30 vuotta Herran tiellä osa 5

30 vuotta Herran tiellä

Osa 5

"ME PANEMME KÄTEMME SINUN PÄÄLLESI,

NIIN ETTÄ SINÄ SAISIT SAMAN KUIN MEILLÄKIN ON!"

Miksi kertoa näistä vanhoista kokemuksista? Siksi, että tässä ajassa joudumme vastakkain vastaavien asioiden kanssa ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Milloinkaan aikaisemmin ei ole ollut niin monia, jotka haluaisivat panna kätensä meidän päällemme, ja antaa mitä heillä on. Milloinkaan aikaisemmin ei ole ollut niin monia, joilla on mielestänsä ollut jokin ilmestys ja vastaavaa, minkä he haluaisivat antaa muillekin.

Minä kirjoitan tämän täysin tietoisuudessa vastuustani sen suhteen mitä sanon. Minä tiedän, että moni on aralla tunnolla näiden asioiden keskellä, koska nämä "käsien päällepanijat", haluavat he sitten panna kätensä päälle tai muuten vaikuttaa, ovat niin vahvoja omassa vakuuttuneisuudessaan, että tuntuu mahdottomalta edes pyytää hengähdystaukoa heidän esityksensä välillä, saati sitten kieltäytyä vastaanottamasta sitä, mitä he tarjoavat. Rakas veljeni ja sisareni, jos sinulle esitettyyn sisältyy pieninkin uhkaus tai pelottelu, on sinulla täysi jumalanlapsen oikeus kieltäytyä päästämästä itseesi mitään sellaista, mikä sinusta itsestäsi on arveluttavaa! Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä minä vakuutan sinulle: sinulla on jumalanlapsen vapaus ja oikeus tietää, että kaikki mitä sinulle tapahtuu, tulee suoraan Herralta, eikä mistään muusta lähteestä! Jos sinua vähänkään arveluttaa jokin, on sinulla oikeus Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä tutkia sitä ja odottaa niin kauan, kunnes olet vakuuttunut siitä. Sinun ei tarvitse ottaa vastaan yhtään mitään, mistä et itse ole vakuuttunut — julistettakoon sinua kohtaan minkälaisia uhkauksia tai pakotteita tahansa missä nimessä tahansa — ne kaikki voidaan julistaa Jumalan Sanan arvovallalla mitättömiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä! Aamen!

"Kunniaani en minä toiselle anna"

 Viimeisten luona vielä sama.

"Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty!

Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua Jaakob, ja sinä Israel, jonka minä olen kutsunut: minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen. (Jes. 48).

"Kuinka onkaan minun nimeäni häväisty!" Ymmärrämmekö pisaraakaan siitä, mitä tämä Itsensä Kaikkivaltiaan Jumalan huudahdus pitää sisällään? Kaikkina menneinä vuosisatoina, niin kuin nytkin, esitetään kaikki uskontoon ja hengellisyyteen liittyvä Jumalasta lähteneeksi ja Jumalaan kuuluvaksi. Jumalan nimeen tehdään kaikkea mahdollista, niin kuin Jeesuskin totesi: "He erottavat teidät synagogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua." (Joh. 16: 2)

Tänä päivänä jos koska, meidän tulee erottaa uskonnollisuuden ja todellisen uskon välillä. Käytännössä ja ulkonaisissa puitteissa ero saattaa olla hiuksenhieno, mutta hengellinen todellisuus osoittaa niiden välillä olevan yhtä suuren eron kuin mitä on taivaan ja maan välillä! Mikä on synnyttänyt nykyisen baabelinsekoituksen kirkkokuntineen ja eri suuntauksineen? Miksi kaikki uskovaiset eivät ole yhtä? Koska jokainen on saanut innoituksen Jumalan Sanasta, ja pitää siitä kiinni viimeiseen asti! Mutta mistä on kysymys, kun puhutaan innoituksesta?

2. Piet. 2: 1 sanotaan: "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidän keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi."

Rohkenemmeko väittää, ettei näillä ihmisillä olisi innoitusta? Mitä sanoo Hesekiel näistä vääristä profeetoista?

"Profeettain salaliitto sen keskellä on niinkuin ärjyvä, saalista raateleva leijona: he syövät sieluja, ottavat aarteet ja kalleudet ja lisäävät sen keskuudessa sen leskien lukua. Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä minun sapateiltani, niin että minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä. Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa.

Sen profeetat valkaisevat heille kaiken kalkilla, kun näkevät petollisia näkyjä ja ennustelevat heille valheita sanoen: 'Näin sanoo Herra, Herra', vaikka Herra ei ole puhunut." (Hes. 22)

Oletko koskaan nähnyt Perkeleen nielevän ihmisen? Oletko nähnyt hänen nielevän sielun? 2. Piet. 5: 8 on meille kaikille tuttu kohta: "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." Useimmilla hengellisistä asioista huonosti perillä olevilla herää ehkä ajatus jostakin rähjäisestä alkoholistista tai katunaisesta, joiden katsotaan joutuneen syöksykierteeseen ja paholaisen valtaan. Onko tämä sitä, mistä Jumalan Sana puhuu? Osittain kyllä, mutta jos paholaisen eksytystä kuvataan salakavalaksi, niin onko mitään salakavalaa ja eksyttävää jossakin puliukossa tai itseään myyvässä naisessa? Eikö jälkimmäinen ole maailman vanhin ammatti ja edellinen maailman vanhin nautintomuoto?

