Social Icons

Pages

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. Adventtina




Kirjoitin aamulla jonkin aikaa, tehden sitten jonkin virheen ja kaikki kirjoittamani katosi bittiviidakkoon, palaamatta koskaan enää. Elämä on siis täynnä pienempiä ja suurempia pettymyksiä, joita emme voi ihmisinä välttää. Virheistä opimme kaikkein eniten, vastoin kaikkia parempia ajatuksiamme. Pettymykset ovat opiksemme, ja ne ovat niin merkittävä osa elämäämme, että ilman niitä emme olisi sitä mitä olemme.

Tänä päivänä voisin luetella suuren määrän pettymyksiä, jotka aivan selvästi ovat palvelleet parhaakseni, eikä vain minun, vaan myös lukijoideni. Ilman kaikkea kokemaani en olisi sitä, mitä olen. Jos kaikki olisi tapahtunut oman mieleni mukaisesti, en olisi todellisuudessa ollenkaan tyytyväinen. Tietyt hetket olisivat varmaankin tuottaneet suurtakin onnea ja mielihyvää, mutta kaikki on ajallisuuteen sidottua siinä määrin, että hienoimmatkin hetket ovat jonkin ajan kuluttua menneisyyttä. Menneisyys hyödyttää meitä omalla tavallaan aika vähän, ellemme sitten ole siitä oppineet jotakin nykyhetkeä varten.

Tulevaisuus on sekin omalla tavallaan tärkeä ja merkityksellinen, mutta käsitämmekö ollenkaan kuinka paljon valmistelemme sitä etukäteen, tietämättä itse asiassa edes tulevista minuuteista saati sitten tunneista? Minulla ainakaan ei ole rohkeutta jättää tulevaisuutta omien suunnitelmieni varaan, vaan olen oppinut läksyni siinä koulussa, johon en itse asiassa tietoisesti hakeutunut ollenkaan. Huomasin vain yhtäkkiä ottaneeni sellaisia askeleita, jotka olivat vieneet minut mitä erilaisimmille oppitunneille, joista suurin osa oli aivan oman käsityskykyni ulkopuolella. Siitä huolimatta koin siirtyväni luokalta toiselle ilman omia ansioita ja tunnustavia ja kannustavia rohkaisuja. Omat luulot saivat jäädä omaan arvoonsa, ja petyttyäni kanssamatkaajiini, petyin lopulta itseenikin siinä määrin, että ilman joitakin valon välähdyksiä olisin kiireellä ollut kaivamassa leiviskääni naapurin peltoon.

Aikanaan sain nauttia jatkuvasta seurasta ja jopa siitäkin, mistä veljeni Paavali mainitsee ansioluettelossaan, joka ei juurikaan tuota hänelle itselleen kunniaa. En ole saanut kunniaa osallistua moneenkaan hänen koettelemukseensa, mutta ainakin monenlaisesta tungettelusta olin siinä määrin osallinen, että vielä tänäänkin hirvittää. Monessa suhteessa elämäni kruunattiin mitä erilaisimmilla maineilla ja kuvauksilla, jotka olisivat edellyttäneet jotakin merkittävämpääkin asemaa. Oli tuskin mitään ikävää asiaa, johon minua ei olisi yhdistetty. Erikoisesti merkittävä oli tunkion tuoksu, jota kautta vuosien leyhytettiin nenääni takapihalla kasvavasta kumpareesta, jonka havaitsin aivan liian myöhään. Pitkään aikaan en käsittänyt koko asiaa, mutta tähänkin veljeni Paavali on antanut kuvainnollisesti todella osuvan selvityksen. Osa meistä on katsottu siinä määrin arvollisiksi saamaan huomiota, että olemme verrattavissa tunkioon! Onhan tehtävämme keventää läheistemme ja kaukaisempienkin henkilöiden kuormia!

Jos emme ole mitään muuta todella oppineet, niin ainakin sen, että elämämme on paljon raadollisempaa ja vajavaisempaa kuin mitä jokin aikaa sitten uskoimme. Tämä tietoisuus uusiutuu tällaisessa ajassa sopivin aikavälein, jottemme aivan liikaa innostuisi ajoittaisista onnistumisistamme. Elämä ei kuitenkaan ole ollenkaan niin surkeaa kuin mitä helposti voisi ajatella. Puhummehan koko ajan uskovaisista ihmisistä, jotka eivät ole panneet toivoansa Kristukseen ja tuonpuoleiseen vain tämän elämän ajaksi. Huh, kuinka ristiriitainen lause! Mitä järkeä on panna toivonsa hengellisiin asioihin vain tämän elämän ajaksi, kun kerran kaikki perustuu alkuperäisenä tarkoituksenaan ajattomuuteen, olemuksemme muuttumiseen hetki hetkeltä enemmän Hänen kaltaisekseen, joka elää aina ja iankaikkisesti!

