Social Icons

Pages

torstai 30. kesäkuuta 2016

Juoskaamme raittiina!


”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).


”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä…”

Itsekuri, mitä se todella on, ja miksi tästä käsitteestä ei juurikaan ole puhuttu eikä puhuta? Siitä ensi kerralla!

Näin lupasin eilen, enkä todella käsittänyt kuinka vaikeasta aiheesta on kysymys! Olemme tekemisissä aivan elämän perusasioiden kanssa, ja siten ei lyhyessä hetkessä voida julkituoda kuin vain joitakin pintavaahtoja. Mielessäni alkoi kuitenkin pyöriä yksi tämän ajan vakavimmista ongelmista ja haluan kirjoittaa siitä jotakin.

Ihmisen yksi perustarpeista on tulla hyväksytyksi ja huomioiduksi sellaisena kuin hän on. Yhteisöllisyys on kaikista yrityksistä huolimatta jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle. Siten keskuudessamme on aina vain lisääntyvä joukko läheisiä, jotka aivan oikeutetusti kokevat tulevansa laiminlyödyiksi – ehkä aivan liiallisesti hengellisissäkin piireissä. Ei ole aikaa läheiselle, ei voimavaroja kuin vain oman huushollin hoitamiseen!

Ihminen etsii siten elämäänsä tarkoituksellisuutta ja aivan oikeutettua tyytyväisyyttä, hyvää oloa. Mutta missä kulkevat rajat näillä alueilla, ja miten ymmärtää Paavalin kuvaus itsensä hillitsemisestä ja jopa kurittamisesta, kun meitä tuntuvat kurittavan aina vain laajemmat piirit! Tämä on todella vakava ongelma, ja koskettelen nyt vain pientä aluetta siitä.

Hyvinkin läheiset ihmiset, uskovaisetkin, ovat viime vuosien aikana puhuneet pelottavalla tavalla mietojen huumeiden puolesta ja toivoneet omaankin maahamme suvaitsevampia lakeja ja säädöksiä. Minä en ole mikään asiantuntija tällä alueella, mutta voin mitä suurimmalla varmuudella todeta kaiken takana hallitsevan ja vallitsevan totuuden.

Ongelman tai ratkaisun ydin ei ole sen paremmin tupakassa, alkoholissa kuin ei huumeissakaan! Jos jotkin huumeet sisältävät vähemmän ongelmia ja rasitteita kuin tupakka ja alkoholi, ei siitä huolimatta ole minkäänlaista terveellistä ratkaisua huumaavissa aineissa. Miksi?

Ongelman ydin on ihmisen sisimmässä, olemuksessa. Jokainen meistä kaipaa jotakin parempaa, turvallisempaa, läheisempää, onnea tuovaa. Tämä kaipaus ei ole väärä, mutta jos hyvää mieltä ja onnellisuutta etsii jostakin huumaavasta ja todellisuuden unohtamaan auttavasta aineesta, ei se pidemmällä tähtäimellä ole mikään ratkaisu kaipaukseemme, koska kehomme ja psyykemme omaa piirteen, joka aivan liian laajasti jätetään julki tuomatta: Me totumme kaikkeen aivan tahtomme vastaisesti, ja siksi eilinen lusikallinen on huomenna kauhallinen, ja lähivuosina ämpärillinen. Miettikäämme tätä ja perustelkaamme asenteemme sellaisella tavalla, että esim. nuorisomme kuuntelee meitä!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Hosumatta eteenpäin!



 ”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

Umpimähkä on yksi erikoisimmista suomenkielen ilmaisuista, ja se jää helposti soimaan mielessä. Siten se on toistunut moneen kertaan viime päivien aikana mielessäni. Umpi ja mähkä! Mutta pääasia on että käsitämme mitä se merkitsee.

Meillä on tarkoitettu olemaan selvä päämäärä ja suunta kaikessa hengellisessä toiminnassamme, aivan kuten juoksukilpailussa jokaiselle on selvää, tai ainakin tulisi olla, mitä reittiä pitkin on juostava sääntöjen mukaisesti. Voittaa voi vain noudattamalla yhteisiä periaatteita ja ennalta määrättyjä sääntöjä. Vauhti on todella tärkeä, mutta voimavarojen oikea arviointi on hyvin merkittävässä asemassa loppuun asti selviämisessä. Liiallinen alkukiri ja näyttämisen tahto voivat johtaa uupumiseen kesken kaiken. Voimavarat on siis jaettava oikealla tavalla, koska useimmiten ratkaisevaa on jaksaminen viimeisillä kilometreillä, jotka ovat kaikkein vaativimmat ja uuvuttavimmat. Kuten juuri nyt!

Ihminen tarvitsee siis missä tahansa kilpailussa melkoisen määrän tervettä järkeä ja suunnitelmallisuutta. Sen tahtoo veljemme Paavali tuoda korostetusti esiin kuvauksessaan. Kuinka väärin onkaan kaikki hengellinen toiminta ja ”juoksu” käsitetty kristikunnan historian aikana! Osa on katsonut tärkeimmäksi näyttävän käsien ja jalkojen heiluttelun ja ikään kuin varjonyrkkeilyn, vaikka onkin kysymys pitkän matkan juoksusta. Niinpä suuri osa ns. kristittyjä on tahtonut pysyä yleisön näkyvissä ja huomion kohteena. Se on mahdollista vain pysymällä lähtöalueella, missä väkijoukot istuvat tai seisovat. Millainen pölypilvi leijaileekaan tämän paikallaan juoksevan joukon ympärillä, saaden katsojat köhimään ja hieromaan silmiään. Ei auta mitään lähettäjän huuto ja kehotukset reitille lähtemisestä, koska osa katsojista ymmärtämättömyyttään hurraa paikallaan tallaajille! Suosionosoitukset merkitsevän nyt kaikkea tälle ”hurahtaneelle” joukolle, jolle päämäärän merkitys on täydellisesti kadonnut!

Huh, huh, alkaa aivan hengästyttää tässä kotikatsomossa, etenkin kun seuraa sitä joukkoa, joka riemuiten lähti liikkeelle kovempaa kuin mihin riittää rahkeita! Lähtövauhti oli aivan hirveä, ja nyt jo suuri osa on kieli suusta roikottaen romahtanut uupumuksesta tien sivuun. Ensiapu ei riitä kaikille lähes infarktin kokeneille, ja siten tien vieri on täynnä loppuun asti uupuneita, alkumetreillä! Ei, ei ja ei! Kuinka ihmiset voivatkaan sellaisella tavalla käsittää väärin hengellisen elämän kilvoituksen ja tarkoituksen! Hengästyttää niin että täytyy siirtyä lohdullisempiin asioihin!

Todellisessa, aidossa ja mielekkäässä hengellisessä kilvoituksessa ei tunneta käsitettä umpimähkään, mikä edellisen kuvauksemme perusteella näyttää olevan useimpien kirvoittelevien tunnussana!

”Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen…”

Meidän päämäärämme ja tarkoituksemme ovat siis jotakin niin tärkeää, että se on kaiken maallisen tarkoituksellisuuden yläpuolella. Me olemme matkalla katoamattomaan, ainoaan todella pysyvään ja iankaikkiseen. Miksi? Koska mekin olemme katoamattomia, iankaikkisia!

”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä…”

Itsekuri, mitä se todella on, ja miksi tästä käsitteestä ei juurikaan ole puhuttu eikä puhuta? Siitä ensi kerralla!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ei umpimähkään!




”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

Jumalan maailmassa ei tekeminen ole pääasia, vaan oleminen! Mitä olen minä, mitä olet sinä? Se on tärkeintä, ja siitä meidän on otettava selvä jo tämän elämän aikana!

Useimmille tämän maailman ihmisille ei ole tärkeintä laatu, vaan määrä. Joka haluaa rikastua, ei milloinkaan saa kerättyä kylliksi, vaan mitä useampi numero tarvitaan ilmoittamaan hänen varallisuutensa, sitä suuremmalla innolla hän pyrkii saavuttamaan lisää nollia luvun perään. Miten hän sen aikaansaa, kadottaa merkityksensä, koska hänelle tarkoitus pyhittää keinot! Tekstimme tuo kuitenkin eteemme jälleen kerran jotakin aivan väistämätöntä ja elintärkeää. Se korostaa meille oikeanlaisen tiedostamisen merkitystä. Meidän Esikuvamme korostaa itsessään ominaisuutta: ”MINÄ OLEN!” Hän ei ole eikä tee mitään umpimähkään, vaan kaikki Hänessä ja Hänen luomisessaan on juuri sitä mitä se on! Samaa odotetaan meiltä päivittäisessä elämässämmekin.

”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” (Saar.7).

Itsekin olen todennut saman uskonvuosieni aikana kaikkialla, missä sitten olen liikkunutkin. Ihmiselle ei tällä alueella laatu ole tärkeintä, vaan runsas toiminta ja epämääräisen saavuttaminen. Hän suorastaan rakastaa, niin, mitä?

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Voi hyvänen aika sentään, kuinka ajankohtainen Kreikka onkaan vielä meidänkin päivinämme! Missä tapahtuisikaan kaikki tekeminen ja oleminen näin umpimähkään kuin siellä, missä on paljon puhetta ja inhimillistä pohdintaa, kaikki ohitse jumalallisen suunnitelman! Ihminen puskee läpi harmaan kivenkin, umpimähkään, haluamatta sitoutua niihin periaatteisiin, joiden kautta hän voisi saavuttaa jotakin, ei umpimähkään, vaan jumalallisen tahdon mukaan.

”Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä…” (Apt.17).

Saman haluaa Paavali kuuluttaa meillekin tässä ajassa. Me emme löydä Herraamme umpimähkään, mutta ehkä kuitenkin inhimilliselle mielelle käsittämättömällä tavalla. Me, jotka olemme niin täynnä itsetietoisuutta ja tästä maailmasta omaksuttua viisautta, joudumme niin lähellä Olevaa etsimään hapuilemalla!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juoskaa niin kuin hän!

”Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2.Kor.3).

Sanantutkistelumme saa meissä aikaan melkoisen avuttomuuden tunteen! Mitä enemmän luemme Sanaa, sitä selvemmin käsitämme täydellisen riippuvaisuutemme Herrastamme. Me tarvitsemme koko elämämme ajan kasvua ja muuttumista, mutta se ei tapahdu omasta voimastamme tai ponnisteluillamme.

Omavoimaisuus saa meidät kiinnittämään katseemme meitä miellyttäviin henkilöihin, joiden elämässä Jumalan tahto näyttää tapahtuvan esimerkillisellä tavalla. Me projisoimme itsemme ja olemuksemme näihin ihmisiin, uskotellen itsellemme kunnioittavamme ja palvovamme näitä henkilöitä, tai enemmänkin Jumalaa heidän kauttaan. Siten me pakenemme sitä prosessia, johon Herramme on meidät tarkoittanut – me haluamme voittopalkinnon, jotakin todella hyvää ja kaiken maallisen vaivan korvaavaa, käsittämättä ollenkaan sitä vaivaa ja harjoittelua, joka sisältyy kaikenlaiseen kilpailuun!

”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

”Juoskaa niin kuin hän!”

Meihin ei siis halua iskostaa halua olla ensimmäinen ja suurimman kunnian saava! Voittopalkinto on meidän, jos juoksemme samanlaisella innolla ja innoituksella kuin ensimmäisen sijan saavuttava! Meidän olemuksemme ja kehomme eivät kehity ja muutu oikealla tavalla ilman aitoa ja todellista harjoitusta. Kuka tahansa voi hetken huitoa käsiään ja heilutella jalkojaan, antaen itsestään mahdollisimman hyvän kuvan. Tämä ei miellytä Herraamme, joka haluaa muuttaa meidät joka suhteessa kaltaisekseen. Myöskään ei meitä auta erityisten henkilöiden korostaminen ja jalustalle nostaminen.

”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” (1.Kor.3).

Kaikki siis kehittämään hengellisiä lihaksia Jumalamme järjestämissä treeneissä!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Saman kuvan kaltainen!




”Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2.Kor.3).

Koko elämämme on muuttumista muuttumisen jälkeen! Mutta ei ole ollenkaan samantekevää miten ja miksi me muutumme! Mikään ympärillämme ei näytä pysyvän entisenä, ja päivä päivältä joudumme yhä enemmän vilkuttamaan jäähyväisiä entiselle, tutulle maailmallemme ja olotilallemme. Kaikki tämä viestittää meille sellaisen muuttumisen tarpeesta ja välttämättömyydestä, joka tuodaan julki lainauksessamme.

Meidän tulee todella varoa, ettemme joudu aivan vääränlaisiin kehityskulkuihin ja prosesseihin, jotka saavat meidät siinä määrin muuttamaan olemustamme ja näköämme, että jossakin vaiheessa jopa Herramme joutuu toteamaan meidät vieraiksi ja muukalaisiksi, ei tälle maailmalle, vaan Hänelle!

”Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.” (Matt.7)

”Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.”

Me tunnemme siis oman joukkomme sen elämästä elämästä, samannäköisyydestä, sukulaissuhteesta joka näkyy jokaisen todellisen jumalanlapsen piirteistä! Meidän tulee siis ylitse kaiken varoa muuttumasta väärien ihmisten näköiseksi, sillä valinnoillamme on todella ratkaiseva merkitys olemuksellemme, jonka tulee olla tuttu Herrallemme!

”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.”

Ei siis ole ollenkaan samantekevää mitä ja miten me katselemme! ”Kuin kuvastimesta!” Pitäkäämme huoli siitä, että tämä peili on aina edessämme!

”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.” (Jaak.1).

Tärkein ei siis ole omakuvamme, vaan Jumalamme kuva, ei vain peilissä, vaan todellisuudessa!
Kuinka tärkeäksi onkaan Sana tullut meille!
 

Sample text

Sample Text

Sample Text