Social Icons

Pages

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vartijat Siionin muurilla



Vuodelta 1991 tai 1994

"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa." (Jes. 62: 6-7).

Mikä on vartijan tehtävä? Miksi hänet on asetettu kaupungin muurille? Kuka hänet on asettanut? Tässä kohdassamme Herra sanoo itse asettaneensa vartijat Jerusalemin, oman kaupunkinsa muureille. Eikö juuri tämän seikan tule kertoa meille se, että on kysymys mitä vakavimmasta asiasta? Eikö olekin kysymys juuri samasta, mistä Paavali puhuu meille Apt.20: 28: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut."
Näistä sanankohdista käy tyhjentävästi esiin se, että Herra itse on asettanut nämä palvelustehtävät seurakuntaa varten. Huomatkaamme, että tämä palvelustehtävä ei ole jotakin rajoitettua ajanjaksoa varten, vaan: "Älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä!" Me olemme nyt saapuneet ihmiskunnan viimeiseen ehtoohetkeen, ja todellisuudessa yö on jo pitkälle kulunut. Eikö tämä sanankohta todista meille nimenomaan siitä, että tässä ajassa palvelustehtävillä on mitä suurin merkitys seurakunnan keskuudessa ja sen hyvinvointia ajatellen? Herran asettama vartija ei saa milloinkaan vaieta! Herralla oli vartijansa ihmiskunnan historian aamuhetkinä, hänellä oli ne kautta aikojen, miksi ei siis myös tässä viimeisessä ehtoon tai yön hetkessä?
Mikä siis on vartijan tehtävä? Miksi hänet on asetettu muurille? Miten hän asettuu muurille? Ennen kaikkea, kun yö saapuu, asettuuko hän muiden tavoin makuulle muurinharjalle, sulkien silmänsä ja korvansa kaikelta ympärillä tapahtuvalta? Pyrkiikö hän nukkumaan mahdollisimman sikeästi, välittämättä mitään siitä mitä muurin ulkopuolella tapahtuu? Jos häntä ei nukuta, niin istuutuuko hän muurinharjalle katse kohdistettuna kaupunkiin, sen autioihin katuihin ja hiljaisiin asumuksiin? Keskittyykö hän ehkä kuuntelemaan vielä valveilla olevien mahdollisia keskustelun tai laulun ääniä? Olisiko tämä todellisen vartijan tehtävä, olisiko tämä se tapa, miten vartija toteuttaa virkansa?
Todellinen vartija ei toimi missään suhteessa näin! Häntä ei niinkään kiinnosta se, mitä hänen selkänsä takana kaupungissa tapahtuu, sillä siellä on jokainen omalla vastuualueellaan valppaana, huolehtien kaupungin sisäisten asioiden sujumisesta. Jokaisen tehtävä on lukita ovensa nukkumaan mennessänsä, sulkea ikkunaluukut. Vartijan tehtävä on vartioida silloinkin, kun muut mahdollisesti nukkuvat sikeää unta täysin tietämättöminä siitä, mitä kaupungin ulkopuolella tapahtuu.  He luottavat siihen, että joku valvoo heitä silloin kun he toimittavat askareitansa tai lepäävät.
Sen sijaan että vartija seuraisi kaupungin tapahtumia, sen hälyjä, hän asettautuu muurin ulommaiseen torniin, mahdollisimman kauaksi kaikesta kaupungista kuuluvasta hälinästä, jotta hän saattaisi kuulla pienimmänkin risahduksen asiaankuulumattoman lähestyessä muuria. Hän myös nousee niin korkealle kuin mahdollista, nähdäkseen niin kauaksi kuin vain näkökenttä suo. Hänellä on yksinäinen tehtävä. Hänellä on tärkeämpi tehtävä kuin kenelläkään muulla koko kaupungissa, ennen kaikkea yöllä, kun muut lepäävät. Kenellekään muulle ei ole annettu niin tärkeätä virkaa kuin mikä hänellä on. Hän ei ehkä ole inhimillisessä mielessä mitään sen erikoisempaa kuin kaikki muutkaan kaupungin asukkaat, mutta hänellä on hyvä kuulo ja hyvät silmät.
