Social Icons

Pages

torstai 31. toukokuuta 2018

Emme vetäydy pois!

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.’ Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hebr.10).

Kuka vielä aivan todellisuudessa uskoo Herran tulemukseen ja odottaa sitä? Jos olemme sopineet Herran kanssa Hänen tahtoonsa alistumisesta, sen noudattamisesta, niin käsitämmekö tämän sopimuksen todellisen merkityksen? Joidenkin maiden vihkikaavoissa on ajatus rakastamisesta niin myötä- kuin vastamäessäkin, siihen asti kun kuolema erottaa. Jokainen ajatteleva ja näkevä ihminen tietää, kuinka vähän tämä kaikki toteutuu maallisessa elämässä, avioliitoissa. Ihmisellä on aivan suunnaton tarve toteuttaa itseään ja omia tarpeitaan siinä määrin, että kysyttäessä melkein keneltä tahansa, tietääkö tämä edes yhden onnellisen, täysin tasapainoisen avioparin, vastausta saa odottaa pitkään! Mitä on todella jäljellä alkuperäisestä avioliittokäsityksestä, mitä on jäljellä aidosta liitosta Herran Jeesuksen kanssa?

 ”Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.”

 Millaisessa määrin vedotaankaan maallisessa elämässä vihkimishetkellä annettuihin lupauksiin: ”Tahdon”! Millaisella mielellä tämä lupaus on annettu yleensä ottaen, ja mitä sillä on tarkoitettu? Alku näyttää aina melko hyvältä ja kaikki näyttää kehittyvän odotusten mukaisesti, mutta sitten vähän kerrassaan alkavat aidot totuudet kolkutella ovella tahtojen taisteluna! Kuinka vaikeaa onkaan ihmiselle luopua omista näkemyksistään ja oikeuksistaan yhdessäolon tekemiseksi mahdolliseksi! Avioliittoa ei ole tarkoitettu vahvemman osapuolen tarpeiden yksipuoliseksi tyydyttämiseksi, vaan kaiken takana on yhä vielä Jumalan näkemä totuus ihmisen olemuksesta:

”’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’ …Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: ’Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu.’” (1.Moos.2).

Maallisessa mielessä kaikki menee aina vain kauemmaksi alkuperäisestä totuudesta ja jumalallisesta suunnitelmasta. Ihminen etsii vain omaa parastaan ja tyydytystään käsittämättä, haluamatta käsittää, avioliiton merkitystä! Kuinka syvällisen kuvan antaakaan viimeisin lainauksemme Jumalan tarkoituksesta ja maallisen avioliiton esikuvallisuudesta!

”Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu’; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.” (1.Kor.15).

Me olemme siis inhimilliseltä olemukseltamme Adamin jälkeläisiä, mutta uudestisyntymisemme kautta saamme kuulla Yljältämme saman ajatuksen, jonka Adam aikanaan lausui Eevasta:

”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi (Morsiameksi), sillä hän on miehestä otettu.”

Kenen kanssa olemme liitossa, jota maallinen esikuva ei milloinkaan kykene ilmaisemaan todellisessa merkityksessään? Kenestä meidät on otettu ja Kenen luuta ja lihaa olemme hengellisesti?

”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.’ Ja hän sanoi minulle: ’Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!’ Vielä hän sanoi minulle: ’Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.’” (Ilm.19).

Me emme siis ole hengellisesti minkäänlaisessa avo- tai koeliitossa, vaan me olemme osa Lihaksi Tullutta Sanaa! Siksi on tarpeen lupaustemme täyttämiseksi:

”Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.”

tiistai 29. toukokuuta 2018

Olemme kaikki syyllisiä!


”Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.” (Jes.24).

