Kussakin ajanjaksossa ovat Jumalan asettamat
huoneenhaltijat jakaneet heille uskottua hengellistä ruokaa oikealla ajallansa
sen valon ja ymmärryksen mukaisesti, mikä tuossa hetkessä oli suotu.
Julistuksen mukaisesti ihmisillä oli vastuu kuulemastaan, jonka tehtävänä oli
valmistaa heidät tästä elämästä poistumiseen, "Herran tulemukseen heidän
kohdallaan". Jokaisessa ajassa julistettiin Herran tulemusta ja uskottiin
siihen koko sydämestä sen hetkisen valon mukaisesti. Vaikka Herra ei heidän
aikanaan tullutkaan, ei se kuitenkaan ollut mikään pettymys kenellekään
todelliselle ja vilpittömälle odottajalle, sillä jokainen heistä odottaa
Paratiisissa sitä hetkeä, jolloin viimeinenkin valittu on tullut seurakuntaan
ja Herra palaa yläilmoissa ottamaan vastaan kaikkien aikojen ne pyhät, jotka
olivat valmiina - sitten meidätkin, jotka vielä olemme tämän maan päällä,
elossa, temmataan yhdessä heidän kanssaan Herran luokse! Se on se hetki, jolloin
on löytänyt täyttymyksensä koko pelastushistorian täyttymys, Seurakunta on
saavuttanut päämääränsä, tullut kirjaimellisesti Herran kaltaiseksi, yhdeksi
Hänen kanssansa.
Siihen asti kunnes tämä tapahtuu, on uskovaisen elämä
yhtenäistä ja jatkuvaa kilvoittelua ja valmistautumista. Niinkuin Paavali
sanoo, ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus
katoamattomuutta! Ne, jotka väärämielisesti, käsittämättä todellisuudessa
lainkaan Jumalan vanhurskautta, jonka jo aikanaan Luther ja hänen julistuksensa
kuulevat ymmärsivät, aikovat väkivalloin tunkeutua kaikkine lihallisuuksineen
ja inhimillisine luonteenpiirteineen ja puutteineen siihen täyttymykseen, minkä
voi ainoastaan saavuttaa täydellisesti itsestään riisuttu ihminen. Niin,
uudestisyntynyt ihminen, joka on pukenut yllensä Herran Jeesuksen Kristuksen!
Usein joutuu esittämään kysymyksen, kaikesta suuresta
hengellisyydestä huolimatta, että voivatko näin väärämieliset ihmiset olla edes
aidosti uudestisyntyneitä? Varmasti ei useampi sitä olekaan!
Miksi ylipäätänsä puhumme jostakin sellaisesta, mikä
tapahtui 1500-luvulla (Luther), tai 1700-luvulla (Wesley) tai vuosisatamme
alussa? Kunakin aikana todelliset uskovaiset valmistettiin iankaikkisuuttansa
varten, niin että he jo maan päällä elivät heissä olevan Kristuksen elämän
tähden iankaikkista elämää. Mitä siis koskee meitä tänä päivänä kaikki tämä,
mikä heille oli tärkeätä? Palauttakaamme mieliimme se, että kussakin
ajanjaksossa, jo ennen Lutheriakin, Jumalan Henki vaikutti määrättyjen ihmisten
elämässä, joskin valtakirkon vaikutuksetta hyvin näkymättömällä tavalla. Mitä
tahansa siis tapahtui aidolle seurakunnalle kussakin ajassa, se oli aitoa Pyhän
Hengen vaikutusta ja toimintaa. Muistakaamme: Pyhä Henki kirkastaa aina
Kristuksen, eikä opeta mitään sellaista, mikä ei tulisi Jumalan Sanasta: "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki,
johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole
hänestä itsestään... Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja
julistaa teille" (Joh.16:13-14).
Miksi siis puhumme näistä asioista? Ei siksi, että
niistä puhuminen sinänsä olisi välttämätöntä, vaan erikoisesti siitä syystä,
että moni kaikesta opetuksesta huolimatta ei oikealla tavalla käsitä Jumalan
pelastushistoriaa, vaan esittää ajatuksia, jotka sinänsä eivät pintapuolisesti
tunnu ollenkaan vääriltä, mutta jotka kuitenkin ovat johtaneet sellaisen tilanteen
syntymiseen, missä me nyt olemme.