Mikä on johtanut kaikkeen siihen hengellisyyden muotoon, mikä tänä päivänä vallitsee maailmassa? Mihin perustuu eksytys? Mikä on saattanut Jumalan nimen häpeään? Kuka tai mikä todellisuudessa johtaa sielut harhaan? "Niinkuin ärjyvä, saalista raateleva leijona: he syövät sieluja!" Näin luemme Vanhassa Testamentissa. Perkelekö syö sieluja? Niin todistaa Uusi Testamentti: "Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."

Kysyn uudelleen, kuka on nähnyt Perkeleen kulkevan kita auki, leukojaan loksutellen? Kulkeeko hän vain ilotalojen ja kapakoiden seutuvilla? Kulkeeko hän kaviot kopisten ja häntä housuntakapuolesta heiluen? Jotkut hänen pimeyden enkeleistään ehkä omaavat tällaisen muodon, niin monet ovat väittäneet niitä nähneensä. Mutta jos tunnemme vähänkään Raamattua, tiedämme hänen olleen jumalolennon, kerubin, joka halusi tulla Jumalan paikalle ja joka sen tähden heitettiin ulos. Hänen kauneutensa oli sanoinkuvaamaton. Löydätkö yhtäkään sanankohtaa, jossa sanottaisiin, että hän olisi muuttanut muotoaan joksikin iljettävän rumaksi? Eikö hän esiinnykin mielellään valkeuden enkelinä?

Miksi sielunvihollinen kuluttaisi aikaansa ihmisten keskuudessa, jotka jo luonnostaan ovat hänen alueellansa ja vaikutuspiirissänsä? Onko joku kapakoitsija ja ilotalon pitäjä hänen kuvansa? Kuin kiljuva jalopeura, joka etsii nieltävää? Eivätkö kapakassa istuvat ja ilotalossa viihtyvät jo määrätyssä suhteessa ole hänen nielemiänsä? "Koko maailma on pahan vallassa" (l. Joh. 5: 19).

"Profeettain salaliitto sen keskellä on niinkuin ärjyvä, saalista raateleva leijona: he syövät sieluja!" Et ehkä ole nähnyt Perkeleen nielevän sieluja, mutta olet mahdollisesti nähnyt veljien ja sisarien jättäneen Totuuden Tien ja siirtyneen seuraamaan erikoisoppeja ja erikoisnäkyjä, joita ovat julistaneet väärät profeetat! He puhuvat Herran nimessä ja sanovat: Näin sanoo Herra, vaikka Herra ei olekaan puhunut mitään heille tai heidän kauttansa! Voiko tämä olla mahdollista tässä ajassa? Kyllä, mikään ei ole muuttunut tässä suhteessa! Mitä sanoo Herramme Jeesus Kristus aikansa juutalaisille hengellisille johtajille?: "Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."

"Jos te olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.

...te teette isänne tekoja

...jos Jumala olisi teidän isänne, niin te rakastaisitte minua

...minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." (Joh. 8)

Olisiko Jumala mukana kaikessa siinä, mitä Hänen nimessänsä on tehty ja tehdään edelleen? Tunnustautuisiko hän velvollisuuden tunnosta mukaan kaikkeen, mitä Hänen nimensä alla tehdään? Ei, ei ja ei! Eikö näistä sanankohdista selvästi käy ilmi se, että Jumalan valtakuntaa vastaan on hyökätty ja hyökkääjät ovat vallanneet sen itsellensä! Jumalan Sana sanoo myöskin, että mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat epäjumalille, riivaajille. Kaikki jumalanpalvelus, joka ei tapahdu Jumalan Sanan mukaisesti ja joka ei tuo kunniaa Jumalalle, on itse asiassa epäjumalien palvontaa! Niinpä hengellisyyden ja uskonnollisuuden varjolla on Jumalan nimen alle tuotu mitä uskomattomin ja laajin uskonnollinen petos! Saatana on saanut riemuvoiton ja tulee palvotuksi jumalana tuhansien ja miljoonien hurskaiden palvojien kautta, jotka eivät ole kykeneviä näkemään tätä petosta! Petos ei ole peliluolissa tai kapakoissa tai ilotaloissa, vaan petos on jumalanvaltakunnan nimen alla!

Jo nuorukaisena luin Jumalan Sanasta: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille!" (Jes. 42: 8) Edellä olevissa lauseissa puhutaan luvatusta Lunastajasta. Nämä jakeet ovat ikuisiksi ajoiksi syöpyneet mieleeni:

"Minä en anna kunniaani toiselle" (Jes. 42: 8) "Kunniaani en minä toiselle anna" (Jes. 48: 11) Ennen kaikkea tämän jälkimmäisen ilmaisun tekee nimenomaan meille tässä ajassa eläville mitä ihanimmaksi se, että heti sen perään Itse Herra sanoo:

"Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen!"

Halleluja! Halleluja! Halleluja!

"Minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama!"

Halleluja! Halleluja! Halleluja!

Tämä sama Jumala on tänä päivänä meidän kanssamme! Hän ei ole muuttunut, Hän ei ole muuttanut Sanaansa! Hänen Sanansa pysyy iankaikkisesti, niin kuin Hän itsekin on iankaikkinen! Tämä sama Jumala on minunkin kanssani, joka olen yksi viimeisistä tässä viimeisessä ajassa! Ja koska olen varma siitä, että Hän on kanssani, ja olen varma siitä, että olen ollut Hänen opetuksessansa ja tunnen Pyhät Kirjoitukset, rohkenen sanoa seuraavan: pysyen siinä, minkä olen oppinut ja mistä olen varma, koska tiedän, keiltä olen sen oppinut, ja koska lapsuudestani saakka tunnen Pyhät Kirjoitukset, julistan sinulle, kuka tahansa tämän luet tai kuulet, Kaikkivaltiaan Jumalan arvovallalla ja Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä: Jumala ei anna kunniaansa kenellekään ihmiselle! Hän ei ole koskaan antanut sitä, eikä ole tekevä sitä tässäkään ajassa! Hän on iankaikkinen, kaikkialla läsnä oleva, täydellinen. Jokainen Hänen palvelijansa on vajavainen, jopa enkeleissään Hän havaitsee vikoja (Job 4: 18).

 Aabraham oli vajavainen, kahteen otteeseen hän valehteli vaimostansa, että tämä oli hänen sisarensa, ja saattoi ihmishenkiä vaaraan. Mooses oli vajavainen ja rikkoi Jumalaa vastaan, eikä saanut jalallansa astua luvattuun maahan. Elia oli vajavainen ja pakeni ja toivotti itsellensä kuolemaa. Herra joutui sanomaan hänelle: "Mitä sinä täällä teet, Elia?" Useampaan otteeseen Elia ajatteli olevansa ainoa jäljellä oleva uskollinen, mutta Jumala joutui oikaisemaan häntä ja sanomaan: "Minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta!" (l. Kun. 19) ”Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin” (Jaak. 5: 17). Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies, mutta rikkoi Häntä vastaan Batseban kohdalla. Salomo rakensi Jumalan temppelin, mutta murehdutti siitä huolimatta Jumalaa useaan otteeseen. Jokainen hänen palvelijoistansa epäonnistui jossakin kohden, niin että tämä totuus säilyisi iankaikkisesti: Ainoastaan Jumala on täydellinen!

Hesekielin kohdassa, puhuttuaan profeettojen salaliitosta ja heidän sielujen syömisestänsä ja kaikesta petoksesta, sanoo Herra Hes. 22: 30: "Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt." Mal. 1: 10: "Jospa olisi teidän joukossanne joku, joka sulkisi ovet, ettette pitäisi tulta minun alttarillani turhaan!" Tuohon aikaan Jumala ei löytänyt ketään, mutta ollaksensa Jumala, joka pitää Sanansa, täytyi Hänen tässä ajassa löytää oikeanlainen mies, joka palauttaisi Hänen Sanansa Hänen Seurakunnallensa!

Tässä ajassa Hän löysi miehen, joka syntyi Hänen profeettanansa ja asettui muurinaukkoon ja samalla sulki ovet väärälle jumalanpalvelukselle. Niin paljon oli väärää tulta Jumalan alttarilla ollut, että alttari oli hajotettu. Mutta Elian tavoin tämä mies tuli ja rakensi uudelleen Herran alttarin, ja Jumalan tuli syttyi sillä! Hän tuli nöyryydessä ja etsien vain Jumalan kunniaa, ja sanoi Johanneksen tavoin: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä!" Hän oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, mutta Kaikkivaltias ja täydellinen Jumala oli hänen kanssansa ja puhui hänen kauttansa meille.

Tämä on minun henkilökohtainen todistukseni siitä, mitä Jumala tässä ajassa tekee. Milloinkaan aikaisemmin en ole tuntenut olevani niin ankkuroitu Jumalan Sanaan ja iankaikkiseen Elämään, kuin mitä tänään olen. Seison näiden asioiden kanssa Kaikkivaltiaan Jumalan ja Hänen kansansa edessä ja olen varma siitä, että Herra itse on seisova minun kanssani. Ajoittain Hän on kysynyt minulta: Vieläkö haluat jatkaa? Kaikki ovat jättäneet sinut Minun totuuteni tähden; joudut seisomaan yksin. Rakastatko Minua? Rakastatko Minua enemmän kuin muut?

