sellainen kuin hän on

 

”...sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.”

Tehtävänäni on johtaa raamattupiiri 5. maaliskuuta Heinolan seurakunnan miestenpiirissä. Pidän toisen raamattupiirin joitakin viikkoja myöhemmin 4. luvusta. Nyt käsittelemme 1. Johanneksen kirjeen ensimmäistä lukua. Siten mieleeni on noussut jo usein siteeraamiani ajatuksia, erikoisesti neljännestä luvusta. Me olemme yksilöllisiä ihmisiä, ja itse kutakin puhuttelevat eri kohdat henkilökohtaisten kokemusten ja elämäntilanteiden mukaan. Omakohtaisesti pidän 1. Johanneksen kirjeen selvänä otsikkona lausetta neljännen luvun 17. jakeessa: ”...sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.”

Juuri on meneillään Ukrainan kriisi, ja tietynlainen levottomuus on vallannut jälleen kerran koko maailman. Tiedämme kaiken tällaisen kuuluvan ajankuvaan ja siihen, mitä Herramme itse meille kertoi jo täällä maan päällä ollessaan. Sotia ja sanomia sodista on enemmän kuin olemme halukkaita tiedostamaan. Herramme kertoi myöskin viisaista ja tyhmistä neitsyistä, jotka odottavat Yljän paluuta. Kaikki näkemämme ja kuulemamme viittaa sen läheisyyteen sellaisella tavalla, että kaiken tulisi herätellä meidät jokainen aivan toisenlaiseen asenteeseen elämässämme. Surullista kyllä näyttää siltä, että lähes jokainen on vaipunut jonkinlaiseen uneen, jossa ei mikään häiritse unikuvia.

Tietynlainen kaaos on sitä luokkaa, ettei oikein enää tiedä mitä rohkenee sanoa ja tehdä. Meillä ei ole mahdollisuutta leiviskämme maahan kaivamiseen, saati sitten tehtävämme kieltämiseen sen johdosta, että kaikki raitis toiminta tuntuu mahdottomalta. Meidän vastuumme tässä ajassa on todellisuudessa suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin. Mitä siis voimme tehdä, mistä puhua, mitä esittää aikamme ihmisille, lähimmäisille, veljille, sisarille? Opetuksen suhteen ei ole selvää puutosta, tietomme on saavuttanut eräänlaisen kohokohdan. Uutta ei ole tarjolla sen lisäksi mitä meille Sanassa on ilmoitettu, vanha ei enää näytä kelpaavan juuri kenellekään. Meille ei kelpaa kaikki se nykyaikainen hömpötys, missä etsitään mitä tahansa uutta ja kiinnostavaa riippumatta siitä mistä se tulee ja minne se vie!

Ainoa tiemme tässä ajassa perustuu jo lainaamaamme sanankohtaan: ”...sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” Mikään ei ole muuttunut tämän asian suhteen, eikä tule koskaan muuttumaan. Me emme tule saavuttamaan tässä ajassa mitään jollakin itsetietoisella, taatusti aidolla ja perinteisellä opetuksella, tai palavalla julistuksella, jos elämästämme puuttuu kaiken perusta. Ihmiset eivät todellisuudessa ole halukkaita kuulemaan jotakin uutta ja erikoista, vaikka siltä näyttääkin. Ihmisten syvin kaipaus on saada todellinen kosketus itse Elämän Lähteeseen, ja sen tekee mahdolliseksi vain yksi asia, joka on painunut ja painettu niin kauas todellisesta tietoisuudestamme, että sen näkeminen tuntuu aivan liian yksinkertaiselta. Mikä tekee mahdolliseksi ihmisen kääntymyksen ja Jumalan kohtaamisen? Kokemuksemme on jo opettanut meille, että käyttämämme toimintamallit eivät ole päteneet ennen, eivätkä tee sitä senkään vertaa juuri elämässämme ajassa. Mikä on se, mikä suurimmalta osalta kristikunnan väeltä puuttuu kohtalokkaalla tavalla? ”...sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa!”

