Paluu laitumelle osa 3

Osa3

 

Alkoi hiukan vaivata tuo edellisen kappaleen ajatus kuvitteellisesta lammaslaumasta. Kuvitteellinen ei tarkoita irrallisuutta todellisuudesta, vaan sitä, että niin paikat kuin henkilöt ja tapahtumatkin on muutettu siinä määrin, että köyhä kirjoittaja välttyisi kaikenlaisilta kalliilta oikeustoimilta, joilla joskus ensimmäisten kirjoitusten kohdalla uhkailtiin. Tietynlainen kuvitteellisuus auttaa meitä havainnoimaan ja käsittämään asioita aivan uudella tavalla. Siksi Sanakin puhuu meistä todellisista uskovaisista lampaina, jotka temmeltävät Hänen laitumellansa. Lammas on aivan erikoislaatuinen olento, vaikka onkin eläin. Se on perusolemukseltaan viaton, lapsenkaltainen, helposti kaiken uskova, vailla liiallisen järjen tuomia epäilyksiä. Verrattuna moneen muuhun olentoon se on helposti melko tyhmänä pidettävä, vaikka näiden vertailujen yhteydessä aivan liiallisesti korostetaan ihmisen viisautta, joka monessa suhteessa on useinkin hyvin arveluttava tekijä!

Oikealla tavalla ymmärrettynä on lammas mitä parhain esimerkki hengellisellä alueella. Se on omalla tavallaan itsepäinen, jukurimainenkin, mutta se tietää olevansa täysin riippuvainen paimenestansa. Se oppii tuntemaan oman paimenensa äänen, jolla on ratkaiseva merkitys etenkin sumuisina ja pimeinä hetkinä. Suurelta osaltaan synkkä hahmo laitumen reunalla huuteli aivan samoja asioita kuin paimenkin, suorastaan sanasta sanaan ja äänenpainosta äänenpainoon. Silti äänen koostumus oli aivan erilainen, mutta yksinkertaisia kun lampaat ovat, alkaa helposti unohtaa tiettyjä asioita, ja jatkuva toistaminen tunkeutuu tajuntaan vahingollisella ja väärällä tavalla. Oli oma paimen villan tuottamisestakin omalla tavallaan puhunut, mutta aivan lempeässä hengessä, ei painostaen, ei kiusaten. Tietäähän toki aito paimen villan syntymisen perusasiat!

On todella hämäävää se, kuinka tumma mies jatkuvasti puuttuu lauman asioihin, ikään kuin olisi hänen sydämensä asia toimia hyvän asian puolesta. Neuvot ovat useimmiten hyvin asiallisia, hyvältä vaikuttavia, mutta niitä ei jaetakaan lauman parhaaksi, vaan sen vahingoksi. Meille on kerrottu leivisköistä ja talenteista, vastuustamme meille uskotun suhteen. Meille on selvää, että tietyssä määrin meillä on vastuu kaikesta omistamastamme, jolla on tarkoitus palvella jumalallista päämäärää. Mutta vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan, pienikin valheellinen neuvo ja opetus sisältävät tuhon siemenen, josta olemme olleet todistajina vuosituhansien ajan. ”Onko Jumala todella sanonut?” Eeva kuunteli vihollista muutaman lauseen verran. Hänelle esitettiin väite, joka perustui osatotuuteen, tiettyyn näkökulmaan. Eevalle valotettiin väärää asiaa, väärässä tarkoitusperässä. Tuossa eräänlaisessa profetiassa oli paljon perää, mutta se ei toteutunutkaan siten kuin Eeva saatiin ymmärtämään. Eeva vieteltiin, eksytettiin, harhautettiin, vain muutamalla lauseella, jotka eivät sinänsä olleet kovin valheellisia.

Kun tumma hahmo laitumen laidalla huutelee julki ajatuksiaan, perustuu suurin osa niistä totuuteen. Hän huutelee aivan samoja asioita kuin lauman paimenkin, matkien joka suhteessa tämän puhetapaa ja luonteenomaisia piirteitä. Vihollinen tekeytyy valkeuden enkeliksi, petolliseksi karitsaksi, jonka miellyttävä ja harhauttava olemus saa useimmat petetyiksi, jumalisuuden ulkokuoren vaikutuksesta.

Me olemme puhuneet tummasta hahmosta laitumen laidalla. Ehkä kuitenkin olemme lähempänä totuutta, jos uskomme lampaiden näkevän hänet aivan eri tavalla. Tietomme saa meidät puhumaan mustasta ja pahaenteisestä synkkyydestä. Mutta lammas ei tiedä sitä, mitä me tiedämme, ja siksi on varmastikin melko värisokea tämän huutelijan suhteen.

Miksi lampaat siis ovat niin uupuneita? Velvollisuudentunnosta, jota tumma hahmo on korostanut koko ajan. Ajatelkaamme tätä ristiriitaisuutta, vastakkain asettelua! Mikä meitä hämää aina eniten, mikä saa meidät mukaan vääriin asioihin? Valkeuden enkeli, joka korostaa meidän mielestämme aivan oikeita ja hyviä asioita, mutta joiden tarkoitus kuitenkin on saattaa meidät tilaan, jossa vastuullisuutemme oikeita asioita kohtaan mitätöidään, tehdään tyhjäksi.

Kun meidän Herraamme kiusattiin, tapahtui se alusta loppuun Jumalan Sanaa lainaten. Kaikki lainaukset olivat suoraan Sanasta, mutta kuitenkin väärässä paikassa, väärässä hengessä esitetyt. Lainaukset olivat liian lyhyitä, liian rajoittuneita. Siksi Herramme ainakin joidenkin käännösten mukaisesti vastasi lyhykäisyydessään: ”On myöskin kirjoitettu!” Nämä kolme sanaa sisältävät meille tänäkin päivänä käsitteen, jolla on ratkaiseva merkitys iankaikkisuuttamme ajatellen. Valkeuden enkeli lainaa Sanaa jatkuvasti, ahkerammin kuin kukaan saarnaaja tai opettaja. Vihollinen ei pelkää Raamattua kirjaimena, eikä pakene minkäänlaisen painoksen tai erityiskappaleen edessä, kuten joissakin kirjoissa tai elokuvissa halutaan meille kertoa.

Vihollinen ei lue Raamattua, koska osaa sen ulkoa, ja on siten omalla tavallaan ylivertainen väittelyissä ja vastakkainasetteluissa, joihin meidän on turha lähteä hänen kanssaan. Itse asiassa meidän tulee yli kaiken välttää näitä tilanteita, joita Herramme salli omalla kohdallaan muutaman kerran. Vihollinen pakeni Totuuden edessä ajaksi, kuultuaan kaikkivaltiaat sanat: ”On myöskin kirjoitettu!”

Kuinka usein onkaan meitä vaadittu muuttamaan kivet leiväksi, jopa uhkaillen ja vaatien! Kun emme ole suostuneet näihin välien selvittämisiin, on pyritty kaikin tavoin muuttamaan leipämme kiviksi! On suorastaan järjetöntä haastaa pimeyden voimat sellaisella tavalla, mitä jotkut harrastavat käsittämättä ollenkaan, millaisten asioiden kanssa ovat tekemisissä. Meidän tehtävämme on todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta tämän maailman ihmisille, ja kulloinenkin haaste perustuu tottelevaisuuteemme ja uskollisuuteemme, ei itse esittämäämme haasteeseen!

Mistä tunnetaan aito lammas? Mikä on lampaan hedelmä? Laitumemme lampaat ovat nyt lopen uupuneita, johtuen väärästä tiedosta, vääristä käsityksistä. Kertomuksemme jäi hiukan kesken kuvatessamme heidän ponnistelujansa ja pinnistelyjänsä. Verisuonet ratkeamispisteessä rakkaat ystävämme ponnistivat ja puristivat itsestään kaiken energian ollakseen hyödyllisiä, kelvollisia, tuottavia. Kasvoiko villa, paraniko tuottavuus tämän ponnistelun johdosta? Hiki pursusi, suuta kuivasi, näkö oli pettämäisillään tässä ponnistuksessa, ja papanamäärä lisääntyi niityllä, mutta mikä oli tulos? Uupumus, pohjaton väsymys ja suunnaton vaara verisuonen puhkeamisesta päässä, sydämen pettäminen! Ja tumma hahmo laitumen laidalla pursuu riemua ja vahingoniloa!

Mikä on saanut lampaat niin erilleen toisistaan?

Kun ihminen, saati sitten lammas, on täysin uupunut, ei oikeastaan mikään systeemi pelaa kunnolla. Vihollinen laitumen laidalta oli julistanut oppiaan jo pitkän aikaa ja saanut lampaat uskomaan toisenlaista villaoppia. Hengellinen alue on osoittautunut sellaiseksi erikoiskäsitteeksi, että pienikin ponnistelu aiheuttaa suuria ja pitkäkestoisia ongelmia. Jos ihminen tai lammas ei elä elämäänsä, vaan suorittaa sitä, on tuloksena ehkä näyttävää kristillistä elämää, mutta koska kaikki perustuu yrittämiseen ja suorittamiseen, puuttuu kaiken takaa todellisuus, mihin koko kristillisyys perustuu. Juhlahetkissä voidaan ylistää ja pomppia ja unohtaa arkielämä, arkitodellisuus. Ulko-ovea lähestyessä hiipii pienempi tai suurempi uhkakuva mieleen, ja useampikin toteaa saman kuin esimerkkimme nuori nainen: ”On se surullista mennä ulos ja kohdata todellisuus!”

Ensimmäiseksi aamulla kohtaamamme näky kertoo jostakin hyvin surullisesta ja kaukana todellisuudesta olevasta. Mikä on saanut laitumemme lampaat noin järisyttävään päätelmään, että raikas ilma on tärkeintä kumppanuudenkin menettämisen hinnalla? Mikä on saanut lampaamme sellaisella tavalla tylsistymään, että ne päivästä toiseen kuuntelevat väärää villaoppia, väärää evankeliumia, joka saa ne kuluttamaan kaiken energiansa ja terveytensäkin aivan tarpeettomissa ja hyödyttömissä ponnisteluissa?

Koko laumaa koskeva uusi oppi ei onnistu saavuttamaan kaikkia vain laitumen laidalta huudeltuna. Musta hahmomme on tullut tutuksi laitavaikuttajana, mutta miten olemme ylipäätään päätyneet tähän asetelmaan?

Uskovainen ihminen saa kokea yöllisiä hetkiä jo aivan Sanan mukaisesti. Jumalan Henki lähestyy meitä ja heräämme usein tahtomattammekin hetkellä, jona mieluummin uskoisimme tarvitsevamme yöunta. Tästä on lukemattomia esimerkkejä, yöllisinä rukoushetkinä ja hengellisen opetuksen saamisina. On vain täysin unohdettu se seikka, ettei Jumalan Henki ole ainoa, joka saattaa herätellä meitä oppia saamaan!

Auringon laskettua ja pimeyden saavuttua noille vuoriniityille, valtasi melko täydellinen pimeys koko alueen. Tällaiseen emme ole tottuneet omassa maassamme, joka on kuuluisa keskiyön auringostakin. Tuolla vuorilla pimeys oli usein aivan käsin kosketeltavaa pilvisinä iltoina, kun taas omassa maassamme aurinko vielä suunnitteli laskuaan.

Lampaamme olivat niin uupuneita ja unen tarpeessa, että jo ennen pimeyden laskeutumista alkoivat hakeutua omille paikoilleen, pitäen huolen sopivasta etäisyydestä lähinnä oleilevaan. Mutta kuinka koko lauma oli saatu uskomaan tällaiseen mielettömyyteen? Oli kai nyt sentään joku esittänyt eriäviä mielipiteitä, muistuttaen vuosituhantisesta lammasopista, jonka mukaan niin päivisin kuin öisinkin tuli hakeutua lähelle toisiaan. Päivällä tuli suoda varjoa ja viileyttä polttavassa auringonpaisteessa, öisin tuli painautua yhteen toinen toistansa lämmittäen, suoden samalla suojaa metsässä väijyviltä villipedoilta. Mutta nyt jokaisen etsiessä etäisyyttä toisistaan, oli jokainen alttiina kaikenlaisille vaaroille.