Me emme ole joutuneet nykyiseen vaikeaan tilanteeseen
minkäänlaisten todella ilmiselvästi väärien opetusten johdosta, vaan kaikki
väärät opetukset ovat seurausta vääristä näkemyksistä
ja asenteista Jumalan Sanaa ja suunnitelmaa kohtaan! Ja hyvin
suuressa määrin siitäkin, mitä olemme jättäneet julistamatta!
Minä yritän nyt Jumalan Hengen avulla selittää mistä
on kysymys. Kukaan ei ole keskuudessamme asettanut kyseenalaiseksi sen paremmin
Vanhaa- kuin ei Uuttakaan Testamenttia Jumalan pelastushistorian "historiankirjoituksena",
eli me kaikki uskomme Sanan kuvauksen niiltä neljältä tuhannelta vuodelta, mitä
Vanhaan Testamenttiin on tallennettu. Samoin me uskomme, että Uusi Testamentti
on historiallisestikin pätevää kuvausta siitä, mitä Jumala teki, eli
siirtyminen Vanhan Liiton ajasta Johannes Kastajan välityksellä Uuteen Liittoon
Kristuksessa. Mutta tämä Uuden Testamentin kuvaus aivan historiallisista
tapauksista sisältää ainoastaan muutaman vuosikymmenen ajan. Tuolloin
kirjoitettiin kirjaimellisesti historianakin Apostolien teot, kuvaus Pyhän
Hengen toiminnasta tällä vuosituhannella, siitä kuinka Hän otti omistukseensa
Seurakunnan ja jatkoi vaikutustansa siinä. Käsitämmekö sen, että vaikka Apostolien
teot Sanaan kirjoitettuna dokumenttina päättyvät 28. lukuun, niin siitä huolimatta
"apostolien teot",
seurakunnan elämä, Pyhän Hengen johtajuudessa, ei päättynyt
tuolloin ensimmäisten vuosikymmenten päättyessä!
Aito Pyhän Hengen vaikutus ei rajoitu vain tuohon
aikaan, mikä Raamattuun on kirjoitettu, tai erikoisesti alkuseurakunnan aikaan,
vaan Herran Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaisesti Hän itse olisi oleva
seurakuntansa, omiensa kanssa "joka päivä maailman loppuun asti."
Halleluja! Millainen Evankeliumi, millainen ilosanoma! Aivan niin kuin Herra
Jeesus Kristus on sama eilen (Vanhan Testamentin aika) ja tänään (ajan
päättymiseen asti) ja iankaikkisesti (ympyrä on kierretty ja ajan alku ja loppu
kohtaavat), aivan samoin Pyhä Henki on jatkanut tehtäväänsä alkuseurakunnan
jälkeenkin, kirkastaen Herraa Jeesusta Kristusta. Me olemme nyt saapuneet
hetkeen, jossa: "Minä, Herra, joka
olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes.41:4).
Mitä siis tahdomme kaikella tällä sanoa? Miksi
pohdiskelemme näitä asioita? Yksinkertaisesti siitä syystä, että vallitsevan
väärän painotuksen tähden on tässä viimeisessä ajassa, "viimeisten
luona", korotettu jotakin sinänsä valtavaa ja merkittävää, Jumalasta
lähtenyttä, ylitse Itse sen Lähettäjän! Veljeni, sisareni, ymmärrätkö mitä
tarkoitan? Ymmärrätkö, miksi aikanaan julkaisin vihkosen: "Profeetta vaiko
kultainen vasikka?", jossa lukemattomien, erikoisesti Vanhan Testamentin
kohtien perusteella, osoitin sen, ettei itseasiassa Mooses johtanut Israelin
kansaa pois Egyptistä, vaan kaikki perustui nimenomaan siihen, mitä Herra itse
sanoi jo Jaakobille. Oi, minä en voi saarnata, sillä äänihuuleni eivät salli
sitä, mutta jokin minussa riemuitsee, ja jos seisoisin seurakunnan edessä, en
voisi olla ääneen ylistämättä Herraa ja kehoittamatta kaikkia nousemaan
seisomaan! Minä itse en voisi kirjoittaa jotakin tällaista, ellei sitä annettaisi
minulle ylhäältä!
Niin, mitä sanoi Herra Jaakobille? "Minä olen
Jumala, sinun isäsi Jumala, älä pelkää mennä Egyptiin, sillä minä teen sinut
siellä suureksi kansaksi. Minä menen sinun kanssasi Egyptiin, ja minä myös
johdatan sinut sieltä takaisin" (1.Moos.46:3-4). Halleluja, halleluja!