Kenen kuvina me olemme eläneet menneet vuodet ja vuosikymmenet? Millaisen kuvan olemme antaneet Taivaallisesta Isästämme? Millaisen todistuksen olemme antaneet siitä Elävästä Tiestä, joka on asetettu ihmiskunnan eteen?

Millainen on ollut asenteemme toisiin ihmisiin erilaisissa tilanteissa? Paavali totesi olleensa kaikille kaikkea, voittaakseen edes muutamia. Aikanaan hän osoitti kunnioittavansa ihmisten näkemyksiä ja uskomuksia, alkamatta moittimaan näitä, vaan mieluumminkin tarjosi jotakin parempaa: ”Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.” (Apt. 17)

Minua on kautta elämäni koskettanut kertomus, jonka alkuperä on alkanut häipyä mielestäni, mutta itse asia on tarkasti muistissani. Isä opettaa poikaansa sanoen: ”Jos näet jossakin surkean kulkukoiran juoksevan likainen, vanha, haiseva luu suussansa, et sinä saa siitä ystävääsi repimällä väkisin tuon mielestäsi epäterveellisen luun siltä. Mutta jos heität sille mehevän paistinpalan, unohtaa se luunsa siinä hetkessä!”

Mielestäni tämä on mitä elävin kuva oikeasta asenteesta vielä nytkin tässä ajassa. Mikä olisi tuo mehevä paisti, josta puhumme? ”...sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” Meissä lihaksi tullut Sana on ainoa vastaus tämän ajan haasteille. Sanan on täytynyt tulla lihaksi myös meissä, niin että todellakin tämän maan päällä vaeltaa joukko ihmisiä, joissa aidosti on Herran kuva, Hänen olemuksensa. Lapsilla on aina Isänsä geenit! Lapset ovat vanhempiensa näköisiä ja olemukseltaan samanlaisia kuin nämä!

Toimiessamme vastoin kaikkea sitä, mitä Luojamme meiltä odottaa, olemme itse asiallisesti antikristillisiä Johanneksen sanojen mukaan: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” (1. Joh.4)

Mitä hyödyttää usko Jeesukseen, joka tuli lihaksi pari tuhatta vuotta sitten, mutta ei voi ilmestyä lihassa meidän olemuksemme ja elämämme kautta? Usko Jeesukseen tulee merkitykselliseksi vain omakohtaisen kokemuksemme kautta, antaessamme oman elämämme välityksellä todistuksen Herrastamme, joka on tullut lihaksi myöskin meissä!

Mikään vanhan ja väärän poistaminen ei hyödytä sinänsä mitään, jos ei tilalle tule jotakin uutta, Taivaassakin tunnustettavaa. Niin kauan kuin meillä ei ole mehevää paistinpalaa tarjottavaksi jonkin vanhan luun tilalle, on parempi olla hiljaa, kuin että annamme totaalisen väärän kuvan edustamastamme asiasta!

Markku Vuori

Heinola 03.03. 2014

Positiivinen negatiivisuus vai negatiivinen positiivisuus? Osa 2

”Minä sanoin: ’Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi, olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet! Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.” (Neh.1)

Ihminen on aina omalla tavallaan syntinen ja syyllinen Jumalan edessä. Tähän selvään asiaan on tarpeetonta perehtyä syvällisemmin, koska se on niin itsestään selvä. Meitä kiinnostaa nyt ensisijaisesti vähemmän selvä puoli syyllisyydestä, joka ei perustukaan jumalasuhteeseen tai Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan häneen, joka tunnetaan veljien syyttäjänä. Tämä syyllisyys on niin sotkuinen ja sekava, että lukemattomat onnettomat ovat aivan poissa tolaltaan vuosituhantisesta näytöstä ja kokemuksesta huolimatta. Asiasta on aina pyritty antamaan oikeaa opetusta, mutta jatkuvasti jotkin kiemurat saavat ikävät tuntemukset tunkeutumaan olemukseemme jopa siinä määrin, että sielunelämämme sekaantuu ja sairastumme jopa kehollisesti.

