Social Icons

Pages

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

”…etten minä ole niinkuin muut ihmiset!”



”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4).

Tulisiko meidän ajatella myös tätä?:

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.” (Luuk.9).

Aamuhartaudessa puhuttiin ekumeniasta ja siihen suhtautumisesta. Mikä minulle itselleni jäi päällimmäiseksi vaikutukseksi tuosta ”hartaudesta”? Ellen käsittänyt aivan väärin, jäi kuulemani sanomaksi meiltä odotettava ”hengellinen kaikkiruokaisuus”! Meidän odotetaan avautuvan ja hyväksyvän kaikki kohtaamamme uskonnolliset vaikutukset ja tekijät, ekumenian ja yhteiskristillisyyden nimissä. Miksi? Koska on väärin halveksia tai alas painaa jotakin toista ihmistä ja hänen näkemyksiänsä.

Tässä tulee julki kristillisyyden perusongelma, joka perustunee siihen, mikä jo ensimmäisinä uskon vuosinani selvisi minulle kirkkaan valon tavoin: ”Suuri osa uskovaisuudestamme perustuu siihen, että näemme toiset ihmiset huonompina kuin itsemme.” Tämän Herramme Itse tuo julki kertomuksessaan:

”Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.' Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Luuk.18).

”…enkä myöskään niinkuin tuo publikaani!”

Tämä kaikki ei oikeuta ekumeeniseen ajatteluun! Päinvastoin! Kaiken yllä on aivan kuin taivaalle kirjoitettuna kehotus toinen toisensa kunnioittamisesta! Kunnioittaminen ei missään suhteessa velvoita samoin ajatteluun ja samojen näkemysten itselle omaksumiseen! Meitä ei ole kutsuttu vertailemaan itseämme toisiin ihmisiin, ”publikaaneihin”, vaan ottamaan joka päivä oma ristimme ja seuraamaan Herraamme meille valmistetulla tiellä. Kaikki toiset meidän tulee jättää Jumalan armon varaan, joka tämän elämän ajaksi jää meille arvoitukseksi heidän osaltaan, Kiitos siitä Jumalalle!

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.”

tiistai 29. marraskuuta 2016

…ja Jumalan rauha on varjeleva…



”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4).

Millaisen sanankohdan kanssa olemmekaan vastakkain tänä päivänä! Jo vuoteellani puoliunessa mielessäni alkoivat toistua sanat: ”…ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa!”

Me elämme tässä ajassa ikään kuin ulvovan, ihmismielten rajumyrskyn keskellä, jonka pyörteissä kaikuvat oikeastaan rajattomat määrät erilaisia ajatuksia ja esityksiä, joiden alkuperä on todella kaukana jumalallisesta järjestyksestä ja tahdosta. Kaikki on kuin ennennäkemättömän tsunamin kaltainen mielipidevyöry, joka tunkeutuu yli koko maailman, pyrkien hävittämään viimeisenkin todellisen tiedon Elävästä Jumalasta ja Hänen luomistyöstään. Ihminen kuuntelee ihmistä ja jättää käsittämättömällä tavalla elämänsä tärkeimmät ratkaisut jonkun erikoisasemassa olevan järjestön tai henkilön käsiin.

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Kuka olisi menneinä vuosina uskonut tämän saman pätevän maailmanlaajuisesti ”kristillisiinkin” piireihin?! Hiljattain minulle soitti iloisena yksi sisarista ja kertoi menevänsä hengelliseen kokoukseen aivan kotinsa lähellä. Myöhemmin illalla hän soitti uudelleen järkyttyneenä ja kauhisteli miten on mahdollista, että saarnaaja voi sellaisella tavalla puhua täysin omiansa! Taisi olla melkoinen määrä innoitusta vääristä kanavista, ja kristikansa sai kuulla, enkä mielensäkin mukaista, uutta ja erilaista ”asiaa”. Kukaan ei kuulemma ollut valittanut, vaan kaiuttanut Herralle kiitosta!

Kuinka myöhäinen onkaan se hetki, jossa elämme! Jumalan Sanana julistetaan kaikenlaista sellaista, mikä ei todellisuudessa auta sieluamme missään määrin – päinvastoin antaa vääränlaisen turvallisuudentunteen ja saa odottamaan jotakin sellaista, mitä meille ei milloinkaan Sanassa ole luvattu!

