Social Icons

Pages

maanantai 29. helmikuuta 2016

Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä!



”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa. Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (Saar.11).

Olisikohan yksi suurimmista vaaroista hengellisen elämän alueella juuri se, että me alamme liiallisella innolla tarkkailla mitä erilaisimpia tapahtumien ja kehitysten tuulia, unohtaen pohjimmaisen olemisemme merkityksemme? Me seuraamme pilvien liikkeitä ja usein synkänkin värisiä auringonlaskuja, vakuuttuneena siitä, että jotakin aivan erikoislaatuista on tapahtumassa, maailmanlaajuisestikin.

Jo pilviin katsomalla voi päätellä sen ajan lähenevän, jolloin ihmiskunta on vastaava kaikesta toiminnastaan ja jumalankielteisyydestään. Onko tämä osa sitä tapahtumaketjua, josta Herramme puhui ja kehotti nostamaan katseemme? Mutta jos näemme vain synkät pilvet ja erikoisen värisen taivaan, saatamme rohkaistumisen sijasta masentua ja mennä tarkistamaan onko Herramme meille jättämä omaisuus kyllin syvälle piilotettuna!

”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa.”

Kuinka laajasti onkaan levinnyt ajatus ja näkemys niin viimeisistä hetkistä, ettei enää kannata tehdä juuri mitään hengellisellä alueella, ihmisten kootessa lahjojensa ja Jumalan antamien kykyjen ylle kaikenlaisia peitteitä ja koreja! Pelätään antaa valonsa loistaa lisääntyvän pimeyden keskellä ja antaudutaan yleiseen ”hengellisyyteen”, joka ei oikeastaan vaadi enää mitään.

Yhä useampi hengellinen yhteisö toimii niin kuin eräässä suomalaisessa dokumentissa todettiin: Kannattaa kuulua siihen ja siihen hengelliseen yhteisöön, koska se ei vaadi mitään ponnisteluja ja autuuttaa kaikki seuraajansa! Samalla todettiin ilmiömäinen ristiriita oman maamme ja itäisen naapurimme välillä. Samalla kun Suomessa koko hengellinen toiminta supistuu ja kuihtuu, rakennetaan naapurissamme uusia kirkkoja!

”…niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.”

Meidät on kutsuttu tehtävään ja toimintaan, jossa meidän ei tule liiaksi kiinnittää huomiotamme omaan tekemiseemme ja kykyihimme, jotka vain näyttävät olevan riippuvaisia vallitsevista olosuhteista. Yhden leiviskän saanut jo alun pitäen varautui tuleviin ongelmiin piilottamalla velvollisuutensa. Me emme monestikaan tiedä tarkemmin Jumalan tekoja, mutta siitä huolimatta meidät on velvoitettu ja kutsuttu niitä tekemään!

Tässäkään ajassa meidän ei tule liiaksi kiinnittää huomiota hengellisiin säihin ja olosuhteisiin, vaan toimintamme tulee jatkua loppuun asti, tietoisena siitä että olemme ansiottomia palvelijoita, joilla on velvollisuutensa loppuun asti, etenkin silloin!

”Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.”

Siemenen kylväminen hengellisellä alueella ei ole vain verbaalista ja karttakepillä teksteihin osoittamista, vaan omalla elämällä vakuuttamista!

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kaikki on meidän




”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään… Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” (Room,14).

Olemmeko todella koskaan tulleet ajatelleeksi tarpeeksi syvällisesti näiden sanojen merkitystä? Kenen omaisuutta on lähimmäisemme, kenen omaisuutta olemme me, minä? Kenellä on lopullinen oikeus päättää meitä koskevista asioista? Meidän ei tule lukea vain sanoja ja tarkata kirjaimia, vaan meidän on pakko nähdä kaiken takana oleva mieli ja olemus. Sanassaan Jumala on tuonut julki ajatuksensa, tahtonsa, joka ei oman todistuksensa mukaisesti ole inhimillisen järjen tulkittavissa ja ymmärrettävissä. Me omistamme tietyllä tavalla kaiken Kristuksen sovituskuoleman johdosta, mutta yhtä tärkeätä kuin on käsittää kaiken takana oleva tarkoitus, yhtä tärkeätä on käsittää oma osuutemme ”omistuksemme” suhteen.

”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ’Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa’; ja vielä: ’Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi’. Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.” (1.Kor.3).