Nehemian kirja on laadittu Pyhän Hengen vaikutuksesta, ja se tuo selvästi silmiemme eteen oikeanlaisen syyllisyyden niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Tällä syyllisyydellä on vaikutuksensa kenen tahansa elämässä kaikissa tilanteissa, mutta se ei riko ihmisen olemusta eikä aiheuta suoranaista sairastumista sen paremmin henkisesti kuin kehollisestikaan.

Vihollinen on pettänyt ihmistä kautta aikojen, ja juuri tässä ajassa petos alkaa olla sanoinkuvaamaton. Ihmisten sisin olemus särjetään vääränlaisilla syyllisyyksillä ja syytöksillä. Syytös merkitsee syyllisyyttä ja siten parannuksen teon tarvetta. Tarkemmin tutkien ja perustellen suurin osa ihmisten ahdistusta syytöksiin liittyen, ei ollenkaan perustu Jumalan Sanan todistukseen ja Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan hurskaisiin ja petollisiin henkivaltoihin, jotka suorastaan raivoavat tässä ajassa.

Vihollinen tietää miten viedä voima uskovaisilta, eikä se kaihda mitään keinoja. Petokseen tarvitaan kuitenkin petollinen ulkokuori, joten kaikki syyllistäminen kuorrutetaan hengellisillä elementeillä, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Jumalan valmistaman tien kanssa. Me säälimme itseään syyllistävää ihmistä ja kärsimme hänen kanssaan. Olemme saattaneet vuosikymmeniä lohdutella häntä ja pyrkiä saattamaan hänet ymmärtämään sielunsa syvyyksistä kumpuavia vaikutuksia oikealla tavalla.

On oikein pyrkiä ymmärtämään näitä ihmisiä ja tehtävämme on todellakin auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta kuinka kauan oma mielemme kestää näitä selvittelyjä, on aivan toinen asia. Vääränlainen syyllistäminen ja syyllisyys sisältävät tekijöitä, joita kirjoittajakaan ei ole aikaisemmin oikealla tavalla pystynyt mieltämään.

Väärässä syyllisyydessä rypevä ihminen tuntee ajoittain suorastaan hukkuvansa onnettomuutensa liemeen, ponnistellen kaikin tavoin pinnalle sielunsa hädässä. Jossakin vaiheessa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, itsensä sitä sen tarkemmin ajattelematta. Kun tilanne alkaa olla sietämätön ja voimat alkavat loppua, tällainen säälittävä ihminen ei enää tunnukaan niin säälittävältä, koska hän alkaa turvautua asioihin, jotka eivät ketään miellytä. Hän alkaa, käsittämättä sitä itse, tarjota huonoa oloaan toiselle ihmiselle, turvautuen petolliseen lohdutukseen siitä, ettei toinen ole sen parempi ja onnellisemmassa asemassa kuin hänkään.

”Mietipäs tarkemmin, sinähän olet ihan samanlainen kuin minäkin! Etkös sinäkin toimi aivan kuin minäkin?” Masentunut ja itsensä syyllistävä ihminen tarjoaa syyllisyyttään kuuntelijalleen aina vain lisääntyvin negatiivisin ajatusmallein. Tämä tapahtuu niin huomaamattomasti, että vasta pitkän ajan kuluttua kuuntelija alkaa ihmetellä omaa huonoa oloaan ja käsittämätöntä syyllisyyden tunnetta.