Voiko todellakaan olla ristiriitaisempaa ja omalaatuisempaa ilmestystä kuin ihminen omassa yksinkertaisuudessaan! Kaikkein monimutkaisin ja käsittämättömin asia maanpäällä on yksinkertainen ihminen, se todistetaan paikkansa pitäväksi päivästä toiseen!

Vältän tietoisesti ottamasta kantaa viimeaikaisiin asioihin, koska jokainen ilman muuta tietää kantani. Ihminen on valinnut tiensä ja vastaa kerran kaikista valinnoistaan ja päätöksistään. Katson koittaneen aivan erikoisella tavalla ajan, jossa meidän ei niinkään tule ihmetellä kaikkea väärää ja pahaa, kuluttaen voimiamme ja aikaamme sellaiseen, mikä on tiedotettu meille jo vuosituhansia sitten. Olemme eläneet Sodoman ja Gomorran aikaa jo paljon kauemmin kuin mitä olemme halukkaat myöntämään! Enemmän kuin koskaan aikaisemmin tarvitsemme asennetta, jota olen kyllästymiseen asti toistanut. Ei ole aika hämmästellä ja kauhistella kaikkea pahaa ympärillämme ja pyrkiä repimään epämiellyttäviä asioita vanhana haisevana luuna julkisuuden ja lähimmäistemme hampaista, vaan nyt on aika osoittaa kaikin tavoin sitä, mitä niin suuresti olemme korostaneet. Nyt on aika elää omalla kohdallaan toteen kaikki totuudeksi tietämämme ja elää päivittäin uskovaiselle ihmiselle tarkoitetulla tavalla!


lauantai 29. marraskuuta 2014

Tänä päivänä






Jokainen päivämme on kilvoittelua ja eteenpäin kulkemista. Milloin oppisimme oikealla tavalla arvostamaan kutakin päivää ainoana mahdollisena elämisen päivänä? Eilinen on mennyt, huominen ei vielä ole tullut, ei ole siis mitään valinnan mahdollisuutta! On pakko tyytyä tähän päivään joka on melko suuressa määrin sellainen, kuin me itse siitä teemme! En voi mitään sille, että huokaan raskaasti melkein joka aamu herättyäni, ja osaksi jo puoliunessa. En tuomitse itseäni siitä, sillä pidän melko tavalla oikeutettuna huokaista enemmän tai vähemmän raskaasti yksinomaan siitä syystä, että seurakunnan tila on sellainen kuin on! Vain Herra yksin tietää, kuinka kaipaan aikanaan kokemaamme uskon yhteyttä ja melko palaviakin kokouksia! Kaikki oli silloinkin vajavaista ja inhimillisten huolien leimaamaa, mutta oli sentään jotakin aitoa ja elävöittävää!

Sanan mukaan emme saa hylätä yhteisiä seurakunnan kokouksiamme. Entä jos niitä ei ole olemassakaan? Jotkin entisestään tutut ihmiset kyllä kokoontuvat omilla paikkakunnillaan ja vähän muuallakin, mutta jokin saa tuntemaan olevan sittenkin levollisempaa mennä vaikka luterilaisen kirkon kokouksiin, missä saa olla oma itsensä ja välttyy masentavilta ilmeiltä ja joskus suoranaisilta irvistyksiltä. Uskomatonta, että olemme juuri nyt tällaisessa tilanteessa, jossa joutuu hengellisen ravinnon etsimään mistä milloinkin. Omat hartaushetkemme ja Sanan lukeminen ovat toki se tärkein ja merkittävin ravinnonlähde, mutta niin kuin olemme jo moneen kertaan todenneet, tarvitsee meistä jokainen muiden ihmisten seuraa henkisenkin elämän tähden.

Järkyttävintä menneinä vuosina oli ehkä se, mikä nyt tulee mieleen eri tilaisuuksissa käymisestä. Osalle uskovaisista oli hengellinen erottautuminen niin tärkeää, että he useimmiten jäivät aivan yksin melko fanaattisine ajatuksineen ja asenteineen, niin että ajan mittaan heidän kanssaan oli suorastaan mahdoton keskustella asiallisesti. Ei muodostunut minkäänlaista dialogia, vaan he pitivät sellaisia yksinpuheluja, että heitä olisi voinut hyvällä syyllä kutsua monologeiksi. Tällaista erottautumista ei Sana koskaan ole todella toivonut, vaan ihmisistä erottautumisen sijaan meidän tulee erottautua kaikesta väärästä ja vahingollisesta. Mieleeni tulee elävänä sanankohta:

”Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’.” (1.Kor.5).

Koen nämä sanat jossakin määrin ironisina menneitä asenteita ajatellessani. Ihmiset ovat käytännössä toimineet aivan päinvastoin kuin mitä tämäkin sanankohta selvästi esittää. Kaikki paha pyrittiin poistamaan aivan vääriltä alueilta ja vääristä yhteyksistä. Huorintekijäksi julistettiin etenkin sisaria mitä erilaisimmin verukkein ja henkilökohtaisin mielipitein, mutta ahneet ja anastajat saivat vapaasti toimia hengellisissä piireissä. Epäjumalanpalvelusta ei osattu katsoa ollenkaan pahaksi, koska se oli kätketty erikoisoppien ja omalaatuisten selitysten taakse. Televisio ja aikanaan radiokin tuomittiin epäjumalanpalveluksena, joten kaikesta tästä johtuen todellisia rikkomuksia ei pantu merkille ollenkaan, vaan nimenomaan tällaisten henkilöiden kanssa istuttiin samassa pöydässä ja käytiin syvällisiäkin keskusteluja!

Seurakunnassa ei useinkaan ollut todellista järjestystä. Kaikki paha nähtiin vain ulkopuolisessa maailmassa, johon kuuluivat myös kaikki muut uskonnolliset suunnat ja järjestöt. Paha poistettiin siis ja suljettiin siinä määrin ulkopuolelle, ettei oikeastaan jäänyt jäljelle ketään, joka olisi ollut aidon lähetystyön kohteena! Tämän toiminnan seurauksista kärsimme yhä edelleen!

Yhdessä oleminen muiden ihmisten kanssa ei ole vain itsemme tähden, vaan suostumalla kanssakäymiseen muiden kanssa osoitamme olevamme kiinnostuneet heistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tapaamalla toisin ajattelevia osoitamme arvostavamme heitä ja pitävämme heitä tärkeinä. Itse toivomme aivan samaa toisilta ihmisiltä, tämähän on pohjimmiltaan mitä aidointa lähetystyötä, rakastamalla lähimmäistämme kuin itseämme! Rakkautta ei ole erottautuminen siitä yhteisöstä, jota monet kutsuvat maailmaksi, sillä usein maailma joka meitä vihaa, onkin omassa piirissämme, hengellisissä yhteisöissä! Itse en henkilökohtaisesti voi muistaa kuin muutaman harvan tapauksen, jossa tavallinen maallinen ihminen olisi osoittanut selvää vihaa itseäni kohtaan, ja yhdessä niistäkin henkilö osoittautui kirkkokuoron jäseneksi!


perjantai 28. marraskuuta 2014

Siihen asti kunnes…



Siihen asti kunnes…


On joitakin todella ristiriitaisia asioita meidän elämässämme. Katselin juuri dokumentin jumbojetin kuusivuotishuollosta, jossa suuri osa koneesta purettiin ja tutkittiin kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten. Sanottiin, että onhan kysymys ihmishengistä. Ainakin viisi tuhatta osaa vaihdettiin kokonaan ja huollon jälkeen kone oli monessa suhteessa kuin uusi. Ihmisen mieli on siis todella ristiriitainen, kun tällaisissa maallisissa asioissa ei karteta kustannuksia, ja turvallisuutta ajatellaan pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta kun pitäisi ajatella iankaikkista elämää ja pelastusvarmuutta, vallitsee aivan käsittämätön huolettomuus ja välinpitämättömyys.

Joudun usein ajattelemaan seurakunnan asennetta omiin huoltomiehiinsä ja naisiinsakin. Aika harva todella uskoo hengellisellä alueella oikeanlaiseen kenttä- ja huoltohenkilökuntaan, koska olemme tekemisissä hyvin paradoksaalisten asioiden kanssa. Omalla tavallaan on kaikki vastuu vyörytetty vähäisille, mutta hyvinkin näkyville viroille, papeille, diakoneille ja heidän johtajilleen. Toisaalta taas jossakin korostetaan hämäävässä määrin itse kunkin omaa vastuuta ja riippumattomuutta toisista ihmisistä. Eli jatkuvasti olemme tekemisissä hyvin ristiriitaisten näkemysten kanssa, niin ettei ole mikään ihme jos sormi menee monenkin vaeltajan suuhun ja silmät eivät enää tiedä minne päin katsoa. Totuus kulkenee kaiken puolessa välissä, niin että kumpikin näkemys on todella tärkeä omalla paikallaan. Seurakunnalliset virat ovat yhä vielä voimassa, ja yksittäinen ihminen kantaa todella suurta vastuuta löytääksensä totuudellisen tien.

