Social Icons

Pages

perjantai 20. syyskuuta 2013

Seuraa sinä Minua!





Miksi Jumala sellaisella tavalla koettelee meitä, ja joskus tuntuu kuin ei mikään elämässämme menisi eteenpäin tahtomallamme tavalla? Kun kerran Hän on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, niin eikö ole ihmisen kiusaamista kun Hän yhä vain uudelleen testaa meitä ja meidän haluamme seurata Häntä? Kärsivällisyytemme tunnutaan vievän aivan viimeisille rajoille, niin että huokaamme ja huudamme hädässämme. Eikö vähempi riittäisi Jumalalle vakuuttamaan Hänet meidän vilpittömyydestämme?
Kaikki todelliset ystäväni tietävät, kuinka totaalisella tavalla kaikki entinen on viety elämästäni, ja olen joutunut pakostakin hyppäämään tuntemattomaan, ennalta varmistamattomaan, missä vain luottamus johonkin meitä suurempaan tuo vakuuden siitä, ettei putoa syvyyteen. Olen ihmetellyt sitä, miksi Herra sellaisella tavalla johti monien inhimillisesti ajatellen mutkien kautta, niin että asuin viisi viikkoa Helsingin leirintäalueella talviaikaan, sitten asunnossa, joka kerta kaikkiaan oli minulle liian pieni, niin että omiani ja yhdistyksen tavaroita oli usean tuttavan luona. Sitten viimein saan ihastuttavan mummon mökin Riihimäeltä, ja kyselen mielessäni, että eikö olisi ollut selvempää jos yhtä kyytiä olisin Tampereelta muuttanut tähän asuntoon kaikkien tavaroiden kanssa, ilman että ne olivat varastoituina ympäri maatamme. Eikö Herra vähemmällä voisi nähdä sydämeni vilpittömyyden?
Tämä on ollut aivan ihastuttavaa heräämisen aikaa, silmien avautumisen aikaa. Irrottautuminen entisestä on ehdoton edellytys jonkin uuden ja todellisemman kokemiseen ja näkemiseen.
Olen suorastaan tyrmistynyt sen johdosta, kuinka paljon tietyt, totutut asiat sitovat meitä ja sulkevat silmämme juuri niiltä asioilta, jotka elämässämme ovat loppujen lopuksi suurimmasta merkityksestä. Me olemme halunneet nähdä monet asiat juuri omalla, totutulla tavallamme, kyselemättä sen enempää jumalallista kuin muutakaan tahtoa.
On hämmästyttävää yhtä äkkiä tajuta, ettei kysymys olekaan siitä, että Herra yhä uudelleen koettelisi meitä, vaan sen sijaan haluaa opettaa meille jotakin uutta itsestänsä, ja ennen kaikkea meistä itsestämme! Se, mitä olemme pitäneet koettelemuksena ja jopa Jumalan tuomiona, onkin vain ollut meidän parhaaksemme, meidän opetukseksemme, että oppisimme tietämään mitä ja kuka todella olemme! Kuinka erilaiselta näyttääkään kaikki elämässämme tämän tajuamisen jälkeen! Jumalamme kyllä tietää kuka ja mitä me olemme, mutta itse emme ole vielä sitä tietäneet, ja siksi on ollut niin helppo viedä meidät teille joille emme todellisuudessa kuulu ollenkaan! Me olemme olleet uhreja niin monessa merkityksessä, että tekee oikein kipeää ajatella sitä!
Luonnehäiriöisyys valtaa alaa yhä enemmän, ja sen perustekijä on toisen ihmisen hyväksikäyttö, alistaminen, kohtuuton vallankäyttö, syyllistäminen. Kaikki tuttuakin tutumpia asioita ns. seurakuntaelämästä kaikkialla! Kuitenkin alkuperäinen Jumalan Sanoma meille on jotakin aivan muuta. Meitä ei ole tarkoitettu kenenkään ihmisen orjaksi tai hyväksikäyttämäksi, vaan meidän ensisijainen tehtävämme on elää tämä elämä sellaisella tavalla, että Luojamme voi käyttää meitä siihen elämään, joka on tarkoitettu kaikkien hyväksi. Suuri osa koettelemuksistamme ja tuskistamme on jossakin määrin ollut aivan turhaa ja tarpeetonta, koska Herrallamme ei todellisuudessa ole mitään tekemistä niiden kanssa. Vilpilliset ihmiset vain ovat saaneet meidät uskomaan itsestämme asioita, jotka aivan käytännössä ovat noissa syyttävien sormien takana olevissa persoonissa.
Olen näiden viimeisten vuosien aikana ihmetellyt sitä, kuinka minä sellaisessa määrin voin olla maamme mittapuihin nähden niinkin eturivin asiantuntija psykopatian, eli luonnehäiriön alalla. Miksi sellaisessa määrin olen kiinnostunut näistä asioista? Eihän niiden tulisi kuulua uskovaiselle sananjulistajalle, joka tosin tällä hetkellä on katsottu täysin kykenemättömäksi tekemään yhtään mitään? Juuret näille asioille ovat todella kaukana ja syvällä, pitkän taipaleen varrella. Korostan yhä uudelleen sitä, ettei kaikki luonnehäiriöiseltä näyttävä ole suoranaisesti luonnehäiriötä, mutta käytännössä suuri määrä täysin psykoottisia ihmisiä on saanut käsittämättömässä määrin valtaa seurakunnallisessakin elämässä. Kaikkien sopimattomasti käyttäytyvien ei tarvitse olla luonnehäiriöisiä, mutta vain yksikin todella sairas ihminen sairastuttaa kaiken ympärillään olevan, niin että itsestään riippumattomista tekijöistä johtuen aivan normaalikin ihminen voi käyttäytyä luonnehäiriöisesti, yksinomaan yllensä tulleen, kestämättömän paineen johdosta.
Luonnehäiriöisyys on siis ihmisen persoonallisuuden alueella olevaa, normaalista käytöksestä poikkeavaa toimintaa. Olemme jo täysin tyrmänneet ajatuksen, että meissä jokaisessa olisi luonnehäiriöisyyden piirteitä. Tällainen käsite vääristää todellisuuden. Luonnehäiriöisyydessä jokaisessa meissä olevat, negatiiviset ja osittain hyväksyttävätkin piirteet ovat saaneet luonnottomat mittasuhteet. Mikä tahansa kohtuuttomuus on sairaalloista, vaikka se tietyssä määrin olisi normaalia. Kaikki tiedämme kaurapuuron terveellisyyden, ja itsekin nautin sitä joka aamu lautasellisen. Mutta jos alkaisin ajatella, ettei maailmassa ole mitään sen parempaa kuin kaurapuuro, ja söisin vain sitä päivästä ja kuukaudesta toiseen, pitäisi tämän sekavankin maailman keskellä jokainen minua outona, sairaana, hullunakin.
