"JÄRJELLINEN JUMALANPALVELUKSEMME"

 HÄN OLI IHMINEN, YHTÄ VAJAVAINEN KUIN MEKIN.

 Kirjeitä ja ajatuksia elämän todellisuudesta opiksi kaikille niille, jotka ovat halukkaita oppimaan ja näkemään elämästä muutakin kuin mitä omien neljän seinän sisällä tapahtuu - tai kuka tietää, vaikka tässä puhuttaisiinkin juuri Sinusta ja Sinun taisteluistasi, olemmehan kaikki niin samanlaisia!

    Rakas veljeni Herrassa. Kiitos sinulle kirjeestäsi, ja mitä sydämellisimmät terveiset niin minulta kuin perheeltänikin.

    Minä menen suoraan asiaan. Viime kirjeessäni kirjoitin sinulle itsemurha-aikeistani ja vaikeuksistani kotona. Tiedän joidenkin ihmisten olevan aivan kauhuissaan jo sellaisesta ajatuksesta, että joku haluaisi päättää elämänsä. En ole näistä ajatuksistani ja tempauksistani kertonut kenellekään täällä, ja luulen ettei Mariakaan ole rohjennut julkituoda mitään sellaista, mikä viittaisi rotkoon hyppäämiseen. Lähinaapureille hän on tietenkin joutunut selittelemään yöllisiä poissaolojani ja kertonut kaiken johtuvan kolotuksistani, mitkä estävät minua nukkumasta. Niinpä olen keskellä yötä lähtenyt kävelemään vuoristopoluille, voidakseni sitten saada unta. Jokainen järkevä ihminen kyllä käsittää, että on mieletöntä lähteä pimeällä poluille, joilla jo päivälläkin voi sattua onnettomuus!

    Ei ole pitkäkään aika siitä kun eräs nuori mies epätoivoissaan kiipesi aivan tuon jyrkänteen lähellä olevalle näköalatasanteelle ja heittäytyi syvyyteen. Olen nähnyt hänet muutaman kerran kokouksissamme, joita on pidetty naapurikylässä. Minulla itselläni ei ollut tilaisuutta keskustella hänen kanssaan, mutta huomasin hänen erään kokouksen jälkeen jääneen keskustelemaan Karlin ja Thomaksen kanssa.

    Nyt sen jälkeen kun itse vietin nuo muutamat tunnit yöllä saman jyrkänteen reunalla pohtien elämän merkitystä, menivät ajatukseni vaistomaisesti tuohon nuorukaiseen, jolla oli ikää tuskin puolet siitä kuin minulla. Oliko se vain uteliaisuutta vai tietämisen halua, menin pari päivää sitten iltapäiväkahville Karlin luokse. Emäntä oli hiukan kireän tuntuinen mutta palveli minua kuitenkin osoittamatta mitään tunteitansa minua kohtaan. Jotakin kiusallista oli tapahtunut, sen saattoi haistaa jo ilmasta.

    Karl ryysti kahvia äänekkäästi ja vihaisesti. Ei ollut ensimmäinen kerta kun näin hänet sellaisena. Johdin keskustelua vaivihkaa tuohon nuoreen mieheen, joka oli hypännyt näköalapaikalta. Karl murahteli vain jotakin ja pinosi astiansa yhteen kasaan ja sanoi: "Mennään katsomaan onko lehmillä juotavaa!"

    Nyt oli tapahtunut jotakin maata mullistavaa. Karl meni portaat alas sellaisella ryminällä, että olisi luullut suuremmankin joukon olevan liikkeellä. Vasta aivan karja-aitauksen luona hän pysähtyi ja puuskaisi: "Kirottu naisväki! Naisiin ei voi enää luottaa ollenkaan!"

    En kysynyt mitään, koska tiesin hänen hetken kuluttua jatkavan. Jouduin odottamaan melkoisen tovin, seuraten kuinka hän piti kiinni kahdesta seipäästä, joiden varassa juottoastia oli. Vesi läiskyi yli reunojen hänen vapistessaan siinä rystyset valkoisina, puristaessaan ja pudistaessaan seipäitä. Olin jo aivan varma, että oli tapahtunut jotakin rahaan viittaavaa, sillä mikään muu ei olisi voinut saada häntä noin vimmoihinsa vaimoansa kohtaan.

    "Kuule Johannes, miten on teillä? Annatko sinä vaimosi mennä takaamaan tuttavia ja sukulaisia?" Siitä siis oli kysymys! Mitä nyt sanoa viisaasti ja varovaisesti, asettumatta pahemmin kenenkään puolelle? "Meillä oli aikanaan melko paljon rahaa, ennen kuin kaikki tilallamme oli laitettu kuntoon. Mutta nyt kun talo on kunnostettu ja hankittu kaikki tarpeellinen, ei Marian mukanaan tuomasta perinnöstä ole jäljellä yhtään mitään. Pankissa meillä ei myöskään ole kuin korkeintaan lapsilla omat tilit, joilla olevia rahoja meillä ei ole lupa nostaa, eikä siellä niin paljon olisikaan, että niillä suuremmasta pulasta selvittäisiin."

    "Omat tilimme ovat tyhjänä välillä jo alkukuusta. Meillä on keskinäinen sopimus, ettei kumpikaan mene takaamaan ketään, koska meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia vastata takauksistamme. Jos joutuisimme vastaamaan jonkun veloista, joutuisimme myymään talomme, mikä ei olisi viisasta eikä myöskään Jumalan tahto."

    Klaus on hyvin tarkka raha-asioissa, ja täytynee sanoa hänen kunniakseen, että hän pelkällä hartiapankki-rahoituksella on koonnut kaiken omaisuutensa, ison tilan ja komean päärakennuksen. Toisaalta taas tuntuu joskus siltä, että onko hänen sydämensä aivan oikealla paikalla raha-asioissa, koska monet paljon köyhemmät uhraavat vuodessa paljon enemmän Jumalan Valtakunnan työhön kuin hän. Minkäänlaisen laskuopin mukaan hänen kannatuksestansa ei muodostu edes sadasosia siitä, mitä hän nettona ansaitsee vuodessa. Toiset ovat taas niin tarkkoja, että he pienestä palkastansa laskevat kymmenykset markan tarkkuudella; sen näkee niistä summista, jotka kuukausia pysyvät samoina. Kun tulee palkankorotus, nousee summa heti jonkun verran.

    Nyt Klaus oli todella vihainen, ja siihen täytyi olla hyvä syy. "Kuulepas Johannes, minä ja vaimoni kuulimme sinun puhuvan jo vuosia sitten tuosta sopimuksesta, joka sinulla on vaimosi kanssa. Sinä olet sitoutunut siihen sen tähden, että sinun ei tarvitse pelätä joutuvasi jättämään Jumalan työn maksaaksesi takauksiasi. Niin paljon jättävät ihmiset asioitansa hoitamatta, että tunnen ainakin kymmenkunta tuttavaa, jotka ovat jättäneet kaiken takaajien maksettavaksi. Hyväksyn sinun kohdallasi asenteesi täysin, koska se on Jumalan hyvän Sanan mukainen. Takaa vain sen verran, minkä pystyt maksamaan, eli anna yhtä kyytiä se minkä voit, mutta älä takaa!"

    "Muistatko kun meillä oli tupaantuliaiset ja lastensiunaaminen sen jälkeen kun olimme ottaneet puolet karjatilasta lasten huoneita varten? (Tässä osassa maata on tapana, että karjatilat ovat saman katon alla asunnon kanssa.) Silloin jouduimme aika tiukoille ja jouduimme ottamaan turhan suuren lainan. Samanaikaisesti vaimon siskon mies rakennutti uutta päärakennusta, ja sisko juoksi meillä yhtenään tivaamassa meitä takaajiksi satojentuhansien markkojen summalle. Minä sanoin silloin vaimolle, ettei asiasta edes puhuta. Vaimo oli tietysti vaikeana, kun oli kysymys omasta siskosta, mutta käsitti kyllä hankkeen mielettömyyden. Sisko suuttui meihin eikä ole käynyt sen jälkeen kertaakaan meillä. Talon he saivat pystyyn, mutta eivät pystyneet maksamaan lainanlyhennyksiä. Heidän oli pakko myydä viinitilansa naapurillensa, ja nyt he molemmat työskentelevät omalla tilallansa naapurin hyväksi. Oli se onni, ettemme menneet takaamaan! Silloin me vaimoni kanssa oikein polvistuimme ja pitäen toisiamme kädestä sovimme, ettemme milloinkaan takaa ketään!"

    "Tänään posti tuli juuri kun olin tienvarresta niittämässä korkeata heinää, jotta tienmutkassa säilyisi näkyvyys. Hän työnsi nipun kirjeitä ja lehtiä käteeni ja jatkoi matkaansa. Selasin kirjeitä portaita kohti kävellessäni ja huomasin joukossa Zuerichiläisen pankin kirjekuoren. Kirje oli osoitettu vaimolleni. Mutta eihän meillä ole mitään tekemistä jonkin Zuerichiläisen pankin kanssa? Emme yleensä avaa toistemme postia, mutta nyt jokin vaivasi minua niin kovasti, että avasin tuon kirjeen. Minun oli pakko istuutua portaille ja lukea yhä uudelleen ja uudelleen tuo virallisen näköinen paperi. Mitä ihmeen ihmettä? Zuericher Kanton Bank myöntää rouva Christina Mannille hänen anomansa lainan 18000 Sveitsin frangia, mikä täten ilmoitetaan takaajille jne jne. Ensimmäinen takaaja Erich Mann, Lochau, toinen takaaja... En ollut uskoa silmiäni, mutta kyllä siinä seisoi minun vaimoni nimi!"

    Klausin oli selvästi vaikea hillitä itsensä. "Minun vaimoni on mennyt takaamaan 18000 Sveitsin Frangia veljensä kanssa sisarpuolellensa, joka asuu Zuerichissa poikansa kanssa! Ja laina on tuolle hulivilille, opintokuluihin! Mies jätti perheensä aikanaan, koska ei voinut sietää vaimon nalkutusta ja pojan tempauksia. Mistä ihmeestä he maksavat lainan takaisin? Tuo sisarpuoli on töissä pienessä lihaliikkeessä, eikä tiedä milloin sekin menee konkurssiin. Hänen palkkansa menee elämiseen!"

    Minä ymmärsin täysin, mitä Klausin sydämessä liikkui. Toisaalta hän ei käytöksellään koskaan ollut osoittanut todellista rakkautta minua kohtaan, kun ajattelee sitä huolta, millä jotkut aivan vieraatkin ovat kyselleet joskus terveyttäni ja toimeentuloani. Päinvastoin hän vaimonsa kanssa oli useasti puhunut minusta kylällä liikkeissä asioidessaan sellaisessa sävyssä, että sitä oli ihmetelty. Esittäessään moitteita minua kohtaan hän oli ehkä ajatellut korostavansa omaa hengellisyyttänsä, mutta todellisuudessa hän oli saavuttanut aivan päinvastaista, niin kuin osoittaa kirjakauppiaankin kannanotto: "...kamaista väkeä nuo sinun uskonystäväsi!" Me luulemme tekevämme Jumalalle palveluksen moittiessamme toisiamme maailmanihmisten edessä, mutta teemme karhunpalveluksen koko asialle, jota meidän pitäisi yhdessä viedä eteenpäin. Mutta minä voin antaa Klausillekin koko sydämestäni anteeksi, ja kaikesta huolimatta rakastan häntä veljenäni, ja se mikä koskettaa häntä, se koskettaa minunkin sydäntäni.

    "Johannes, Johannes, mitä kaikki tämä oikein on? Yhdessä olimme sopineet polvillamme Herran edessä, ettemme takaa ketään, ja nyt hän on tehnyt tällaisen tempun! Eihän se nyt koko maailmaa kaatava temppu ole, ja kaipa siitä selviämme, mutta pahinta kaikessa on se, että minä tunnen menettäneeni kaiken luottamukseni Ann-Marieta kohtaan! En voi sille mitään, että tuntuu kuin koko yhdessäololtamme ja yhteiselämältämme olisi viety pohja pois! Minä olen menettänyt luottamukseni häntä kohtaan, ja vaikka Sana sanoo, ettei miesten tule olla katkeria vaimojansa kohtaan, niin en voi mitään sille, että katkeruus tulee sydämeeni. Jos hän tekee jotain tällaista yhteisen sopimuksen vastaisesti, niin miksi hän ei tekisi jotakin vastaavaa tulevaisuudessakin?

    Minä olen hänen miehensä ja meillä on viisi lasta! Sitten hän tulee ja itkee, että hänen sisarpuolellansa on niin suuri hätä pojastansa ja tämän elämästä, että haluaisi hänet jatkamaan opintojansa. Jumalan hyvä Sana sanoo, että miehen tulee luopua isästänsä ja äidistänsä ja liittyä vaimoonsa, ja niin he tulevat yhdeksi lihaksi, vaimo synnyttää lapsia ja syntyy perhe, josta taas vuorollansa lapset lähtevät maailman tuuliin ja myrskyihin ja perustavat oman perheen, jättäen meidät vanhuuttamme viettämään. Ihmisiä pitää auttaa, sanoohan Sanakin sen jo, mutta meillä ei ole kenelläkään mahdollisuutta ryhtyä kantamaan vastuuta jonkun toisen ihmisen elämästä! Me joudumme luopumaan isästämme ja äidistämme perustaessamme perheen ja uskon siihen sisältyvän myös lihallisista veljistä ja sisaristakin luopumisen. Joka ei pidä huolta perhekuntalaisistaan, on uskotontakin pahempi.

    Minä en ole kykenevä kantamaan vastuuta muuta kuin omasta perheestäni; en mitenkään voi ottaa huolehdittavakseni veljieni tai sisarteni perheitä, saati sitten jonkun vaimon sisarpuolen perhettä. Tietysti he ovat minulle rakkaita, mutta jos jaan rahani heille, tulen itse syylliseksi Jumalan edessä oman perheeni laiminlyönnistä. Jokaisen tulee Herran edessä löytää oma tiensä, joka ei sido muita ihmisiä suureksi osaksi elämäänsä heidän auttamiseensa. Me olemme vain ihmisiä, vajavaisia ja rajoitettuja ihmisiä. Kristus on miehen pää, mies on vaimon pää, ja lasten tulee olla kuuliaisia vanhemmillensa. Siinä on Jumalan asettama järjestys, jota me emme saa rikkoa. Kaikki muu on ulkopuolista, niin kuin sinä rakas Johanneskin olet aina opettanut!"

    Kuinka hyvältä tuo "rakas Johannes" kuulostikaan! Miksi me niin harvoin käytämme tuota sanontaa, rakas veli, rakas sisar!? Jos se tuntuu niin hyvältä, niin sillä on jokin todella suuri ja syvä merkitys!"

    En voinut aloittaa lausettani muuten kuin sanomalla: "Rakas Karl-veljeni! Minä ymmärrän täysin, mitä sinä tarkoitat. Sinä et ole yksin näiden asioittesi kanssa. Minä itse olen opettanut muille, ettei tule mennä takaamaan kuin sillä summalla, minkä pystyy milloin tahansa maksamaan, eli parempi on antaa yhtä kyytiä se, minkä pystyy antamaan, eikä panna nimeänsä mihinkään paperiin. Veljeni Suomesta oli aikoinaan hyvin raskautettu näiden asioiden tähden, kun näki niin paljon ahdistusta ja tuskaa ympärillänsä. Hän olisi halunnut auttaa, mutta hänellä ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään tuloja. Siitä huolimatta jotkut olisivat halunneet hänet tai vaimonsa takaamaan lainaa. Miten kävisi hänen Jumalanvaltakunnan työnsä, jos hän joutuisi maksamaan jonkun velkoja? Pitäisikö hänen jonkun toisen ihmisen ahdingon takia uhrata Jumalalle lupaamansa aika jonkun veljen tai sisaren omakotitalon maksamiseen? Käsitämmekö lainkaan, että Jumalan palvelijan aika on pyhä! Hänen elämänsä on Herra itse tarkoittanut palvelemaan Häntä, palvelemaan Sanassa ja auttamaan kaikissa hengellisissä tarpeissa. Seurakunnan tehtävä on huolehtia hänen maallisista tarpeistansa. Me olemme liiaksi tämän ajan jumalan hengen sokaisemia, niin että olemme unohtaneet seurakunnan ja sen palvelijoiden tarkoituksen. On aivan eri asia, jos kerätään avustuksia hädässä oleville, niin kuin alkuseurakunnassakin tehtiin."

