Social Icons

Pages

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mitä olemme kylväneet?



 Kesän lapsena jokin sisimmässäni huokaa raskaasti tänä elokuun viimeisenä päivänä! Eihän kesä oikeastaan ole vielä ohitse, toivottavasti, vaan odotan mahdollisimman lämmintä ja sateetonta syyskuuta. Ainahan saa toivoa ja odottaa jotakin lohduttavaa, tyytyen sitten siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Maallisen ilon hetket ovat nykyään melko harvinaisia, etenkin ilmojen suhteen. Me olemme itse, välinpitämättömyydessämme, kylväneet tuulta ja myrskyä, etsien kuitenkin syyllistä jostakin muualta.

”Sillä tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat.” (Hoos.8).

Ei ole kysymys vain maallisista tuulista ja rajuilmoista, vaan kaikki tämä on vertauskuvallista sille, mitä tapahtuu henkimaailmoissa ja hengellisissä maailmoissa!

”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.” (Gal.6)

Vielä on aikaa!

”Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.”

Meidän purtemme on Herran käsissä ja johdatuksessa tässäkin niin myrskyisessä ajassa. Millaisen huudon ja kehotuksen kuulemme korvissamme tuulten puhaltaessa?

”Älkää lannistuko!”

”Älkää lannistuko!”

Päämäärämme, tavoitteemme on vielä matkan päässä, toisella rannalla! Meidän on entistä enemmän luotettava Herraamme, mutta siitä huolimatta me emme saa lakata soutamasta! Mitä kovemmat tuulet, sitä ankarampia ponnisteluja meiltä odotetaan! Purtemme ei saa joutua tuuliajolle, mikä tapahtuu heti, jos lakkaamme soutamasta! Me emme ole mitään vapaamatkustajia, jotka penkillä vapisten kyyhöttäen pitävät kätensä kietoutuneena kallisarvoisena pitämänsä matkalaukun ympäri, odottaen kaikkien muiden huolehtivan matkan sujumisesta!

Millaisia tuulia olemmekaan kylväneet, heittäytymällä tahdinlyöjiksi, vaatien itsellemme parhaan paikan veneessä, unohtaen asiamme yhteisöllisyyden.

Minulla ei oikeastaan taida olla oikeutta kirjoittaa yhteisöllisyydestä, koska en todellisuudessa oikein tiedä, mitä on aidosti yhdessä toimiminen, työskenteleminen! En ole sitä koskaan päässyt todella kokemaan, minkä tuo julki mielikuva tuhansista kenraaleista ja yhdestä sotamiehestä, joka taidan olla minä itse! Tämäkö on nyt se myrskynsilmä, jossa olen vuosia odottanut muutosta?

”Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille,

mutta varsinkin uskonveljille.”

tiistai 30. elokuuta 2016

Oikeanlainen sisustus!



Odottelen tässä parvekelasinkorjaajan saapumista toistamiseen. Nyt hän vie mennessään kaikki lasit korjattavaksi. On hieman vaikeata keskittyä kirjoittamiseen ja ajatukset harhailevat hiukan levottomasti nukutun yön jälkeen.

Tässä istuessani tuli mieleen eräs asunnon järjestykseen liittyvä tapaus, jota pääsin henkilökohtaisesti todistamaan. Kysymys on omalla tavallaan uskovaisen miehen kodista, joka tuo mieleeni hengellisiäkin ulottuvuuksia. Jos kaikki ei elämässämme ole kunnossa, näkyy se asumistilastammekin, välillä selvemmin, välillä vähemmän selvästi. Tämä tapaus on kuitenkin aivan ainutlaatuinen, omaa luokkaansa, joka ylittää kaikin tavoin eilen mainitsemamme tapauksen, jossa olohuoneessakin oli vain kapeat käytävät, joita pitkin pääsi kulkemaan.