Vieläkään emme ole saaneet vastausta tällaisen opin läpi menemiselle. Ymmärrettävää on, että juuri nyt oli väärän villaopin saarnaaminen jatkunut vuosikausia, mutta mitä välivaiheita sisältyi tähän kehitykseen, joka oli kestänyt niin kauan? Vastaus sisältyy noihin pimeisiin öihin, jolloin pimeys esti liikkumisen ja aikaansai paikalleen jämähtämisen. Eikä kukaan noina pimeyden hetkinä pannut merkille tummaa hahmoa, joka hiipien saapui aikanaan vielä yhtenä laumana torkkuvan lammaskatraan reunalle. Hahmo lähestyi vuoroöin aina eri tokkuraista lammasta, varovasti silittäen takkuista turkkia ja kuiskaillen kauniita asioita. Saattoi sillä olla kädessään jonkinlainen herkkupalakin, jonka se vaivihkaa hivutti lampaan hengityksen lähelle. Nyt jaettiin ymmärrystä ja tietoa, annettiin uutta näkemystä, ennen kaikkea koskien viereistä lajikumppania, jonka todelliset ajatukset ja aikomukset nyt kuiskattiin valitun oppilaan tietoisuuteen.

Olemme jo osaltaan kertoneet erilaisista näkemyksistä, jotka aikanaan saivat lauman keskuudessa aikaan uskomattomia erimielisyyksiä. Mutta nyt oli saavutettu jotakin aivan erikoislaatuista, suorastaan kokonaisvaltaista. Itse kukin oli hämillään tietoisuutensa laajentumisen johdosta, ja erilaiset ystävyyssuhteet rakoilivat, ilmi tulleiden taka-ajatusten ja aikomusten johdosta. Ei kestänyt kauankaan, kun jokainen tunsi tulleensa loukatuksi jonkun toisen taholta, kenenkään kuitenkaan tietämättä, mihin eri syytökset perustuivat. Yöstä toiseen paljastettiin lauman jäsenille salaisia asioita toisten elämästä, niin ettei kukaan enää luottanut toiseensa!

Syytökset ja erimielisyyden aiheet olivat niin laajamittaisia, ettei kukaan kiinnostunut asioiden selvittämisestä oikealla tavalla. Ei savua ilman tulta, oli useimman mielipide, kun jokin seikka aiheutti epäilystä. Nämä yksinkertaiset pässinpäät eivät pienimmässäkään määrin käsittäneet hengellisen elämän tosiasioita. Mustan miehen kylvötyö sai jatkua rahassa, seurakunnan suojeluksessa, koska ei käsitetty, että on asioita, jotka savuavat ilman todellista aihetta: ”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.” (Jaak.3)

”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.” (Joh.8)

Ei savua ilman tulta, sana toisen sanaa vastaan! Ketä uskoa, ketä ei? Kuka todella oleskeli laitumen laidalla, musta hahmo vaiko valkeuden enkeli? Vapaaehtoistyössäni narsistisen persoonallisuushäiriön alueella ehkä suurin kompastuskivi on aina ollut ja on edelleenkin se, että lähes kaikkien piirien, ovat sitten ammattilaisia tai eivät, on lähes mahdoton uskoa, että yksi ihminen voi olla kaiken pahan lähtöpisteenä. Syyttömiä syyllistetään niin mielenterveyden kuin hengellisyydenkin alueella suuren tietämättömyyden johdosta. Ihmiset käyvät sisäisiä, usein kestämättömiä kamppailuja väärän näkemyksen ja väärien paradigmojen johdosta. Paradigma tarkoittaa totunnaista näkemystä jostakin asiasta, mutta asiaa ei kuitenkaan ole näytetty riittävällä tavalla toteen.

Tällaisia paradigmoja on hengellisyyden alueella aivan liiaksi. On olemassa alueita, joilla ei ole kahta puolta. Käsite siitä, että kummassakin osapuolessa täytyy aina olla syytä, on paradoksaalinen. Tietyillä alueilla se pitää paikkansa, mutta on alueita, joilla tällainen uskomus ainoastaan tuottaa mitä suurinta vahinkoa ja kärsimystä. Voimme todeta, että jokainen ihminen on vajavainen, puutteellinen, erehtyväinen jne., mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokaisessa tilanteessa pahuus pitäisi jakaa tasan kaikkien osapuolten kesken. Olemme tämän johdosta ajautuneet tilanteeseen, jossa aivan liian usein pohditaan sitä, kuinka suuri määrä vääryyttä ja pahuutta voidaan hyväksyä, sen sijaan että nähtäisiin kaikki pahuus vääränä, ei hyväksyttävänä missään muodossa.

