...maailman ruhtinas tulee

”…sillä maailman ruhtinas tulee,

ja Minussa hänellä ei ole mitään.”

(Joh. 14)

Maaliskuu 2010

”Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saar. 8:9)  

      ”Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa…”(Gal.2:4)

”Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.” (Gal. 4:17).

Henget eivät kuole eivätkä poistu keskuudestamme. Niiden valtias panee ne toimintaan uusissa yhteyksissä ja uusissa ihmisissä, sen jälkeen kun edellinen tilanne on vanhentunut ja entinen asumus jättänyt tämän maailman. Tätä eivät halua nähdä jälleensyntymiseen uskovat ihmiset, jotka kuuntelevat henkien kertomuksia edellisten asumustensa elämästä. Sielut eivät siis tule uudelleen tämän maan päälle, vaan ainoastaan heitä vallinneet henget!

Kautta aikojen on tuo Saarnaajan kirjan kohta puhutellut minua: ”…aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” Jumalan perimmäinen tarkoitus ihmistä kohtaan on, että hän eläisi rauhassa kaikkien muiden luotujen kanssa ja suojelisi tätä asuinpaikkaamme kaikin mahdollisin tavoin. Aivan alusta lähtien ihminen kuitenkin valitsi vapaudessaan mahdollisuuden, joka vei hänet vallan ja hallitsemisen tielle. Emme ole sitä oikeastaan koskaan tulleet ajatelleeksi, mutta koko ihmisen itsekorostus ja oman tilan laajentaminen perustuu juuri siihen minkä saarnaaja tuo julki.

Mistä tämä kateuden ja vallanhimon henki pääsi ihmiskuntaan käsiksi jo ensimmäisten ihmisten keskellä, on useimmille täysi arvoitus. Me tiedämme kuitenkin, että kysymys oli itse pimeyden valtiaan tulosta ihmiskunnan keskuuteen Kainin hahmossa. Kain oli Johanneksen kirjeiden mukaan paholaisesta, pahasta. Tämä veljen murhaajan henki on siitä lähtien riehunut maan päällä.

Me voimme katsella taaksepäin ihmiskunnan veriseen historiaan ja uskomme oppineemme jotakin uutta ja parempaa. Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että me elämme mitä suurimmassa elämänvalheessa uskotellessamme itsellemme tällaista. Itse olen ollut osallinen toimintaan, jonka uskottiin johtavan kaikki todelliset jumalanlapset yhteen aidossa rakkaudessa ja yksimielisyydessä. Jumalan Hengen avulla julistimme niin selvää Jumalan Sanaa ja Hänen tahtoansa, kuin vain ajatella saattaa, eikä opetuksessamme ollut mitään aihetta tai lähtökohtaa jollekin sellaiselle, mitä kautta vuosien saimme kohdata läheisissäkin ihmisissä. Jumalallinen alkuperä ja tarkoitus eivät miellyttäneet useimpia ihmisiä, jotka vuosikymmenisen historian todistuksen perusteella vain etsivät itselleen erityisasemaa Jumalan kansan keskellä, ja jatkavat samalla linjalla saman hengen vallassa.

Miksi meidän on niin vaikea uskoa ja aivan käytännössä tiedostaa henkien vaikutus keskuudessamme? Jumalan Henki ei totisesti tiedossamme olevien totuuksien pohjalta voi vaikuttaa sellaista, mille olemme todistajia. Hänen ensisijainen tehtävänsä on kirkastaa Herra Jeesus Kristus. Kaikki ohitse tämän tarkoituksen menevä on joidenkin muiden henkien vaikuttamaa. Jonkin tietyn opetussuunnan tai palvelustehtävän tunnistaminen ja merkittävänä pitäminen ei vielä ole todiste mistään todellisesta sisäisestä muutoksesta tai jumalallisesta elämästä. Kysymys kuuluu vielä tänäkin päivänä: ”Mitä te arvelette Kristuksesta?”

Jonkun suuren jumalanmiehen saarnojen lukeminen tai kuunteleminen ei sinänsä tee meistä millään lailla eroavia suurista massoista. Kuka tahansa voi lainata tällaisia kirjallisia tai nauhoitettuja puheita ja esiintyä aivan yhtä viisaana kuin alkuperäinen puhujakin, mutta kysymys kuuluukin, onko tuo puhe vielä meidän suussamme jumalallinen totuus, onko se meissä eläväksi tekevänä voimana, joka on muuttanut meidät ja tuonut Herran Jeesuksen Kristuksen elämän meihin?