    "Jumalan Sana sanoo: "Mieltä vailla on mies, joka kättä lyöpi, joka menee toista takaamaan." Snl.17:18. Veljeni Suomesta kirjoitti minulle, että vahvistaakseen liittonsa Herran kanssa hän eräänä päivänä kirjoitti samalle sivulle tuon sanankohdan kanssa: "En takaa kenellekään mitään, niin että saan vapaasti palvella Herraa! Tämä on lupaukseni Herralle koko elämäni ajaksi!" Kerroin tästä Mariallekin ja sanoin, että meidän on syytä tehdä sama sopimus. Minun tehtäväni on palvella Herraa, ja sen tekee mahdolliseksi vain se, ettei minun tarvitse sitoa itseäni toisille kuuluviin asioihin. Itse asiassahan olen koko palvelustehtäväni ajan niin omalla kuin Mariankin työllä peittänyt suurimman osan tämän työn kustannuksista. Maria oli hyvinkin taipuvainen, ja yhdessä sovimme, ettei kumpikaan koskaan takaa ketään. Sananlaskut varoittavat itse asiassa ainakin kuusi kertaa takaamasta ketään. "Poikani, jos olet ketä lähimmäisellesi taannut, lyönyt kättä vieraalle; jos olet kietoutunut oman suusi sanoihin, joutunut suusi sanoista kiinni, niin tee toki, poikani, pelastuaksesi tämä, koska olet joutunut lähimmäisesi kouriin: Mene, heittäydy maahan ja ahdista lähimmäistäsi; älä suo silmillesi unta äläkä silmäluomillesi lepoa. Pelastaudu käsistä niinkuin gaselli, niinkuin lintu pyydystäjän käsistä." (Snl.6).

    Me elämme todella pahassa ajassa, viimeisissä ihmiskunnan hetkissä. Jo huomenna saattaa kaikki olla aivan toisin kuin tänään.  Nimenomaan näissä viimeisissä hetkissä meitä varoitetaan useaan otteeseen mitä vakavimmin: "Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun; vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet." "Varokaa kukin lähimmäistänne, älkää yhteenkään veljeen luottako; sillä jokainen veli viekkaasti pettää ja jokainen lähimmäinen liikkuu panettelijana." "Ja kun hän (Delila) joka päivä ahdisti häntä (Simson) sanoillansa ja vaivasi häntä, niin hän kiusaantui kuollakseen ja PALJASTI HÄNELLE KOKO SYDÄMENSÄ..." (Miika 7:5; Jer.9:4; Tuom.16:17). Nykyisen käytännön keskellä ei edes tuhkassa makaaminen tai säkkipuvussa paastoaminen herätä pankinjohtajan sääliä. Takaukset eivät enää ole yksittäisten ihmisten käsissä, vaan säälimättömien pankkien.

    Kun Sana varoittaa meitä luottamasta veljiin, ei se tarkoita sitä, että meidän tulisi olla epäluuloisia jokaista veljeä kohtaan. Päinvastoin, meidän tulee uskoa hyvää jokaisesta veljestä ja luottaa heihin veljenämme! VELJENÄMME! Nimenomaan tämä koskee meitä Jumalanvaltakunnan työntekijöinä. Meillä on vastuu Jumalan edessä ja meidän täytyy olla suoranaisessa kosketuksessa Hänen kanssansa. Mitä tulee kutsumukseemme ja tehtäväämme, me emme voi rakentaa mitään kenenkään veljen varaan, vaan meidän on itse oltava koko ajan selvillä siitä, mikä Jumalan tahto on.

    Kun veljemme ajattelee, ettei hän ole tyytyväinen asuessaan vuokralla, koska hänellä on niin paljon lapsia, niin ryhtyessään hankkimaan omaa taloa, voidaan sanoa tänä päivänä, että hän pyrkii olemaan lähitulevaisuudessa lähes miljonääri. Jos hänellä on maksaa talo käteisellä, hän on jo lähes miljonääri, ja kiitos siitä Herralle. Jos hänellä on varaa maksaa hyvä käsiraha, vaikkapa kolmannes tai puolet talon hinnasta, ovat asiat hyvin. Mutta jos hän pystyy maksamaan vain noin kymmenen prosenttia tai vähemmänkin käteisellä, on hänellä hyvä usko ja tarkoitus tulla lähes miljonääriksi. Emme siis voi mitenkään sanoa, että veljellä olisi paha tarkoitus tai päämäärä, sillä haluaahan hän kaikkea parasta omillensa. Hänellä on koko sydämestänsä hyvä tarkoitus ja hyvä halu ja luottamus. Sama koskee jonkin liikeyrityksen tai vastaavan ostamista. Mikä on hänen suhteensa seurakuntansa saarnaajaan tai johonkin uskonveljeensä, jos hän saa tämän takaamaan luottonsa? Hän ei olekaan enää mikään veli, vaan LIIKEKUMPPANI! On kysymys liikekumppanuudesta, jossa itse asiassa toisella ei ole tarkoitus hyötyä; korkeintaan saada hyvä mieli siitä, että on auttanut lähimmäistänsä. Mutta miten on sinä hetkenä, kun tuleekin sairautta, lama, vaikeuksia? Nyt osat vaihtuvatkin, ja ystävällisestä auttajasta, liikekumppanista on tullut maksaja! Hän maksaa kuin kuollutta lehmää, kaatamatta jäänyttä karhua!

    Veljemme ei ajattele mitään pahaa eikä tarkoita mitään pahaa. Siitä huolimatta saattaa syntyä aivan odottamaton tilanne. Tiedän kyllä, ettei mitään taloa pysty ostamaan käteisellä, ei ainakaan täällä Keski-Euroopassa. Autothan meillä ovat halpoja verrattuna Suomen hintoihin. Jonkinlainen lainajärjestely on siis tarpeen. Mutta täytyy olla järkevä suunnitelma ja tietoisuus siitä, että pystyy vastaamaan yrityksen tuottamaan haasteeseen. Ei riitä, että isä käy töissä tai että firma kukoistaa. Täytyy olla useampi tulolähde. Veli on suloinen veljenä, mutta veli muuttuu veljenpojaksi kun maksun aika tulee.

    Kun Sana sanoo, ettei meidän tulee olla velkaa kenellekään, ei se tarkoita sitä, ettemme voisi ottaa pankista lainaa johonkin välttämättömään tarpeeseen. Mutta veljen tulee säilyä veljenä, eikä liikekumppanina. Jos ei ole lihallisia veljiä ja sisaria tai tuttavia, jotka takaavat lainamme, on parempi elää yksinkertaisuudessa ja odottaa Herran pikaista paluuta. Näin emme tahtomattamme joudu tilanteeseen, jossa veli tai sisar joutuu huokaamaan meitä vastaan edellä mainittujen sanankohtien puitteissa.

    "Karl-veljeni, huolimatta sopimuksestamme Marian kanssa, tapahtui meille aivan vastaavaa muutama vuosi sitten. Eräs Marian tuttava tarvitsi välttämättä luoton, ja ollen Marian hyvä ystävä, hän pyysi tätä takaajaksi. Koska asiasta oli ollut puhetta, tuli Maria vaivaantuneena luokseni ja kertoi tapauksesta. Minä olin ehdottoman kielteinen ja sanoin: "Tämä ihminen muuttaa kauas pois ja hänellä on rikkaita sukulaisia. Pyytäkööt heiltä takausta! Tiedäthän sopimuksemme!" Kului muutama päivä, ja sain tietää Marian taanneen, ei niin suuren, mutta kuitenkin merkittävän rahasumman. 'Sinähän et suoranaisesti kieltänyt!' oli hänen vastauksensa. 'Summahan oli loppujen lopuksi niin pieni!'"

    "Suuri tai pieni summa, veljeni Karl, minä tunnen aivan sinun laillasi. Joka on pienessä väärä, on suuremmassakin väärä. Jumalan Sanan mukaisesti ei ole kysymys jonkin asian suuruudesta tai pienuudesta, vaan sen tekemisestä. Rehellisesti sanoen, vaikka olenkin Jumalan palvelija, olen halunnut antaa kaiken anteeksi Marialle, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, ettei milloinkaan tuon tapauksen jälkeen jokin ole palannut entiselleen meidän välillämme. On kysymys ehkä pienistä ja hajallaan olevista tapauksista, mutta joka kerta tunnen jonkin kuolevan itsessäni; peruuttamattomasti, ikuisesti. Ihmisen silmissä nämä kaikki ovat jokapäiväistä elämää ja moni pitää turhamaisuutena ja pikkumaisuutena edes niiden mainitsemista."

