EPÄPYHÄT PUHEET
"...teidän omasta joukostanne
nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat..." Kuolemaa ei
seurakunnan keskuudessa jaeta miekalla tai tikarilla, ei kiväärillä eikä
pistoolilla. Kuolema seurakunnan keskuudessa aikaansaadaan väärällä siemenellä,
väärällä kasvulla. "Mutta pysy
erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä
pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään
niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta
eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon"
(2.Tim.2).
Meidän on aika käsittää, mistä
todella on kysymys. Jos joskus menneisyydessä on ollut sellainen ajatus ja
tunne, että on varaa hiukan vaikka hetkittäiseen leikittelyyn, niin nyt olemme
tulleet aikaan, jossa kaikki leikki on kaukana todellisesta jumalanpalveluksesta.
Meidän on viimeinen aika lukea Pyhiä Kirjoituksia ymmärryksellä ja niihin paneutuen,
jotta todella käsitämme mitä Pyhä Henki niiden kautta tahtoo sanoa meille.
On helppoa lukea Sanaa
pintapuolisesti ja tarttua kiinni vain siihen, mikä sillä hetkellä tuntuu
miellyttävältä ja sopivalta, mutta jos me todella tahdomme kuulua Morsiameen
tässä ajassa, on meidän käsitettävä, ettei meidän kohdallamme enää pitkään aikaan
ole ollut kysymys siitä mikä meitä miellyttää tai mikä ei. Me emme voi sovittaa
Jumalan Sanaa itseemme, vaan meidän on sovitettava itsemme Sanaan, niin kauan
kuin siihen vielä on mahdollisuus.
Kun Paavali edellisessä kohdassa
puhuu epäpyhistä ja tyhjistä puheista, on tuskin moni käsittänyt mitä tällä
tarkoitetaan, vaikka vastaus löytyy muutaman jakeen sisältä. Mitä ovat epäpyhät
ja tyhjät puheet? Sekö, mitä ihmiset kapakoissa ja maailman turuilla ilkkuen
julkituovat? Sekö, mitä jumalattomat keskenänsä puhuvat, kiroillen, sadatellen?
Sekö, mitä näemme televisiosta tai kuulemme radiosta? Käsitämmekö lainkaan,
kenelle tämä varoitus on lausuttu, mihin piiriin se todella kuuluu? Paavali
kirjoittaa tämän Timoteukselle, läheisimmälle työtoverillensa seurakuntaan liittyvistä
asioista!
Mitä sitten ovat nuo epäpyhät ja
tyhjät puheet, joista meitä varoitetaan? Käsitämmekö, mikä merkitys on sillä,
että Sana niin useasti varoittaa meitä puheista, eikä vain kielen synneistä
yleensä niinkuin Jaakobin kirjeessä niin laajasti esitetään? "Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä
puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden
lapsia; älkää siis olko niihin osallisia
heidän kanssaan..." (Ef.5:6-). Kuinka vakava ja ankara varoitus
uskovaisille! Kuka todellakaan haluaisi Jumalan vihan yllensä missään muodossa!
Uskovainen haluaa olla kaukana kaikesta vihasta, sillä sanoohan Sana: "Joka uskoo Poikaan, sillä on
iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää
näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh.3:36). Nyt
kuitenkin uskovaisia varoitetaan tyhjistä puheista, jotka tuovat Jumalan vihan
niiden ylle, jotka ovat tottelemattomia, ei kuuliaisia. Sanotaan mitä vakavimmassa
hengessä: "Älkää siis olko niihin
osallisia heidän kanssaan!"
Mikä kaiken tämän tekee niin
vakavaksi ja vaikeaksi on se, että kaikki nämä väärät asiat, jotka sekoittavat
ja tuhoavat Pyhän Hengen vaikutusta seurakunnan keskuudessa, tulevat ikään kuin
sisältä päin, meidän omasta keskuudestamme, veljien keskuudesta, jotka rakentavat
omaa valtakuntaansa Jumalan Valtakunnan keskelle: "Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he
tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä"
(Gal.4:17).
Menkäämme nyt siis tuohon
kysymykseemme, mitä ovat nämä epäpyhät ja tyhjät puheet, joiden johdosta
Jumalan viha tulee uskovaisenkin ylle, jos hän niitä hyväksyen kuuntelee, sillä
kaikki väärä puhe ja väärä into eristävät seurakunnan jäsenet johonkin sellaiseen,
mihin Jumala ei heitä ole tarkoittanut, ja mikä syövän tavoin tuhoaa aidon ja
todellisen Sanan vaikutuksen kuulijoissa, niin että Paavali myös sanoo
Timoteukselle ensimmäisen kirjeensä lopussa: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon
nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä,
johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet."
"Mutta pysy sinä erilläsi
epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle
jumalattomuudessa..." Jumalattomuudessa! Mitä Paavali oikein tarkoittaa
lausuessaan jotakin tällaista uskovaisista ihmisistä, sillä uskovaisiahan
täytyy olla niiden, jotka puhuvat hengellisistä asioista! Eivätkö juuri nämä
ihmiset julistaneet Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta? Nämä ihmisethän
olivat Herran ylösnousemuksen todistajia! Paavali, Paavali, mitä sinä oikein
teet, mihin korotat itsesi! Sinä nimeltä mainiten kehtaat hyökätä omia veljiäsi
ja kanssapalvelijoitasi vastaan! Häpeä, Paavali, sinä, joka itse tarvitset
enemmän Jumalan armoa kuin kukaan muu, koska aikanasi vainosit Jumalan seurakuntaa!"
Paavali loukkasi varmastikin monen
tuntoja kirjoittaessaan näistä asioista ja jopa nimeltä mainitessaan
seurakunnan keskuudessa vaikuttavia ihmisiä. Mutta oli kysymys niin vakavista
asioista, että hänen ei ollut mahdollista antaa "veljellisen rakkauden
peittää kaiken." Nämä hurskaat ihmiset, miehet, eivät todellisuudessa
julistaneetkaan Herran ylösnousemusta, vaan jotakin sellaista ylösnousemusta,
mitä ei lainkaan ollut tapahtunut. Se eli vain heidän mielikuvituksessansa,
vääristellyissä opeissansa! Kuinka tulisikaan noiden sanojen järkyttää meitä
koko olemustamme myöten: "...jotka
ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja
he turmelevat useiden uskon!" (2.Tim.2:18).
Tuskin on osuvampaa kuvausta kaikelle
tälle kuin nimitys syöpä! Syöpä syö kaiken terveen elämän ympäriltänsä ja
leviää etäispesäkkeinä kaikkialle ruumiiseen. Julistus jo tapahtuneesta
seurakunnan ylösnousemuksesta aikaansai vain tuhoa ja hävitystä, vaikka
julistajat kokivatkin jotakin aivan vastakkaista. Heidän jumalanpalveluksensa
ei ollut ainoastaan turha, vaan sen seuraukset olivat jotakin kauhistuttavaa:
se turmeli useiden uskon!
Kun ajattelemme kaikkea sitä julistusta,
mitä meidän keskuudessamme on ollut ja on yhä edelleenkin, niin voimmeko vielä
"rakkaudellisesti, veljellisessä hengessä" antaa kaiken jatkua ilman
että mitenkään puuttuisimme kaikkeen tähän? Todellakin, meidän aikanamme,
joissakin piireissä, on jo vuosikausia julistettu, että ylösnousemus on
tapahtunut, liittyy se sitten opetukseen paruusiasta, läsnäolosta, tai johonkin
muuhun mielivaltaisesti valittuun aiheeseen. Sen sijaan että olisimme
kauhuissamme kaiken tällaisen johdosta, me olemme niin tottuneet kuulemaan ja
tietämään kaikenlaisesta mahdollisesta ja mahdottomasta tämän maan päällä, että
me vain ehkä huokaisemme ja jatkamme eteenpäin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Kuitenkin on kysymys asioista, jotka ovat epäpyhiä, tyhjiä, Jumalan vihan
julistajien ja niiden kuulijoiden päälle tuovia! Kuinka monen usko onkaan turmeltu
tällaisen julistuksen johdosta!
