Apu joka on hänelle sopiva osa 5

ALUSSA

--- Alussa, Jumalan paratiisissa, ensimmäiset ihmiset olivat puetut Jumalan Sanalla, ja olivat suojassa niin kauan kuin olivat kuuliaisia sille. Lankeemuksen jälkeen, alun jälkeen, Jumala ajoi heidät pois paratiisista, mutta kuitenkin rakkaudessaan valmisti heille puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. Millainen murhenäytelmä, millainen muutos ihmislapselle! Ei kuitenkaan ilman toivoa! ---

Voidaksemme todella käsittää, mitä tutkimamme aihe sisältää, olemme suorastaan pakotetut menemään kaiken alkuun. Kuka tahansa aloittaa tämän tutkimuksen jostakin muualta, on varmuudella päätyvä toisenlaiseen tulokseen. Mutta jos tahdomme kestää Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, ja tulla kerran puetuiksi siihen valkeaan viittaan, joka on varattu voittajalle, on meidän etsittävä Jumalan Sanan kokonaistodistusta. Sitä on mahdotonta löytää ilman uskon siipiä, jotka ovat Uusi- ja Vanha Testamentti. Meillä ei ole mitään toivoa ymmärtää Uutta Testamenttia, eikä ole mitään mieltä pitäytyä kiinni ainoastaan siihen, mitä siinä sanotaan, ellemme pysty näkemään sitä Vanhan Testamentin täyttymyksenä. Vanha Testamentti on varjokuva siitä, mikä Uudessa on toteutunut. Kuinka voisimme rakentaa talon ilman piirustuksia? Aivan samoin emme pysty rakentamaan Seurakuntaa, ellemme löydä sille annettuja lupauksia. Näistä lupauksista suuri osa on Vanhassa Testamentissa.

Miten on sitten avioliittoa koskevien asioiden suhteen? Moni on sitä mieltä, että yksin Uuden Testamentin kohdat tulevat kysymykseen tässä ajassa. Mutta rohkenen Jumalan Sanan kanssa olla toista mieltä: "Vai ettekö tiedä, veljet — minä puhun lain tunteville — että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä..." (Room. 7:1-). "...olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, NIINKUIN LAKIKIN SANOO" (1.Kor. 14:34). Näistä kahdesta kohdasta näemme selvästi, että Uusi Testamentti itse sitoo itsensä Vanhaan.

On mieletöntä toistaa vuodesta toiseen samoja sanankohtia ja lukea ne yhä uudelleen ja uudelleen, käsittämättä lainkaan, mitä ne sanovat ja edellyttävät meiltä. Ikävä kyllä näin on tehty kaikkina vuosina niin kauan kuin muistan. Olen todella hämmästyneenä joutunut viime aikoina toteamaan, kuinka monta kertaa Matt. 5:19 ensimmäistä kertaa julkituotu ajatus toistuu kautta koko Uuden Testamentin yhä uudelleen ja uudelleen: "...mutta joka niitä noudattaa..." Kysymys on Jeesuksen sanoista. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!' pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon." "Sen tähden on jokainen, joka 1.) kuulee nämä minun sanani ja 2.) TEKEE NIIDEN MUKAISESTI, verrattava ymmärtäväiseen mieheen..." (Matt. 7). Kuuleminen on hyvä asia, mutta se ei yksin riitä. On ollut hyvä kuulla menneinä vuosina luettavan kaikki naisen asemaa ja perhettä koskevat sanankohdat, mutta olemmeko ymmärtäneet mitä Herra niiden kautta haluaa sanoa meille? Olemmeko olleet kykeneviä toteuttamaan ne elämässämme, vai onko kaikesta yrityksestämme tuloksena täydellinen sekaannus, koska olemme säikähtäneenä tunteneet astuneemme jonkun varpaille? Olemmeko rauhan säilyttääksemme tehneet kompromisseja, ja ajatelleet huomisen päivän korjaavan kaiken?

