Social Icons

Pages

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

”Kuinka sitten tämän käy?” 4


”’Seuraa minua.’
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Kuinka vakavan asian kanssa olemmekaan tekemisissä! Tämä on yksi ensimmäisistä sanankohdista joka painui mieleeni jo ensimmäisinä uskossa olemiseni vuosina. Mikä siitä tekee niin erikoisen, että se erikoisesti nyt tässä ajassa tuntuu nousevan esiin punaisen valon kaltaisena, omalla tavallaan ylitse kaiken muun kirjoitetun? Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee! Emme voi määritellä eri sanojen ja ajatusten arvokkuutta ja merkitystä, mutta Jumalan Sana on tallennettu koko ihmiskuntaa varten alusta loppuun asti. Siksi eri ajanjaksoina tietyt kohdat puhuvat meille aivan erikoisella tavalla, tuoden tarvittavan jumalallisen Valon tiellemme juuri siinä hetkessä. Uskon koko sydämestäni, Hengen painottamana, että tässä mitä vakavimmassa myöhäisessä hetkessä henkilökohtaista uskon suhdetta korostavat sanankohdat tulee ottaa aivan erikoislaatuiseen tarkasteluun!

”Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.” (Snl.30).

Olemme jo puhuneet tuhansista viereltämme kaatuvista, joten taidamme olla monessa suhteessa pelastushistorian yksinäisimpiä maan matkalaisia! Emme kykene käsittämään miten on mahdollista että jopa tuhannet aikanaan kanssamme tekemisissä olleet ihmiset ovat kaikonneet luotamme! Ei ole kaukana tuntemus, että minua ei ole enää olemassakaan! Menneisyyden unohduksiin painuneet tapahtumat ja elämänjaksot kantautuvat nykyiseen olemassaoloomme alitajunnastamme aivan erikoislaatuista melankoliaa ja suoranaista masennustakin aiheuttaen. Kuinka paljon näennäistä rakkautta ja huomiota olemmekaan mahdollisesti saaneet osaksemme, mutta todellisuus on pakostakin ajan mittaan alkanut soida laulun tavoin kuin päättymättömältä äänilevyltä: ”Vain tosiystävä luoksesi jää!” Tähän ei tarvita matemaattista lahjakkuutta, vaan taitavat jopa yhden käden sormet riittää! Koemme siis aivan erikoislaatuista köyhyyttä tässä laittomuuden ajassa! Mutta kaiken tämän kautta korostuu käsittelemämme aihe entistä kirkkaampana totuutena:

”’Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen’, sanoo Herra, ’tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee.’ Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua. Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta. Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.” (Ps.12).

Mieleeni nousee erikoisella tavalla sanankohta, jonka uskon tulleen tallennetuksi Jumalan Sanaan erityisesti tätä aikaa koskien. Se on kautta aikojen ollut minulle yksi puhuttelevimmista sanankohdista, korostaen ääretöntä Jumalan Rakkautta ja yksilöllistä jumalasuhdetta:

”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3).

Tämä sanankohta on kirjoitettu Laodikean seurakunnalle ja moni lukee sen ajattelematta muuta kuin seurakuntaa, vaikka se sisältää nimenomaan erikoislaatuisen henkilökohtaisen ja yksilökohtaisen sanoman juuri minulle ja sinulle, yksilönä! Herramme ei seiso seurakunnan, vaan sinun ja minun ovellani, jossa ei ole ovenkahvaa ulkopuolella, vaan Hänen Äänensä kuullessamme meidät tulee astua ovelle ja avata se sisäpuolelta. Millainen jumalallinen Rakkaus ja Armo sisältyvätkään tähän sanankohtaan, koska olemme tekemisissä aivan ainutlaatuisen Arvovallan kanssa!:

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi.” (Ilm.3).

Mieti tätä! Hän tuntee minut ja sinut läpikotaisin, tietää kaikki tekoni, sinun tekosi! Ei ole kysymys seurakunnan ovesta, vaan ovesta minun sydämeeni, minne Hän Kaikkivaltiudestaan huolimatta ei astu väkisin!

tiistai 26. helmikuuta 2019

”Kuinka sitten tämän käy?” 3


”’Seuraa minua.’
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Olemmeko jo huomanneet, että Herramme sanoo kaksi asiaa kahteen kertaan? Ajattelikohan Paavali tätä asiaa osoittaessaan meille vakavat sanat:

”Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.” (Fil.3).

Meillä taitaa olla melko korkeat ajatukset itsestämme ja kyvystämme omaksua hengellisiä asioita! Siksi tässä yhteydessä tulee vielä mieleeni lainaus:

Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” (Jaak.1).

Kirjoittaja on kai siten melko turhaan harmistunut huomatessaan toistavansa samoja asioita useaan kertaan!

Niin, Herramme kehottaa Pietaria kahteen kertaan seuraamaan Häntä, sen sijaan että Hänen läsnäolossaan kääntyilisi ja näkisi merkittäviäkin henkilöitä. Ajatukseni karkaavat nyt Ilmestysvuoren kokemukseen, joka selvästikin tuo julki samaa asiaa. Nuo sanat ovat jo nuoruudestani asti syöpyneet sydämeni lihatauluille!:

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.” (Matt.17).

Seurakunta on tärkeä tekijä uskovaisen elämässä, niin suurella kuin pienelläkin kirjoitettuna. Mutta juuri nyt elämme aikaa, jossa mikään ei ole todella niin kuin ennen. Laittomuus on päässyt valtaan ja uskovaistenkin piirien rakkaus on selvästi kylmennyt ja kylmenee omalla tavallaan edelleen! Yhteisöllisyyden alkuperäinen merkitys on kadonnut melko laajasti ja keskuudessamme on yhä enemmän yksinäisyyttä ja siitä johtuvaa lohduttomuutta. Ainoa valoisa tekijä kristillisyydessämme perustuu viimeaikaisiin aiheisiimme. Toistakaamme siis viimeisin lainauksemme kuin suurena, kirkkaasti valaistuna tienviittana:

”Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.”

Pietarikin näki jonkin aikaa Jeesuksen yksinään, mutta teki sitten väärän liikkeen kääntyessään katselemaan jotakin sellaista, mikä omalla tavallaan kuuluu yksittäisenkin ihmisen elämän alueeseen, mutta on kuitenkin yksinomaan Herran kädessä ja Hänen vastuullaan. Juuri niinä hetkinä kun seisomme Herramme edessä, tulee meidän keskittyä näkemään vain Hänet! Siten keskitymme myös kuulemaan mitä Hänellä on sanottavana juuri minulle yksilönä, ei joukkona! Millään muulla ei näissä hetkissä ole merkitystä! Siksi Herramme sanoo Pietarille, niin kuin meillekin kahteen kertaan:

”…mitä se sinuun koskee?”

Kuinka paljon onkaan seurakunnallisissa piireissä mielenkiintoisia asioita, joihin kiinnitämme sellaisella tavalla ja antaumuksella huomiomme, että Herra suorastaan joutuu huutamaan meille Pyhän Hengen kautta:

”Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” (1.Piet.4).

Eikö meidän tule ottaa todella vakavasti tämä varoitus, jossa samassa lauseessa mainitaan murhat ja ”hänelle kuulumattomat asiat”? Kuuluisikohan jälkimmäisiin asioihin panettelijana kulkeminen ja väärän todistuksen antaminen???

maanantai 25. helmikuuta 2019

”Kuinka sitten tämän käy?” 2


”’Seuraa minua.’
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Mieleeni ovat jääneet soimaan sanat:

”Niin Pietari kääntyi ja näki…”

Mikä tekee näistä sanoista niin merkittävän, ajatellen ennen kaikkea niiden jatkuvuutta, ajattomuutta, sillä koko Sana on kirjoitettu meille ihmisille kaikkia aikakausia varten? Nämä sanat sisältävät meille tämän myöhäisen hetken ihmisille sanoman, jota ei tule pitää vähäisenä! Mikä siis tekee niistä niin merkittävän? Pietari on Herran edessä, Herran läsnäolossa, ja siitä huolimatta hän kääntyilee ja antaa katseensa harhailla, kiinnittäen huomionsa johonkin toiseen henkilöön!

Pietarin ajatukset palaavat menneisiin tapahtumiin, jonkin hänessä salliessa ajatusten harhailla johonkin toiseen Herraan omaan liittyvissä asioissa! Hänen viimeisimmät hetkensä sisältävät aivan erityislaatuisen, henkilökohtaisen kohtaamisen Herransa kanssa Tämän selvitellessä Hänen ja Pietarin välistä hengellistä suhdetta. Jo aivan lainauksemme aluksi Herra sanoo tälle ”kalliolle”: ”Seuraa minua!” Ja mitä tämä syvällinen kehotus aikaansaa kuulijassansa?

”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti…”

Eikö tämä olekin mitä elävin kuva myös meistä, tämän myöhäisen hetken matkaajista? Kun olemme viimeinkin Herra läsnäolossa, Hänen läheisyydessään, ja Hän puhuu meille julkituoden rakkauttaan ja kiinnostustaan meitä kohtaan, me kuulemme kyllä kaiken hyvältä kuulostavan, mutta jonkinlainen sisäisen murheen ja vääränlaisen huolen ilmapiiri saa meidät kadottamaan keskittymiskykymme. Olemme toki kiinnostuneita kaikesta Herraan liittyvästä ja Hänen puheestansa, mutta tietynlainen levottomuus tunkeutuu juuri näinä siunausten hetkinä olemukseemme.

Me olemme tottuneet keskittymään aivan vääriin asioihin, vääränlaisten tottumusten johdosta! Kun kerrankin kohtaamme Herran henkilökohtaisesti, emme keskity kuulemaan Hyvän Paimenen Ääntä, vaan huomiomme herpaantuu laitumen reunalta kuuluvien vieraiden äänien johdosta! Niin surullista kuin se onkin, suurin osa näistä vieraista äänistä kantautuu olemukseemme toisten uskovaisten matkamiesten, tai heidän aiheuttamansa hälyn johdosta!

Alammeko jo todella käsittää, kuinka yksilökohtaisten asioiden kanssa olemme tekemisissä? Me tarvitsemme jokaista lähimmäistämme, me tarvitsemme veljiä ja sisaria läheisyyteemme aivan kuten lampaat tarvitsevat kylmällä ilmalla toisiin kiinni painautumista ja helteellä viilentävää varjoa. Mutta mitä tulee suhteeseemme Itse Herraan, ei Hänen kutsunsa kuulu monikossa, vaan aina ”Jos olen sinulle rakas, SEURAA SINÄ MINUA!”

Emme siis enää ihmettele, miksi Herra joillekin esittää kysymyksen: ”Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Itse asiassa Hän taitaa esittää tämän kysymyksen useammalle kuin käsitämmekään! Kun Hän puhuu minun kanssani, sinun kanssasi, ei Hän halua meidän kääntyilevän ja antavan katseemme harhailla muita Hänen omiansa tarkkaillen, koska Hän puhuu nimenomaan juuri minun ja sinun kanssasi!

Uskonystävät ovat siis tarpeellisia, mutta he ovat aivan omalla paikallaan, omalla ajallaan! Jotta kohdallamme voi olla totta seuraava lainauksemme, on meidän keskityttävä aivan uudella tavalla Herran ja Hänen Äänensä edessä!

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.’” (Joh.4).

Uskon koko sydämestäni, että kaivolla olleen naisen silmät olivat nauliintuneena ja keskittyneenä Herran kasvoihin ja suuhun!

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

”Kuinka sitten tämän käy?”


”’Seuraa minua.’
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Pietari seisoo Herran edessä ja keskustelee Hänen kanssansa. Mitä me olisimme tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisimmeko me kesken kaiken kääntyneet katselemaan ympärillemme, kiinnittäen huomiomme johonkin seurueessa olevaan henkilöön? Herramme ei enää ole näkyvässä muodossa keskellämme, joten on kai puolustettavissa se seikka, että ollessamme nyt muuten Hänen läsnäolossansa, huomiomme harhailee kaikenlaisissa ajatuksissa, etenkin kokouksissa. Miten on pukeutunut naapurimme isäntä tai emäntä, miten köhii joku takanamme sellaisella tavalla, että on pakko kääntyä penkissä? Jos maltamme istua liikkumatta ja ympärillemme katselematta, ajatuksemme täyttävät aamuinen riita puolison kanssa, tai huoli viimepäiväisten laskujen johdosta. Miksi pitääkin tulla lunta niin paljon, että se jo pyrkii tupaankin! Onko sitten ihme, jos näkyväiset, arkipäivän asiat estävät näkemästä näkymättömiä?

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1.Piet.1).

Olisimmeko Pietarin asemassa olleet jotenkin paremmissa olosuhteissa hengellisen huomiokykymme suhteen? Eikö Herra monessa suhteessa ole aivan edessämme, lähellämme, ja siitä huolimatta on suuria vaikeuksia keskittyä tähän riemulliseen asiaan? Suoraan sanoen meitä kiinnostavat aivan väärät, vaikkakin oikealta tuntuvat asiat. Kun Herra rakkaudellisella äänellä sanoo meille: ”Seuraa Minua!”, me kääntelemme päätämme nähdäksemme jonkun toisen Tämän Tien matkaajan, miettien hänen tulevaisuuttaan! Milloin oikein käsitämme todellisen hengellisen asemamme? On hyvä olla huolissaan lähimmäisestämme ja rukoilla rakkaudella hänen puolestansa, kantaen häntä ja hänen asioitansa Herran eteen. Mutta jotta voisimme olla todelliseksi avuksi jollekin ihmiselle, kaikuu kautta ikuisuuksien kaiken olevaisuudn keskellä kaikkein tärkeimpänä  ja ensisijaisena, henkilökohtaista henkilökohtaisempana Rakkauden Ääni: ”Seuraa SINÄ MINUA!”

Jotta todella voimme rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme, on meidän rakastettava itseämme jumalallisen Rakkauden ilmapiirissä! Mitä sanoo Sana meille?:

”Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’, niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä…” (Jaak.2)

Kuninkaallisen lain Antaja seisoo edessämme luoden ilmapiirin, jossa kaiken hyvän tapahtuminen on mahdollista. Tämä kaikki edellyttää kuitenkin henkilökohtaista uskoa ja Rakkautta, joka ei katso keneenkään henkilöön, valikoiden suosikkeja tai torjuttavia. Tämä on mahdollista vain katseen ollessa kiinnitettynä Häneen, joka on antanut Elämänsä jokaisen ihmisen puolesta! Mielessäni toistuvat koko ajan sanat;

”Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta…” (1.Piet.4).

Miten tällainen sanankohta liittyy tämänpäiväiseen tutkisteluumme? Mitä sanoi Herramme Pietarille?:

”…mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.”

”…tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin…”

Millaista kärsimystä onkaan aiheuttanut puuttuminen ”hänelle kuulumattomiin” asioihin! Asian vakavuuden tuo esiin asiayhteys, joka puhuu murhistakin!

”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”

lauantai 23. helmikuuta 2019

Sulkabunkkeri!


”Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: ’Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan.’ Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.” (Ps.91).

Lue tänään koko Psalmi 91.

Joku menneiden aikojen jumalanmiehistä sanoi: Tässä ajassa Jumala kulkee miljoonien ohitse siunatakseen juuri sinua, joka uskot!”

Olemme kirjoittaneet paljon Pietarin ja Jeesuksen kohtaamisista ja heidän keskusteluistaan. Kun nyt luemme:

”Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.”

…menevät ajatukseni sanankohtaan, joka aivan erikoisella tavalla tuo esiin ainutlaatuisen suhteemme Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Jos Herramme sanat toivat esiin polttavan totuuden tuona aikana, on se varmastikin vielä polttavampi totuus ja todellisuus tässä viimeisessä ajankohdassa!

Pietari sai etuoikeuden keskustella Herramme kanssa, kaikesta inhimillisyydestänsä huolimatta. Hän ei kyennyt käsittämään sitä, että Herra useampaan kertaan halusi kuulla hänen suustansa rakkaudentunnustuksen! Miten olisimme me suhtautuneet kaikkeen omakohtaisesti? Mitä olisimme vastanneet, ehkä suurestikin tuohtuneina, koska meille kaikki hengellinen on niin itsestään selvää? Emmekö pidä rakkauttamme Herraa ja Hänen omiansa kohtaan niin luonnollisena asiana, ettemme oikeastaan koskaan ole todella pysähtyneet ajattelemaan ja tarkistamaan asiaa? Totisesti, me mielestämme rakastamme Herraa enemmän kuin kukaan tuntemamme lähimmäinen! Niin, on helppoa rakastaa ja olla hurskas juhlapöytien ja aurinkoisten päivien aikana! Mutta entä sitten kun elämän myrskyt puhkeavat yllämme?

”Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.”

Millä nimellä kutsuisimme nykyisiä myrskyjä hengellisellä alueella? Ei ainoastaan luonto ole muuttumassa, vaan koko maailma on selvissä synnytystuskissa, kaiken ennen tuntemamme maailman muodon ollessa katoamassa! Hengellinen ja maallinen kehitys kulkevat rinnakkain, kylvämisen ajan alkaessa olla ohitse ja siementen kypsyessä samanaikaisesti. Koko hengellinen näkemyksemme on koetuspenkissä tuhansien ja jälleen tuhansien alettua näyttää todellisen olemuksensa! Emme enää näe ainoastaan mitä erilaisimpia vihreitä puita ja pensaita ja kasveja, vaan nyt alkaa olla enemmän kuin koskaan totta, että hedelmistään puu tunnetaan!

”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.” (Matt.13)

Tiedotusvälineet tulvivat tietoa ihmisten valmistautumisesta maailmaloppuun, paremminkin sanottuna totaaliseen kaaokseen. Kaupan on mitä erilaisimpia bunkkereita ja suojautumiskeinoja, jotka läpikotaisin ovat jumalallisesta näkökulmasta turhanpäiväisiä. Me emme puhu maailmanlopusta, vaan mieluumminkin elonajasta, elonkorjuusta, joka on lähempänä kuin arvaammekaan. Siksi suosittelemme sulka- ja höyhenbunkkeria:

”Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.”

Miten on tämä kaikki saavutettavissa ja hankittavissa tässä niin sekasortoisessa ajassa, tuhansien horjuessa sinne tänne?

”’Seuraa minua.’

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Emme siis katso tuhansiin, emmekä yhteenkään muuhun kuin vain Herraamme Jeesukseen Kristukseen!

 

Sample text

Sample Text

Sample Text