Pystytkö kuvittelemaan asumistilan, jossa ei todellisuudessa ole edes käytäviä, joita pitkin kulkea? Miten kuvailisin tämän tapauksen? On turhaa alkaa luettelemaan joitakin esineitä tai tavaroita, roskia jne. Ainoa asiasta kuvan antava vertaus kuuluu seuraavasti: Ajattele, että pienehkö asuinrakennus nostetaan pois paikaltaan, niin että lattia jää entiselle sijalleen ja rakennus lasketaan entisaikojen kaltaiselle kaatopaikalle, jolle aikanaan vietiin kaikki hävitettävä tavara! Koko asunnon tila on siis kokonaan jonkin, käsitystä vailla olevan, materiaalin peitossa.

Olisiko tämä jonkinlainen kuva ns. kristitystä, joka ei vuosikausiin ole katsonut tarpeelliseksi suorittaa edes jonkinlaista selvitystä asumistilassaan, olemuksessaan? Onko sitten ihme, jos on vaikeata liikkua ja astella turvallisesti! Onko mikään ihme, ettei löydä tarvitsemaansa, vaan aina vain avaa uuden pakkauksen, unohtaen entisen jonnekin, käsittämättömään paikkaan? Onko ihme, jos jo ulkopuolisetkin  haistavat kyseisen henkilön lähestymisen?

”Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.” (2.Tim.2).

Uskovaisen elämässä vaaditaan aivan selvästi melkoista määrää halua ja intoa siivoamiseen. Sen sijaan että kehotettaisiin ihmisiä tulemaan mukaan uskonelämään aivan sellaisenaan, kaikkine kaatopaikalle kuuluvine asioineen ja ominaisuuksineen, ilman minkäänlaisia valmisteluja, tulisi meidän tässä ajassa kuuluttaa todellinen siivousmaraton! Sotku ja epäjärjestys eivät häiritse ainoastaan satunnaisesti paikalle tulevia, vaan saavat oman elämän epämääräiseen tilaan, jossa ei ole selvyyttä ja tietoisuutta päivittäin tärkeistä asioista.

”Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.”

Sisimpämme tarvitsee siis aidon puhdistuksen voidaksemme palvella Herraa oikealla ja Hänen tahtomallaan tavalla! Muistakaamme Herramme kertomus:

”Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle.” (Matt.12).

Tiedämme nyt senkin, mistä kaikki epäjärjestys ja sotku ja kaatopaikkamaisuus hengellisessä elämässämme on peräisin! Tälle taholle tyhjyys ja lakaiseminen ja kaunistus on kauhistus, sillä se tahtoo täyttää kaiken vapaan tilan:

”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.” (1.Joh.5).

Ei siis riitä pelkkä siivous, vaan on kalustettava uudelleen sellaisella tavalla, ettei entiselle ole mitään sijaa!

maanantai 29. elokuuta 2016

Tarkastaja tulee!



Missä hengellisessä kunnossa Herramme kohtaa meidät, kun Hän tulee hetkellä, joka jokaiselle on arvoitus? Tai ehkä Hän ilmoittaa tulostaan niin viimeisellä hetkellä, ettemme ehdi enää korjailla mitään epäkohtia?

Aamulla minut herätti puhelinsoitto, jota olin odottanut jo vuosikausia, mutta turhaan. Nyt talonmies Pikkarainen soitti tulevansa iltapäivällä tarkastamaan hänelle annetun tehtävän olosuhteet. Parvekelasieni alareunat olivat kaikki irronneet alumiinisista alalistoistaan, ja korjaaminen oli siirtynyt siirtymistään. Asia on ollut todella kiusallinen, koska en ole uskaltanut juurikaan liikutella laseja pudottamisen pelossa. Siten lasit ovat ulkopuolelta pesemättä useamman vuoden ajalta.