Jumalan Sanassa täytyy olla toimivan vastauksen kaikkiin kysymyksiimme. Kaikki se, mitä Jumala Sanassansa sanoo meille, on toteutettavissa ja mahdollista saavuttaa; muutenhan Jumala vain kiusaisi meitä säännöksillä, jotka ovat mahdottomia toteuttaa. Tässä suhteessa emme elä lain alla, vaan armon ajassa. Sielunvihollinen vain on saanut säikyttää meidät, niin ettemme käsitä sitä, millainen määrä siunausta sisältyy kuuliaisuuteen. Alamaisuudesta puhuminen on säikäyttänyt monet, mutta käsitämmekö mistä on kysymys? Pelkäämmekö olla alamaisia Herralle? Yhtä vähän kuin on peljättävää Herralle alamaisena olosta, yhtä vähän peljättävää on todellisuudessa siinä, kun puhutaan naisen alamaisuudesta. Emme puhu nyt siitä, kuinka tätä alamaisuutta ja miehen asemaa on käytetty väärin. Emmehän muillakaan alueilla heitä menemään koko asiaa kohdatessamme väärää käytöstä ja suhtautumista! Miksi juuri tällä alueella on lapsi heitetty menemään pesuveden mukana?

Alussa kaikki oli ihanaa ja sopusointuista, koska vihollinen ei vielä ollut päässyt Jumalan Sanan suojaavan muurin ylitse. Kysykäämme ensimmäiseksi mitä ajatuksia Jumalan mielessä liikkui hänen luotuaan ensimmäisen ihmisen, ja miten hän halusi kaiken tapahtuvan? Jumalan Sana on siemen ja niin kuin maan tuli kasvaa vihantaa, ja ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on — niin tuli ihmisenkin toteuttaa Jumalan tahto.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Alku, kuinka kiehtova ja jumalallinen aika! Sitä ennen ei ollut mitään muuta kuin Jumala, Iankaikkinen Jumala, jolla oli ajatuksia mielessänsä, jotka Hän halusi toteuttaa. Jumala puhui, Jumala sanoi, ja tapahtui niin kuin Hän sanoi. Pysähtykäämme hetkeksi ajattelemaan, ja syöpyköön mieliimme ja sydämiimme lähtemättömästi Jumalan Sanan merkitys. Olemme aina vain ajatelleet Jumalan Sanaa kirjana, mustakantisena Raamattuna, jota kukin lukee oman ymmärryksensä mukaan, saaden Hengen apua kukin oman mittansa mukaisesti. Mutta onko Jumalan Henki todella saanut meidät käsittämään ja näkemään sydämemme silmillä, ettei Jumalan Sana ole vain kirjaimia tai äänteitä, vaan luova Voima, jolle mikään ei ole mahdotonta? Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Kuka rohkenisi nousta vastaan ja sanoa: "Valkeus, väisty!" Jumala näki, että valkeus oli hyvä, ja Hän jatkoi luomistyötänsä. Niin helposti asetumme Jumalaa vastaan, mutta ajatelkaamme todella asettuvamme Häntä vastaan kesken luomistyön! Missä olimme silloin, mitä olimme silloin? Mitä olisimme voineet tehdä, miten olisimme voineet vastustaa? Mihin perustuu ylpeä mielemme tänä päivänä? Mihin perustuu vastahenkisyytemme? Typeryyteen, maailmankaikkeuden suurimpaan typeryyteen! Luontokappaleetkin, eläimet, joita pidämme ala-arvoisempina olioina, tiedostavat asiat meitä paremmin!

Käsittäkäämme siis tulevaa tarkasteluamme varten, että olemme tekemisissä saman Sanan kanssa, joka loi kaiken, ja joka nyt myöhemmin on puhunut meille ja antanut ohjeet elämällemme!

