Social Icons

Pages

lauantai 30. tammikuuta 2016

Oi Herra, anna menestys!


”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!” (Ps.118).

Taas tänään on tämä päivä! Milloin oppisimme arvioimaan elämäämme sen mukaisesti, että on mahdotonta elää sen paremmin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakaan! Todellisuudessa meitä ei taida rasittaa nykyhetki, tämä päivä, ollenkaan niin paljon kuin kaikki takana oleva ja eteen tuleva, huominen. Herra antakoon meille armonsa että oppisimme elämään vain nykyhetkeä! Siten sielumme olisi selvästi levollisempi ja luottavaisempi. Taitaa olla niinkin, että olisimme sekä kehollisesti että sielullisesti paljon terveempiä, kun oppisimme ottamaan vain päivän kerrallaan!

Herra on luvannut olla kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28).

Miksi meillä on sellainen huoli huomisesta päivästä, kun kerran meillä kerran on Herran lupaus huomisellekin? Me luotamme Hänen apuunsa tänään ainakin siinä määrin kuin kaikki sujuu odottamallamme tavalla. Mikä on lopullinen totuus kaiken kuulemamme ja kokemamme suhteen? Itseäni on ehkä eniten häirinnyt se seikka, miten lukemattomat ihmiset kertovat kokevansa suoranaisia ihmeitä ja Herran ilmestymisiä päivittäin.

Mutta miten Herra todellisuudessa on meidän kanssamme? Olenko sittenkin aivan turhaan masentunut joutuessani suurimman osan päivistäni kulkemaan uskon varassa? Mieleeni tulee hyvin voimallisena sanankohta: 

”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room.8).

Kuinka moni Raamatun henkilö päivittäin kuuli Herran puheen ja koki päivittäisiä ihmeitä siinä määrin ja mielessä kuin mitä monet hurskaat sielut tänä päivänä todistavat? Suurimmatkin profeetat ja jumalanmiehet joutuivat jumalallisten ilmestysten ja kohtaamisten ulkopuolella vaeltamaan uskossa ja luottamuksessa. Masentuisimmeko siis joidenkin arveluttavien todistusten tähden, koska oma tiemme näyttää kulkevan toivon laaksojen ja kärsivällisyyden rämeikköjen lävitse? Miksi Herramme ylipäätään sanoi meille:

”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” (Joh.20).

Merkittävimmätkin, aidot jumalanmiehet ovat todistaneet elämällään joutuneensa mitä moninaisimpiin koettelemuksiin ja siten olleensa pakotettuja elämään toivossa ja luottamuksessa, eli uskon varassa!

Meillä on täysi oikeus epäillä tietynlaisia todistuksia, jotka selvästikin perustuvat jokapäiväiseen näkemiseen ja kokemiseen, etenkin todellisen näytön puuttuessa! Mutta meillä on myös oikeus joka päivä kohdistaa katseemme oikeaan suuntaan ja huudahtaa:

”Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!”

perjantai 29. tammikuuta 2016

Tänä päivänä




”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!” (Ps.118).

Meidän on suorastaan pakko hyväksyä elämämme vajavaisuus ja puutteellisuus, koska olemme ihmisiä. Tulee jälleen kerran mieleeni kuuluisan terapeutin ajatus, että jos emme suostu olemaan ihmisiä, teemme automaattisesti itsemme jumaliksi. Kiitollisuuden ihmisenä elämisen johdosta löydämme varmastikin sisimmästämme kaikesta ulkonaisesta ahdingosta huolimatta. Meidän aikamme tämän maan päällä on omalla tavallaan hyvin lyhyt ja vajavainen, mutta uskovaisina saamme ottaa jokaisen päivän Jumalamme kädestä. Tässä ajassa ei selvästikään ole kysymys kovin äänekkäästä ja näkyvästä ilosta ja riemusta, vaan sisäisestä asenteestamme jokaiseen armon päivään!

”Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela. Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa. Ja nyt, mitä minä odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni.” (Ps.39)

Nyt ei todellakaan ole aika kerätä maallista hyvää, koska kaiken pahan juuri on lähellämme, ehkä minikoossa, mutta kuitenkin entistä todellisempana. Kaikesta taloudellisesta huolesta huolimatta, tai toisaalta sen johdosta, ihminen etsii sittenkin lohtua näkyvistä ja katoavista asioista. Yleinen taloudellinen hätä on kaikkien nähtävissä, mutta kukaan ei ole halukas luopumaan mistään saavuttamistaan eduista! Olemme koko ajan suhtautuneet arvostelevasti ja pilkallisestikin kreikkalaisten asenteisiin, mutta mitä se sananlasku toteaakaan: kattila pataa soimaa, musta kylki kummallakin!

Kysykäämme siis kukin itseltämme:

Ja nyt, mitä minä odotan, Herra?”

Odotuksemme ovat eräänlaisia toiveita ja haaveitakin, jotka määrittävät jokapäiväistä elämäämme ja tulevaisuuttamme enemmän kuin itse uskommekaan! Mitä meidän todella tulee odottaa ja toivoa, selviää oikealla tavalla ainoastaan meille annetusta perinnöstä, Jumalan Sanasta. Entistä enemmän ovat totta elämäämme ajatellen Herramme Sanat:

”Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt.6).

Eläkäämme siis tätä päivää kiitollisena!

torstai 28. tammikuuta 2016

Mikä on hyvää, otollista ja täydellistä!


Eilen johdin raamattupiirin luterilaisen seurakunnan miespiirissä. Aiheena oli Roomalaiskirjeen 12. luku. Aivan kuten eräs osallistujista heti alkuun totesi, on jokaisessa 21 jakeessa todella merkittävä sisältö. Aika kului siis melko tiiviissä keskustelussa. Nautin näistä yhdessäoloista erikoisesti sen johdosta, että koen tämän miespiirin olevan ainoa hengellinen yhteisö kotikaupungissani, joka selvästikään ei ole tyytyväinen vallitseviin hengellisiin olosuhteisiin, vaan kaipaa jotakin enemmän. Lainasin jo kai jossakin kirjoituksessani juutalaista, joka totesi painokkaasti, ettei uskovaisen tule olla tyytyväinen saavutettuun tilanteeseen, vaan aina tulee odottaa enempää.

On todella huolestuttavaa nähdä tietynlainen tyytyväisyys hengellisissä piireissä, vaikka kaikki kokemamme viittaa Herramme toiseen tulemukseen, johon olisi valmistauduttava aivan toisella tapaa! Tästä puhuu erikoisella tavalla Roomalaiskirjeen 12. Luvun alku:

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”

Ei ole ollenkaan kysymys jonkinlaisesta ihmismieltä tyydyttävästä hengellisestä toiminnasta, vaan todellisesta mielenmuutoksesta, joka on tarpeellinen, ei vain kerran, vaan jatkuvasti vielä ollessamme matkalla, tiellä. Tästä olemme puhuneet edellisissä kirjoituksissamme.

Jumalan tahto ei selvästikään enää tapahdu niin laajasti ihmisten elämässä kuin aikaisemmin, koska ihminen on alkanut totuttaa itseään ympärillään vallitsevan esikuvan mukaiseen tilaan. Rakkaus ei tee lähimmäiselleen, jonka kanssa on vielä tiellä, mitään pahaa, sillä Jumalan tahto on hyvää, otollista ja täydellistä!

”Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt.7).

Herramme varoittava esimerkki kertoo meille sen, että voimme suorittaa kaikenlaisia erikoisiakin tekoja ja toimia mielestämme oikealla tavalla, mutta jos emme etsi totisella mielellä ja sydämellä Hänen tahtoaan, on kaikki tekemisemme turhaa ainakin Hänen silmissään!

”Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” (Room.12)

Onko tämä ylipäätään mahdollista? En ole juurikaan kuullut lainattavan näitä jakeita missään piirissä niinä vuosina kun olen uskossa ollut. Meidän tulisi ottaa ne yhtä vakavasti kuin muukin Jumalan Sana! Koen tämän olevan erityisen tarpeellinen ohje juuri tässä ajassa!

 Kotimatkalla keskustelin aiheesta parin veljen kanssa, joista toinen hyvin vakavalla tavalla esitti useampaan kertaan kysymyksen: ”Emmekö ole tätä noudattaessamme vaarassa tehdä kompromisseja hengellisissä kysymyksissä?” Mielenkiintoinen kysymys, jonka jätän nyt Sinun mietittäväksesi! Voiko Sanan toteuttaminen johtaa ristiriitoihin?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

…niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä…




”Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.” (Matt.5)

”…niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä…” Tämä ajatus on useamman päivän ajan soinut toistuvasti mielessäni. Tarkistin sanankohdan parista eri käännöksestä, ja niissä tuodaan aivan sama ajatus esiin, joskin Raamattu Kansalle käännös puhuu ”matkalla olemisesta”.

Lainauksemme selvästikin kohdistaa sanomansa meidän parhaaseemme, ei niinkään rikkomuksemme kohteen oikeuden saavuttamiseen. Jumalamme ajatukset meitä kohtaan ovat pelkästään hyvät ja oikeudenmukaiset. Hän tietää miten omaatuntoamme vastaan rikkominen vaikuttaa koko elämäämme – eikä vain meidän, vaan kaikkien niiden elämään, joiden kanssa olemme tekemisissä! Kaikesta tästä olemme monella tapaa puhuneet jo vuosien ajan. Millainen omatunto on ns. seurakunnalla, kun ajattelemme kaikkea ristiriitaisuutta ja jopa toisten uskovaisten kohtaamisen välttelemistä?

Kuinka toisin kaikki olisikaan, jos oikealla ajalla olisimme selvittäneet tietyt veljien ja sisarien väliset asiat! Ns. uhripalveluksemme alttarin ääressä on yksi vakavimmista meitä vastaan olevista asioista, jos olemme tuudittaneet omantuntomme hurskaaseen uneen. On Eräs, joka aina on nähnyt kaiken, ja näkee nytkin salaisimmatkin rikkomuksemme!

Mieleeni tulee pakostakin toinen sanankohta:

”Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.” (Jaak.5).

Aika erikoinen sanoma tällä sanankohdalla! Työmiehet ovat kokeneet kovia kautta aikojen ns. seurakunnassa. Mieleeni tulee vanha kertomus lähetystyöstä. Seurakunta muisti rukouksissa lähettiläitään ja saarnamiehiään aivan erikoisessa hengessä, mikä on tuttu kirjoittajallekin. Rukousten ensisijainen sisältö voidaan julkituoda muutamalla sanalla:

”Herra, muista sananpalvelijoitasi. Pidä heidät nöyrinä, niin me pidämme heidät köyhinä!”

Pankaamme merkille, etteivät työntekijät huuda, vaan heidän palkkansa huutaa sellaisella tavalla, että se kuullaan Korkeudessa. Leikkuumiehet näkevät toimintansa rajallisuuden varojen puutteessa ja huokaavat murheellisina Herran puoleen.

”…niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä…”

Viimeisimmän lainauksen pohjalta voimme selvästi nähdä asioiden todellisen laidan. Rikkomuksemme ei ole vain lähimmäisemme, vaan itse Herrammekin edessä, joten asia on tuomioistuimen edessä ilman rikkomuksemme kohteen kannetta!

”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hebr.4)

Ketä kohtaan olemme siis ensisijaisesti tilivelvollisia?

lauantai 23. tammikuuta 2016

Miksi seisotte joutilaina?


”Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?” (Matt.20).

Tämä kysymys esitetään Herramme kertomassa vertauksessa taivasten valtakunnasta. Olemme joutuneet tilanteeseen, jollaista emme menneinä vuosina osanneet edes kuvitella. Tähän kysymykseen etsin itsekin sopivaa vastausta aivan päivittäin. Useamman vuoden ajan olen jo ollut rehellisyyden nimissä todella tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen ja suorastaan pitkästyttäviin päiviin, ollen kykenemätön olemaan kiitollinen elämästä ja mahdollisuudesta edes jossakin määrin palvella Herraa kirjoituksillani ja läsnäolollani erilaisissa tilanteissa. Olen siis aivan tyytymätön, sen lohdullisen ajatuksen johdosta, jonka kuulin kuin ohimennen jostakin televisio-ohjelmasta. Siinä käsittääkseni juutalainen henkilö totesi, ettemme koskaan saisi uskovaisina olla tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin, vaan aina tulee odottaa jotakin enempää!

Aikoinaan ei ollut mahdollisuutta joutilaana olemiseen vallitsevan työmäärän johdosta. Aivan konkreettisesti koimme olevamme Herran palveluksessa, ehkä osittain hyvin vääränlaisessakin varmuudessa. Useiden toiminta levitti aika tavalla voimakasta itsevarmuuden ja epämääräisen itseluottamuksen henkeä – siinä määrin että ajoittain mielessä alkoi soida sotilasmarssin sävelet ja tuli voimakas ajatus preussilaisesta kurista ja koulutuksesta. Tässä tilanteessa joutuu pakostakin kysymään, korjaammeko nyt väärien asenteiden ja näkemysten kitkerää satoa, Herran ollessa pakotettu näyttämään meille kuinka riippuvaisia me todella olemme Hänestä ja Hänen Henkensä avusta. Unohtuiko meiltä Herramme vakavat sanat, Hänen katsoessaan meitä rakkaudellisesti silmiin:

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15).

Meillä oli etuoikeus saada kuulla totuudenmukaista Herran Sanan julistusta ja emme kaihtaneet suuriakaan kuluja ja vaivoja päästäksemme Sanan kuuloon. Sen sijaan että olisimme helluntain saarnakokemuksen perusteella esittäneet sydämestä nousevan, vakavan kysymyksen: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”, suuri osa koki saaneensa kutsumuksen parannussaarnaajaksi voidakseen esittää kaikille muille mitä näiden tuli tehdä!

Kyllä, kyllä, jotkut jo kyllästyvät saman toistamiseen, tiedän sen, tai ainakin arvailen! Mikä sisintäni oikein kaivertelee, kun jatkuvasti askartelen näiden asioiden parissa? Luulisin tietäväni kuitenkin miksi Herran Henki on painanut sormensa ja kätensäkin näiden asioiden ylle.

Elämme jo hyvin pitkällä ajassa, jossa kaikuu entistä henkevämpänä huuto ja saarna: ei hätää mitään, kaikki hyvin! Sen sijaan että nähtäisiin tulisina kirjaimina loistava kirjoitus niin Vanhassa kuin Uudessakin Testamentissa: ”Poista paha keskuudestasi”, puolustellaan kaikkea seurakunnissa tapahtuvaa vääryyttä ihmisen heikkoudella ja puutteellisuudella. Siksikö ei enää juurikaan kuule parannussaarnaa?

Missä siis on perusongelmamme, katsomatta mihin piiriin kuulumme? Me emme taida oikeastaan koskaan olleet riittävässä määrin pahoillamme kaiken väärän johdosta, riippumatta sen vakavuudesta! Me olemme nähneet nämä asiat melko laajastikin, ikään kuin sormien välistä, mutta yksi tietoisuus on meiltä aina puuttunut:

”Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.” (Jaak.4). Väärässä kohden vaikeneminenkin!!!

Veljellisen ja sisarellisen rakkauden varjolla olemme pitäneet tärkeämpänä leppoisia kahvikutsuja kuin totuuden julkituomista, rakkaudellisessa hengessä. Kaikki nuhteet kohdistuivat lähes poikkeuksetta palveleviin veljiin veljien syyttäjän myötävaikutuksella.

”Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?” Olisimmeko saaneet vastauksen kysymykseemme?

”Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.” (2.Piet.1).

Mitä meillä tulee olla enenevässä määrin?

Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.”

 

Sample text

Sample Text

Sample Text