Muistiinpanoja Marras - Joulukuulta 2010 osa 6

 Vastuu toisistamme

Me jokainen kaipaamme aitoa, lämmintä, rakkaudellista kosketusta. Ei niinkään kiinni tarttumisena, vaan henkisenä huomioimisena, rakkaudellisena hyväksymisenä. Itse joudun jatkuvasti taistelemaan jonkinlaista alemmuuden tunnetta vastaan, koska menneinä vuosikymmeninä suuri määrä uskonystäviä teki jossakin määrin kaikkensa nujertaaksensa niin minut kuin kaikki rinnallani seisoneet. On helppoa vaatia unohtamaan kaikki mennyt. Tämän vaatimuksen yleensä esittävät aivan väärät henkilöt, jotka omalla tavallaan pakenevat vastuuta ja ikävien asioiden kohtaamista.

Me emme siis ihmisinä omaa kykyä unohtaa täydellisesti. Me hukkaamme asioita, unohdamme tapaamisia ja tärkeitäkin asioita, mutta olemukseemme tallentuu kaikki kokemamme alitajuntamme johdosta. Jos tällä hetkellä ei ole mainittavaa määrää hyviä kokemuksia, emme myöskään ole oikeutettuja kuvittelemaan kaiken korvaukseksi jotakin sellaista, mitä ei ole ollut olemassakaan. Kuitenkin meillä on oikeus tarttua kiinni kaikkeen hyvään, oikeaan ja todelliseen, mistä Sana meille puhuu, ja mikä kuuluu meille lahjoitettuun elämään Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

”Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;

sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.

Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,

tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.

Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut… (Room.10).

Painopiste siis on asetettu meihin itse kuhunkin, vaikka siitä niin vähän puhutaan tässä ajassa. Sana ei ole lähellä jotakin saarnaajaa tai palvelustehtävää, vaan se on tarkoitettu jokaista todellista uskovaista varten. Lupaus on jokaista todellista Ruumiin jäsentä varten, ja sen perusteella yhteys muodostuu ja pysyy voimassa. Koska ihmiset etsivät vanhurskautta erilaisten saavutusten kautta, ei ole mahdollisuutta todelliseen uskovaisten yhteyteen. Kaikki oma vanhurskauden etsiminen johtaa rakkaudettomuuteen ja vääriin käsityksiin Kristuksen Ruumiista. Henkien erottamisen lahja on siis ehdottoman välttämätön ennen kaikkea tässä ajassa, koska eksytys on sitä luokkaa, että jos mahdollista, valitutkin eksytettäisiin.

Kristuksen lihaan tuleminen ilman seurakuntaa jäisi turhaksi tapahtumaksi. Lihaan tuleminen antaa kaikelle todellisen merkityksen. Jumalan tarkoitusta ei tule halveksia ja väheksyä, sillä kaikki tapahtuu ennen maailman perustamista tapahtuneen suunnitelman mukaisesti. Herran tulemus on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, ja siksi meiltä nyt odotetaan aivan uudenlaista heräämistä ja vastuun ottamista!

Yleensä jokainen lapsi perii jotakin isältään. Miksi niin vähän ajattelemme tätä hengellisellä alueella? Jos me todella olemme aitoja jumalanlapsia, on meillä Isämme geeniperimä hyvin voimakkaana, aivan eri mittakaavassa kuin maallisessa mielessä. Kuinka paljon onkaan tämän perimän kuvausta Uudessa Testamentissa, kun vain luemme avoimin silmin! Kokemamme armottomuus on täysin vierasta jumalanvaltakunnalle ja kaiken pahan hyväksyminen osana uskovaisen elämää on etenkin kirjoittajalle ollut aina aivan käsittämätön asia.

Jeesuksen omien sanojen mukaan Hän on Hyvä Paimen, joka ajattelee laumansa parasta. Hänen lampaansa kuulevat Hänen äänensä. Tämä on ollut minulle yksi valloittavimmista asioista kaikkien menneiden vuosien aikana. Minulle on suotu armo erottaa erilaiset äänet toisistaan. Sanat ovat usein olleet oikeita, mutta äänensävy on paljastanut vieraat opetukset ja näkemykset. Vieraat äänet ovat suositelleet ja suorastaan tyrkyttäneet kaikenlaisia vieraita asioita ja näkemyksiä. Suuhumme on oltu tunkemassa mitä erilaisimpia syöttöletkuja ja eteemme on aseteltu monenlaisia syöttökaukaloita. Erilaiset paimenet ovat asettuneet eteemme tarjoten mitä innoittavimpia näkemyksiä hengellisestä ruuasta, mutta kaiken takana on useimmiten ollut jonkinlainen sitominen ihmisiin Herran sijasta!

