Miksi aivot? Osa 2

Marraskuu 1995

   Kunpa todella voisimme käsittää, että kaikki on vain armoa! Jokainen hetkemme, koko elämämme, on alusta loppuun armoa. Ja todellista Jumalan armoa tarvitsemme siihen, että todella olemme uudestisyntyneitä, aitoja Jumalan lapsia. Ei riitä alkuunkaan se, että saamme tietää paljon! Me tarvitsemme todellisen Jumalan antaman ymmärryksen voidaksemme ottaa vaarin siitä päivästä, jossa elämme, ja sen sanomasta! Sieluni itkee, itkee, kun kuulen kaikenlaisia selityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan kanssa! Menneinä vuosina kaikki tämä ei kauhistuttanut minua siinä määrin kuin nyt. Me olemme lopussa, aivan lopussa, ja Herran tulemus on oven edessä! Missä on Jumalan Seurakunta, missä on todellinen jumalanlasten yhteys? Taivaallinen Isä, katso meidän puoleemme, muista seurakuntaasi! Armahda meitä, auta meitä, anna todellinen muutos, anna Hengen tuulten puhaltaa elämä kuiviin luihimme! Me emme ole kylmiä emmekä palavia, me olemme penseitä! Sytytä meidät, ennen kuin Sinun on pakko sylkäistä meidät ulos suustasi!

   Minulle on aivan käsittämätöntä se, kuinka yksin minut on jätetty. Jumala tietää kaiken ja on antava vastauksensa tässäkin asiassa. Miksi ei kukaan muu korota ääntänsä kaikkea väärää vastaan! "Onhan toki veljiä, jotka saarnaavat juuri nytkin Jumalan Sanaa kansamme keskellä!" Kyllä minä tiedän sen, minä tunnen jokaisen. Erityisesti on yksi veli, joka pasuunan lailla on noussut kaikkea vastaan, mutta jokin sisimmässäni huutaa ja itkee siitä huolimatta: Hän on kuin Apollos, jolla ei ole tarpeellista taitoa ja ymmärrystä. Hän haluaa hyvää ja pyrkii hyvään, mutta kuitenkaan ei ole vastaus kaikkeen siihen, mitä me todella tarvitsemme! Jumala siunatkoon häntä niin kuin jokaista muutakin veljeä! Mutta me tarvitsemme jotakin paljon enemmän! Me tarvitsemme veljiä ja sisaria, jotka asettuvat Herran Jeesuksen Kristuksen jalkojen juureen Marian lailla, ja haluavat kuulla ja oppia Häneltä!

   Kun suuni on avautunut puhumaan ja sormeni kirjoittamaan, tulkoot esiin kaikki, mitä sydämelläni on. Huomenna eivät sormeni ehkä kykenekään kirjoittamaan, huomenna ei minua ehkä enää olekaan. Minä näen yhden todella suuren virheen kaikkien, kaikkien tuntemieni saarnaajaveljien kohdalla, minkä tuonee julki osaltaan se, mitä yksi johtavassa asemassa oleva veli on sanonut: "Jumala paljasti minulle tämän, Jumala antoi tämän minulle henkilökohtaisesti. Minulla oli saarnakirjanen pöydälläni, mutta en lukenut sitä. Sitten eräänä iltana saarnasin samasta aiheesta ja vasta sitten tunsin, että minun tulee lukea tuo saarna, ja katso, olin puhunut aivan samoin." Miksi hänelle on niin tavattoman tärkeätä, että hän voi tuoda julki sen, että Herra paljasti hänelle tietyt asiat? Jo vuosikymmeniä sitten Herran valtuutettu palvelija julisti nämä asiat ja lähes kahdenkymmenen vuoden ajan niistä on puhuttu maassamme. Mitään oleellisesti uutta ei ole tullut esiin. Miksi minun todistukseni on aivan päinvastainen?

   Minun todistukseni kuuluu seuraavasti. Minä uskon, että jokaiseen todelliseen uskovaiseen Kaikkivaltias Jumala on istuttanut osan iankaikkista totuuttansa, Sanaansa. Hän ei näytä noudattavan mitään olennaisen samanlaista kaavaa, vaan itse kullekin tietyt Sanan Totuudet ovat itsestään selviä mahdollisesti jo nuoruudessa. Tuo meihin pantu Sana on se, mikä Hengen auringon paisteen alla saa meissä aikaan valtavan janon Jumalan ja Hänen Sanansa puoleen. Sana kaipaa täydellisyyttä, ja sen Se saavuttaa vain sen kautta, että Henki voi vastata kysymyksiimme ja kaipauksiimme, antamalla meille lisää tuota siunattua Sanaa ja tekemällä sen eläväksi. Mitä enemmän Sanaa saamme, mitä enemmän se meille paljastetaan, sitä suurempi on ilomme ja onnemme ja kaipauksemme tosin tyydytetään, mutta sitä seuraa vieläkin suurempi kaipaus lähemmäksi Herraa!

   Minä voisin röyhistää rintaani ja kerskua sillä, mitä jo ensimmäisen ja toisen Raamattuni esilehdillä luki. "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti", "Takaisin Raamattuun" jne. Todella monet asiat olivat minulle "itsestään selviä", kun useimmat vielä haparoivat pimeydessä. Olisiko tämä kerskauksen aihe? Ei missään tapauksessa, niin kuin jo edellä olen selvittänyt! Taivaallinen Isämme oli nämä asiat laittanut sydämeeni ilman omaa ansiotani tai pyyntöäni ja paljastanut ne minulle, kuin köydenpääksi kaikelle sille, mitä oli tuleva. Minun todistukseni on, etten tänä päivänä tietäisi mitään tämän hetken asioista ja jumalallisista salaisuuksista, ellei Herra olisi lähettänyt palvelijoitansa, jotka toivat meille kaikki nämä asiat. Herra paljasti nämä asiat, ja sen johdosta minäkin saan ne paljastettuna. Totta on, että tarvitsemme myöskin tässä kohden henkilökohtaisen ilmestyksen, voidaksemme samalla tavoin olla osallisia näihin ilmestyksiin. Mutta että Herran tarvitsisi uudelleen ja erikseen paljastaa nämä asiat jollekin saarnaajalle, ei ole muuta kuin vihollisen niksi oman kunnian etsimiseksi ja löytämiseksi.

   Minä en ole itsessäni mitään enkä ole veljieni yläpuolella. Mutta Jumalan Sanan totuuden tähden minun on sanottava seuraava Jumalan Rakkauden tähden. Te saarnaajaveljeni, monet teistä vanhemmatkin kuin minä olen, useimmat paljon nuorempia ja kokemattomampia: Minä haluan kysyä teiltä kaikilta Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä: Oletteko milloinkaan todella olleet Herran neuvottelussa, hiljentyneet Hänen eteensä, jotta Hän olisi voinut todella paljastaa teille Sanansa? Se, mitä meille tässä ajassa on julistettu, ei ole mitään muuta kuin Jumalan Sanaa.  Tässä ajassa julistetun tarkoitus oli tuoda julki ne Sanan salaisuudet, jotka kautta vuosisatojen ja tuhansien olivat kätkettyinä. Ei tuotu julki jotakin uutta, lisäystä Jumalan Sanaan, vaan julistettu oli kuin valo, joka auttaa näkemään Jumalan Sanan kokonaisuuden. Valo ei ole sitä varten, että sitä tuijotettaisiin, vaan että se valaisisi meille sen, mikä on tärkeätä tässä ajassa!

   Kun ensimmäinen sanansaattaja tuli Kristuksen ensimmäisen tulemuksen edellä, julisti hän: "Jo on kirves pantu puitten juurelle: jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."  Jumalan Sanan miekan tuli jo tuolloin leikata pois se, mikä oli ihmisistä peräisin. "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. TE OLETTE JO PUHTAAT SEN SANAN TÄHDEN, JONKA MINÄ OLEN TEILLE PUHUNUT!" (Joh.15:1-).

