutta kaikki tämä on tarkoitettu vain välikappaleeksi ihmisen matkalla Herran Jeesuksen Kristuksen luokse! Me emme julista ja korota suullamme eikä teksteillämme itseämme ja tehtäväämme, vaan kaikin tavoin neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä jatkamaan kohti Elämän Lähdettä, Herraa Jeesusta Kristusta, joka kylläkin kumpuaa meistä, mutta me olemme vain kanavia, joiden kautta tapahtuu:

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.’” (Joh.4).

Tuo vesi on niin puhdasta ja ainutlaatuista, että jokaisen ihmisen on henkilökohtaisesti maistettava sitä, juotava sitä! Me vain välitämme sitä, mutta se aikaansaa meissä jotakin ainutlaatuista, mikä on ulkopuolisenkin havaittavissa:

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2.Kor.2).

”Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?”

Todella hyvä kysymys, joka monen kohdalla ratkaisee elämän ja kuoleman välillä! Johannes Kastaja käsitti tämän asian, ollen kelvollinen virkaansa, toisin kuin monet jälkeensä tulleet julistajat, tässäkin ajassa! Me emme kaiken tämän kuulemamme jumalallisen viisauden jälkeen halua ihmisten pysähtyvän vain meidän seuraamme, vaan jatkavan tietään Herran itsensä läsnäoloon. Kristus meissä, kirkkauden toivo, mutta emme silti voi antaa ikuista elämää kenellekään! Samoin emme kykene kantamaan kenenkään iestä ja antamaan todellista lepoa! Me emme voi välittää hiljaista ja nöyrää sydäntä, sen voi jokainen saada Herran itsensä seurassa!

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

 

Sample text

Sample Text

Sample Text