Lampaita ei ruokita koreista eikä kaukaloista, kaikkein vähiten jonkinlaisilla letkuilla tai pakkosyöttömenetelmillä! Puhuessaan Pietarin kanssa ei Herra lampaiden ruokkimisella tarkoittanut aitaukseen sulkemista tai liekaan köyttämistä, vaan Hän tarkoitti niiden johtamista oikealla tavalla viheriäisille niityille ja virvoittavien vetten luokse. Lampaan tulee vapaasti kulkea hengellisellä laitumella ja se saa itse päättää mitä suuhunsa haukkaa!

Paimenet ovat ennen näkemättömällä tavalla paimentaneet itseänsä ja jättäneet lampaat susien revittäviksi. Olemme tulleet aikaan, jossa Herra itse etsii kadonneet ja pois pusketut.

1. Minulle tuli tämä Herran sana:

2. "Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille - paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?

3. Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,

4. ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.

5. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajaantuneet ne ovat.

6. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.

7. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:

8. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,

9. sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:

10. Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä.

11. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.” (Hes. 34).

Me emme koskaan ole etsineet suuria joukkoja, mutta emme myöskään voi uskoa Jumalan Valtakunnan rajautuvan johonkin ihmisvalintaiseen joukkoon tai sukuun. Me olemme tekemisissä universaalin seurakunnan kanssa. Meitä ei Sanan mukaan ole suuri joukko, mutta koska emme tiedä Jumalan valintaa, on meidän uskottava johonkin kaiken inhimillisen ajattelun ylittävään. Me emme tiedä ajoista eikä hetkistä, jotka Jumala on jättänyt omaan tietoisuuteensa, mutta kaikki paljastettu on tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Meillä on oikeus ja suoranainen velvollisuus sanoutua irti kaikesta väärästä ja sananvastaisesta!

Minä en milloinkaan ole voinut tyytyä siihen joukkoon, joka tavalla tai toisella on tunnustautunut mukaan toimintaamme. Olen aina uskonut kasvavaan ja laajenevaan seurakuntaan, jossa vallitsee aito ja puhdas Sanan mukainen usko. Vakuuttuneisuuteni on tänään entistä lujempi, ja Jumalan työ jatkuu meiltä näkymättömänä, vaikka nyt näemme vain suoranaista kaaosta.

"Näin sanoo Herra Sebaot: Tämä kansa sanoo: Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta."

Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana:

"Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?

Ja nyt sanoo Herra Sebaot näin: Ottakaa vaari teistänne.

Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.

Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari teistänne.

Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra.

Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.

Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa.

Ja minä olen kutsunut kuivuuden maahan ja vuorille, viljalle, viinille ja öljylle, ja mitä vain maa tuottaa, ja ihmisille ja eläimille ja kaikelle kätten vaivannäölle." (Haggai 1)

Markku Vuori

Muistiinpanoja Marras - Joulukuulta 2010 osa 5

Sana tulee lihaksi meissä!

Rakkaudesta on puhuttu ja puhutaan yhä edelleen, mutta ns. oikea oppi on oikeuttanut kumoamaan kaiken lähimmäisenrakkauden, niin että aikaa ja voimavaroja riittää vain täysin samanmielisille uskonkumppaneille - näillekin vain siihen asti kuin sopu säilyy. On täysin unohdettu hukkuva maailma ja hädässä olevat veljet ja sisaret.

Ei ole mitään merkitystä sillä, sanoo Herra, kuinka paljon rakkaudesta puhutaan ja opetetaan, jos Herran Sanaa ei panna käytäntöön meidän arkipäivässämme, joka päivä. Ihmiset eivät enää kanna päivittäin meidän Herramme ristiä, vaan omien uskomustensa mitä erilaisimpia ristejä, joille ei ole ristiinnaulittuna ketään pelastajaa, vaan ainoastaan uskonveljiä ja – sisaria.