Tämä kaikki on ollut luettavissamme jo vuosisatojen ajan, mutta käytöksemme hengellisten alueiden omistajina ei ole viisastunut kaikesta näkemästämme ja kokemastamme huolimatta. Kuka on todella seurakunnan ja ns. ”kirkon” pää? Hengellisen vallan harjoittamisen esikuvana ei vieläkään ole paavi tai jokin kuuluisa kirkkoisä. Juutalaiset aikanaan odottivat Herramme ottavan maallisen vallan ja tuhoavan, tai ainakin ajavan roomalaiset Luvatusta Maasta. Erikoisin heidän mieleensä jäänyt asia oli varmastikin tuhansien ilmaiseksi ruokkiminen, mikä vieläkin on esikuva hengellisen vallan harjoittamisesta. Ulkonainen on aina ollut ihmisille ratkaisevin tekijä, ilman että olisi nähty kaiken todellinen hengellinen merkitys ja tarkoitus.

”Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.”

Mistä on peräisin sellainen määrä tuomitsemista ja toisen arvostelemista? Ihmiset yhä vielä odottavat toisiltansa jotakin sellaista, mitä ei ole tarkoitettu hengellisen voiman ja vallan käyttämiseen. Aivan liian moni on valmis hyppäämään temppelin harjalta ja kumartumaan korkealla vuorella väärän vallan saamiseksi väärältä lahjoittajalta.

Yhä vielä pätee: ei ihminen elä leivästä, vaan JOKAISESTA SANASTA, joka Herran suusta lähtee. Meidän on kaikki Hänen kauttansa, joka antoi itsensä meidän tähtemme. Mutta ainoa todellisen vallan ja voiman esikuva on yhä vielä Herramme, joka ei etsinyt omaa kunniaa, vaan selvästi toi esiin:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh.5).

Mitä Isä tänään tahtoo näyttää Sinulle, minulle?

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kaatamisesta


”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” (Room.14).

”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?”

Ihmisluonne on aivan eriskummallinen. Se ei ole oikeastaan koskaan ilman erityisiä koettelemuksia ollut halukas näkemään sitä tosiasiaa, ettei meillä ole oikeutta vaatia palvelijoita ja palveluksia. Vasta omakohtaiset vastoinkäymiset saavat (mahdollisesti) meidät ajattelemaan syvällisemmin ja näkemään sen hengellisen elämän perusseikan, ettei ketään meistä ole kutsuttu palveltavaksi, vaan palvelemaan toinen toistamme.

Autuaampi on antaa kuin ottaa! Kukaan ei ole sen kateellisempi kuin kalamies – ei pidä paikkaansa! Kukaan ei ole niin kateellinen kuin uskovainen, eikä millään muulla alueella ole niin paljon hyväksikäyttöä ja ”pummaamista” kuin hengellisellä rintamalla! Hengellisyys ei tee asiasta ”hengellistä”, vaan näkymätöntä, huomaamatonta!

”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?

Pohjimmiltaan kukaan ei tuomitse ja arvostele toista ihmistä hengellisen ohjeen tai tarpeen mukaisesti, vaan tällä alueella pätee jo kauan sitten itsellenikin valjennut tosiasia: oikeastaan kaikki moitteemme ja ”nuhtelumme” perustuu itsensä korostamiseen ja esiin nostamiseen. Jos todella tajuaisimme tällä alueella tapahtuvan näkymättömän rikollisuutemme, vaipuisimme kauhussa ja vavistuksessa polvillemme Herramme eteen ja itkisimme katkerasti sitä kuoleman kylvöä, minkä olemme taaksemme jättäneet! Kaikki negatiivinen ja väärä asenteemme ei ole vain joitakin irrallisia lausuntoja tai paheksuvia ilmeitä, vaan kokonaisvaltaista masentamista ja jopa kuoleman tielle saattamista. Siksi Roomalaiskirjeen neljästoista luku on mitä vakavin ja ravistelevin puhuttelu meille jokaiselle tässä ajassa!

”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.”