Hän on sama Jumala tänäkin päivänä! Hän on meidän Isämme, me Hänen lapsiansa,
joita Hän johdattaa Pyhän Henkensä kautta! Vaikka Hän käyttää inhimillisiä
välikappaleita, ei yhdenkään näistä tule saada sitä palvontaa ja kunnioitusta,
mikä kuuluu yksin Hänelle, joka on sanonut: "Kunniaani Minä en toiselle
anna!" Halleluja, halleluja! Minä en ole itsessäni mitään, kukaan meistä
ei ole itsessänsä mitään! Silti jokainen todellinen jumalanpalvelija ansaitsee
hänelle kuuluvan arvostuksen Jumalan säädöksen mukaisesti: Meidän tulee
kunnioittaa Jumalaa jokaisessa Hänen palvelijassansa ja omassansa! Ei ihmistä,
vaan Jumalaa hänessä!
Sama Jumala, joka juuri nyt, tässä ajassa, on puhunut
ja puhuu Sanansa ja Pyhän Henkensä kautta, ei ole milloinkaan pelastushistorian
aikana asettunut levolle ja lopettanut toimintaansa. Niinpä, käsittääksemme
sen, mihin meidät nyt on tuotu kaikkien pimeyden vuosisatojen ja alun jälkeen
kadonneen totuuden jälkeen (Totuus ei kadonnut kokonaan, mutta se siirtyi,
sanokaamme sen näin: "Näkyvästä seurakunnasta yksilöihin ja pieniin
ryhmiin"). Tämän käsittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta me
ymmärtäisimme oman asemamme.
Mitä merkitsi Totuuden katoaminen? Jumalan Sana ja sen
julistus osaltaan peitettiin kokonaan, osaltaan ympäröitiin sellaisella määrällä
inhimillistä, lihallista selitystä ja opetusta, että se kirjaimellisesti koki
sen kohtalon, mistä meidän Herramme itse sanoi: "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi
perinnäissääntönne tähden!" (Matt.15:6). Tämä ei toki tarkoita sitä,
että Jumalan Sana olisi menettänyt merkityksensä, ja että ihmiset olisivat pystyneet
pakenemaan sen vaikutuksen ja voiman alta. Ei, ei todellakaan, sillä Jumalan
Sana pysyy iankaikkisesti! Mutta ihmiset, ennenkaikkea julistajat, tekivät sen
vaikutuksen tyhjäksi nimenomaan siten, kuin Herramme myöskin sanoi: "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä!
Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä. (Matt. 23:13). Näkymättömänä, joskin sitäkin
todellisempana, leijui Sanan tuomio jokaisen väärän hengen ja opettajan yllä,
vaikka todellisuus ehkä paljastuikin vasta liian myöhään, iankaikkisuuden portilla!
Kuinka kiitollisia meidän tuleekaan siis olla, että
olemme saaneet kokea tällaisen armon! Jumala on puhunut meille
ennennäkemättömällä tavalla tässä ajassa. Mutta mikä on myöskin tärkeätä
ymmärtää, siitäkin huolimatta, että meidän ajassamme astui esiin Jumalan
lähettämä mies, joka jatkuvasti rukoili puhujanlavalla, jos ei ääneen, niin
kuitenkin sydämessänsä: "Herra, älä salli ihmisten nähdä minua, vaan
Sinut!" ja jota Herra käytti aivan erikoislaatuisella tavalla; siitä
huolimatta meidän tulee käsittää, että tämän toiminnan takana ja vaikuttajana
oli juuri se Herra, joka sanoi olevansa viimeisten luona sama, ja joka kautta
koko pelastushistorian on vaikuttanut seurakuntansa keskuudessa – ja joka ei
anna kunniaansa toiselle!
Jos emme ymmärrä tätä asiaa oikealla tavalla, tapahtuu
juuri se minkä olemme kokeneet tässä ajassa: Ihminen, Jumalan suurestikin
käyttämä sanansaattaja, on korotettu ylitse lähettäjänsä, vaikka itse Herra
Jeesus sanoo jumalallisella arvovallallansa: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: ei ole palvelija
herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi" (Joh.13:16).