Paavali tuo selvästi julki halunsa tavata jumalanlapsia, mutta Saatana on usein estänyt tämän. Tämän ajan uskova ei halua nähdäkään veljeään ja sisartaan, ei halua tietää mitä kuuluu vuosikymmeniäkin yhteisellä matkalla olleelle. Uskallan sanoa Herran nimessä, että joka ei halua nähdä ja tavata veljeänsä tai sisartansa, ei todellisuudessa rakasta edes Jumalaa, josta nämä veljet ja sisaret ovat syntyneet! Lue Johanneksen ensimmäinen kirje, ei vain kerran, vaan vaikkapa kymmenen kertaa. Siten sinulle selviää, oletko todella Jumalasta syntynyt, oletko osa seurakuntaa, joka kerran kootaan iankaikkiseen kirkkauteen. Lue Jaakobin kirjeestä uskon ja tekojen välisestä suhteesta. Uskon tässä ajassa jopa lukuisten luterilaisten olevan paremmassa asemassa kuin ns. meidän joukkomme, jotka elävät rakkaudenkin suhteen uskon varassa.

Me olemme kuulleet totuuden jo neljänkymmenen vuoden ajan. Kuitenkin tämä totuus on jäänyt kuulemisen tasolle, aivan kuten kirjoitetaan Hesekielissä. On ehkä syytä lainata tuo kohta tähän:

”Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta.'

He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä.

Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan.

Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33:30-)

Kaikki tämä on toteutunut meidänkin kohdallamme mitä suurimmassa määrin. Meitä tulisi todella pelottaa viimeisen jakeen toteutuminen, koska kysymys on Jumalan asiasta, ei jostakin erimielisyydestä meidän ihmisten välillä.

Tähän liittynee sekin, mikä niin voimakkaana on noussut esiin Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

”En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.

Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. (1.Joh. 2)

Tämä on tuttuakin tutumpi kohta, jota emme edes oikeastaan ole pysähtyneet ajattelemaan, koska emme ole katsoneet sen koskevan meitä, jotka mielestämme uskomme Jumalan Sanan sellaisenaan. Olemme jo edellisissä kirjoituksissamme puhuneet valheesta ja itseasiallisesta valheen maailmasta ns. meidän joukkomme keskellä. Totuus ei kuitenkaan siedä edes lähellään mitään vääryyttä tai valheellista, petoksellista. Me olemme pitäneet itseämme todellisina uskovaisina, joilla ei voi olla mitään tekemistä antikristuksen kanssa. Me olemme sitoutuneet tunnustamaan Herran Jeesuksen, mutta mitä todellisuudessa sisältää tämä tunnustuksemme?

”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” (1.Joh. 4)

Jos puhumme hengellisistä asioista ja jopa Jeesuksesta, merkitseekö se automaattisesti, että olemme Jumalan Hengen vaikutuksessa, ja että Hän asuu meissä? Muistamme Vuorisaarnasta meidän Herramme omat sanat, joiden mukaan kerran monet ovat tuleva Hänen eteensä luetellen ansioitaan. Kaikki on tapahtunut Herran Jeesuksen Nimessä, mutta siitä huolimatta Herramme kieltää tuntevansa heitä. He eivät ole tunnustaneet Herraa sen mukaisesti, mitä juuri luimme Johanneksen kirjeestä.

Uskon salaisuuden piilevän sanoissa: ”…joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi…” Mitä salaperäistä tässä voisi olla? Me kaikkihan uskomme Hänen syntyneen tämän maan päälle, eläen keskellämme noin 33 vuotta, kuollen sitten koko maailman puolesta. Emmehän me epäile Hänen lihaan tuloaan, sillä sehän on meidän uskonelämämme perustus! Itse asiassa tämän uskoo suuri osa kristikuntaa, mutta silti ei kukaan meistä usko kaikkien tähän uskovien osallisuuteen iankaikkiseen elämään. Riivaajatkin uskovat ja vapisevat, olemme usein kuuluttaneet suureen ääneen, piilotellen omia epäilyksiämme. Mistä sitten pohjimmaltaan on kysymys?

”Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” (1.Joh. 4:17)

”Joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi… …sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa,”

Osaatko yhdistää nämä kaksi ajatusta oikealla tavalla, niin että muodostuu selvä kuva Jumalan Sanan lihaksi tulemisesta? On aivan yhdentekevää mitä me tunnustamme, jos tunnustuksellamme ei ole todellista perustaa. Mihin aito, jumalallinen tunnustus perustuu, mikä todistaa sen aidoksi ja todelliseksi? Se, että Sana on tullut lihaksi meissäkin, ei ainoastaan Herramme maanpäällisessä elämässä! Herramme taivaaseen astumisesta on lähes 2000 vuotta. Antikristillinen henki on aina pyrkinyt kieltämään, ei uskonnollisuutta ja väärää hengellisyyttä, vaan aidon kristillisyyden toteutumisen ihmisten elämässä, Sanan lihaksi tulemisen meissä!

