Ajatuksia 13.05.2010 osa 4

Tarve yhteisöllisyyteen

Kuinka paljon olemme loppujen lopuksi sidottuja toisiin ihmisiin, seurakuntalaisiin? Me tarvitsemme toinen toistamme, nimenomaan koska olemme seurakunta. Yhteisöllisyys pääsee kuitenkin toteutumaan vain niiden ihmisten kesken, jotka kykenevät olemaan erillisiä persoonia, yksilöitä. Yhteisöllisyyteen voi myös paeta omia ongelmiaan ja ratkaisemattomia persoonallisuuden osioita.

Yhteisöllisyys perustuu rakenteisiin, osallistumiseen yhteisiin asioihin. Persoonaton ihminen ei ole kykenevä antamaan mitään yhteiseen pesään, koska me voimme antaa ainoastaan sitä, mitä meillä todella on. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa suuri määrä ihmisiä on vain ottamassa, mutta ei ole kykeneviä antamaan. Ottaa voidaan vain sellaisesta, mikä on olemassa. Vetävälle tulee pää käteen, jos ei ole yhteishenkeä, yhteistaloutta.

Ongelmamme johtaa meidät jälleen narsistiseen maailmankuvaan, joka kokee vain omien tarpeidensa tärkeyden, mutta ei tajua ihmissuhteiden perustuvan vuorovaikutukseen. Olemme niin kauan eläneet tietämättämme narsistisessa ympäristössä, että aivan liian moni on sairastunut vahvuuteen tai riippuvuuteen. Vahvat ihmiset käyttävät sitten hyväkseen riippuvaisia persoonia. Muuttaaksemme vallitsevaa tilannetta tarvitsisimme niin voimakkaita vaikutteita ja tekijöitä, että taitaa olla utopiaa suuren muutoksen aikaansaaminen. Kehitys kulkee kulkuaan, etenee valitulla tiellä meidän tuskin ollessa kykeneviä muuttamaan suuntaa. Me voimme kuitenkin pitää kiinni oikeista ja hyvistä asioista ja näkemyksistä, auttaaksemme edes muutamia säästymään jyrkältä syöksyltä toivottomuuteen.

Me katsomme liian helposti ympäröiviin ihmismassoihin ja osaltaan läheisiin ihmisiin. Me teemme suuren määrän ratkaisuistamme näiden esikuvien mukaisesti, ihmetellen sitten tulosten laatua. Olisimmeko kykeneviä kulkemaan itse valitsemallamme tiellä, hyväksi havaitsemallamme, ilman muiden ihmisten tukea? Muutammeko mieltämme aina tilanteen tullen, säilyttääksemme tietynlaisen hyväksynnän ja sovun ihmisten kanssa? Olisiko tässä miettimistä etsiessämme syitä kohtaamillemme epämiellyttäville tuntemuksille ja tuloksille?

Joidenkin tuttavieni maailma rajoittuu uskomattomalla tavalla niihin ihmisiin, joiden kanssa he ovat olleet tekemisissä menneiden vuosikymmenien ajan. Mielestäni tämä on erittäin kohtalokasta etenkin hengellisellä alueella. Rajaammeko Jumalan toiminnan ja Hänen pelastussuunnitelmansa näiden ihmisten asenteiden ja käsitteiden mukaan vielä senkin jälkeen, kun olemme joutuneet pettyneinä toteamaan tulleemme heidän hyväksikäyttämiksensä ja hylkäämiksensä?

Olisiko mahdollista, että meille on suorastaan lahjoitettu nämä kokemukset aivan toisessa mielessä kuin olemme ajatelleet? Perustuvatko pettymyksemme väärään luottamukseemme ja riippuvaisuuteemme näistä ihmisistä? Ehkä meidän on tullutkin pettyä, jotta saisimme uutta näkökenttää uuteen suuntaan, etsiytyäksemme aivan uusien ihmisten piiriin? Koko ajan on suuri määrä ihmisiä uskonut velvollisuudekseen erottautua kaikista toisin ajattelevista siinä määrin, että oikeastaan kaikki normaali kanssakäyminen on loppunut niin sanottujen uskosta osattomien ja eri suuntien edustajien kanssa. On oikein erottautua maailmasta, koska me emme ole maailmasta, mutta me joudumme koko elämämme ajan elämään tässä olevaisuudessa, joka ensisijaisesti koostuu omasta kotipaikastamme, omasta maastamme ja maanosastamme. Tähän sisältyy pakollinen kanssakäyminen muiden tämän piirin asukkaiden kanssa, tahdomme tai emme. Jos kuljemme ympäriinsä kasvojamme mutristellen ja tuomiohengessä, emme todellakaan miellytä kohtaamiamme muita matkaajia. Vaikka ihmisiä kiinnostaa muiden planeettojen asukkaat, eivät he suurestikaan mielly meidän vierasmaalaisuuteemme. He vain pitävät meitä tämän maan muukalaisina, jotka ovat kadottaneet orientoitumisensa ja luulevat olevansa ainoita tämän maan kansalaisia.

Ihminen voi siis erottautua muista ihmisistä omaksi linnakkeeksensa, saarekkeeksensa, siinä määrin että keskuudessamme vaeltaa suuri määrä uskovaisia luostareita, jotka koostuvat yhdestä persoonasta, sillä kukaan muu ei täytä tähän luostariin pääsyn kriteerejä. Luulisi ihmisten tulevan pakotetuiksi ajattelemaan hieman tarkemmin ratkaisujaan ja kriteerejään, mutta tällaista ei voi odottaa näiltä muukalaisilta olioilta, jotka arvostelevat kaiken vain oman, sisäisen rajoittuneisuuden kautta. Jossakin määrin on järkyttävää ajatella joitakin tuttuja uskovaisia, jotka yli kolmenkymmenenkin vuoden ajan ovat säilyneet yhtä fanaattisina ja tuomitsevina. Elämä ja vastoinkäymiset muuttavat yleensä ihmisiä, mutta näiden kohdalla ei muutosta voi tapahtua, koska ei ole hyväksyttyjä vertauskohtia heidän oman persoonallisuutensa ulkopuolella. Pyhyys rajoittuu heidän kohdallaan heidän omaan persoonalliseen jumalanäkemykseensä, ettei heitä edes säikäytä ajatus siitä, että he mahdollisesti ovat ottaneet Jumalan aseman itselleen.

Kun ihminen tarpeellisessa määrin pyörittelee hengellisiä tai paremminkin uskonnollisia asioita mielessään, ei hän tietyn rajan ylitettyään ole kykenevä erottamaan sisäisiä vaikutuksiaan ja reaktioitaan ulkopuolelta tulevista vaikutuksista. Tietyllä tavalla ovat asiat tulleet todistetuiksi rajatun tietämyksen ja tuntemuksen perusteella, niin että ihminen omalla absurdilla tavallaan luo itselleen oman rauhansataman, omatekoisen sielunrauhan. Pelko ulkopuolelta tulevista vääristä vaikutteista oikeuttaa kaiken torjuvan mielen uusien vaikutteiden suhteen, niin että on luvallista ja suorastaan vaadittavaa eristäytyä entistä enemmän ulkopuolisesta maailmasta. Kun kuitenkin jokainen ihminen joutuu hankkimaan elantonsa ja päivittäiset tarpeensa tiloista, joissa pakostakin joutuu tekemisiin ulkopuolisten ihmisten kanssa, tuntuu koko eristäytyminen tragikoomiselta. Siksi puhumme tällaisten ihmisten kohdalla liikkuvista luostareista, joissa ihmisen henki ja sielu vaeltavat joukossamme erikoisesti pukeutuneessa, yleensä happaman oloisessa kehossa tai paremminkin ruumiissa. Tämän jatkuminen kyllin kauan johtaa sielun vieraantumiseen jopa omaa asumustaan kohtaan.

Suurimman painon hengelliselle ylemmyydelleen antavat ihmiset kehuvat Sanan tuntemuksellaan ja jonkun tietyn julistajan puheilla. He ovat saaneet omistukseensa valtavan runsaan hengellisen ruuan varaston, mutta heidän ulkonainen olemuksensa jo puhuu kaikkea todistelua vastaan. Miksi näin hyvin ruualla varustetut ihmiset näyttävät pelottavan laihoilta ja sairaalloisilta? Eivätkö he syö ollenkaan esittelemäänsä ruokaa? Ja jos syövätkin, niin innoittavatko he muita ihmisiä osallistumaan samaan ruokapöytään? Heidän näkemisensä jo saa aikaan ajatuksen suoranaisesta ruokamyrkytyksestä ja pelottavasta määrästä lisäaineita.

Kuinka herkullinen aihe onkaan yhtäkkiä lisäaineissa! Me kaikki uskomme omalla kohdallamme johonkin hengellisen ruuan varastoon ja tuon ruuan nauttimiseen. Me olemme useimmiten hyvin tarkkoja sen suhteen, mitä suuhumme laitamme. Me vältämme tietoisesti epäterveellisiä ruoka-aineita, vältämme liiallista rasvan ja sokereiden käyttämistä. Me ostamme mieluiten mahdollisimman puhtaita, ilman säilöntäaineita valmistettuja valmisruokia ja leipiä. Me luemme tuoteselosteet useammin kuin mitä teimme vuosia sitten.

Suuren julistajan jälkeensä jättämä hengellinen perintö on usein puhdas kaikesta vieraasta vaikutuksesta tiettyyn rajaan asti. Kokemuksen perusteella voimme kuitenkin nähdä, että tämä perintö on usein vaarassa niiden ihmisten taholta, mistä emme ole odottaneet muuta kuin hyvää. Ajan kuluminen saa tietyt ihmiset ajattelemaan kaikkea nykyisten normien mukaisesti. Herää tavaton halu ja tarve hiukan parannella perintöä, ennen kaikkea estää sitä vanhenemasta ja pilaantumasta. Siten alkaa kehityskulku, joka oikeastaan koskee kaikkea omalla ajallaan aitoa Jumalan toimintaa. Yhtäkkiä ennen niin maukas ja hyvää tekevä ruoka muuttaakin ominaisuuksiaan ja ruokahalumme kadottaa liiallinen suolan määrä ja aina vain runsaammat lisäaineet, jotka kaikki ovat suorastaan tarpeettomia.

Miksi emme voi jättää mitään juuri sellaiseksi, kuin olemme sen saaneet? Mistä tulee tuo suunnaton kokkaamisen tarve, niin että aivan kirjaimellisesti ennen niin hyvä keitto pilaantuu suuren kokkimäärän tähden? Näillä kokeilla ei ole oikeastaan mitään tietoa alkuperäisen ruuan laadusta ja tarkoituksesta. Tietyt käytetyt raaka-aineet vain inspiroivat itseriittoisia mestareita tekemään omia sovelluksiaan ja kokeiluja, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.

Hengellisessä elämässä puhutaan myös rakentamisesta. Aivan kuten ruuanlaitossa reseptin noudattaminen edellyttää hyviä tuloksia, samoin rakentamisessa tulee tiukasti noudattaa rakennuspiirustuksia.

Kun katselee kaikkea kehitystä tällä alueella, voi vain todeta useimmilta unohtuneen alkuperäiset piirustukset. Itse kukin rakentaa yhteistä rakennusta omien mieltymystensä mukaisesti, välittämättä mitään kokonaisuudesta.

Miksi olemme niin vähän kiinnostuneita miettimään ja puhumaan kaikesta siitä vahingosta, mitä omat mielijohteemme ja mielipiteemme aikaansaavat hengellisen elämän alueella? Me ehkä mainitsemme ohi mennen itse tapahtuman, mutta jätämme huomioimatta kaikki seurausvaikutukset. Me pahoitamme yhden ihmisen mielen, uskoen kaiken korjaantuvan ajan myötä. Mutta kuinka monen ihmisen elämään vaikuttaa tuon loukkaamamme ihmisen paha mieli? Jos hän on perheenäiti, vaikuttaa häneen kohdistamamme väärä mieli hänen lapsiinsa ja puolisoonsakin. Pieni yksittäinen harhautumisemme saattaa ulottaa vaikutuksensa niin laajoille alueille, että seuraukset ovat korjaamattomat.

Voisimme kuvata kaikkea tätä dominopelillä. Yhden ainoan nappulan kaataminen johtaa suureen ketjureaktioon, joka vaikuttaa kaikkien nappuloiden kaatumiseen. Me käännämme katseemme pois aiheuttamastamme tilanteesta, koska jokin meissä varottaa katsomasta kyllin kauaksi, käsittääksemme tekomme vaikutuksen laajuuden.

Me kieltäydymme ottamasta oikeanlaista vastuuta vaikutuksistamme. Puheemme on vain muutama prosentti viestittämästämme informaatiosta. Kehon kielemme viestittää yli 90% kaikesta toisiin ihmisiin kohdistamastamme. Suhtautumisemme itseemme kotonamme ja olosuhteissa, joissa kukaan ei meitä näe, vaikuttaa sekin suhteeseemme muihin ihmisiin. Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi!

Markku Vuori

Markku Vuori   Copyright 2010-04-13