-Rakastan, Herra, Sinä olet minulle rakas! Kuinka voisin oppia rakastamaan Sinua enemmän? Vaikka lukemattomat äänet kuiskaavat minulle: Odota, odota, odota, lepää rauhassa, anna asioiden mennä omalla painollaan, kuulen kuitenkin kaiken ylitse tuon rakkaan äänen, joka sanoo: "Ruoki Minun karitsoitani, kaitse Minun lampaitani, ruoki Minun lampaitani! Aika on lyhyt, enää ei voida kulkea virran mukana! Älä jätä Minun karitsoitani, lampaitani, susien syötäväksi!"

Rakas veljeni ja sisareni. Tiemme kulkee kautta kärsimysten voittoon. Maailmassa meillä on ahdistus, mutta meidän rakas Herramme on voittanut maailman. Meillä ei ole mitään tässä maailmassa, mutta meillä on Jumala ja Isä, joka on kaiken lohdutuksen Jumala (2. Kor. 1: 3-). Pyrkikäämme siihen, että kukaan meidän keskellämme ei jäisi ilman lohdutusta ja rakkautta. Meidän on vain itse ensin koettava Jumalan rakkaus ja Hänen lohdutuksensa, että toteutuisi meidän keskellämme: "Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat."

Markku Vuori

30 vuotta Herran tiellä osa 4

30 vuotta Herran tiellä

                                                                             Osa 4

VALITSEN MIELUUMMIN VAIKEAN TIEN SINUN KANSSASI"

Niin kuin jo mainitsin, oli minulla suuri kaipaus saada ystäviä, ja olin aina ajatellut, että jos minulla ei muutoin ole ystäviä, niin Raamatun mukaisesti niitä pitäisi ainakin olla uskoontuloni jälkeen. En voi sanoa, etteikö minulla olisi ollut ystäviä, mutta kaikki jäi ikään kuin pinta-asteelle.

Osallistuin aikoinaan ahkerasti seurakuntanuorten toimintaan, vaikka itse asiassa en katsonut niin tiiviisti kuuluvani sinne, ja mieleeni palaa erikoisesti eräs tapahtuma seurakunnan kesäkodilta. Suhtauduin ehkä vakavammin kuin moni muu Jumalan Sanaan ja osallistuin aina kun se oli mahdollista raamattupiireihin.  Erään kerran tuli hyvin voimakkaana mieleeni kuva Jeesuksesta, kuinka Hän istuu mäellä Jerusalemin reunamalla ja sanoo: "Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet" (Matt. 23: 37). Samalla tuli mieleeni toinenkin kohta: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan" (Ilm. 3: 20). Aivan spontaanisti esitin joukollemme kysymyksen: "Emmekö voisi ajatella, että Jeesus juuri nyt kolkuttaa ovellemme?" Minut suorastaan naurettiin vaikenemaan. Eihän Jeesus voinut olla missään ulkopuolella, koska Hän oli meidän kanssamme! Kuinka selvästi Jumalan Henki jo tuohon aikaan todistikaan sydämelleni, vaikka en sitä niin syvällisesti ymmärtänytkään, että tässä ajanjaksossa Jeesus on jätetty ulkopuolelle, vaikka uskotaankin Hänen olevan sisäpuolella.

 Tuohon aikaan ryhdyttiin hyvin painokkaasti puhumaan armolahjoista ja Pyhän Hengen täyteydestä osittain myöskin kansanlähetyksen piirissä, koska muutamat siirtyivät helluntaiseurakunnan piiriin. Tunsin kaikki sinne siirtyjät jo useamman vuoden takaa, ja kun he sitten tulivat joihinkin tilaisuuksiin, joihin minäkin otin osaa, voin huomata heissä tapahtuneen jotakin. Milloin menin helluntaiseurakuntaan tai jonnekin muualle, missä näihin asioihin uskottiin, painostettiin minua koko ajan tulemaan mukaan.

Minä kaipasin jotakin enemmän, ja tässä oli nyt ihmisiä, jotka olivat kokeneet jotakin sellaista, mistä en siihen aikaan vielä tiennyt juuri mitään syvällisempää. Minun olisi tullut ihastua ja mennä mukaan, ennen kaikkea kun näin kuinka innokkaaksi eräs entinen kansanlähetyksen veli oli tullut. Hänen palavuutensa ja antautumisensa oli kaikkien huulilla. Mutta miksi minä epäröin? Aikaisemmin olimme olleet ikään kuin samalla tasolla, mutta yhtäkkiä huomasin olevani toisen luokan kansalainen. Hän oli jotakin erinomaista, mutta minä en ollutkaan enää yhtään mitään! Mikä oli tämä kokemus, joka nosti nämä ihmiset johonkin korkeuteen, ja valehtelematta sai heidät katsomaan muihin alaspäin? Olen useasti miettinyt, oliko tämä vain minun tunteeni, mutta monien vuosien tutkistelun jälkeen olen yhä vielä sitä mieltä, että tuo kokemus erotti enemmän kuin yhdisti. Toisaalta ymmärsin sen, mutta toisaalta ajattelin, että jos se todella oli aito kokemus Herran kanssa, niin miksi se ei houkuttanut minua kokemaan samaa, sillä Itse Herrastahan tulisi huokua todellisen rakkauden ja vastaanottavan lämmön?

Painostus kävi todella kovaksi, ja kaikkialla hoettiin: "Jos sinulla ei ole tätä kokemusta, et ole kunnon kristitty. Me olemme kokeneet sen, ja olemme täytetyt Jumalan rakkaudella! Anna meidän panna kätemme sinun päällesi, niin että sinäkin saat saman."

Minä uskon todelliseen Pyhän Hengen vaikutukseen ja todelliseen Pyhän Hengen kasteeseen, ja uskon, että jokaisen uskovaisen tulee kokea se, niin kuin veljemme ja sisaremme alussa kokivat. Se on välttämätön kokemus uskonelämässämme. Minä uskon myöskin, että monet ovat kokeneet sen aidosti. Minun on helppo uskoa aitoihin kokemuksiin ja todistuksiin, koska itse olen kokenut niin paljon Herrassa. Mutta on ikävä kyllä monia ihmisiä, jotka ovat niin tottuneet valheellisuuksiin, että heidän on mahdoton uskoa toisten todistusta, koska tietävät omasta itsestänsä, että heidän elämäänsä sisältyy niin paljon sellaista, mikä ei kestä valoa.

Kun kerron tästä, ei tarkoitukseni ole saattaa Pyhän Hengen kastetta kyseenalaiseksi, eikä myöskään kenenkään kokemusta. Mutta meillä on oikeus tietää totuus, ja nimenomaan kun sanotaan: "Me haluamme panna kätemme sinun päällesi, niin että sinä saisit saman kuin meilläkin on", on jokaisella oikeus arvioida ja arvostella, mitä se on, mitä meille tarjotaan.

Tuohon aikaan minä olin kauhuissani. Minulla oli kaipaus päästä eteenpäin ja uskoin Pyhään Henkeen ja Pyhän Hengen kasteeseen, mutta Jumalan Sanasta näin, että: "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." "En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

Miksi minä pelkäsin, miksi olin murheellinen? Olihan kysymys Isän lupauksesta! Mutta jos kerran nyt Pyhä Henki asui näissä ihmisissä, eli niin kuin minä ymmärsin, Jeesus Kristus asui heissä, niin miksi eivät Raamatun totuudet olleet heille tärkeitä, ja miksi sain koko ajan tuntea torjuvan vaikutuksen? Miten en voinut tuntea Herran Jeesuksen rakkautta heidän kauttansa, vaan päinvastoin juuri nämä ihmiset, jotka jatkuvasti korostivat kokemustansa, suhtautuivat kaikkein syrjivimmin minuun ja toisiinkin uskovaisiin? He puhuivat rakkaudesta, mutta miksi sitä ei voinut kokea? Pelkkä joitakin ihmisiä silmiin katsominen pelotti, koska jo käytökseltään he olivat epänormaaleja. Kristuksen pilkkako — ei, Kristuksen pilkkaa ei ole se, jos ihmiset mielettömän käytöksemme takia pitävät meitä hulluina!

Tuohon aikaan oli tapana tehdä jotakin niin erikoista, että ihmiset pitivät uskovaisia kaheleina. Se oli kunnia-asia monelle, uskot tai et! Jos ei muuta, niin linja-autoasemalla tai vastaavassa paikassa hypättiin muutama kerta ilmaan ja huudettiin: "Halleluja, minä menen taivaaseen! Te menette helvettiin, ellette usko!" Ajatelkaamme todella, pysäyttääkö tällainen "julistus" jonkun todella syvällisesti miettimään tilaansa? Olisitko sinä tullut uskoon tällaisen julistuksen pohjalta? Minä en ainakaan, ikävä kyllä täytyy tunnustaa.

Minä olin epätoivoisessa tilassa. Mitä voisin tehdä? Kenen puoleen kääntyä, keneen luottaa? En muista vuotta enkä päivää, saati sitten kellonaikaa, mutta muistan kuinka kuljin kotikaupunkini katua lammelle päin ja vuodatin sydämeni Herralle, joka jäi ainoaksi, keneen voin luottaa. En muista sanatarkasti, mitä sanoin, mutta toin julki seuraavat ajatukset: "Herra, minä tiedän, että minun tulee kulkea eteenpäin, ja tietyt kokemukset merkitsevät ihmisille niin paljon. Minä tiedän, että niin monet haluaisivat panna kätensä minun päälleni ja antaa minulle sen, mitä heilläkin on. Mutta rehellisesti sanottuna minä pelkään sitä, mitä heillä on tarjottavana, koska en voi tuntea Sinun rakkauttasi siinä. Olen nähnyt niin paljon väärää, mutta tiedän, että on olemassa Se Oikeakin. Minä olen yksin näiden asioideni kanssa. Herra, salli minun kulkea Sinun kanssasi vaikka vaikeampi tie, mutta anna minun aina olla varma siitä, että jos minulle tapahtuu jotakin tai minuun tulee jotakin — anna minun olla varma siitä, että se tulee Sinulta! (Minä uskon koko sydämestäni, että jokaisella Jumalan lapsella on oikeus tähän varmuuteen!) Minä sanoin: "Sinun sanasi sanoo, että autuas on se, joka uskoo, vaikka ei näe. Herra, minä en pyydä Sinulta mitään näkyvää, mutta salli minun olla aina varma siitä, että mitä minuun sitten tuleekin, se on kaikki Sinusta! Vaikka se onkin vaikeampi tie, minä haluan kulkea mieluummin sen varmuudessa, että Sinä olet minun kanssani." Vuosikausiin en muistanut tätä asiaa, ennen kuin myöhemmin luin erään veljen saarnasta, miten hänelle puhuttiin profetian kautta siitä, miten hän oli valinnut vaikean tien.

Minä olen koko sydämestäni kiitollinen Jumalalle siitä, että Hänen Sanansa on saanut ensimmäisen sijan sydämessäni, eivätkä mitkään kokemukset, olkoot ne olleet kuinka valtavia tahansa! Ainoa, mikä pysyy iankaikkisesti, on Jumalan Sana! Viime päiviin asti olen saanut kuulla monia todistuksia suurista kokemuksista, joissa ihmiset lepäävät kuolemaansa asti tarkistamatta, ovatko ne sopusoinnussa Jumalan Sanan kanssa. Mitä hyödyttävät valtavimmatkaan kokemukset, jos ne eivät perustu Jumalan Sanaan, ja ovat siten ilman minkäänlaista pohjaa tai kelpoisuutta Jumalan edessä? "Kun hän tulee, totuuden Henki... hän on minut kirkastava." Ei sinua, ei minua... HÄNET! Me emme siis voi kylliksi korostaa Jumalan Sanan merkitystä.

Jatkuu…

30 vuotta Herran tiellä osa 3

30 vuotta Herran tiellä

                                                                          Osa 3

Jumalalla on sinulle tehtävä, jossa et voi kuulua mihinkään kirkkokuntaan!

 

Tuona aikana, noin seitsemäntoista, kahdeksantoista vuotiaana, tuli sydämeeni voimakas vakuuttuneisuus, aivan kuin jokin ääni olisi sanonut: ”Jumalalla on sinulle jokin tehtävä, jossa sinä et voi kuulua mihinkään kirkkokuntaan.” Minä olin outo tyyppi kaikkialla, minne meninkin. En osannut selittää miksi olin sellainen, tai miksi minussa oli jotakin sellaista. Minun sydämessäni oli kaipaus ja jano johonkin paljon enempään ja paljon suurempaan, kuin mitä mikään kirkkokunta saattoi tarjota. Olisiko minun tullut sammuttaa tuo kaipaus liittymällä johonkin suuntaukseen ja kieltää jonkin enemmän olemassaolo? Kuinka olisin voinut kieltää jotakin, minkä tiesin Raamatun totuudeksi siitä huolimatta, ettei kukaan puhunut niistä asioista?! Yleensä ottaen totesin, että jos omaksuin kaiken sen, mitä eri kirkkokunnat ja suunnat tarjosivat ja tutkin sen Raamatusta, oli minulla melkoinen määrä raamatullisuutta. Mutta kaiken sen omaksuminen ei sopinut millekään suunnalle, niin että minne tahansa meninkin, olin yksin. Kun käsitin, että minun tuli mennä kasteelle, ei helluntaiseurakunta halunnut kastaa minua, koska en halunnut liittyä heihin. Sisimmässäni oli kallionluja vakuuttuneisuus, ja tuo ääni sanoi yhä uudelleen kaiken suuren evankelioimistouhun keskellä: "Älä hätäile, sinunkin aikasi tulee. Odota vain sitä. Ole kärsivällinen. Jumalalla on sinulle tehtävä, jossa sinä et voi kuulua mihinkään kirkkokuntaan." Minut kastettiin silloin maalla ja jälkeenpäin sanottiin helluntaiseurakunnassa: "Kyllähän mekin olisimme sinut kastaneet." Luottamukseni horjui; eikö uskovaistenkaan sanaan voi luottaa?

Jossakin näissä vaiheissa erosin luterilaisesta kirkosta ja tutustuin erääseen seminaarin oppilaaseen, joka oli palavan veljen maineessa. Hän antoi minulle kaksi eri monistetta, jotka hän oli koneella monistanut eräästä hengellisestä julkaisusta: "Jeesus-nimen voima" ja "Valtava Jumala paljastettuna kansallensa".

Kaiken sen keskellä, mihin olin ehtinyt tutustua hengellisellä ja uskonnollisella rintamalla, olivat nämä lyhennetyt saarnat jotakin täysin poikkeavaa muusta. Tajusin mitä selvimmin: Tässä on nyt se, mitä minä olen etsinyt. Nämä muutamat sivut sanovat enemmän kuin paksu pino kirjoja joltakin toiselta julistajalta. Kuka on tämä saarnaaja, joka niin suuresti korostaa Herraa Jeesusta Kristusta?

Samoihin aikoihin vierailin tuon veljen kotona Hartolan maalaiskunnassa ja sain siellä kirjahyllystä käsiini elämäkerran Jumalan lähettämä mies, joka kertoi tästä miehestä. Olin jo lukenut monista muista jumalanmiehistä ja luin sen jälkeenkin, mutta tässä miehessä oli jotakin erikoista. Kaiken keskellä hän tuntui ainoalta suurelta ja tunnetulta julistajalta, joka ei etsinyt korkeata asemaa uskovaisten silmissä. Hänessä oli jotakin sellaista, mikä synnytti luottamusta, koska kaikki oli sopusoinnussa Jumalan Sanan kanssa. Näinä aikoina vierailin useamminkin tuossa perheessä, ja siellä minulle opetettiin hyvin paljon vapaasta kristillisyydestä ja sain vahvistuksen sille, minkä olin jo jonkin aikaa sydämessäni tiennyt: todellisten Jumalan lasten tie vie kirkkokunnallisuuden ulkopuolelle!

Tutustuin nyt kaikkiin mahdollisiin kirkkokuntiin, osaksi siitäkin syystä, että olin vuoden Helsingin Raamattukoulussa. Illat tuntuivat pitkiltä ja niin vierailin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Koska Heinola oli itse asiassa kansanlähetyksen synty - tai haudontapaikka, ja siellä vierailivat kaikki johtohahmot ja itse taas osallistuin moniin juhliin ympäri Suomea, tunsivat monet suuret johtajat minut Helsingissäkin. Missä tahansa kuljin, oli sydämessäni rauhattomuus. Minä olin lukenut Raamatusta jotakin sellaista, mitä en mistään löytänyt!

Itse raamattukoulu oli täydellinen pettymys. Olin siihen aikaan hyvin lapsellinen ja kun piti hakupapereihin liittää "elämäntarina", kerroin siinä kaikki tyttöystävää myöten, ja muistan kuinka keittäjä naureskeli partaansa rehtorin annettua hänenkin lukea tarinani. Minun järkeeni ja sydämeeni ei mahtunut se, että muutamat naisrehtorin lemmikkipojat saivat mellastaa mielenmäärin, ja joitakin todella arkoja ja yksinkertaisia sisaria suorastaan häväistiin ja halveksittiin; itse rehtori osallistui siihen kaikkien edessä. Tästä epäkohdasta valitettiin, mutta kaikki kuitattiin sanomalla: "Kaikki nämä ristiriidat palvelevat koulutusta!" Kun koko koulutus aivan ilmeisesti oli rokottamista kaikkia muita uskonsuuntia vastaan, vaikka mukana oli vapaidenkin suuntien edustajia, oli mittani täysi jo syyslukukauden loputtua, ja seuraavana syksynä en kehotteluista huolimatta voinut jatkaa.

Koko kristillinen maailma tuntui yhdeltä sekaannukselta. Luin valtavan määrän kirjoja, ja sitä sekavammalta kaikki näytti. Yhteenvetona voitiin kaikesta sanoa, että lähes jokainen opetti samoista asioista erilailla. Kaikkialla todettiin kuitenkin samalla tavalla: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. On vain rikkautta Jumalassa, että me kaikki olemme erilaisia ja uskomme eri lailla." Jokin minussa kuitenkin sanoi: "Jos me todella uskomme, että Jumala on iankaikkinen, kaikkitietävä Jumala, ja hänen Sanaansa ei saa muuttaa; siitä ei saa ottaa pois mitään eikä siihen saa lisätä mitään, niin miten muuttumaton Jumala voi laatia jonkin suunnitelman, joka voidaan selittää tänään näin ja huomenna toisella tavalla? Jos on oikein kastaa sylivauvoja, ei voi olla oikein kastaa aikuisia; jos on oikein kastaa uskovaiset aikuisena, ei voi olla oikein kastaa sylivauvoja. Jos seurakunnan tulee muodostua uskovaisista, niin miten luterilainen kirkko voisi olla Jumalan seurakunta sellaisenansa? Kuka sitten on oikeassa, luterilaiset, katolilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, presbyteerit? Jos kaikki nämä ovat oikeassa, niin mikseivät sitten mormonit ja jehovantodistajatkin? Mikä määrää kuka on oikeassa? Suurin joukkoko? Mikä määrää, kuka on oikeassa?