Kristuksen ruumiin erottaminen! Aivan yhtä todellinen kuin oli meidän Herramme maallinen vaellus ihmislihassa, aivan yhtä todellinen on Jumalan silmissä Hänen seurakuntansa, ruumiinsa. Hän oli ja on vieläkin tie, totuus ja Elämä. Onko meillä siis tänä päivänä elävä vai kuollut Herra? Elämmekö me itsellemme, omaa elämäämme, vai onko Kristus meidän elämämme? Tämä ei ole mikään salaisuus, näkymätön asia, vaan Jumalan silmissä se on jokapäiväistä todellisuutta, joka tulee julki suhteessamme lähimmäisiimme. Se merkitsee täydellistä samaistumista meidän Herramme elämään, Hänen ristinsä kantamista joka päivä!

Sanan lihaksi tuleminen ei ollut mikään kahdentuhannen vuoden takainen yksittäinen tapahtuma, vaan kysymys on jatkuvuudesta.

Tälle alueelle liittyy myöskin Herramme olemus: Minä olen! Jos me olemme ottaneet vastaan Hänen elämänsä, tulee myöskin meihin tuo sama olemus: Mekin olemme! Emme itsessämme, vaan meissä olevan elämän johdosta!

Antikristillinen henki on löytänyt tiensä myös ns. todellisten uskovaisten keskuuteen, ilman että nämä olisivat ollenkaan käsittäneet ohittaneensa jotakin todella tärkeätä. Pelkkä usko ei ole milloinkaan riittänyt, vaan yhä uudelleen toistuu ajatus: Herra on tuomitseva jokaisen hänen tekojensa mukaan, eli hänen elämänsä elämän mukaisesti. Hedelmistään te heidät tunnette! Ei hyvistä todistuksista, ei mahtavista saarnoista, ei näyttävistä teoista, ei parantumisista ja pahojen henkien ulosajamisista! Jumalan silmissä merkitsee vain se, minkä jäljen meidän elämämme jättää toisten ihmisten elämään!

Markku Vuori

Tammikuu 1992 osa 2

  

   Rakkaat veljeni ja sisareni, ystäväni. Haluan tervehtiä teitä kaikkia mitä sydämellisimmin profeetta Jesajan sanoin: "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä." (Jes. 63: 9).

   Viimeksi lähettämässäni kirjasessa "Profeetta vaiko kultainen vasikka" puhuttiin hyvin vakavista asioista. Minulle itselleni tuo kirjanen on merkinnyt hyvin paljon. Joku saattaa hymähtää ja ajatella, että kuinka joku voi sanoa tällaista jostakin itse kirjoittamastaan kirjasesta. Sallinet minut sanoa jotakin selitykseksi? Tuon kirjasen syntymisen aikoina sydämeni oli todella hyvin raskautettu, ja mieleni oli täynnä mitä ristiriitaisimpia ajatuksia. Jumalan Sanan totuudet ja käytännön todellisuus näyttivät olevan hirvittävässä ristiriidassa keskenänsä. Kaksikymmentä vuotta olin halunnut palvella Herraa, ja tässäkö on lopputulos kaikesta: entistä suurempi sekaannus ja hajaannus jumalanlasten keskuudessa! Aina olin halunnut korostaa sitä, ettei Jumala anna kunniaansa kenellekään ihmiselle, ja kuitenkin hetkestä toiseen yhä enemmän vedottiin välikappaleeseen ja pantiin toivo häneen. Yhä suuremmassa määrin sielunvihollinen tuli luokseni ja kuiskaili korvaani (joskus kuin pasuunan äänellä): "Kuinka sinä voisit olla oikeassa tässä asiassa, kun enemmistö on toista mieltä? Katso elämääsi, kuinka kaikki epäonnistuu ja syytä sinun ei tarvitse hakea kauempaa: sinä et ole antanut kunniaa suurelle saarnaajalle. Katso, kuinka hyvin on kaikkien niiden suhteen, jotka ovat yrittäneet saada sinut ymmärtämään "totuuden". Sinä taistelet itse Jumalaa vastaan, kun et vain toista sitä, mitä tuo saarnaaja sanoi."