    Rakas veljeni, me kävimme Karlin kanssa todella pitkän keskustelun. Minä uskon Kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja Hänen Sanansa edessä, että vaikka tuntuu olevan kysymys pienistä ja vähäpätöisistä asioista, koskettelemme nyt jotakin sellaista, mikä ulottautuu iankaikkisuuteen asti. Meidän pienet ja vähäpätöiset asiamme ovat suuria ja iankaikkisia Jumalan edessä. Mikä sen vaikuttaa on se, että me emme ole tavallisia ihmisiä. Me olemme tehneet liiton Iankaikkisen Jumalan kanssa, ja samalla naimisiin mennessämme me olemme tehneet liiton elinkumppanimme kanssa, - ja sekin liitto on tehty Jumalan edessä, jolle meidän kerran on tehtävä tili.

    Me olemme ottaneet itsellemme oikeuden ja valtuudet nimetä erilaiset asiat suuriksi ja pieniksi sen mukaan, miten meille sopii ja mikä meistä näyttää hyvältä. Avioelämässämme vallitsevat säännökset, jotka me itse olemme luoneet ja anteeksiantamuksen ja suvaitsemisen määrää oma mittapuumme. Anteeksiantaminen on mitä luonnollisin ja Herran itsensä edellyttämä asia, mutta se ei tarkoita sitä, että me hyväksyisimme kaiken niin omassamme kuin aviopuolisommekin elämässä sen mukaisesti, miten paljon kumpikin toisellensa liikkumistilaa suo.

    Me olemme luoneet itse asiassa oman maailmankaikkeutemme omassa elinpiirissämme tai avioliitossamme ja unohdamme sen, että oma maailmankaikkeutemme on vain mitätön tomuhiukkasen biljoonasosa koko Jumalan luomaan verrattuna. Me unohdamme, että meidät kerran tullaan tuomitsemaan Jumalan Sanan mukaisesti. Me emme voi ohittaa sitä luomalla omat sääntömme ja liikkumavaramme omassa elämässämme, ja jommankumman rikkoessa, ei ainoastaan toista, vaan itse Jumalaakin vastaan, sanomalla Herralle: "Tämä on minun vaimoni, tämä on minun mieheni, minä annan hänelle anteeksi ja hyväksyn hänen tekonsa. Tee Sinäkin niin!"

    Me katsomme keskinäisen sopimuksen rikkomisen pieneksi asiaksi. Todellisuudessa jompi kumpi osapuoli saattaa kokea sen maailmaa mullistavaksi asiaksi, vaikkei rohkene tai joskus edes jaksa tuoda sitä esiin. Mieleeni tuli eräs sanankohta jonka otan nyt tähän: "Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat. Sillä paljosta työstä tulee unia, ja missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä. Kun teet lupauksen Jumalalle, niin täytä se viivyttelemättä; sillä ei ole hänellä mielisuosiota tyhmiin; täytä, mitä lupaat. On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä. ÄLÄ ANNA SUUSI SAATTAA RUUMISTASI SYYNLALAISEKSI, ÄLÄKÄ SANO JUMALAN SANANSAATTAJAIN EDESSÄ: 'SE OLI EREHDYS'; MIKSI PITÄISI JUMALAN VIHASTUA SINUN PUHEESTASI JA TURMELLA SINUN KÄTTESI TYÖT?" (Snl.5:3-)

    Rakas veljeni, minä aivan vapisen, sillä tämä sanankohta tulee tällä hetkellä minulle kuin ilmestyksenä kaiken sen keskellä, mitä puhumme. Itse asiassa mieleeni tulleet sanat olivat vain muutamat ensimmäiset rivit, mutta tässä on hyvä esimerkki siitä, miten me normaalisti luemme Sanaa. Me lopetamme usein kesken, emmekä lue kaikkea asiaan liittyvää. Tämä sanankohta ei tarvitse mitään selityksiä, sillä se pitää yhtä monien muiden kohtien kanssa. Mitä muuta voimme sanoa, kuin mitä seuraavassa jakeessa sanotaan: "Sillä paljot unet ovat pelkkää turhuutta; samoin paljot puheet. MUTTA PELKÄÄ SINÄ JUMALAA!"

    Tästä juuri on kysymys tässä ajassa. Me ajattelemme kaiken koskevan vain keskinäisiä suhteitamme, ja unohdamme niin mielellämme, että Kaikkivaltias Jumala kuulee jokaisen sanamme ja tarkkailee kaikkea tekemäämme. Me annamme toisillemme anteeksi, mutta pyydämmekö Jumalalta anteeksi? Näemmekö rikkoneemme Häntä vastaan? Missä on pelkomme Jumalan edessä?

    Jumala on tarkoittanut aviopuolisot elämään yhteistä elämää, niin yhteistä, kuin kaksi yhdeksi tulevaa harjoittaa. Eikö jokainen tekijä, joka rikkoo tätä yhteyttä, riko jotakin Jumalan itsensä asettamaa? Kun Ann-Marie hyväsydämisyyttään lupautui vastoin parempaa tietoaan takaamaan rakkaan sisarpuolensa lainan, ei varmastikaan hänen hyväsydämisyyttään lasketa Herran edessä. Miten voidaan sanoa jotakin näin kovasti? Mikä oli ensin? Hyväsydämisyys vai luottamuksellinen sopimus sen kanssa, jonka tulee olla yksi liha hänen kanssaan? Jos hyväsydämisyys ylittää Jumalan edessä tehdyn sopimuksen, ei se todellisuudessa ole mitään hyväsydämisyyttä, vaan tottelemattomuutta niin aviopuolison kuin Kristuksenkin edessä, sillä Hänelle miehen on tehtävä tili. Tämä on kovaa puhetta, tämä on armotonta puhetta, mutta uskon sen olevan NÄIN SANOO HERRA!, sillä se pitää yhtä Jumalan Sanan kokonaistodistuksen kanssa.

    Me elämme ajassa, jossa ihmiset syöksyvät hirvittävässä kiireessä tulvaveden lailla eteenpäin ja viis välittävät siitä, mikä Jumalan tahto on. Mutta meidän kohdallamme jumalan kansana täytyy olla toisin! Me emme voi jatkaa loputtomiin eteenpäin menemistä tarkistamatta suuntaamme! Jumalan tahdon tulee olla ensimmäinen asia elämässämme! Me yhä vielä tänään ihmettelemme, miksi rauhan Jumala ei todella ole kanssamme. Suurissa asioissa me leijailemme taivaan sinessä, mutta veljemme ja sisaremme ja aviopuolisomme veri huutaa maasta! Pienet asiat riistävät meiltä Jumalan siunaukset! "Miksi pitäisi Jumalan vihastua sinun puheestasi ja turmella kättesi työt?" Järkyttävä sana, vavisuttava sana! Meillä ei ole siunausta kättemme töissä, koska me tuhoamme niin Jumalasuhteemme kuin aviosuhteemme ja ystävyyssuhteemme pienien asioiden laiminlyömisellä!

    Minä pidän itseäni Jumalan palvelijana ja Hänen lapsenaan. Minä haluan antaa anteeksi ja olen antanutkin anteeksi. Ihmisenä en kuitenkaan pysty unohtamaan, niin kuin Jumala unohtaa. Olen antanut anteeksi, mutta toisaalta taas on jumalallisella arvovallalla sanottava, etten voi monia asioita hyväksyä! Klaus koko sydämestään haluaa antaa anteeksi, mutta ei voi uskovaisena hyväksyä vaimonsa tekoja. Niin Ann-Marie kuin Mariakin ovat antaneet ymmärtää tehneensä väärin, mutta eivät ole yksiselitteisesti milloinkaan todella katuneet tekoaan, vaan ovat selitelleet asiaa hyväsydämisyydellä ja laupeudentekona. He eivät tänä päivänäkään käsitä asian syvyyttä. Ympäristön malli ei ainakaan auta heitä siinä. Me kumpikin olemme antaneet anteeksi, mutta emme voi mitään sille, että kummassakin meistä on kuollut jotakin; kuolee joka kerta kun jotakin vastaavaa tapahtuu. Olemmeko pahoja, olemmeko ilkeitä? Me emme voi mitään sille, mitä tunnemme! Vain yksinomaan Jumalan kouriintuntuvalla tavalla asioihin tarttuva armo ja katumus ja yliluonnollinen voima voi parantaa ne haavat, mitä tällaiset asiat tuovat meihin. Jos Herramme miehen Päänä tuntee samalla tavalla kuin me miehet vaimomme päänä... en edes uskalla ajatella sitä!

    Nimenomaan tämän jumalallisen järjestyksen johdosta jokaisen aviovaimon tulisi käsittää, ettei ole kysymys siitä, mitä mies haluaa tai päättää, vaan jumalallisesta säädöksestä! Miehen ratkaistavissa ei ole mitä hän haluaa, vaan Jumala on jo etukäteen päättänyt miten kaiken tulisi olla. Miehelle on annettu tehtäväksi vallita vaimoansa. Ja siitä miehen on tehtävä tili Herran edessä.

    Nykyaikaisen ihmisen korvissa kuulostaa niin pahalta puhua naisen alamaisuudesta. Mutta kyseisten esimerkkien valossa jokainen järkevä ihminen käsittää, ettei ole kysymyksessä se, että miehet loukkaantuisivat siitä, etteivät vaimot ole alamaisia, vaan siitä, että he asettuvat ilmiselvästi miehensä yläpuolelle, pitäen miehen kanssa tehtyä sopimusta kelvottomana ja tekevät itse paremman ratkaisun!  Ei ole siis kysymys vielä edes tasa-arvoisuudesta, vaan naisen hallitsijan aseman ottamisesta. Tämä tulee mitä selvimmin esille kun luemme syntiinlankeemuskertomusta. "Onko Jumala todella sanonut!" Ensimmäinen vaimo tiesi tarkkaan mitä Jumala oli sanonut. Meidän vaimomme tietävät, mitä Jumala on sanonut, mutta Eevan tavoin he eivät käsitä, ettei ole kysymys vain jostakin sanomisesta, vaan kuuliaisuudesta! Eeva ei ollut kuuliainen, vaan tuli tottelemattomaksi ja rikkoi liittonsa niin Jumalan kuin miehensäkin kanssa!

    Tämä puhe loukkaa monia, mutta tässä viimeisessä ajassa ennen Herran toista tulemusta täytyy löytyä ihmisiä, jotka ovat valmiit noudattamaan Jumalan tahtoa. Joka loukkaantuu, ei loukkaannu minuun eikä sinuun, veljeni, vaan he loukkaantuvat itse Herraan. Miksi Herra antaa meidän kokea kaiken tämän, jollei sitten avatakseen silmiämme näkemään todellisen hädän ja todellisen korjaamisen paikan. Me emme ole tuomareita, ja niin Ann-Marie kuin Mariakin vastaavat kaikesta Herran edessä. Miehinä me emme voi muuta kuin tuoda heille julki totuus, se on meidän vastuumme perheen päänä. Missä kohden vaimot eivät halua kuunnella ja arvostaa sanaamme, jonka tulee olla Jumalan Sana, siinä kohden me olemme vapaita vastuustamme. "Mistä tiedät vaimo, voitko pelastaa miehesi, mistä tiedät mies, voitko pelastaa vaimosi?"

    Suurin vaikeutemme on siinä, että ainoa esimerkkimme, mitä voimme noudattaa, on Jumalan Sana. Ympäriltämme emme löydä mallia ja esikuvaa omalle elämällemme. Me olemme Jumalan Sanan pioneereja, joiden nyt lähes kahdentuhannen vuoden kuluttua tulee koko maailman silmissä tuoda alkuseurakunnan elämä näkyviin. Minkä esimerkin antavat omat vaimomme? Jumala yksin tietää, miten on oleva sinä päivänä, kun Hän todella tarttuu asioihin. Mutta näin ei kaikki voi jatkua! Ei missään tapauksessa! Todellisen Jumalan pelon ja todellisen aviollisenkin rakkauden täytyy tulla esiin ainakin jossakin määrin, joissakin ihmisissä. Me emme halua Jumalan hylkäävän ketään, mutta niinkin on pakostakin tapahduttava, ellei muutosta muuten tule.

    Minä olin tullut aivan muun syyn tähden Karlin luokse ja nyt jouduin vastakkain asian kanssa, joka vuosia oli vaivannut minua! Pahuuttaniko olen miettinyt näitä asioita? En jaksa uskoa sitä, mutta koko sydämestäni haluaisin tietää totuuden ja noudattaa sitä.

    "Karl, mitä sinä tiedät siitä raukasta, joka viimeksi hyppäsi näköalapaikalta ja onnistui putoamaan puroon asti?" Karl oli ilmeisesti sillä tuulella, ettei halunnut mennä enää näin vakaviin aiheisiin. "En minä tiedä oikeastaan mitään. Erään kokouksen jälkeen hän tuli eteen jotta rukoilisimme hänen puolestaan. Hän haisi selvästi viinalta, joten vain nopeasti rukoilimme hänen puolestansa. Hän ei meinannut millään lähteä pois, ja minä Thomasin kanssa keskustelin hänen kanssaan jonkin aikaa. Lapset olivat väsyneitä, ja niin meidän oli pakko lähteä kotiin. Hänellä oli ilmeisestikin suuria vaikeuksia, ja minä en voi olla samaa mieltä Thomasin kanssa, sillä tämä piti viinaa kaiken pahan alkuna ja torui siitä tuota raukkaa koko ajan ja halusi ajaa viinapaholaisen ulos hänestä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että hän ei ollut juonut pitkääkään aikaa, sillä pitkäaikaisen juomisen merkkejä ei näkynyt hänessä. Hänellä täytyi olla muita ongelmia, jotka sitten johtivat siihen, että hän juomalla yritti unohtaa ne. Mutta kyllä ihmisellä täytyy olla jotakin vikaa päässänsä kun tekee jotakin sellaista, että päättää itse elämänsä. Kätketyt synnit ne ovat, jotka vievät ihmisen tuohon tilaan!"

     "Kuulepas Karl!", sanoin melko tuohtuneena. "Tuon viimeisen lauseen sinä olet oppinut Thomasilta, ja tiedät itse, että se on katolisen kirkon oppia! Oletko unohtanut, että suurin tuntemamme jumalanmies kahteen eri otteeseen oli niin väsynyt elämään, että tahtoi päättää sen? Voitko sanoa, että hänellä oli vikaa päässä? Tai kätkettyjä syntejä? Itsemurhalle ei ole mitään puolusteluja, mutta ihminen voi joutua tilaan, jossa ei näytä olevan mitään ulospääsyä. Ja juuri sen johdosta, että me luomme sellaisen kuvan, joka ei sallisi todellisia vaikeuksia, me itse asiassa ajamme ihmisiä itsemurhiin. Itsemurhaa ei tee kukaan, joka todella tuntee jonkun välittävän hänestä. Tietysti on poikkeuksia, kuten huumeet ja yleensä huumaavat aineet, jotka saavat ihmisen tekemään jotakin harkitsematonta."

    Tuntemamme jumalanmies oli kokenut suuria menetyksiä ja katsoi kadottaneensa kaiken, eikä jaksanut enää. Toisessa tilanteessa hän oli sähköpylväässä niin ylhäällä, että olisi kädellänsä yltänyt koskemaan suurjännitteiseen johtoon. Hän oli jo valmis ojentamaan kätensä, kun hänen katseensa osui varjoon, jonka pylväs ja hänen ruumiinsa muodostivat. Maahan muodostui selvä risti. Jumalan varjelus oli hänen kanssaan, ja liikuttuneena hän laskeutui alas. Toisella kertaa hän asetti ladatun pistoolin ohimollensa, mutta ase ei useasta yrityksestä huolimatta lauennut. Tuskaantuneena hän heitti aseen nurkkaan, missä se heti laukesi.

    Miksi puhun näistä asioista, miksi haluaisin, että niistä puhuttaisiin enemmänkin? Sen tähden, että tietynlaiset tilanteet ja olosuhteet ajavat meidät tilaan, jossa me joudumme haluamattammekin ajattelemaan jopa elämän päättämistä. Niin kuin Luther sanoi, me emme voi estää lintuja lentämästä päämme ylitse, mutta me voimme estää niitä rakentamasta pesänsä päämme päälle. Samoin on kaikkien näiden ajatusten suhteen. Niitä ei voi väistää, mutta niiden ei itse asiassa tarvitse johtaa tekoihin.

    Uskovaisetkin ihmiset ovat hämmästyttävän laupeudettomia ja eivät käsitä, että he mahdollisesti jossakin vaihetta elämäänsä syyllistyvät siihen, että rakkaudettomuudellaan ajavat jonkun tilaan, missä ainoa ulospääsy näyttää olevan itsemurha. Minä en voi syyttää Thomasia enkä Karliakaan, mutta en voi olla kysymättä itseltäni, miten olisi ollut, jos viinapaholaisen ulosajamisen sijasta Thomas olisi kärsivällisesti keskustellut tuon nuorenmiehen kanssa ja kuunnellut mitä tällä oli sanottavana. Hän haisi tosin viinalta, mutta ei vaikuttanut mitenkään juopuneelta. Viinanhajun tähden Thomas nuhteli häntä ja saarnasi hänelle kuulemma pitkän tovin. Mutta aikaa kuuntelemiseen ei hänellä ollut. "Sitä se synti teettää", oli hänen kommenttinsa, "alkoholi on kaiken pahan alku ja juuri!"

    Minä en missään tapauksessa kannata alkoholia tai saarnaa viinistä ja väkijuomista. Mutta tuo sanonta ei sinänsä ole mikään totuus. Toisaalta sanotaan, että viini on viisasten juoma, ja Paavalikin kehottaa Timoteusta käyttämään vähän viiniä vatsansa ja usein uudistuvien vaivojen vuoksi. Tässä viimeisessä ajassa meitä kehotetaan palaamaan takaisin Raamattuun ja pysymään koko Sanassa. Harhaoppinen on ihminen, joka poikkeaa Jumalan Sanasta. Ilmestyskirjan lopussa meitä varoitetaan lisäämästä Sanaan mitään tai ottamasta pois siitä.

    On hurskasta ja varmasti hyväksikin kieltäytyä nauttimasta alkoholia ollenkaan, ja kehottaa asiasta puheen tullen ihmisiä olemaan ottamasta ensimmäistäkään ryyppyä. Meillä täällä on alkoholia saatavissa kaikkialla, kaupoissa, huoltoasemilla, kioskeissa; niin arkena kuin sunnuntainakin. Siellä Suomessa vallitsee aivan toisenlainen politiikka näissä asioissa. Olen samaa mieltä sinun kanssasi, että teidän maassanne asia on ongelma sen tähden, että lähinnä luterilaisen kirkon vaikutuksesta on luotu syntikäsite koko alkoholista. Ja juuri se, mikä on kiellettyä, houkuttelee eniten.

    Mutta olematta mitään viinistä ja väkijuomista saarnaajia, täytyy todeta se, että jos väitämme alkoholin olevan syntiä ja täysin kiellettyä uskovaisilta, olemme Jumalan Sanan rikkojia yhtä lailla kuin nekin, jotka kieltävät jotakin muuta, mitä Sana ei kiellä. Aivan kuten katolinen kirkko kieltää pappeja menemästä naimisiin, aivan yhtä katolinen ja antikristillinen on täydellinen alkoholin kieltäminen. Kieltäessämme jotakin, mitä Sana ei kiellä, jopa vedotessamme Jumalan Sanaan ja perustellaksemme sillä käsitystämme, me olemme rikkoneet Ilmestyskirjan varoitusta vastaan! Me olemme ottaneet pois useita jakeita niin Uudesta kuin Vanhastakin Testamentista.

    En puhu tästä kehottaakseni ketään juomaan alkoholia, mutta nämä asiat ovat vaivanneet minua pitkään. Thomas tuomitsi tuon nuorukaisen viinan orjaksi ja pani kaiken viinan syyksi. Kuten kaikkialla on tiedossa, on täälläpäin tapana jokaisessa talossa muutamia harvoja uskontosuuntia lukuun ottamatta, että kellarista löytyy aina vieraan eteen pantavaksi joko olutta tai viiniä, ostettua tai omatekoista. Noihin harvoihin poikkeuksiin kuuluu Thomas, joka julkisesti kokouksissakin on paheksunut sitä, että niin Johanneksen kuin muidenkin kellareissa on viiniä ja olutta. Ei hän toki ole milloinkaan kenenkään meistä nähnyt olevan juovuksissa, mutta silti olisi, hän sanoi, Jumalan Sanan mukaista ja Pyhän Hengen mieleistä hävittää ne kaikki.

    Tässä on juuri se, mitä olen aina ajatellut, ja mikä ei ole suonut minulle rauhaa. Viinasta on syntynyt paljon pahaa ja harva on viisas nauttiaksensa sitä. Mutta niin viini kuin olutkin ovat olleet Keski-Euroopassa ihmisten ruokapöydissä ja illanistujaisissa ennen nukkumaan menoa niin kauan, ettei kukaan edes muista milloin kaikki alkoi. Kun oli jotakin sairautta tai naapurit olivat jo sairastuneet flunssaan tai vastaavaan, antoi äiti meille lapsille iltaisin vanhalla isoäidin äidiltä perityllä ruokalusikalla muutaman tipan jotakin väkevää viinaa. Yhdestäkään meistä ei ole tullut alkoholistia, ei meistä niin kuin ei naapureistakaan, vaikka koko kylässä on ollut sama tapa. Vain uskosta osattomissa perheissäkö - ei vaan kaikissa perheissä!

    Thomasin kanta asiaan on yksiselitteinen: Jumalan Sana kieltää alkoholin! Minä en niinkään kiinnitä huomiota siihen, mitä Thomas tai joku muu sanoo, mutta sen jälkeen kun hän julkisessa kokouksessa puhujanlavalta toi julki ajatuksensa, herättivät hänen sanansa minussa pelon. "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois (OTTAA POIS!) jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu" (Ilm.22:19).

    Thomas, Thomas, Tuomas-epäilijäni! Mitä sinä oikein sanoitkaan!? Sinä et pidä siitä, että minulla ja kaikilla muilla veljillä ja sisarilla on viiniä ja olutta kellareissamme! Sinä Jumalan Sanan perusteella kehotat meitä heittämään kaiken menemään. Sinulla ei ole kellarissasi kumpaakaan ainetta, ei mitään alkoholia! Ei kellarissasi, ei kodissasi! Mutta väentuvassa vanhassa asuinrakennuksessasi sinulla on vanha vuoristolaisarkku, joka on ruuvattu seinälle. Siellä sinulla on mahtava kokoelma kaikenlaisia erikoisjuomia niin omasta kuin lähimaistakin, niin hedelmistä kuin muistakin hyvänhajuisista aineista ja yrteistä valmistettuja, juomia, jotka eivät jäädy, vaikkei rakennusta lämmitetäkään!

    Miten oli, kun rakas pikku Gretchen viipyi toistamiseen Bodenseellä sisarensa luona? Niin nuuka kuin olet, rakas veljeni, et raaskinut heittää yhtään ainoata tyhjää pulloa pois, vaan piilotit ne väentuvan ullakolle. Kun Gretchen kerran meni ullakolle, mitä et milloinkaan olisi uskonut tapahtuvan, löysi hän kokoelmasi. Rakkaallesi jouduit selittämään kaiken, yksinäisyytesi, ahdistuksesi. Kuinka olisit jaksanut yömyöhään asti ajaa heinää, ellet silloin tällöin olisi piristänyt itseäsi Himbeergeistilla? Eikö se ollut muidenkin tapa? Kyllä, mutta kun itse olet niin vastaan?

    Thomas häpesi, häpesi niin kovasti, että tuli meille keskellä yötä kun kaikki olivat jo nukkumassa. Me puhuimme pitkään ulkokultaisuudesta ja sen kirouksesta. Ei hän toki ollut juomari eikä viinan orja. Rikkomus tapahtui siinä vaiheessa kun hän kokouksessa julisti viinan kiroja vastaan. Me kumpikin avasimme Raamattumme ja luimme aamun valkenemiseen asti niin viinan kiroista kuin sen siunauksistakin. En sanoisi, että kaikki ulkokultaisuus olisi kadonnut hänestä, mutta jotakin hän oli oppinut.

    Niin Vanhan- kuin Uudenkin Testamentin aikana viini palveli niin hyvää kuin pahaakin. Kuumissa olosuhteissa minkäänlainen mehu ei säilynyt, koska ei ollut jääkaappeja tai kylmiöitä. Ainoa, mikä talletti juoman, oli alkoholi. Itseoppineet viisaat väittävät nyt, että kaikki viini, mistä Raamatussa puhutaan, oli hyvin laimeaa, eli siinä ei ollut alkoholia nimeksikään, tai ei ollenkaan, eikä kukaan siten voinut tulla juovuksiin. Antakaamme näiden ihmisten juopua oman tietonsa alkoholittomasta mehujuomasta, joka muutamassa hetkessä on hapantunut ja käynyt. Totuus on, että itse Herramme Jeesus joi viiniä ihmisten kanssa. Hänen ensimmäinen ihmeensä oli veden muuttaminen viiniksi, millä ei tosin mainosteta viininjuomista, mutta vastakohtana niille, jotka absolutistisesti taistelevat Jumalan Sanan voimalla viiniä vastaan, kysykäämme miten Herramme voi alentua johonkin sellaiseen, jos se on niin kielletty asia kuin tänään väitetään. Johannes Kastajalla oli erikoinen tehtävä ja häntä oli kielletty juomasta väkijuomaa, mutta Herrastamme sanotaan: "Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja VIININJUOJAA, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."

    Kuinka Thomas häpesikään luettuamme tämän kohdan! Jos milloin niin tuona hetkenä sydämeni herkistyi hänen puolestansa, kun hän niin liikuttavalla tavalla sanoi: "Kuule Johannes, tässä on näytetty toteen minun viisauteni, joka on ollut pelkkää typeryyttä!"

    Meillä ei ole mitään oikeutta vetää rajoja sinne, minne Jumalan Sana ei niitä vedä! Väittämällä Jumalan Sanan kieltävän niin viinin kuin alkoholijuomatkin, vaikkakin hyvässä tarkoituksessa, me astumme Jumalan Sanan rajojen ulkopuolelle ja rikomme Jumalan Sanan ja teemme Jumalasta valehtelijan.

    Alkuseurakunnan aikana juotiin viiniä, joko sellaisenaan tai sitten erikoisesti lapsille vedellä sekoitettuna. Sen tähden on ymmärrettävää, että seurakunnan kaitsijasta sanotaan, että hänen tulee olla nuhteeton... ei juomari (1.Tim.3), samoin kuin seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita... ei paljon viinin nauttijoita. Roomalaiskirjeen 14. luvussa Paavali tuo mitä selvimmin esiin sen, että on kysymys omantunnon asiasta. Jos hän jakeessa 21 sanoo: "Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu..." niin ei se tarkoita sitä, että hän kieltäisi kumpaakaan. 1.Kor.8:13 Paavali toteaa: "Sen tähden, jos ruoka on  veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni." Hän halusi olla kaikille kaikkea ja voittaa mahdollisimman monta. Silti ei sanota, ettei hän olisi koskaan enää syönyt lihaa. Hän vain ei syönyt sitä niiden läsnä ollessa, jotka olisivat voineet loukkaantua siitä.

    Room.14 mukaisesti on olemassa heikkoja ihmisiä ja vahvoja ihmisiä. Minkä tähden me tuomitsisimme toisiamme asioissa, joissa meille on annettu vapaus? Meillä jokaisella on oikeus pitää Jumalan edessä se usko, mikä meillä on. Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, eivätkä nämä asiat saa tulla loukkaukseksi.

    Jos kotiini tulee joku veli, jonka omatunto ei salli viinin tai oluen juomista, en minä sen johdosta hävitä kellarin varastoa. Minä en vain tarjoa kumpaakaan. Jos tuo niin sanottu heikko veli on niin heikko, että hän haluaa tarkastaa kellarini ja taloni kaapit, täytyy minun todeta, ettei hän voi olla todellinen veli, sillä hän etsii etsimällä loukkaantumisen aihetta. Hän ei ole tullut kotiini veljenä, vaan tuomarina. Hän haluaa tulla toisten ihmisten omaksitunnoksi.

    Jos joku juo silloin tällöin lasillisen viiniä tai olutta, ei hän ole sen johdosta juomari tai juoppo. Efesolaiskirjeen niin mielellään lainattu kohta (5 luku) sanoo, ettei tule juopua viinistä, ja yksinomaan sillä perusteella väitetään sitten viinin juomisen olevan kiellettyä. 1.Kor.11 Paavali pahoittelee seurakunnan käytöstä, kun jossakin oli tullut tavaksi, että koolle tullessa joillakin oli omat eväät ja niin toiset olivat nälissään ja toiset olivat mässäilleet niin että olivat juovuksissa. Hän sanoo: "Eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne ja juodaksenne?" Se, mitä hän tahtoi tuoda esiin, oli, ettei tuollainen yhdessäolo ollut Herran aterian nauttimista. Hän ei kieltänyt juomista ja syömistä, vaan antoi ymmärtää kummallekin olevan oman paikkansa.

    Kaiken fanaattisuuden huippu lienee se, kun sinun Afrikan matkallasi veljet kutsuivat koolle veljeskokouksen ja halusivat sinulta vastauksen kysymykseen: "Me olemme kuulleet, että se ja se veli siellä ja siellä joi ruuan kanssa pullollisen olutta! Miten se on selitettävissä?" Täällä meillä on ollut monta hauskaa hetkeä, kun olemme puhuneet siitä, mutta teidän maanne olosuhteissa se on lie ymmärrettävämpää, koska teidän uskovaistenne keskuudessa on samankaltaista fanaattisuutta. Muistan senkin kuinka kerroit Helsinkiläisestä pariskunnasta, joka sinulta uteli Unkarin matkastasi. Hekin olivat halukkaita lähtemään sinne, mutta kun olit kertonut kuinka halpaa kaikki oli siellä, ja kuinka Unkarin hienoimmassa ravintolassa Budapestissa paras pihvi ja kaksi pulloa punaviiniä oli maksanut vain 50 markkaa, sanoivat he heti: "Emme me haluakaan mennä sinne!"

    Mieleeni tulee tässä yhteydessä vielä yksi todella huvittava tapaus aivan omalta kylältämme. Täällä asuu yllättävän monia perheitä, jotka ovat sukua toisillensa, vaikka osa heistä on mahdollisesti suurenkin osan elämäänsä asunut jossakin muualla, mutta jotka sitten jossakin vaiheessa ovat palanneet synnyinseudullensa. Franzilla on tällä kylällä kaksi veljeä, joista toinen on Karl, josta varmasti olen sinulle jo kertonutkin. Hän on naimisissa kuivanlaihan naisen, sisaren kanssa, joka jatkuvasti saarnaa askeettisen ruokavalion puolesta. Ymmärrettävästi Karlkin on kuin rautakanki, koska ei kotona saa milloinkaan kunnon ruokaa. Joskus tulee pakostakin ajatelleeksi, että miten samassa suvussa voi olla niin täydellisesti toisistaan poikkeavia ihmisiä. Franz on mitä tasapainoisin ja tervehenkisin uskovainen, todellinen sydäntä ilahduttava persoona. Mutta ei siinä kyllin, että hänellä on Karl-veli... hänellä on myös veli, joka lyö jossakin suhteessa laudalta kaikki tuntemamme henkilöt ja erikoisuudet niin tällä kylällä kuin lähiseuduillakin.

    Franz pitää vaimonsa, tyttärensä ja tämän miehen kanssa kylän tunnetuinta majoitus- ja ravintolakiinteistöä. Tämä on siitä asti kun Franz paluumuuttajana osti tuon kuolinpesän, ollut mitä suurin loukkauksen aihe hänen tälle ilmeisen fanaattiselle Egon-veljellensä.