   Halleluja! Halleluja! Ylistys Jumalalle! Me olemme jo puhtaat, jos me todella olemme kuulleet ja ymmärtäneet sen Sanan, jonka Herra on meille puhunut! Mutta onko jokainen asettunut Jumalan Sanan miekan leikattavaksi? Onko jokainen antanut poistaa itsestänsä vanhan hapatuksen, inhimilliset, perinnäiset säädökset ja opetukset? Onko meistä tullut uusi taikina?

   Jumala siunatkoon jokaista veljeä, joka vuosien varrella on vieraillut luonamme tai kokouksissamme. Mutta miksi ei ole todellista yhteyttä meidän välillämme? Miksi emme ole kuin yksi sielu ja yksi mieli, yksi ruumis Kristuksessa? Eivätkö kaikki tarpeelliset Jumalan Sanan salaisuudet ole paljastettu meille? Eikö eteemme ole asetettu Yksi Tie, jolla kukaan ei eksy? Eivätkö kaikki opilliset eroavuudet ja erimielisyydet ole löytäneet loppuansa, kun Jumalan valtuuttamat sanansaattajat julistivat kaiken sekaannuksen keskellä totuuden, totuuden kaikissa tärkeimmissä ja vähemmän tärkeissä asioissa? Miksi kukin tekee niin kuin omassa mielessänsä oikeaksi näkee kaikesta tästä huolimatta? Miksi, miksi? Miksi minä kysyn miksi, kun kerran tiedän sen?

   Iloitsin jokaisesta veljestä, joka tuli luoksemme kaikkina vuosina, ja aivan viime vuosinakin. Itse kukin oli tietoinen siitä työstä, mitä olen tehnyt vuosikymmenet. Juuri siksi he tulivatkin. Minä en pidä enkä ole pitänyt itseäni minään erikoisena henkilönä; kaikki on vain Jumalan armoa. Mutta miksi sydämeni kuitenkin itki useimpien kohdalla? Veljet tulivat ja esittelivät itsensä ja näkemyksensä hengellisistä asioista. Mutta miksi mieleeni tulee vain yksi ainoa veli, joka tuli ja sanoi: "Veljeni, minä tiedän, että Jumala on tehnyt erikoisia asioita tässä ajassa. Niin kuin ymmärrän, sinä olet selvillä siitä. Ole hyvä ja kerro minulle." Ei hän ollut ainoa, mutta ainoa, joka voimakkaasti tässä suhteessa jäi mieleeni.

  Mitä tekivät useimmat? He antoivat ymmärtää uskovansa samalla tavalla, mutta kuitenkin jonkin ajan kuluttua halusivat kertoa meille mitä tehdä ja miten tehdä, mitä painaa ja minne mennä. Tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja sitä se on tänäkin päivänä. Minä en ole itsessäni mitään, mutta kuitenkin minulla on ollut kaikkina näinä vuosina tehtävä, tehtävä viedä eteenpäin sitä, mitä Jumala on tässä ajassa tehnyt ja puhunut. MUTTA KUKA ON HALUNNUT KUULLA? KUKA ON HALUNNUT USKOA PALVELUSTEHTÄVIIN TÄSSÄ AJASSA? JOKAINEN ON HALUNNUT OLLA OMAN ONNENSA SEPPÄ, JOKAINEN ON HALUNNUT SÄILYTTÄÄ OMAN KUULIJAKUNTANSA JA OTTAA VASTAAN SEN VERRAN KUIN KULLEKIN ON SOPINUT! MUTTA KUKAAN EI OLE OLLUT HALUKAS ARVIOIMAAN KAIKKEA UUDELLEEN JUMALAN EDESSÄ JA PESEYTYMÄÄN KAIKESTA VANHASTA HAPATUKSESTA. EI YKSI AINOAKAAN TUNNETTU SAARNAAJAVELI! JUMALA ON TODISTAJANI, ETTÄ PUHUN VILPITTÖMÄLLÄ SYDÄMELLÄ HALUAMATTA SYYTTÄÄ KETÄÄN.

   Vuosikausia on sydämelläni käynyt ajatus, että jonakin päivänä minä olen kirjoittava vihkosen, jossa minä syytän jumalallisella arvovallalla kaikkia tämän ajan uskovaisia ja saarnaajia Herran Jeesuksen Kristuksen uudelleen ristiinnaulitsemisesta. Onko tämä se hetki, jossa minun on esitettävä tämä syytös, ei inhimillisenä, henkilökohtaisena syytöksenä, vaan Jumalan Sanan ja Jumalan Totuuden tähden!

   Rakkaat veljeni ja sisareni, jotka tunnustaudutte julistettuun. Olisiko mahdollista, että te omine näkemyksinenne tälle ajalle puhutusta Sanasta olette jälleen kerran ristiinnaulinneet meidän rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen ristille? Olisiko mahdollista, että teidän elämänne ja opetustenne ja puheittenne kautta ennennäkemätön häpeä on tullut sen ylle, minkä tuli olla ylevää ja jaloa tässä ajassa? Puhdas ja kristallinkirkas Sana julistettiin teille, mutta te olette tehneet siitä ennenäkemättömän sekasotkun ja pilkan aiheen!

  Meidän käyttöömme annettiin ruokavarasto, jonka laatuista ei milloinkaan ennen ole ihmiskunnalle annettu, Hengellisen Ruuan varasto, jolla tuli tyydyttää kuolevan maailman hengellinen nälkä. Mitä on tapahtunut tuolle varastohuoneelle? Mitä ovat niin kutsutut kuullun seuraajat ja saarnamiehet tehneet tuossa huoneessa? Jo Hesekielin kautta Herra puhui nuhdellen ja vihaisena: "Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput? JA ONKO MINUN LAMPAITTENI OLTAVA LAITUMELLA SIINÄ, MITÄ JALKANNE OVAT HÄMMENTÄNEET? Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä!" (Hes.34:) Millainen nuhde, millainen ojennus! Jumalani, Jumalani, armahda meitä kaikkia! Mitä me olemmekaan tehneet? Mitä me olemmekaan tehneet! Armahda meitä, armahda meitä, ennen kuin on liian myöhä! ANNA MEILLE ANTEEKSI, ME EMME OLE TIENNEET, MITÄ OLEMME TEHNEET! (???????)

   TUOMARI SEISOO OVELLA! IHMISKUNNAN VIIMEISET NORMAALIN ELÄMÄN HETKET OVAT KÄSILLÄ! MITÄ ME OLEMME TEHNEET?  Kuraiset, likaiset jalat ovat tallanneet mitä kallisarvoisinta ruokaa, minkä taitamattomat ja välinpitämättömät kädet ovat tiputelleet lattialle. Ymmärtämättömät ja sydämeltään pimentyneet ihmiset ovat aukoneet Jumalan varastohuoneiden laatikoita yltiöpäisyydessään ja uteliaisuuden janossansa kumonneet niitä lattialle ja läikyttäneet lähes jokaisesta juoma-astiasta kallisarvoista juomaa lattialle. EIKÖ KAIKKIVALTIAS JUMALA NÄKISI KAIKKEA TÄTÄ? EIKÖ HÄN TIETÄISI KAIKKEA TÄTÄ? VELJENI, SISARENI, HERÄTKÄÄ NÄKEMÄÄN TOTUUS ELÄMÄSTÄNNE. TE ETTE OLE VIELÄ VASTAANOTTANEET YHTÄÄN SEN ENEMPÄÄ KUIN NE IHMISET, JOTKA TUOMITAAN VÄÄRINÄ JA TURMELIJOINA - TE OLETTE SAMOJEN TUOMIOIDEN ALAISIA, SILLÄ SANA ON KAUTTANNE PIDETTY VÄÄRYYDEN VALLASSA! ETSIVÄT SIELUT JA NÄLKÄISET SIELUT EIVÄT OLE VOINEET TULLA RAVITUIKSI, KOSKA TE OLETTE NISKOILLANNE TYRKKINEET HEIDÄT POIS. TE OLETTE ETSINEET ITSELLENNE JONKINLAISTA ASEMAA KRISTUKSEN MORSIAMEN KESKELLÄ JA OLETTE SEN KAUTTA PÄÄTYNEET VÄÄRIIN JA VIRHEELLISIIN JOHTOPÄÄTELMIIN. SEN SIJAAN ETTÄ OPETUKSENNE OLISI YHDISTÄNYT KRISTUKSEN RUUMISTA PYHÄN HENGEN KAUTTA, ON PYHÄ HENKI TULLUT MURHEELLISEKSI JA POISTUNUT KESKUUDESTANNE, KOSKA HÄN EI OLE VOINUT VAHVISTAA SITÄ, MITÄ OLETTE JULISTANEET.