Tässä ajassa emme voi liiaksi korostaa aitojen virkojen tärkeyttä, jotka ovat itsensä Herran asettamat. Erikoisella tavalla tulee panna merkille aivan yksinkertaiset kielelliset tosiasiat. Kun puhumme Jumalan työstä, Hänen seurakunnastaan ja yleensä hengellisistä asioista, ei tule vain toistaa tiettyjä fraaseja, vaan todella syventyä sanojen merkitykseen. Mitä merkitsee Jumalan palvelija? Korostus ei ole sanalla palvelija, vaan sanalla Jumala! Jumalan mies! Mies ei ole itsessään mitään niin merkittävää, vaikka onkin ihmisenä arvokas. Jumalan Valtakunta, Jumalan seurakunta, Jumalan työ, Jumalan valitsema, Jumalan asettama jne.

Mihin asti olemme riippuvaisia Jumalan asettamista palvelustehtävistä? Onko jo koittanut aika, jossa vain yksittäinen tai yksittäiset miehet hoitavat kaiken?

”Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Sentähden on sanottu: ’Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille’. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;  vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef.4).

Tästä sanankohdasta voisimme kirjoittaa ja puhua todella pitkän aikaa, ammentamatta sitä milloinkaan tyhjiin. Tulee tässä mieleeni eräs kokous Riihimäen adventtiseurakunnassa, jossa raamatuntutkistelua johti vanha saarnamies. Käsiteltyämme erästä Raamatun lukua noin kolmen vartin ajan, totesi hän niin painavalla tavalla, että se jäi lopuksi elämääni mieleeni: ”Nyt olemme sanoneet tästä luvusta kaiken, mitä siitä sanoa voi!” Varokaamme todella syyllistymästä samanlaiseen asenteeseen, jonka vakavuuden vain sydänten Tuntija tietää!

Mihin asti erilaiset seurakunnalliset virat ovat? Painava sana on: ”kunnes”!

”…me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään…”

Oletko koskaan ajatellut, että voisit jopa pidemmäksi aikaa keskittyä lukemaan koko lainaamamme kohdan ajatuksella niin moneen kertaan, että se todella syöpyy mieleesi? Mitä sillä tahdotaan sanoa juuri sinulle, juuri tässä ajassa, juuri tässä hetkessä? Millainen on se Henkilö, joka on kaiken takana, Joka puhuu sinulle ja minulle? Emme lue vain jonkun Paavalin esittämiä tosiasioita, vaan kaikki on kirjoitettu Hänen toimeksiannostaan, josta luemme Johanneksen Evankeliumin sivuilta. ”Hän ottaa Minun omastani, Hän on Minut kirkastava!” Tämä kirkkaus on tarkoitettu tulevaksi julki sen seurakunnan kautta, josta nyt puhumme, ja josta me itse kukin olemme osallisia jumalallisella arvovallalla!
Meidän tulisi sydänjuuriamme myöten säikähtää, jos joku pyrkii vakuuttamaan meille jotakin muuta ja kieltämään meiltä oikeuden kaiken kokemamme ja näkemämme todistajina! Meistä ei ehkä monikaan kuulu nimeltä mainittujen virkojen haltijoihin, mutta jokainen me olemme tuon yhden kasvavan ja kehittyvän Ruumiin jäseniä, joilla jokaisella on oma virkansa ja paikkansa siihen asti kunnes… niin, mihin asti? Kuinka voimalliset sanat:

”…kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen…”

Yhteyteen uskossa, Hänen tuntemisessaan, täyteen miehuuteen! Tämä tavoite ei todellakaan ole täyttynyt, vaan olemme vielä matkalla, oi niin hitaasti, mutta varmasti! Meiltä puuttuu vielä paljon, yhteiseen tavoitteeseemme pääsystä, yhteydestä uskossa ja tutustumisessa Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Tähän meitä ovat vilpittömät ja aidot Jumalan palvelijat kehottaneet ja ohjanneet. Ei riitä totena pitäminen, vaan aivan käytännössä on oltava osallinen tähän kehitykseen ja kasvamiseen, joka kestää viimeiseen hengen vetoomme asti. Vastuumme on siis suunnaton verrattuna johonkin lentokoneen huoltoon tai muuhun maalliseen turvallisuuteen!