Niinpä hyvin suuressa määrin me kaikki olemme väärän kohtelun uhreja. Me olemme ainakin jossakin määrin käsittäneet keitä ja mitä olemme, mutta uskonnollisuuden varjolla meitä on haluttu muokata kaikkien mahdollisten ja mahdottomien ajatusten ja näkemysten kannattajiksi, ohitse terveen harkinnan ja ajattelun. Uskonnollisuus on aivan käsittämätön voima väärissä käsissä. Me olemme aina kuvitelleet kaiken väärän olevan jossakin muualla, kaukorannan takana, tai viereisessä seurakunnassa tai ryhmittymässä. Vääryys on kuitenkin paljon lähempänä kuin olemme uskaltaneet ajatellakaan. Me toki olemme itsekin syyllisiä kaikkeen kokemaamme, mutta on valtava määrä asioita, jotka on ripustettu yllemme ja taakaksemme ilman omaa vaikutustamme ja tahtoamme. Kun sitten olemme rimpuilleet irti näistä valjaista ja kuormista, on meille hurskaasti luettu tiettyjä sanankohtia ja laulettu korvaamme kärsimyksen kirkastavaa vaikutusta. Kummallista kyllä näitä lauluja laulavat eivät itse kulje kumarina raskaiden lastien alla, vaan laulavat todellisuudessa aina jonkun toisen kärsimyksestä, mahdollisesti itsensä aiheuttamasta.
Nyt on viimeinen aika rohkaista itsemme uskomaan kaiken näkemämme todellisuus, eli että laittomuus on todella päässyt valtaan ja useimpien rakkaus kylmennyt. Rakkautta ei ole se, mikä meitä rikkoo ja haavoittaa. Rakkautta ei ole se, jos ihmiset meitä koettelevat ja testaavat ja tuomitsevat. Rakkautta ei ole se, että Sanan pajavasara kädessä rikotaan hauraita ruukkuja ikään kuin Jumalan käsikassarana. On yksinomaan Luojamme käsissä oikeanlainen rikkominen, mistä myöskin voi seurata korjaantuminen ja eheytyminen.
Ihminen on omaksunut tässä ajassa itselleen paljon sellaista, mikä hengellisellä rintamalla ei ollenkaan kuulu hänelle. Aikanaan paholainen tarjosi Herrallemme kaikkia maailman valtakuntia. Tiedämme Herran kieltäytyneen, mutta nyt Hänen seuraajansa ovat korjanneet asian ja kumartuneet vihollisen eteen, saavuttaen jotakin sellaista, mistä kaikki jumalallinen kieltäytyisi ensi tilassa. Seurakunta on vastaanottanut kirkkautensa ja kunniansa jo tässä ajassa, käsittämättä sen merkitsevän tulevan kunnian menettämistä! Todellinen tie voittoon ja kirkkauteen kulkee yhä edelleen nöyryyden hengessä.
Kaikki meitä sortava ja vahingoittava on puettu aivan käsittämättömällä ja hämäävällä tavalla mitä suurimpaan ja pettävimpään nöyryyteen ja rakkaudellisuuteen. ”Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää… Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” (Kol. 2).
Minä itse olen aina nähnyt tämän vain itse kunkin omana jumalanpalvelustapana, mutta nyt ovat silmäni avautuneet näkemään tässäkin kohden mitä suurimman petoksen, ei ainoastaan ihmistä itseään kohtaan, vaan meitä kaikkia kohtaan. Tämä ei ole vain tiettyjen ihmisten valinta omaa elämäänsä varten, vaan siinä on mitä suurimmassa määrin hallintakeino toisten alistamiseksi. On aivan uskomatonta se eksytys, johon niin monet ovat ajautuneet sulkiessaan silmänsä kaikelta inhimilliseltä kärsimykseltä, tai kulkiessaan kuin entisten aikojen hevoset vauhkoontumisen estävät laput silmien ympärillä, niin että on mahdollista nähdä vain rajoitetulle alueelle suoraan edessä.
Jonkun mielestä uskovaisen tulee kulkea vain suoraan ja nähdä vain edessä oleva, halleluja, halleluja! Paradoksaalisesti tämä on tottakin, mutta vain tietyin edellytyksin. Jos uskovainen todella kulkee taivaallisella, jumalanlapsen tiellä, on hyvä jos näkee suoraan eteenpäin. Kaikella ympärillämme tapahtuvalla ei ole niin suurta merkitystä – tietyssä määrin. Mutta jos ihminen kulkeekin omaa tietään silmälappujen kanssa, ei voida ajatella mitään murheellisempaa! Tässäkin kohden tietynlainen sairastuminen on vallannut monet uskovaiset. Sanojen ja todellisuuden merkitys on vääristynyt, eikä yhteistä kieltä voi löytyä, koska asiat käsitetään aivan eri tavalla. Tämä on yksi luonnehäiriöisyyden peruspiirteistä. Tavallaan puhutaan samoista hengellisistä asioista, mutta sanojen ja käsitteiden ymmärtäminen ovat avaruuksien päässä toisistaan!
Miksi meitä kuljetetaan niin nöyriä teitä pitkin? Jotta todella eläisimme elämäämme jumalallisten sanojen ja käsitteiden mukaan, ei omiemme. Tässäkin kohtaa pätee se, mitä olemme useampaan kertaan todenneet: monet eivät elä uskovaisen elämää, vaan suorittavat sitä. Heidän koko mielenkiintonsa on keskittynyt tietynlaiseen noudattamiseen, toteuttamiseen, suorittamiseen, niin ettei voimia riitä enää järkevään, jumalalliseen ajatteluun. Siksi olemme ajautuneet hyvin suuressa määrin jesuiittamaisille teille, joilla tarkoitus pyhittää keinot.
Jos nyt kuljemme pettymyksestä toiseen, nöyryytyksestä toiseen, merkitsee se sitä, että Herramme ja Luojamme haluaa pysäyttää meidät näkemään Hänen todellinen tarkoituksensa ja tiensä meitä varten. Ikävä todellisuus tässä elämässä on, että suurimman osan oikeista asioista me opimme erehdysten kautta, niin nöyryyttävää kuin se onkin! Ei mikään ole sen surullisempaa kuin suorastaan luonnehäiriöinen tie, jolla ihminen selittää epäonnistumisensa ja virheensä valheellisella tavalla, tehden saman virheen yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes uskoo se olevan oikein. Siksi tänä päivänä oikea selitetään vääräksi ja väärä oikeaksi. Kun saman virheen tekee kyllin usein, se ei enää tunnutkaan virheeltä!
Minulla on hyviä uutisia meille kaikille. Me olemme yhä vielä Herramme kädessä, sen osoittaa kaikki rakkaudellisuus, jota Hän osoittaa meitä kohtaan. Me olemme vain oppineet katselemaan vääriä asioita, ympäristömme antaman esikuvan mukaisesti. Todellinen tie ja totuus ovat silmiemme edessä, on vain poistettava suurella rohkeudella kaikki sellainen, mikä estää taivaallisen näyn kirkkaana loistamisen.