Kautta aikojen keskuudessamme pyrittiin arvostamaan jokaista suurien jumalanpalvelijoiden palvelustehtävän tunnustavaa henkilöä ja tietyt puheenparret suuhunsa ottanutta, riippumatta siitä mikä oli hedelmä hänen toiminnastaan ja millaiset henget hänessä vaikuttivat. Itse olin välillä suorastaan peloissani kohdatessani joitakin saarnamiehiä, joista sisimmässäni vallitseva hiljainen ääni selvästi varoitti. Mielessäni oli koko ajan ensimmäinen suuri itselleni paljastunut hengellinen totuus: ”Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jes. 42:8) ”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna.” (Jes.48:11). Jumalan Henki minussa teki minut todella usein levottomaksi juuri näiden Jesajan kohtien perusteella. Tarkastellessani kaikkea juuri tällä hetkellä vallitsevan tilanteen valossa, koskettaa erikoisesti ajatus epäjumalista ja Herran Nimen häpäisemisestä.

Ei ole kauankaan siitä, kun osallistuimme hetken aikaa eräisiin tilaisuuksiin, joissa suorastaan suitsutettiin ihmiskunnialle, ja mukanamme oleva sisar totesi jälkeenpäin: ”Oli se hyvä että pääsimme niin pian pois sieltä, sillä siellä oli kultainen vasikka!” Itse kirjoitin aikanaan pitkän selvityksen kultaisista vasikoista, joita keskuudessamme on pystytetty aina vain uudelleen, entistä näyttävämpinä ja vakuuttavampina. Pystyttäjät eivät todennäköisesti tiedä mitä tekevät, koska selvästi ovat vieraiden henkien vaikutuksen alaisia.

Yhä edelleen voin todeta sydäntä särkevällä tavalla sen, kuinka suuri määrä ihmisiä on tullut mukaan hengelliseen toimintaan vuosikymmenien ajan, mutta selvä korostus on jossakin muualla kuin siinä, mikä on Pyhän Hengen tehtävä. Ihmisten huulilla ei ole tuo ainoa lunastava Nimi, jonka ohella ei ole meille mitään muuta nimeä annettu. Pelastusta ei ole missään muualla, ei kenessäkään perheenjäsenessä Jumalan valtakunnassa, mukaan lukien Paavali ja apostolit; ei edes Pietarissa tai Eliassa, jotka hekin olivat vain ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin mekin. Todellisen jumalanlapsen tunnustus voi perustua vain tuohon ylitse kaiken olevaan nimeen: Jeesus!

Pimeyden henget ovat paremmin selvillä näistä asioista kuin useimmat uskovaisen nimellä kulkevat. Jeesus ja apostolit joutuivat vaientamaan henkien todistukset, koska se ei sopinut jumalalliseen suunnitelmaan. Skeuaan vaeltavat loitsijat vannottivat henkiä Paavalin nimeä hyväksi käyttäen, mutta joutuivat kokemaan karvaan pettymyksen kuullessaan: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Voisinko tässä kohden kuuluttaa Herran Nimessä ja Hänen Henkensä valtuutuksella, että sama pätee vielä tänäkin päivänä. Jeesuksen tunteminen tietämisen tasolla ja jonkun suuren jumalanmiehen palvelustehtävään viittaaminen eivät merkitse Jumalan maailmassa yhtään mitään. Henget olivat selvästi tietoisia Paavalin uskovaisuudesta, joka tunnistettiin henkimaailmoissakin, mutta niin henkien kuin meidänkin kysymyksemme kuuluu juuri nyt tässä hetkessä: ”Mutta keitä te olette!”

Keitä olette te, jotka vuosikymmenien ajan olette suorastaan riehuneet Jumalan toiminnan keskellä saattaen Herran Nimenkin suoranaisen häpeän alaiseksi omilla näkemyksillänne? On julistettu toisenlaista evankeliumia, jonka ylle Paavali rohkeni julistaa kirouksen kahteen eri kertaan. ”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.”