En voi mitään sille, että tämä sanankohta alkoi aamulla soida mielessäni toistuvasti. Lähes jokainen tuttavani nauttii nyt vallitsevista ”hienoista ilmoista”, etenkin kun ajatuksissa ovat viime kesän sadesäät. Viime kesä ei miellyttänyt useimpia säänpalvojia, kun rusketus jäi vain haaveeksi. Nyt säät miellyttävät kaikkia normaalista terveydestä nauttivia, kun taas kirjoittaja voi melko huonosti liiallisen kuumuuden johdosta. Sisimmässä on myöskin aito hätä, joka perustuu tietoon koko olemassaolomme synnytystuskista, jotka kertovat kehityksestä, joka ei todellakaan miellytä ketään tämän maan matkalaista! Kaikki on inhimilliselle mielelle käsittämätöntä ja enemmän kaksijakoista kuin mitä tahdomme hyväksyä.

On omalla tavallaan nautinto istua ulkona, kukin mieleisellään paikalla; kirjoittajalle ei suositella ollenkaan auringonpaisteessa oleilemista, joten hän istuu kaiket päivät puun varjossa tai pihakatoksessa. Koti on näillä ilmoilla aivan liian kuuma ja tukahduttava paikka, joten blogin kirjoittaminenkin on melkoinen ponnistus!

Mihin perustuu ajatuksemme kaksijakoisuudesta? Olen eläkeläinen ja omalla tavallaan vapaa nauttimaan ihmisten seurasta ja kauhistelemaan toisen rapun naishenkilöä, joka viettää suurimman osan ajasta ilman hattua täydessä auringonpaisteessa. Meidät voi katsoa lomalaisiksi, jotka nauttivat mieleisistään säistä, mutta kuinka toisin onkaan maanviljelyn suhteen! Jo nyt tiedetään näiden ilmojen aiheuttavan ylipääsemättömiä ongelmia maanviljelijöille, koska siemen ei kosteuden puutteessa ala edes itää, saati sitten kasvaa! Toisen suru, toisen ilo!

Sisimpäni huokaa raskautettuna niin maallisesti kuin hengellisestikin. Me olemme osa tätä yhteiskuntaa, uskovaisinakin, joten kaiken tulisi koskettaa meitä aivan toisenlaisella tavalla. Me olemme omalla tavallamme kaikki osallisia ja syyllisiä vallitsevaan tilanteeseen, jos ei muuten, niin olemattomien rukoustemme tähden. Me kamppailemme omien ongelmiemme kanssa siinä määrin, ettei edes mieleemme tule rukoilla todellisen muutoksen puolesta. Suurten herätysten aika on ohitse, siinä olemme oikeassa, mutta jos emme kykene aikaansaamaan maanpäällistä paratiisia, tulisi rukouksemme koskea Jumalan Sanan ja Totuuden toteutumista pienissä piireissä, pienissä keitaissa! Vielä pätee Jumalan Sanan totuus:

”…pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr.10).

Tuo päivä on aina vain lähempänä! Toivon tunnustus ei ole kiinni säistä, ei edes helteistä! Jos emme voi vierailla lähimmäistemme luona, voi oman seurakunnankokouksen luoda puhelimitsekin, osoittaen siten lähimmäisenrakkautta!

”Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät…”

Olemme tavalla tai toisella osallisia tähän maanpiirin ahdistukseen ja tuskaan, mutta meillä on uskovaisina toivon tunnustus, joka perustuu siihen, mitä Herramme on meille luvannut, ei joku ihminen!

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne…” (Jer.29).

Rukoilkaamme siis niin hengellistä kuin maallistakin sadetta!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Isä, tahdon Kotiin!

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.  Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa…” (1.Kor.15).

Vietimme eilen todella virkistävän päivän eräällä kesäkodilla kotikaupunkimme lähellä. Mukana oli usean eri seurakunnan jäseniä, ja yhdessä vaiheessa laulettiin hengellisiä lauluja, joiden joukosta mieleeni erikoisella tavalla jäi soimaan laulu, jossa pieni poika tulee kirkkoon isänsä kanssa. Näiden kahden välillä on aivan ainutlaatuisen avoin suhde. Kirkonmenot jatkuvat pitkään ja yhtäkkiä lapsi toteaa isälleen kesken saarnan, hiljaisen sananvaihdon jälkeen: ”Isä. minua väsyttää, tahdon kotiin!”