torstai 27. marraskuuta 2014

Kaikki minun lähteeni


Mitä sitten tulee hengelliseen elämäämme ja erilaisiin kokoontumisiin, ei meidän ole hyvä jäädä osattomaksi niistä. Kautta aikojen on ns. uloskutsutuissa seurakuntapiireissä korostettu oikeaa oppia, ja arvoon arvaamattomaan korotettujen johtajien suuhun ja kirjoituksiin on omavaltaisesti lisätty ajatuksia, jotka ovat sekä epäraamatullisia että ihmismielestä lähteneitä. Erottautuminen on aina ollut iskulauseena, joka on johtanut eristäytyneisyyteen ja hengelliseen kuivettuneisuuteen, oikeanlaisen kasvun ja kehityksen sijasta.

Ihmisen on välttämätöntä olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Jo aikanaan yksi arvostetuimmista julistajista totesi, että hänet on aina käsitetty väärin, antamalla uskoa ettei saa missään tapauksessa osallistua muiden piirien jumalanpalveluksiin, vaan tulee pysyä erossa kaikesta kirkkokunnallisesta hapatuksesta ja osallistua vain oman piirin kokouksiin. Hän ei tällaista milloinkaan opettanut, ja toteaa, että jos paikkakunnalla ei ole, eikä lähistölläkään, oman piirin kokouksia, tulee etsiytyä sellaisiin tapaamisiin, missä mahdollisimman pitkälti noudatetaan Jumalan Sanaa. Ainoana ehtona jää jäljelle se, että tuossa piirissä pidetään Herraa Jeesusta Kristusta jumalallisena. Tällaisten kokousten tarve on suunnaton yksinomaan sen johdosta, että vääränlainen eristäytyminen ja erottautuminen ovat johtaneet siihen, että suuri osa väärähenkisestä kristillisyydestä on suorastaan haihtunut ajan tuuliin.

Meille on aina opetettu, että jos emme voi saada kokonaista vehnästä, riittää kun saamme siitä siivun. Samoin olemme selvästi ymmärtäneet ainakin aikanaan, että syödessämme mitä tahansa ja löytäessämme esim. kanasta luunpalasen, emme saa heittää koko lautasellista menemään, vaan yksinomaan tulee laittaa syrjään syötäväksi kelpaamaton.

Miksi sellaisella tavalla tulisi välttää eri seurakuntia tai ryhmiä? Eikö jossakin määrin ns. oma piirimme mahdollisesti ole ollut kaikkein vastenmielisin useiden ihmisten mielestä? Mihin todellisuudessa perustuu pelkomme eri ryhmiä kohtaan? Eikö Sana sano, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon?  Jos jokin on tullut sydämessämme ja olemuksessamme osaksi meitä, ja olemme vakuuttuneet raamatullisista totuuksista, ei kai silloin mikään yksittäinen ihminen tai ryhmä voi horjuttaa vakaumustamme?

Kaikki vastaanottamamme joka tapauksessa koetellaan tavalla tai toisella, ja siihen perustuu nykyinen yksinäisyyden tunteemmekin. Nyt meiltä kysytään, olemmeko todella varmat Jumalasta ja Hänestä lähteneistä asioista, vai olemmeko vain kasvatuskristillisyyden tulosta. Nyt huomaamme viimeistään, ettei todellakaan riitä joidenkin hengellisten asioiden totena pitäminen, vaan joudumme vakavasti otettavalla tavalla punnitsemaan kaiken oikeaksi näkemämme aivan käytännön elämässä.

Olemme saaneet kuulla aivan ihmeellisiä todistuksia eri johtavassa asemassa olevilta ihmisiltä. Itse joudun tunnustamaan, että monet vakuuttavaksi tarkoitetut todistukset eivät löydä sisimmässäni vakuuttuneisuutta, koska jokin sisimmässäni vastustaa niitä. Miksi? Koska luettuani ja kuunneltuani Raamattua viidellä kielellä ja ainakin sataan kertaan, jollei lähes kahteen sataan, en vieläkään ole voinut sieltä löytää vahvistusta kaikelle hengellisessä elämässä kuulemalleni. Ainoa keino todeta jonkin asian aito hengellisyys on rinnastaa se Jumalan Sanan todistuksen kanssa.