Tässäkin kohden on mielessämme ollut liikaa Paavalin lausuma: ”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.”Fil.1) Tämä on yksi eniten väärinselitetyistä ja ymmärretyistä sanankohdista, kuten myös: ”Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.” (1.Kor.11) Ei tarvita kovinkaan paljon tervettä harkintaa tajutaksemme, että nämä Paavalin ilmaisut kuuluvat sarjaan: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” (1Kor. 10:11). Myös Uusi Testamentti sisältää ilmaisuja, jotka ovat tarkoitetut varoitukseksi eikä luvaksi vääryyteen. Paavali tekee kirjoituksissaan täysin selväksi puolueellisuuden haitallisuuden ja sen mukanaan tuomat suorastaan kiroukseksi olevat asiat. Hän ei siis ollenkaan puolusta puolueellisuutta, vaan antaa meidän ymmärtää, että siinä koetellaan uskomme pohja. Koetuksen kestäneet näkevät kaiken inhimillisen korostuksen ja vääristelyn ja kiinnittävät katseensa ihmisten sijasta uskonsa alkajaan ja täyttäjään Herraan Jeesukseen Kristukseen!

Kirous on kaikkien niiden yllä, jotka eivät pitäydy siihen julistukseen, josta Paavali oli osallinen Pyhän Hengen vaikutuksesta. Meidän tulee aina muistaa ja panna merkille, ettei Paavali puhunut mitään, mikä ei olisi ilmestyksen kautta hänelle paljastettu. Jos hän esitti joitakin omia ajatuksiaan, jumalallisessa sopusoinnussa, sanoi hän heti puhuvansa nyt itse.

Voidaksemme käsittää nykyisen tilanteen, ei meidän tarvitse vain selata Raamattujamme ja pohtia päämme puhki asioita, jotka jo itse asiassa Sana on meille paljastanut alusta lähtien. Oikeastaan riittää, kun avoimin mielin katselemme käytännön elämää ja historian todistusta menneistä vuosista. Todistetaakka on murskaava, niin merkittävä, ettei sitä voi kiistää minkäänlainen puolustaja tai oikeusistuin! Suorastaan pelottaa ajatella millaisia häpeällisiä asenteita ja tekoja sisältyy siihen historiaan, jonka olisi kuullun Jumalan Sanan perusteella tullut kirjautua erilaisena elämämme kirjoihin. Meillä ei ole mitään puolusteluja kaikelle vääryydelle ja väärähenkiselle julistukselle, jossa suussamme ehkä on ollut oikeita sanoja, mutta on tapahtunut väärässä hengessä. Ihmisiä ei ole pyritty vakuuttamaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, vaan jostakin suuresta jumalanpalvelijasta, mikä ei ole palvellut tämän kunniaa ja mainetta, vaan tuottanut hänellekin suuren häpeän. Oppia on siis julistettu, mutta ei ihmisten parhaaksi, heidän pelastumisekseen ja jumalalliseen voimaan ja elämään johtamiseksi, vaan heidän eristämisekseen kunkin julistajan tai opettajan palvelemiseen!

Miksi eivät nämä väärähenkiset ihmiset olisi voineet toimia Paavalin tavoin vaikuttamalla siellä, missä muut eivät vielä olleet liikkuneet? Sen sijaan nimenomaan minun työni kautta tulleet ihmiset seulottiin monissa seuloissa, jotka saattoivat heidät täydelliseen sekaannukseen. Olin jatkuvasti kuin Salomon tuomiolla, missä työni mukanaan tuomia sieluja kiskottiin eri suuntiin, valmiina antamaan miekan iskeä. En voinut muuta kuin raskaasti huokaisten pyytää armoa ja luopua rakkaista ystävistäkin, jottei näitä olisi halkaistu. Hengellinen kuolema oli jatkuvasti läsnä, ns. rakkaiden veljien ja sisarten toimiessa tiedostamattaan suoranaisina pyöveleinä!

Aikanaan meillä oli hyvä ja lämmin ystävyys vastapäätä asuvan romaanisisaren kanssa, kunnes kaksi vastapuolen sisarta kävi panettelureissulla hänen luonaan. Tämä käänsi hänet pois alkaneesta uskontiestä ja luottamuksesta. Pidin sylissäni kahta hänen pojistaan ja leikinkin heidän kanssaan. Mietin, olisiko kaikki toisin ilman noita pahanilmanlintuja, jotka tuskin ovat tietoisia mielettömyydestään? Kumpikin poika istuu nyt vankilassa taposta!