Minä tiesin, että Raamattu on Jumalan Sana ja ainoa auktoriteettimme, mutta kuinka sitä voitiin selittää niin monella tapaa, ja jokainen uskoi olevansa oikeassa? Noina vuosina voi itse asiassa kaikissa piireissä tuntea kaipauksen saada enemmän selvyyttä näihin ristiriitoihin, sillä onhan jokaisessa sen verran rehellisyyttä, että tiettyinä hetkinä tuodaan julki todellinen kaipaus. Mutta itse asiassa jokainen odotti selvyyttä oman ryhmänsä piirissä ja odotti omasta ryhmästänsä nousevaksi esiin jonkun suuren henkilön, joka toisi selvyyden kysymyksenalaisiin kohtiin. Mutta millainen henkilö sitten olisi kykenevä tuomaan selvyyttä?

Mitä kukin sitten huusikin Herran puoleen, kaipauksena oli saada parempi selvyys asioista — mikä kunkin motiivi oli, sen tietää yksin Jumala. Mahdollisesti monikin kaipasi suurta henkilöä, jotta hänen oma kirkkokuntansa loistaisi kaikkien muiden yläpuolella. Millainen henkilö olisi kykenevä tuomaan selvyyttä? Useampikin tuohon aikaan käsitti, millainen henkilö tarvittaisiin, ja niinpä ajoittain ja paikoittain huudettiin Jumalan puoleen: "Anna meille profeetta, joka tuo meille selvyyden niissä asioissa, jotka ovat epäselviä!" Ja profeettoja ilmaantui, mutta selvyyttä ei tullut!

Mikä sitten oli huomiota herättävää kaikkina noina etsimisen vuosina, oli se, että jokainen sananpalvelija tai ryhmä antoi ymmärtää, että he ovat ainoat, joilla on todellinen valkeus. Jokainen saarnaaja etsi asemaa ihmisten edessä, ja jos ei mahdollisesti tehnyt sitä, etsivät ihmiset hänelle aseman, jossa ei niinkään tullut kunnioitetuksi ja ylistetyksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimi, vaan saarnaajan nimi oli kaikkien huulilla. Saarnaajan kuva oli jokaisessa ryhmän julkaisussa, joskus kymmeniäkin kertoja. Oli suuria jumalanmiehiä, mutta missä oli suuri Jumala?

Mikä myöskin oli huomiota herättävää, oli jatkuva rahankeruu. Ei ole lainkaan sopimatonta ja väärää kuvaa antavaa kertoa vitsi, joka vuosikausia kiersi ihmisten huulilla. Amerikkalainen evankelista tuli Suomeen ja halusi tehdä vaikutuksen ihmisiin sanomalla muutaman sanan suomeksi, ja niinpä hän halusi toivottaa ensimmäisinä sanoinansa saliin tullessansa: "Rauhaa." Tulkki opasti häntä parhaansa mukaan, mutta kuinka ollakaan, yleisön kohahtaessa evankelista astuu säteillen saliin ja toivottaa suureen ääneen: "RAHAA, RAHAA!" - Kunniaa ja rahaa, rahaa ja kunniaa! Ikävä kyllä minä en voinut nähdä kaikkea tätä Raamatussa!

Itse asiassa kaikki meni niin pitkälle, että eräs evankelista keksi oivan keinon. Ihmiset testamenttasivat hänelle omaisuutensa hyvinkin usein, ja yhtä usein omaiset halusivat mitätöidä testamentin, koska eivät hyväksyneet edesmenneen tahtoa. Miten kaikki voitiin välttää? Nyt ihmiset voivat luovuttaa kaiken omaisuutensa hänelle jo eläessänsä, säilyttäen kuitenkin täyden vapauden tehdä omaisuudellansa mitä tahtoo. Ei mitään riitoja testamentista, koska evankelista jo omisti kaiken! Kunniaa julistajille, rahaa seurakunnille, tänä sunnuntaina saarnaaja opettaa tietystä asiasta, ja ajattelen saaneeni selvyyttä siihen — seuraavana sunnuntaina vieraileva saarnaaja opettaa samasta asiasta aivan erilailla, ja yhtälailla seurakunta huutaa aamen kuin viime sunnuntainakin!

EI, EI, EI! Jossakin täytyy olla vikaa! Onko vika minussa? Kyllä, jokaisessa suunnassa vieraillessa vika on minussa sillä kohden, missä en yhdy heidän opetukseensa, mutta muussa suhteessa ei minussa kuulemma ole vikaa. Ei mitään selvyyttä vieläkään, sillä toisessa suunnassa olen taas oikeassa siinä kohden, missä täällä olen väärässä! Me todella tarvitsemme profeetan, joka suoraan Jumalalta saa selvyyden näihin asioihin! On olemassa kylliksi niin sanottuja profeettoja, jotka jokainen väittävät saaneensa ilmestyksen Jumalalta, ja silti ovat ristiriidassa keskenänsä. Mutta missä on se profeetta, joka tuo meille selvyyden? Missä on se profeetta, joka tuo meille selvyyden?

Jatkuu…