Tuskin voitaisiin kuvitella parempaa kuvaa tämänhetkisistä tunnelmistani kaikkien koettelemusten keskellä! Verrattuna lukemattomien ihmisten kohtaloihin, on itselläni kaikki todella hyvin, kuten totesi viime kerralla verikokeen ottanut laboratoriovirkailija. En ole ollenkaan sellainen taistelija, millaisena minua jotkut haluaisivat pitää! Jatkuvat helteet ovat jo yksistään tekijä, joka saa minut huokailemaan raskaasti ja toivomaan hiukan maltillisempia ilmoja, yksinomaan jo luonnon ja sen kasvun kannalta. Kaikki on kai kuvainnollista maailmassa vallitsevalle tilanteelle:

”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.” (1.Piet.4).

Kuten monen harmiksi on todettava, joudumme pakostakin kokemaan asioita, jotka eivät meitä lainkaan miellytä. Totta on kuitenkin yhä vielä:

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi…” (Room.8).

Kaikella kokemallamme on suuri ja ikuinen tarkoitus: meidän muuttumisemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kuvan kaltaiseksi. Tämä voi tapahtua vain samalla Tiellä Hänen kanssansa:

”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset…” (Hebr.5).

Kuinka voisi olla toisin meidän kohdallamme? Tältä koulunpenkiltä emme mekään pääse ilman todella syvällistä rukousta ja kaipausta! Mitä huudahtaa veljemme Paavali, suuresta kutsumuksestansa huolimatta?:

”Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.” (Fil.1).

Ahtaalla olen minäkin ”kirkonpenkissäni”, voimatta mitään sisimmässäni paisuvalle huudolle: ”Isä, minua väsyttää niin kovasti, tahdon Kotiin!”

torstai 24. toukokuuta 2018

Ei ihmisiltä saatu! 2

”…että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä… (Gal.1).

Me olemme perusolemukseltamme lihaa ja verta. Jokaisessa solussamme on ohjelmoituna sen kuolema, esittävät tiedemiehet sitten mitä tahansa tahdossaan voittaa kuolema ja antaa ihmiselle ikuinen elämä! Meidän luonnollisessa olemuksessamme on myöskin ohjelmoituna inhimillinen ajattelu, joka omalla tavallaan on hyvin rajallinen ja maallisiin havaintoihin sidottu. Mitä toteaa veljemme Paavali ehkä useimpien suoranaiseksi mielipahaksi ja erimielisyydeksi?

”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room.7).

Paavali oli siis jo aikanaan täysin selvillä siitä, millaisia ohjeita ihmisluonto, liha ja veri, pyrkii jakamaan suurella innolla ja inspiraatiolla, joilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista kestävyyttä todellisen hengellisen elämän alueella. Jotta ihminen voisi päästä kosketuksiin hengellisen elämän ja alueen kanssa, on häneen tultava jotakin täysin uutta ja erilaista, sellaista mikä kuuluu tuonpuoleiseen maailmaan ja ajatteluun. Kuinka helposti unohdammekaan kaikessa ”hengellisessäkin ajattelussa” oman maallisuutemme ja maailmallisuutemme, joista emme haluaisi luopua, vaan pyrimme koristelemaan ne oman ymmärryksemme mukaisilla hengellisillä näkemyksillä ja ajatuksilla! Nyt jos koska, on aika käsittää helposti ohittamamme sanankohta kaikessa vakavuudessaan, olemme sitten ehtineet vaelluksessamme minne asti tahansa!:

”Jeesus vastasi: ’Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.’” (Joh.3).