  TE OLETTE KAIKEN HAPATUKSENNE KESKELLÄ UNOHTANEET, ETTÄ TÄSSÄKIN AJASSA PÄTEE SE, MITÄ JUMALAN SANA IANKAIKKISELLA ARVOVALLALLA SANOO: 'MUTTA KUN HÄN TULEE, TOTUUDEN HENKI, JOHDATTAA HÄN TEIDÄT KAIKKEEN TOTUUTEEN. SILLÄ SE, MITÄ HÄN PUHUU, EI OLE HÄNESTÄ ITSESTÄÄN; VAAN MINKÄ HÄN PUHUU, SEN HÄN PUHUU, JA TULEVAISET HÄN TEILLE JULISTAA. HÄN ON MINUT KIRKASTAVA, SILLÄ HÄN OTTAA MINUN OMASTANI JA JULISTAA TEILLE.”

   AAMEN, AAMEN! OLETTEKO TE JULISTUKSENNE JA OPETUKSENNE KAUTTA SAATTANEET HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN KIRKASTETUKSI KANSANSA KESKELLÄ JA MAAILMAN SILMISSÄ? ETTEKÖ PAREMMINKIN OLE LUONEET MAAILMALLE SELLAISEN KUVAN, ETTÄ TÄSSÄ ON UUSI, ENNENNÄKEMÄTÖN HARHAOPPI? ETTEKÖ TE OLE SAATTANEET SANANSAATTAJAT JUURI SIIHEN VIHOVIIMEISEEN TILAAN, MIHIN HEITÄ EI JUMALA OLE TARKOITTANUT JA MIHIN HE ITSE EIVÄT MILLOINKAAN HALUNNEET JOUTUA? ON VAIN YKSI NIMI YLITSE KAIKKIEN MUIDEN NIMIEN, JOKA ON JEESUS KRISTUS, JOSSA YKSIN ON PELASTUS.

  MITÄ KUITENKIN LUKEE TEIDÄN VIIRISSÄNNE TUON NIMEN SIJASTA? ASETTAMALLA IHMISEN NIMEN TUON NIMEN YLÄPUOLELLE, TE OLETTE UUDELLEEN TÄSSÄ PELASTUSHISTORIAN VIIMEISIMMÄSSÄ HETKESSÄ RISTIINNAULINNEET HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN UUDELLEEN, MITÄ HIRVITTÄVIMMÄLLÄ TAVALLA! JUMALA ARMAHTAKOON JOKAISTA, ETTÄ VOITAISIIN SANOA, ETTETTE OLE TIENNEET, MITÄ TEITTE! JUMALA ARMAHTAKOON MINUA KAIKESSA, MITÄ OLEN TEHNYT JA SANONUT! JUMALA ANTKOON KAIKKI VÄÄRYYTENI JA SYNTINI ANTEEKSI. HERRA, MINÄ OLEN SYNTINEN IHMINEN, MENE POIS MINUN TYKÖÄNI!

   Vielä on armon päivä, vielä on pelastuksen päivä! Vielä on aika peseytyä Karitsan Veressä ja tulla Jumalan opettamaksi. Tämä on se päivä, jota olen kauan odottanut; en ilolla, en onnella, mutta kuitenkin olen sitä kautta näiden vuosien odottanut. Nyt on toteutunut se, mitä uskoin Jumalan tekevän. Tänä päivänä kaikki väärät opetukset ja näkemykset ja inhimilliset salaisuuksien etsimiset ovat tulleet tiensä päähän ja tulleet paljastetuiksi. Minä en voi lyödä rintaani ja sanoa olleeni koko ajan oikeassa. Ei, murhe ja tuska on liian suuri. Minä en ole ollut oikeassa, Herra on ollut koko ajan oikeassa. Jos Hän on pitänyt minut samalla Tiellä koko ajan, puutteellisena, vajavaisena, on se vain Hänen armoansa.

   Seurakunta, nyt on sinun hetkesi koittanut! Seurakunta, katso yksin uskosi alkajaan ja täyttäjään, Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän on sinun Kuninkaasi, sinun Herrasi, joka on tässä pimeässä, synkeässä ajassa antanut Valonsa loistaa ja kuuluttanut suurella äänellä: "Sentähden minun kansani on tunteva minun nimeni, sentähden se on tunteva sinä päivänä, ETTÄ NINÄ OLEN SE, JOKA SANON: 'KATSO, TÄSSÄ MINÄ OLEN'. (Jes.52:6).

   Minun jalkani eivät ole kauniit, eikä minussa ole mitään inhimillisesti arvostettavaa. Mutta siitä huolimatta minä haluan olla yksi niistä, joista Jumalan Sana todistaa:

   "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: SINUN JUMALASI ON KUNINGAS! KUULE! VARTIJASI KOROTTAVAT ÄÄNENSÄ, KAIKKI HE NÄKEVÄT SILMÄSTÄ SILMÄÄN, KUINKA HERRA PALAJAA SIIONIIN!"

   AAMEN, AAMEN, HALLELUJA! SUO, HERRA, MINUN JULISTAA SINUN IANKAIKKISTA, VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ SANAASI, SALLI MINUN TÄSSÄ MYÖHÄISESSÄ HETKESSÄ ILMOITTAA SINUN HYVÄ SANOMASI TÄLLE MAAILMALLE, JANOISILLE, NÄLKÄISILLE SIELUILLE! SUO KAIKKIEN VELJIENI LIITTYÄ KANSSANI TÄHÄN SUUREEN, VIIMEISEEN TYÖHÖN, JOSSA SINÄ ITSE OLET SEISOVA OMIESI TAKANA JA VIERELLÄ. SUO KAIKELLE SEKAANNUKSELLE JA JAKAANNUKSELLE TULLA LOPPU. MUODOSTA SEURAKUNTA, JOHON RIKKIREVITYT JA RAASTELLUT VOIVAT TULLA KOTIIN JA TURVAAN. SUO MEILLE ARMOSI, ETTÄ MEIDÄT KATSOTAAN ARVOLLISIKSI PITÄMÄÄN HUOLI SINUN LAMPAISTASI! TÄMÄ ON SINUN TYÖSI, SINUN SEURAKUNTASI, ÄLÄ ENÄÄ SALLI KENENKÄÄN SOTKEVAN SITÄ, REPIVÄN SITÄ!