Meidän pieneltä näyttävät tekomme ja puheemme saattavat olla käännekohtia läheistemme elämässä. Voimme aivan oikeutetusti kysellä tällaisissa tapauksissa tekojemme seuraamuksista, jotka vasta iankaikkisuus on todella paljastava, kun teemme tiliä, emme niinkään kaikista teoistamme ja puheistamme, vaan niiden jättämistä jäljistä lähimmäistemme elämässä. Mitä me olemme tehneet ja jättäneet tekemättä, ei ole itseisasia sinänsä, vaan ajattelemattomuudessa tapahtunut vääryytemme on tuova tuomion yllemme seuraamusten tähden. Väärä evankeliuminjulistus, sellaisenaan, ei myöskään ole itseisasia, irralleen yhteydestään jäävä asia, vaan juuri tästä syystä meitä varoitetaan jokaisesta turhasta sanastakin, jonka vaikutuksiin emme pysty tarttumaan ja vetämään takaisin.

Suurin osa väärää vaikutustamme on peruuttamatonta meidän kannaltamme. Jumalan armo tulkoon kuitenkin kaikkien niiden lähimmäistemme osaksi, joita olemme tietämättämme ja tietoisesti haavoittaneet ja vahingoittaneet kaiken rakkaudellisuuden varjolla tapahtuneella vallanhimollamme. Me olemme olleet kuin kirjanoppineet ja fariseukset, jotka omalla tietäväisyydellään ja erinomaisuudellaan tukkivat tien Jumalan valtakuntaan, menemättä sinne itse ja estämällä sisään pyrkiviä.

Yhä uudelleen järkyttävä tosiasia, joka todistaa meitä vastaan, on minun nykyinen virkani ihmissuhdealalla. Kaiken inhimillisen ja jumalallisen järjen mukaan on suorastaan mieletöntä se, että olen asiantuntija henkisen väkivallan alueella. Suurin osa tietämystäni ja kokemustani perustuu työhöni ns. seurakunnallisessa ilmapiirissä. Me emme ilmeisestikään opi mitään laajakantoisemmin, vaan todellinen usko on harvinaisempaa kuin olemme halukkaita uskomaan.

On järkyttävää sekin, että meille merkittävin hengellinen johtajakaan ei katso tarpeelliseksi puuttua tähän kaiken tuhoavaan ongelmaan, vaan tietämättään antaa tukensa juuri niille henkilöille, jotka suurinta tuhoa ovat saaneet aikaan.

”Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen. Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.”

Minä olen liian halpa-arvoinen voidakseni rinnastaa itseni Paavaliin ja tähän hänen jäähyväispuheeseensa, mutta jossakin määrin tässä tuodaan julki minunkin sisimpäni ääni ja vakuuttuneisuus siitä, että Jumalan armon Sana on kykenevä suorittamaan meissä kaiken tarvittavan ilman ihmiskorostuksia tai ihmispalvontaa. Paavalilla oli aikaa vain kolme kuukautta tuota seurakuntaa varten. Minä toin julki sydämelleni laskettua kolmenkymmenen vuoden ajan. Kun nyt olemme asetetut vastakkain todellisuuden kanssa, on vieläkin joillekin ihmisille vaikea uskoa, että keskuudessamme olisi ollut ja on vieläkin julmia susia, jotka ovat hajottaneet lauman ja repineet ja raadelleet lukemattomia tuttaviamme ja vieraampiakin, mukaan luettuna minä ystävineni. Mainitessani muutaman pahimman hajottajan ja suoranaisen vihamiehemme, halusi yksi parhaista ystävistäni vieläkin nähdä heidät heikkoina matkakumppaneinamme, joita tällaisena arvostetaan korkeallakin tasolla.