Sääli, myötätunto ja ymmärtäväisyys kuuluvat todelliseen hengelliseen mieleen, mutta jossakin vaiheessa on pakko ajatella oman mielensä parasta. On pakko alkaa puolustautumaan niitä voimia vastaan, jotka vaikuttavat autettavan sisäisten taistelujen johdosta. Syyllisyys on siis todella tarttuva ja vahingollinen vaikutus, jos se ei perustu siihen, mistä juuri luimme Nehemian kirjasta. On surullista se, kuinka suuressa määrin olemme rikkoneet niin Jumalaa kuin ihmisiäkin vastaan. Paavali jo aikanaan käsitti asian todellisen laidan, pystyen erottamaan aidon ja väärän syyllisyyden toisistaan. Aito syyllisyys johtaa parannukseen ja asioiden korjaantumiseen, väärä syyllisyys taas johtaa kierteeseen, jossa syytös syytöksen päällä aikaansaa valtavaa tuhoa, koska ei ole perusteita todelliselle parannukselle tai tervehtymiselle.

Tässäkin ajassa siis vallitsee valtava määrä väärää syyllisyyttä, koska laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus kylmennyt. Minun laitumeni lampaat makailevat toinen siellä, toinen täällä, kaukana toisistaan. Siten ne ovat alttiina vihollisen vaikutuksille, eikä todellista uskovaisten yhteyttä kohta näytä olevan missään. Syytösten ahdistava ilmapiiri alkaa olla sitä luokkaa, ettei kukaan enää jaksa siinä hengittää. Itsesyytöksissä piehtaroiva ei siis anna vain oman sisimpänsä vähitellen hajota, vaan hän onnettomalla tavalla levittää pahoinvointiaan kohtaamiinsa ihmisiin.

Mikä on ratkaisu tähän valtavaan epidemiaan? Se ei ole kenenkään ihmisen vallassa, ja ainoa mahdollisuus edelleenkin perustuu siihen, mitä Nehemia omassa avuttomuudessaan tarjoaa meillekin: ”…olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan…”

Vain yksin Herramme voi meitä auttaa, eikä vääränlaisella syyllisyydellä tai syyllistämisellä ole sijaansa elämässämme sen paremmin kuin rukouksissamme.

Markku Vuori

Jatkuu taas joskus…

Positiivinen negatiivisuus vai negatiivinen positiivisuus?

Mitä liikkunee eri ihmisten mielessä tänään? Olen vuosien mittaan sanonut moneen kertaan, ettei meillä kenelläkään ole syytä suureen iloon ja riemuun niin kauan kuin seurakunnassa vallitsee nykyinen tilanne.

”Ja minä kyselin heiltä juutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista. Ja he sanoivat minulle: ’Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut’. Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä.” (Neh.1)

Olen viime aikoina lukenut Nehemian kirjan useampaan kertaan eri kielillä. Se on verraton kuva nykytilanteessa olevasta seurakunnasta. Jokaisen tulisi lukea se ainakin kerran vuodessa. En tunne yhtään ystävää tai tuttua, jolla ei olisi suuriakin vaikeuksia elämässään. Kaikki kokemamme sisältää jonkin merkityksen, josta emme juuri nyt ole selvillä.

Me olemme aivan erikoisella tavalla ratkaisun paikalla. Ei niinkään ole kysymys erilaisista vaihtoehdoista maallisen elämämme suhteen, tai ratkaisuista, jotka vaikuttavat erilaisiin ihmissuhteisiin. Kysymys kaiken keskellä on asenteestamme kaikkeen kokemaamme, ja näkemyksestämme, joka suuntaa katseemme tiettyyn suuntaan.

Monet käyvät lävitse aivan kestämättömältä tuntuvia ongelmia, ja kokevat ehkä Jumalan vetäytyneen niin kauaksi, että jo aivan epätoivo valtaa mielen. Aika on todella paha, ja näemme pääosin vain vaikeita tilanteita ja asioita. Niiden keskellä teemme sisäisiä ratkaisuja, jotka hyvinkin suuresti vaikuttavat elämäämme ja olotilamme.