Ei siis riitä vain joidenkin hengellisten totuuksien totena pitäminen ja niillä koristautuminen tämän elämän aikana! Kuinka vakavat tekijät sisältyvätkään ajatukseen ”aika”! Liha ja veri ovat sidotut ja rajatut aikaan, mutta meissä on olemus, joka ei lakkaa olemasta viimeisen sydämenlyönnin jälkeen! Siksi on paikallaan todella vakava varoitus:

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.  Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,” (1.Kor.15).

Mitä myöskin luemme?:

”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli…” (Fil.2).

Mitä merkitsee Jumalan Sana Sinulle, minulle? Ei ihminen elä vain leivästä, vaan hänen sielunsa tarvitsee mahdollisimman tarkan tiedon jokaisesta Jumalan puhumasta sanasta, jotka ovat Hänen ajatuksensa ihmiselle luettavaan ja kuultavaan muotoon julkituotuna! Kuinka surkuteltavaa onkaan inhimillinen ajattelu hengellisistä asioista, kuinka turhaa ja onnetonta, tarkoituksetonta!

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55).

”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli…”

Mieli, ajatukset!

maanantai 21. toukokuuta 2018

Ei ihmisiltä saatu! 1


”…että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä… (Gal.1).


”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Miksi meitä kuljetetaan sellaisessa määrin teillä ja poluilla, joita emme itse ”alunpitäenkään” olisi valinnut? Unohdammekohan ajoittain, tai aika useinkin, millaisen valinnan olemme tehneet lähtiessämme seuraamaan Herraamme Jeesusta Kristusta? Eikö Hän ilman minkäänlaista väärinymmärtämisen mahdollisuutta sanonut meille jokaiselle mitä henkilökohtaisimmin, aivan erityinen rakkaus silmissään ja katseessaan?:

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14).

Me teemme elämämme aikana monenlaisia, lukemattomia ratkaisuja, mutta on yksi alue, jolla meidän ratkaisujamme ei enää kysytä ollessamme jo matkalla! Juuri tänä vaikeana ja myrskyisenä aikana emme voi olla jatkuvasti korostamatta, että meidän on hyväksyttävä kaikki ristintiellä kohtaamamme, niin hyvä kuin omasta mielestämme pahakin. Job aivan selvästi on annettu esikuvaksemme tässä viimeisessä ajassa ennen Herran tulemusta.

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).

Job joutui aikanaan sellaiseen kouluun, jota hän ei olisi elämänsä varhaisempina hetkinä uskonut olevan olemassakaan. Hänen ”opettajansa” olivat täynnä kaikenlaisia opettavia asioita, joita ei voi sanoa pahoiksi, mutta sormi pystyssä opettaminen ei ole koskaan ollut todella tehokasta, vaan usein sydämetöntä nimenomaan totuuksien peräkkäin latelemisen johdosta!

”…vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta.” (Matt.5).

Mistä meitä kaiken tämän perusteella halutaan varoittaa? Liialliselta selittelyltä ja totuuksien soveltamiselta toisiin matkamiehiin! Meidän odotetaan olevan Isämme lapsia, jotka omaavat saman asenteen kuin Herramme Jeesus Kristus, jolla ei ollut omia, erinomaisilta kuulostavia ajatuksia, joilla vannotetaan tai eristetään tiettyjä tarkoituksia tai henkilöitä seuraamaan!

”…vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta.” (Matt.5).

Miksi Evankeliumi ei leviä tehokkaammin ja miksi näemme kristillisessä elämässä enemmän pahaa kuin hyvää? Pahan saatua niin suuren vallan kaikenlaisten lisäysten johdosta, niin että varsinainen totuus on peittynyt selitysten ja inhimillisten vaikutteiden alle!

Me emme voi puhua pois elämästämme kaikkea epämieluista ja antaa omia selityksiämme omaatuntoamme kolkuttaville asioille. Mitä on meille kautta kristillisen elämämme vakuutettu?:

”Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'” (Matt.4).

Jokaisesta sanasta, satuttavastakin!

”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?” (Job 2).

”Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.”

Olkoon siis katseemme enemmän päämäärässämme, lopussamme!

 

Sample text

Sample Text

Sample Text