    Minä olen aina silloin tällöin vieraillut tuossa perheessä, vaikkakin täytyy tunnustaa, että se on ollut melkoinen koettelemus joka kerta. Muistan kuinka eräänä keväisenä päivänä olimme Klausin kanssa korjanneet hänen aittansa kaatumaisillaan olevan etukatoksen, ja palkkioksi saimme kunniamaininnan ansaitsevan aterian. Kuinka ollakaan, päivän ollessa todella lämpöisen, oli minulla todella kova jano. Niinpä kaadoin useaan otteeseen lasini täyteen pöydällä olevasta kotikaljakarahvista. Hetken kuluttua silmissäni tapahtui selvä muutos, ja tunsin erikoisen hyvänolontunteen valtaavan ensin pääni ja vähitellen koko ruumiini. "Oh hoh, taitaa nousta juoma päähän!", totesin kuin leikilläni. Sitä minun ei kuitenkaan olisi tullut sanoa. Egon oli kaataa lautasensa, kun hän kiivaasti ryhdistäytyi ja huusi: "Lasten aikana ei puhuta tuollaista! Meidän kodissamme ei ole milloinkaan ollut alkoholijuomia, eikä tule milloinkaan olemaankaan. Minä haluan olla Jumalan nasiiri ja perheeni on sitä kokonaisuudessansa. En milloinkaan elämässäni ole nauttinut pisaraakaan, en pisaraakaan, kuuletko sinä, en pisaraakaan alkoholia sen jälkeen kun tulin uskoon! Jos veljeni Franz leikkii näiden asioiden kanssa, on se hänen asiansa, enkä milloinkaan ole astuva jalallanikaan hänen kotiinsa, joka on tuon kirotun kapakan yhteydessä. Phyi, phyi, millainen jumalaton veli minulla onkaan, vaikka kulkee uskovaisen nimellä! Phyi!"

    Minua aivan kauhistutti nähdä kuinka auringonsäteiden valossa suoranainen sylkipisaroiden vana levisi hänen lautasellensa ja pitkin pöytää. "Alkoholi on kirottu asia, enkä halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Kirotut olkoot kaikki liköörikaramellitkin, millä paholainen viettelee viattomia lapsia alkoholin pauloihin! Haulikolla pamautan jokaista, joka rohkenee tipankin tuoda tuota edes tontilleni! Johannes, Johannes, sinäkin leikit tuon aineen kanssa ja puhut tuollaisia asioita, mitkä eivät edes sovi uskovaisen suuhun; sinäkin olet olevinasi saarnamies! Vaimoni on rakkaudella laittanut teille hienon aterian, ja sinä julkenet palkita kaiken tuollaisella käytöksellä! Mene ulos, jos ei kelpaa se, mitä tämä talo tarjoaa! Tuo on kotikaljaa, jossa ei ole pisaraakaan alkoholia, ja se on siunattu juoma, sillä me olemme sen joka kerta siunanneet, kun se on ruokapöytään nostettu! Sen on vaimoni siunatuin käsin valmistanut! Halleluja, halleluja, halleluja! Siunattu juoma!"

    Minun todellakin teki mieleni lähteä siinä paikassa ulos ovesta, mutta Franzin tähden maltoin mieleni. Mutta ei edes Franzin läsnäolo olisi saanut minua vaikenemaan siitä sydämen kyllyydestä, mikä nyt purkautui suuni kautta. Ääneni aivan vapisi kun pakotin kasvoni maireeseen hymyyn ja kysyin: "Rakas sisareni, niin kuin käsitän, olette te koko perheenä nauttineet tätä 'siunattua' juomaa' jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, koska ette halua tulla osalliseksi siitä kirouksesta, jonka jo pisarakin alkoholia tuo jokaisen ylle. Ehkä on parasta että Mariakin alkaa valmistaa sitä, niin että voisitko antaa minulle sen teko-ohjeet? Mitä sinä oikein laitat siihen?

    Tiesin olevani jossakin määrin inhottava, sillä tiesin tarkoin mitä tulisin kuulemaan. Sisar ilahtui silminnähden tajuamatta alkuunkaan kysymykseni todellista luonnetta. "Rakas veljeni, ilomielin annan sinulle ohjeet! Olen jo usein ajatellutkin sitä tavatessani Marian kylällä. (He eivät olleet koskaan käyneet meillä, koska tiesivät kellarissamme olevan viiniä ja olutta!) Sen valmistaminen on yksinkertaisin asia maailmassa! Se on oikein Jumalan lahja meille uskovaisille, jotka haluamme elää puhtaasti ja Jumalan nasiireina!" Egon vahvisti kaiken huutamalla jälleen aamentansa ja hallelujaansa. "Lapset pitävät makeasta, niin että olemme panneet siihen paljon sokeria, ja sokerista he saavat niin paljon ravintoa, että heidän poskensa oikein punottavat kun he juovat sitä. Kaupasta saa valmista mallasuutetta, jossa ei ole tippaakaan alkoholia (niin kuin itse uutteessa joskus olisi sitä ollut!); vettä ja aivan tavallista hiivaa aina sen mukaan kuinka suuren annoksen tekee. Koko paketin jos laittaa, kuohuu kaikki helposti astian reunan yli, mutta kyllä kaiken oppii nopeasti annostelemaan!"

    Tuskin olen milloinkaan kokenut jotakin sellaista huumaavaa ja suorastaan fanaattista, räjähtävää, ratkiriemullista tunnetta koko elämäni aikana. Kaiken tämän ylettömän hurskauden ja fanaattisuuden keskellä minutkin valtasi fanaattisuus, melkein repeäminen.

    Kyllä totisesti ihmiset teoillaan ja sanoillaan osoittavat viisautensa! Näistä asioista ei uskalla puhua missään kokouksessa, sillä silloin niin Thomas kuin Karlkin kutsuisivat minua väkijuomista saarnaajaksi. Mutta niin kuin jo mainitsin, minua suuresti alkoi pelottaa niiden ihmisten kohta, jotka väittävät Jumalan Sanan kieltävän alkoholin nauttimisen, sillä silloin he ottavat pois Jumalan Sanasta tai lisäävät siihen jotakin.

    Minua suuresti hämmästytti kun kirjoitit jokin vuosi sitten eräästä aiheesta, joka jossakin määrin voidaan rinnastaa tässä kirjeessä kirjoittamiini asioihin. Aivan samoin kuin Raamattu ei kiellä viinin juomista, se ei myöskään kiellä lihan syömistä, paitsi sellaisen seurassa, jolle se on loukkaukseksi. Monet täällä meidänkin seudullamme ovat alkaneet kasvissyöjiksi eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta jos se on jatkuva puheenaihe vierailulla, tulee mieleen onko siitä tullut jokin uusi oppi, joka haluttaisiin viedä toisillekin. "Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa" (Room.14). Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia (jae2). Anteeksi, kasvissyöjäveljeni ja sisareni! En voi pyytää anteeksi sitä, mitä Jumalan Sana sanoo, mutta pyydän anteeksi, jos mielestäsi väärässä paikassa tuon tämän esiin!

    Kirjoitit, että me olemme usein liian pikkutarkkoja monissa asioissa ja siten tuomme vaikeuksia niin itsemme kuin toistenkin elämään. Me järkeilemme ja asettelemme rajoja, rajoja, jotka ylittävät itse Jumalan asettamat rajat.

    "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömimmät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apt.15).

    Veren syöminen ja juominen on ehdottomasti kielletty, koska Jumala on nähnyt sen pahaksi, ja sille on selvä vertauskuvallinen selitys. Myöskään ei tule syödä lihaa, josta ei verta ole laskettu pois. Fanaatikko sanoo nyt, ettei lihaa tule syödä ollenkaan. Mutta jos hän väittää Jumalan Sanan sanovan niin, on hän syyllinen ja Ilmestyskirjan tuomiot lepäävät hänen yllänsä, sillä hän on ottanut pois Sanasta. Me ihmisinä haluaisimme mennä äärimmäisyyksiin. "Älä tartu, älä maista, älä koske!" Me teemme itsellemme ja toisille säädöksiä asioita koskien, joista Sana sanoo: - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta! Tällä kaikella on tosin viisauden maine itse valitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sen tähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Kol.2).

    Kuitenkin on nyt niin, että jokainen, joka syö lihaa, olkoon se kalaa tai muuta lihaa, syö samalla verta! Vaikka lihasta on laskettu veri pois, ei se kuitenkaan milloinkaan tule kaikki ulos. Jokainen, joka on pannulla paistanut lihaa, on tullut näkemään kuinka verta pursuaa paistamisen alkuvaiheissa. Kaikki tämä tuo häpeän niiden ylle, jotka ovat mielistyneet itse valittuun jumalanpalvelukseen. Meidän on kunnioitettava Jumalan Sanan rajoja, ja jokainen niille tehty muutos tuo yllemme Ilmestyskirjan kirouksen. Me emme saa ottaa pois mitään, emmekä lisätä mitään.

    Rakas veljeni, nyt on syytä lopettaa tältä kertaa. Herra sinua runsaasti siunatkoon ja olkoon kanssasi!