Vuodelta 1991 tai 1994
"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan
vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne
lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa
Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa." (Jes. 62: 6-7).
Mikä on vartijan tehtävä? Miksi hänet
on asetettu kaupungin muurille? Kuka hänet on asettanut? Tässä kohdassamme
Herra sanoo itse asettaneensa vartijat Jerusalemin, oman kaupunkinsa muureille.
Eikö juuri tämän seikan tule kertoa meille se, että on kysymys mitä vakavimmasta
asiasta? Eikö olekin kysymys juuri samasta, mistä Paavali puhuu meille Apt.20:
28: "Ottakaa siis itsestänne vaari
ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan
Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut."
Näistä sanankohdista käy
tyhjentävästi esiin se, että Herra itse on asettanut nämä palvelustehtävät
seurakuntaa varten. Huomatkaamme, että tämä palvelustehtävä ei ole jotakin
rajoitettua ajanjaksoa varten, vaan: "Älkööt he milloinkaan vaietko, ei
päivällä eikä yöllä!" Me olemme nyt saapuneet ihmiskunnan viimeiseen
ehtoohetkeen, ja todellisuudessa yö on jo pitkälle kulunut. Eikö tämä
sanankohta todista meille nimenomaan siitä, että tässä ajassa palvelustehtävillä
on mitä suurin merkitys seurakunnan keskuudessa ja sen hyvinvointia ajatellen?
Herran asettama vartija ei saa milloinkaan vaieta! Herralla oli vartijansa
ihmiskunnan historian aamuhetkinä, hänellä oli ne kautta aikojen, miksi ei siis
myös tässä viimeisessä ehtoon tai yön hetkessä?
Mikä siis on vartijan tehtävä? Miksi
hänet on asetettu muurille? Miten hän asettuu muurille? Ennen kaikkea, kun yö
saapuu, asettuuko hän muiden tavoin makuulle muurinharjalle, sulkien silmänsä
ja korvansa kaikelta ympärillä tapahtuvalta? Pyrkiikö hän nukkumaan mahdollisimman
sikeästi, välittämättä mitään siitä mitä muurin ulkopuolella tapahtuu? Jos
häntä ei nukuta, niin istuutuuko hän muurinharjalle katse kohdistettuna
kaupunkiin, sen autioihin katuihin ja hiljaisiin asumuksiin? Keskittyykö hän
ehkä kuuntelemaan vielä valveilla olevien mahdollisia keskustelun tai laulun
ääniä? Olisiko tämä todellisen vartijan tehtävä, olisiko tämä se tapa, miten
vartija toteuttaa virkansa?
Todellinen vartija ei toimi missään
suhteessa näin! Häntä ei niinkään kiinnosta se, mitä hänen selkänsä takana
kaupungissa tapahtuu, sillä siellä on jokainen omalla vastuualueellaan
valppaana, huolehtien kaupungin sisäisten asioiden sujumisesta. Jokaisen
tehtävä on lukita ovensa nukkumaan mennessänsä, sulkea ikkunaluukut. Vartijan
tehtävä on vartioida silloinkin, kun muut mahdollisesti nukkuvat sikeää unta
täysin tietämättöminä siitä, mitä kaupungin ulkopuolella tapahtuu. He luottavat siihen, että joku valvoo heitä
silloin kun he toimittavat askareitansa tai lepäävät.
Sen sijaan että vartija seuraisi
kaupungin tapahtumia, sen hälyjä, hän asettautuu muurin ulommaiseen torniin, mahdollisimman
kauaksi kaikesta kaupungista kuuluvasta hälinästä, jotta hän saattaisi kuulla
pienimmänkin risahduksen asiaankuulumattoman lähestyessä muuria. Hän myös nousee
niin korkealle kuin mahdollista, nähdäkseen niin kauaksi kuin vain näkökenttä
suo. Hänellä on yksinäinen tehtävä. Hänellä on tärkeämpi tehtävä kuin
kenelläkään muulla koko kaupungissa, ennen kaikkea yöllä, kun muut lepäävät.
Kenellekään muulle ei ole annettu niin tärkeätä virkaa kuin mikä hänellä on.
Hän ei ehkä ole inhimillisessä mielessä mitään sen erikoisempaa kuin kaikki
muutkaan kaupungin asukkaat, mutta hänellä on hyvä kuulo ja hyvät silmät.