Siksi ottakaamme todellakin vaarin sanoista:

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”

Tämä pätee loppuun asti, ja pääsee toteutumaan:

”…ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

maanantai 28. marraskuuta 2016

Kiitollinen elämästä



Kuinka ihanaa onkaan olla terve! Terve, terveempi? Kokonaisuutenaan ei kai kukaan meistä ole aivan terve, mutta on aivan ihastuttavaa huomata jälleen kerran kuinka kiitollinen saa olla siitä kun ei tarvitse nieleskellä koko ajan sylkeä toivossa, että nielussa palava tuli hiukan helpottaisi. Ei auta Rennie eikä jokin toinenkaan lääke, ja vaikka on järkyttävän väsynyt, pelkää nukahtamista ja sänkyyn oksentamista. Vatsaa särkee ja pelottaa toinenkin purkausmahdollisuus!

Me taidamme aivan liikaa ajatella sairauksiamme sen sijaan, että olisimme kiitollisia siitäkin terveydestä, mikä meille on suotu! Olisi todella paljon opittavaa siitä, kuinka vesilasimme ei olekaan puoliksi tyhjä, vaan selvästi puoliksi täysi! Ajattelemme aivan liiaksi kaikkia epämukavia asioita unohtaen perusolemuksemme vajavaisina ja puutteellisina ihmisinä.

Aivan liiaksi ajatukseni jatkuvasti menevät seuraaviin täysiin vuosikymmeniin, jotka kuulemma kertovat todellisen ikäni. Keskityn aivan selvästi liikaa siihen, mitä on jäänyt saavuttamatta ja mitä olen menettänyt. Miksi en ajattele kaikella nöyryydellä sitä, että kirjoitukseni ja suomennokseni ovat levinneet jopa ympäri maailmaa, ja jonkinlainen jälki elämästäni on pelkästään internetissä ja erilaisissa painotuotteissa saavuttanut satojatuhansia!

Miksi valittaisin ja olisin murheellinen, kun kerran elämäni on nähty jo ennalta Jumalan Sanassakin?

”Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä’; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät; myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saar.12).

Onko mikään ihme jos jokin minussa lähes päivittäin pyrkii nostamaan äänensä esiin: ”Nämä eivät minua miellytä!” Herran armosta ja yksin Hänen vaikutuksestaan sain muistaa Häntä jo nuoruudessani; miksi siis valittaisin, jos heinäsirkan tavoin kulkuni on käynyt kankeaksi! Eikö kaikki ole merkkinä siitä, että kotiinpaluuni lähenee, kun Suuri Kotka on asettunut pesäni yläpuolelle ja leyhyttää siivillään sellaisella voimalla, että suuri määrä mieluistani pehmikettä lentää taivaan tuuliin?

Meidän ei tule vähätellä sitä, mitä olemme saaneet elää ja kokea kristillisessä elämässämme.

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.” (1.Kor.15).

Vaikka ihmiset meidät hylkäisivät ja unohtaisivat, Herramme muistaa ja tietää kaiken sen elämän, mitä olemme Hänelle ja Hänessä eläneet! Saamme siis huudahtaa Paavalin kanssa:

”Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” 1.Kor.15).

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Sairaana



Olen ollut pari vuorokautta kai elämäni pahimman vatsataudin kourissa. Yöt olen suurimmaksi osaksi valvonut ja sitten yrittänyt levätä päivisin. Syömään en ole pystynyt käytännöllisesti katsoen mitään, etenkin kun eilen söin jotakin täysin sopimatonta, niin että en muista milloin minulla olisi ollut sellainen närästys, johon eivät auttaneet mitkään lääkkeet.

Tänään on jonkin verran parempi olo, mutta en jaksa keskittyä kirjoittamaan. Mutta esirukoustenne avulla toivon olevani huomenna kykenevä kirjoittamaan! Kiitos!






torstai 24. marraskuuta 2016

Voisinko riidellä Herraa vastaan?



”Sinä, Herra, olet vanhurskas; voisinko minä riidellä sinua vastaan? Kuitenkin minä kysyn sinulta, mikä oikeus on. Miksi jumalattomain tie menestyy? Miksi kaikki uskottomat saavat elää rauhassa? Sinä heidät istutat, he myös juurtuvat; he kasvavat, kantavat myös hedelmää. Heidän suussansa sinä olet lähellä, mutta kaukana heidän sisimmästään. Mutta sinä, Herra, tunnet minut; sinä näet minut ja tutkit minun sydämeni, millainen se on sinun edessäsi.” (Jer.11).

