Oppia elämä kaikki

Kaikella uskovaisen elämässä tapahtuvalla on jokin tarkoitus. On vain kysymys siitä, miten me kaikkeen asennoidumme. Meidän ei ole tarkoitus hyväksyä kaikkea itämaisen fatalismin tavoin, vaan meillä on oikeus ja velvollisuuskin oppimamme perusteella sijoittaa kaikki johonkin kategoriaan. Me voimme erottaa hyvät asiat pahoista, eli sisäinen luokittelumme rajaa tietyt asiat ulkopuolelle, antaen vain oikeanlaisten asioiden vaikuttaa ratkaisuihimme ja asenteisiimme. Menee aika monimutkaiseksi, mutta sitähän suuri osa kokemastamme onkin!

Heräsin tänä aamuna jälleen kerran aika epämukavissa tunnelmissa. Jokin mielessäni kysyi aika kiusallisella tavalla: ”Miltä sinusta tänään tuntuu?” Voin avoimesti kertoa, että juuri heräämisen hetkellä ei tuntunut yhtään erinomaiselta, vaan oli hieman kihelmöivä olo, etenkin kun tälle päivälle ei ole tiedossa mitään mukavaa tekemistä tai menoa. Mutta sen ei tarvitse merkitä, että tästä päivästä tulisi huono päivä. Asennoitumiseni on ratkaisevassa merkityksessä seuraavien hetkien suhteen.

Otin tietokoneen syliini jälleen kerran ilman harmainta ajatustakaan siitä, mitä voisin kirjoittaa sellaisella tavalla, että siitä olisi hyötyä jollekin lukijalleni. Itseäni oikeastaan lohduttaa melkoisella tavalla se, että minulla, johtavassa asemassa olevalla, ei mene kovinkaan paljon paremmin kuin joillakin kanssaihmisilläni. Olen siis itse lohdutus itsellenikin kaikkien menestysteologiavuosien jälkeen. Meitä suorastaan ahdistettiin katsomaan ihaillen ja kadehtien joihinkin hengellisesti menestyviin henkilöihin, joiden uskottiin porskuttavan eteenpäin ilman kaikkia tavallisen uskovaisen ongelmia ja ahdinkoja. Ehkä näin olikin joidenkin kohdalla yksinkertaisesti siitä syystä, että he olivat tehneet meiltä kiellettyjä kompromisseja mammonan ja vastaavan kanssa. Mutta todellisuudessa uskon jokaisen tämän maan matkaajan elämän todellisuudessa olevan täynnä kamppailuja ja ongelmia, yksinomaan jo sen ajan johdosta, jossa elämme.

Jos minusta ei tänään vieläkään tunnu aivan erinomaiselta, ei se millään tavoin vähennä tämän päivän merkitystä ja asemaani niin tässä elämässä kuin ei hengellisessä maailmassakaan. Omalla tavallaan kaiken itkun keskellä ylistän yksinäisyyttäni, toivottavasti rajallista, alkaessani syvällisesti käsittää kaiken tarkoituksen, joka itseltäni niin kuin monilta kohtalotovereiltani on ollut aivan kuin salassa, piilossa. Milloinkaan ennen en elämässäni ole kokenut tietynlaista todellisuutta niin maallisen kuin hengellisenkin elämän suhteen. Me olemme eläneet, osittain saamamme opetuksen mukaisesti, eräänlaisessa ideologian maailmassa, missä kosketuspinta todellisuuden ja aidon kristillisyyden kanssa on jäänyt melko ohueksi tai rajalliseksi. Me itsekään sitä käsittämättä antauduimme mitä erilaisimpien persoonien ja ideologioiden kuljetettaviksi ja hallittaviksi, kuka vähemmän, kuka enemmän. Kaiken keskellä hiljainen varottava Hengen ääni sai aikaan ristiriitoja, jotka joillekin olivat kestämättömiä. Jokin sisimmässä mäkersi kaiken uuden ja valtaosaltaan kristillisen totuuden alla istuessa. Suurin osa kuulemastamme ja lukemastamme oli totta, niin ja aamen! Mutta joukkoon ujuttautui vuosien kuluessa entistä suurempi määrä inhimillistä, järkiperäistä käsiteaineistoa, joka oli tuon meidän mäkerryksemme aikaansaajana.

Kuinka pitkälle Henki varoittaakaan meitä kaikkia, kärsivällisesti kolkuttaen sisimpämme portille! Hänen olemukseensa ei näytä kuuluvan kovinkaan voimallinen mielipiteisiimme puuttuminen. Murhetta toki tuotamme Hänelle koko elämämme ajan ratkaisuillamme ja väärillä asenteilla, joita meille suorastaan injektoidaan liukuhihnalla. Opetuksen alla ollessamme uuden ja erikoisen kuulemisen suoranainen himo saa meidät vastaanottavaisiksi vaikutteille, joista Sana meitä aina on varoittanut, mutta koska luemme sitä niin vähän, ei Henki pääse tarttumaan mieliimme painuneisiin varoituksiin, saadakseen ne loistamaan kirkkaasti loistavana punaisena valona!

Henki on murheellinen monista asioista elämässämme, erikoisesti erilaisista hengellisistä asenteistamme. Meidän tulee vain varoa, ettei Hän perusteellisesti ja lopullisesti murehduta itseänsä meidän tähtemme! Siksi kai nyt useat meistä aloittavat päivänsä yksinäisyyttään ja osittaista masentuneisuuttakin potien. Jos minulla olisi rinnallani juuri nyt mukava elämäntoveri, se todellinen kylkiluuni, jonka olemassaoloon itsepäisesti uskon vieläkin, tuskin kirjoittelisin tällaisista asioista ja aiheista! Rakastava Isämme on sallinut elämäämme kaikki nyt kohtaamamme asiat herätelläkseen meidät mitä erilaisimmista ideologian unista siihen todellisuuteen, mitä Hän itse omalla olemuksellaan edustaa. Me voimme oman itsemme varaan jättäytyneinä kulkea koko elämämme lävitse mitä erilaisimmissa unikuvissa, näkemyksissä, ideologioissa, jotka eivät kosketa sitä todellisuutta, johon iankaikkinen Isämme meidät on tarkoittanut esikuvassaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

Herramme ei kiellä mitään hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat. Ei erikoisella tavalla parempina kuin muut ihmiset, vaan oikean asenteen omaavina, tietäen ja tunnistaen totaalisen riippuvaisuutensa siitä Elämästä, jossa meidät on tarkoitettu elämään. Meidän on elettävä persoonina Persoonassa!