Ennen kuin Jumala vielä loi ihmisen lihaan, puhui Hän taivaallisille sotajoukoillensa: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme... Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi..." Jumalalla ei ollut mitään pientä mielessänsä. Hänen ajatuksensa oli tuottaa maan päälle jotakin kaltaistansa, jotakin, minkä Hän voi tuntea omaksensa, Itsestänsä lähteneeksi. Me katselemme asioita liian usein omasta näkökulmastamme ja tunnemme itsemme niin mitättömiksi, tai toisaalta liian suuriksi. Saakoon Jumalan Pyhä Henki kuljettaa meitä halki ajan pilvien ja usvain, ja tuoda eteemme vääristelemättömän ja alkuperäisen kuvan kaikesta siitä, mitä alussa tapahtui! Kukaan ei ollut vielä vääristellyt mitään, ei muuttanut mitään siitä, minkä Jumala oli tehnyt, ja minkä Hän oli nähnyt hyväksi. "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää."

"Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." Maan päällä ei vielä kasvanut mitään, vaikka sanotaan, että Jumala loi kaiken, ja kaikki oli hyvää? Riitti se, että Jumalan asettama siemen oli maan povessa, halleluja! Tuo siemen odotti vain kosteutta ja auringon valoa. Siihen aikaan Jumala teki maan tomusta ihmisen! Mikä olet sinä ihmislapsi, joka kerskaat, ja ajattelet olevasi jotakin? Mikä olet sinä ihmislapsi, joka arvostelet Jumalan tekoja ja asetat Hänen Sanansa kysymyksenalaiseksi? Missä sinä olisit, ellei Jumala olisi sinua maan tomusta muovannut, ja antanut sieraimiisi elämän henkeä? Käsitämmekö, mikä taivaallinen lahja on elämä, Jumalalta saatu? Jumalan kuvaksi luotu!

"Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka Hän oli tehnyt." Mitä me tunnemme, kun olemme aikaansaaneet elämässämme jotakin erikoista? Mitä tunnemme, kun pieni elämä sätkii isän ja äidin sylissä? Mitä täytyikään Jumalan, Meidän Taivaallisen Isämme tuntea, kun Hän ensimmäisen ihmisen laski kädestänsä tuohon ihanaan puutarhaan! Millaiset odotukset, millaiset riemulliset ajatukset! Hän katseli omaa kuvaansa, jonka Hän oli tehnyt, ja jota Hän kutsui ihmiseksi. Hän, Jumala, ei ollut yksin. Hänen taivaalliset joukkonsa eivät olleet Hänelle kylliksi, Hän halusi seuraa. Hän halusi katsella ja iloita luomastansa. Mitä merkitystä olisi ollut kaikella maalla, ellei joku olisi ollut nauttimassa siitä!? Kaiken tämän Hän teki ihmistänsä varten! "Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä... ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia..."  Jumala oli valmistanut ihmiselle jotakin sellaista, mitä tämä itse ei olisi osannut kuvitellakaan. Ihminen asui Jumalan paratiisissa, kaiken täyttymyksessä.

"Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä." Koko luonto oli pantu palvelemaan ihmistä, ja kaikki oli alamaista hänelle. Mutta mikä huomionarvoista, hänet oli hallitsijan ohella asetettu varjelemaan, suojelemaan sitä, mikä palveli häntä. "Ihmisestä tuli elävä sielu." Jumala halusi seuraa, Hän halusi kanssakäymistä luomansa kanssa, mutta Hän ei halunnut pakonomaista vastarakkautta tai kuuliaisuutta. Hän antoi ihmiselle vapaan tahdon päättää elämästänsä. "Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita... ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun." "Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: 'Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista. mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."