Mieleeni tulee jälleen kerran se hetki, kun aikanaan ahdingossani kyselin kaikenlaista, kävellen yöllä kotikaupunkini pääväylää pitkin. Siitä on varmaankin pitkälti yli neljäkymmentä vuotta. Muistan vielä kohdan, jolla pysähdyin hetkeksi puhellakseni Herrani kanssa.

Jo tuohon aikaan mieltäni vaivasi tavattomasti se, että mitä enemmän hengellisiä kokemuksia toverini saivat, sitä suuremmaksi muodostui jonkinlainen kuilu heidän ja minun välilläni. Etenkin sen jälkeen kun muutamat kertoivat täyttyneensä Pyhällä Hengellä helluntaiseurakunnan kokouksissa (vaikka olivatkin luterilaisen kirkon jäseniä), syntyi sisimmässäni melkoinen ristiriita. Miksi kaiken tämän jälkeen sain niin konkreettisella tavalla tuntea ajautuneeni kuin ulkopuoliseksi, jotenkin selvästi huonommaksi ihmiseksi kuin nämä palavia todistuksia kaiuttavat toverini? Miksi en voinut kokea heissä todellista, aitoa rakkautta, vaan enemmänkin ahdistavaa vaatimusta ja ehkä heille itselleen tiedostamatonta alas painamista? Eikö Hengellä täyttymisen pitäisi aikaansaada jotakin aivan muuta?

Näitä asioita pohtien huokailin Herran puoleen aivan suoranaisessa pelossa. Nämä toverini ja muutkin ihmiset halusivat panna kätensä päälleni ja antaa minulle saman kuin mitä heilläkin oli? Mutta miksi selvästikin pelkäsin heitä? - koska koin rakkauden heidän kohdallaan olevan vain katteettomia sanoja! Jo tuohon aikaan tunsin kaiken tahtovan viedä minut jonkinlaiseen alistumiseen, alamaisuuteen, jolla ei ollut mitään tekemistä Herralle alamaisena olemisen kanssa!

Rukoukseni ja puheeni Herralle perustuivat siis kaikkeen tähän, ja sanoin: ”Herra, minä pelkään kaikkea tätä enkä halua antaa kenenkään panna käsiänsä päälleni, koska en tunne heissä Sinun rakkauttasi. Minä en pyydä saada kokea mitään erikoisia asioita eikä ihmeitä, vaan haluan varmuuden siitä, että kaikki minuun tuleva tulee Sinulta! Sinun Sanasi sanoo, että autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Suo tämän olla todellisuutta minun elämässäni!”

Rehellisyyden nimessä olen monta kertaa palannut tähän hetkeen, etenkin nykyisen kaltaisissa tilanteissa, joissa jonkinlainen epätoivokin masennuksen muodossa lainehtii aivan liian lähellä. Enkö sittenkin voisi saada kokea jotakin niin yliluonnollista ja vahvistavaa, etten joutuisi tällaisia kamppailuja läpikäymään?

”Sinä, Herra, olet vanhurskas; voisinko minä riidellä sinua vastaan? Kuitenkin minä kysyn sinulta, mikä oikeus on. Miksi jumalattomain tie menestyy? Miksi kaikki uskottomat saavat elää rauhassa? Sinä heidät istutat, he myös juurtuvat; he kasvavat, kantavat myös hedelmää. Heidän suussansa sinä olet lähellä, mutta kaukana heidän sisimmästään. Mutta sinä, Herra, tunnet minut; sinä näet minut ja tutkit minun sydämeni, millainen se on sinun edessäsi.”

Miksi kaikki minulle rakkaimmat ja läheisimmät uskovaiset käyvät kyynelten laaksojen lävitse, kun taas lukemattomat eri tien valinneet uskovaiset kokevat oman todistuksensa mukaisesti mitä suurimpia Jumalan siunauksia ja menestystä?

”Sinä, Herra, olet vanhurskas; voisinko minä riidellä sinua vastaan? Kuitenkin minä kysyn sinulta, mikä oikeus on.”

 

Sample text

Sample Text

Sample Text