Itse teen saman virheen toistamiseen. Henki sisimmässäni vakuuttaa minut totuudesta ja tieni peruspiirteistä, mutta sitten teen sen, mikä vie kokemani ilon ja turvan. Minä odotan, että joku lähimmäiseni vahvistaisi näkemykseni ja kokemani oikeaksi antamalla kiittävän tai hyväksyvän lausuman. Voi meitä typeryksiä, maailmankaikkeuden suurimpia tomppeleita! Olisiko kaikki todella kiinni ihmisten mielipiteistä, ennen kaikkea tässä niin vääristyneessä ja kieroutuneessa maailmanajassa?
Me olemme eläneet aivan liian omavoimaisesti menneet vuodet ja vuosikymmenet, ja kun nyt taivaallinen Luojamme valtavassa rakkaudessaan irrottaa meitä kaikesta inhimillisestä tuesta, me olemme kauhuissamme. Tietynlainen pelon tunne on luonnollinen reaktio, mutta vain tuntemattomaan astumalla ja myrskyisät meret ylittämällä me voimme saavuttaa todellisen luottamuksen siihen, ettei elämämme ole omissa käsissämme, vaan meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret silloinkin, kun vähiten sen tunteillamme voimme kokea.
Kuka voisi tässä nykyisessä ajassa kokea turvallisuutta ja hyvyyttä jossakin sellaisessa, mikä palvelee vain meidän nujertamiseksemme? Me itse teemme suuren määrän valintoja, ja valitamme sitten Herralle kaikkea kokemaamme. Aivan inhimillisessä elämässä me noudatamme selvää, terveen järjen sanelemaa käytöstapaa. Me pyrimme suojelemaan itseämme ja elämäämme, läheisiämmekin kaikelta pahalta. Mutta sitten kun tietyt asiat puetaan uskonnollisuuden ja hurskauden verhoon, näytämme antavan täydellisen vallan tekijöille, jotka on tarkoitettu vain tuhoamiseksemme. Me kärsimme ja kärsimme kirkkaamman kruunun toivossa — kärsimyksiä, jotka terveellä hengellisellä järjellä voisimme toivottaa sinne minne ne kuuluvatkin!
Kun silmät avautuvat ja jumalallinen mieli saa vallata alaa, huomaa oman järjettömyyden ja väärän alistumisen halun. Olen joutunut yhä uudelleen ja uudelleen toistamaan etenkin mielenterveystyössäni sitä seikkaa, että meillä on oikeus kieltäytyä kaikista sellaisista ihmissuhteista, jotka vain vahingoittavat meitä. Yksikään todellinen uskovainen ei vahingoita meitä, koska on lukenut Jumalan Sanasta: ”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa!”, ja se on tullut osaksi hänen todellista olemustansa, jumalelämää.
Kun todellinen elämän eläminen on muodostunut elämän suorittamiseksi, on siitä seurauksena valtava määrä negatiivista energiaa, minkä voimanlähteeksi on tullut sen alkuperäinen luoja. Me olemme todella huonossa tilassa, kun emme enää erota Herraa ja sielunvihollista toisistaan. Jos maailmallinen ihminen kantaa lajinsa mukaisesti huonoa hedelmää, on se luonnollista ja odotettavaa, mutta jos uskovaisen nimellä kulkevan tietä reunustavat lyödyt, alas painetut, haavoitetut ystävät, on suorastaan järjetöntä pyrkiä edes pienimmässä määrin etsimään asialle selitystä ja hyväksyntää. Me tosin olemme hedelmistään tunnistaneet suuren määrän ihmisiä, mutta siitä huolimatta annamme heidän hallita ja johtaa itseämme! Järjetöntä, järjetöntä! Silloin on aivan turha itkeä ja valittaa Herran edessä kurjuuttamme, kun Hän joutuu sanomaan meille: ”Miksi te turhaan huudatte Minulle Herra Herra, ettekä tee sitä mitä Minä olen teille sanonut!”
Viime vuosikymmenien aikana on keskuudessamme kuulunut kehotus irrottautua kaikesta väärästä ja lähteä ulkopuolelle leirin. Tämä on ensi kädessä ymmärretty kehotukseksi erota kaikista kirkkokunnista omaksi, kaiken ulkopuolella olevaksi ryhmäksi. Nyt todellisuus huutaa kuitenkin korvia ja sydäntä särkevällä tavalla: monet ulkopuolella olevat ovat paljon pahempia kuin sisäpuolelle jääneet! Kysymys ei sittenkään ole niinkään jostakin pois lähtemisestä, kuin erottautumisesta kaikesta väärästä. Kutsun tarkoitus ei toki ole ollut muodostaa jotakin rosvojoukkoa, jonka keskuudessa vallitsee vahvimman laki, eikä mitään todellista yksimielisyyttä ole kuin vain pelosta tulla teilatuksi tai tuomituksi. Ulkopuolelle on helppo siirtyä siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä eivät näytä sitovat mitkään lait tai säännöt.
Sama asia voidaan siis ymmärtää täysin eri tavalla. Kun suuri joukko on eronnut kirkosta ja eri yhteisöistä uskossa, että tämä teko tekee heistä jotakin erikoista Jumalan silmissä, on suuri joukko silti jäänyt entisiin piireihinsä sisimmän huutaessa Jumalan apua vallitsevaan tilanteeseen. Kummat siis ovat Jumalan silmissä arvokkaampia?
Tiedämme ilman mitään suurempia selityksiä, että Herra näkee meidän sydämeemme ja tuomitsee meidät sen mukaisesti. Jokin ulkonainen erottautuminen ei siis Hänen silmissään merkitse mitään hyvää, jos sanat ja teot ovat totaalisessa ristiriidassa keskenään. Tarkoitus ei siis loppujen lopuksi olekaan muista ihmisistä erottautumisesta, vaan oikeasta sydämen asenteesta.
Hiljattain kuulin eräässä ohjelmassa ajatuksen, ettei meidän tule hajottaa enempää kuin mitä pystymme korjaamaan. Menneiden aikojen kuluessa on ollut lukemattomia julistajia, jotka sanojensa mukaan ovat hajottaneet kaikkea mahdollista väärää parhaansa mukaisesti. ”Tämä oppi ja tämä sanoma on hajottava maahan kaikki muut kirkkokunnat ja uskovaisten ryhmät!” Mutta mitä järkeä on jatkuvassa ja tolkuttomassa hävittämisessä, jos mitään uutta ja todellista ei tule tilalle, edes julistajan elämässä? Ja miten voidaan olla varmoja siitä, että on hajotettu vain sellaista, minkä Jumala haluaa hajotetuksi tulevan? Eikö todellisuus kerro meille vasten kasvoja sen, että uskoessamme hajottavamme järjestelmiä ja pahoja asioita, olemmekin hajottaneet Jumalalle rakkaita ihmisiä ja sieluja?
Totuus on tekevä teidät vapaaksi! Ei hajottaminen, ei tuhoaminen! Vaikka olemme varmoja olevamme järjen päätelmien maahan hajottajia, olemmekin useimmiten typeryksiä, mielenvikaisia, jotka eivät tiedä mihin miekkansa tai pajavasaransa iskevät!