Ihmisluonteeseen kuuluu syyn ja syyllisen löytäminen siinä määrin, että pidämme joitakin asioita jo ratkaistuina sen perusteella, että olemme mielestämme löytäneet syyn tai syyllisen. On itsestään selvää, että jos emme lue Raamattua ja alamme kuunnella päällimmäistä ääntä, olemme sielunvihollisen aaltopituudella. Nyt meitä kiinnostaa ennen kaikkea se syyllisyys, jota julistetaan tuolla taajuudella aivan erikoisella tavalla juuri tässä ajassa.

Nukuin viime yönä melko huonosti ja unen saaminen oli hankalaa. Illalla viimeksi kävin puhelinkeskustelun erään ahdistuneen ihmisen kanssa, ja puhe meni joihinkin tuntemiimme ihmisiin. Tällä hetkellä itse koen ahdistusta ajatellessani ihmisiä, jotka tietyllä aaltopituudella viipyen ovat tulleet päätelmään, että he itse ovat syyllisiä kaikkeen. He suorastaan ahdistavat itseään syyllisyydellään, joka perustuu elämän pettymyksiin, joiden kantaminen tuntuu mahdottomalta. Olen tietoinen näistä asioista, ja itse en ole milloinkaan kokenut aivan sellaista epätoivoa. Aikanaan minua syytettiin kaikista epäkohdista seurakunnan alueella ja uskoin syyllisyyteeni vuosikausien ajan. Tämä on kuitenkin pidemmällä tähtäimellä suoranaisen tuhon tie. Syyllisyys lamaannuttaa ihmisen ja saattaa vääränlaisiin asenteisiin ja suhtautumisiin koko elämän alueella. Kohtalokkainta se on hengellisen elämän puolella, koska erottamisen lahja tai kyky heikkenee ja saa vääränlaisia perusteita.

Asia on hyvin laaja, mutta juuri nyt haluan ajatella yhtä selviytymiskeinoa, jonka aika moni herkkä sielu valitsee syyllisyytensä keskellä. Kompensoimiseen käytetään positiivista asennetta, joka ei kaiken keskellä voi perustua totuuteen ja totuudellisuuteen, vaan joka kumpuaa sisäisestä puolustusmekanismistamme, joka turvautuu jokaiseen mahdolliseen torjuntakeinoon. Koska syyllisyys saa itsensä tuntumaan arvottomalta ja jopa hylätyltä, pyritään näkemään jotakin positiivista. Kun sitä ei juurikaan ole itsessä, voi sitä löytää kanssamatkaajista, jotka todellisuudessa eivät ole sen paremmassa tilassa. Kysymys on siis todellisuudessa omalaatuisesta elämänvalheesta, joka vallitsee todella monen vilpittömyyteen pyrkivän nykyseurakuntalaisen elämässä. Positiivisuuden keskellä katoaa kyky nähdä todellisuus, jolloin muotoutuu valkoisen valheen seurakuntaelämä, joka on petollisimpia asioita tässä ajassa. Ristiriidat ja suoranainen syntikin katoavat näiden selittelyjen alle siinä määrin, ettei todellista parannussaarnaa kuule oikeastaan missään, koska kaikessa halutaan nähdä jotakin hyvää. Ei ole mitään pahaa siinä, jos halutaan nähdä jotakin hyvää jokaisessa ihmisessä, mutta jos tilanne seurakunnassa on juuri sama kuin mistä Nehemia kertoo, on hymymme ja naurumme hyvin kyseenalaista!

Arkkipiispa vastasi aikanaan kysymykseen luterilaisen kirkon selviämisestä nykyisessä ajassa: ”Luterilainen kirkko on aina mukautunut vallitsevien olosuhteiden mukaisesti!” Ei siis ole mitään tarvetta Nehemian kertomalle surulle ja valvomiselle ja itkulle, kun kaikki on hyvin ”vallitsevien olosuhteiden mukaisesti”! Saman vastauksen tavalla tai toisella kuulee kaikissa eri hengellisissä suunnissa, vain toisenlaisin sanakääntein. Siten vääränlainen positiivisuus ei ole vain negatiivista, vaan suorastaan pelottavaa ja vaarallista!

