Social Icons

Pages

tiistai 3. marraskuuta 2020

MEITÄ KOETELLAAN

 Meitä koetellaan!


On kulunut kuukausia siitä kun viimeksi otin tietokoneen syliini ja kirjoitin jotakin. Siitä huolimatta lukuisat ihmiset ovat käyneet lukemassa blogiani. On tapahtunut enemmän kuin kukaan meistä olisi osannut katsoa mahdolliseksi tapahtuvaksi. Itse olen omalta kohdaltani tuntenut itseni kuin kotiarestissa olevaksi, eikä vain ”kuin”, vaan aivan kirjaimellisesti! Mielessäni toistuvat pari sanankohtaa, jotka tuovat julki tuntemukseni ja ajatukseni.


Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä"... ”(Saar.12).


Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” (Joh.21).


Miten on sinun kohdallasi? Mitä ajattelet, mitä tunnet kaiken sen suhteen, mikä jonkinlaisen virran tavoin on melkein koko vuoden ajan tulvinut yllemme? Meiltä ei totisesti kysytä mitä tahdomme ja mikä meistä on parasta, vaan pelkästään jo ihmisyytemme tähden olemme osallisia kaikkeen tässä maailmassa tapahtuvaan. Kaikki tämä on pakostakin ”vyöttänyt meidät” tavalla, joka ei totisesti miellytä meitä! Ovat tulleet päivät, joita ei varmastikaan useampi osannut odottaa. Meistä on ikäänkuin tehty jokaisesta jonkinlaisia vanhuksia, joiden elämää rajoitetaan ennen näkemättömällä tavalla! Varoitus toisensa jälkeen kaikuu kaikenlaisista tiedotuslähteistä saattaen meidät toimimaan vastoin kaikkea ennen kokemaamme!


Itse olen melko huonossa asemassa syöpäsairauteni ja lääkitykseni johdosta ja olen siksi suostunut melko täydelliseen karanteeniin tietoisena mahdollisen tartunnan vakavuudesta kohdallani. Olin jo joidenkin sairauksien johdosta jonkinlaisessa kotiarestissa ja nyt olen kaksinkertaisessa ”kotiarestissa”. Saan olla kuitenkin kiitollinen Jumalallemme jokapäiväisestä elämästä, jonka aloitan joka aamu sanomalla hiljaa tai vähän äänekkäämmin: ”Kiitos Jeesus, että autat tänään!” Kuinka eläväksi onkaan tullut laulun ajatus: ”Päivä vain, vain yksi kerrallaan!”


Huomaan nyt senkin seikan, että tämä kirjoittaminen on aloitettava osaltaan kuin alusta. Elämä on ollut kovin rajoitettua lääkitykseni johdosta, joka on melko täydellisesti tappanut syövän, mutta samalla pitänyt minut koko lailla väsyneenä ja uupuneena, niin että en ole uskaltanut ajaa hyvin rakkaalla sähköpyörällänikään! Onneksi jalat kantavat ja pyrin liikkumaan puoli tuntia joka päivä.


Mikä askarruttaa mieltäni eniten nykyisissä olosuhteissa? Siitä ei ole pienintäkään epäilystä! Minulla on nyt pandemian ja rajoitusten johdosta aivan liian paljon aikaa miettiä kaikkea menneisyydestä pulppuavaa tapahtumien virtaa, minkä voimakkuuden voi ajatella sen perusteella mitä on lukenut tästä blogista! Vaikka kuinka taistelen tätä vastaan, en voi mitään alitajunnalleni, joka ei ole hallinnassani! Uskovaisen ei tulisi juurikaan miettiä ja kysellä miksi, miksi! Ilon aiheita on siis häpeällisen vähän. Mutta kaiken keskellä vastoin inhimillistä mieltä iloitsee siitä että on kerrankin aikaa tutusta ensisijaisesti Herraan ja Hänen ajatuksiinsa – sekä omaan, todelliseen minäänsä, itseensä.


Nyt alkaa väsymys vallata mielen, mutta mitä tahdon sanoa tämän kirjoituksen kautta? Vaikka kaikki muuttuisi kuinkakin paljon, pysyy yksi asia voimassa:


Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama.” (Jes.41).

Siten meillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus ajatella Häntä ja Hänen tekojansa, lukien Raamattua enemmän kuin koskaan aikaisemmin!



 

Sample text

Sample Text

Sample Text