Lopunajan voidellut

080299


Yksi vaikeimmista kysymyksistä seurakunnan keskuudessa koskee kaikkea sitä opetusta ja julistusta, mikä tosin tapahtuu suurella antaumuksella ja voimalla, mutta joka kuitenkin herättää tietynlaisia kysymyksiä kuulijoiden sydämissä. Voidaan selvästi todeta, että kokouksessa on vaikuttava ja syvällinen ilmapiiri, mutta sisimmässä on jonkinlainen epäilys sen suhteen, onko kaiken vaikuttajana todella Pyhä Henki, ja perustuuko julistus sittenkään koko Jumalan Sanaan, sen kokonaistodistukseen. Jos saarnaaja esiintyy hyvin vakuuttavasti, ja julistus on "voimallista" ja täynnä lainauksia Sanasta, katsoo moni kaiken olevan täysin kunnossa, etenkin jos ilmapiiri on koskettava. Mutta jos katsomme vain ilmapiiriin ja saarnaajan esiintymiseen, niin riittääkö se vastaamaan kysymykseemme? Mikä on julistuksen ja opetuksen perimmäinen tarkoitus? Riittääkö pelkkä koolla oleminen ja "Sanan kuuleminen"? Mikä on loppujen lopuksi julistuksen hedelmä? Muistakaamme, että Herramme sanoi: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” (Matt. 7: 16).
Niinkuin olemme useassakin tutkistelussa kosketelleet tähän liittyviä asioita, voimme todeta että nimenomaan kaikki väärä opetus ja julistus lähestyy meitä paljon suuremmalla voimalla ja antaumuksella kuin aito ja puhdas sananjulistus. Mistä tämä johtuu? Koska mikään väärä ja vääräkorosteinen opetus ei voi olla Pyhän Hengen puhtaan vaikutuksen tulosta, perustuu innoitus ja julistuksen voima johonkin muuhun tekijään! Mutta mikä tämä muu tekijä on, siinä onkin yksi vaikeimmista vastattavista kysymyksistä seurakunnan keskuudessa. Mistä ammentavat nämä "Hymeneukset ja Filetukset ja Aleksanderit" voimansa ja palavuutensa, sillä tehdään vääryyttä heitä kohtaan, jos ei uskota heidän antaumukseensa ja vakaumukseensa sen suhteen, mitä he julki tuovat?
Saadaksemme vastauksen siihen, mikä on näiden ihmisten vaikuttimena ja kannustimena, tarvitsemme Pyhän Hengen apua ehkä enemmän kuin minkään muun aiheen kohdalla. Kysymys on niin syvällinen ja hengellistä ymmärrystä vaativa, että vastauksen saamiseksi joudutaan kahlaamaan sellaisen raamatunjaemäärän lävitse, mitä tuskin on tarvittu minkään muun tutkistelun yhteydessä.
          Kysymyksemme nyt koske suoranaista vastakkainasettelua: seurakunta — kirkkokunnat, vaan ongelmamme ovat omassa keskuudessamme vaikuttavat julistajat, jotka ulkonaisesti ovat omaksuneet tämän hengellisen leimansa ehkä voimakkaammin kuin kukaan toinen. Siitä huolimatta heidän "palavan julistuksensa" tulos on osoittautunut tuhoisammaksi ja hajottavammaksi kuin mikään muu toiminta lähes neljännesvuosisadan aikana. Mikä on todellakin salaisuus kaiken tämän takana? Tuskin kukaan näistä opettajista ja julistajista aivan tarkoituksellisesti tekee sitä mitä tekee? Tuskin kukaan näistä tahallisesti hajottaa ja tuhoaa Jumalan Hengen vaikutusta seurakunnan keskuudessa? Mikä saa veljemme ja sisaremmekin tarttumaan Kainin hengessä "sanan miekkaan" tehdäksensä tyhjäksi jonkun toisen elämän ja työn Jumalan valtakunnassa?
Tätä kysymysten luetteloa voitaisiin jatkaa loputtomiin, mutta missä ovat vastaukset kaikkiin niihin? On tuskin tarpeen niinkään keskittyä osoittamaan sitä, ettei Jumalan Hengen vaikutuksessa oleva henkilö toimi vastoin Jumalan tarkoitusta ja hyvää päämäärää. Meidän Herramme itse sanoo hyvin selvästi Matt. 12: 30: "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa." Sama todetaan Luukkaan Evankeliumissa, Luuk. 11: 23.
Opetuslapsilla oli Herramme aikana omat pulmansa, jotka eivät meillekään ole vieraita. Johannes kysyi Häneltä eräästä toisesta työmiehestä, joka ei kulkenut heidän joukossansa, ei seurannut heitä. Miten tulisi suhtautua häneen? He olivat jo ehtineet kieltää häntä toimimasta aivan kuten tänäkin aikana tapahtuu. Mutta mitä he saivat vastaukseksi? Mark. 9: 39: "Mutta Jeesus sanoi heille: Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme. Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille."
Oi Jumala, millaisia ihmisiä, uskovaisia, me todella olemmekaan! Me kiellämme, me puhumme pahaa, vesimaljan sijasta me ojennamme veljellemme katkeran kalkin, jonka me odotamme hänen juovan pohjaan asti! Käsitämmekö me lainkaan, mitä meidän Herramme näillä sanoilla tarkoittaa? Luuk. 9: 50  mukaisesti saman tapauksen yhteydessä Jeesus sanoi: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne". Ilman että itse olisin sitä etukäteen tiennyt, tuovat nämä lainaukset enemmän valoa tämän kysymyksemme ratkaisemiseen kuin mitä olisin osannut ajatellakaan. Joka todella toimii Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen kunniaksensa, on kykenevä erottamaan Herran ruumiin. Jeesus itse on mennyt Isän luokse ja asuu Henkensä kautta omissansa, jotka tämän Yhden Hengen vaikutuksesta muodostavat Yhden Ruumiin. Kukaan järkevä uskovainen ei edes ajattele puhuvansa pahaa Herrasta Jeesuksesta, mutta käsitämmekö, että kaiken mitä me teemme toinen toisellemme, sen me teemme Herralle? Jeesus itse sanoo Matt. 25: 45,40: "Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'... 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. "
Me joudumme jo heti alkuunsa vastakkain mitä suurimerkityksisimmän asian kanssa. Nyt voimme ymmärtää entistä paremmin sen, mitä Herramme tarkoittaa sanoillansa vuorisaarnassa: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." Mitä yhteyttä on tällä jakeella muiden lainaamiemme kohtien kanssa? Kysykäämme, mitä merkitsevät Herramme sanat: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut!" Siitä huolimatta heidän kauttansa on tapahtunut suuria asioita, (vaikka jotkut omavaltaiset selittäjät väittävät, ettei näiden ihmisten kautta todellisuudessa ole tapahtunut mitään, vaan että he ainoastaan sanovat niin) ei Herra kuitenkaan tunnustaudu heidän tekemiseensä, saati sitten tunnusta heitä itseänsä. "...sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."
Ymmärrämmekö, kuinka vakavista asioista on kysymys? Moni on eräänä päivänä muistuttava Herraa kaikesta siitä, mitä HE ovat tehneet: ...emmekö ME? ...emmekö ME? Jumalan Sanassa on usein kysymys hienonhienojen asianhaarojen huomaamisesta. Näemmekö, missä näillä ihmisillä on painopisteensä ja mitä he ovat omasta toiminnastansa panneet merkille? Toimivatko he oikeassa mielessä, oikealla sydämen asenteella, siinä hengessä, mitä Herramme itse opetuslapsillensa neuvoi?:  "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'." (Luuk. 17: 10).
  "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus."  (Matt. 24: 12). Mitä sanoi Herramme noille työntekijöille, jotka korostivat omaa asemaansa hengellisessä työssä? "Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät!" Miten on ymmärrettävissä se, että henkilöt, joiden kautta on tapahtunut niin paljon näkyvää seurakunnan keskuudessa, siitä huolimatta ovat laittomuuden tekijöitä? Mitä tarkoittaa laittomuuden tekeminen? Matt. 13: 41: "Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta." Matt. 23: 28: "Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta."   Room. 6: 19: "Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen." 2. Tess. 2: 3: "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi." 2. Tess. 2: 7: "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää..."  Tiit. 2: 14: "...hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee."  Hebr. 1: 9: "Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."  Hebr. 10: 17: "'heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista'."  1. Joh. 3: 4: "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden."
1. Herran mukaan kirjanoppineet ja fariseukset olivat ulkonaisesti ihmisten silmissä hurskaita, mutta sisältä täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
2. Paavalin mukaan uskovaiset olivat ennen uskoon tuloansa laittomuuden palvelijoita laittomuuteen.
3. Laittomuuden ihminen on ilmestyvä, kadotuksen lapsi, jossa konkretisoituu kaikki paha.
4. Laittomuuden salaisuus vaikutti jo Paavalin aikana, ja ainoa este sen täyteen valtaan pääsemiselle on todellisen Kristuksen seurakunnan läsnäolo.
5. Tämä laittomuuden ihminen on ilmestyvä laittomana, kadotuksen lapsena, vastustajana, joka korottaa itsensä yli kaiken jumalanpalveluksen.
6. Tämän laittoman tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla, tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksellä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.  (2. Tess. 2).
Mikä valtava määrä jumalallista ilmestystä ja totuutta sisältyykään näihin Pyhän Kirjan sanoihin! Huomatkaamme ennenkaikkea kuin punaisena lankana kulkeva asiayhteys kaikkien näiden jakeiden välillä:
-Menkää pois Minun tyköäni, te laittomuuden tekijät!
-Laittomuus pääsee valtaan, rakkaus kylmenee
-Laittomuuden tekijät ovat pahennukseksi
 (Mutta minä kehostaan teitä, veljet, pitämään silmällä
niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta
vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet Room. 6).
-Luopumus ja laittomuus kulkevat käsi kädessä
-Laittomuuden salaisuus vaikuttaa hengellisen elämän
 keskuudessa. Huom. salaisuus! Laittomuus on
salaperäistä!
-Meidät on pelastettu laittomuudesta tekemään hyviä
tekoja!
-Jeesus rakastaa vanhurskautta ja vihaa laittomuutta
-Jokainen joka tekee synnin, tekee laittomuuden
- ...että kaikki ne tuomittaisiin jotka eivät ole
uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen
-"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja
he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että
eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin (Matt. 24: 24)
- Jos teille sanotaan... älkää menkö...

"...ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."  Mitä tekivät ne henkilöt, jotka "taivaan portilla" ylistivät saavutuksiaan hengellisessä elämässä? Mitä olivat he tehneet maallisen elämänsä aikana, miten he olivat käyttäytyneet toisia ihmisiä kohtaan? Oliko Kristuksen Rakkaus asunut heissä ja ollut heidän kannustimenansa ja motiivinansa niin sananjulistuksessa kuin muussakin hengellisessä toiminnassa? Olivatko he tehneet palvelustehtävässänsä Taivaallisen Isän tahdon? Miksi nyt heidän pääsynsä taivasten valtakuntaan sulkeutui kaikesta huolimatta? Miksi heidän täytyy kuulla julkilausuttu totuus aivan liian myöhään, jotta asia voitaisiin korjata? "Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät!"
Mitä laittomuus kokonaisuudessaan sisältää, sitä en minä pysty määrittelemään, mutta antakaamme lainaamiemme sanankohtien puhua! "...ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."  Kenen puolella olivat nuo työntekijät? Ketä he todellisuudessa palvelivat? Kenen kirkastamiseksi tapahtuivat nuo voimalliset teot? Huomatkaamme: "...ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni..."  Uskommeko, mitä meidän Herramme sanoo? Jos me olemme hiukankaan oppineet tuntemaan Häntä, niin me tiedämme, että Hän ei lausu tyhjiä sanoja, vaan tarkoittaa todella sitä mitä sanoo! "Ei kukaan, joka tekee voimallisen teon Minun nimeeni..." Mitä ei kukaan tällainen henkilö tee? "...voi kohta sen jälkeen puhua Minusta pahaa!"
Mikä sanankohta automaattisesti tulee mieleemme tässä kohden? "Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan..." (Matt. 24). Millä tavoin tämä lyöminen tapahtuu? Kuka olisi kuullut siitä, että sananpalvelijat aivan käytännössä olisivat lyöneet toisiansa nyrkillä? Toki sellaistakin on tapahtunut, mutta hengellinen ymmärrys meissä sanoo, että kysymys on "sanan miekalla lyömisestä". Eikö käytäntö ole osoittanut sen kautta kirkkohistorian, ja eikö kaikki tämä ole todellisuutta meidänkin keskellämme tänä päivänä? "...ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."  Mitä tarkoittaa kaikki pahanpuhuminen ja toisen alta maan kaivaminen? Kuka todella on kenenkin puolella?
Tämän tutkistelumme yhteydessä olemme selvästi tuoneet julki, että nimenomaan kirjanoppineet ja fariseukset saivat ankarimmat nuhteet meidän Herraltamme. Myöskin heitä Jeesus syytti laittomuudesta! Missä tämä laittomuus tulee esiin, ja mitä se aikaansaa, mikä sen tarkoitus on? Mihin se pyrkii? Miten se toteuttaa kaiken päämääräänsä päästäksensä?
Tämän tutkistelun yhteydessä olen kerännyt yhteen monisteeseen kaikki sanankohdat, missä puhutaan sydämestä Uudessa Testamentissa. Pankaamme koko tutkistelumme aikana erikoisesti merkille tämä ajatus: "Sydän, sydämessä, mielessä".
Kun Jeesuksen ajan hengelliset johtajat seurasivat Hänen toimintaansa, muodostivat he omien näkemystensä mukaisesti oman kantansa kaikesta Hänen tekemästänsä. Niinpä sanotaan Matt. 9: 3-4: "Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään:  'Tämä pilkkaa Jumalaa'.  Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi:  'Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne?'"
Jos nämä ihmiset todella olivat yhteydessä Jumalaan ja Hänen Henkensä vaikutukseen, niin miksi he eivät käsittäneet sitä, mitä Jumala juuri nyt oli tekemässä? Jos he todella olisivat ymmärtäneet, kuka heidän edessänsä seisoi, ja kenen kautta kaikki nämä suuret tunnusteot tapahtuivat, niin eikö heidän olisi tullut iloita ja riemuita? Vaikka he olivat sen ajan hengelliset johtajat, eivät he sisimmässänsä olleet oikeassa suhteessa Jumalaan, vaan nähdessään Jumalan valtakunnan saapuvan keskuuteensa, loukkaantuivat he kaikkeen kuulemaansa ja näkemäänsä syyttäen itse Herraa Jeesusta jumalanpilkasta! Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa sanoen: "Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne?" Kaikella tällä ei inhimillisesti ajatellen luulisi olevan suurtakaan merkitystä, mutta ymmärrämmekö todella, mitä tarkoittaa se, kun sanotaan, että Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa? Mitä sisälsivät kaikki nämä ajatukset ja mielenliikkeet kokonaisuudessansa? Mikä oli se pahan ajattelu, mikä heidän sydämissänsä oli? Mistä se oli peräisin?
Kaikella on siemenensä 1.Mooseksen kirjassa, niin hyvällä kuin pahallakin. Ensimmäinen murha tehtiin aivan ihmiskunnan alussa. Ajatelkaamme sitä, että maan päällä oli vasta neljä ihmistä (tuohon aikaan laskettiin vain miespuoliset henkilöt, joten emme tiedä oliko Aadamille ja Eevalle jo syntynyt tyttäriä), ja yksi näistä neljästä surmaa raa-alla tavalla oman, ainoan, lihallisen veljensä! Mikä oli hänen motiivinsa, mitä hän ajatteli sydämessänsä? Herra katsoi Aabelin uhrilahjan ja jumalanpalveluksen puoleen, mutta ei Kainin uhrilahjan puoleen. Mikä oli perimmäinen tekijä ja voima Kainin elämässä, sisimmässä, joka aikaansai ensimmäisen murhan ihmiskunnan ja toisaalta seurakunnan keskuudessa? Uusi Testamentti todistaa Matt. 15: 19: "Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset." Kain murhasi veljensä, ja Sanan todistuksen mukaisesti kaikki lähti hänen sydämestänsä, sisimmäisestä olemuksestansa. Sana sanoo myöskin Jer. 17: 9: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" Mutta mikä oli perimmäinen tekijä niin Kainin kuin kaikkien muidenkin "jumalanpalvojien" sydämessä, kun he seurasivat aikansa todellisten julistajien toimintaa? Vastauksen tähän löydämme Matt. 27: 18: "Sillä hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä." Mark. 15: 10: "Sillä hän tiesi, että ylipapit kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä."
Kateus, vaikka se sanana ei esiinnykään sen useammin Pyhän Kirjan lehdillä, on jotakin niin tuhoisaa, ettei sitä juuri kukaan ole tullut ajatelleeksi. Itse sana "kateus" sulkee sisäänsä niin paljon kaikkea pahaa, ja on sidoksissa niin suureen määrään pahuutta, ettei sitä tule tutkistella ainoastaan erillisenä ja yhtenä käsitteenä. Perustoteamuksena voinemme kuitenkin sanoa, että kateuden ensisijainen julkituleminen tapahtuu ensin ihmisen sisimmässä, sydämessä, ja konkretisoituu sitten pahan puhumisessa.
Tuskin on mikään sattuma, että kymmenen käskyn antamisen yhteydessä annettiin peräkkäin kolme viimeistä käskyä:
8. Älä varasta
9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi
10.Älä himoitse lähimmäisesi huonetta...
äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa
Nämä kolme käskyä liittyvät mitä kiinteimmin toisiinsa tämän tutkistelumme puitteissa, sillä niihin kaikkiin voidaan yhdistää ajatus kateudesta. Kateus sisältää aina väärän asenteen, väärän suhtautumisen siihen, mikä on toisen omaa, olkoon se sitten maallista tai hengellistä. "Älä himoitse mitään, mikä on lähimmäisesi omaa!" Tähän sanaan sisältyy kaikki se, mikä kuuluu lähimmäisellemme, hänen elämäänsä, olemukseensa, persoonaansa. Himoitseminen, itsellensä haluaminen, on jo sydämessä tapahtunutta varastamista, kadehtimista. Voidaan myöskin sanoa, että tämän rikkomuksen, synnin, seurauksena on aina valheen, väärän todistuksen lausuminen, sillä kuka haluaisi tunnustaa varkautensa?
Nyt meidän Herramme tiesi mitä kirjanoppineet ajattelivat sydämessänsä, mitä he miettivät. He olivat kateellisia tuolle vaatimattoman oloiselle Miehelle, jota kansanjoukot seurasivat. He olisivat tahtoneet kaiken tämän tapahtuvan heille. He ajattelivat sydämessänsä pahaa tästä Miehestä ja syyttivät Häntä jumalanpilkasta, koska pitivät itseänsä ainoina todellisina Jumalan yhteydessä olevina henkilöinä, vaikka Jumala ei sanoutunutkaan mukaan heidän jumalanpalvelukseensa, vaan todisti tämän Miehen puolesta! Aivan kuten oli Kainin ja Aabelin kohdalla! Joosefin ja hänen veljiensä kohdalla! Nämä pahat ajatukset eivät rajoittuneet vain jumalanpilkkasyytteeseen, vaan heidän ajatustensa syvyys tulee esiin useassa kohdassa, vaikka ei heti tuokaan julki koko totuutta. Matt.9. sanotaan jo: "Mutta fariseukset sanoivat: 'Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia'." Mihin nämä hurskaat miehet syyllistyivät tämän lausuntonsa johdosta? "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi?" Mikä on syytös meidän ajassamme? Eikö tässä ajassa aivan sama ajatus ole joidenkin sydämessä ja tule jo kielelle asti: "Tämä veli, sananpalvelija, on antikristillisen hengen vallassa, kirkkokunnallisen hengen vaikutuksessa!" Tämä syytös voidaan esittää jopa vain sillä perusteella, että viranomaisten käskystä toiminnalle on annettu jokin nimi.
Matt. 12: 38 "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin!"
Kirjanoppineet ja fariseukset ajattelivat ensin pahaa sisimmässänsä, ja jonkin ajan kuluttua tämä pahuus alkoi jo saada muotoa: "Niin heillä oli halu ottaa hänet kiinni..." (Joh. 7: 30). Miksi, mitä he ajattelivat? Herra tiesi heidän sy­dämensä ajatukset: "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoitte­lette minua tappaaksenne?" (Joh. 7: 19). Meidän Herramme puhui totuuden, mutta uskoiko kukaan Häntä? "Kansa sanoi hänelle: 'Sinussa on riivaaja; kuka sinua tavoittelee tappaaksensa?'" Huomatkaamme tässä yksi perustekijä tällä hengellisyyden alueella! Tähän asti kansa oli ihannoiden seurannut Jeesuksen toimintaa, mutta nyt alkaa kirjanoppineiden ja fariseusten vaikutus tulla esiin. Kansan joukossa alkaa olla niitä, jotka ovat  kuunnelleet näiden hurskaiden johtajien ajatuksia, vääriä todistuksia.
Toisessa yhteydessä Herra sanoi: "Minä tiedän, että te olette Aabrahamin jälkeläisiä; mutta te tavoittelette minua tappaaksenne, koska minun sanani ei saa tilaa teissä."Joh. 8: 37. Mihin siis perustui näiden hengellisten johtajien vastustava asenne? Kateuden olemme jo maininneet, ja se onkin kaiken perusta. Mutta mikä oli itseasiallinen syy heidän kielteiseen asenteeseensa? He pitäytyivät kiinni Aabrahamiin ja kaikkeen siihen, mitä Mooses heidän mielestänsä oli sanonut. Mutta heidän sisimpänsä oli jonkin muun hengen vallassa, niin etteivät he olleet kykeneviä ottamaan vastaan sitä, mitä Pyhä Henki tuossa ajassa halusi sanoa seurakunnalle.
Nämä hengelliset johtajat vetosivat johonkin sellaiseen, mihin heillä ei todellisuudessa ollut mitään yhteyttä: "Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt." Joh. 8: 40. He väittivät olevansa Aabrahamin lapsia, mutta heillä ei ollut Aabrahamin olemusta. "Jos te olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja."
Muistammeko, mitä Herramme sanoi aivan tämän tutkistelun alussa? "...joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, ei voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme..." Mitä Hän nyt sanoo: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut..." (Joh. 8: 42). Nämä hurskaat miehet väittivät palvelevansa Jumalaa, pitäytyvänsä Aabrahamin lapsina kiinni Mooseksen opetuksiin, mutta koska eivät käsittäneet kuka Jeesus oli, puhuivat he hänestä pelkkää pahaa. He eivät olleet Jeesuksen puolella, vaan kaikkia todellisia jumalanlapsia vastaan.
Huomatkaamme erikoisesti, mitä Herra sanoo seuraavaksi: "Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani!"
Miksi nämä ihmiset eivät kärsineet kuulla Herran sanaa? Koska heidän sydämensä asenne oli väärä, he pitäytyivät Jumalan Sanan sijasta omiin perinnäisiin käsityksiinsä ja ajatuksiinsa.
Tässä yhteydessä Herramme sanoo ehkä kovimmat sanat mitä Hänen suustansa ulos tuli: "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta." 
"Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois Minun tyköäni, te laittomuuden tekijät!" Miksi Hän ei tunne heitä? Koska he eivät ole Jumalasta!

