Social Icons

Pages

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kaikkien palvelija

”Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: ’Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija’.” (Mark.9).

Mitä me olemme tahtoneet ja mitä tahdomme tänään? Herramme esittää meille todella paradoksaalisen kuvan tahtoelämällemme. Tämän esimerkin inhimillinen ristiriitaisuus koskettaa voimakkaalla tavalla tämän hetken kristillisyyttä.

Olemme kirjoittaneet hengellisestä valtataistelusta ja tietynlaisen aseman tavoittamisesta muiden kustannuksella. Heräsin tänä aamuna mielessäni toimintamme, josta kirjoitin toissapäivänä. Missä Jumala toimii, siellä vihollinenkin on todella ahkerassa työssä. Aivan selvästi meidät johdettiin näkemään todella syvällisiä ja eheyttäviä näkymiä, jotka riemastuttivat ja auttoivat kulkemaan eteenpäin raskaalla ihmisyyden tiellä. Tahdossamme laajentaa osittain sisään lämpiäväksi muuttunutta toimintaamme uusille alueille, mieleemme kohosi voimakkaana tarve rekisteröidä toiminta saadaksemme virallisuutta ja luotettavuutta. Erilaisia paikkoja ei vuokrata yksityisille ihmisille, eikä oikeastaan kukaan olisikaan valmis ottamaan henkilökohtaiselle vastuulleen satojen tai jopa tuhannen euron kuluja.

Pienellä joukolla panimme vireille rekisteröinnin suurella luottamuksella ja ilolla. Mutta suuri oli pettymyksemme, suorastaan murskaava, kun rekisteröinnistä huolehtinut henkilö suoranaisella henkisellä väkivallalla antoi ymmärtää olevansa ainoa asiaa todella ymmärtävä persoona, saaden yhden ja toisen kertomaan erostaan. Hän valtasi rekisteröimämme toiminimen itselleen täysin omia tarkoitusperiään varten!

Itse toiminta ja työnäky ei voi tietenkään kaatua tällaisiin asioihin, mutta tämä on kuva siitä, miten inhimillinen mielivalta ja oman edun tavoittelu muiden kustannuksella kaivaa maata hyväkin toiminnan alta! Aivan liian moni haluaa olla ensimmäinen, ei palvelijana, vaan suurena johtajana ja itsensä kaiken hyvän ymmärryksen lähteeksi julistajana.

Kerron tästä kaikella rakkaudella ja hädällä tuon aikanaan läheiseksi tulleen henkilön tähden. Mitäpä jos yhdessä sopisimme Herran Nimessä rukoilevamme hänen ylleen tulisia hiiliä ja sellaisia omantunnon polttoja, että hän muuttaisi mieltään ja luopuisi itsekkäistä päämääristään! Jumalallemmehan kaikki on mahdollista!

”Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt.18).






      















tiistai 29. syyskuuta 2015

Yhä vielä Sama!


”Lähestykää minua, kuulkaa tämä: Alkujaankaan minä en ole puhunut salassa; kun nämä tapahtuivat, olin minä jo siellä. Ja nyt Herra, Herra on lähettänyt minut ynnä oman Henkensä. Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä. Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi niinkuin meren aallot; sinun lastesi paljous olisi niinkuin hiekka, sinun kohtusi hedelmä niinkuin hiekkajyväset, sen nimi ei häviäisi, ei katoaisi minun kasvojeni edestä.” (Jes.48).

Parina viime päivänä olemme lukeneet:

”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.” (Jes.48).

Kuinka suloista ja tärkeää onkaan todeta, ettei meidän Herramme missään suhteessa muutu, vaan on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hebr.13)! Hän on selvästi ilmoittanut haluavansa olla meidän keskellämme tässä viimeisessäkin ajassa, eikä vain kanssamme, vaan meissä!

Me emme elämämme aikana voi oppia tuntemaan Häntä täydellisesti Hänen valtasuuruutensa tähden, mutta meidät on asetettu elinaikaiseen kouluun, josta meidän ei ole syytä jäädä pois hetkeksikään. Juuri tässä ajassa tarvitsemme enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin:

”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä.”

Meitä ei kaikesta näkemästämme ja kokemastamme huolimatta ole jätetty yksin tässäkään ajassa. Yhä vielä pätee Herramme lupaus:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt,28).

Hän on voittanut maailman ja on meidän puolellamme. Joudumme ehkä kokemaan asioita, jotka eivät meitä miellytä, mutta tiedostamme kuitenkin missä ajassa elämme:

”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.” (1.Piet.4)











maanantai 28. syyskuuta 2015

Kämppistoiminnasta


”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.” (Jes.48).

Eilen sain pitkästä aikaa todella positiivisen puhelun, joka tuottaa iloa pidemmäksikin aikaa. Toivoisin tällaisia puheluita useampiakin aina silloin tällöin, ettei tarvitsisi todeta jollekin säännöllisesti soittavalle tuttavalle tämän kysellessä yhteydenotoista: ”Minua ei oikeastaan ole olemassakaan – ei ole kukaan soittanut!”

Yleensä ottaen ihmiset pitävät aivan liian vähän yhteyttä toisiinsa. On aivan liian vähän yhteisiä kokoontumisia, ja esittämäni tunne on useammankin mielessä: tuntuu kuin en olisi olemassakaan!

Lokakuun 9-11 päivinä kokoonnumme Karmel-kodilla yhteiskristilliselle vuosijuhlalle Kämppis-työn merkeissä. Nämä tilaisuudet ovat olleet todella merkittävä piristysruiske elämässämme jo monen vuoden ajan.

Aivan selvästä johdatuksesta löysin useamman vuoden takaa olevan kirjoitukseni. Se on aika pitkä, mutta kannattaa lukea!


Kämppis -

Henkireikä


KÄMPPIS, ERINOMAINEN KEINO
LÄHESTYÄ MITÄ ERILAISIMPIA IHMISIÄ
HEIDÄN EHEYTYMISEKSEEN

Olen ollut nyt noin seitsemän vuotta mukana ns. ”Kämppistoiminnassa”. Olen toiminut hengellisessä elämässä vuodesta 1964 lähtien, aluksi vain yhtenä seurakuntalaisista, mutta sitten melko pian jonkinlaisessa johtoasemassa, saarnamiehenä ja osittain lähetyssaarnaajana. Noin viisitoista vuotta sitten aloin herätä huomaamaan, että ainakin yhtä suuressa määrin kuin toimin hengellisellä rintamalla, olen koko ajan toiminut eräänlaisena terapeuttina ja mielenterveystyöntekijänä. Voidaanko nämä kaksi asiaa jollain tavalla erottaa toisistaan, on hyvä kysymys. Tämän hetkisen näkemykseni mukaan nämä kaksi ovat niin toisiinsa sidotut, ettei niitä voi tarkastella erillisinä tekijöinä. Koska sanalla psykologia on kautta aikojen ollut melko negatiivinen kaiku monien väärinkäytösten ja väärien näkemysten johdosta, haluan ensisijaisesti puhua käytännön ihmistuntemuksesta ja toisen rinnalla kulkemisesta.
Jossakin vaiheessa seurakuntaelämää jouduin toteamaan eläväni ja toimivani hyvin monien ahdistuneiden ja rikkinäisten ihmisten keskellä. Voiko todella olla totta, että suurimmalla osalla veljistäni ja sisaristani oli eriasteisia mielenterveyden ongelmia, ilman että nämä ihmiset sinänsä olisivat olleet mielisairaita? Olimmeko todella tekemisissä ongelmien kanssa, joista tuohon aikaan ei juuri kenelläkään ollut halua puhua, saati sitten tiedostaa yksittäisesti tai seurakunnallisesti?
Vanha viisaus on tänä päivänä todistettu suorastaan järkyttävällä tavalla todeksi oikeastaan kaikissa hengellisissä piireissä, syyttämättä ketään, koska jokainen meistä on omalla tavallaan syyllinen. Me olemme vuosikymmenien ajan toimineet inhimillisten näkemysten perusteella, käsittämättä todella jumalallista Rakkautta ja armahtavaisuutta. Keskuuteemme tulevat ihmiset on saatettu eräänlaisen hengellisen toiminnallisuuden ja julistuksen kylpyyn, joka voimallisena on vyörytetty heidän ylitseen uskossa, että nyt kaikki on hyvin, kun tietyt seurakunnalliset ja hengelliset odotukset on täytetty – meidän mielestämme! Kyllä Jeesus hoitaa kaiken, Hän on ratkaisu jokaiseen ongelmaan! Me olemme kiirehtineet tavoittamaan uusia sieluja antamatta ollenkaan aikaa näille jo tavoitetuille ihmisille ja heidän sisäisille ahdistuksilleen ja ongelmilleen!
Miksi seurakunta on olemassa? Mikä on seurakunnan tarkoitus? Sen sijaan että ihmiset olisivat saaneet todella uuden alun ja uuden elämän, me olemme ohittaneet ajatuksen toisen rinnalla kulkemisesta ja toinen toisemme kuormien kantamisesta. Olemme hurskaasti nimenneet kaikkien ongelmien käsittelemisen psykologiaksi, välttääksemme vaivaa ja mielipahaa – omaamme! Siksi jo kuuluisa lääkäri Paul Tournier toteaa vuosikymmeniä sitten seurakuntien olevan täynnä ilottomia, ahdistettuja ihmisiä. Ulkonaista toimintaa kyllä on, mutta kukaan ei ole koskaan varannut aikaa todella kuunnellakseen, mitä näiden ihmisten sisimmässä mahdollisesta hymystä huolimatta on. Itse olen todistaja kaikelle tälle, niin omassa elämässäni kuin lukemattomien haavoitettujen sielujen kohdalla.
Viimeiset kymmenen vuotta olen saanut toimia Ihminen tavattavissa ry:n toiminnanjohtajana ja ihmissuhdekouluttajana. Tämän kautta olen saanut ikään kuin eräänlaisen näköalapaikan ihmisten huonovointisuuteen, joka on paljon laajempaa kuin kukaan on halukas uskomaan. Erikoisalanamme on henkinen väkivalta, jota kohtaamme erikoisen laajassa mittakaavassa uskonnollisella alueella. Erikoisesti on mieleenpainuvinta ollut se, kuinka etenkin eri seurakunnista soittavat naiset toteavat, että heti kun he ovat pitkän harkinnan jälkeen rohjenneet kertoa esim. perheongelmistaan seurakunnan piirissä, on heidät kohdattu ajatuksella ja asenteella: ”Sinähän olet uskovainen, ei teidän elämässänne voi olla suuria vaikeuksia. Mitähän sinä olet tehnyt niin väärin, että olet tuollaisiin vaikeuksiin joutunut?” Sama asenne pätee, niin uskomatonta kuin se onkin, myös erilaisiin henkisiin ongelmiin molempien sukupuolien kohdalla. Nuoret olemme usein suorastaan karkottaneet seurakuntayhteydestä tällä asenteella.
Kuinka moni soittaja onkaan todennut: ”Olen käynyt eri seurakunnissa, mutta aina minua on lyöty päähän Raamatulla, eikä kenelläkään ole ollut halua kuulla ongelmistani. Enää en uskalla puhua kenellekään, koska pelkään uusia pettymyksiä!
