Social Icons

Pages

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tänään ristiinnaulitsevat!


”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.” (Hebr.6).

Muutamaan päivään en ole tuntenut minkäänlaista kehotusta kirjoittaa jotakin. Minulle on pelottava ajatus kirjoittaa vain kirjoittamisen tähden! Täytyy löytää selvä yhteys Sanaan ja saada sen kokonaistodistuksen pohjalta innoitus. Nyt eilen illasta lähtien on mielessäni soinut yhä uudelleen lainauksemme sanat:

”…he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.”

Nyt vielä noin kahden tuhannen vuoden jälkeen me elämme ristin varjossa ikään kuin kaikki tapahtuisi juuri nyt, siinä hetkessä jossa me olemme ja hengitämme! Olemme kirjoittaneet siitä, kuinka jokainen meistä omalla tavallaan, langenneena ihmisenä, seisoi hengessänsä mukana siinä väkijoukossa, joka huusi papiston ja johtajiensa innoittamana: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Lainauksemme perusteella tämä sama huuto kaikuu kautta ajan avaruuksien meidän aikaamme ja olemiseemme asti! Niin ajankohtainen ja katoamaton kuin Herramme ristinkuolema onkin, ei se ole vain jokin historiallinen ja uskonnollinen rituaali tai muisteltavaksi tarkoitettu asia, vaan se todellisuudessa tunkeutuu lävitse ja ohitse kaiken uskonnollisen ajattelun ja toiminnan! Se on Jumalallinen Totuus ja Todellisuus, joka on yhtä ajaton ja läsnä oleva kuin Herramme Jeesus Kristus Itse, joka yhä vielä on MINÄ OLEN! Hänen ristinkuolemansa seuraa meitä aivan yhtä suurella todellisuudella ja varmuudella kuin miten Hän jo Vanhan Liiton aikana seurasi Israelin kansaa:

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.” (1.Kor.10).

Jo näiden kahden lainauksen perusteella voimme selvästi nähdä Hengellisen Kallion ja Ristin Varjon merkityksen juuri nyt elämässämme ajassa, iankaikkisuuden kosketuksena itse kunkin persoonallisessa elämässä, koko seurakunnan elämässä! Me emme vain aikanaan seisoneet väkijoukon keskellä yhtyen sen huutoon, vaan elävämmin kuin kykenemme näkemään ja uskomaan, me osallistumme ratkaisuun ja huutoon, joka kaikuu tässä ajassa! Mitä me tahdomme, mitä me odotamme? Me omilla asenteillamme ja väärillä ratkaisuillamme annamme äänemme ilmavaltojen herrauksille vaatimalla vapautta aikamme kaikenlaisille Barabbaille ja väärille voimille, syyllistyen kaikesta hengellisestä tietämyksestä ja vakaumuksestamme huolimatta Herramme jälleen kerran tapahtuvaan ristiinnaulitsemiseen!

Ottakaamme siis todella vakavasti rakkaudellinen varoitus! Ei riitä vain maistaminen ja rajallinen osallisuus Pyhän Hengen toiminnasta, jos kaikki kuulemamme ja lukemamme ei ole sulautunut olemukseemme tullen iankaikkiseksi elämäksi!

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä (itse; Raamattu Kansalle) ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.”

Mitä sanoo meille ensimmäisen lainauksemme jatko?:


”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.”

Väärämielisyys ei ole siis Jumalassamme, vaan meissä itsessämme!

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Lähtölaskenta käynnissä!



”Olen ahtaalla näiden kahden välissä. Haluaisin lähteä täältä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi verrattomasti parempi…” (Fil.1, Raamattu Kansalle).

”Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.”

Miksi olemme niin sokeita ja välinpitämättömiä, huolettomia, kaikkien niiden mitä erilaisimpien lähtölaskentojen suhteen, joita tavalla tai toisella tuodaan silmiemme eteen? Tiedemaailma esittää hyvin monenlaisia uhkakuvia, joista suurin osa selvästikin liittyy maapallomme rakenteeseen. Usein kuulemme käsitteen ”hauras”, mikä täällä pohjoisessa lintukodossamme kuulostaa hyvinkin kaukaiselta, koska olemme koko ikämme kuulleet niin helposti omaksuttavia käsityksiä kallioperämme lujuudesta ja turvallisuudesta. Perämeren tuntumassa toistuvat pienehköt maanjäristykset eivät ole hiukkaakaan horjuttaneet turvallisuudentunnettamme!

Kuinka kiitollisia meidän tulisikaan olla tämän pohjoisen maan kansalaisina, mutta tämä kiitollisuus ei juurikaan yllä hengelliselle alueelle. Olemme tuudittautuneet turvallisuudentunteeseen, joka saa meidät vähättelemään tietoisuuteemme tunkeutuvia uhkakuvia, lähtölaskentoja, joiden katsomme koskevan vain kaukaisia maita ja alueita!

Maapallolla on useampiakin tulivuoria, joiden raju purkautuminen voi merkitä maailmanlaajuista katastrofia ja vuosikymmenistä talvea, minkä vaikutusta emme ole edes halukkaita kuvittelemaan. Kauhistelemme hetken Vesuviuksen ja Etnan läheisyyteen rakennettuja miljoonakaupunkeja ja niissä asuvien asenteita ja luottamusta huomisen suhteen, emmekä juurikaan halua tietää Saksan maaperän alla muhivasta suuresta tulivuoresta (Eifel).

Sisimpäni yhtyy veljemme Paavalin ajatuksiin etenkin maaperämme todellisen haurauden ja sen kokemien synnytystuskien johdosta! Todella suuria muutoksia on selvääkin selvemmin tulossa, mutta ihmisen asenne ei muutu edes Ilmestyskirjan kuvaamien katastrofien keskellä.

Mikään ei ole historian aikana oleellisella tavalla muuttunut, mutta tietomäärämme oikealla tavalla yhdistettynä jumalalliseen ilmestykseen asettaa meidät aivan erityisasemaan ja - vastuuseen verrattuna entisaikojen ihmisiin. Vastuumme on tietämyksemme perusteella moninkertainen heihin verrattuna, ja voitaisiin aivan uudella tavalla huudahtaa Paavalin sanoin:

”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” (Apt.17).

Juuri tänä tietoisuuden aikana sydämemme väräjää koko olemuksemme kanssa, koska ajat vain pahenevat päivittäin, välittämättä positiivisesta ajattelustamme ja huolettomuudestamme! Mitä sanoo Paavali alkutekstissämme?

”Haluaisin lähteä täältä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi verrattomasti parempi…”

Mikä todellisuudessa enää voisi miellyttää Kristuksen omaa tässä vääristyneessä ja sekavaakin sekavammassa ajassa? Mikään maallinen ei ole enää hyvää saati sitten parempaa! Kuulkaamme aivan uudella tavalla ja mielenkiinnolla lähtölaskentaa, joka kuuluttaa:

Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.” (Hebr.11).

Ei siis takaisin mihinkään vanhaan, vaan kohti taivaallisia ja oikeaa lähtöporttia!

lauantai 24. helmikuuta 2018

Matkavalmisteluja!


”Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.” (Hebr.11).

Me olemme puhuneet useampaan kertaan lentämisestä ja ilmaan noususta, mutta olemmeko jo selvillä siitä, kuinka konkreettisesta ja todellisesta asiasta on kysymys? Kaikki on puettu vertauskuvallisuuteen, joka voi avautua vain aidosti hengellismielisille, Pyhän Hengen selvittäessä meille lähtöömme liittyvät asiat mitä yksityiskohtaisimmin! Siitä on vain kalpeaakin kalpeampi esikuva lentoemännän turvallisuustekijöiden esittely ennen kutakin lentoa. Siinäkin on kysymys todella tärkeistä asioista, mutta kuinka moni ottaa tuon esittelyn ja ohjeet todella vakavasti? Sama todellisuus näyttää vallitsevan hengellisenkin elämän alueella! On viimeinen hetki ottaa vakavasti Jumalallinen Lentoonlähdön sanoma ja ohjeistus juuri sellaisena kuin se on meille tarkoitettu, tarkoin noudatettavaksi!

Me emme ole lähdössä sen paremmin linja-auto-, kuin junamatkalle, saati sitten laivamatkalle, mikä mahdollistasi suuren määrän matkatavaraa! Siitä tuo silmiemme eteen selvän esimerkin aikaisempi matkaanlähtökuvauksemme:

”Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä. Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa. Herra yksin johdatti häntä, eikä hänen kanssansa ollut ketään vierasta jumalaa.” (5.Moos.32).

Lennonjärjestäjän puolesta tämä lento on mitä tarkimmin valmistettu ennalta mitä tarkimpien varmuustekijöiden huomioimisella ja valmisteluilla, niin ettei tule olemaan mitään vaaraa jonkin yksityiskohdan pettämisestä tai nousukiidon epäonnistumisesta! Lennon järjestäjä, korkein hallintotaso, on selvillä jokaisen matkaan lähtijän persoonallisuudesta, sillä matkalle lähtevät vieraat ja muukalaiset eivät tuossa vaiheessa ole enää halveksittuja ja vähäteltäviä kuin ehkä vain omissa silmissään. Lennolle on lähdössä maasta ainoa todellinen VIP-ryhmä (Very Important Persons)! Mistä tiedämme sen täydellisesti ilman epäilyksen varjoakaan?

”…hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.”

Kuinka etuoikeutettuja saammekaan olla mekin, jotka etsimme todellista Isänmaatamme ja Uutta Jerusalemia!

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1.Tess.4).

Kerrankin me selvästikään emme ole keitä tahansa, aivan käytännössä! Mutta käsitämmekö mitä määrää matkavalmisteluja merkitsee meille maahan sellaisella tavalla sidotuille ihmisille Sanan kuvailema lentoonlähtö, ylöstempaaminen? Ehkä selvimmän kuvan siitä antaa jo Vanhan Testamentin kohta:

”…niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.” (Jes.55).

Ainoa mahdollinen ylösnostava Voima on Jumalan Sana, Itse Herra Jeesus Kristus, ei vain kirjaimena kädessämme, taskussamme, tai edes päässämme, vaan Elävänä Elämänä koko olemuksessamme! Millainen ylösnostava Voima se onkaan palatessaan Jumalamme luokse, mutta se on imeytettävä meihin jo ennen tätä elämämme merkittävintä lentoa. Siksi tärkein asia elämässämme on nyt matkaan valmistautuminen ja kaiken ylimääräisen painon poistaminen!

torstai 22. helmikuuta 2018

Vieläkin odotamme!


”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ’Väkivaltaa!’ ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora. Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.” (Hab.1).

Kirjoitin viime kesänä sydämeni tuskassa otsikolla ”Kuinka kauan Herra?” Nyt tätä kirjoitusta on käynyt lukemassa suuri määrä ihmisiä, mikä paljastuu blogimme tilastosta. Tämä tilasto ei paljasta muuta kuin maan ja kävijämäärän, eli jokainen lukijakäynti pysyy salaisuutena.

Joudun jatkuvasti hämmästelemään sitä, kuinka jotkin asiat eivät unohdu vaikka kuinka tahtoisi toteuttaa Sanan kehotusta:

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.” (Jes.43).

En tietoisesti palauttele mieleeni menneisyyden pettymyksiä ja itkuja, vaan ne putkahtelevat esiin unissani kaikesta vastustelustani huolimatta! Ei siis ole kysymys itsesäälistä vaan suorastaan pohjattomasta kaipauksesta saada nähdä todellista muutosta ja katumusta jumalankansan keskellä! En ole todellakaan yksin näiden asioiden kanssa, vaan ne ovat kohdanneet useampaa matkatoveriamme kuin mitä olemme halukkaat uskomaan. Miksi sitten elämässämme ei toteudu näyttävämmin ja konkreettisemmin Sanan kehotus kaiken entisen unohtamisesta ja uudessa elämisestä? Onko kysymys vain alitajunnastamme, joka jatkuvasti palauttaa mieleemme entisiä, vai onko kaiken takana sittenkin hätä niistä ihmisistä, jotka aikanaan ovat heitelleet kiviä, mutta eivät näe mitään tarvetta niiden keräämiseen? Olemmeko typeriä yhä vielä odottaessamme väärintekijöiden ja suoranaisen valheen maailman valtaan joutuneiden lähimmäistemme heräämistä? Yhä vielä kaikuu kaiken keskellä:

”Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.” (Ilm.21).

”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm.22).

Kirjoitin viime kesänä purevista lampaista, jotka todellisuudessa eivät ole oikeita lampaita, vaan lammaspukuisia susia. Usein suurinta tuhoa lammaslaumassa eivät aiheuta varsinaiset sudet, vaan niiden sukua olevat villikoirat, jotka raatelevat niin montaa lammasta kuin vain ehtivät!

Mikä on masentavinta uskovaisen ihmisen elämässä, aivan mielenterveyden ammattilaistenkin mielestä? Kokea tulevansa torjutuksi ja väärin kohdelluksi uskon ja uskovaisten taholta, vastoin kaikkia hengellisyyden periaatteita! Tämän on tosin jo Herramme ennalta ilmoittanut ja kertonut, ettemme loukkaantuisi Häneen ja Hänen sallimukseensa, mutta ihmisen murhe on aina murhe, vaikka sille olisikin hyviä selityksiä! Meidän ei milloinkaan tule sotkea keskenään Jumalan hyvää tahtoa ja sallimusta! Kaiken väärän toiminnan yllä on aina jumalallinen tuomio, vaikka se kätkeytyykin usein tämän elämän ajaksi! Mihin perustuu kaiken pahan vaikutus ja voima?

”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.” (Joh.8).

Kunpa me todella käsittäisimme missä määrin Jumalamme vihaa valhetta ja sen vaikutuksia! En voi mitään sille että mielessäni yhdistyvät ”lampaiden” hampaat ja kaikki valheeseen ja valheen maailmaan liittyvä, suoranainen murhanhimo! Samat ajatukset olivat veljellämme Paavalillakin:

”Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.” (Gal.5).

Mielessäni elää yhä vielä toivo, että kipeät hampaanjäljet olemuksessani sittenkin ovat peräisin lampaiden erehdyksestä!

tiistai 20. helmikuuta 2018

Voimattomalle voimaa!


”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes.40).

Kuinka tarvitsemmekaan tuota uutta voimaa aivan päivittäisessä elämässämme, mutta miksi emme tyydyttävällä tavalla pääse siitä osalliseksi? Jos se aivan eri tavalla olisi tunnettavissa ja koettavissa kehossamme, niin minkä näkisimme olevan sen pohjimmaisen tarkoituksen?

Elämme juuri talviolympialaisten aikaa ja huomio kiinnittyy siten erikoisesti eri lajien suorittajien keholliseen suorituskykyyn ja keskinäiseen paremmuuteen. Mutta lainaamamme tekstit tuskin tarkoittavat tällaista kyvykkyyttä, joka asettaisi Jumalan Kansan eri jäsenet jonkinlaiseen arvoasteikkoon, jossa jo toteutuisi tuleva kunnia eriasteisina, loistavina tähtinä! Joka jo nyt haluaa tietää tulevan loisteensa tuonpuoleisessa, tuskin on kokeva aitoja voimavaikutuksia! Se tuodaan selvästi esiin Sanassa:

”…heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia. Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi. Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1.Kor.9).

Meidän on siis oltava selvillä siitä, mikä Sanan kehyksissä on heikkoutta ja mihin jumalallinen voima on tarkoitettu käytettäväksi! Meidän ei tule käsittää väärin raamatullisia vertauksia omien ja mielestämme tärkeiden asioiden saavuttamiseksi. Me lennämme, me juoksemme, mutta emme erottautuaksemme toisista parempina ja onnistuneempina, vaan saavuttaaksemme tehtävämme ja olemassaolomme tarkoituksen! Me juoksemme pitääksemme itsemme hengellisessä kunnossa, mutta emme ollaksemme parhaita ja silmiinpistävimpiä!

”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.”

Kuinka monessa kohtaa ja monessa asiassa voidaankaan epäillä tietämystämme jo yksinomaan päätellen juoksutavastamme ja taaksepäin vilkuilemisestamme, halutessamme kilpakumppaneidemme pysyvän mahdollisimman kaukana takanamme? Eikä siinä ilmene pahin ominaisuutemme, vaan edellämme juoksevien sättimisessä ja tuuppimisessa pois edestämme! Tähänkö odotamme Jumalan apua ja voimaa? Mitä Sana sanoo meille erityisesti juuri nyt, loppukirin ollessa niin lähellä? ”Juoskaa tavalla, millä on mahdollista kestää loppuun, maaliin asti, ja ottakaa esikuvaksenne, ei niinkään voittajat, vaan perille päässeet kilvoittelijat, jotka eivät totisestikaan tavoitelleet inhimillistä kunniaa, vaan ottivat vaarin kuulemastaan kehotuksesta”:

”…saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt…” (Hebr.6).

Olimmeko jo kokonaan unohtaneet Hänet Edelläjuoksijanamme?

Veljemme Paavali oli mielistynyt inhimilliseen heikkouteen, joka ei salli itsekorostusta, antaakseen siten tilaa Jumalalliselle Voimalle, jonka tarkoitus on kaukana inhimillisestä korostuksesta ja erityiseen asemaan pyrkimisestä! Kuinka hyvä onkaan olla vain yksinkertainen ja vaatimaton saviastia!

”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

Saanen sulkeutua esirukouksiinne aivan erityisellä tavalla oman, kehollisen heikkouteni tähden!

 

Sample text

Sample Text

Sample Text