   Sydämeni oli pakahtumaisillaan kaikkien näiden syytösten keskellä, ja jouduin todella ajattelemaan, mistä olin saanut tällaisen asenteen sisimpääni. Yksi perusajatuksista sanomassamme on "Kolmas Exodus", kolmas maastalähtö. Esikuvana tälle on nimenomaan Israelin kansan poisjohtaminen Egyptin orjuudesta.

   Niin kuin olen aikaisemmissakin kirjoituksissani tuonut julki, johti Herra minut ensimmäiseksi lukemaan Pyhiä Kirjoituksia, ennen kuin luin mitään hengellistä kirjallisuutta. Tästä johtuen sydämeni on aivan erikoisella tavalla ollut ankkuroituneena Jumalan Sanaan, ja minun on mahdotonta ottaa vastaan mitään opetusta tai ajatusta, viemättä sitä Pyhien Kirjoitusten Valoon. On kysymys mistä asiasta tahansa, se on sitova meille vasta sitten, kun se saa Uurimin ja Tummimin, Uuden- ja Vanhan Testamentin välkähtelemään täydellisessä sopusoinnussa. Sama koskee myös tätä asiaa. Tietoisuudessa siitä, että Kaikkivaltias Jumala ei muuta Sanaansa ja toimii pelastushistorian loppuun asti Sanansa mukaisesti, on ainoa mahdollisuus löytää kestävä ratkaisu ja vastaus tähän kysymykseen Jumalan Sanasta. Miten Jumala toimi edellisten vastaavien tapausten kohdalla?

   Israelin kansan kohdalla tapahtunut ensimmäinen exodus oli niin valtava ja merkittävä tapahtuma, että siitä puhutaan todella paljon ja selventävästi koko Raamatussa.

   Nykytilanne oli niin ahdistavana sydämelläni, että tunsin pakon kirjoittaa siitä jotakin. Selailin Raamattuani sieltä täältä ja yritin saada jonkinlaisesta langanpäästä kiinni alkaakseni kirjoittaa aiheesta. Usea päivä kului ilman että olisi syntynyt mitään, kunnes aivan kuin aurinko olisi tullut esiin pilvien takaa. Sisäinen ääni sanoi minulle: "Sinun ei tarvitse itse kirjoittaa mitään. Avaa Raamattusi aivan alusta ja ota esiin kaikki Sanankohdat, jotka puhuvat tästä aiheesta."

   Lähes kahdenkymmenen seitsemän vuoden ajan olen lukenut Sanaa, mutta tuskin koskaan olen ollut niin vaikutettu Jumalan Sanan todistuksen voimasta! Mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän sydämeni riemuitsi; ei siitä, että minä olisin kaikkina näinä vuosina ollut oikeassa, vaan siitä, että Jumala on oikeassa!

   Kirjaseni esipuheessa on yksi merkittävä kappale, jota kirjoittaessani ikään kuin hätkähdin ja kysyin itseltäni: "Tiedätkö todella, mitä kirjoitat? Käytät sanontaa NÄIN SANOO HERRA!"

   "Jos me luemme ainoastaan Uutta Testamenttia ja otamme vastaan sen todistuksen Mooseksesta ja profeetoista, on todellakin mahdollista todistaa 'totuudesta', mutta 'NÄIN SANOO HERRA', se on vain osatotuus, totuus pienellä kirjaimella! Osatotuus tekee meille mahdolliseksi puhua hurskaasti ja uskoa olevamme osallisia kaikista Jumalan Sanan lupauksista, mutta siitä huolimatta me saatamme olla katastrofaalisesti väärässä!"

   Tiedostamatta itse todella sitä, latomisvaiheessa aivan automaattisesti kirjoitin lainausten otsikoksi "NÄIN SANOO HERRA". Vasta lukiessani valmista kirjasta käsitin, mitä tuo "NÄIN SANOO HERRA" todella tarkoittaa. Kysymys ei siis ollut jostakin minun kirjoittamastani, vaan Jumalan vastauksesta meille tässä viimeisessä ajassa. Mitä useampaan kertaan luen tuon kirjasen, sitä voimakkaampana loistaa minulle Taivaallinen Valo, sitä selvemmin näen Valtavan Jumalan paljastettuna kansallensa!