Eri henkilöille tapahtuneet asiat ja heidän elämänsä käänteistä tallennettu teksti Sanassa on kirjoitettu meille varoitukseksi ja ohjeeksi siinä määrin, ettemme voi kutsua jotakin täysin poikkeavaa raamatulliseksi. Voi olla mitä erilaisimpia kokemuksia ja näkyjä ja unia jne., mutta raamatulliseksi tekee jonkin asian vain sen täydellinen yhtäpitävyys Pyhien Kirjoitusten kanssa.

Jotkut ovat oman kertomansa mukaan niin Hengen johdatuksessa, että he päivittäin kokevat itseänsä johdatetuksi pienimmissäkin asioissa, ja joku todistaa kuulevansa omilla korvillaan Herran äänen joka päivä. Tällaista ei ole kokenut yksikään Raamatun henkilö, ja yksi arvostetuimmista saarnaajista suuria lahjoja omaavana, sanoi joutuvansa kulkemaan uskon varassa todella pitkiäkin aikoja. Mikä merkitys olisi uskolla, jos joka hetki meitä johdatettaisiin jopa korvin kuultavalla äänellä?

Meitä on ehkä tietämättämmekin masentanut, ja saanut miettimään leiviskämme maahan kaivamista, kaikki hurmosmainen kehumismieliala, jota ovat osoittaneet aivan liian monet, uskoen ehkä itse kaiken esittämänsä, mutta heidänkin kohdalla pätee se ehkä tärkein tunnistamismerkki, jota jopa kyllästymiseen asti esitämme: hedelmistään te heidät tunnette!

Kaikkein äänekkäimmät ja näkyvimmätkin toimintamuodot ovat viime aikoina osoittautuneet kaikkein petollisimmiksi. Meidän tulisi jokaisessa tapauksessa, jossa jonkin ihmisen nimi tulee mainituksi useammin kuin Herran Jeesuksen nimi, alkaa epäillä koko toiminnan perusteita!

Mihin perustuu ilomme ja ehkä vajavaiselta tuntuva onnemme tässä ajassa? Mielessäni alkoi yhtäkkiä soida sanankohta:

”Mutta Siionista sanotaan: ’Joka-ainoa on syntynyt siellä’. Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: ’Tämäkin on syntynyt siellä’. Sela. Veisaten, karkeloiden sanotaan:
Kaikki minun lähteeni ovat sinussa’.” (Ps.87).

”Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. ’Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran’.” (Jer.17).

Herramme sanoi maan päällä vaeltaessaan:
”’Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.’ Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen…” (Joh.7).

Tätä toimintoa ei vielä milloinkaan ole ilmoitettu loppuneeksi, vaikka elämmekin ajassa, jossa rakkaus on kylmennyt ja laittomuus eli vääryys päässyt valtaan. Sitä selvempänä tulee aidon jumalanlapsen erottua kaikista muista. Hänen lähteensä on yhä vielä tuonpuoleisissa asioissa, itse Herrassamme, jonka lähettämä Pyhä Henki vieläkin todistaa Hänestä, joka kaiken on meille ansainnut.

Mainitsemamme lähde on siis yhä vielä käytössä, mutta sen virtaaminen on sidottu Sanaan, joka mahdollistaa maallisen ja tuonpuoleisen yhdistymisen. Jos emme ole lukeneet kylliksi Sanaa, ei Pyhällä Hengellä ole mitä ilmoittaa meille, sillä Hän muistuttaa meitä kaikesta siitä, mikä on kirjoitettuna Sanaan, mitä Herra on puhunut tuoden julki ajatuksensa meitä kohtaan.  Lähteenä oleminen ei ole laiskan toimia, vaan jokaisen on pidettävä huoli siitä, että virtaamisväylät ovat avoimet ja yhteys veden Alkuperään on kunnossa. Tässä on kai elämämme suurin vaikeus tämän ajan keskellä, koska näistä asioista ei juurikaan kuule puhuttavan, vaikka ne ovat elämämme perusta. ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee!”



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Raamatun lukemisesta





Kirjoitettu eilen

Tänään on yksi harvoista tilaisuuksista tavata jo vuosien takaa tuttuja ihmisiä tiistairuokailussa seurakuntatalolla. Illalla on lenkkisauna talomme asukkaille. Mietin jo sitä, että aivan kuin aikaa ei olisi lainkaan, riisuudun illalla ja vedän peiton päälleni viileässä makuuhuoneessa, ja nämä miellyttävät tapaukset ovat jälleen menneisyyttä. Toisaalta elämään sisältyy pitkästymistä ja osittaista masentuneisuuttakin, mutta siitä huolimatta aika tuntuu rientävän aivan käsittämättömällä tavalla. Tämä ei perustu odotuksiin, ikävä kyllä, vaan kaiken mukavan ja mieltä ilahduttavan olemiseen ohitse aivan liian nopeasti. Onko tämä kaikki aivan normaalia ja elämään kuuluvaa, vai onko kaikessa kuitenkin kysymys meidän itse kunkin asenteesta?

En voi olla ajattelematta Nalle Puhia ja häneen liittyvää mielenterveydellistä kysymystä.  Kumpi tuottaa Nallelle suuremman nautinnon, hunajapurkin aukaisemista edeltävä odotus, vaiko itse purkin aukaiseminen? Erittäin opettavainen kysymyksenasettelu!

Elämme hyvin erikoisessa ajassa, ja olemme siitä puhuneet joidenkin mielestä kyllästymiseen asti. Tosiasia kuitenkin lienee se, että tässä ajassa jäämme paitsi paljosta sellaisesta, joka menneinä aikoina tuotti meille henkistä ja kehollistakin tyydytystä. Olemme aivan liian paljon yksin, niin että jää liian paljon aikaa miettiä niitä hyviä asioita, joista jäämme nyt vaille, ja niitä ikäviä asioita, joiden keskellä monena päivänä tunnumme aivan tukehtuvan. Onko meissä jotakin vikaa, vai onko kaikki todella muuttunut niin erilaiseksi ja oudoksi, kuin mitä yksi ja toinen tuo julki?

Yhdestä asiasta voimme olla varmoja: Jumala ja Hänen valtakuntansa eivät ole muuttuneet, vaan pysyvät samana kautta aikojen, iankaikkisuuteen asti! Mutta tulisiko meillä olla huono omatunto sen johdosta, että mieltämme nakertaa kertakaikkinen… niin, miksi sitä tulisi kutsua jossakin määrin vaivaavan omantunnon tähden? Jos olemme rehellisiä, voimme yhteisesti todeta, että olemme aika tavalla tyytymättömiä arjen harmauteen! Kaikki on todella muuttunut maallisella ja henkiselläkin alueella siinä määrin, että on vaikea löytää enää mitään tuttua ja totunnaista, kun oikein tarkoin ajattelee. Kaikki näyttää samanlaiselta kuin ennen, mutta ei kuitenkaan ole sitä. Asioiden itse olemus on muuttunut pinnallisen kuoren alla, ja siten kohtaamme kaikkien aikojen petollisimman ympäristön niin maallisessa kuin hengellisessäkin mielessä.

On suoranaisesti todistettu, että elämme nyt ajassa, jossa suuremmassa määrin kuin milloinkaan aikaisemmin vallitsee jumalisuuden ulkokuori, mutta voima on totaalisesti kadoksissa. Se on korvattu ulkonaisilla ja teennäisillä varjokuvilla, jotka lyövät itsensä lävitse aina vain laajemmissa piireissä, ilman että kukaan rohkenisi esittää epäileviä ajatuksia. Ihminen etsii entistä vähemmän aitoa ja todellista, jatkuvasti kasvavassa tarpeessaan korvata kaikki elämässään nautinnolla ja jatkuvasti uudella kokemuksella. Siitä kai parhain kuva on teollinen tuotanto, joka suorastaan pakottaa meidät päivästä toiseen hankkimaan aina vain uutta ja parempaa. On todellisuutta se, että kaikki tarvitsemamme ja tarpeeton jo suunnitteluvaiheessa tehdään sellaiseksi, että korvaava tuote on hankittava jopa parin vuoden päästä. Kaikki kestävä ja pitkävaikutteinen on julistettu pannaan jo pelkästään televisiomainosten perusteella!

Uskovaisina meidät on kutsuttu johonkin aivan toisenlaiseen, kuin mitä silmiemme eteen sullotaan joka tuutista, jopa seurakunnissakin. Meidät on kutsuttu katselemaan näkymättömiä, tuonpuoleisia, jotka jo täällä ovat valmiudessa muuttaa meidät toisen maailman kansalaisiksi joka suhteessa, jos vain itse annamme suostumuksemme. Rehellisyyden nimessä emme kuitenkaan ole osanneet odottaa sellaista, minkä keskellä nyt elämme. Yhteisöllisyys ei ole kadonnut vain maailmasta, vaan se on koko ajan katoamassa seurakunnallisestakin elämästä, koska jokainen alkaa olla siinä määrin väsynyt, että omien asioiden hoito vie kaikki voimat.