Mikä meillä on näin pahasti vialla, ettemme rohkene edes Paavalin esimerkin mukaisesti kutsua pahaa pahaksi? Hän mainitsee nimeltä useita vastustajiaan, mitä me emme ole vielä tehneet. Hän tuo selvästi esiin senkin, että Jumalan tuomio on heidän yllään jo nyt. Jokainen juutalaisuuden nimeä kantava ei ole juutalainen, ja tältä etäisyydeltä olemme valmiita poistamaan keskuudestamme sen joka on paha. Tulisiko näkemystemme muuttua jonkin kristillisen tapaamisen tai juhliin osallistumisen jälkeen? Tuleeko raatelevasta sudesta mukiin menevä lähimmäinen ja olkapäälle taputtelua ansaitseva työkumppani sen jälkeen kun olemme istuneet samassa kahvipöydässä? En voi mitään sille, että olen jo vuosikausien ajan yhdistänyt kahvipöydät ja Herramme ristiinnaulitsemisen hetket, kun juutalaiset johtajat kieltäytyivät saapumasta hallintopalatsiin, säilyttääksensä puhtautensa, voidakseen osallistua pääsiäisateriaan saastuttamattomina. Meidänkin maassamme on kahvin ja kakkujen varjolla osallistuttu yhtä suureen veljen- ja sisarenmurhaan, kuin mitä oli aikanaan pääsiäinen Israelissa. ”Mitä te olette tehneet yhdelle Minun vähäisimmistä veljistäni…” Saati sitten palvelijoille, joita on mainemurhalla estetty olemasta avuksi hädässä oleville ihmisille.

Onko minut juuri tästä syystä siirretty pois paikaltani johonkin muuhun tehtävään, kuten arvostamamme jumalanpalvelija jossakin saarnassaan mainitsee? Minunkaan elämäni ja tehtäväni ei koskaan ole ollut jokin itseisarvo, irrallaan kaikesta tapahtuvasta, vaan kaikella on suurempi merkitys kuin mitä kykenemme ja haluamme ajatella.

Ajattelen usein teoriaa, joka ei sinänsä ole vain teoriaa. Tietyn oppisuunnan mukaan yksittäisen perhosen siipien räpäytys vaikuttaa koko maailman tapahtumiin. Tämä on eräänlainen äärilaitailmaisu, mutta puhuu meillekin todella merkittävistä asioista. Syyn ja seurauksen laki on elämässämme mukana enemmän kuin käsitämmekään, nimenomaan hengellisellä alueella. Esiintymisemme veljien ja sisarten edessä saattoivat omata hyvinkin hurskaan leiman, ja väärät asenteemme ja suoranaiset tekomme eivät näyttäneet ollenkaan siltä, mitä niiden synnyttämä aaltoliike maailmankaikkeudessa aikaansai. Nyt meillä on mahdollisuus nähdä tuloksia menneistä virheistä ja niiden todellisesta vaikutuksesta. Hedelmistään te heidät tunnette, ei lehdistä, ei oksista, vaan vasta hedelmä todistaa alkuperästä!

Meidän hedelmämme, jota tulee tarkata, ei ole hieno käytöksemme, hyvät puheet, hurskas elämä, vaan meidän hengellinen merkityksemme mitataan siinä vaikutuksessa, mikä elämällämme on lähimmäisiimme. Paavali oli halukas olemaan kaikille kaikkea, heidän parhaaksensa ja pelastukseksensa. Hänelle oli yhdentekevää mitä hänelle tapahtui, ja hän asetti itsensä halpa-arvoisimpana muiden palvelijoiden joukkoon, vaatimatta itselleen jotakin erityisasemaa, mikä meille tuntuu hyvin vieraalta, koska olemme jo tottuneet hallitsemaan herroina alempiarvoisempana pitämiämme.

Meidän hallintomme tuottama vahinko ihmisille on tietämyksemme määrä huomioiden rinnastettavissa mihin tahansa massatuhontaan. Jokaisesta turhasta sanasta… olemmeko koskaan todella ottaneet vakavasti näitä meidän Herramme omia sanoja? Hän näki näkymättömät asiat, ollen halukas antamaan meillekin jotakin näkökyvystänsä. Harva meistä on ollut arvollinen vastaanottamaan tämän lahjan, jota ei ole tarkoitettu omaksi viihteeksemme, vaan palvelemaan taivaallisia tarkoitusperiä. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy!

Koska todellinen usko on vähentynyt rakkauden kylmenemisen tähden, on seurakunnasta tullut penseä. Väkinäinen tulen ylläpitäminen on johtanut meidät kestämättömään tilanteeseen, jossa meidän tulisi lämmitellä seinälle maalatun takan valossa, ja se on todellisuudessa kaikki, mitä meillä on tarjota kuulijoillemme. Itsepetoksen aika on kerta kaikkiaan ohitse, ja meidän tulee ottaa vakavasti koko Sana, mutta ennen kaikkea suostua tuomiolle Hänen huoneessaan.

Ajatukseni menevät yhä uudelleen Ananiaan ja Safiiraan. Tilanne on suorastaan kestämätön, koska emme ole olleet halukkaita asettumaan vääryyttä vastaan.