Sielunvihollinen on Herramme omien sanojen mukaisesti valehtelija ja valheen isä. Totuutta ei hänessä ole. Kuka nyt on väärässä, Herra vai minä, kun olen jo tässä kirjoituksessa kertonut vihollisestamme, jonka ei edes tarvitse lukea Raamattua, koska osaa sen ulkoa. Herraamme lähestyessä hän koko ajan käytti raamatunlauseita, perustaen esittämänsä Jumalan Sanaan. Ja näinhän hän on aina toiminut alusta tähän hetkeen asti -uskollisesti siteeraten Jumalan puhetta. Eevankin kohdalla hän vain halusi varmistaa, onko Eeva ymmärtänyt kaiken oikein, ja onko Jumala todella sanonut!

Eeva on meille esikuva näissä asioissa elämämme loppuun asti. Onko Jumala todella sanonut? Eeva siteeraa muististaan kuulemansa, eikä näe ollenkaan pahaksi lisätä muutama sana Jumalan puheeseen. Mitä mieltä on itse asiassa tuossa lisäyksessä? Jos puusta ottaminen on kiellettyä, miksi lisätä ajatus koskemisesta? Se oli vain järkiperäinen selitys kuullulle, aiheuttaen meitä kaikkia koskevan rikkomuksen ja kirouksen.

Sielunvihollinen on kaiken valheen isä ja aikaansaaja, vaikka osaa Sanan ulkoa ja käyttää sitä piispat ja paavitkin laudalta lyöden. Miettikäämme todella tarkkaan tätä ajatusta. Persoonasta, joka osaa Sanan ulkoa, sanotaan ettei hänessä ole lainkaan totuutta! Pieninkin lisätty ajatus tai näkemys on kuin hapatus, joka tuhoaa kaiken hyvänkin vaikutuksen!

Kuka on syyllinen laitumemme lampaiden älyttömään käytökseen ja riitaisuuteen? Kirjoittajan kuulemien asioiden johdosta jokainen, sillä antaahan jo Paavali ymmärtää, että tällaista tuleekin olla seurakunnan ja lammaskunnan keskuudessa. Vai onko näin? ”Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin. Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.” (1.Kor.11) Ei taida ymmärtää Jumalan maailmasta juuri mitään se, joka näkee nämä lauseet positiivisena kehotuksena tai hyväksymisenä!

Ongelmiemme syynä ei ole jokaisen syyllisyys, vaan jokaisen puutteellisuus. Perussyy on aina tuossa tummassa hahmossa, joka kiertelee niin kesäisin kuin talvisin, pimeällä ja valoisalla, kuiskutellen ja huudellen vääriä oppeja ja näkemyksiä, jotka saavat jumalanlapset nousemaan toisiansa vastaan ja eristäytymään oikeaoppisuuden raikkaisiin tuuliin. Me emme kaikki ole syyllisiä, mutta toimimme väärin hyväksyessämme aivan liian paljon vääryyttä ja suoranaista julmuuttakin Jumalan Seurakunnan keskellä. Pahan valtaan pääsemiseksi tai tarvita muuta kuin että hyvät eivät tee mitään!

Herramme ajan ihmiset eivät uskoneet Häntäkään, koska kuuntelivat mieluummin mustaa hahmoa, joka jo tuolloin oli saanut lähes koko lauman valtaansa. Tuolloin tehtiin vääryyttä ja hyväksyttiin pahuutta siinä määrin, että Herramme ristiinnaulittiin. Sitäkään ei oikeastaan tänään nähdä vääränä, koska se aikaansai niin paljon hyvää uskovaiselle. Me emme todellisuudessa tuomitse mitään pahana, koska olemme niin tottuneet tietynlaiseen määrään pahuutta. Siksi kirjoittajastakin on tullut monen vihamies näiden kirjoitusten johdosta. Totuutta ei haluttaisi kuulla, koska se ennen kaikkea haluaa estää meitä tekemästä sitä pahaa, mihin olemme niin tottuneet.

jatkuu...