Totisesti, minä en ole itsessäni mitään, mutta jokin
minussa huutaa suureen ääneen Jumalan armoa kaiken tämän keskellä! Millainen
epäjumalanpalvelus onkaan tuotu seurakunnan keskuuteen! Milloin ovat Jumalan
tuomiot lankeava kaiken tämän ylle, aivan niin kuin alussa, alkuseurakunnan
keskuudessa tapahtui? Ananias ja Safiira ovat tänäänkin, aivan kuten veljemme
Frank Bartlemanin kirjassa sanotaan, seurakunnan keskuudessa, tuhotaksensa
todellisen Jumalan Hengen vaikutuksen!
Kun juuri tälläkin hetkellä, erikoisesti Afrikassa,
kiertää kertomus siitä, kuinka nyt uskotaan Jumalan eläneen tämän ajan ihmisten
keskellä "hattu päässä", niin ei voi muuta kuin itkeä, sillä naurulle
ei tässä asiassa ole mitään sijaa.
"Ja
sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä
toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Jumalan
tahto on siis tehty niin selvästi tiettäväksi, ettei jotakin enempää voida enää
odottaa. Joka odottaa jotakin vielä enempää, osoittaa sillä vain sen, että hän
on tottelematon ja uppiniskainen jo kuulemaansa kohtaan. Mutta koska: " liha ja veri voi periä Jumalan
valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta", pyrkii ihmismieli
keinolla millä tahansa tyydyttämään uskonnollisen tai hengellisen tarpeensa
käsittämättä ollenkaan sitä, että: "turhaan he palvelevat Herraa opettaen
oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä!" (Matt.15:9). Nimenomaan tämänkaltaisen
tilanteen johdosta Jumalan täytyi lähettää Sanansa tässä ajassa johtamaan
Jumalan kansa ulos Baabelin orjuudesta ja valmistamaan se kunniakasta ylöstempaamista
varten. Aivan kuten Johannes Kastajan tehtävä oli kääntää vanhatestamentillisten
isien sydäment uusitestamentillisten lasten puoleen, aivan samoin on nyt Pyhän
Hengen tehtävä kääntää lasten sydämet heidän apostolisten isiensä puoleen,
takaisin alkuperäiseen, kokonaiseen Raamattuun.
Niin kuin on tapahtunut kautta aikojen, herätysten
vaikutuksen ollessa vielä tuore, ihmiset kulkivat Hengen virran mukana, mutta
kun ensiaikojen innostus laimeni, omaksuivat ihmiset kaiken uuden vain osaksi
vanhaa, entistä uskonnollisuuttansa, koska eivät olleet antaneet vaikutuksen
ulottua sisimpään asti todellisen uudistuksen toteuttamiseksi. Uusi lisättiin
vanhaan, pantiin paikka paikan päälle risaiseen viittaan. Hetken kuluttua ei
tiennyt mikä oli vanhaa, mikä uutta. Aivan sama on tapahtunut tässä ajassa.
Palatkaamme takaisin lähtökohtaamme. Jumalan Henki on
siis vaikuttanut kaikkina aikoina, mutta yksi suurimmista käännekohdista tapahtui
vuosisadan alussa, Pyhän Hengen vuodatuksen yhteydessä, millä ei todellisuudessa
ole mitään tekemistä nykyajan ns. helluntaiseurakuntien kanssa. Kysymys oli aidosta,
pelastushistoriallisesta tapahtumasta, Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Erikoisella tavalla mieleeni jäi muutama kohta Frank
Bartlemanin kirjasta, joista yksi : "Vanhan joukon 'ruumiiden' on ehkä
'hukuttava erämaahan' tänään. Me olemme liian kovasydämisiä. Voisimmepa olla
kuin Joosua ja Kaaleb!" (sivu 227). Koska historia toistaa itseään, ja tuonakin
vuosisadan alun aikakautena koettiin tällaista, niin eikö nytkin, tässä
viimeisessä ajassa sama toteudu niiden kohdalla, jotka ovat jääneet
lihallisiksi, uudistumattomiksi, joilla lihasydämen sijasta on kova ja kylmä
kivisydän?
Erikoisesti tämä kivisydämisyys, kovuus, tulee esiin
suhteessa toisiin ihmisiin, toisiin uskovaisiin. Mitä muuta kuin kovuutta on
sekään, jos kielletään veljeltä oikeus saarnaamiseen ja Herran Jeesuksen
Kristuksen todistajana olemiseen!
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti