Arka tunto!

”Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes.66).

Näin sanoo Herra, taivaan ja maan Luoja, asettaen arvojärjestyksen, joka on ihmisymmärrykselle täysin käsittämätön, mutta kuitenkin uskossa vastaanotettava. Lainauksemme loppuosa alkoi soida sisimmässäni juuri herätessäni:

”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.”

Millainen ilosanoma, millainen Evankeliumi meille nimenomaan tässä ajassa, jossa ihminen etsii entistä suuremmalla innolla ja voimalla valtaa ja kunniaa, siten pakostakin katsoen alaspäin heikommassa asemassa olevia! Siitä selvin esikuva on se, että muutama kymmen ihmistä omistaa saman verran kuin puolet maailman köyhemmästä väestöstä!

Ihmiselle ei mikään näytä olevan mahdotonta, etenkin kun kuulemme suunnitelmista monistaa kolmiulotteisella kopiokoneella ihmisen osia! Itse aikanaan konttasin asuntomme lattialla rakennellen kidekoneita ja yksinkertaisia transistorilaitteita, harmitellen suuresti aikaansaamiani vääriä kytkentöjä, jotka polttivat melkoisen määrän transistoreja. Armeijassa minut koulutettiin sähköttäjäksi ja liityin pian radioamatööreihin, kuitenkin kyllästyen kaikkeen mikropiiritekniikan kehittyessä ylitse teknisen käsityskykyni. Miten kaikki onkaan tänä päivänä, vanhankin älypuhelimen pystyessä uskomattomiin suorituksiin, saati sitten ajatellen tähänkin tietokoneeseen kytkettäviä muistitikkuja, jotka pystyvät tallentamaan moninkertaisesti enemmän kuin mitä pystyisin kirjoittamaan kymmenien elämien aikana! (Satojen?). Ja koko laite on pikkusormen kynnen kokoinen!

Mitä luimme lainauksessamme?:

”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.”

Sisältäisivätköhän nämä sanat jotakin meillekin suhteessamme toisiin ihmisiin?

Niin surullista kuin se onkin, kaikki inhimillinen viisaus ja järki aikaansaavat tekijöitä, jotka peittävät Jumalan Kasvot ja koko Hänen olemuksensa ja tahtonsa synkkien pilvien ja sumun taakse! Ihminen itse asettuu luojan asemaan käsittämättä ollenkaan olevansa kykenemätön luomaan mitään alkuperäistä, alkuainetta. Hän rakentelee mielettömästi lisääntyneen tietonsa ja taitonsa kanssa kaikenlaista, josta aikanaan lattialla kontaten ja elinikäiset polvivaivat saaneena en osannut edes kuvitella. Jos kaikesta olisi tuolloin kerrottu minulle, olisin ollut vaikka valmis vannomaan kaiken tuollaisen olevan vain mielikuvituksen tuotetta, samoin kuin kuuhunkin meneminen!

Me kaikki, kukin omalla tavallaan, saamme kokea kaiken tämän tuloksen.

”…ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät, koska ei kukaan vastannut, kun minä kutsuin, koska he eivät kuulleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle otollista. Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ’Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne!’ Mutta he joutuvat häpeään.” (Jes.66).

Mitä tekemistä on tieteellä ja henkisellä kehityksellä veljeyden ja vihan kanssa? Kaiken takana on tieteellissävyinen ja ihmisviisauteen perustuva henkivalta, joka aikaansaa aivan uskomatonta narsismia uskovaisissakin piireissä. Kun hyljätään Jumala niin Rakkauden Lähteenä kuin Luojanakin, asettuu ihminen omalla järkeilyllään, itse sitä lainkaan huomaamatta, luojan virkaan muiden ihmisten opettajana ja opastajana edellisen lainauksemme mukaisesti!

Mutta mikä on Herran Itsensä vastaus?:

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani, uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla. He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin; he syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa. He sanovat: "Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä.” (Jes.65).

Jatkaisimmekohan kirjoittamista näistä ”pyhistä”?

Päivä vain!

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt.6).

Millainen elämänohje asetetaankaan tässä eteemme! Mikään inhimillisen mielen luoma ohjeistus ei yllä lähellekään sitä kaikkea, mitä lainauksemme tahtoo meille sanoa ja antaa! Kuinka voikaan olla mahdollista, että niin pintapuolisesti suhtaudumme näihin sanoihin, unohtaen kuka ne on lausunut ja mikä niiden pohjimmainen tarkoitus on. Kaiken takana on Rakkaus, Pohjaton Rakkaus, joka ajattelee ja on aina ajatellut meidän parastamme, ei vain tässä ajassa, vaan tulevassa hengellisessä maailmassa, joka eräänä hetkenä on konkreettisempi ja todellisempi kuin tämä nykyinen olotilamme! Hän, joka nämä sanat lausui, on tulossa noutamaan meidät luoksensa sinne, minne Hän on valmistanut meille asuinsijan.

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt.24).

Me siis odotamme Herramme tulemusta, joka on jokaisella henkäyksellämme ja sydämenlyönnillämme aina vain lähempänä, mutta silti edessäpäin! Millaiset toimenpiteet kaikki tämä siten sisältääkään meille, ei huomenna, vaan tänään! Kuinka petollisella tavalla ajatuksemme ja odotuksemme karkaavatkaan tulevaan, huomiseen tai vielä kauemmaksi, saaden meidät elämään tulevassa, kun juuri tämä päivä on kaikkein tärkein päivämme hetkestä hetkeen! On kysymys valmistautumisesta tulevaan, ja koska me emme tiedä aikoja ja hetkiä, jotka jo ennen aikojen alkua on kohdallemme säädetty, on tämä päivä ja tämä hetki tärkeimmässä asemassa koko elämässämme! Todellisuudessa ei ole kysymys valmiudestamme huomenna tai ylihuomenna, vaan juuri nyt!

Me voimme elää vain tätä päivää, tätä hetkeämme, ja juuri tästä hetkestä meidät ajallaan kutsutaan kohtaamaan Jumalamme!

”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Luuk.12).

Millainen tärkeys sisältyykään Herramme sanoihin:

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva… Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta” (Luuk.17).

Kuinka jokapäiväiseltä tuntuukaan elämämme, ei vain välillä, vaan enemmänkin koko ajan, kaiken vyöryessä eteenpäin edellisen lainauksemme kuvaamalla tavalla! Mutta juuri tähän jokapäiväisyyteen ja selvään kärsimättömyyteen sisältyy salaisuus, joka tulee julki ajatuksessa Nooasta ja Lootista! Oikeastaan ei taida puuttua mitään ajanmerkkiä kertomaan meille mistä todella on kysymys! Siksi palaa hengellisellä taivaalla tulisena teksti:

”…niin hän taas määrää päivän, ’tämän päivän’, sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: ’Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.’” (Hebr.4).

Olemme kuulleet vuosikausien ajan, ettei ole sokeampaa ihmistä kuin se, joka puristaa silmänsä kiinni ja väittää auringon lakanneen paistamasta. Voimme kuitenkin todeta vielä sokeammaksi sen, joka ei käsitä missä päivässä todella elämme! Herramme on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä, loppuun asti, mutta kuulemmeko todella mitä Hän tahtoo sanoa meille puhuessaan tästä päivästä?

”Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!” (Ps.118).

Ystävällistä puhetta! 2

”Ja hän asetti sotapäälliköitä kansalle ja kokosi heidät luoksensa aukealle kaupungin portin eteen ja puhui ystävällisesti heille ja sanoi: ’Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.’ Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin.” (2.Aik.32).

Millainen lohdullinen ja totuudellinen sanoma kuuluikaan Juudan kuninkaan suusta! Kansa oli selvässä ahdinkotilassa, kykenemättömänä näkemään mitään inhimillistä toivoa. Emmeköhän mekin ole samankaltaisessa tilanteessa hengellisessä taistelussamme? Mutta keneen ja kenen puheisiin voimme luottaa tässä mitä petollisimmassa ajassa? Kenestä ja mistä meille puhutaan ja mitä halutaan opettaa meille? Tänä aamuna mieltäni liikuttavat erikoisesti sanat:

”Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin.”