Olen kirjoittanut paljon siitä, kuinka aikanaan vuosikausia uskoimme olevamme velvollisia suhtautumaan myönteisesti jokaiseen veljeen ja sisareen riippumatta siitä mitä nämä julkitoivat elämällään ja opetuksellaan. Tuloksen näemme päivä päivältä entistä selvemmin. Sama eksytyksen henki lähestyy meitä tässäkin ajassa, joskin nyt eri ihmisten taholta. Jonkun ihmisen mukavuus ja aivan ihailtavuus uskovaisena valtaavat mielemme, niin että suorastaan rakastumme tähän ihmiseen. Siinä ei ole mitään väärää, mutta meillä on oikeus ja suoranainen velvollisuus valvoa oman sielumme parasta, ja siten meidän on tutkittava kaikki kuulemamme ja kokemamme. Ihminen kuuluu rakkautemme piiriin, mutta ei välttämättä hänen näkemyksensä ja uskomuksensa. Suuren ahdistuksen keskellä etenkin tässä ajassa ihmiselle kelpaa mikä tahansa positiiviselta vaikuttava siinä määrin, että totuus tulee haudatuksi syvälle tämän suoranaisen sallivuuden hengen alle.

Tällaiselle ihmiselle on tärkeintä vaikka kuinka vähäiset ihmissuhteet ja mikä tahansa opetus, joka tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan Sanan tie. Vääränlainen positiivisuus siis sulkee suojelukseensa valtavan määrän suorastaan tuomittavaa ainesta. Jonkin ajan kuluttua mikään ei sinänsä ole väärää, kukaan ei tee mitään pahaa, ei ole tarpeen puuttua jonkun kauhistuttaviinkaan tekemisiin, koska rakkaus ja myönteisyys valtaavat olemuksen. Katoaa Nehemian kohtaama todellisuus seurakunnan suhteen, ja tilalle tulee itsemme sitä käsittämättä Laodikean ajan henki, joka tyytyy ajatukseen kaiken sittenkin hyvin olemisesta!

Markku Vuori

Jatketaan myöhemmin…

02.01.2014

02.01.2014

Tervehdin Teitä kaikkia mitä sydämellisimmin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä! Uusi vuosi on alkanut, ja itse kullakin on omat odotuksensa tulevan suhteen. Mitä aika on mukanaan tuova, on meille suuri arvoitus. Voimme olla varmoja vain tietynlaisista päälinjoista, jotka Jumalan Sana on ennalta kertonut. Tietyssä mielessä tiedämme kaiken maailmallisen kehityksen johtavan yhä pahempaan suuntaan, mutta siitä huolimatta meidän ei tule antaa vääränlaisen ajatussuunnan vallata itseämme, koska ajattelumme ja mielemme vaikuttavat niin suuressa määrin koko olemukseemme ja kehoommekin. Pahoja asioita on aina tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin, mutta meidän on etsittävä niihin etäisyyttä oikealla asenteella. Siten niillä ei ole niin suurta valtaa meihin, vaikka ne olisivatkin osa meidän olevaisuuttamme.

Olkoon tämä vuosi alku jollekin aivan uudelle keskuudessamme. Herra haluaa tehdä jotakin aivan uutta, nimenomaan suhteessamme Häneen ja Hänen Sanaansa. Edellytyksenä uudelle kokemukselle on kuitenkin sydämen pohjasta asti ulottuva halu panna pois paha keskuudestamme. Ei kannata tehdä mitään uuden vuoden lupauksia vanhojen vääryyksien päälle, sillä kaikki paha on kuin hapatus, joka tunkee kaiken inhimillisen ponnistelun ja yrityksen lävitse, tuhoten kaiken uuden ja hyvän vaikutuksen.