"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko!" Vartijan tehtävä on valvoa koko kaupungin, koko kansan etua. Hänen omakin perheensä asuu kaupungissa, mutta hän ei ole valpas ainoastaan sen tähden, sillä todellinen vartija tietää ja ymmärtää vastuunsa kaikkia kohtaan. Hän on luottamushenkilö, tärkeän tehtävän suorittaja. Ei ole lainkaan kysymys siitä, miten kookas hän on, tai miten ylväät piirteet hänellä on. Ulkonaisilla seikoilla ei ole mitään tekemistä hänen tehtävänsä kanssa. Hänen ei tarvitse olla pitkä, sillä hän nousee ylös muurille, korkeimpaan torniin. Hänellä ei tarvitse olla vikkelät jalat tai vahvat käsivarret, sillä hänen tehtävänsä vaatii jotakin aivan muuta. Hän tietää, että hän näkee kauaksi, kuulee pienimmänkin asiaankuulumattoman äänen, jo ennen kuin mitään on näkyvissä. Hänellä on vielä yksi ominaisuus, mitä vaaditaan vartijalta. Hänellä on kantava ääni, hänellä on hyvät keuhkot, kun hän puhaltaa pasuunaan. Hän ei voi olla mykkä, hän ei voi olla astmaattinen: hänen tehtävänsä on varoittaa kansaa vaarasta, hän ei voi vaieta!
Milloin vartijan tulee puhaltaa pasuunaan? Milloin hänen tulee huutaa hälytys? Tästä on ollut ja on edelleenkin suurta erimielisyyttä kansan keskuudessa. Mikä on sananpalvelijan tehtävä tämän ajan seurakunnan keskuudessa, sillä nimenomaan sananpalvelijat ovat tämän hetken vartijoita Siionin muurilla. Milloin heidän tulee olla ääneti, milloin heidän tulee varoittaa suureen ääneen vaarasta? Jumalan Sana on ottanut tämän esimerkin luonnosta, sen aikaisen Israelin jokapäiväisestä elämästä. Sama pätee itse asiassa jokaiseen kansakuntaan tässäkin ajassa, sillä tuskin on yhtäkään valtiota, joka ei lakkaamatta valvoisi rajojansa. Luonnollisessa mielessä jokainen tervehenkinen ihminen ymmärtää rajojen valvomisen ja armeijan merkityksen kunkin kansan turvallisuudelle. Poikkeuksen tekevät tietysti fanaattismieliset uskovaiset, jotka eivät lue Jumalan Sanaa eivätkä siten ymmärrä jumalallista järjestystä. Esivaltakin on olemassa Jumalan säätämyksestä, vaikka ihminen ei sitä aina ymmärräkään. Mutta miten on meidän hengellisen käsityskykymme suhteen? Ymmärrämmekö, mikä on sananpalvelijoiden tehtävä, ja milloin heidän tulee korottaa äänensä?
Meidän tarvitsee vain seurata uutisvälineistä maailman tapahtumia käsittääksemme, miten eri valtiot toimivat ja miten ne ovat menetelleet kautta ihmiskunnan historian. Jokainen maallinen valtio valvoo etuansa ja vartioi rajojansa ja turvallisuuttansa, ei ainoastaan rajalla vaan myös etäämpänä. Vaarat pyritään kartoittamaan jo ennen kuin ne ehtivät rajoille. Tehtävän saaneet henkilöt seuraavat kehitystä kaikissa naapurivaltioissa, ja pienimmästäkin hälyttävästä merkistä tiedottavat esimiehillensä. Tuskin on mitään kyseistä maata vastaan kohdistuvaa uhkaa, mitä ei heti raportoitaisi ja arvioitaisi. Mutta miten on hengellisen elämän ja seurakunnan suhteen? Jumalan Sanan mukaisesti Hän itse on asettanut vartijansa muureille. Mutta käsitämmekö, mikä on näiden miesten tehtävä? Käsitämmekö lainkaan, milloin heidän tulee olla äänessä ja milloin heidän tulee vaieta?