"Sinun muureillesi, Jerusalem,
minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko!" Vartijan tehtävä on
valvoa koko kaupungin, koko kansan etua. Hänen omakin perheensä asuu
kaupungissa, mutta hän ei ole valpas ainoastaan sen tähden, sillä todellinen
vartija tietää ja ymmärtää vastuunsa kaikkia kohtaan. Hän on luottamushenkilö,
tärkeän tehtävän suorittaja. Ei ole lainkaan kysymys siitä, miten kookas hän
on, tai miten ylväät piirteet hänellä on. Ulkonaisilla seikoilla ei ole mitään tekemistä
hänen tehtävänsä kanssa. Hänen ei tarvitse olla pitkä, sillä hän nousee ylös
muurille, korkeimpaan torniin. Hänellä ei tarvitse olla vikkelät jalat tai
vahvat käsivarret, sillä hänen tehtävänsä vaatii jotakin aivan muuta. Hän
tietää, että hän näkee kauaksi, kuulee pienimmänkin asiaankuulumattoman äänen,
jo ennen kuin mitään on näkyvissä. Hänellä on vielä yksi ominaisuus, mitä
vaaditaan vartijalta. Hänellä on kantava ääni, hänellä on hyvät keuhkot, kun
hän puhaltaa pasuunaan. Hän ei voi olla mykkä, hän ei voi olla astmaattinen:
hänen tehtävänsä on varoittaa kansaa vaarasta, hän ei voi vaieta!
Milloin vartijan tulee puhaltaa
pasuunaan? Milloin hänen tulee huutaa hälytys? Tästä on ollut ja on edelleenkin
suurta erimielisyyttä kansan keskuudessa. Mikä on sananpalvelijan tehtävä tämän
ajan seurakunnan keskuudessa, sillä nimenomaan sananpalvelijat ovat tämän
hetken vartijoita Siionin muurilla. Milloin heidän tulee olla ääneti, milloin
heidän tulee varoittaa suureen ääneen vaarasta? Jumalan Sana on ottanut tämän
esimerkin luonnosta, sen aikaisen Israelin jokapäiväisestä elämästä. Sama pätee
itse asiassa jokaiseen kansakuntaan tässäkin ajassa, sillä tuskin on yhtäkään
valtiota, joka ei lakkaamatta valvoisi rajojansa. Luonnollisessa mielessä
jokainen tervehenkinen ihminen ymmärtää rajojen valvomisen ja armeijan
merkityksen kunkin kansan turvallisuudelle. Poikkeuksen tekevät tietysti
fanaattismieliset uskovaiset, jotka eivät lue Jumalan Sanaa eivätkä siten
ymmärrä jumalallista järjestystä. Esivaltakin on olemassa Jumalan
säätämyksestä, vaikka ihminen ei sitä aina ymmärräkään. Mutta miten on meidän
hengellisen käsityskykymme suhteen? Ymmärrämmekö, mikä on sananpalvelijoiden
tehtävä, ja milloin heidän tulee korottaa äänensä?
Meidän tarvitsee vain seurata
uutisvälineistä maailman tapahtumia käsittääksemme, miten eri valtiot toimivat
ja miten ne ovat menetelleet kautta ihmiskunnan historian. Jokainen maallinen
valtio valvoo etuansa ja vartioi rajojansa ja turvallisuuttansa, ei ainoastaan
rajalla vaan myös etäämpänä. Vaarat pyritään kartoittamaan jo ennen kuin ne
ehtivät rajoille. Tehtävän saaneet henkilöt seuraavat kehitystä kaikissa
naapurivaltioissa, ja pienimmästäkin hälyttävästä merkistä tiedottavat
esimiehillensä. Tuskin on mitään kyseistä maata vastaan kohdistuvaa uhkaa, mitä
ei heti raportoitaisi ja arvioitaisi. Mutta miten on hengellisen elämän ja
seurakunnan suhteen? Jumalan Sanan mukaisesti Hän itse on asettanut vartijansa
muureille. Mutta käsitämmekö, mikä on näiden miesten tehtävä? Käsitämmekö
lainkaan, milloin heidän tulee olla äänessä ja milloin heidän tulee vaieta?
Niin sanottu Jumalan kansa on usein
ollut hyvin ymmärtämätön ja piittaamaton. Tuskin ymmärtäisi joku maallisen
yhteisön jäsen sen ajatuksia ja käsityksiä turvallisuudesta ja valvonnasta.