Miksi me emme lue Jumalan Sanaa ja ota sieltä omalle kohdallemme myös seuraavia lainauksia? Tietysti, jos emme ole koskaan nähneet keskuudessamme olevia susiakaan, kuinka sitten uskoisimme johonkin viattomankaan näköiseen?

”Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.” (Tiit. 3).

”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” (2. Joh. 9-11)

”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:17-18).

”Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.” (Fil. 3:2).

”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” (Kol. 2:8).

” Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet. Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne…” (2. Tess. 3)

” Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.” (2. Piet. 2)

” Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan. Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme.” (2. Tim. 4).

”Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään” (1. Tim. 1).

Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!” (1. Tim. 6).

”Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin. (Tiit. 1)

Keskellämme ei syntynyt yhtään ainoaa ongelmaa kirjoittajan tai hänen suomentamiensa saarnojen tai julkaisujen johdosta. Voin todistaa yhä vielä tänä päivänä, ettei milloinkaan ole kukaan tullut luokseni ja osoittanut Kirjoituksilla minun sanoneen tai opettaneen jotakin väärää. Siitä huolimatta on Saksassa esitetty aivan uskomattomia väitteitä, jotka siellä on uskottu tarkistamatta milloinkaan minulta asiaa.

Edellä olevat sanankohdat kuitenkin todistavat juuri siitä, mitä keskellämme on menneiden vuosien aikana tapahtunut. Ne ovat kuin suoraan omasta maastamme. Kukaan ei ole kirjoittajaa lukuun ottamatta halunnut puuttua näiden ihmisten opetuksiin ja näkemyksiin. Lukemattomat opettajat ja suorastaan harha-oppiset julistajat tulivat luoksemme puhuen täysin vastoin saamaamme opetusta. Heidän kohdallaan oli täysin selvää, että he vain ratsastivat aikamme sanomalla tahtomatta millään tavalla alistua Sanan auktoriteetin alle. Kaikki selittivät kuulemansa omalla tavallaan, aivan kuten ehkä tunnetuin kirjanoppinut, joka kertoi tietyn saarnan olleen pitkään hänen pöydällään. Henki kuulemma kielsi häntä lukemasta sitä. Saarnattuaan sitten samasta aiheesta, hän sai luvan avata sen, todeten Hengen paljastaneen hänelle juuri samat asiat. Sama henkilö tarjosi meille vuosikymmenien ajan loputonta luetteloaan synneiksi havaitsemistaan asioista.

Meidän tehtävämme ei ole tuomita ihmisiä, mutta rikkomuksemme perustuu siihen, että omalla vaikenemisellamme vahvistimme väärän opetuksen käsivarsia, sallien tuhoisan vaikutuksen leviämisen keskuudessamme. Kaikki väärä opetus tuottaa vahinkoa, koska se on juuri sitä, mistä Paavali varoitti meitä. ”Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat. Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.” (2.Tim. 2)

Paavali rohkenee siis nimeltä mainita eksyttäjät, miksi me emme voisi tehdä samaa? Olemme todistaneet mitä käsittämättömimpiä sanakiistoja suuren jumalanmiehen sanojen tarkoituksesta. Nämä puheet ovat jäytäneet joukkoamme todellakin kuin syöpä, meidän yrittämättäkään pysäyttää sitä. Kuinka monen usko on todellakin turmeltu, niin että ihmiset ehkä lopullisesti ovat kääntäneet selkänsä Jumalan asialle, kun ovat nähneet näiden opettajien suoranaisen jumalattomuuden.

Osamme ei ole kadehdittava, jos emme rohkene henkisesti väkivaltaisimpiakaan henkilöitä lammasten vaatteiden lävitse nähdä raateleviksi susiksi. Tämä yksin riittää tuomaan voimattomuuden elämäämme, koska vaikeneminen merkitsee niin Jumalan kuin ihmistenkin silmissä hyväksymistä ja väittämistä, että Jumala on kaiken takana kaikesta jumalattomuudesta huolimatta. Mistä alkaen meidän Herramme on siirtynyt jumalattomuuden kannattajaksi? Nyt on viimeinen hetki ottaa asemamme ja kutsua väärä vääräksi ja oikea oikeaksi. Herra Jeesus sanoi aivan selvästi, ettei Hänellä ole mitään tekemistä vihollisen kanssa. ”…sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.” (Joh. 14)

Markku Vuori