Niin sanottu Jumalan kansa on usein ollut hyvin ymmärtämätön ja piittaamaton. Tuskin ymmärtäisi joku maallisen yhteisön jäsen sen ajatuksia ja käsityksiä turvallisuudesta ja valvonnasta. Miksi tuntuu ja näyttää siltä, ja onkin niin, että vartijoiden merkitystä vähätellään siinä määrin, ettei sitä kukaan Sanaa tunteva voi käsittää? Miksi vartijoita hyssytellään ja rauhoitellaan, vaikka nämä kuulevat ja näkevät kaikkea mahdollista seurakunnan turvallisuutta uhkaavaa? Kukaan ei voi sanoa, etteikö vartija olisi korottanut ääntänsä varoittamaan, mutta kuka on välittänyt tämän hälytyksestä? Kuka on ryhtynyt tarvittaviin toimiin vihollisen lähestyessä? Ihmiset ovat tulleet välinpitämättömiksi, koska he eivät erota vihollista omista joukoista. He eivät todellisuudessa tiedä, kuka on vihollinen ja kuka ystävä; kuka oman maan kansalainen ja kuka vieras. Ja vaikka joku olisikin ainakin näennäisesti oman kaupungin asukas, eivät ihmiset enää erota sitä, kuka toimii oman kaupungin ja kansan hyväksi ja kuka on vihollisen agentti.
Kun vihollinen lähestyi, puhalsi vartija pasuunaan jo ennen kuin vaara oli kunnolla ehtinyt asukkaiden näköpiiriin, sillä hänellä oli hyvä näkökyky. Varoituksesta ei välitetty, koska kukaan ei vaivautunut nousemaan torniin nähdäksensä todellisuuden. Vartijaa ei uskottu, koska kaupungin äänten keskeltä ei erottanut mitään muurin ulkopuolelta kuuluvaa. Yhtään vihollista ei ollut näkyvissä siellä, missä ihmiset olivat.
Kun vihollinen oli jo selvästi näkyvissä, vartija puhalsi uudelleen pasuunaan ja huusi varoituksen vaaran lähestymisestä. Mutta kansalla oli omat kiireensä, ja koska vihollisen sotajoukkojen aiheuttama pöly ei laskeutunut kaupunkiin, ei kukaan vaivautunut tarkistamaan varoituksen paikkansapitävyyttä. Kansa jatkoi kuten ennenkin.
Jumalan kansaa on varoitettu lukemattomia kertoja, ja vain harvat ovat ottaneet vaarin näistä varoituksista. Vartijaa on sen sijaan moitittu häiritsemisestä, ja häntä on yritetty vaientaa. Onpa heitelty häntä kivilläkin, että hän tulisi alas muurilta; kuka tarvitsisi tuollaista vartijaa, joka ei jätä kansaa rauhaan!?
Milloin vartijan sitten tulee varoittaa? Milloin hän saa puhaltaa torveensa? Milloin hän saa osoittaa kädellänsä ja huutaa: "Varokaa, vihollinen!" Kun tuhoisat voimat jo voimalla rynkyttivät portteja tunkeutuakseen lävitse, huitoi vartija hädissään käsillään ja puhalsi pasuunaan niin paljon kuin jaksoi, huusi äänensä käheäksi, mutta kansa ei vain käsittänyt tilanteen vakavuutta, vaan jatkoi askareitaan ja elämäänsä entiseen tapaan. Milloin koittaisi täydellinen tuho, sillä nyt kansa jo ampui vartijaa nuolillansa, niin että tämän täytyi kätkeytyä muurin aukkoon?
Vihollinen ei saanut pääporttia auki, mutta nyt jo lukuisat oman kansan keskuudesta koulutetut vakoojat ja agentit tunkeutuivat kaupunkiin aiheuttaen suurta sekaannusta ja tuhoa, mutta koska kaupunkilaiset tunsivat heidät vanhoiksi tutuiksi, moitittiin vartijaa kovin sanoin, sillä ilmiselvästä tuhosta ja vahingosta huolimatta ei haluttu uskoa mihinkään vaaraan; nämä ihmiset olivat veljiä ja sisaria!
Nämä veljet ja sisaret avasivat portteja vihollisen tulla sisään, ja tässä vaiheessa vihamieliset joukot jo käsittivät, ettei ole mitään tarvetta hyökätä kaupunkia vastaan, sillä tällä tavoin he saattoivat kaikessa hiljaisuudessa valloittaa koko kaupungin, ilman että kukaan todella olisi sitä käsittänyt.