Miksi tuntuu ja näyttää siltä, ja onkin niin, että vartijoiden merkitystä
vähätellään siinä määrin, ettei sitä kukaan Sanaa tunteva voi käsittää? Miksi
vartijoita hyssytellään ja rauhoitellaan, vaikka nämä kuulevat ja näkevät
kaikkea mahdollista seurakunnan turvallisuutta uhkaavaa? Kukaan ei voi sanoa,
etteikö vartija olisi korottanut ääntänsä varoittamaan, mutta kuka on
välittänyt tämän hälytyksestä? Kuka on ryhtynyt tarvittaviin toimiin vihollisen
lähestyessä? Ihmiset ovat tulleet välinpitämättömiksi, koska he eivät erota
vihollista omista joukoista. He eivät todellisuudessa tiedä, kuka on vihollinen
ja kuka ystävä; kuka oman maan kansalainen ja kuka vieras. Ja vaikka joku
olisikin ainakin näennäisesti oman kaupungin asukas, eivät ihmiset enää erota
sitä, kuka toimii oman kaupungin ja kansan hyväksi ja kuka on vihollisen
agentti.
Kun vihollinen lähestyi, puhalsi
vartija pasuunaan jo ennen kuin vaara oli kunnolla ehtinyt asukkaiden
näköpiiriin, sillä hänellä oli hyvä näkökyky. Varoituksesta ei välitetty, koska
kukaan ei vaivautunut nousemaan torniin nähdäksensä todellisuuden. Vartijaa ei
uskottu, koska kaupungin äänten keskeltä ei erottanut mitään muurin
ulkopuolelta kuuluvaa. Yhtään vihollista ei ollut näkyvissä siellä, missä
ihmiset olivat.
Kun vihollinen oli jo selvästi
näkyvissä, vartija puhalsi uudelleen pasuunaan ja huusi varoituksen vaaran
lähestymisestä. Mutta kansalla oli omat kiireensä, ja koska vihollisen
sotajoukkojen aiheuttama pöly ei laskeutunut kaupunkiin, ei kukaan vaivautunut
tarkistamaan varoituksen paikkansapitävyyttä. Kansa jatkoi kuten ennenkin.
Jumalan kansaa on varoitettu
lukemattomia kertoja, ja vain harvat ovat ottaneet vaarin näistä varoituksista.
Vartijaa on sen sijaan moitittu häiritsemisestä, ja häntä on yritetty vaientaa.
Onpa heitelty häntä kivilläkin, että hän tulisi alas muurilta; kuka tarvitsisi
tuollaista vartijaa, joka ei jätä kansaa rauhaan!?
Milloin vartijan sitten tulee
varoittaa? Milloin hän saa puhaltaa torveensa? Milloin hän saa osoittaa
kädellänsä ja huutaa: "Varokaa, vihollinen!" Kun tuhoisat voimat jo
voimalla rynkyttivät portteja tunkeutuakseen lävitse, huitoi vartija hädissään
käsillään ja puhalsi pasuunaan niin paljon kuin jaksoi, huusi äänensä käheäksi,
mutta kansa ei vain käsittänyt tilanteen vakavuutta, vaan jatkoi askareitaan ja
elämäänsä entiseen tapaan. Milloin koittaisi täydellinen tuho, sillä nyt kansa
jo ampui vartijaa nuolillansa, niin että tämän täytyi kätkeytyä muurin aukkoon?
Vihollinen ei saanut pääporttia auki,
mutta nyt jo lukuisat oman kansan keskuudesta koulutetut vakoojat ja agentit
tunkeutuivat kaupunkiin aiheuttaen suurta sekaannusta ja tuhoa, mutta koska
kaupunkilaiset tunsivat heidät vanhoiksi tutuiksi, moitittiin vartijaa kovin sanoin,
sillä ilmiselvästä tuhosta ja vahingosta huolimatta ei haluttu uskoa mihinkään
vaaraan; nämä ihmiset olivat veljiä ja sisaria!
Nämä veljet ja sisaret avasivat
portteja vihollisen tulla sisään, ja tässä vaiheessa vihamieliset joukot jo
käsittivät, ettei ole mitään tarvetta hyökätä kaupunkia vastaan, sillä tällä
tavoin he saattoivat kaikessa hiljaisuudessa valloittaa koko kaupungin, ilman
että kukaan todella olisi sitä käsittänyt.
