Social Icons

Pages

lauantai 30. syyskuuta 2017

Näin ei saa olla!



”Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Mikä on kokonaistulos meidän verbaalisesta tuotannostamme? Me vaikutamme toinen toiseemme kaikella esiin tuomallamme, olkoon se sitten selvää puhetta tai jonkinlaista viittomakieltä, elehtimistä. Me olemme jokainen jonkinlaisia lähteitä, jotka kumpuavat sisältöänsä muiden nähtäväksi ja arvioitavaksi. Koituuko meistä lähtevä lähimmäistemme parhaaksi vaiko turmioksi?

Mitä kertoo meistä kumpuava niin itsestämme kuin siitä ryhmästä, johon esitämme kuuluvamme? Kenen parasta kaikki esiin tuomamme palvelee? Koko uskonelämäni ajan olen kokenut lähes jokaisen uskovaisen olevan täysin vakuuttunut siitä, että hän on vain hyvän palveluksessa, riippumatta siitä millaisella tavalla hän käyttäytyy. Ratkaisevassa asemassa on aina näyttänyt olevan esiin asetettu hengellinen kehys, johon aina tilanteesta riippuen asetetaan kunkin mielen mukainen kristillinen ajatus tai lause.

Me taidamme olla melko tyhmiä, koska olemme langenneet tähän ansaan katselematta kokonaisuutta! Me olemme nähneet vain sen, mitä meidän on tahdottu näkevän! Meidät on saatettu eräänlaisen yksittäisen ihmisen tai ryhmittymän vuolaan virran luokse. Olemme kumartuneet juodaksemme sen virtauksesta kauniiden kehysten johdosta, musiikin ja istutettujen kauniiden lavasteiden vakuuttamina. Kuinka käsittämätöntä onkaan sitten jonkin ajan kuluttua ollut todellisuudessa kokemamme happamuuden tunne suussamme ja sisimmässämme, minkä tunnustamien on ollut todella vaikeaa, jos ei aivan mahdotonta!

Miksi emme totuuden nimessä ole perehtyneet ajattelemaan tätä, vaan olemme jatkaneet muiden mukana aivan niin kuin kaikki olisi täysin kunnossa? Mitä ajattelimme, mitä lausuimme julki sisäisen hämmästyksen ja kitkeryyden johdosta? Mitä saimme kuulla niin omasta kuin läheistenkin suusta?

”Tämähän on todella erinomaista, melkein kuin…” - melkein kuin mitä? Nyt jälkeenpäin rohkenemme kai tunnustaa, että ajattelimme kaiken olevan niin lähellä totuutta, että se oli melkein kuin sitä, mitä Paavali ja muut apostolit puhuivat, mitä aidot Jumalan lähettämät julistajat opettivat!

Kuinka voi olla mahdollista elää ja viihtyä ”melkein kuin uskovaisuudessa” kuunnellen opetuksia ja saarnoja, jotka ovat melkein kokonaan totta? Miksi niin harvoja vaivasi esiintyvien hahmojen ajoittain selvästi vaihteleva makeus ja karvaus, kun kerran Sana niin lukemattomia kertoja varoittaa meitä ”melkein kuin” opetuksesta?:

”…samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?”

Paavali näki samat asiat Jaakobin kanssa ja julistaa selvän tuomion Jumalan todistuksen perusteella sanoilla, joita me olemme aina perusteetta lukeneet tietynlaisella varauksella:

”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.  Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?” (Gal.1).

Mikä on näiden ”melkeinkuinevankelistojen” selvin tunnusmerkki? Mitä olemme aina saaneet kuulla? ”Voi, kuinka mukavia ihmisiä he ovatkaan!”

Ihmisten mieliksi!!!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Hampaiden raadeltavana


”Jumala lähettää armonsa ja totuutensa. Minun sieluni on jalopeurain keskellä, minun täytyy maata tultasuitsevaisten seassa, ihmisten, joiden hampaat ovat keihäitä ja nuolia ja joiden kieli on terävä miekka.” (Ps.57).

”Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut meitä heidän hammastensa raadeltaviksi.” (Ps.124).

Tiedämme nyt mistä Paavalin mieleen tuli nostaa esiin yksi perussynneistämme, jonka tuhovoima ei rajoitu mihinkään yksittäiseen alueeseen tai henkilöön.

”Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.’” (Gal.5).

Ensimmäisessä lainauksessamme kerrotaan meille, kuinka Jumala lähettää armonsa ja totuutensa. Emme ole koskaan oikein rohjenneet edes ajatella, miten sen seurauksena voi olla joissakin piireissä puremista ja suoranaista hengellistä kannibalismia!

Meille on todella vuosikymmenien ajan kuulutettu todellisen Rakkauden merkitystä, jonka vaikutuksena tulisi olla aito hengellinen yhteys ja huolenpito lähimmäisestämme.

”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.”

Tämänpäiväiset lainauksemme taitavat selittää meille aivan uudella tavalla, mitä Herramme tarkoittaa sillä, ettei Hän anna meille niin kuin maailma antaa. Hänen toimintansa ja vaikutuksensa johdosta hyvä ja paha kohtaavat hengellisellä taistelurintamalla. Kun Hän tuo julki armonsa ja totuutensa, on vastustaja valmiina tuomaan esiin oman osuutensa mahdollisimman tuhoavan vaikutuksen kautta. Kun Hän kuuluttaa meille ainaisena tahtonansa lähimmäisen ja Jumalan rakastamista, nostaa se esiin vastustajan vihan.

”Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun; vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet. Sillä poika halveksii isää, tytär nousee äitiänsä vastaan, miniä anoppiansa vastaan; ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa. Mutta minä panen toivoni Herraan, odotan pelastukseni Jumalaa: minun Jumalani on minua kuuleva.” (Miika 7).

Tähän sanaansa Herra Jeesus viittasi lihansa päivinä:

”Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta. Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan.” (Luuk.12).

Tämän riitaisuuden ja ”kannibalismin” siemen ei ole Herran tuomassa pelastuksessa ja sovituksessa, vaan jumalallinen Sanoma saa läsnäolollaan pahan siemenen nousemaan esiin, jopa rajuun kasvuun! Hyvä ja paha ovat jatkuvasti rinnakkain! Siksi meidän tulee todella tarkata, ettemme ajaudu aivan huomaamattakin väärälle puolelle, hyvin mitättömiltä tuntuvien asioiden johdosta!

”Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee. Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.” (Jaak.2).

Kieli ja hampaat yhdessä - oi, millainen tuhovoima, mitä vastaan me emme ole vielä riittävän voimakkaasti ja jumalallisella valtuutuksella nousseet! Miksi? Koska nämä tuhovälineet ovat sijainneet hygieenisiksi katsomillamme alueilla, tunnettujen ja rakkaidenkin lähimmäisten suissa! Millaisia suoranaisia maailmanpaloja olemmekaan olleet todistamassa, silti vähätellen kielen syntejä, koska kaikki on ollut vääryyden maailman sumun keskellä! Tajuammeko ollenkaan, kuinka lähellä helvetti ajoittain onkaan!

”Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.”

torstai 28. syyskuuta 2017

Voiton saavuttamisesta


”…alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” (1.Tim.6).

Yksi merkittävimmistä häiriötekijöistä hengellisen elämän piirissä, ainakin oman kokemukseni mukaisesti, liittyy varallisuuteen, rahaan. Rahasta on puhuttu siinä määrin paljon, että olen omassa elämässäni aivan kirjaimellisesti kokenut, mitä merkitsevät ainaiset kinastelut ja erilaisten huhujen ja juorujen levittäminen. Tämä ei taida todellakaan olla vain kirjoittajan sisäinen tuska, koska sitä on ilmennyt kautta aikojen siinä määrin, että ajoittain tiedotusvälineetkin ovat levittäneet tietoa hyvinkin laajamittaisista taloudellisista väärinkäytöksistä uskonnollisissa piireissä. On siis osoitettu todeksi, että on olemassa laajojakin piirejä, jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen!

Osallistuin hengelliseen työhön jo kuusikymmenluvulta lähtien, ollen todistaja kaikelle mahdolliselle sellaiselle, minkä ei pitäisi ollenkaan kuulua hengellisiin piireihin. En voi mitään sille tosiasialle, että itsestäni riippumattomista tekijöistä johtuen minut korkeampi voima tutustutti lukemattomiin sellaisiin tekijöihin ja tapahtumiin, joista ei ole edes mahdollista kertoa näin julkisesti. Vakavin seikka näistä oli tutustumiseni hyvin läheisesti ihmissyöntiin ja ihmissyöjien toimintaan täällä Euroopassa, eikä vähiten omassa maassamme, lintukotona pitämässämme Jumalan kukkarossa! Kuinka monia ihmiselämiä tuhottiinkaan, ilman että kukaan olisi todella rohjennut puuttua tähän kauhistuttavaan kannibalismiin! Ja kaikki tämä tapahtui taloudellisen edun saavuttamisen tähden, raviten itseänsä vääristyneen hengellisyyden varjolla! Vähät välitettiin lukuisista varoituksista ja muutoksen vaatimuksista!

”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.’” (Gal.5).

Itse olen täynnä puremisen jälkiä, haukkausten ja haukkumisten jälkiä ja arpia siinä määrin, että kaikki kertoo ihmeellisestä Jumalan armosta, joka säästi elämäni ja henkeni kaiken verenvuodatuksen keskellä! Mutta kuka ajattelee niitä lukemattomia lähimmäisiämme, jotka kaiken tämän kannibalismin keskellä kokivat täydellisen hävittämisen, uskovaisten leukojen välissä, lukemattomien luulemisten ja uskomusten hampaissa! Minkä kauhistuttavan tapahtumasarjan todistajia olemmekaan olleet, puuttumatta todella syötyjen hätähuutoihin ja tuskiin!

Tulevat mieleeni eräät vierailut ns. uskovaisissa perheissä, joissa meitä ei kutsuttu ruokapöytään, mutta missä talonväki lopetteli syömistään, tyhjentäen lautasensa. Eipä tullut tuolloin mieleenkään, minkä laatuista lihaa heidän lautasellaan oli, mitä heidän hampaansa jauhoivat tyytyväinen ilme kasvoilla! Joku harva vierailija sitten rohkeni, vuosikausia myöhemmin, tuoda julki epäilyksensä ja oikeastaan varman tiedonkin käynneiltä, joilla en esim. itse ollut mukana. Ei ole mahdollista mainita nimiä tai tarkempia tietoja, mutta kuvaavinta on kai eräs todistus: ”Kuulepas Markku, en enää koskaan tahdo mennä kylään siihen kotiin, koska ne ihmiset koko ajan, joka kerta, puhuvat sinusta niin paljon pahaa pöydässä istuessaan!”

Tämä asia taitaa itse selittää itsensä, ilman laajempia selvittelyjä! Olen jo useaan kertaan maininnut haluni saada kerrankin tietää mistä todella on kysymys, miksi minä maistun niin hyvältä ihmisten hampaiden välissä. Kukaan ei ole kertonut minulle sanallakaan selittääkseen mistä on kysymys. Aina tavatessamme olen kohdannut vain hymyileviä kasvoja ja kauniita, kehuviakin sanoja. Ainoa tiedossani oleva rikkomukseni on moninkertaisesti kuulutettu ympäri maata ja maita ilmoittamalla suurella pahennuksella, kuinka kaikki se raha, mikä ei ole tullut heidän tilillensä, on päätynyt Markku Vuoren taskuihin!

No niin, miksi en unohda menneitä ja jatka elämääni kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan? Koska yhä vielä koemme kaiken hengellisen kannibalismin seuraamuksien vaikutukset ajoittain ilmenevissä seikoissa! Vielä on aikaa kerätä heitettyjä kiviä ja tunnustaa valheellisten tietojen levittäminen. Eikö sittenkin paina kaikenlaisissa vaaoissa se seikka, että avioeronikin suurelta osaltaan perustui sen seuraamuksiin, että käytin niin paljon perheen varoja jumalanvaltakunnantyöhön? Aikanaan lähes kaikki laitteet olivat yksityisvaroillamme ostettuja, ja minulle ei maksettu edes palkkaa, koska lähes jokaisen mielestä puolisoni ansaitsi niin hyvin, ettei minulle tullut antaa mitään, pohjattomaan taskuuni! Siksi mitätön eläkkeeni, työtä tekemättömänä!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jumalan armo riittää!



”Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo. Sinä kaiketi sanot minulle: ’Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?’ Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ’Miksi minusta tällaisen teit?’ Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?” (Room.9).

”…alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” (1.Tim.6).

Olemmekohan koskaan päässeet tiedostamaan sitä, kuinka suuressa määrin ihminen kaiken kaikkiaan syyttää Jumalaa kaikesta siitä, mikä ei ole ihmisen mielen mukaista? Näistä kohdista tahdon ensisijaisesti asettaa rinnakkain ajatukset:

”Miksi minusta tällaisen teit?”

”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.”

On selvästikin kysymys, jos ei aivan todellisista uskovaisista, niin ainakin uskonnollismielisistä ihmisistä, joita kalvaa jonkinlainen, jatkuva tyytymättömyys. Ja olisikohan niin, että me jokainen, ainakin ajoittain esitämme heikkoina hetkinämme ajatuksen siitä, että olisihan Jumalamme voinut tehdä meistä jotakin aivan muuta; tai ainakin voinut varustaa meidät paremmin tätä elämää ja kohtaamiamme tilanteita varten?

Millaisella tavalla Jumalaa syyllistetäänkään ja on aina syyllistetty kaikesta siitä, mikä tapahtuu ja mikä on ihmismielelle vastenmielistä! Olemme toki kaikki osa Jumalan luomaa maailmaa, mutta olisikohan syytä erottaa toisistaan alkuperäinen luominen ja se, millaisella tavalla ihminen vihamielisten voimien innoittamana on kehitellyt kaikkea, itseäänkin?

”Miksi minusta tällaisen teit?”

Kyllä, jokainen on osa luomakuntaa, mutta emmeköhän voi pitää totuutena sitä, että ihminen on itse valinnut kehityssuuntansa ja on tyytyväinen siihen asti kuin hänen valitsemansa tiet johtavat hänet huomaamaan valintojensa katastrofaalisuuden! Tähän asti hän ei ehkä ole ollenkaan ajatellut Jumalaa ja Hänen luomakuntaansa, kaikkivaltiuttaan, mutta nyt kestämätön tyytymättömyys saa hänet panemaan kaiken syyn Hänelle, joka jo alusta alkaen tiesi lopputuloksen, mutta ei estänyt ihmistä toteuttamasta surkeiksi osoittautuneita suunnitelmiaan!

Ikävä kyllä kaikki tämä ei taidakaan rajoittua vain tiettyihin piireihin, joiden kanssa meillä ei ole mitään tekemistä!

”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.”

Vaikka emme itse sitä läheskään aina tiedosta, vaikuttaa jumalisuus meissä jumalanlapsina enemmän kuin osaamme ajatellakaan. Siitä huolimatta tuntuu jatkuvasti puuttuvan jotakin hengellisestä elämästämme, niin että huokailemme raskautettuina, etenkin tässä ajassa. Miksi Herramme onkaan tehnyt meistä juuri sellaisia kuin olemme, vai olemmeko sittenkin itse vaikuttaneet suurimman osa siitä, mikä meidän mieltämme kalvaa? Herra taitaa nähdä meidät aivan eri valossa kuin mitä itse havaitsemme Sanan peilistä, niinä hetkinä kun siihen katsomme. Mitä puuttuu voidaksemme elää voitollista ja tyydyttävää elämää? Olisikohan tämä puute tuotu julki lainauksessamme?:

”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.”