   Me elämme todella vaikeassa ajassa, jossa me etsimme vastauksia kysymyksiimme ja vaikeuksiimme. Me kysymme toistamiseen, mistä johtuu se, ettei Jumalan apu ole saavuttanut meitä, vaikka niin monta ahdistuksen vuotta on takanamme. Mitä enemmän huudamme, sitä enemmän vaikeudet näyttävät kasaantuvan!

   Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna vierailin eräässä seurakunnassa ja kävin pitkän keskustelun saarnaajan kanssa. Tästä keskustelusta en voi mainita enempää, mutta yksi esiin tulleista perusajatuksista oli se, että meidän on moni asia ajateltava aivan uudella tavalla, uudelta pohjalta.

   Minä en tiedä mitä ajatuksia kirjaseni on herättänyt veljissäni ja sisarissani, mutta sen lukemisen jälkeen siitä ovat erikoisella tavalla kaksi sanankohtaa kuin tulikirjaimin palaneet silmieni edessä. Kaksi kohtaa, jotka ovat minut saaneet näkemään ja tuntemaan monet asiat aivan uudella, selvemmällä tavalla kaiken tämän keskellä: "Profeetta sanoi, profeetta teki, profeetta sanoi, profeetta näin, profeetta noin!" "Jotta sanoisimme asian juuri siten kuin profeetta sanoi, lukekaamme siis hänen saarnastansa se ja se... Meidän tulee sanoa kaikki niin kuin profeetta sanoi!"

   "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja kärsivällisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä" (Jes. 63: 9-). Minä uskon, että jokainen meistä voi todistaa samasta asiasta. Herra on ollut meille hyvä aivan erikoisella tavalla. Mutta mitä tahansa Hänen lähettämänsä palvelijat ovat tehneetkin, ja mikä heidän tehtävänsä on ollut Jumalan kansan keskuudessa; aina on ollut kuitenkin kysymys jostakin paljon suuremmasta, kuin mitä inhimillinen silmä on nähnyt: Lähetetyt ovat olleet vain välikappaleita, varustettuna voimalla, joka ei ollut peräisin heistä itsestänsä. Jumalan armo lähestyi ihmistä aina erityisellä tavalla niinä hetkinä, kun joku Jumalan lähettämä palvelija astui esiin sanoman kanssa. Jumalan rakkaus lähestyi ihmistä, odottaen vastarakkautta!

   Monelle ihmiselle Jumala on jotakin kaukaista ja sellaista, mihin ei voi saada minkäänlaista kosketusta. Mutta edellä mainitunkin sanankohdan perusteella voimme nähdä, että Hän jatkuvasti seuraa kaikkea meille tapahtuvaa ja tuntee meidän kanssamme jokaisessa elämämme vaiheessa: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli Hänelläkin ahdistus!" Kuka voi todella käsittää näiden sanojen julkituoman rakkauden ja  laajuuden?!

   "Hän lunasti heidät, nosti heitä, ja kantoi kaikkina muinaisina päivinä." Mitä täytyykään Kaikkivaltiaan Isämme tuntea sydämessänsä, kun tämän ajan kirkkaana loistavasta Sanan valosta huolimatta kaikkialla suitsutetaan välikappaleelle ja uskotaan hänen johtavan ja kantavan Jumalan kansaa! Mitä Hän ajatteleekaan kuullessaan riemuhuudot ja kansan karkeloinnin äänet kultaisen vasikan ympärillä!

   Kuka johtaa ja ketä? Kuka kulkee Jumalan kansan edellä, kuka pitää huolen siitä? "...ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet..." Halleluja, ylistys Jumalalle! Niin kuin rakastava isä kantaa ja suojelee lastansa, pientä poikaansa, niin on meidän Taivaallinen Isämme kantanut meitä tähän asti voimansa käsivarsilla, ja on tekevä sen edelleenkin! Viekööt askeleeni kiiruusti minut pois kultaisen vasikan ympärillä tanssivasta ja riemuitsevasta joukosta! Viekööt askeleeni minut joutuin pois siitä joukosta, joka katseet loistaen huutaa pappien johdolla: "Katso, Israel, tässä on teidän jumalanne, joka johti teidät Egyptin maasta!" Kiitäkööt askeleeni, kiiruhtakoot jalkani Golgatan ristin juurelle, missä on ainoa todellinen uskovaisen palvonnan paikka, paikka, missä kaikki todelliset Jumalan lapset kokoontuvat! Katsokaa kaikki, tulkaa tänne, sillä täällä on Hän, joka on meidät lunastanut, joka on meitä kantanut, joka on meitä johtanut: HÄN ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ!