"Vihollinen on jo kaupungissa, Jumalan kansa", huusi vartija, ja nyt lähes koko kansa vaati tätä miestä alas muurilta. "Vaikene, ole hiljaa, kaikki on hyvin! Oletko sinä tullut hulluksi! Alas sieltä, tai me tulemme hakemaan sinut! Vaikene jo, tai olet mennyttä miestä!"
Miksi minä tunnen olevani tällainen vartija, ja miksi minä näen vihollisen joukkojen valtaavan kaupunkia, Jumalan kansan asuinsijoja? Miksi varoitustani ei ole kuultu? Siksi, koska vihollinen käyttää omia veljiä ja sisaria, jotka se on kouluttanut sabotoijiksi ja tuhon ja hajaannuksen tuojiksi! Vihollinen on leirissä, ja kansa ei käsitä sitä, vaikka nämä tuhoisat voimat ovat saattaneet kansan sekaannukseen, veli taistelee veljeä vastaan, sisar sisarta vastaan, ja ainoat vakavat syytökset kohdistuvat vartijaan, joka nämä asiat tuo esiin!
Niin kuin kiertokirjeessä jo on todettu, ei milloinkaan Israelin kansan historiassa joku ulkopuolinen tekijä saanut sellaista tuhoa aikaan kuin mitä oman kansan keskuudesta esiin nousseet tekijät. Tosin suuret valtakunnat tuhosivat temppelin ja kaupungit useaan kertaan, mutta tämä tuho oli ainoastaan seurausta sitä edeltäneestä luopumuksesta kansan keskellä.  Ja tämän luopumuksen takana olivat poikkeuksetta oman kansan edustajat!
On suorastaan käsittämätöntä se ajattelutapa, mikä on saanut vallan meidän joukkojemme keskellä. Tuskin on ollut milloinkaan sellaista aikaa tässä suhteessa kuin nyt. Ajatus siitä, että jokaisen tulee rauhassa antaa tehdä mitä tahansa, kunhan vain on kysymys ihmisistä, jotka puhuvat joistakin Jumalan käyttämistä julistajista ja lopunajan tapahtumista, on vailla mitään raamatullista perustaa ja on vain yksi vihollisen juonista kaiken tuhoamiseksi!
Minä olen kautta elämäni pyrkinyt välttämään nimien mainitsemisen yksinkertaisesti siitä syystä, että haluan arvostaa ja kunnioittaa jokaista veljeä. Mutta jonkun veljen tai sisaren kunnioittaminen ei merkitse sitä, että meidän tulisi vastaanottaa myös hänen opetuksensa ja julistuksensa, jos se poikkeaa selvästä Jumalan Sanan linjasta. Näiden kahdenkymmenen kahden vuoden aikana, jona olen Jumalan armosta saanut julistaa Sanaa tälle ajalle niin saarnoina kuin kirjasinakin, on hetki toisensa jälkeen astunut esiin julistajia ja opettajia, jotka ovat tuoneet julki räikeällä tavalla Sanasta poikkeavia asioita, ilman että kukaan olisi todella pannut sitä pahakseen. Aina on sanottu: "Antaa tämän asian olla, siinä on jotakin hyvääkin!" Vuodet ovat kuluneet vuosien perään, ja tänä päivänä voidaan selvemmin kuin milloinkaan aikaisemmin nähdä, mikä on ollut hedelmä tuosta Sanan kokonaislinjasta poikkeavasta julistuksesta. Elämme pelastushistorian suurimman sekaannuksen keskellä, kun otetaan huomioon se seikka, että tässä ajassa Jumala käytti julistajia, joiden nimenomainen tehtävä oli johtaa meidät ulos kaikesta sekaannuksesta.
Ei ole mitään merkitystä sillä, jos joku siteeraa jonkun pitämiä saarnoja, jos motiivi ja lähtökohta ovat väärät. Itse sielunvihollinen lähestyi Herraa Jeesusta Kirjoitusten kanssa, käyttäen niitä kuitenkin omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi ja väärällä tavalla. Jos koskaan niin juuri nyt on totta se, että kuullun Sanan johdosta jopa täysin sydämestään jumalaton ihminen voi esiintyä mitä hurskaimpana uskovaisena ulkonaisesti, vaikka sisimmässä ei ole tapahtunut mitään todellista muutosta!

Markku Vuori



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text