"Ja hän sanoi heille: 'Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus'."  (Luuk. 16: 15)
"... mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee."     (1. Kor. 8: 3)
"Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?" (Gal. 4: 9)
  "Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti:  'Herra tuntee omansa ', ja:  'Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee'." (2. Tim. 2: 19)
 "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." (1. Joh. 4: 6 )
"Totuuden ja eksytyksen henki!"
"Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärä profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." (Matt. 24).

Langenneet julistajat


"Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään...
ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan..." (Matt. 24).

Huomatkaamme jälleen kerran tämä asiayhteys sydämen asenteen ja ulkonaisen tekemisen välillä! Herramme sanoi, ettei kukaan, joka tekee voimallisen teon Hänen nimessään, voi heti kohta puhua pahaa Hänestä! Pahan puhuminen, kanssapalvelijoiden lyöminen ja muu vastaava eivät ole itseisarvoja, vaan ne ovat yksinomaan, pankaamme merkille se, tulosta jostakin syvällä, piilossa olevasta tekijästä! Kukaan ei tee näitä asioita, ellei sisimmässä ole lähtökohtaa, kehoitusta, kaiken tämän väärän tekemiselle. Juuri tästä syystä meidän ei niinkään tule katsella ulkonaisia tapahtumia, etsiessämme vastausta kysymykseen siitä, miten joku voi esiintyä niin hurskaana ja voimallisena julistajana, ja silti tuottaa vain huonoa hedelmää.
Ottakaamme tässä yhteydessä esiin yksi todella syvällinen asia siitä, mitä Matteus tuo julki edellä mainitussa kohdassa. Kokonaisuudessansa nuo jakeet kuuluvat: "Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa..."
Tässä yhteydessä meidän on otettava mukaan myöskin eräs toinen sanankohta: "Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta." (Luuk. 21: 34). Jumalan Sana on hyvin sisältörikas ja monipuolinen. Sama jae saattaa sisältää useammankin eri merkityksen aina sen mukaisesti, mihin yhteyteen se kuuluu, ja minne se voidaan yhdistää Sanan kokonaistodistuksen mukaisesti. Niinpä ei voida aivan yksiselitteisesti sanoa jostakin kohdasta, mitä se tarkoittaa ehdottomasti ja yksinomaan.
Erikoisella tavalla nämä kumpikin sanankohta puhuvat viimeisistä ajoista, joissa me uskomme juuri nyt elävämme. Nämä varoittavat ajatukset ovat siis kohdistetut meihin. Nyt on kautta aikojen, ja varmastikin samalla tapaa tänäänkin, hurskas uskovainen todennut omahyväisesti: "Tämä sanankohta puhuttelee ilmi selvästi jotakuta muuta kuin minua, sillä minähän olen aito uskovainen, eikä minulla ole mitään tekemistä alkoholijuomien kanssa, saati sitten oikean juopumuksen. Tämä koskee vain todella pahoja ihmisiä, langenneita ihmisiä!" Tämä ajattelu ei sinänsä ole täysin virheellinen, mutta se kertoo kuitenkin siitä, ettei tunneta Jumalan Sanaa ja sen vertauskuvallista kieltä. On itsestään selvää, että tämä varoitus koskee myöskin sitä, mitä näissä jakeissa jokaisen ymmärrettävällä tavalla on sanottuna, mutta voidaan myöskin pitää aivan yhtä itsestään selvänä, että ne puhuvat nimenomaan myöskin niille hurskaille sieluille, jotka uskovat olevansa täysin näiden ajatusten ulkopuolella.
Huomatkaamme näiden jakeiden asiayhteydet. Puhutaan Herran tulemusta edeltävästä ajasta ja palkkion maksamisesta sekä uskollisille ja ymmärtäväisille, kuin myöskin pahoille palvelijoille. Palvelijoiden tehtävä on huolehtia palvelusväestä, jakaa ruokaa oikealla ajalla: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!" (Matt. 24: 45-46)
Aivan niinkuin Herramme itse ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan, aivan samoin on jokaisen todellisen Herran palvelijan suhteen. Hän pyrkii koko elämällänsä olemaan uskollinen siinä tehtävässä, mihin hänet, huomatkaamme, Herra itse on asettanut! Hänellä on Herran antama ymmärrys sen suorittamiseen, mitä häneltä odotetaan. Kun nyt puhumme näistä asioista, ja samassa yhteydessä sitten varoitetaan juopuneiden kanssa syömisestä ja juomisesta, niin meidän on nähtävä todellinen asiayhteys. Muistakaamme: Koska laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Kukaan todellinen uskovainen, jonka sydämessä vallitsee Kristuksen rakkaus, ei voi eikä halua lyödä toista saman tien vaeltajaa, saati sitten jotakin palvelukseen asetettua. Mistä juopumisesta on kysymys?
" Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet". (Ilm. 17)
"Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain veres­tä..."
"...ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä on tapettu" (Ilm. 18: 24).
Ymmärrämmekö, kuinka vakavasta ja itseasiassa hirvittävästä asiasta on kysymys? Jo Aabelin veri huusi maasta Jumalan korviin, vaikka Kain ei sitä kuullutkaan. Kuka tahansa vuodattaa veljensä verta, lyö kanssapalvelijaansa, on tuon saman hengen vaikutuksen alainen, mikä vaikutti Kainissa, Paholaisen omassa pojassa. Ei siis ole ihme, että Herramme sanoi: "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti..." Ei ole mitään merkitystä sillä, mitä sananpalvelija tai tavallinen uskovainen väittää olevansa, mihin hän kuuluu; hän saattaa olla ulkopuolella kaiken kirkkokunnallisuuden, hän saattaa olla täysin varma siitä, että kuuluu Kristuksen Morsiameen, Lopunajan Valittuun Seurakuntaan, mutta jos hän puhuu pahaa Herran omista, lyö kanssapalvelijoitaan, lausuen näistä väärän, valheellisen todistuksen, kuuluu hän todellisuudessa kaikesta ulkonaisesta huolimatta niihin maan asukkaisiin, jotka ovat juoneet Baabelin haureuden, juopumuksen maljasta — hän on juovuksissa oman veljensä, kanssamatkaajansa verestä!
Tämä kaikki saattaa tuntua liian kovalta, liian kärjistetyltä, mutta tämä on Jumalan Sanan totuus, se on NÄIN SANOO HERRA! Me olemme tulleet aikaan, jossa meidän on nähtävä kaikki sellaisena kuin se on, ilman inhimillistä tunteilua. Sydämessä, ihmisen sisimmässä, on todellinen valtaistuin, mikä määrää ihmisen tekemiset. Mieti jälleen kerran sitä, kuinka monta kertaa pelkästään Uudessa Testamentissa mainitaan sana sydän tai sydämellisyys!
Todellisen sananpalvelijan tehtävä on siis Herran hänelle antama, ja hänen tulee tehdä, mitä? Hänen tehtävänsä on antaa ruokaa Herran palvelusväelle! Hänen tehtävänsä ei ole puida nyrkkiä, saati sitten todella lyödä jotakuta. "Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, olla nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija... vaan... maltillinen... itsensähillitseväinen..." (Tiit. 1).
Lyömisellä ja nyrkin puimisella ei ole mitään tekemistä hengellisen ruuan jakamisen kanssa. Hengellisellä ruualla ei taas puolestaan ole mitään tekemistä sellaisen julistuksen kanssa, mikä on vain tarkoitettu pohjan pois viemiseksi jonkun toisen palvelustehtävältä!
Ei ole lainkaan tarpeen mainita jotakuta nimeltä, kun halutaan tehdä tyhjäksi hänen palvelustehtävänsä. Riittää jo se, kun tuodaan julki asioita, joiden tiedetään ihmisten mielissä vaikuttavan tietyllä tavalla. Ja kun on aikaansaatu suuri määrä epäluottamusta ja tuhoa Jumalan seurakunnan keskuudessa, voidaan hurskaasti todeta: ”Minä en ole puhunut mitään pahaa tästä veljestä, enkä yhtään tiedä mistä johtuu se, että ihmiset eivät luota häneen! Hänen on täytynyt antaa aihetta kaikkeen, jos kerran näin on tapahtunut!”
Ehkä yksi selvimmistä esimerkeistä on se, kuinka joku julistaja, joka käyttää ainoastaan omaa nimeänsä julistustoiminnassansa, alkaa saarnata kaikkia toiminnassa käytettäviä nimiä vastaan, ja antaa selvästi ymmärtää, että minkä tahansa nimen käyttäminen oman nimen ohella on antikristillistä, suorastaan saatanallista. On luonnollista, ettei kukaan halua olla tekemisissä minkään antikristillisen ja saatanallisen kanssa. Ilman kenenkään nimen mainitsemista ollaan aikaansaatu se, että ihmisten sydämet ovat pelon vallassa, eivätkä monet uskalla olla missään tekemisissä sellaisen hengellisen toiminnan kanssa, jolla on jokin rekisteröity nimi. Aivan yhtä hyvin olisi voitu mainita suoraan nimeltä kaikki ne veljet, joita vastaan halutaan hyökätä ja joiden palvelustehtävä tahdotaan tehdä tyhjäksi, sillä onhan ihmisillä vielä terve järki tallella, ainakin useimmilla.

Markku Vuori



 

Sample text

Sample Text

Sample Text