No niin, onneksi tulossa on mies, eikä nainen! Naista en kai arvaisi päästää näkemään asuntoani ilman paripäiväistä järjestelyä! Tottuneena asian viivästymiseen en ole suuresti pannut merkille asuntoni järjestystä. Jokin aikaa sitten vesimittari jouduttiin uusimaan ja jouduin tyhjentämään vaatehuoneesta melkoisen määrän tavaraa. Ne olivat vieläkin levällään niin eteisessä kuin muuallakin. Mutta muutamassa hetkessä eteinen alkoi näyttää aivan toisenlaiselta, samoin keittiön pöytä ja osaltaan olohuonekin! Mitä saakaan aikaan tieto siitä, että joku on tulossa asuntooni! En ole koskaan ollut viimeisen piirron ihminen, koska en usko asunnon olevan näyttelyhuone, vaan nimenomaan asunto. Mutta vieras ihminen ei tätä käsitä, ja siten on parasta siirtää suuri osa irtotavaraa laatikoihin ja komeroihin, koska en suinkaan ole perustanut mitään näyttelyä!

Kuinka paljon ihminen saakaan aikaan muutamassa hetkessä, jos vain haluaa, tai kun on pakko pelossa, että joku saattaa kysyä vierailijalta, miltä kodissa näytti. Asunto kertoo melko paljon persoonastamme ja olemuksestamme. Mistähän johtunee se, että me kyllä tällaisissa maallisissa asioissa olemme hyvinkin säntillisiä, mutta hengelliset asiat koemme niin näkymättöminä ja havaitsemattomina, että uskottelemme niiden olevan kohdaltamme kunnossa, oikeastaan ollenkaan tarkistamatta tilannetta!

Mutta onko hengellinen omaisuutemme ja ominaisuutemme siinä tilassa, että voimme avata hengellisen ovemme kolkuttavalle Herrallemme varmassa tietoisuudessa siitä, että Hän mieltyy näkemäänsä? Onko Hänen vaikea ujuttautua asuntoomme valtavan tavaramäärän johdosta, aivan kuin aikanaan erään rakkaan sotilashenkilön kotona, jossa oli niin paljon tavaraa, että olohuoneessakin oli vain käytävät, joita pitkin kulkea? Onko jokainen tuoli täynnä likapyykkiä tai kaikenlaista hengellistä romua, niin ettei Häntä voi edes pyytää istuutumaan?

Eilen lainasimme Sanaa:

”Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin.”

Miksiköhän tänä aamuna herää epäilys, että monen asunto, se hengellinen alue, on kalustettu juuri tämänkaltaisella? Miten on mahdollista, että kaikenlaiset taruihin liittyvät esineet sellaisella tavalla saavat täyttää joidenkin asumukset? Miksi sellaisella tavalla annamme käskyttää itseämme?

En voi mitään sille, että mieleeni tulee jälleen kerran menneiden päivien saarnaajat, etenkin yksi heistä, joiden saarnojen perusteella oli olemassa vain kiellettyjä ja vääriä asioita siinä määrin, että olisi ollut paljon helpompi mainita vain ne muutamat asiat, jotka heidän mielestään eivät olleet syntiä!

Täytyy todella paneutua tutkimaan, mikä omissa hyllyissäni ja komeroissani vie tilaa!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Olemmeko nuhtelun tarpeessa?



 ”Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin. Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1).

Rakkauden ylistyslaulu (1.Kor.13) on jotakin aivan erityislaatuista vielä tänäkin päivänä, mutta meidän tulee ymmärtää se oikealla tavalla! Omaksumamme rakkaus ei voi ylittää Jumalan Sanan kokonaisuutta painamalla sormensa vain tiettyjen sanojen päälle. Rakkaus ei peitä mitään ohitse Sanan kokonaistodistuksen, emmekä siten voi tehdä tyhjäksi Herran sanoja:

”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh.3).

Laajenevassa määrin ihmisiä tuuditetaan väärään turvallisuuteen ja luottamukseen jättämällä lukematta lainaamamme sanankohdat. Millaista rakkautta on ihmisen selvä pettäminen ja antaminen hänen ymmärtää, että todellinen elämänmuutos ei enää ole välttämätön! Tämä petos perustuu suuressa määrin vääränlaiseen rakkauteen ja inhimillisiin tunteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä hengellisen todellisuuden kanssa! Usko halutaan yksinkertaistaa aivan väärällä tavalla, haluten sisällyttää siihen ”rakkauden siteillä” jokainen luotu. Tällaisesta ei Herramme milloinkaan puhunut, eikä tarkoittanut, sillä usko ei ole kevytmielisen ja halvan luottamuksen asia:

”Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne, ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.” (2.Tess.3).

Todellinen usko tuo elämäämme haasteita, joita mieluummin pakenisimme turvautumalla ajatteluun, että ”kyllä se siitä” selviää, sillä onhan kaikki pahakin jo ennalta ilmoitettu Sanassa! Hengellisten todellisuuksien näkeminen ja omaksuminen on jotakin aivan muuta! Me emme voi kuitata kohtaamiamme haasteita mitätöimällä omia asenteitamme. Meitä ei ole tarkoitettu tuomion pasuunoiksi ja rikinkatkuisiksi tulivuoren purkauksiksi, mutta meidän on todella nähtävä jokainen ihminen aidon jumalallisen rakkauden kohteena, joka ikävä kyllä on kyllästymiseen asti kohdannut hengellisen todellisuuden:

He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.”

Huh, huh, millaista tekstiä, mutta kirjoitanko jotakin ohi todellisuuden? Milloin lakkaamme kuvittelemasta, etteivät kohtaamamme ihmiset näkisi todellista olemustamme?

Vieläkö ihmettelemme kristillisyyden selvää alamäkeä?

lauantai 27. elokuuta 2016

Kuka kieltää Jumalan?



”Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” (Juud.1).

Kuka kieltää meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen? Omalla tavallaan jokainen, joka kieltäytyy uskomasta Häntä lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi! Laajamittainenkin uskonnollinen toiminta ainoastaan hämää ja peittää taakseen elämämme tärkeimmän totuuden: Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti! Me emme voi palvella Jumalaa itse valitsemallamme tavalla ja itse valitsemassamme paikassa!

”He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa, mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen…” (2.Piet.2).

”Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät.” (Juuda 1).

”Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.” (Ilm.2).

Jos emme todella lue Jumalan Sanaa ja huomioi yksittäisiä opetuksia ja kokonaistodistusta, voimme pitää aitona jumalanpalveluksena asioita, joiden yllä on selvä Jumalan kirous, ja jotka ovat selvää hengellistä haureutta!

Kertomus Bileamista 4. Mooseksen kirjassa ei ole vain jokin yksittäinen tapaus, vaan se todistaa meille henkivalloista, jotka vaikuttavat erilaisten toimintojen takana! Jumala itse puhui Bileamin kanssa ja Bileam toimi ”omalla tavallaan aitona profeettana”, mutta kaikesta ulkonaisesta uskonnollisuudesta huolimatta selvässä vääryyden hengessä! Pelkkä 4. Mooseksen kirjan lukeminen jättää lukijalta näkemättä koko asian mittavuuden ja jatkuvuuden, jos ei lueta myöskin Ilmestyskirjaa:

”Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.”

Miten siis erilaiset hengellisen leiman omaavat asiat ja julistajat ”pujahtavat” keskuuteemme ujuttaen ja ikään kuin huomaamatta tuoden mukanaan Jumalalle vastenmielisiä opetuksia ja näkemyksiä, saaden meidät epäjumalien pöytiin? He ovat aina tulleet ja tulevat edelleenkin jopa äärimmäisen ”hengellisyyden” verhoamana, näennäisesti pitäytyen Jumalan Sanaan.

”Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin. Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1).

Miten olemmekaan saattaneet sellaisessa määrin hyväksyä kaikkea tällaista veljellisen ja sisarellisen rakkauden varjolla, elääksemme sovussa merkittävien seurakunnallisten ihmisten kanssa? Olenko vain nähnyt unta, vai sanoiko aikanaan minulle todella tärkeä julistaja ja opettaja: ”Veli Vuori, älä koskaan nuhtele ketään!”

 

Sample text

Sample Text

Sample Text