Mikä oikeus olisi meillä kaataa lähimmäisiämme ja etenkin uskonystäviämme eteemme? Jo pienten lasten enkelit näkevät koko ajan Herramme kasvot ja välittävät eteenpäin kaiken vääryytemme. Herrallemme ei mikään ole salassa. Millainen murhe onkaan Hänelle jatkuva virheidemme korjaileminen ja kaatamiemme lähimmäisten lohduttaminen ja ylös nostaminen!

torstai 25. helmikuuta 2016

Me ”heikkouskoiset”



Eilen johdin miesten raamattupiirin. Tutkimme Roomalaiskirjeen 14. lukua, jota aina olen kutsunut ”omantunnon luvuksi”. Puhuimme siitä, kuinka etenkin tämä luku tuo mieleemme sen, että suurimmalla osalla ainakin hengellisen elämän ongelmia, meidän tuskiemme takana ovat ihmiskasvot. Meille eivät tuota vaikeuksia asiat sinänsä, vaan niitä esittävät ihmiset, jotka tunkeutuvat olemukseemme, sisimpäämme, mitä erilaisimmin verukkein ja omavalintaisine ”oikeuksineen”, jotka he uskovat omaavansa omien tulkintojensa johdosta. He ovat ikään kuin lääkäreitä, jotka työntävät kätensä sisimpäämme ja puristelevat ongelmallisia kohtia itsetietoinen hymy kasvoillaan. Tarvitsee tuskin mainita, ettei heidän kättään suojaa muovikäsine, vaan he tunkevat sisimpäämme pesemättömän, itsevarmuudella voidellun käden!

Kun ajattelen oman elämäni koettelevia hetkiä, on niillä poikkeuksetta ihmiskasvot. Ensimmäiset seurusteluyritykseni tuovat vieläkin näin monen vuosikymmenen jälkeen mieleeni parinkin nuoren hurmahenkisen miehen torjuvan katseen: uskovaisen nuoren ei tule seurustella naisen kanssa, vaan palvella Herraa! Niin uskomatonta kuin se onkin, olin sellaisessa moitteiden ryöpytyksessä, ettei sitä oikein voi pitää mahdollisena! Kukaan ei noina uskoontuloni ensimmäisinä vuosina viitannut millään tavalla eilen käsittelemäämme lukuun, vaan uskossani vielä heikkona ja vajavaisena suorastaan käperryin lähes jokapäiväisen ”vasaroinnin alla”.

”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.”

Luin tämän tekstin hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta en rohjennut ottaa sitä omalle kohdalleni, koska saamani opetus kai sai minut unohtamaan sen ”pehmoiluna ja uskon alkeina”, jotka eivät koske valistunutta ja kasvanutta kristittyä. Kenelle ja mille siis elin monta vuotta kaikkien ihmiskasvoisten näkemysten ja ”nyrkkisääntöjen” johdosta?

”Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.”

Millaisessa prässissä olemmekaan olleet, kuka enemmän, kuka vähemmän!  Mikä onkaan yllemme kaadetun synnin määrä, epäröintiin  johdatelleen julistuksen johdosta! Annan nyt viimeisen kerran näiden lukemattomien kasvojen vilistää silmieni ohitse ja ajattelen enää sanoja:

”Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.”

tiistai 23. helmikuuta 2016

Että tietäisimme!



”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.” (1.Kor.2).

Kuinka paljon selitetäänkään hengellisiä asioita maailman hengen mukaisesti! Jos emme ole perehtyneet Jumalan Sanaan oikealla tavalla, emme voikaan olla tietoisia Jumalamme meihin kohdistamista odotuksista!

”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” (Apt.17).

Tietämättömyyden aikoja! Voiko ihminen kaiken nykyisen tietämyksen keskellä vedota tietämättömyyteensä? Mieleeni tulee jälleen kerran pohjanmaalainen valokuvaaja, joka hyvin painokkaasti totesi minulle jo vuosikymmeniä sitten: ”Kuule Markku, minä en tarvitse edes Raamattua tietääkseni, ettei kenellekään ihmiselle saa tehdä pahaa!”

Jos kaiken kristillisen opetuksen ja jumalanpalveluksen keskellä olemme jollakin tavoin jääneet tietämättömyyden tilaan, pätee meihin kuitenkin Roomalaiskirjeen teksti:

”Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.” (Room.2).

Meitä siis kehotetaan mitä vakavimmin tekemään parannus. Uusin ranskankielinen Raamattuni käyttää sanontaa: ”muuttakaa elämänne!” Jotakin aivan näkyvääkin tulee olla seurauksena kääntymyksestämme, jonka perusteet meidän tulee selvittää itsellemme!

”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on?”

Tarvitsemme siis oikeanlaista itsetuntemusta ja itsetutkistelua Jumalan Hengen avulla!

 

Sample text

Sample Text

Sample Text