Meidän tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota ajatusmaailmaamme. Emme puhu nyt psykologiasta, vaan aivan tavallisesta ihmistuntemuksesta. Paras esimerkki kaikelle on ehkä tällä hetkellä oma selviämistaisteluni pienen pienen eläkkeen ja aina vain kallistuvien hintojen kanssa. Jo noin kuuden vuoden ajan kauppamatkoillani on ollut aivan oma leimansa. Päivittäinen iloni perustuu osaltaan pieniin punaisiin ja keltaisiin tarroihin, jotka melko totaalisesti määrittävät katseeni suunnan eri ruokakaupoissa. En oikeastaan näe juurikaan muuta kuin nämä pienet väriläikät hyllyillä ja tiskeillä. Kassalla seuraan tarkkaan, että jokainen tarra huomioidaan kassakoneeseen lyötäessä. ”Tästä kassalla – 30 %, tästä kassalla -50 %!” Päivittäinen iloni on suuri, koska reppuni on täynnä näitä tuotteita, joista suurimman osan voi pakastaa. Jos käyn melkein joka päivä kaupassa, syön todella monipuolisesti ja minulla on varaa pitää autoa, joka on välttämätön jatkuvan jalkakipuni johdosta. Ensimmäisen syöpäleikkauksen yhteydessä jalastani otettiin korvauspala leukaani, jolloin katkaistiin vahingossa hermoratoja, niin että jalkani särkee jatkuvasti kipua, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan.

Minulle on siis edullista tämä rajoitettu näkökykyni ruokakaupassa. Se on omalla paikallaan hyvä asia, mutta jos vastaavaa on elämässämme negatiivisten asioiden suhteen, on se todella uuvuttavaa ja vahingollista. Kaupassa on hyvä, etten kiinnitä katsettani kalliisiin pihveihin tai vastaavaan, koska minulla ei ole varaa niihin. Elämämme sisältää valtavan määrän asioita, joita voidaan verrata kauppamatkoihini. Kannattaa kiinnittää enemmän huomiota niihin asioihin, jotka tuottavat iloa ja ovat samalla terveellisiä!

Minulle ei ole ainakaan vuoteen soittanut yksikään ihminen, jolla olisi ollut todella iloista kerrottavaa. On suorastaan murheellista se, kuinka kovilla melkein jokainen on. Ajatuksia ei tunnu millään saavan pois vallitsevista olosuhteista ja tapahtuneista ikävistä asioista. ”Kuinka kauan tämä jatkuu, miksei tapahdu jotakin parempaa”? Tätä kysyy joku kerrasta toiseen, ilman että voisin antaa patenttiratkaisua. Me emme ehkä pysty muuttamaan olosuhteita haluamallamme tavalla, mutta me voimme suuresti vaikuttaa siihen, miten kaikki kohtaamamme vaikuttaa meihin.

Minun elämäni on täysin Jumalan käsissä, mutta silti minun on soudettava virtaa vastaan. Pyrin täyttämään mieleni asioilla, jotka auttavat kestämään kaiken keskellä. Musiikki on yksi tervehdyttävimmistä voimista, vaikka se herättääkin kaihomieltä. Siitä huolimatta kuuntelen kaikki kauniit konsertit satelliittitelevisiostani. Nautin ihmisten ja ihmisryhmien kurinalaisuudesta ja yhteistyöstä, heidän luomastaan sopusointuisesta yhteisesiintymisestä. Jos uskovaiset eivät pysty samaan hengellisyydessään, en masennu siitä ja kieltäydy kuuntelemasta muiden esityksiä.

Tarkoituksella en ota tähän kirjoitukseen mukaan raamatunkohtia, sillä niitä on koko blogini täynnä. Jos haluat positiivista ajattelua ja rakentavaa ajattelemista, lue esimerkiksi 1. Johanneksen kirje useampaan kertaan, sillä siinä on muutamalla sivulla todella rakentava yhteenveto koko Raamatun sanomasta ja siitä, millainen yhteisö Jumalan Seurakunta on.

Siunattua tätä vuotta teille kaikille!

Markku Vuori