  MITÄÄN EMME OLE ANSAINNEET, VAIN KUOLEMAN JA IANKAIKKISEN KADOTUKSEN. KUULE RUKOUKSEMME JA TEE SUURI TEKOSI KESKELLÄMME, NIIN ETTÄ MEISTÄ TODELLA VOIDAAN SANOA: KATSOKAA, KUINKA HE TOISIANSA RAKASTAVAT! KATSOKAA, KUINKA SUURI ON HERRA JA HÄNEN NIMENSÄ HEIDÄN KESKELLÄNSÄ! OI HERRA, SUO SEN TAPAHTUVAN PIAN, OTA MINUT UUDELLEEN, OTA MEIDÄT KAIKKI UUDELLEEN JA SUO UUSI SYNTYMÄ KAIKILLE NIILLE, JOTKA EIVÄT VIELÄ OLE SITÄ KOKENEET, VAIKKA OVATKIN KULKENEET USKOVAISEN NIMELLÄ!

   ME OLEMME VAIN ARVOTTOMIA PALVELIJOITA, JOTKA TEKEVÄT VELVOLLISUUTENSA! OLE SINÄ SUURI MEIDÄN KESKELLÄMME, OI TAIVAALLINEN ISÄ, OLE SINÄ MEIDÄN KUNINKAAMME, JA OTA SEURAKUNTASI TÄYDELLISEEN VALVONTAASI JA JOHTOOSI. TAPAHTUKOON TÄMÄ KAIKKI HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ!

   Taas joudun toteamaan, luettuani kirjoittamani, että tulos on jotakin aivan muuta, kuin mitä tarkoitukseni oli kirjoittaa.

Miksi aivot? Osa 1

Marraskuu 1995

  

                      

   "Ja Hän sanoi myöskin kansalle: 'Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: Tulee sade; ja niin tuleekin. Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: Tulee helle; ja niin tuleekin. Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?

   MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON?" (Luuk.12:54-57).

  

   Päiväkausia monenlaiset ajatukset ovat myllertäneet sisimmässäni ja monta kertaa on ollut halu istuutua jälleen kirjoittamaan. Kuitenkin kaikenlaiset toisarvoiset asiat ovat riistäneet aikani, vai tulisiko oikeamminkin sanoa, että olen sallinut toisarvoisten asioiden määräillä itseäni. Jos meillä ei ole aikaa sen tekemiseen, mikä on ensiarvoista, ei syy ole olosuhteiden, vaan oman itsemme. Me itse teemme arvojärjestyksen, mutta sen toteuttaminen on sitten aivan toinen asia. Herääkin kysymys, olemmeko sittenkään käsittäneet asioiden oikean järjestyksen, jos niin helposti sorrumme pois vakaasti päättämästämme linjasta.

   Viimeksi lopettaessani kirjoittamisen, osuivat edellä olevat sanat silmiini jo suljettuani tietokoneen. En voi olla ohittamatta noita sanoja, sillä uskon niiden sisältävän jotakin hyvin merkityksellistä juuri meille tässä ajassa.

   Herramme nuhtelee meitä vääristä asenteista. Hän vetoaa meidän Jumalan luomaan ja suomaan, syntymästämme asti meihin asetettuun käsityskykyyn. Mitä tulee maallisiin, jokapäiväisiin asioihin, ne me aivan luonnostamme näemme oikealla paikallansa, ja suuntaamme elämämme niiden mukaisesti. Mutta kun tulee kysymys hengellisistä asioista, me kaikesta ympärillämme tapahtuvasta huolimatta emme käsitä, mistä on kysymys. Lopunajan tapahtumat aivan vyöryvät ylitsemme joka päivä sellaisella voimalla, että ainakin uskovaisten odottaisi käsittävän aikamme lyhyyden. Aivan yhtä selvää kuin on sateen tulo ja tuulten huminat, aivan yhtä selvästi meidän tulisi näiden Herramme sanojen mukaisesti osata päätellä, missä ajassa elämme. Ja jos käsitämme, missä ajassa elämme, pelkän inhimillisen järjen jo tulisi sanella meille, että elämämme ei voi jatkua entisenlaisena, vaan jotakin aikaa vastaavaa täytyy tulla elämäämme ja asenteisiimme! MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON?

   Minä iloitsen tällä hetkellä näistä sanoista. Kautta koko elämäni olen halunnut käsittää Herran tiet ja seurata Häntä. Minä olen halunnut löytää sen, mikä on oikeata. Kautta niiden vuosien, joina olen armosta saanut vaeltaa Herran tiellä, olen sydämessäni kokenut suurta varmuutta Jumalan Sanan suhteen. Kaiken, mikä on pitänyt sataprosenttisesti yhtä kirjoitetun Sanan kanssa, olen halunnut sulkea syvälle sydämeeni ja toivonut sen tulevan elämäksi, joka voi veden lailla kummuta muillekin kanssamatkaajille.

   MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON? Tässä kohden tulee mieleeni vaistomaisesti eräs sanankohta, joka viimeisten viikkojen aikana useampaan kertaan on tullut esiin. Myös menneiden vuosikymmenien aikana se on ollut selvä vastaus joihinkin kysymyksiin, joita tietynlaiset epämääräiset ja levottomuutta herättävät Jumalan Kirjoitetun Sanan käyttämiset ovat tuoneet eteeni. Mainittakoon esimerkkinä eräs liikemiesveli, joka kokoushuoneen ulkopuolella peukalollansa pläräyttää Raamattunsa sivut laidasta laitaan ja sanoo: "Tämän kirjan perusteella olen jo tänään päättänyt kaksi eri talokauppaa."

   Jumalan Sana ei ole mikään hokkuspokkuskirja, jonka sivuja voimme plärätä mielemme mukaisesti ja tökätä sormemme sattumanvaraisesti auenneen sivun sattumanvaraiseen kohtaan ja sanoa siinä olevan vastauksen kiinteistökauppojemme hyväksymiseksi tai hylkäämiseksi. Jo se, että kyseinen kokouspaikka, jonka edessä tämä tapahtui, jouduttiin myymään pois pakon sanelemana, osoittaa sen, ettei Herra ollut asiassa mukana. "TARKKAA, MITÄ SANON: HERRA ON ANTAVA SINULLE YMMÄRRYSTÄ KAIKKEEN." Näin sanoo Paavali Timoteukselle (2.Tim.2:7).

   Tämä sanankohta on ollut siunattu vastaus minulle monta kertaa. Kun Jumala loi ihmisen, asetti Hän tähän myöskin aivot. Aivot ovat se kohta kehoamme, joka sanelee koko kehon toiminnot. Aivot ovat kuin tietokone, käyttääksemme nykyajan termiä, joka hoitaa käskyjen antamisen ja toteuttamisen, niin että eri jäsenet toimivat harmoniassa keskenään ja toteuttavat sen, mikä elämässä on tarpeen.

   Miksi on kuitenkin niin, että tänä päivänä tuo kiinteistövälittäjä jää kaiken nyt pinnalla olevan varjoon? Miksi vaikuttaa siltä, kuin tämän hetken niin sanotuilla "todellisilla uskovaisilla" ei olisi enää aivoja ollenkaan? Tämä saattaa tuntua rumalta puheelta, mutta tilittäessäni tuntemuksiani tämän kirjassarjan puitteissa, rohkenen tuoda julki todelliset ajatukseni, jotka eivät perustu ilkeämieliseen asenteeseen ja virheiden etsimiseen, vaan sen todellisen sekasorron näkemiseen, joka silmien eteen on avautunut? Miksi todella tuntuu siltä, että ihmisillä olisi vain "henki", mutta ei aivoja? Ja jos aivot puuttuvat, niin mikä on se henki, joka heitä hallitsee?

   "Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan... Mutta meillä on Kristuksen mieli" (1.Kor.2:). Mihin perustuu hengellisen ihmisen tutkistelu? MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEIN ON? TARKKAA, MITÄ SANON: HERRA ON ANTAVA SINULLE YMMÄRRYSTÄ KAIKKEEN. MUTTA MEILLÄ ON KRISTUKSEN MIELI.

   Mitä tämä sulkee sisäänsä, sitä emme milloinkaan ole kykeneviä ammentamaan tyhjiin. Mutta sydämeni vakaumus on se, mitä nyt yritän sanamuotoon laatia. Jumalan luomakunnassa vallitsevat tietyt lakinsa, jotka eivät rajoitu itse asiassa mihinkään alueeseen, vaan kaikki on sidottu yhteen, yhdeksi kokonaisuudeksi. Koko tämä maaplaneetta ilmakehineen ja siihen luotuine asioinensa on yksi kokonaisuus, josta ihminen on osa. Psykologiaako, tiedettäkö? Ei, vaan Jumalan Sanaa. "Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että KOKO LUOMAKUNTA YHDESSÄ HUOKAA JA ON SYNNYTYSTUSKISSA HAMAAN TÄHÄN ASTI..." (Room.8:18-).

   "Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, JA TURMELLA NE, JOTKA MAAN TURMELEVAT" (Ilm.11:18).  

   "MAA ON SAASTUNUT ASUKKAITTENSA ALLA, SILLÄ HE OVAT RIKKONEET LAIT, MUUTTANEET KÄSKYT, HYLJÄNNEET IANKAIKKISEN LIITON. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät: sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle." (Jes.24).

   Tunteeko maa, tuntevatko eläimet, tunteeko luomakunta yleensä mitään, vai onko ihminen ainoa, jolla on tunteet? "Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu... viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu... (Jes.24). "Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni" (Ps.50).

   Käsitämmekö lainkaan, mitä olemme ihmiskuntana tehneet ja teemme edelleen? Jumala antoi alussa ihmisen tehtäväksi vallita meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat (1.Moos.1:26). "Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: 'Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja TEHKÄÄ SE ITSELLENNE ALAMAISEKSI; JA VALLITKAA MEREN KALAT JA TAIVAAN LINNUT JA KAIKKI MAAN PÄÄLLÄ LIIKKUVAT ELÄIMET" (1.Moos.1:28).

   Sen sijaan että ihminen oikeamielisesti olisi vallinnut luontoa, on hän riistänyt sitä säälimättä ja intohimoisesti, käsittämättä ollenkaan, että hän on saastuttanut oman maanpiirinsä, elinpiirinsä, maan, ilman, veden. Miksi? Koska hän on hylännyt Jumalan lait ja säätämykset, elämän järjestykset. Kun luonto kärsii, ihminen kärsii.

   Tiedostaako ihminen mitenkään rikostansa? Kyllä, mutta hän haluaa unohtaa sen. "Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa? MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON?"

   "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että SE, MIKÄ JUMALASTA VOIDAAN TIETÄÄ, ON ILMEISTÄ HEIDÄN KESKUUDESSAAN; SILLÄ JUMALA ON SEN HEILLE ILMOITTANUT.

   Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, VAIKKA OVAT TUNTENEET JUMALAN, EIVÄT OLE HÄNTÄ JUMALANA KUNNIOITTANEET EIVÄTKÄ KIITTÄNEET, VAAN OVAT AJATUKSILTANSA TURHISTUNEET, JA HEIDÄN YMMÄRTÄMÄTÖN SYDÄMENSÄ ON PIMENTYNYT" (Room.1).

   Jumalani, Jumalani, minä en sitä halunnut enkä etsinyt tällä tavoin, mutta on kuin hengellinen ilmestys tulisi minulle juuri nyt näiden lauseiden kautta! Ilmestys, joka ei ilahduta, vaan enemmänkin murehduttaa! Jos tämä todella pitää paikkansa, ja sen täytyy pitää paikkansa, sillä se on Jumalan Sanaa, niin mitä merkitsee meille tänään se, että itse luomakunnan todistus jo merkitsee sitä, että väärienkin ihmisten kohdalla pätee se, että mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan!

   Kuka todella on uskovainen tänä päivänä? MIKÄ JUMALASTA VOIDAAN TIETÄÄ, ON ILMEISTÄ MEIDÄN KAIKKIEN KESKUUDESSA! ME OLEMME OPPINEET TUNTEMAAN JUMALAN, MUTTA EMME OLE HÄNTÄ JUMALANA KUNNIOITTANEET JA KIITTÄNEET! ME OLEMME AJATUKSILTAMME TURHISTUNEET!

   OI JUMALANI, TÄSSÄ ON KAIKKI SE, MITÄ TÄNÄÄN NÄEMME NIIN HELSINGISSÄ KUIN MUUALLAKIN MAASSA! MIKÄ JUMALASTA VOIDAAN TIETÄÄ, ON ILMEISTÄ MEIDÄN KESKUUDESSAMME, MUTTA KUINKA MONET OVATKAAN AJATUKSILTAAN TURHISTUNEET JA PIMENTYNEET YMMÄRTÄMÄTTÖMÄLTÄ SYDÄMELTÄNSÄ!

   Miksi joku kolme vuotta tai vähemmän uskossa ollut haluaa selittää minulle, lähes kolmekymmentä vuotta Herran tielle kulkeneelle joitakin ylen ihmeellisiä asioita, joita ei mitenkään voi mieltää Jumalan Sanan kokonaistodistuksen pohjalta? Miksi tässä ajassa, jossa meidän jo tulisi olla kuin yksi sielu ja yksi sydän, ajassa, jossa tulisi jo olla todellisen Herran seurakunnan, jossa lahjat toimivat ja josta voidaan todeta: "Katsokaa, kuinka he toisiansa rakastavat" - miksi juuri nyt on vaikeata löytää kahtakaan veljeä, jotka omaisivat saman näkemyksen opillisista asioista?

   Jos näiden asioiden tämän Kirjoitusten kohdan mukaisesti tulisi olla selviä jo väärille ja totuutta vääryyden vallassa pitäville, niin kuka todellisuudessa on uskovainen, todellinen, uudestisyntynyt uskovainen?

   Kuinka minua siunaavatkaan tällä hetkellä nuo sanat: "MIKSI ETTE JO ITSESTÄNNE PÄÄTÄ, MIKÄ OIKEATA ON? Millainen uskon vahvistus tämä onkaan! Jokainen todellinen Jumalan lapsi tulee Jumalan opettamaksi ja on, niin kuin Paavali painokkaasti ilmaisee, SAAVA JUMALALTA YMMÄRRYKSEN KAIKKIIN NIIHIN ASIOIHIN, MITKÄ OVAT TÄRKEITÄ! EI MITÄÄN HOKKUSPOKKUSTA, LEIKKIMISTÄ JUMALAN PYHÄN SANAN KANSSA, VAAN OLLA KRISTUKSEN HENGESSÄ, MIELESSÄ.

   MUTTA MILLAISEN HÄTÄHUUDON TULISIKAAN NOUSTA KAIKKIVALTIAAN JUMALAN PUOLEEN TÄSSÄ HETKESSÄ, JOSSA KAIKKI KULKEE LOPPUANSA KOHDEN! Me lähestymme hetkeä, jossa: "Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät" (Jes.24). Me kaikki olemme yksimielisiä sen suhteen, että taivas on vielä avoinna siunauksien sadetta varten, ja aivan yhtä varmasti me tiedämme taivaan synkkenevän ja taivaiden akkunoiden aukeavan Jumalan vihalle.

   Mutta jos näin on, niin miksi yhä suuremmassa määrin henkivallat rakkaiden veljien ja sisartenkin kautta huutavat minulle: vaikene, vaikene, odota rauhassa! Kuinka minä voisin vaieta, kun näen kaiken tämän sieluni silmien edessä! Kuinka voisin vaieta, kun kaikki lopun ajan merkit tapahtuvat päivittäin silmieni edessä? "Sinä et saa puhua mitään henkilökohtaista, sinä et saa tuoda julki niitä ajatuksia, mitä sydämelläsi on! Tyydy suomentamaan niiden saarnoja, jotka paremmin taitavat kaiken!"

   Mutta jos sydämeni on liekeissä ja Henki puhuu sisimmässäni päivittäin ja hetkittäin, kuinka voisin astua kerran Herrani eteen, jos olen kaikesta vaiennut? Eikö Jumalan saarnatun Sanan tarkoitus ole nimenomaan se, että tuo jumalallinen tuli syttyy kaikissa kuulijoissa ja tulee henkilökohtaiseksi elämäksi itse kussakin!? Mutta miksi tätä henkilökohtaista niin pelätään ja siitä varoitetaan? Minuako ihmiset pelkäävät, karttavat? Minäkö olen puhunut? Omia sanojaniko olen julkituonut? Tänä päivänä jos milloinkaan aikaisemmin käsitän kirkkaammin kuin milloinkaan sen, ettei olekaan kysymys minusta. Turhaan olen vuosikausia syytellyt itseäni, painanut itseäni maan rakoon ja peljästynyt ihmisten edessä! Ei ihme, että Herra on ollut loukkaantunut minuun! Ei kukaan ole itse asiassa loukkaantunut minuun tai saarnoihini tai kiertokirjeisiini, vaan loukkaantuneet ovat loukkaantuneet itse Herraan!

   Koko elämäni ajan olen asettanut haasteen kenelle tahansa: "Jos olen opettanut tai sanonut jotakin vastoin Jumalan Sanaa, niin ojentakaa minua! Ojentakaa minua Jumalan Sanalla; osoittakaa kahdella tai kolmella sanankohdalla, että olen sanonut jotakin väärin, niin minä julkisesti korjaan asian." Tähän päivään mennessä ei ole ilmaantunut yhtään ainoata veljeä tai sisarta! Jos siis en ole mitään väärää julkituonut, on kaikki puhumani ja kirjoittamani ollut Jumalan Sanan mukaista, eli minulla ei ole mitään hävettävää Jumalan edessä! Kymmenet kerrat olen saattanut lukea saman kirjoitukseni tai kiertokirjeeni, löytämättä siitä mitään sananvastaista. Päinvastoin, niin kuin olen joillekin rohjennut todistaa, olen yhä uudelleen löytänyt vanhoista kirjoituksistani, niin kuin uudemmistakin, aivan uusia hengellisiä ulottuvuuksia. Miten se on mahdollista?

Minä olen istuutunut ja kirjoittanut, mitä minulle on ikään kuin saneltu. Minä olen kirjoittanut, ja ihmetellyt itsekin: tätä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi. Ja katso, siinä se on paperilla, mahdollisesti vajavaisena, mutta siitä huolimatta Hengen vaikutuksesta syntyneenä!

   Minä en voi kirjoittaa ja puhua niin kuin joku toinen. Minä en voi olla niin kuin joku toinen. MINUN TÄYTYY OLLA OMA ITSENI, SE, JONKA JUMALA, NIIN KUIN USKON, ENNEN MAAILMAN PERUSTAMISTA ON VALINNUT OLEMAAN HÄNESSÄ, PALVELEMAAN HÄNTÄ TÄSSÄ VIIMEISIMMÄSSÄ AJASSA SELLAISENA KUIN OLEN. Jos kuka, niin minä tiedostan mitättömyyteni ja vajavaisuuteni. Jo nuorena uskovaisena, kun kiivailin Herran puolesta, tulin käsittämään, ettei todellisessa Jumalan palveluksessa kukaan voi ottaa kunniaa ihmisten edessä. Jumala on kiivas Jumala, kiivas kunniansa tähden. Hän on Itse Rakkaus, Lempeys, Hyvyys, Armahtavaisuus, mutta mitä tulee Hänen kunniaansa, sitä Hän ei anna toiselle, ei edes suurimmalle profeetalle!

"Lapseni, jos haluat olla jotakin Minussa, jos haluat miellyttää Minua, et sinä koskaan ole voiva niittää mainetta ja kunniaa ihmisten edessä! Jos sinä haluat palvella Minua, ei sinun edessäsi ole oleva helppo tie. Sinun on unohdettava itsesi, nöyryytettävä itsesi, jos haluat palvella Minua."

   Kuinka vaikeata onkaan ihmisten uskoa todistukseni tässä asiassa! Missä tilassa me yleensä ottaen olemme, kun emme voi uskoa toistemme todistusta? Kuinka usein minua onkaan syyttäen moitittu: "Miksi Markku on niin varma? Miksi Markku esittää kaikki asiat sellaisella varmuudella?" Jumalani, armahda minua! Armahda minua, ja anna minulle anteeksi, että niin kauan olen pelännyt ihmisten arvostelua! Miksi olen niin varma? Herrani, Sinä, joka olet Kaikkivaltias Jumala, Henki, jota kukaan ei voi nähdä, Sinä astuit minun tielleni Herran Jeesuksen Kristuksen hahmossa ja annoit minun ymmärtää:

  Kun olen nähnyt Herran Jeesuksen, olen nähnyt Sinut. Minä en etsinyt Sinua, minä en elänyt hyvää elämää, kelvollista elämää, että Sinä olisit voinut sanoa: Katsopas vain, tuossa on sellainen kaveri, josta Minä pidän! Hänessä on jotakin erikoista! Ei, minussa ei ollut mitään, mitä Sinä itse et olisi minuun laittanut. Äitini sai elämänsä Sinulta, hänen kauttansa minä sain elämäni Sinulta. Mitään en tuonut tullessani tähän maailmaan enkä mitään ole vievä mukanani! Mutta jostakin minulle käsittämättömästä syystä Sinä valitsit minut ja asetit minut tähän aikaan. Itse en olisi osannut valita tätä aikaa, tätä hetkeä. Millainen kunnia onkaan palvella Sinua juuri nyt! Armossasi Sinä olet näyttänyt minulla hengelliset, pelastushistorialliset rakennuspiirustuksesi; miksi juuri minulle, se on armoa, armoa, armoa, ei mitään muuta. Minä en ymmärrä kaikkea, minä en käsitä kaikkea, mutta kuitenkin Sinä olet asettanut minuun jotakin, mikä ei voi vaieta, mikä ei voi jäädä sisimpääni! Sinä Itse olet puhunut minulle, Sinä itse olet paljastanut Sanasi minulle! Miksi en siis voisi puhua varmuudella, varmuudella, jonka tuo vain se, että Itse Kaikkivaltias Jumala seisoo minun rinnallani, jos minä vain pysyn Hänen Sanassansa!

Sanojen merkitys osa 2

   Sanoma on selvästi kuulunut: “Nouse, lähde, seuraa Herraa! Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!“ Mutta lähtöpaikalla käy valtava meteli ja pölypilvi leijailee kauaksi, kun osanottajista suuri osa on jäänyt lähtöviivalle paikallaan juosten ja käsiänsä heilutellen, eikä käsitä kuluttavansa vain kallista aikaa ja voimavaroja johonkin sellaiseen, mikä ei vie eteenpäin eikä johda luvatun saavuttamiseen. Lähtölaukaus on kajahtanut, mutta nämä eivät käsitä, että se tarkoittaa: “Juokse, kiiruhda, Ylkää vastaan! Hän tulee pian!“ Seurakunnan keskuudessa tapahtuva todistaa siitä, että juostaan paikallaan.  Toistetaan käskyä rakastamisesta, mutta ei rakasteta. Puhutaan kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, ollaan kiitollisia kaikesta tulevasta, mutta missä on tämän hetken hengellinen elämä, missä on todellinen seurakunta?

   Tässä onkin yksi suurimmista kysymysmerkeistä tässä ajassa. Puhutaan takaisin alkuun palaamisesta, siitä että lopussa on oleva samanlainen seurakunta kuin alussa, mutta minne voisi tällainen seurakunta muodostua, jos kuultua sanomaa ei syödä, pureskella, niellä, sulateta?

   “Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala, Sebaot“ (Jer. 15: 16). Halleluja, halleluja, halleluja! Voidaanko kaikkea selvemmin ja ihanammin sanoa?! Voisivatko nämä asiat selvemmin tulla sydämelleni, ellei itse Pyhä Henki kaikkia näitä asioita tällaisella tavalla toisi esiin muillekin talletettaviksi ja luettaviksi? Itse en aloittaessani tiennyt mitään siitä, mitä tulisin kirjoittamaan, mutta kaikki tämä on minulle itsellenikin kuin taivaallinen, virvoittava virta, elämään kumpuava vesi, johon minulla ei ole mitään ansiota. Minä olen vain välikappale, joka kirjaa ylös kuulemansa sanelun mukaisesti!

   Kirves on asetettu puiden juurelle, sillä Taivaallinen Isämme on myöskin Viinitarhuri, joka nimenomaan tässä ajassa toteuttaa sitä, mitä meille on talletettuna Johanneksen Evankeliumin 15. luvussa: “Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa että se kantaisi runsaamman hedelmän“ (1-2). Minkä kautta tapahtuu tämä puhdistaminen, miten puhdistetaan viimeisen ajan seurakunta Ylkänsä kohtaamista varten? “Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.“ (3).

   Ei voida ajatella vain kaiken sellaisen julistamista, mikä tuottaa ihmisille mielihyvää, vaan tarvitaan myös nuhtelevaa, ojentavaa, korjaavaa julistusta. Jokaisen todellisen jumalanlapsen kohdalla on oleva niin kuin Johanneksen, joka myös oli saman tosiasian edessä kuin Hesekiel. “Ja minä menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän sanoi minulle: ‘Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta suussasi se on oleva makea kuin hunaja’. Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen syötyäni minun vatsaani karvasteli“ (Ilm. 10: 8- 11).

   Vasta syötyänsä hän oli kykenevä profetoimaan siitä, mikä hänelle oli annettu julkituotavaksi. Aivan samoin on jokaisen tämän ajan uskovaisen suhteen, joka tahtoo elämässänsä ja seurakunnan keskuudessa toteutuvan kaiken luvatun. Niin kuin jokainen jumalanlapseudesta osalliseksi tullut kautta aikojen on julkituonut kokemansa armon ja hengellisen elämän omalla persoonallisella tavallansa, on nytkin oltava ihmisiä, joilla on henkilökohtainen kokemus Elävän Jumalan kanssa. Juuri tässä on suurin pulma tänä päivänä, sillä ihmiset eivät ole kulkeneet profeetan seurasta kyllin kauaksi kohdataksensa virran rannalla käyskentelevän Herran Jeesuksen. Sanoma on kyllin selvä: “Katso, Ylkä tulee, menkää Häntä vastaan!“, mutta ei ole ymmärretty, mitä se merkitsee, sillä on liian paljon vääriä korostuksia ja väärää opetusta!

   Jokaisen tulisikin nyt kysyä omalla kohdallansa, että missä on se seurakunta nyt, joka on kuin alussakin? Missä se ylipäätänsä voisi olla, jos joukko on jakaantunut lukemattomiin eri ryhmiin ja kukin opettaa mitä sattuu, mitä tahtoo? Millaista karvautta ja millaista kaiken väärän polttavaa happoa seurakunta tarvitseekaan tänä päivänä tullaksensa siihen tilaan, mihin se on tarkoitettu! Sanan täytyy saada satuttaa, leikata, puhdistaa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta! Sanoohan Sana: “Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut“ (Hebr. 12: 11). Mitä kaikkea tämäkin jae pitää sisällänsä!

   Anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista tapahtuu ylen harvoin, ja siinä on yksi este matkallamme. Mitä me nyt tällä hetkellä kipeimmin tarvitsemme, tullaksemme oikealle korkeudella ja tasolle elämässämme, on Jumalan mielen mukainen murhe. Mutta mistä me tiedämme rikkoneemme, olevamme katumuksen tarpeessa? Juuri tässä on yksi niistä asioista, joiden kieltämisellä on saatu aikaan nykyinen tilanne. On toistamiseen kielletty palvelustehtävien merkitys seurakunnan keskuudessa ja sanottu vain: “Sanokaa vain se, mitä profeetta sanoi, käyttäkää hänen sanojansa, älkää sanoko mitään muuta!“ Näihin vanhurskaalta kalskahtaviin sanoihin kätkeytyy mitä saatanallisin eksytys, minkä jo olemme todenneet.

   Voisimmeko lukea vuosikymmenien takaisista saarnoista ajankohtaista ja kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa, juuri esimerkiksi Suomen oloihin tarkoitettua? Julistaja eli kohta lähes kolmekymmentä vuotta sitten, mutta me, seurakunta, olemme nyt tässä, vuodessa 1992. Onko seurakunta jätetty oman onnensa nojaan? Eikö kussakin maassa ja eri kansallisuuksien keskuudessa ole erilaisia vaikeuksia ja erilaisia kysymyksiä? Eivätkö juuri eri seurakunnille osoitetut kirjeet ole todisteena siitä, että Korintossa oli erilaisia pulmia kuin Roomassa tai Tessalonikassa? Vaikka kaikki kirjeet oltaisiinkin luettu kaikissa seurakunnissa, ei se poista sitä todellisuutta, että tänäkin päivänä meidän tulee nähdä jumalallinen järjestys ja palvelustehtävät maailmanlaajuisessa seurakunnassa.

   Paavali kirjoittaa: “Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeilläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. SILLÄ JUMALAN MIELEN MUKAINEN MURHE SAA AIKAAN PARANNUKSEN, JOKA KOITUU PELASTUKSEKSI JA JOTA EI KUKAAN KADU; MUTTA MAAILMAN MURHE TUOTTAA KUOLEMAN“ (2. Kor. 7: 8- 10).

   Vaikka meillä on Kirjoituksissa kaikkia aikoja varten pätevät ohjeet ja käskyt kulloisiakin tilanteita varten, on Jumala aina käyttänyt ihmisiä välikappaleinansa kehottamaan ja osoittamaan Jumalan Sanaa kohti, tuoden esiin sillä hetkellä ajankohtaisia Sanankohtia. Siitä on osoituksena edellinen lainauksemme.

   Väärä opetus ja väärät asenteet ovat johtaneet siihen, että lähes jatkuvasti törmää asenteeseen:“ Mikä sinä olet minua neuvomaan, minä itse luen sanomaa ja tiedän kyllä kaiken ilman sinun asioihin puuttumistasi!“ Mutta mikä on Raamatun totuus tänäkin päivänä? “Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin“ (Apt. 20: 31). “En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen“ (1. Kor. 4: 14). “Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä...“ (Kol. 1: 28).

   Jos me emme ole valmiita ottamaan vastaan neuvoja ja ojennusta, on jokin meissä pahasti vialla! “Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja NEUVOVAT TEITÄ, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden“ (1. Tess. 5: 12- 13). Näiden palvelustehtävien velvollisuus siis on puuttua kaikkeen sellaiseen, mikä häiritsee seurakunnan elämää ja kasvua. “Sillä seurakunnan kaitsijan on... tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä NEUVOMAAN terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet“ (Tiit. 1: 9).

   Kaikesta tästä on seuraamuksia, eikä aina niin miellyttäviä julistajalle. “Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista!“ (2. Kor. 7: 11). Kuinka tuttua tämä onkaan tänäkin päivänä!

   Minun elämäni ja etenkin viimeisten vuosien aikana on suuresti hämmästyttänyt ja kiinnittänyt huomiotani se, että minua on hyssytelty ja hyssytelty toistamiseen vaikenemaan kaikesta negatiivisesta ja väärästä. Mutta miten ihmiset voisivat tehdä parannusta ja kokea Jumalan mielen mukaisen murheen, jos kukaan ei puutu asioihin, paina sormeansa tappavaan syöpäkohtaan, niin että kivusta hypähdetään ja mennään leikkaukseen ennen kuin kasvi on kokonaan levinnyt ja tappanut asianomaisen? Tämä tehtävä ei ole mikään kiitollinen tehtävä, vaan jokainen sen omaava toivoisi kaikkea muuta kuin sitä!

   Nyt on aika korjata kaikki virheet ja lähteä liikkeelle. Lähtölaukaus on pamahtanut jo kauan sitten, ja maali on joillekin vielä hyvin kaukana. Paikallaan juoksussa ei ole mitään järkeä eikä se hyödytä ketään, päinvastoin se on huonona esimerkkinä toisille.

   Hiljattain sain kuulla mielenkiintoisen ajatuksen. “Ihmiset, kun tekevät saman virheen kyllin usein, ajattelevat pian ettei se olekaan mikään virhe.“ Sisimmässäni ääni vakuutti heti minulle, että juuri näin on tämän ajan seurakunnan keskuudessa. On niin kauan ja usein tehty vääriä asioita, ja kun minkäänlainen näkyvä tuomio ei olekaan tullut, on lopulta tultu väärään olettamukseen, ettei asiassa olekaan mitään pahaa. Mutta näkymättömässä maailmassa tuomio on näiden asioiden yllä siitä huolimatta, käsitämmekö me sitä tai emme.

   Vuosikaudet on keskitytty vain suuriin hengellisiin asioihin, ajatellen kaiken muun olevan vain toisarvoista. Mutta nämä pienet, jokapäiväiset asiat ovatkin monessa suhteessa mitä tärkeimpiä ja oleellisimpia seurakunnan elämälle. Eivät ainoastaan suuret raamatulliset totuudet, kaste, ehtoollinen, lopunajan tapahtumat, ole tärkeitä, vaan nimenomaan pienissä asioissa tulee ilmi, olemmeko me koko sydämestämme uskoneet ja vastaanottaneet kuulemamme sanoman.

   On ollut havaittavissa jossakin määrin nykyisen tilanteen tiedostamista, mutta siinä on todettavissa täysin väärät menetelmät. Syytä kaikkeen sekaannukseen ja hajanaiseen hengelliseen tilaan on etsitty ruotimalla yksilöitä ja takertumalla itse kunkin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Syitä on etsitty niin esineistä kuin elintavoistakin. Mutta sallikaa minun sanoa jokaiselle jumalallisella arvovallalla ja Sanan auktoriteetilla: “Käytäntö osoittaa sen, että seurakunnan tilan aiheuttaja eivät ole niinkään yksittäiset, henkilökohtaiset teot ja tavat, vaan ihmisten väärät asenteet, vääräsydämisyys!“ Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö yksittäisellä tasolla tapahtuvat rikkomukset merkitsisi jotakin, mutta suurin tekijä on se, että on oikea oppi mutta väärä sydän!

   Jumalan kansaa (HUOM! JUMALAN KANSAA!) on useinkin pelastushistorian aikana moitittu ja ojennettu kovallakin tavalla. Mutta mitä tuo ojennus ja sanoma sen hetkiselle Jumalan kansalle on pitänyt sisällänsä? Onko se kohdistunut eri perheiden asuntojen sisältämiin tavaroihin tai eri ihmisten yksittäisiin askareisiin ja elintapoihin? Onko tuotu esiin pitkiä listoja eri asioista, jotka nyt todetaan synniksi ja vääräksi? Mikä on ollut perussanoma Jumalan kansan ojentamiseksi ja on vielä tänäänkin? “Mitä minun on tehtävä sinulle, Efraim, mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?“ (Hoos. 6: 4). Ensimmäiseksi tämän jakeen lukemisen johdosta tulee mieleen Ilm. 2: 4: “MUTTA SE MINULLA ON SINUA VASTAAN, ETTÄ OLET HYLJÄNNYT ENSIMMÄISEN RAKKAUTESI.“

   Jo näistä lainauksista näemme, ettei sittenkään ole niinkään kysymys yksittäisistä asioista. “Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta (!!!), olen kuolettanut heitä suuni sanoilla. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo. SILLÄ LAUPEUTTA MINÄ HALUAN ENKÄ UHRIA, JA JUMALAN TUNTEMISTA ENEMMÄN KUIN POLTTOUHREJA!“ (Hoos. 6: 5- 6).

   Jo aikanaan profeetta Samuel joutui lähestymään kansaa sanoman kanssa: “Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta“ (1. Sam. 15: 22- 23).

   Aikoinaan Herra oli todella vihastunut kansaansa ja puhui kovia sanoja: “Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. MUTTA OIKEUS VIRRATKOON KUIN VESI JA VANHURSKAUS NIINKUIN EHTYMÄTÖN PURO“ (Aam. 5: 21- 24).

   Sama asia tulee esiin Jes. 1, missä saamme vastauksen kysymyksiimme siitä, mikä on käytännön tasolla puute seurakunnan keskuudessa: “Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - minun esikartanoitteni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä!“ Kuinka vakava Sana, kuinka ankara Sana! Jumala kieltäytyy kuulemasta kansansa rukoukset ja sanoo kääntävänsä kasvonsa pois sen puolesta, vaikka se on virsinensä ja musiikkeinensa halunnut kokouksissa palvella Herraa. Mitä tuli nyt kansan tehdä? Käydä suorittamassa suursiivous veljien ja sisarten kodeissa, heittää määrätyt esineet ikkunasta ulos? Tutkia kuin suurennuslasilla toisten uskovaisten elämä ja etsiä mahdollisia virheitä tai puutteita? Eikö juuri tällaisten asioiden johdosta Herramme joudu toteamaan: “Teidän kätenne ovat verta täynnä!“?

   “Peseytykää, puhdistautukaa!“ (jae 16). Ei sanota, että tulee pestä joku toinen, suorittaa puhdistus jonkun toisen luona, vaan käsky kuuluu jokaiselle itsellensä! “Pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä!“ Mitä pahaa seurakunta oli tehnyt, mistä sen tuli puhdistautua? “Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa!“ Miettikäämme todella hetki näitä asioita. Tuleeko kenellekään muulle kuin minulle mieleen Gal. 6: 2: “Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain!“? “Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä VIELÄ AIKAA ON, TEHKÄÄMME HYVÄÄ KAIKILLE, MUTTA VARSINKIN USKONVELJILLE!“ (10).

   Meidän Herramme aikana oli myös sellaisia, jotka tahtoivat noudattaa Kirjoituksia tarkasti, mutta eivät käsittäneet niiden merkitystä. Useampaan kertaan joudumme lukemaan, kuinka Herramme opetuslapsiansa puolustellen sanoi: “Laupeutta minä tahdon, enkä uhria“ (Matt. 9: 13).

   Kirjaimeen pitäytyvät uskovaiset toivat aikoinaan Jeesuksen eteen, niin kuin nytkin hyvin usein tapahtuu, synnistä kiinni saadun ihmisen. Hänet oli tavattu itse teosta, ja sen todistajat olivat paikalla. He vaativat tuomiota langetettavaksi syyllisen ylle Kirjoituksiin viitaten, mutta Herramme ei ollut kuulevinaankaan heitä, vaan katsoi pois heistä. Lopulta Hän sanoi: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisellä kivellä!“ (Joh. 8).

   Tuohon aikaan syyttäjät häpeissään joutuivat lähtemään paikalta heidän omientuntojensa todistaessa heidät itsensä syyllisiksi. Miten on mahdollista, että tässä ajassa lentelee sellainen määrä kiviä? Koska kuvitellaan tehtävän se salassa Herralta!

   Nyt on seurakunnan aika puhdistautua ja tehdä niin kuin Sana kehottaa: “Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, JOS kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side!“ (Kol. 3:12- 13).