Kiertokirje tammikuu 1994 osa 4

Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne?

Ehkä vakavin poikkeaminen todellisesta Evankeliumista tässä ajassa tapahtuu juuri siinä hengessä, mistä Galatalaiskirje puhuu; ainakin meidän maassamme. Ehkä kaikki fanaattiset opetukset erilaisista ilmestyksistä ja vastaavasta eivät ole saavuttaneet meidän maassamme sellaista mittakaavaa kuin muualla maailmassa, ja ilmeisesti juuri siitä syystä vihollinen on nähnyt ainoaksi vastakeinoksensa saada aikaan hajaannusta ja sekaannusta tuomalla keskellemme sellaisen lakihenkisen julistuksen, jollaista ei ennen ole koettu vapaiden kristittyjen piirissä. Viholliselle on samantekevää, miten hän kaiken aikaansaa, pääasia on se, että hän pääsee tavoitteisiinsa keinolla millä tahansa.

Joku saattaa kysellä yhä vielä mielessänsä, että onko kaikki todella näin ja jos onkin, niin onko se niin vakavaa? Mutta merkitsevätkö nämä tunnusmerkit jotakin Jumalan ja todellisen uskovaisen silmissä? Olkaamme rehellisiä Jumalan ja ihmisten ja itsemme edessä, käsittäen, että meidän maallisen elämämme lanka on hauras ja saattaa katketa milloin vain: Mikä on todellisuus meidän keskellämme tänä päivänä? Onko milloinkaan ollut niin paljon puolueita ja hajaannusta kuin nyt? Onko milloinkaan sellainen lakihenkisyys ja tuomion henki vallinnut jonkin hengellisen piirin keskuudessa kuin tänä päivänä? Onko toinen uskovainen suhtautunut niin vihamielisesti toista uskovaista kohtaan kuin juuri tänään?

  Mistä johtuvat kaikki nämä asiat? "Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette..." (Jaak.4). Mitä tarkoittavat nämä sanat? Olemmeko koskaan todella päässeet näkemään, mistä ne todella puhuvat? Eivät toki kaikesta siitä, mitä me olemme tottuneet ajattelemaan!

Jaakob kirjoittaa tässä kohden nimenomaan seurakunnalle, seurakunnan sisäisistä asioista. Kun hän puhuu himoista, niin ei toki siinä mielessä kuin mitä inhimillinen mieli ensimmäiseksi haluaa ajatella. Uskovaisen, tai sanokaamme, niin sanotun uskovaisen jäsenissä on paljon muunkinlaisia himoja kuin mitä ensi ajattelemalla tulee mieleen. Hyvin ratkaiseva ajatus kaikessa tässä on se, mitä Jaakob kuin asian kärjistääkseen sanoo: "Te tapatte ja kiivailette!" Seurakunnanko keskuudessa liikkui murhamiehiä, jotka kiukuspäissään iskivät puukolla tai miekalla toisia seurakunnan jäseniä kuoliaaksi, niin että yhden ja toisen kokoontumispaikan lattialta piti lähes viikoittain pyyhkiä verta pois? Jolla on hiukankaan ymmärrystä käsittää, että Jaakob tarkoittaa juuri sitä tappamista, mistä Johannes todistaa: "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi" (1.Joh.3:15).

Kuinka vakavien asioiden kanssa me olemmekaan nyt tekemisissä! Kun Jaakob puhuu himoista, jotka sotivat joidenkin seurakunnankin jäsenten jäsenissä, vie hän meidät mitä salaperäisimmän asian jäljille. Tuskin on monikaan uskovainen tullut syvemmin ajatelleeksi, mistä kokonaisuutenansa on kysymys, sillä jälleen kerran voimme todeta, että on kysymys seurakunnan, tai niin kuin jotkut sen julkituovat, kirkon jäsenistä ja sen sisäisistä asioista, ainakin näennäisesti. Yksi merkittävimmistä sanankohdista, mikä tuo valoa tähän asiaan on Kol.2:20-23: "Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' —sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta —ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

"Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat teidän jäsenissänne?

"Miksi te... sallitte määrätä itsellenne... ettei se ruumista säästä... ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Erikoisia ajatuksia, mutta kuitenkin niin todellisia, koska ne ovat kirjoitetut Jumalan Sanaan. Inhimillinen mieli ajattelee kaiken päinvastaisesti, sillä sen mukaisestihan kaikki luopuminen jostakin on koettelemusta ja kieltäytymistä, Jumalaa miellyttävää itsensä kurittamista. Mutta jumalallinen mieli näkee kaiken päinvastaisesti! Me olemme eläneet mitä suurimmassa erehdyksessä lähes koko uskovaisuutemme ajan, koska emme ole käsittäneet asian todellista laitaa! Siksi juuri tulkoon silmiemme eteen se, mitä Pyhät Kirjoitukset todistavat meille näistä asioista: "Tehän suvaitsette, että joku teitä orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin!" (2.Kor.11:20).

Jo tämän tutkistelumme alkuvaiheessa viittasimme Galatalaiskirjeeseen ja Paavalin toteamukseen: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin..." Tuohon aikaan uskovaiset olivat meitä enemmän tietoisia juutalaisuuden ja sen säännösten merki­tyksestä. Juuri sen tähden Paavali ikään kuin piikitellen kir­joitti korinttolaisille heidän halustaan alistua kaikkeen sii­hen, mitä heidän yllensä tahdottiin pakottaa. Samasta syystä hän kirjoittaa galatalaisille: "Noiden pariimme luikerta­neiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme het­keksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudes­sanne"(2:4-5).

Galatalaiskirje tuo mitä selvimmin esiin sen, että tuo toisenlainen evankeliumi pääpiirteissään käsitti julistuksen, joka pyrki orjuuttamaan Uuden Testamentin seurakunnan takaisin siihen lain henkeen, mikä vallitsi juutalaisuuden keskuudessa. Kristus oli tullut tuomaan vapauden kaikesta laista ja orjuudesta, mutta tämä ei miellyttänyt sielunvihollista, joka kaikin tavoin halusi pitää kiinni siitä oikeudestansa, joka alkulankeemuksen kautta oli hänelle suotu ihmiskuntaa kohtaan. Hän halusi kaikin mahdollisin keinoin hämärtää uskovaisen näkökyvyn sen suhteen, mitä sovituskuolema Golgatan ristillä todella merkitsee jokaiselle uskovaiselle: vapaus laista ja sen kirjaimesta, sovitus synnistä ja vääryydestä, täydellinen vapaus Kristuksessa! Vihollinen ei tälläkään alueella lähestynyt jonkin ulkonaisen seikan kanssa, vaan käytti tarkoitusperiensä toteuttamiseen seurakunnan sisällä olevia henkilöitä. Ja huomatkaamme jälleen kerran: julistus perustui ulkonaisesti Sanaan! Julistus perustui siihen, mitä menneinä aikoina oli tapahtunut ja mitä oli säädetty jotakin muuta aikaa varten. Mutta nämä julistajat eivät käsittäneet Kristuksen sovituskuoleman merkitystä, vaan pitäytyivät lakiin, vaikka olivatkin sisällyttäneet julistukseensa hyvin paljon Uuden Liiton julistukseen kuuluvaa. He lisäsivät siihen, mitä Jumala tätä aikaa varten oli säätänyt, he eivät käsittäneet että Kristuksessa laki täytettiin ja pyyhittiin pois -täyttymyksen johdosta!

Aivan alussa ei ollut mitään häiritseviä tekijöitä uskovaisten keskuudessa, mutta sitten tuli julistajia, jotka sanoivat: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua!" (Apt.15:1). Olemme käsitelleet tätä aihetta aivan riittävästi vihkosessa: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut", joten emme tässä yhteydessä mene syvällisemmin siihen. Jos kaikki olisikin jäänyt tälle asteelle, olisi tuskin ollut sellaisia seuraamuksia mitä voimme tänäkin päivänä nähdä. Ympärileikkaus oli vain pinnallisin, näkyvin julistuksen aihe näiden lakihenkisten keskuudessa. Itse asiassa ajan kuluessa esitettiin sama väittämä lähes kaikkien entisten, juutalaisuuteen kuuluvien säädösten suhteen. "Jos et pidä tätä, jos et tee näin, jos et, jos et, jos..., jos..., jos..." Jätettiin täysin huomioimatta se, mitä Pyhä Henki ja todelliset seurakunnan paimenet olivat yhteisesti päättäneet. Orjuuttavat henget tekivät työtänsä kieltäen täysin sen, mitä Sana sanoo Apt.15:28-29: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät; että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin."

Onko siis mikään ihme, että Paavali joutuu huudahtamaan täynnä hämmästystä ja jumalallista kiivautta: "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? ("Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?" Uusi raamatunkäännös) (Gal.3:1-3).

Jokin toinen evankeliumi ei siis ole ollenkaan niin kaukana meistä kuin mitä olemme aina uskoneet! Olemme aina ajatelleet, ettei voi olla kysymys niin pienistä asioista ja pienistä eroavaisuuksista julistuksessa, mutta me olemme olleet väärässä! Miksi muuten Jumalan Sana niin voimallisesti varoittaisi meitä osallisuudesta vääriin puheisiin ja asioihin: "Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan!" Muistakaamme, mitä Paavali sanoo: "Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan!" (1.Kor.5 ;Gal.5:9)

Mistä siis johtuvat kaikki sekaannukset ja väärät puheet ja opetukset? Mistä johtuu hirvittävä happamuus keskuudessamme? Luonnollisestikin kaiken takana ovat väärät henget ja väärät vaikutteet, mutta eikö uskovaisten tulisi olla vapaita kaikista tällaisista asioista? Kyllä, mutta jostakin syystä näin ei kuitenkaan ole, ja monesti kaikki johtuu ihmisestä itsestänsä. Jotakin on jäänyt tekemättä, puhdistamatta. "Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa." (1.Kor.5).

Mistä johtuu se, että palavanoloinen veli tässä ajassa julistaa vanhan ja uuden sekoitusta, tuskin ollen kykenevä erottamaan sitä, mikä kuuluu Vanhaan Liittoon ja mikä Uuteen? Miksi yleensä ottaen veljet julistavat jotakin sellaista, mikä ei rakenna, vaan hajottaa? Edellisessä lainauksessa on vastaus tähän kysymykseemme, voitaisiin sanoa, jopa tyhjentävä vastaus. Sen sijaan että olisivat olleet valmiit ottamaan vastaan todellisen Evankeliumin, hyläten kaiken muun, ovat nämä veljet halunneet pitää vanhan ja ottaa siihen lisäksi kaiken uuden. Mutta niin kuin Paavali selvästi sanoo, tulee vanha hapatus perata, pestä pois täydellisesti, niin ettei siitä jää jälkeäkään jäljelle. Tämä on tärkeätä sen tähden, että vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan!

Sen sijaan että julistaisivat tässä ajassa Jumalan Sanaa tälle ajalle, ilosanomaa: "'Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani', sanoo teidän Jumalanne. 'Puhukaa suloisesti Jerusalemille...'", tuovat nämä julistajat esiin jotakin sellaista, mikä pahoittaa Jumalan mielen: "Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä..." (Hes.13:22).

Lainjulistus saa aikaan vihaa ja tuomitsemista (Room.4:15) ja toimii siten veljeyden ja sisaruuden hajottajana. Todellisen seurakunnan keskuudessa ei ole mitään sijaa lain julistuksella. Todellinen Evankeliumi perustuu rakkauteen ja uskoon. Mutta on kuitenkin lukuisa määrä uskovaisia, julistajia, jotka eivät kaikesta huolimatta käsitä mistä on kysymys Jeesuksen Kristuksen sovituskuolemassa. Näitä tarkoittaa Paavalikin kirjoittaessaan: "...käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi... jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin." (1.Tim.1:3-4). Nämä ihmiset eivät käsittäneet sitä, mikä oli kaiken ydin: "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta." Muistakaamme, mitä sanottiin Hymeneuksesta ja Filetuksesta: jotka ovat totuudesta eksyneet!

Puhdas sydän ja hyvä omatunto ja vilpitön usko ovat perustus ja ehdoton edellytys todelliselle vaellukselle. Ihminen saattaa ulkoisesti vaikuttaa hyvinkin hurskaalta ja vilpittömältä, julistaen Sanaa suurella voimalla, mutta onko tuo Sana vielä todellista Sanaa hänen suussansa? Miksi täytyy Paavalin sanoa: "Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois (puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta) ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät." (1.Tim.1).

Lailla on oma paikkansa pelastushistoriassa. "Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään, ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle..." (1.Tim.1.8-). Miksi sellainen määrä lakihenkisyyttä ja murhetta on tullut jumalankansan keskuuteen? Lakihenkisestä julistuksesta, joka ei ole lainkaan paikallaan siellä, missä sitä harjoitetaan! Lainjulistus ainoastaan murehduttaa vanhurskaan, sillä laki ei tuota mielihyvää todelliselle uskovaiselle. "...koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää..." (Hes.20:24-25).

Siionissa on yhä vielä Loukkauskivi, johon monet kompastuvat, sillä pelastus on heille liian yksinkertainen ja liian helposti vastaanotettavissa. He uskovat yhä vielä tekoihin, jonkin ansaitsemiseen. Sen tähden Paavali sydämensä tuskassa joutuu sanomaan tällaisista ihmisistä Room. 10: "Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." Jumala itse sanoo, että hän laissansa antoi asioita, joista ihmiset eivät voineet elää, sillä he olivat kaikki vajavaisia. Mooses tosin kirjoitti, siitä vanhurskaudesta joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä. Mutta kuka meistä kykenisi täyttämään lain jokaisen kirjaimen? Vaikka joku mielestänsä kykenisikin siihen, halveksisi hän tekojensa kautta Kristuksen sovituskuolemaa: "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut!" (Gal.2:21).

Markku Vuori