Useampikin henkilö on vuosien
varrella antanut minun ymmärtää, että jokaisen veljen ja sisaren tulee antaa
rauhassa tehdä mitä haluaa. Mistä tällainen opetus on peräisin? Onko kukaan
todella ajatellut, mistä tämä ajatus on peräisin? Perustuuko se Jumalan Pyhään
Sanaan? Kuka voi mainita yhdenkään kohdan, jossa kehotetaan sananpalvelijoita
vaikenemaan tällaisten asioiden edessä? Eivätkö jo esittämämme sanankohdat mitä
suurimmassa määrin puhu jostakin täysin vastakkaisesta? Jopa aivan läheisetkin
ystävät ovat antaneet minun hienotunteisesti ymmärtää: "Markku-veli, älä
mainitse kenenkään veljen nimeä, vaikka tämä opettaisi mitä tahansa. Jumala
näkee kaiken ja pitää huolen kaikesta!" Mutta miten Jumala pitää huolen kaikesta? Eikö tässä kohden ole
mitä suurin merkitys tuolla sanankohdalla, joka on ikään kuin testamentti
jokaiselle todelliselle jumalanpalvelijalle: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä
Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän
omalla verellänsä on itselleen ostanut!" Miten Jumala pitää huolen
kaikesta? Hän on jo pitänyt huolen, ja siksi on kirjoitettuna, että Hän asetti
seurakuntaan virat, joiden tehtävä on pitää huolta Hänen seurakunnastansa. On
helppoa siirtää kaikki vastuu Taivaaseen, ylös jonnekin, Jumalalle, joka ikään kuin
sivullisena katselee kaikkea seurakunnassa tapahtuvaa. Vastuuta seurakunnasta
ei kanneta ainoastaan Taivaassa, vaan myös maan päällä niissä sydämissä, joihin
Herra on vastuun laskenut. Sen tähden Paavali saattoi sanoa sydämensä vakuuttuneisuudesta
juuri ennen noita vakuuttavia ja varoittavia sanojansa: "Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen
viaton kaikkien vereen. Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille
kaikkea Jumalan tahtoa." (Apt.20:26-27).
Paavali ei antanut säikyttää itseänsä
kaiken tämän keskellä. Oliko hän rakkaudeton, vailla ymmärrystä veljien
suhteen? Ei, mutta hänellä oli jumalallinen vastuu kaikista niistä, joiden kanssa
hän oli tekemisissä. Puhuiko hän näistä asioista vain ylimalkaisesti,
kierrellen ja kaarrelleen, jättäen jokaisen oman onnensa nojaan? Ei, vaan hän
sanoo selvästi: "Niitä ovat
Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta eksyneet!" (2.Tim.2:17).
Varoituksen sana oli paikallaan, jotta seurakunta voisi terveellä tavalla
kulkea eteenpäin ja kasvaa todellista kasvua. "...taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän
omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet (Eikö tämä ole juuri se tapa, miten olemme
asioita esiin tuoneet: eräät
ovat tehneet sitä ja sitä? Mutta onko aina oikein olla tarkemmin
määrittelemättä kenestä on kysymys?)
Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander,
jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää
pilkkaisi" (1.Tim.1:19-20).
Paavali katsoi velvollisuudekseen
varoittaa kanssapalvelijaansa näistä julistajista, ja samalla koko seurakuntaa.
Veljellinen rakkaus ei ole läheskään aina sitä, mitä me inhimillisellä
järjellämme ajattelemme. Kun Paavali vielä kerran mainitsee, että Aleksander,
vaskiseppä, on tehnyt hänelle paljon pahaa (2.Tim.4:14), voi joku ajatella
Paavalin toimivan väärin. Mutta jumalallinen järjestys ei kulje inhimillisen mielen
mukaisesti. Usein se, mitä me kutsumme rakkaudettomuudeksi sananpalvelijoiden
taholta, onkin todellisuudessa rakkautta. Jos Paavali oli antanut Hymeneuksen
ja Aleksanderin saatanan haltuun, oli se tapahtunut tiettyä tarkoitusta varten:
"...sittenkuin olemme, te ja minun
henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen - Herran Jeesuksen
nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä
pelastuisi Herran päivänä." (1.Kor.5).
Meidän on nähtävä hetken myöhäisyys
ja käsitettävä, että me emme voita veljeämme ja sisartamme totuudelle
vaikenemisella. Jos me annamme kaiken jatkua ikään kuin hyväksyisimme kaiken,
me vain vahvistamme vääryyden käsivarsia, eikä veljemme ja sisaremme milloinkaan
pääse irti vääryydestä. Veljellinen rakkaus ei ole vaikenemista, vaan totuuden
julkituomista silloin, kun sen paikka on tullut. Myöskin on joskus mainittava
nimiä, jotta järjestys säilyisi Jumalan seurakunnassa. "Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas
ja matkusti Tessalonikaan..." (2.Tim.4:10).
Mistä todellakin on lähtöisin se
ajatus, että jokaisen tulee antaa tehdä mitä haluaa, jopa seurakunnankin
sisällä? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen, meidän ilmeisestikin on
mentävä hyvin syvälle, syvälle, syvälle... Eikö Sana kehota meitä mitä
selvimmällä kielellä ja tarkoituksella: "Mutta
minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan
erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää
pois heistä. Sillä
sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he
pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet" (Room.16:17-18).
Markku Vuori
Jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti