Millainen on uusi elämä?

”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.” (Gal.5).

Ennen tätä kuvausta kerrotaan yksityiskohtaisesti ja oikeastaan sanatarkastikin millainen on maallisen ihmisen luonnollinen elämä. Emme nyt halua mennä siihen tarkemmin. Meitä kiinnostaa tänään enemmänkin uusi elämä, jota ilman ei ole mitään toivoa ikuisuudesta Jumalan kanssa.

”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi, ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.” (Hebr.12).

Sanankohdissamme korostetaan uuden elämän mukanaan tuomia asioita, mutta silti varotetaan vakavasti muutamasta vaaraa tuovasta asiasta, jotka ovat vaaraksi vakavallekin kilvoittelijalle:

”Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.”

”…ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi…”

Olen Jumalan armosta ja vastoin omaa tahtoani joutunut seuraamaan edellä mainittujen tekijöiden vaikutusta mitä hurskaimmissa piireissä, aivan pohjattomaan tuskaan asti, kymmenien vuosien ajan! Olimme mitä syvällisimmän sananopetuksen alla ja jokainen oli vakuutettu siitä, että Jumalamme aivan erikoisella tavalla lähestyi meitä juuri nyt, ennen Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta. Uskoimme olevamme todellisen uudistuksen keskellä, korostaen aivan käsin kosketeltavalla tavalla jumalallista rakkautta ja uskoen omaavamme kaikki Hengen hedelmät. Kuin kaiken yllä oli otsikkona mitä hurskain hymni: ”Sinne pääsee vain täydellinen Rakkaus!”

”Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.”

Ei kulunut pitkääkään aikaa, kun yksi toisensa jälkeen alkoi korostaa omaa rakkauttaan ja erinomaista tietämystään hengellisistä asioista, pitäen toista kättänsä selän takana piilotellen ”lain nyrkkiä”, joka sitten iski aivan arvaamatta omalla tuhoisalla voimallaan. Kaiken sekaannuksen ja hajotuksen takana oli kalamiestäkin suurempi kateus, joka katkeruuden hengen siivittämänä iski säälimättömästi ”rakkauden verukkeella”! Mitkään keinot eivät näyttäneet olevan kiellettyjä jesuiittamaisella tavalla, tarkoituksen pyhittäessä keinot - ei edes valehteleminen. Ei ollut kysymys vain yksittäisistä valheista, vaan aivan valheen maailmasta!

Mistä nämä matkailijat keskustelivat tietä käydessään, aivan muinaisen esikuvan mukaisesti, vain sillä erotuksella, ettei Herra nyt kulkenut mukana?:

”Kuka meistä on suurin?”

”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi, ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.”

Varokaamme ylitse kaiken niitä keittoja ja kahvitarjoiluja, jotka meitä houkuttelevat matkamme varrella tyydyttääkseen sen hetkisen kaipauksemme, mutta veljiemme ja sisartemme kustannuksella! Kaikessa hurskaudessamme saatamme olla Herramme ajan uskonnollisten johtajien kaltaisia, jotka varoivat saastuttamasta itsensä voidakseen nauttia pääsiäisaterian kaikessa ”pyhyydessään”, Herran ja Hänen omiensa veri käsissään!

Uudessa elämässä vaeltaminen

”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room.6).

Mitä siis voisimme sanoa tähän? Hengellisessä elämässä taitaa olla ja onkin kysymys jostakin aivan muusta kuin vain joidenkin uusien käytäntöjen ja tapojen omaksumisesta! Mielessäni alkoi heti herättyäni soida ajatus ”uudessa elämässä vaeltamisesta.” Olemme jo painokkaasti tuoneet esiin lainaukset ”Elämän Sanasta”, joita ei oikeastaan voi eikä tarvitse selittää. Ne voidaan vain kokea todeksi sitä ”uutta elämää eläen”, minkä ”Elämän Sana vaikuttaa ja tuo mukanaan!

Kuinka vaikeata onkaan inhimilliselle luonteelle käsittää kaiken tämän merkitys! Kristillinen maailma on tehnyt kaikkensa selittääkseen ja jakaakseen ihmiskunnalle tietoa jumalallisista totuuksista, mutta vain epäonnistuakseen ja aikaansaaden lähinnä vain tietämystä, mutta ei elävää uskoa! Tieto ei selvästikään riitä:

”Tai sanokoot nämä läsnäolevat, mitä rikollista he minussa huomasivat, kun minä seisoin neuvoston edessä; jollei siksi luettane tätä ainoata lausetta, jonka huusin seisoessani heidän keskellään: 'Kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä tänään olen teidän tuomittavananne.'" Mutta Feeliks, jolla oli hyvin tarkka tieto tästä tiestä, lykkäsi heidän asiansa toistaiseksi…” (Apt.24).

Uusi elämä on kautta aikojen johtanut hengellisiin vastakkainasetteluihin ja välienselvittelyihin. Maaherra on oivallinen esikuva hyvinkin ”yleiskristillisestä asenteesta”, joka selvästikin valitsee mitä haluaa kuulla ja mitä pitää sovinnollisena:

”Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: ’Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.’” Apt.24).

Tässä kaikessa ei voida edes puhua ”uudesta elämästä”, vaan ainoastaan kristillissävyisestä kanssakäymisestä hengellisen tiedon välityksellä.

”Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta…” (2,Kor.5)

Kaikki aitoon hengelliseen maailmaan ja elämään kuuluva on lähtöisin Jumalasta ja sitä on tarkasteltava sen mukaisesti! Erikoisesti tekstistämme hyppäävät esiin sanat:

”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”

Tämä ”uusi” ei ole jotakin ihmisestä lähtöisin olevaa tai jonkin kirkolliskokouksen tai kristillisen järjestön kehittämää ja omia tarkoitusperiä varten sopivaksi suodatettua.

”Mutta Feeliks, jolla oli hyvin tarkka tieto tästä tiestä, lykkäsi heidän asiansa toistaiseksi… ’Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.’”

Mikä todella on lähtöisin Jumalasta, sen toteuttamisesta ja sopivuudesta ei päätä mikään maallinen taho, ei edes korkein kirkollinen taho!

”Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”

Herran kasvot!

”Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä." (4.Moos.6).

Me olemme niin tottuneet Herran siunauksen lausumiseen ja kuulemiseen, että harva meistä on todella syventynyt pohtimaan sen yksittäisten ajatusten merkitystä. Me olemme oppineet sen verran, että nimenomaan vanhan testamentin aikana kukaan ei voinut nähdä Jumalan todellisia kasvoja.

"Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan.’ Ja hän sanoi vielä: ’Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon.’” (2.Moos.33:19).

Jaakobin kirjeestä luemme siitä, kuinka katselemme hetken omaa kuvaamme peilistä, mutta unohdamme heti pois käännyttyämme millaisia todella olemme. Kuinka sitten voisimme katsella Herraamme ja muistaa millainen hän on? Mieti avoimen Raamattusi kanssa, mitä nämä muutamat valitut kohdat kertovat meille Herran kasvoista!

”Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni, niin minäkin teen teille samoin…  …Ja minä käännän kasvoni teitä vastaan, ja teidän vihollisenne voittavat teidät; teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja te pakenette, vaikka ei kukaan aja teitä takaa.” (3.Moos.26).

”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” (1.Kor.13:12).

”Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!” (2.Kor.3:7).

”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2.Kor.3:18).

”Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.” (2.Kor.4:6).

”Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.” (2.Tess.1:9).

”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.” (Jaak.1:23).

”Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.” (1.Piet.3:12).

”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.” (Ilm.20:11).

Kuin lapsi Herran kädessä!

”Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.” (Ps.130)..

Miksi olemme niin rauhattomia, levottomia? Me olemme matkalla psalminkirjoittajan tavoin, joutuen kohtaamaan aivan odottamattomia asioita ja maisemia, jotka eivät suinkaan ole omiaan rauhoittamaan levotonta mieltämme, päinvastoin! Jotta voisimme kulkea turvallisesti, on meidän pidettävä silmämme auki. Mutta mikä loppujen lopuksi määrittelee kaiken näkemämme ja katselemamme? Silmämme eivät ole olemuksessamme mikään irrallinen, omavaltainen tekijä, jotka itsenäisesti päättäisivät mitä nähdä ja minne katsoa! Kuinka tärkeä osa lainauksessamme onkaan:

”Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä…”

Sydämemme, sisin olemuksemme, on se joka määrittelee kaiken tekemisemme ja olemisemme. Sydämemme hallitsee hengellistä elämäämme enemmän kuin ehkä olemme tulleet ajatelleeksi. (Snl.4:23). Meille on luomisessa suotu ajattelukyky ja järki, mitkä omalta osaltaan määrittelevät kehomme toimintoja aivojen välityksellä. Kyllä, totta on, että jokaisella ihmisellä on jonkinlaiset aivot, vaikka joskus vaikuttaakin siltä, että ne puuttuisivat joiltakin ylen hurskailta persoonilta!

Lainauksessamme puhutaan silmistä, millä ei varmaankaan esitettyjen ajatusten pohjalta tarkoiteta pelkästään kehollisia elimiä, vaan jotakin syvällisempää, henkistä olemustamme ja tottumuksiamme.

”…eivät minun silmäni ole korskeat…”

Oi, kuinka paljon puhuttavaa avautuukaan näistä sanoista, mutta tilan puutteen johdosta emme voi syvällisemmin mennä kaikkeen tähän liittyvään! Silmät ovat sielun peili, joka avaa suljetunkin olemuksen salaisuuksia tarkkaavaiselle katselijalle. Niiden kautta ihminen omaksuu suuren määrän olemustansa ja koko elämäänsä määritteleviä tekijöitä, sisäänpäin suuntautuvana virtana, ja niiden kautta hän välittää tätä omaisuuttansa lähimmäisellensä usein selvästikin luettavana tiedotteena!

”…enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.”

Olemme jo kirjoittaneet siitä, kuinka Sana kehottaa meitä tyytymään alhaisiin oloihin.

”Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.” (1.Tim.6).

Kaiken tyytymättömyyden yllä voimme havaita synkkiä, mitä erilaisimmilla valuuttamerkeillä merkittyjä pilviä. Kukaan meistä ei ole kaukana väärän mammonan vaikutuksista, koska meidän on niin tavattoman vaikea tyytyä elatukseen ja vaatteisiin! Lempipsalmimme on Psalmi 23, mutta vain kauniina ajatuksena?

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.”

Voitaisiinko tämä sama sanoa kauniimmin kuin mitä se tuodaan julki ensimmäisessä lainauksessamme?:

”Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.”

Sana tuli lihaksi - Elämäksi!

”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa…” (1.Tim.2).

”Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Miten voimme oikealla tavalla tuntea Herramme? Hän sanoo tuntevansa ajatuksensa meitä kohtaan, mutta tunnemmeko me ne?

Johdin hiljattain raamattupiirin ja jouduin jälleen kerran toteamaan kuinka pinnalliseksi koko keskustelu oli jäädä, koska selvästikin huomio kiintyi vain painettuihin kirjaimiin ja sanoihin. Kysyinkin sitten osallistujilta, kuinka paljon he lukevat Raamattua päivässä - mihin yksi vanhimmista veljistä vastasi: ”Luen joka ilta päivän tunnussanan!”

Jos tämä on todellisuus useammankin elämässä, ei ole ihme etteivät ajatukset hakeudu lukemansa perusteella laajemmille alueille. Koko Jumalan Sana perustuu elävään todellisuuteen, joka on tarkoitettu kumpuamaan päivittäiseen elämäämme huomattavasti laajemmin kuin joku ihmisen laatima päivän sana!

Sana on oma selittäjänsä, ja yhtä kohtaa lukiessamme Henki tuo mieleemme toisia sanankohtia, jotka luovat kokonaiskäsityksen. Siten siirrymme kohdasta toiseen, joskus loputtomaltakin tuntuvalla tavalla! Mutta tämä ei tapahdu ilman Raamatun lukemista!

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1).

”Sana tuli lihaksi!” Tästä voimme puhua koko loppuelämämme ajan ammentamatta ajatusta tyhjäksi! Ratkaisevaa on kuitenkin millaisella tavalla keskustelemme ja mihin perustamme esittämämme ajatukset. Koko maailma on täynnä kristillisiä kirjoituksia, äänitteitä ja kirjoja, mutta mitä ne suurimmaksi osaksi ovat? Ne näyttävät toimivan kirkollisessa elämässä ja uskonnon harjoituksessa, mutta tuovatko ne meille sen Elämän, jota me niin suuresti kaipaamme ja tarvitsemme? Mitä jos ne ovat lähinnä jotakin sellaista, mitä ihmiset oman käsityksensä mukaisesti ajattelevat?

Olemme useinkin esittäneet kysymyksen: ”Onko Herramme niin paljon jonkun papin tai saarnaajan näköinen, että tätä ihmistä katselemalla ja seuraamalla saavutamme päämäärämme?” Kyllä, mitä tulee ihmisen laatimiin tunnustuskirjoihin ja selitysteoksiin! Viime päivinä on kuitenkin mielessäni toistunut jatkuvasti Herramme ilmaisu:

”Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’”

Kuinka elämän kokoinen ero onkaan sen välillä mitä ihmiset sanovat vastauksena kysymykseemme: ”Kuka Hän on?”, ja sen välillä mitä Hän Itse sanoo olevansa!

Tuon ajan kirkollisilla johtajilla ja papeilla oli aivan oma käsityksensä tulevasta Messiaasta, ja tämä heidän näkemyksensä ei tuonut heille sitä vapautusta ja elämää, jota he kaipasivat ja odottivat vieraan vallan alaisina – päinvastoin heidän oppinsa saattoi heidät kuoleman tielle! Samoin on meidän kohdallamme tänä päivänä, jos näkemyksemme ja odotuksemme eivät perustu siihen mitä HÄN ITSE Sanassaan ja Henkensä kautta vakuuttaa!

”Ja hän sanoi heille: ’Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Mikä armo onkaan kohdannut meitä alhaalta olevia, kun Itse Taivaan Herra on puhunut meille kertoen Itsestään ja Rakkaudestaan ja tullen niin lähelle, niin lähelle – meihin!