Pankaamme erikoisesti merkille se, että tähän mennessä ei ole vielä muuta kuin ensimmäinen ihminen, Aadam, jolle Jumala puhuu. Tällä on mitä suurin merkitys kaiken ymmärtämiseksi. Kuka olisin minä tai sinä arvostelemaan sitä, että mies luodaan ensin?! Kuka rohkenee arvostella sitä, että paratiisin ensimmäinen asukas on Aadam, mies, ja Jumala puhuu hänelle ja antaa Sanansa hänelle. Koko paratiisi on hänen käytössänsä, ja hän saa siellä kulkea minne tahansa, tehdä mitä tahansa. Hän saa syödä kaikista paratiisin puista mielensä mukaisesti, ja nauttia elämästä. On vain yksi poikkeus: Kaiken tuon yltäkylläisyyden keskellä on elämän puun vieressä hyvän- ja pahantiedon puu. Mitä tarvetta hänellä ylipäätänsä olisi edes koskea siihen, tai mennä sen lähelle, onhan koko paratiisi täynnä mitä ihanimpia puita ja pensaita ja ruohoa ja kasveja? Tästä puusta Jumala sanoi Aadamille, ettei hänen tule syödä siitä. Meille ei kerrota mitään siitä, mitä Aadam puuhaili yksinänsä ja mitä hän söi. Meille ei edes kerrota kuinka kauan hän oli yksiksensä.

Meille ei ole siis kerrottu, kuinka kauan Aadam oli yksin. Tiesikö hän olevansa yksin? Tunsiko hän olonsa yksinäiseksi? Siitäkään ei kerrota meille mitään. Hän eli elämäänsä Jumalan paratiisissa, täydellisyydessä. Mikä olisi voinut olla paremmin; olihan Herra nähnyt kaiken hyväksi! Hänet oli luotu Jumalan kuvaksi, ja Jumala varmasti hymyili seuratessaan ensimmäisen lapsensa toimia. Hänellä oli vielä ajatuksia mielessänsä. Oliko niitä Aadamilla, sitä emme tiedä, mutta Jumalalla oli ajatuksia mielessänsä, kun Hän katseli Aadamia!

Meille ei kerrota mitään siitä, että Aadam olisi esittänyt toivomuksia Jumalalle, mutta varmastikin he keskustelivat. Saakoon Pyhä Henki kaivertaa seuraavat sanat sydämiimme: "JA HERRA JUMALA SANOI: 'Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva’."(1.Moos. 2:18). Ei sanota mitään siitä, että Aadam olisi valittanut yksinäisyyttänsä, ja pyytänyt seuraa. Mutta kun Jumala katseli ja seurasi aikansa paratiisiin asettamaansa ihmistä, Aadamia, huomasi Hän, että tämän ei ollut hyvä olla yksinänsä. On mitä suurin merkitys sillä, että käsitämme Jumalan lausuneen julki tämän ajatuksen, eikä Aadamin! Jumala muisti, mitä oli ajatellut aikaisemmin: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Aadamissa oli itsessänsä jossakin mielessä niin miehen kuin naisenkin olemus.

Sanotaan, että todettuaan ihmisen yksinäiseksi, Herra Jumala teki maasta kaikkinaiset metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niin kuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Kuinka ihanaa, kuinka suloista! Muistelkaamme niitä hetkiä, kun pienokaisemme alkoi tutustua tähän maailmaan ja kuuntelimme hänen jokelluksiaan! Mitä tunsikaan Herra Jumala seuratessaan kaikkea sitä, mitä Hänen kuvansa, oma poikansa teki ja puhui! Taivaallinen onni ja sopusointu vallitsivat luodun ja hänen Luojansa välillä. Rakkaus huokui kaikesta. "Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut."(1.Moos. 2:20).

Aadamille sopiva apu ei löytynyt mistään ulkopuolisesta. Niin paljon kuin olikin elämää ympärillä, ei mikään sopinut siihen kuvaan, mikä Jumalalla oli mielessään Aadamin avuksi. Jumalalla oli jo ennen maailman perustamista mielessään kuva koko pelastussuunnitelmastansa, ja mallin kaikelle hän otti iankaikkisuudesta. Kaikki maan päälle luotu oli kuin varjokuva jostakin kaukaisessa tulevaisuudessa tulevasta. Mikään luotu                 ei ollut ilman tarkkaa merkitystä. Toistakaamme: MIKÄÄN LUOTU EI     OLLUT ILMAN TARKKAA MERKITYSTÄ! Sillä, että Aadam luotiin ensin, oli mitä suurin merkitys. Sillä, että Jumalalla oli                     kanssakäymisensä Aadamin kanssa ennen kuin ketään muuta oli  olemassakaan, on mitä suurin merkitys. Sillä, että Jumala ensin puhui Aadamin kanssa, on mitä suurin merkitys.

"Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo." Mitä Jumalalla oli mielessään, kun Hän vaivutti Aadamin uneen, ja avasi hänen kylkensä? "Niin on myös kirjoitettu: 'Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu'; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki... ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta" (1.Kor. 15:45-47). Jo tuolloin Jumalalla oli mielessänsä se hetki, kun kerran Golgatalla keihäs olisi puhkaiseva meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kyljen, ja Hänen verensä olisi vuotava tämän maan päälle, ja tuon veren vaikutuksesta syntyisi esikoisten Seurakunta. Älkäämme milloinkaan unohtako, että jo tässä vaiheessa on kysymys esikuvasta. Niin kuin Herra Jumala avasi Aadamin kyljen, ja otti hänestä Eevan, niin olisi Seurakunta tuleva esiin Kristuksen kyljestä. Yhdestä ihmisestä tehtiin kaikki maan asujat, samoin Kristus on esikoinen ennen kaikkia muita.

Muistakaamme siis: Jumala oli se, joka näki hyväksi antaa Aadamille avun, ja Hän itse teki sen avaamalla Aadamin kyljen. Ja tuo apu otettiin Aadamista, eli se oli osa häntä itseään. Siten Aadam saattoi sanoa oikeutetusti: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu." "Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi."

"Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa." Jumala oli sanonut, että heidän tulisi vallita meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maa ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat. "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet." Mies Aadam, ja hänen vaimonsa Eeva, olivat maailman hallitsijoita. Kaikki oli heille alamaista. He hallitsivat yhdessä. He olivat yksi liha, he olivat yhdenvertaiset.

"Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: 'Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Meille ei kerrota mistään keskusteluista muiden eläinten kanssa. Vain siitä kerrotaan, että käärme puhuttelee Eevaa, naista, kun tämä on yksinään. Miksi käärme tulee juuri silloin, kun Eeva on yksin? Vai onko niin, että Eeva meni lähelle sitä paikkaa, missä käärme oli? Missä on Aadam? Kuka oli valistanut Eevaa? Jumala oli jo Aadamille kertonut mitä sai tehdä ja mitä ei. Luonnollisestikin voimme olettaa, että Aadam oli yhdessä Eevan kanssa kiertänyt Paratiisin ja esitellyt kaiken hänelle. Se on mitä luonnollisinta, sillä tulihan Eevan saada tietää kaikki se, mitä Aadamkin tiesi. Aadamin velvollisuushan oli saattaa vaimonsa tietoisuuteen kaikki tarpeellinen, ja siten myöskin varoittaa hyvän- ja pahantiedon puusta. Oliko Aadam sanonut, ettei puuhun saanut koskeakaan, vai keksikö Eeva itse sen? Edellisessä luvussa voimme lukea, että Jumala kielsi ainoastaan syömästä siitä.