Meillä on siis kaikki syyt tyytymättömyyteen ja tympääntymiseen, mutta näiden asioiden ylivallan saaminen on kuitenkin hengellisessä mielessä tuomittavaa. Jos emme kerran saa tyydytystä elämäämme entisellä tavalla, on se merkki siitä, että meidän on etsittävä se kanava, joka ei ole riippuvainen ulkonaisista ja arkipäiväisistä asioista.

Ensimmäisellä sijalla lienee tai oikeastaan varmuudella Raamatun aukaiseminen paljon useammin kuin tähän asti. Jos tuntuu siltä, ettei jaksa lukea tarpeeksi, on nykyaika järjestänyt meille todella hienoja apuvälineitä. Jos olet kielitaitoinen, löytyy netistä todella korkealaatuisia äänikirjoja, joista voit kuunnella Raamattua mitä erilaisimmilla tavoilla. Itseäni ovat erikoisella tavalla siunanneet englanninkieliset äänikirjat, jotka on tehty jonkinlaisen kuunnelman muotoon, todella taidollisesti. Suomenkielisiä korkeatasoisia äänikirjoja en itse ole löytänyt netistä, joten ne on kai ostettava jostakin kristillisestä kirjakaupasta.

Kun luet tai kuuntelet Raamattua todella tarpeellisessa määrin, alkaa mielessäsi tapahtua aivan erikoisia asioita, ja entinen ajattelusi aivan varmasti alkaa muuttua. Maailma ei muutu positiivisemmaksi eikä tietynlainen arkipäiväisyys katoa, mutta sisimmässäsi tapahtuu kaikkea sellaista, mikä saa elämän sittenkin tuntumaan merkitykselliseltä. Sinulla on ehkä ollut jopa vuosikausia melko vaarallinen tauti, jota et ole lukuisista esitelmistä ja ohjelmista huolimatta osannut panna merkille. Nyt voimme paljastaa tämän sairauden koko olemuksen ja kertoa sen nimen: raamattuvajauksellinen keripukki! Se on ehkä vaarallisin ja tarttuvin tauti kristillisessä maailmassa, jota erikoisella tavalla pyrkivät levittämään vihamieliset voimat, eikä sille vedä vertoja mikään viruksellinen tartuntatauti!

Minä en osaa ymmärtää mistä johtuu se aivan kummallinen ajattelu, mikä on vallannut suurimman osan ystävistänikin. Miksi ei muka voisi kuunnella Jumalan Sanaa, vaan sitä kuulemma pitäisi vain itse lukea? Itse en voisi kuvitellakaan elämääni ilman Sanan kuuntelua jopa viidellä eri kielellä, sillä minun Raamattuuni on yhä vielä kirjoitettuna:

”’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room.10).

Aikana jona tämä on kirjoitettu, ei Sanaa ollut muuta kuin kirjakääröinä, joista luettiin kansalle. Ei edes osattu kuvitella, että jollakin yksittäisellä ihmisellä olisi ollut edes jotakin Raamattuun viittaavaa!

Uskon olevan Jumalan mielen mukaista, että alamme entistä innokkaammin ottamaan Raamattukylpyjä, kielikylpyjen tapaan, täyttämällä vapaat ja turhaan ajatteluun käyttämämme hetket Jumalan Sanalla. Useimmiten veruke kuuluu, että kuunnellessa emme keskity tarpeellisessa määrin. Hävetkää, kaikki tämän ajatuksen esittäjät! Sana ei mene hukkaan, vaan tarkkaamatonkin kuuntelu jättää jotakin olemukseemme ja sisäiseen ihmiseemme.

Meidän perusongelmamme on tietämättömyys sen suhteen, mitä Raamatussa todella on kirjoitettuna. Siinä esitetyt asiat ovat meille elintärkeitä jokapäiväisessä elämässämme. Ei ole väliä sillä, vaikka näemme yhä useamman suhtautuvan välinpitämättömällä tavalla Sanan totuuksiin. Meidän oma vastuumme todellisuudessa kasvaa sen mukaisesti, mitä laajemmaksi yleinen lankeemus ja laittomuus kasvaa. Itse asiassa kaikki näkemämme on kirjoitettuna ennalta, mutta jos emme ole halukkaita näkemään sitä Sanasta, annamme helposti johtaa itsemme lavealle tielle, joka on tarjolla kaikkialla ja joka aika. Jos jopa itse arkkipiispa niin monin tavoin suosittelee sitä, ei ole ihme että niin harva tuo esiin paheksuntansa liberaaliteologian suhteen.

 

Sample text

Sample Text

Sample Text