Meitä taitaa kaikkein eniten rasittaa puute oikeanlaisesta tyytyväisyydestä kaiken kokemamme Jumalan armon keskellä! Olemme sitten millaisia tahansa, on Jumala ollut meille armollinen siinä määrin, ettemme sitä kokonaisuudessaan käsitä vasta kuin ajan rajan tuolla puolen!

”Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?”

Olkaamme siis tyytyväisiä ylipäänsä Jumalan astioina!

tiistai 26. syyskuuta 2017

Arka tunto Sanan edessä!


”Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes.66).

Mitä tahtoo Herra sanoa meille tänä päivänä? Mistä tulisi kirjoittaa, mitä tuoda esiin Hänen Sanansa rajattomasta rikkaudesta? Blogimme lukijoista yli puolet on ympäri maailmaa. Blogissamme on jo yli tuhatkaksisataa tekstiä, ja joidenkin sisimmässä on herännyt vakava kysymys: ”Jos tämä kaikki on totta, miksi ei jo ole tapahtunut jotakin erikoista? Miksi ei selvä muutos ole nähtävissä jumalanlasten keskuudessa?”

Jos kaikki odotettu olisi kiinni kirjoittajasta, toisi se kestämättömän vastuun hänen yllensä ja kirjoittaminen loppuisi lyhyeen. Mitä me todella, täydellisessä vilpittömyydessä odotamme? Kaikki henkilökohtainen muutos ja aito Herran läsnäolon kokeminen on niin yksityisluontoinen asia, että se jossakin määrin tuo aivan todellisen arkuuden sisimpäämme, arkuuden Jumalan Sanan ja Tahdon edessä! Se selvästikin pakottaa meidät tunnustamaan, että jossakin mielessä haluaisimme pitää lähimmäistämme jonkinlaisena koekaniinina, etenkin kun on kysymys parannuksenteosta ja vaaditun muutoksen tapahtumisesta! Kun sitten näkisimme jotakin, muuttuisimme itsekin!

”Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra.”

Mikä on se paikka, jossa Herra haluaa ilmestyä ja näyttää jotakin todellisesta Olemuksestansa? Mitä tulisi meidän odottaa ja mitä nähdä hengellisen elämän alueelta? Tuleeko ensimmäisenä asiana mieleemme suurimmat ja vaikuttavimmat kirkkorakennelmat lasiseinämineen ja muisto Salomon rakennuttamasta temppelistä? Käsitämmekö kuinka katoavaista kaikki tämä on Jumalan silmissä? Sitä sen tulisi olla meillekin, joille on suotu etuoikeus lukea Sanasta:

”…tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus. Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa…” (1.Tim.3).

Tämä ilmestys lihassa ei ole rajattu Herramme maan päällä olemisen aikaan, vaan se jatkuu iankaikkisuuteen niissä, jotka on katsottu arvollisiksi siihen, ei omasta ansiostaan, vaan Herramme ristinkuoleman ja uhrin johdosta!

Miten Hänen Elämänsä lihassa jatkuu tässäkin hetkessä, meidän elämässämme ajassa?

”…jos ’olette maistaneet, että Herra on hyvä.’ Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.” (1.Piet.2).

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Jos nämä sanankohdat eivät saata meitä todella pyhään arkuuteen esiin tuomansa totuuden johdosta, voimme lähteä siitä että jokin kohdallamme on pahasti vialla! Saako tällaista sanoa, tuoda julki uskovaisille ihmisille? Onko suurempaa vaaraa kadottaa kuulijakunta kuin puhua uskovaisille ihmisille parannuksen teon tarpeellisuudesta?

”Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?” (Room.2).

Kaikki tämä tuo lohtua niille, jotka todella ovat aralla tunnolla Herran, ei ihmisten ja heidän näkemystensä edessä! He ovat päässeet käsittämään myös, mitä merkitsee:

”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.” (1.Piet.4).

”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.”

 

Sample text

Sample Text

Sample Text