Ns. kämppistoiminta on osoittautunut erinomaiseksi työvälineeksi yhteiskristillisessä hengessä. Se alkoi noin kaksikymmentä vuotta sitten adventtiseurakuntaan kuuluvien henkilöiden vaikutuksesta. Kalervo Aromäki piti ihmissuhdeluentoja Riihimäen seudulla, ja heräsi ajatus, että nämä ihmiset tulisi saada yhteen pitemmäksi ajaksi. Niinpä vuokrattiin erilaisia rauhallisella paikalla sijaitsevia kämppiä viikonlopuksi, esim. reserviupseerien lomapaikka tai vastaavaa, ja siitä tuli tuo käsite ”Kämppis”. On aina ollut tärkeää olla rauhallisen luonnon keskellä, paikassa jonne satunnaiset kulkijat eivät tule häiritsemään keskittymistä. Perustava persoona kaiken keskellä oli Ville Juntunen, joka nyt on vetäytymässä aktiivisesta toiminnasta.
Olen siis seitsemän vuoden ajan osallistunut tähän toimintaan ja olen päässyt seuraamaan näiden ihmisten elämää ja eheytymistä, enkä koko uskonelämäni aikana ole kohdannut vastaavaa toimintaa missään muualla. Tulokset ovat olleet suorastaan mahtavia, ja itsekin olen saanut erikoisella tavalla vahvistua tämän toiminnan keskellä. Minulle tuo toiminta on ollut elintärkeä henkireikä.
Ajoittain meitä on ollut koolla kuudestakin eri hengellisestä piiristä, eikä koskaan ole tullut ongelmia erilaisten näkemysten johdosta, vaan olemme keskittyneet niihin asioihin, jotka meillä ovat yhteisiä. Sopiva osanottajamäärä vaihtelee kulloisenkin tilanteen mukaan, mutta hyvin usein meitä on ollut noin viisitoista. Varsinaista suunnitelmaa ja ohjelmaa ei ole ollut, vaan on toimittu tilanteen mukaan. Olemme suoneet paljonkin yhteistä aikaa juuri sillä hetkellä kriittisessä tilanteessa olevalle henkilölle, olemme rukoilleet ja laulaneet, syöneet ja juoneet. Sanaa on jaettu ilman kenenkään erikoisasemaa. Luonnon keskellä ihminen kohtaa aivan erikoisella tavalla oman ihmisyytensä ja mikä tärkeintä, Luojansakin. Ihminen kohtaa ihmisen, ihminen on tavattavissa toiselle ihmiselle!
Tarkoituksemme ei ole perustaa jotakin uutta järjestöä tai ryhmittymää organisaatioineen ja hallintajärjestelmineen. Markkinoimme tätä toimintamallia eri piireille yksinomaan luodaksemme maanlaajuista verkostoa inhimillisen hädän lievittämiseksi. Kokemus on ollut niin rohkaiseva, että näemme tässä aivan erikoisen Jumalan suunnitelman juuri tätä aikaa varten.
Tärkeätä on oikeassa hengessä toimiminen, avoimena Jumalan Hengen vaikutukselle. Meillä ei ole mitään patenttiratkaisuja ihmisten ongelmiin, emmekä siten istu ratsujen eikä jänisten selässä. Kysymys on vuosien ja vuosikymmenien aikana syntyneistä ongelmista, joita ei ratkaista inhimillisesti eikä pikaistuntojen kautta, vaan tässä työssä vaaditaan todellista pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Toiminnassamme ei siis ole sijaa äkkipikaisille tai itsetietoisille vaikuttajille, vaan sydämen lämmöllä ja armahtavaisuudella osallistuville kanssaihmisille. Me olemme kaikki koolla samalla tasolla, vertaisina, katsomatta ammatteihin tai ihmisarvoihin. Sanomattakin on selvää, että jokaisen osallistujan on jollakin tavoin itse täytynyt kamppailla näiden ongelmien kanssa, käsittääkseen kaiken vaativan aikaa.
Emme siis enää saa haudata ihmisten ongelmia kaatouskonnollisuuden alle, hukuttaen ihmiset omiin ongelmiinsa. Jumala toki voi tehdä ihmeitäkin, tuoden silmänräpäyksellisen ratkaisun kärsivän elämään, mutta selvästi näyttää siltä, että tämä tulee vain harvojen osaksi. Lukemattomat ihmiset on petetty lupauksilla, joiden toteutuminen ei ole mahdollista, ei noiden ihmisten takia, vaan seurakunnallisen heikkouden ja epäpuhtauden takia. Me voimme itsellemme uskotella kaikkea mahdollista, mutta jos meillä ei ole todellista uskoa, pahinta mitä voimme tehdä on antaa lupauksia, joita ei voida pitää. Tämä on yksi syy siihen, miksi niin moni pettyneenä on kääntänyt selkänsä hengelliselle elämälle!
Vakuuttavinta kämppiksissämme on ollut se, että jokainen on saanut luvan olla oma itsensä, omine ongelmineen ja heikkouksineen. Vakavin ongelmamme tässä ajassa on se, että niin moni ihminen, uskovainenkin, ei ole totta. Kärsivällä ihmisellä on erittäin tarkka tutka, jolla hän luotaa tapaamiaan ihmisiä. Hän vaistoaa heti, jos me emme ole totta, jos puheemme ovat ristiriidassa elämämme kanssa.


Kämppiksen toimintaperiaatteita

Kämppikseen osallistuvalla ei huumeita eikä alkoholia sen paremmin päässä kuin ei laukussakaan. Ehdoton sääntö!
Vältetään opillisia ja seurakunnallisiin eroavaisuuksiin liittyviä aiheita. Olemme paikalla vertaisryhmänä, joka huomioi jokaisen osallistuvan oikeudet. Valitussa tilanteessa voidaan rajoitetusti antaa mahdollisuus oman yhteisön asioista valistamiseen. Parempi kuitenkin välttää tätä aihetta.
Pyritään omakustannushintaan niin majoituksen kuin ravitsemuksenkin suhteen. Ruokailu toteutetaan mahdollisimman edullisesti. Jos mahdollista, huomioidaan erilaiset ruokailunäkemykset, kuten esim. kasvisravinnolla olevat. Ruuan valmistus ja tarjoilu on hyvä suorittaa pienryhminä (2-5 ryhmässä), niin ettei ketään rasiteta liiaksi.
Jos kokoontumispaikka on kauempana, pyritään järjestämään kimppakyytejä, niin että matkakulut tasataan (ei vain bensiinikulut, vaan hiukan ekstraa auton kulumisesta).
Vastuuhenkilö hoitaa virkansa, ei suurena johtajana, vaan yleisen edun valvojana. Jokaisella tulee olla mahdollisuus puhumiseen, mutta myöskin vaikenemiseen. Moni tulee mukaan luodakseen kuvan toiminnasta ja erikoisesti meistä ihmisinä. Luottamuksen syntyminen saattaa kestää pidemmän aikaa ja siten meidän tulee olla todella tarkkoja asenteidemme ja käyttäytymisemme suhteen.
Toiminta sisältää myöskin olemisemme omalla paikkakunnalla ja ihmisten tapaamisen kadulla tai kaupassa. Kämppistoimintaa on myöskin mahdollinen saunailta tai tapaaminen erilaisissa tilanteissa. Ei siis ole pakko yöpyä, vaikka se tekeekin tapaamisesta vaikuttavamman.
Pyritään välttämään kaikkea kaavamaisuutta ja olemaan avoimia Pyhän Hengen johdatukselle. Meidät voidaan johtaa myöskin järjestämään tällainen tapahtuma uskosta osattomille ihmisille, joille ei tällä kertaa saarnatakaan, vaan annetaan kaikki aika heidän ongelmilleen ja tarpeilleen. Saatetaan heidät pähkäilemään, että millaisia ihmisiä nämä oikein ovat, kun ovat uskovaisia, mutta siitä huolimatta näkevät heidän maalliset ja henkisetkin tarpeensa. Omassa työssäni olen nähnyt tämän selvääkin selvemmin. En ole koskaan tyrkyttänyt kenellekään mitään omia näkemyksiäni, vaan olen vain odottanut sitä hetkeä, kun minulta kysytään uskoni perustuksista. Meidän on vain huolehdittava siitä, että esittämämme asia tulee puhuttelevaksi ja koskettavaksi siten, että meidät havaitaan rehellisiksi ja tosiksi.
Opettelemme pitämään suumme kiinni ja korvamme ja sydämemme auki. Jobin todellinen kärsimys ei perustunut paiseisiin ja keholliseen kärsimykseen. Ystävät olivat lohduttavia niin kauan kuin pitivät suunsa kiinni seitsemän päivän ajan, mutta heidän avattuaan suunsa alkoi Jobin sielullinen kärsimys. Jobin kirja on Raamatun vanhin kirja, joten emme kohtaa nyt mitään uutta asiaa. Olemme mitä suurimman haasteen, mutta samalla mitä siunausrikkaimman tehtävän edessä. Rukoilkaamme viisautta tämän työmuodon puolesta, jonka uskon olevan lähtöisin itse Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Hän näkee meidän ahdistuksemme ja ongelmamme, ja on halukas auttamaan. Meidän on vain lähdettävä liikkeelle unohtaen kaikki menneiden aikojen väärät käsitykset ja näkemykset. On lukemattomia Herraa etsiviä ihmisiä, yksinäisiä, avuttomia, toivottomia. Jotta he voisivat luottaa Herraan, on heidän nähtävä Kristuksen Elämä meissä. ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän!” Tämän Sanan on tultava lihaksi meissä, niin että ihmiset näkevät meissä Jumalan todellisen työn tässä viimeisimmässä ajassa. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten elämme ja mitä olemme!

Asian sydämellensä saaneena

Markku Vuori
Ihmissuhdekouluttaja
ihminentavattavissa.net

minunlaitumenilampaat.blogspot.fi

lauantai 26. syyskuuta 2015

Vielä luulevaisuudesta




”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.” (Snl.14).

Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan, ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta. Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.” (Apt.26).

Aitona Jumalan palvelijana Paavalin oli oltava rehellinen ja totuudellinen ylitse kipurajankin. Hän joutui tunnustamaan sisäisen elämänsä asioita tavalla, jota emme tapaa monessakaan nykyajan julistajassa. Hän oli saanut kasvatuksensa juutalaisuuden korkeimmissa piireissä, ja uusien tuulten alkaessa puhaltaa, hän ei vain seurannut saamaansa opinsuuntaa, vaan kiihkossaan kohosi esitaistelijaksi mielestänsä väärää oppisuuntaa vastaan. Hän luuli olevansa oikealla asialla, jota vastaan omatunto vain kiihotti häntä!

Kuinka väärässä voimmekaan olla hengellisessä ja uskonnollisessa kiihkossamme! Millaisista tapahtumista ja suoranaisista ristiretkistä olemmekaan joutuneet todistamaan historian kuluessa! Tarkemmin syvennyttyämme uskonnolliseen kiihkoon olemme aina voineet todeta, ettei ole pohjimmiltaan koskaan ollut ensisijaisesti kysymys oikean opin puolustamisesta, vaan vallanhimosta ja taloudellisesta edusta! Ainakin yhden Jerusalemin valloituksen yhteydessä paavi lupasi valloittajille kaikkien heidän tappamiensa ihmisten omaisuuden. Tuloksena on historiaan kirjoitettu, että ristiretkeläiset tappoivat ”vapauttaessaan” jokaisen kohtaamansa arabin, juutalaisen ja kristityn!

Sama henki on vallinnut jokaisen ”hengellisen taistelun” kohdalla tähän päivään asti. Esitaistelijoita on noussut esiin pilvin pimein, luullen mitä moninaisimpia asioita. Poikkeuksena Paavaliin ei näistä kai yksikään ole kokenut omantunnon poltetta, ainakin siitä päätellen, ettei juuri minkäänlaisia anteeksipyyntöjä ole esitetty.

Alettuani 70 – luvun alussa julistaa Täyttä Evankeliumia ja paluuta takaisin alkuperäiseen Sanaan, koko Raamattuun, tuli luokseni tai lähestyi kirjeellä lukematon määrä ihmisiä, jotka nyt sitten selittivät minulle tarkemmin julistamiani asioita ja selvittivät, miten he itse olivat ne oivaltaneet, ja aivan ilman sarvia ja hampaita pitivät kaikkea omana saavutuksenaan! Aina pienen ajan kuluttua kantautui viestejä ja kopioita saarnoista, joissa minut leimattiin negatiivisilla asioilla, tavalla tai toisella. Vastaanottaessani kirjekuoria, joissa selvästi oli kasetti, voin jo päätellä jossakin päin Suomea tai jopa ulkomaita kauhistellun Markku Vuoren vääryydellä esittämiä asioita, joista vasta nyt armoitettu henkilö esitti täyden totuuden! (Joka useimmiten oli sanasta sanaan juuri se, mitä olin jo aikaisemmin puhunut!)

Eniten kauhistusta kai herätti se, kuinka kieltäydyin julistamasta synniksi niitä lukemattomia asioita, jotka herättivät kammoa joissakin helvetin tulta hehkuvissa julistajissa. Kävimme kai monikymmenvuotisen sodan siitä, kuka on merkittävin ja palavin julistaja ja kuka saisi eniten mainetta! Valtakysymyksen olemassaolo on siis jo todistettu, ja koska allekirjoittajan opetusta ei mitenkään voinut totuudenmukaisesti kumota tai osoittaa vääräksi tarpeellisessa määrin, voitiin nostaa esiin luuloteltu varojen väärinkäyttö. Tragikoomista kaikessa on se, että tuo väärinkäyttö koski oman perheen varoja, joita käytettiin pakon sanelemana jo aloitetun työn jatkamiseksi, siinä määrin perheenäidin murheeksi, että tämä aikanaan haki sitten avioeron!

Kuinka moni onkaan siis luullut olevansa velvoitettu ja suorastaan kutsuttu taistelemaan luulemallaan tavalla luulemaansa vääryyttä vastaan! Miksi vielä muistelen kaikkea tällaista? Totaalisen hävityksen ja tuhon jälkeen täyttää mieleni kiitollisuus suurta Jumalaani kohtaan, joka on kautta kaikkien näiden vuosien varjellut minua ja lukuisten erehdysteni ja vajavaisuuksieni keskellä säilyttänyt Sanassaan. Voin yhä vielä, viidenkymmenen vuoden jälkeen todistaa, ettei yksi ainoakaan veli tai sisar ole lähestynyt minua Raamattu kädessään osoittaakseen minun puhuneen tai kirjoittaneen jotakin Sanan vastaista!

Olen itsekin joinakin hetkinä luullut asioita, joita häpeän jälkeenpäin. Mutta ensimmäisellä sijalla elämässäni on aina ollut suuren Jumalan itsestään antama todistus, joka asettaa minutkin omalle, nöyrälle paikalleni:

”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.” (Jes.48).










perjantai 25. syyskuuta 2015

Luulevaisuudesta



”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.” (Snl.14).

”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” (Apt.17).

Me olemme siis Jumalan sukua! Yleensä sukulaiset ovat hyvinkin perillä sukunsa piirteistä ja olemuksesta. Yhdennäköisyys kertoo jo paljon, ja omalla tavallaan kukin tuo julki sukunsa piirteitä. Jos me siis olemme sukulaisuussuhteessa Herramme kanssa, kaiken todennäköisyyden mukaan me olemme hyvin selvillä Hänen Olemuksestaan ja ajatuksistaan!? Olemmeko jo kyllästymiseen asti korostaneet geeniperimäämme ja sitä, kuinka meissä tulee tulla julki samat piirteet kuin Isässämme? Herramme Jeesus Kristus oli täydellinen kuva Isästä, niin että Hän saattoi sanoa vakuuttuneisuudella: ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän!”

Elämme hyvin vääristyneessä maailmassa ja ajassa. Ihminen ei esiinny useinkaan juuri sellaisena kuin on perimänsä perusteella tai omana itsenään. Joku sukulaisista on aivan erilainen kuin muut, niin ettei sukulaisuutta havaitse muuta kuin ehkä yhdennäköisyydestä. Jotkut pyrkivät peittämään senkin erilaisella pukeutumisella ja silmälaseilla ja meikkaamisella.

Suuri osa ihmisistä ei toteuta todellista olemustaan, vaan suorittaa mielivaltaista elämää teatterilaisen tavoin. Tämä ei rajoitu vain maailmallisten ihmisten piiriin, vaan ns. kristillinen maailma on tarkemmin tutkittuna täynnä hengellistä teatteria, jossa esiintyjät kylläkin toimivat jossakin määrin käsikirjoituksen mukaisesti, mutta he esittävät jotakin mielikuvituksellista, pitäytymättä käsikirjoitukseen, vaan suorittavat mieltymyksensä mukaista elämää!

Kuinka suuri ero onkaan eletyn elämän ja suoritetun elämän välillä! Mikään ei ihmisen vaelluksessa ole raskaampaa ja kuluttavampaa kuin elämän suorittaminen, jonakin todelliselle omalle olemukselle vieraana. Varsinainen omakohtainen, Luojan tarkoittama käsikirjoitus ei katoa ihmisen olemuksesta, vaan se kulkee punaisen langan tavoin jossakin taustalla, muistuttaen ihmistä hänen todellisesta sielustaan.

Ihmisen suorittaessa jotakin mielikuvituksellista elämää, hän ei todellisuudessa ole olemassa oikealla tavalla, vaan ainoastaan imitoi jotakin kuvastusta mielensä lammen pinnasta. Hän pakenee todellisuutta oikeastaan joka suhteessa, mielensä luoman kuvan hallitessa koko maailmaa. Kaikki hänen näkemänsä on vain hän itse, vuodesta toiseen hallitsevampana! Hän kuitenkin luulee kaiken olevan juuri siten kuin pitääkin!

Kuinka pelottava näkymä! Siksi meitä kristittyinä varoitetaan todella vakavasti luulemasta Jumalaa ja Hänen suunnitelmaansa joksikin toisenlaiseksi!

”Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.” (Ps.50).





 

Sample text

Sample Text

Sample Text