Käärmeellä oli omat tarkoitusperänsä, ja pankaamme todella merkille ketä hän lähestyi saavuttaaksensa päämääränsä! Ei kerrota mitään siitä, että Aadam ja käärme olisivat keskustelleet. Mutta nyt käärme puhuttelee Eevaa, ja esittää kysymyksen: "Onko Jumala todella sanonut?" Tässä on meidän kysymyksemme tänään! Aadam oli valistanut vaimoansa kaikesta tarpeellisesta ja kertonut, mitä Jumala oli puhunut. Miten on tänä päivänä? Eikö vain tuo sama vanha käärme kuiskuttelekin (Mistä johtunee, että minusta tuntuu, että koko keskustelu aikanaan käytiin kuin kuiskaten?) vielä tänään sisarten korviin: "Onko Jumala todella sanonut?" Ja sisaret alkavat miettiä. Totta, Jumala on puhunut hyvin paljon; Jumala on puhunut kääntymyksestä, parannuksesta, kasteesta, ehtoollisesta, uskovaisen elämästä yleensä. Jumala on todella puhunut meille, ja me tiedämme Hänen tahtonsa. Mutta mitä sitten tulee tähän aiheeseen avioelämästä, niin... miten se nyt oikein olikaan? Kyllähän Jumala on sanonut, että naisen tulee olla alamainen, mutta miten se nyt tässä ajassa..? Kyllä Jumala varmastikin on siitä puhunut, mutta eiköhän se ole vain tuo minun mieheni, joka siitä on noin laajemmin puhunut? Ei se varmaankaan ole Jumalan tarkoitus sillä tavoin...? Ja käärme hymyilee sisäänpäin mitä ilkeintä hymyään.

Eeva kertoi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Hän oli siis ollut opetuksen alla. Mutta käärme sanoi hänelle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." Eevassa jokin värähti. Kummallinen kiihtymys valtasi hänet. Kaiken tuon loiston ja ihanuuden keskellä, täydellisyyden keskellä, tunteiden ja aistien ylipursuavaisuuden keskellä, hänet valtaa outo tunne. Käärmeen myrkky on saavuttanut hänen korvansa. Se on tunkeutunut hänen päähänsä. Häneen on kylvetty kauhean epäilyksen siemen. Jumala salaa häneltä jotakin? Kaiken tuon nautinnon keskellä tulee esiin jotakin viheliäistä Eevassa. Keskustelu käärmeen kanssa saa hänet ajattelemaan asiaa, joka hänen olisi tullut ohittaa ilman minkäänlaista siihen takertumista. Aadam ei olisi ottanut sitä kuuleviin korviinsa, mutta missä on Aadam? Aadamia ei näy juuri nyt missään; toteaa Eeva, ja jatkaa miettimistänsä. Tässä on jotakin, mitä Aadamkaan ei ole hänelle kertonut.

Ihmiskunnan historian synkin vaihe on alkamassa, siemen on kylvetty. Eevan käsi ojentautuu kohti jotakin uutta ja valaisevaa, ulos Jumalan Sanan suojaavan verhon takaa. Pimeyden voimat ja näkymättömät pilvet alkavat kokoontua. On kylvetty epäilyksen siemen, epäilys Herraa Jumalaa kohtaan! Millainen vääryys, millainen epäoikeudenmukaisuus! "...nainen petettiin ja joutui rikkomukseen..." Petetty johti puolisonsa samaan petokseen.

Tässä kohden jättäkäämme ajallisien tapahtumien järjestyksessä seuraaminen, ja tehkäämme yhteenveto siitä, mitä on tapahtunut.

1.  Jumala loi taivaan ja maan

2.  Jumala teki maan tomusta ihmisen

3. Jumala seurasi ihmisen, Aadamin elämää, ja totesi, että tämä ei ole onnellinen yksin, vaan tarvitsee avun, joka on sopiva.

Jumala itse siis toteaa avun tarpeen ja katsoo sen oikeaksi!

4.  Jumala puhui Aadamin kanssa jo ennenkuin Eevaa olikaan.

5.  Herra Jumala rakensi vaimon siitä, minkä otti Aadamista!

6.  Herra Jumala itse toi vaimon miehen luo!

7. Herra oli puhunut Aadamin kanssa ja Aadam oli saattanut sen Eevan tietoisuuteen, mutta Eeva epäili tiedonhalussaan ja rikkoi liittonsa niin miehensä kuin Jumalankin kanssa.      

"Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot... JA MIES VAIMOINEEN LYMYSI HERRAN JUMALAN KASVOJEN EDESTÄ PARATIISIN PUIDEN SEKAAN.”

Jatkuu…