Nämä sanat lausuttiin mitä toivottomimman tuntuisessa tilanteessa, mutta mikä on tärkeintä, ne eivät kohdistaneet kansan huomiota inhimillisiin asioihin, ei kuninkaaseen tai hänen sotaherroihinsa, vaan heidän Ainoaan Toivoonsa, Itse Kaikkivaltiaaseen Jumalaan! Minulta aikanaan kiellettiin puhuminen ja kirjoittaminen ja kautta koko Euroopan levitettiin viestiä, kuinka kirjoittajan puheet ja tekstit aikaansaivat tavatonta vahinkoa Jumalan valtakunnalle ja sen asialle!

Kuinka monta vuotta elinkään eräänlaisessa masennuksessa ja alennustilassa, ulosheitettynä, tai paremmin ulos savustettuna! Kun tarpeeksi moni lausuu tuomionsa, on se helppo tehdä uskottavaksi laajoissakin piireissä, saati sitten sen kohteelle itsellensä! Kuinka erilaiselta kaikki näyttääkään nyt, kun olen kuunnellut kymmeniä vanhoja kokouksiamme! Mitä muuta häpeäisin kuin vain omaa epäuskoani, jota lukemattomat ”ns. ystäväni” riensivät tukemaan ja vahvistamaan! Jo vuosikymmeniä sitten Herra itse varoitti puheitteni ja kirjoitusteni välityksellä meitä kaikesta siitä, minkä tulokset nyt ovat selvääkin selvempänä edessämme!

Kansa kuuli ja uskoi kuninkaansa sanoja, koska ne sisälsivät sanoman Itse Jumalalta, kiinnittäen kansan huomion ainoaan Todellisen Avun Tuojaan! Hiskia oli vain tavallinen ihminen olemukseltaan, vajavainen ja puutteellinen, mutta puhui oikeat sanat oikealla ajalla. Saman on aikanaan Herramme tehnyt kirjoittajankin kohdalla kaiken inhimillisen vajavaisuuden keskellä! Hän on ollut sitä mitä on, mutta kuitenkin välikappaleena julistukselle, joka ei missään kohden ollut lähtöisin hänestä itsestään!

”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä.” (1.Joh.3).

Ystävällistä puhetta!

”Ja hän asetti sotapäälliköitä kansalle ja kokosi heidät luoksensa aukealle kaupungin portin eteen ja puhui ystävällisesti heille ja sanoi: ’Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.’ Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin.” (2.Aik.32).

Olemme tahtomattammekin mitä suurimmissa hengellisissä taisteluissa, joissa punnitaan koko olemuksemme ja sen päämäärä. Kuningas Hiskia aikanaan kokosi kansan eteensä rohkaistakseen sitä inhimillisesti toivottoman vastakkainasettelun edellä. Millaisen tilanteen edessä olemme me olleet ja olemme edelleenkin? Mitä kuulemme ja näemme? Kuulemmeko kovaäänistä ja kovia vaatimuksia sisältävää sodanjulistusta, vai rohkaisevaa, ystävällistä puhetta kaikesta tilanteen kriittisyydestä huolimatta? En voi mitään sille, että lainauksemme Jumalan Sanasta soi korvissani kovin poikkeavalla tavalla verrattuna kaikkeen kokemaani ja kuulemaani.

Sotatilassa ihminen helposti alkaa suhtautua kaikkeen hyvin sotaisella asenteella, pyrkien kätkemään kaikki omat pelkonsa ja todelliset ajatuksensa kovan ja kaikkea uhmaavan asenteen taakse. Se tulee ennen kaikkea julki hänen sanoissaan ja esiintymistavassaan. Mutta onkohan ns. kristillinen seurakunta omaksunut aivan liian paljon tapoja ja asenteita maallisesta elämästä?

Katsellessamme kaikkea ympäristössämme tapahtuvaa voimme havaita tässä ajassa kaksi aivan uudella tavalla kärjistynyttä suhtautumista ns. hengelliseen sotatilaan. Kaikki välimuodot ovat hämmästyttävän harvinaisia näiden ääri-ilmiöiden keskellä. Toinen laita hyräilee ja hymisee melko äänekästäkin tuutulaulua aikaansaaden viisaidenkin neitseiden uneliaisuutta, toistaen samaa säveltä ja sanoitusta: ”Rauha, rauha, ei hätää mitään! Kaikki on niin kuin aina ennenkin! Nuku, nuku lapsonen, tuuti, tuuti lullaa!” Kukapa osaisi pitää näin kaunista hymniä jonakin pahana asiana, koskapa kuulijoita ja hyväksyntää riittää!

Toinen laita on selvästikin edellisestä erottuva suurien äänentoistolaitteidensa vaikutuksesta, jotka suoltavat katkerasävyistä ja korvia huumaavaa ”herätyssanomaa” kaikkea väärää ja vihamielistä vastaan esiripulla leimutessa ”helvetintulet”. Eikö tämä ole selvästikin sopivaa ns. lopunaikaan, kaiken totutun alkaessa olla historiaa? Kumpikin laita tuntuu niin oudolta ja vieraalta todellisen jumalanlapsen silmissä ja korvissa, että on todella vaikeata toteuttaa jumalallista linjaa!

”Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.” (Jer.17).

Suurin osa kaikesta näkemästämme taitaa olla lihan käsivarsia, koska julistuskaan ei löydä jumalallista tasapainoa! Mitä sitten tulee julistaa tässä ajassa?

”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.’” (Jes.40).

Missä ja milloin saamme kuulla ystävällistä puhetta ja lohdullisia sanoja? Miksi sellainen murheellisuus on päässyt vallalle sielläkin, missä ankarin taistelu on vielä toteutumatta? Millaisia kompastuskiviä ovatkaan kuvaamamme kaksi äärilaitaa koko maailmalle, aikaansaaden sanoin kuvaamatonta epävarmuutta ja neuvottomuutta. Taidamme jäädä varjoon jopa maallisen kuningas Hiskian sanojen ja asenteiden edessä!

”…sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa.”

Poistakaa kompastuskivet! 5

”Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä. Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes.57).

Olemme puhuneet kompastuskivistä ja niiden ihmiskasvoista. Kuunneltuani Ensimmäistä Mooseksen kirjaa jäivät sieltä mielessäni soimaan kaksi sanaa: ”Naisen kuvaa”.

”Ja minun Herra silloin käski opettaa teille käskyt ja säädökset, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne. Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa - ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa, ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa, ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa; ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla. Onhan Herra ottanut teidät ja vienyt pois rautapätsistä, Egyptistä, että teistä tulisi hänen perintökansansa, niinkuin nyt on tapahtunut.” (5.Moos.4)

Koko kansan muistissa oli kultainen vasikka ja sen aikaansaamat seuraukset. Kansalle ei kuitenkaan juuri ollenkaan valjennut sen lyhyt muisti ja aivan kuin itsestään tapahtuva kaiken väärän toistaminen, osaksi arkipäivän turruttavan vaikutuksen johdosta. Kuinka kärsimätön olikaan tuo kansa kaikista kokemistaan Jumalan ihmeistä huolimatta! Miten on meidän suhteemme Uuden Liiton uskovaisina, olemmeko me sen kummallisempia ja parempia? Emmehän kai toki me sivistyneinä ja menneistä virheistä oppineina voi syyllistyä minkäänlaisen epäjumalan kuvan muodostamiseen, edes mielessämme, ajatuksissamme?

Olemme läntisen kristillisyyden edustajina kuulleet tarpeeksi moneen kertaan, että todellisuudessa jokainen asia, joka mielessämme  on tärkeämpi kuin Jumala ja Hänen tahtonsa, on oman tahtomme ja mieltymyksemme luoma epäjumala! Se tulee esiin Uuden Testamentin puolella todella vakavana todisteena kaikenlaista väärää palvontaa vastaan.

”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room.1).

Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, miksi sitten emme saa näin valistuneina ihmisinä tehdä edes ihmisen, miehen tai naisen näköistä kuvaa tästä muuten niin näkymättömästä Luojastamme? Kultaiset vasikat ja erilaiset matelijat – emmehän toki edes ajattele jotakin sellaista!

On vain yksi ainoa mahdollisuus nähdä näkymätön Jumala samalla tapaa kuin mitä luemme Johanneksen Evankeliumista:

”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh.14).

Herramme ei enää ole näkyvällä tavalla keskellämme, mutta se Jumalan kuva jonka voimme tänään nähdä, perustuu Herran Jeesuksen Kristuksen Ruumiiseen, joka koostuu lukemattomista, aidoista ja todellisista jumalanlapsista. Itsessään tämä todellisuus tekee tyhjäksi kaiken ihmispalvonnan, kohdistuu se sitten johonkin mieheen tai naiseen!