"Vihollinen on jo kaupungissa,
Jumalan kansa", huusi vartija, ja nyt lähes koko kansa vaati tätä miestä
alas muurilta. "Vaikene, ole hiljaa, kaikki on hyvin! Oletko sinä tullut
hulluksi! Alas sieltä, tai me tulemme hakemaan sinut! Vaikene jo, tai olet
mennyttä miestä!"
Miksi minä tunnen olevani tällainen
vartija, ja miksi minä näen vihollisen joukkojen valtaavan kaupunkia, Jumalan
kansan asuinsijoja? Miksi varoitustani ei ole kuultu? Siksi, koska vihollinen
käyttää omia veljiä ja sisaria, jotka se on kouluttanut sabotoijiksi ja tuhon
ja hajaannuksen tuojiksi! Vihollinen on leirissä, ja kansa ei käsitä sitä,
vaikka nämä tuhoisat voimat ovat saattaneet kansan sekaannukseen, veli taistelee
veljeä vastaan, sisar sisarta vastaan, ja ainoat vakavat syytökset kohdistuvat
vartijaan, joka nämä asiat tuo esiin!
Niin kuin kiertokirjeessä jo on
todettu, ei milloinkaan Israelin kansan historiassa joku ulkopuolinen tekijä
saanut sellaista tuhoa aikaan kuin mitä oman kansan keskuudesta esiin nousseet
tekijät. Tosin suuret valtakunnat tuhosivat temppelin ja kaupungit useaan
kertaan, mutta tämä tuho oli ainoastaan seurausta sitä edeltäneestä luopumuksesta
kansan keskellä. Ja tämän luopumuksen
takana olivat poikkeuksetta oman kansan edustajat!
On suorastaan käsittämätöntä se
ajattelutapa, mikä on saanut vallan meidän joukkojemme keskellä. Tuskin on
ollut milloinkaan sellaista aikaa tässä suhteessa kuin nyt. Ajatus siitä, että
jokaisen tulee rauhassa antaa tehdä mitä tahansa, kunhan vain on kysymys
ihmisistä, jotka puhuvat joistakin Jumalan käyttämistä julistajista ja
lopunajan tapahtumista, on vailla mitään raamatullista perustaa ja on vain yksi
vihollisen juonista kaiken tuhoamiseksi!
Minä olen kautta elämäni pyrkinyt
välttämään nimien mainitsemisen yksinkertaisesti siitä syystä, että haluan
arvostaa ja kunnioittaa jokaista veljeä. Mutta jonkun veljen tai sisaren
kunnioittaminen ei merkitse sitä, että meidän tulisi vastaanottaa myös hänen
opetuksensa ja julistuksensa, jos se poikkeaa selvästä Jumalan Sanan linjasta.
Näiden kahdenkymmenen kahden vuoden aikana, jona olen Jumalan armosta saanut
julistaa Sanaa tälle ajalle niin saarnoina kuin kirjasinakin, on hetki toisensa
jälkeen astunut esiin julistajia ja opettajia, jotka ovat tuoneet julki
räikeällä tavalla Sanasta poikkeavia asioita, ilman että kukaan olisi todella
pannut sitä pahakseen. Aina on sanottu: "Antaa tämän asian olla, siinä on
jotakin hyvääkin!" Vuodet ovat kuluneet vuosien perään, ja tänä päivänä
voidaan selvemmin kuin milloinkaan aikaisemmin nähdä, mikä on ollut hedelmä
tuosta Sanan kokonaislinjasta poikkeavasta julistuksesta. Elämme
pelastushistorian suurimman sekaannuksen keskellä, kun otetaan huomioon se
seikka, että tässä ajassa Jumala käytti julistajia, joiden nimenomainen tehtävä
oli johtaa meidät ulos kaikesta sekaannuksesta.
Ei ole mitään merkitystä sillä, jos
joku siteeraa jonkun pitämiä saarnoja, jos motiivi ja lähtökohta ovat väärät.
Itse sielunvihollinen lähestyi Herraa Jeesusta Kirjoitusten kanssa, käyttäen
niitä kuitenkin omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi ja väärällä tavalla.
Jos koskaan niin juuri nyt on totta se, että kuullun Sanan johdosta jopa täysin
sydämestään jumalaton ihminen voi esiintyä mitä hurskaimpana uskovaisena ulkonaisesti,
vaikka sisimmässä ei ole tapahtunut mitään todellista muutosta!
Markku Vuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti