Hän antoi…

”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen…” (Ef.4).

”Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.” (Luuk.10).

Miten sopivat yhteen nämä kaksi lainausta? Herra Itse on antanut erilaiset palvelustehtävät seurakuntaansa sen rakentamiseksi ja rakentumiseksi. Päämääränä on täysi miehuus Kristuksessa Hänen tuntemisensa kautta. Jokaisen Herran oman tehtävä koko elämänsä ajan on levittää ja säteillä tätä tuntemista, kunkin omalla, hänelle uskotulla tavallansa.

Kateus on piirre ja tekijä, mitä Sana selvästi vastustaa ihmiskunnan suurena myrkkynä. Se tuli esiin jo aivan alussa, nimenomaan kahden eri henkilön jumalanpalveluksessa. Meille selviää tästä, että on Jumalalle mieluista ja vähemmän mieluista jumalanpalvelusta. Miten on nyt sitten meidän suhteemme tässä ajassa? Onko meidän mieltymyksemme yhtenevä Herramme ajatusten ja tahdon kanssa?

Meille on selvinnyt kautta vuosisatojen ja - kymmenien, että ihmisellä on oma mieltymyksensä ”hengellisiin asioihin” niiden näyttävyyden ja huomiota herättäväisyytensä perusteella. On aina luettu erikoisella korostuksella:

”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi…”

Suurimmalle osalle lukijoista jää mieleen erityisesti ensimmäinen mainittu virka jonakin aivan erityisen merkittävänä, jonka varjoon jäävät sitten muut mainitut virat, huomattavasti vaatimattomampina. Tämä piirre kristillisyydessä on jatkunut kautta vuosituhansien siinä määrin, että tänäkin päivänä erityistä mainetta nauttivat ”suihkupiirien julistajat”, jotka siirtyvät paikasta toiseen, ei apostolin kyydein, vaan omilla suihkukoneillaan! Mitä he ovat saavuttaneet, mikä on heidän työnsä tulos? Millaista tietoisuutta he ovat olleet levittämässä, kenen nimi on kuulijoiden huulilla ja mielessä?

Olemme jo puhuneet siitä, mikä on Jumalamme ajatus ja näkemys, suunnitelma, josta on poikettu todella kauas!

”Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.” (1.Kor.12).

Kristuksen Ruumiin rakentamisessa tarvitaan siis Herramme selvän näkemyksen mukaisesti kaikkia meitä, korostamatta väärällä tavalla ja väärässä hengessä näkyvimpiä virkoja! Millaisen ilosanoman sisältävätkään meille sanat:

”Ja hän antoi muutamat…”

”Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.”

Vieläkö läimäyttelemme rintaamme entisenlaisessa ylimielisyydessä, seisoen jonkinlaisella huojuvalla korokkeella, jonka ansiosta näytämme merkittävämmältä?

Ei ole ketään niin kateellista kuin kalamies, ei pidä enää ollenkaan paikkaansa! Uskovainen on ollut tässä suhteessa aina aivan omassa kategoriassaan! Entä uskallammeko edes ajatella kaikkea sitä eripuraisuutta, joka on saattanut koko kristillisen maailman keskinäiseen kilpailuun, ei toinen toisensa kunnioittamisessa, vaan toinen toisensa puremisessa ja syömisessä?

”Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Palveliko Maria Herraa istuessaan Hänen jalkojensa juuressa? Miten me palvelemme Häntä?

”…mitä se sinuun koskee?”

”Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’ Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?” (Joh.21).

Millaisia puheita onkaan aikojen saatossa levinnyt kristillisen elämän keskellä! Ihminen suorastaan rakastaa spekuloimista, esittäen mitä erilaisimpia arvioita ja näkemyksiä! Siksi kai olemme tuoneet julki asioita, jotka vasta nyt todella käsitämme:

”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.” (Snl.14).

Herramme tietää mitä puhuu, koska jokaisella Hänen sanallaan on tarkoitus, mikä tuo meille elämänvoimaa. Tänä päivänä uskon Hänen sanovan meille jokaiselle yhdessä ja erikseen:

”…mitä se sinuun koskee?”

Voisiko olla niin, että elämässämme on aivan liian paljon asioita ja sisältöjä, jotka eivät siihen todellisuudessa kuulu? On vain niin paljon takiaismaisia asioita, joita viimeisten aikojen tuulet lennättelevät ympärillämme ja suoraan meitä päinkin! Ne ovat kuin tietokoneviruksia ja haittaohjelmia, jotka valjastavat meidät aivan vääriäkin asioita palvelemaan, aivan huomaamattamme sitä! Kuinka tarvitsemmekaan tässä ajassa kiiltäväpintaisia asuja, joihin takiaiset eivät tartu kovalla voimallakin osuessaan! Maailmassa tapahtuu kaikenlaista, aivan mielettömällä vauhdilla ja voimalla, mutta Herramme haluaa osoittaa meille rakkaudellisen huolenpitonsa, joka tahtoo rajata kaiken kohtaamamme voimavarojemme mukaiseksi.

Kaikki kohtaamamme todellakin uuvuttaa meitä ja tahtoo viedä todellisen ilon ja rauhan elämästämme. Me olemme monessa suhteessa veljemme vartijoita, mutta Herramme seurassa saamme kuulla iloisen ja helpottavan sanoman, joka kertoo Hänen huolenpidostaan kanssamatkaajiemmekin kohdalla. Katseemme taitaa tässä ajassa aivan liiallisesti kohdistua toisiin ihmisiin aivan saman periaatteen mukaisesti, mikä saa kansojen suuret johtajat piilottamaan väärät arvionsa ja ratkaisunsa ”merkittävien tapahtumien” taakse! Me touhuamme rakkaan sisaremme mallin mukaisesti, unohtaen asioiden todellisen tärkeysjärjestyksen, joka on a ja o tässä mitä sekavimmassa ja eksyttävimmässä ajassa!

”…mitä se sinuun koskee?”

Kuinka monia kohtia vaelluksessamme nämä muutamat sanat koskevat? Me kulutamme voimiamme ja ajatuksiamme asioissa, jotka ehkä ovat merkittäviä, mutta sittenkin Herramme silmissä toisarvoisia. Tämä voi koskea jopa jumalanpalvelustamme, Herraamme palvelemista!

”Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ’Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.’ Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.” (Luuk.10).

Huomaammeko nyt, että on monia asioita, mitkä meiltä tahdotaan ottaa pois, mutta tilalle tarjotaan sitä yhtä ja ainoaa todella tarpeellista asiaa?

Pietari on hengellisessä mielessä esimerkillinen henkilö meille, mutta sai silti Herralta todella rakkaudellisen ja huolta osoittavan varoituksen:

”…mitä se sinuun koskee?”

Palakoot syvälle olemukseemme Martan kuulemat sanat, jotka selvästi ovat osoitetut miehillekin:

”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Marian osa on meidänkin osamme, Herramme jalkojen juuressa!

Irrallisia jäseniä!

”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’, eikä myöskään pää jaloille: ’En tarvitse teitä.’ Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä…(1.Kor.12).

Tämän sanankohdan puitteissa en halua antaa liikaa tilaa mielikuvitukselleni! En vain voi olla ajattelematta millaisia ”ruumiita” olen joutunut kohtaamaan elämäni aikana. Olen suorastaan ylen hämmästynyt tapaamisteni johdosta. Erikoisinta on kai se, että on löytynyt vaatevalmistajia näille yksittäisille ruumiin osille, jotka pomppoilevat sinne tänne itselleen kiitosta ja ylistystäkin kaiuttaen, yhtään ihmettelemättä omaa olemustaan!

Kaikesta tästä itselläni on niin laaja kokemus, että ajoittain sisimpäni on kapinoinut Jumalaanikin vastaan. Miksi todellakin olen joutunut kaiken suoranaisen mielettömyyden näkemään pienen elämäni aikana? Vastaani on pomppinut ilman jalkoja mitä erilaisimpia ruumiin osia täysin vakuuttuneina siitä, että ovat itsessään kokonaisia ruumiita! Kaikkein järkyttävintä ovat olleet näiden irrallisten ruumiin osien sanomat! Julistus on ollut aivan käsittämätöntä ja järjetöntäkin niin hengellisesti kuin maallisesti ajatellen. Lyhykäisesti kuvattuna kaikki on ollut juuri tuon irrallisuuden mukaista, itse valittujen sanankohtien siteeraamista ja toistamista äärimmäiseen kyllästymiseen asti.

”Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden? Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.” (Gal.4).

Millaista intoa olenkaan ollut todistamassa ainakin tuhat kertaa ylitse oman tahtoni! Ja joka kerta tuodessani julki Sanan totuuden, on minusta tullut näiden irrallisten ruumiin kappaleiden vihollinen! Mitä sanoo Herramme selvääkin selvemmin?:

”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” (Joh.8),

Tulkoon tiettäväksi jokaiselle luodulle, ettei Herramme puhu meidän totuudestamme, vaan omasta Totuudestaan! Hänen Totuutensa perustuu Hengen maailman Uuteen Elämään! On siis selvääkin selvempää, mitä irrallisten jäsenten toiminta aikaansaa!

”Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät…”

Meitä ei totisesti ole tarkoitettu jonkin irrallisen jäsenen tai rajatun hengellisyyden eristämäksi, vaan joudumme moninaisen vihan kohteeksi pitäessämme kiinni totuudesta, ei vain ajatuksissamme, vaan aivan käytännössä!

Pahoja asioita ei tule muistella, mutta jos ne toimivat todisteena julistamallemme totuudelle, voimme kertoa niistä rajallisesti.

”Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’, eikä myöskään pää jaloille: ’En tarvitse teitä.’”

Olen aivan henkilökohtaisesti ja konkreettisesti kokenut tämän lukemattomia kertoja elämäni aikana! Todellisimpana tapahtumana voidaan pitää sitä, kun matkamme aikana suurella rautatieasemalla yksi veljistä kimpaantuu minuun itseänsä ärsyttävänä tekijänä siinä määrin, että hän aivan konkreettisesti tarttuu kurkkuuni kaksin käsin ja huutaa: ”Me emme sinua tarvitse, me emme sinua halua!”

Tämä kaikki toteutettiin sitten ajan myötä suuremmalla joukolla, ahdistamalla ahdistaen kaikin mahdollisin keinoin, niin että oli suoranainen pakko vetäytyä mahdollisimman kauaksi jo oman mielenterveyden tähden!

Mikään meitä kohtaava ei jää Lähettäjältämme näkemättä! Mikään ei ole tarkoituksetonta, vaan saamme kokea todeksi:

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room.8).

”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.”

Tätä ei muuta minkään irrallisen jäsenen näkemys tai toiminta!

Voiman määrän mukaan!

”…vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef.4).

Me olemme jäseniä yksinkertaisessa, mutta hyvin ihmismielelle käsittämättömässä organismissa, hengellisessä yhteisössä, elävässä yhteiskunnassa, joka ei millään tavoin perustu samoihin tekijöihin maailmanuskontojen kanssa. Kaikkea kuvataan osuvimmin ruumiina, alkuperänä olevan Persoonan, lihaan tulleen Maailmankaikkeuden Luojan Ruumiina, osana Jumalallista Olemusta! Kaikki muut uskonnon perustajat ovat menneet kaiken maailman tietä ja heistä jokaisesta puhutaan menneessä aikamuodossa, joten vain heidän oppinsa ja näkemyksensä jatkavat olemistaan heidän kannattajissaan. Meidän olemisemme taas perustuu elämiseen uudessa Elämässä liittyneenä Elämään, joka on aina ollut ja jolla ei ole alkua eikä loppua!

”…josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”

Koska on kysymys osallisuudesta jumalalliseen Elämään osana Elävän Jumalan Kuvaa, ollaan todella kaukana kaikesta maailmallisesta jumalallisuudesta, jossa tärkeää on palvojien samankaltaisuus ja hengellinen yhdennäköisyys! Jumalan todellisessa Olemuksessa ja Valtakunnassa ei ole toinen toisensa kopioimista ja jäljittelemistä, vaan Hänen Valtasuuruutensa kuvaamiseen ja ilmi tuomiseen tarvitaan lukematon joukko hengellisiä yksilöitä, joilla jokaisella on oma tehtävänsä ja osansa:

”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ’Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta’.” (Ilm.7).

Yksikään näistä voittajista ei ole jonkun toisen voittajan kopio, vaan jokainen heistä on elämänsä aikana ollut yksimielisesti, mutta kuitenkin omana persoonanaan, Kristuksen Hengessä ja mielessä todistajana:

”…sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”

Halleluja! Voiman määrää emme määrittele me, vaan Lähettäjämme, Päämme! Olkaamme tyytyväisiä omaan osaamme, joka ehkä vaikuttaa vähäpätöiseltä johonkin muuhun verrattua. Yhä vielä pätee jumalallinen yksinkertaisuus:

”Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa…” (1.Kor.15).

”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’, eikä myöskään pää jaloille: ’En tarvitse teitä.’ Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä…(1.Kor.12).

Kasva uudessa elämässä!

”…vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.” (Ef.4).

”Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room.6).

Kaikki tässä lukemamme on totisinta totta tänäkin päivänä. On vain aivan eri asia ketä se koskee! Herrallamme Jeesuksella Kristuksella on Ruumiinsa, Seurakuntansa juuri nyt, ja meitä kehotetaan kautta koko Raamatun olemaan osa sitä. Mutta jo pelkkä kokemuksemme osoittaa, ettei ole kysymys mistään pienestä, vaan todella ihmeellisestä asiasta. Pitää siitä huolimatta paikkansa Herramme ilmaisu:

”Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.’ Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: ’Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.’” (Luuk.10).

Nykytiede on eräänlaisena riemuvoittonansa paljastanut meille kehomme ihmeellisyyden ja monipuolisuuden. Me olemme todella ihmeellisesti tehtyjä jumalallisessa rakkaudessa! Me tiedämme todella paljon kehostamme, sen olemuksesta, mutta kaikki on kokonaisuudessaan niin ihmeellistä, että me voimme vain hämmästellä ja todeta olevamme vieläkin suurelta osalta salaisuuksia! On vielä monia arvoituksia, jotka tiedemiehet pyrkivät ratkaisemaan.

Monessa suhteessa sama pätee meidän hengelliseen elämäämme ja olemukseemme! Sen käsittämiseen kuluu koko maanpäällinen elämämme, emmekä tässä suhteessa saavuta täydellisyyttä koko asian salaperäisyyden tähden. Meidän Jumalamme on salattu Jumala, jota ei voi käsittää eikä nähdä muuta kuin tietyillä ehdoilla! Kaikki on siinä määrin inhimillisen käsityskyvyn ulkopuolella, että Herramme sanat saavat meidät ymmällemme, lähes jatkuvasti, vaikka emme sitä ole halukkaat hengellisyydessämme tunnustamaan!

”…että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.”

On siis olemassa tietoisuuden ja ymmärryksen alue, joka on salattu inhimilliseltä, kääntymättömältä järjeltä, mutta jonka voivat nähdä ja kokea todeksi lapsenmieliset. On kysymys sellaisesta yksinkertaisuudesta, joka on vieras kääntymättömälle, uudestisyntymättömälle ihmiselle, mutta joka tulee silti julki Jumalan ilmestymisessä yksinkertaisuudessa, joka on sitä vain ihmisten mielestä. Kuka kehtaisi toden teolla väittää lasten olevan yksinkertaisia, heillä on vain puhdas mieli, joka ei etsi monenlaisia mutkia!

Vain lapsenmielinen on kyllin avoin ja valmis vastaanottamaan Uuden Maailman asioita ja osallistumaan kerran aterialle Herramme kanssa, osana Häntä ja Hänen olemustansa:

”Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt.26)

Jotta tämä voisi toteutua meidän kohdallamme, minun kohdallani, on minun jo tämän maallisen elämäni aikana kasvettava kaikin tavoin osaksi tuota ihmeellistä, Uutta Elämää, joka on ihmeellistäkin ihmeellisempi! Ihmeellinen merkitsee aivan valtavan muutoksen tarvetta ajattelussamme ja koko olemuksessamme. Siksi meidän on antauduttava Korkeimman Oppimestarin Henkeen ja opetukseen, joka on mukautettu kaikin tavoin lapsenmielisille! Meille, tämän hetken maan asuvaisina, on ilmoitettu selvääkin selvemmin, mistä todella on kysymys!

”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”

”Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette!”