   Jumala on aina tehnyt suuria niin kansansa kuin uskosta osattomankin maailman edessä. Mutta kuinka moni on todella käsittänyt tämän tekemisen merkityksen ja tarkoituksen? Mainitsin sydämelläni olevan kaksi sanankohtaa, jotka erikoisesti puhuttelevat minua. Toinen niistä on Jer. 2: 6: "He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?'"

   Mikä loistaa erämaassa, vuorten varjossa? Mikä on tuo tulten kajo, punaiseksi värjäytynyt ehtootaivas? Mikä on tuo vuorenhuiput valaiseva kirkas loiste? Kauaksi laaksoihin kantautuu ihmismassojen ääni, vuorenrinteille äänekäs laulu ja ilohuuto. Kansa juhlii, riemuitsee, ylistää ja palvoo jumalaansa. Keskellä ihmispaljoutta seisoo sen kuva, kultainen, loistava, ylväänä ja mahtavana karkeloivien naisten ja äänekkäiden miesten yläpuolella.

   Kansa juhlii, iloitsee ulosjohtamisesta, vapaudesta. Jalot kädet heittelevät erämaan kukkasia patsaan juurelle, sormet hivelevät muotokuvan sileätä pintaa. "Katso, Jumalan kansa, tässä on teidän jumalanne, joka johti teidät ulos orjuudesta, Baabelin vankeudesta!" Riemu loistaa juhlaväen silmistä, ilon kyyneleet valuvat vanhain poskille. On koittanut luvattu aika, Sanan lupaukset ovat toteutuneet, jumala ilmestynyt ihmisten keskellä!

   Kansa tanssii, kiertää jumalaansa, kultaista vasikkaa. "Johda meitä, johda meitä, vie meidät luvattuun maahan!" Pyhät jalat nousevat, laskevat, tomu kohoaa ilmaan. "Halleluja, halleluja! Tässä on kansasi, tässä olemme me, etuoikeutetut!" Äidit viittovat kohti kullan loistoa: "Lapseni, katsokaa, painakaa mieleenne, uskokaa, uskokaa se vain!" Isät nostavat poikiaan käsivarsillensa, katsovat silmät kiiltäen kohti jumalaansa: "Poikani, rakas lapseni, tässä on sinun toivosi, tässä on sinun tulevaisuutesi!"

   Israel juhli kultaista vasikkaa, maailman kansat kultaista miestä, kahdella jalalla seisovaa. "Katsokaa, tässä on hän, joka on suurin kaikista jumalanmiehistä, katsokaa, eikö hän olekin suuri!"

   Kansa juhli, iloitsi täyttymyksestä, odotti suuria, kiitti menneistä, luotti suureen jumalaansa. Mutta kaikki eivät iloinneet, eivät sanoneet: "Johda meitä, vie meidät luvatun kokemiseen!" Minne olisi kuvapatsas kulkeva, minne johdattava valitun kansan? Minne päin olisi vasikan pää osoittava, minne muovatun kuvan kasvot silmänsä luova? Minne olisi kansa päätyvä, missä jumala seuraavan yönsä viettävä?

   Kansa katsoi jumalaansa, veistettyyn kuvaan, luotti jumalalliseen johdatukseen, jumalan mielen julkitulemiseen. Mutta ei kulkenut jumala itseksensä, seisoi siinä minne sen olivat vahvat käsivarret nostaneet. Minne olisi jumala kansan johdattava, sinne, minne sen väkevät käsivarret olisivat kantava, vahvat jalat kuljettava! Kansa uskoi johdatukseen, kantajat suureen voimaansa; hymyilivät, myhäilivät tyytyväisinä: oli paljon seuraajia, paljon uskollisia kannattajia! Mutta petosta, petosta oli kaikki, kansa harhaanjohdettua!

   Kansa palvoi, kiitti, ylisti, mutta väärille korville kaikuivat heidän ylistyksensä, sillä ei kuullut Taivaan Jumala, ei ilahtunut Israelin Pyhä. Ei kysynyt kansa: "Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa?"

   Markku Vuori