Rauhan satama?

"RAUHAN SATAMA?"

 HÄN OLI IHMINEN, YHTÄ VAJAVAINEN KUIN MEKIN.

 Jumala ei kiusaa ihmistä. Ihminen kiusaa itseänsä tai toistansa niin moninaisella tavalla, ettei kenenkään aika riittäisi laatimaan siitä luetteloa. Jumalan Sanaa ei ole annettu meille Uudessa Liitossa lakikirjaksi, vaan elämän suojelijaksi. Ei Herra kiellä mitään hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat!

    Johannes-veljeni Herrassa.

    Mitä parhaimmat terveiset sinulle Herran nimessä, ja kiitos kirjeestäsi. Sinusta olisi pitänyt tulla kirjailija! Lukiessani kirjeitäsi on mieleeni monesti tullut, että minun pitäisi laatia niistä kirjassarja, johon ottaisin mukaan niin omiani kuin toistenkin ystävien kirjeitä. Niin monet asiat koskettavat samalla tavalla useampiakin sydämiä. Mitä sinulle muuten kuuluu?

    Täällä Suomessa alkaa olla se aika, mistä vähiten pidän: syksy pimeyksinensä ja jatkuvine sateineen ja tuulineen. Teillä ilmeisesti paistaa vielä aurinko lämpöisesti? Kuinka usein olenkaan toivonut voivani asua siellä missä sinäkin, mutta jos Herra on nähnyt hyväksi asettaa minut tähän maahan, on minun tyytyminen siihen. Onhan meillä sentään vielä melkoisen puhdas ilma ja yleensä ottaen rauhallista.

    Aika kuluu loppuansa kohden ja yleisesti vallitsee laittomuuden henki. Juuri sen tähden rakkaus kylmenee kaikkialla. Itse asiassa näin tulisi olla ainoastaan maailman keskuudessa, mutta uskovaisetkin ovat tulleet tuon saman hengen vaikutuspiiriin. Minä olen yhä vielä sitä mieltä, ja tuskin minun tarvinnee milloinkaan muuttaa mieltäni sen suhteen, että lähes aina syy kylmyyteen ja rakkaudettomuuteen ei löydy muista ihmisistä, vaan jokaisesta itsestänsä. Moni valittaa, että ympäristö ja olosuhteet tekevät hänestä sellaisen kuin hän on. Hiukan tässä ajatuksessa on totuuttakin, mutta sen mitä me olemme, määrää se, mitä me päästämme sisällemme! Mitä me itse olemme, määrää kaksi sanaa: kyllä ja ei.

    On helppoa syyttää olosuhteita ja muita ihmisiä, mutta me todellakin itse ratkaisemme kaiken. Jumala ei vahdi meitä uskovaisina lain miekka kädessänsä, niin kuin monet veljet tekevät. He ovat aina valmiita iskemään Sanan miekalla, mutta onneksi se ei todellisuudessa ole heidän kädessänsä! He eivät näe sydämeen, eivätkä siten näe henkilökohtaista tuskaa ja ahdistusta, ja sen johdosta he eivät myöskään ole kykeneviä langettamaan oikeata tuomiota. Miksi kukin on sellainen kuin on? Mistä vääryys on tullut monen sydämeen? Onko joku naapuri tai veli laittanut sen sinne? Ei, vaan me itse ratkaisemme, mitä meihin tulee. Meidän tulee oikeassa paikassa sanoa: kyllä! Yhtä hyvin meidän tulee tietyssä tilanteessa sanoa: ei!    Mistään kauempaa meidän ei tarvitse etsiä syytä vääryyteen, joka meissä asuu tai vallitsee. Kun Jumalan Sana kehottaa ja kutsuu meitä, meillä ei ole varaa sanoa "ei!" Jumala on armollinen, eikä ehkä tuomitse meitä ensimmäisen "ei":n jälkeen, niin kuin ihminen saattaa tehdä toisellensa. Mutta jos sanomme kyllin usein "ei" Jumalalle, antaa Hän meidän kulkea tietämme, ja me saatamme kuvitella olevamme hyviäkin uskovaisia. Ajatelkaamme vain tällä kohden Bileamia!

    Me olemme kuin eräänlainen varastohyllykkö. Jumala haluaisi täyttää sen hyvillä asioilla, mutta aina kun sanomme "ei" Hänelle, jää hyllylle tyhjä tila. Meissä on sellainen kummallinen ominaisuus, että nuo hyllyt eivät pysy tyhjänä. Heti kun vihollinen huomaa yhden tyhjän kohdan, tulee se meidän luoksemme ja sanoo: "Onko Jumala todella sanonut?" Me olemme mahdollisesti hyvinkin vaikeassa tilanteessa, ja nyt tarjoutuu pääsy siitä. Kuinka helppoa onkaan silloin sanoa sama sana kuin edellä, mutta väärässä paikassa ja väärälle kohteelle! Koska me emme tarkkaa mitä sanomme eri tilanteissa, ei ole mikään ihme, että vastaanotamme asioita, jotka eivät vaikutakaan meidän parhaaksemme.

    Jumala haluaisi varastoida meidän sisimpäämme kaikkea mahdollista hyvää, jotta meistä tulisi oikea Kristuksen tuoksu. Mutta miksi tämä tuoksu tuntuu niin harvoissa? Sen tähden, että hyllyillä on niin paljon pilaantunutta tavaraa, joka haisee ylitse kaiken mahdollisen hyvän, mitä siellä saattaa olla. Uskovaiset tässä ajassa eivät ole olleet tarkkaavaisia, ja siten ovat sanoneet väärässä paikassa "ei" tai "kyllä".

    Sana sanoo, että koko maailma on pahan vallassa (Johanneksen kirjeet). Niinpä ainoa paikka, missä paha ei ole, on siellä, mistä se on ajettu pois. Uskovaisen tulisi kokonaisuutenansa olla vapaa pahasta, mutta eläminen tämän pahan maailmanajan keskellä ei ole helppoa. Ja juuri tässä kohdassa tulemmekin siihen, mikä on aiheemme. Jos uskovaiset luulevat elämän olevan helppoa ja ilman vaikeuksia, eivät he tiedä vielä yhtään mistään mitään. On hieno tunne antaa virran viedä venettä ja katsella maisemia. Mutta entä kun tulemme putouksen lähelle ja olemme ehkä torkahtaneet! Putouksen kumu ei ehkä herätäkään meitä ja ajaudumme turmioon!

    Yhtä helppoa on uida myötävirtaan ja jopa asettua kellumaan. Virta vie mukanansa, halleluja, ihana tunne! Niinpä tässä ajassa kaikuu halleluja ehkä voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin. Pitääkö paikkansa? Kyllä! Katselkaamme karismaattista liikettä ja lähes kaikkia muita yhteisöjä. Palvomis- ja ylistyskokoukset ovat muodissa. Kaikki kulkevat yhteen suuntaan, kaikki kelluvat yhdessä virtaa alas, ja mitään soraääniä ei saa kuulua. Muut äänet vaimennetaan. Saat huutaa niin kovaa kuin tahdot: "Varokaa, ajaudutte putousta kohti! Uikaa henkenne edestä!", mutta kukaan ei kuule, ei halua kuulla. He huutavat vain hallelujaansa! Kenelle he itse asiassa huutavat sen? Jos he eivät kykene kuulemaan Pyhän Hengen varoittavaa ääntä tässä viimeisessä ajassa, niin ketä he silloin ylistävät?

    Miksikö, sinä veljeni, olet jatkuvasti taisteluissa? Senkö tähden, että olet tehnyt syntiä? Näinhän sanovat lähes kaikki ystäväsi, niin kuin minunkin ystävistäni suuri osa. Miksi elämäsi on täynnä hyökkäyksiä? Miksi, emme kysy sitä kumpikaan itsemme takia, vaan kuin muiden suulla. Tiedämme kyllä itse, mistä se johtuu. Se ei johdu vaimoistamme tai ystävistämme, vaan siitä että sinä niin kuin minäkin olemme sanoneet oikeat sanat oikeassa paikassa ja olemme kieltäytyneet kulkemasta virran mukana.

    Miksi vihollinen sitten hyökkää esim. juuri sinun kimppuusi? Miksi melkein kaikki muut voivat todistaa voitokkaasta uskonelämästä? Miten Karl voi elää niin voitokasta elämää, ja sinä kuljet nenä savessa? Jos me jokaiseen vihollisen lähentelyyn: "Onko Jumala todella sanonut?" vastaamme "KYLLÄ!", ei ole mikään ihme, että pahoitamme hänen mielensä.

    Rakas veljeni, tiedän sinun perustaistelusi olevan kotona. Niin kutsutun rakkauden on helppo vallita siellä, missä aina etsitään sovintoa ja tehdään kompromisseja. Me kaikkihan haluamme elää sovussa ja rauhassa. Mutta mitä kun Jumalan Sana on kohdannut meitä, ja olemme saaneet ymmärtää, että mies on perheen pää, joka kantaa vastuun, ja naisen tulee olla alamainen? Odottaako Jumala meiltä kompromisseja ja sovittelua? Tiedän kyllä, veljeni, että tuskin kukaan veli kehottaisi sinua yrittämään tämän alueen toteuttamista kotonasi. Miksi heidän kaikkien kotona vallitsee rauha ja sopu? Thomas ja Karl ovat kuva siitä, mihin jossakin vaiheessa päädytään

 kaikesta sovittelusta huolimatta.

    Että joku todistaa kotonansa vallitsevan täydellisen rauhan ja sovun, on kaunis todistus, mutta hyvin vähäisessä määrin uskottava. Jos se on pakko uskoa, on myöskin pakko uskoa, että tuossa talossa asuvat ihmiset, jotka osaavat tehdä kompromisseja niin hyvin toistensa kuin myöskin sielunvihollisen kanssa. Jollakin heidän on ollut pakko lahjoa vihollinen pysymään loitolla - niin, he saattavat uskotella itsellensä, että vihollinen on ajettu pois, mutta missä vihollinen itse asiassa piileskellee?

    Kompromisseja tekemällä me emme pääse pakoon vihollista. Sana sanoo meille, että vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Liian monet taistelut tulevat meidän elämäämme sisältä käsin, koska vihollinen on saanut säikeitään ajatteluumme ja olemukseemmekin.

    Rakas veljeni, taisteluissa olemme, mutta muuttukoot henkilökohtaiset taistelumme taisteluksi vihollista vastaan veljiemme ja sisartemme puolesta! He eivät ymmärrä sananpalvelijan kohtaa tässä elämässä. He eivät ymmärrä kuinka paljon esirukouksen ja kannustuksen tukea Jumalan palvelija tarvitsee. Heidän on helppo arvostella ja lausua tuomitsevia ajatuksia ääneen. He itse ovat taisteluissa ‑tuntunevatko omat taistelut pienemmiltä, kun saa katsella toista ahdingossa ja ajatella: "Tuohon tilaan en ole vielä joutunut, kiitos Herran!" Jos he sitä tarvitsevat, suotakoon sekin heille.

    Vihollisen hyökkäykset suuntautuvat aina sinne, missä suurin vaara piilee. Sen tähden joku riviuskovainen ei ole hänelle niin tärkeä. Tieltä on raivattava ne, jotka todella kantavat Jumalan Iankaikkista Sanaa sisimmässänsä! Kiitos Herralle, ettei Hän salli vihollisen raivota yli määrän! En usko olevan Jumalan tahdon, että Seurakunnan keskellä on syvästi ahdistuneita ihmisiä. Kaikki johtuu siitä, etteivät uskovaiset käsitä Seurakunnan merkitystä. He eivät ymmärrä todella syvällisesti, mitä merkitsee olla Kristuksen ruumiin jäsen. Sen sijaan että asettuisivat johtajiensa ympärille suojatakseen näitä vihollisen hyökkäyksiltä, etsiytyvät he itse piiloon ja saattavat jopa heittää hevosenkakkaralla takaapäin ja nauraa. He varmasti heittäisivät lehmänläjälläkin, jos se olisi mahdollista sotkematta itseänsä! Onhan hevosenkakkarassa se hyvä puoli, että se on itsessänsä melko kuiva. Hevonen on siis mukava eläin!

    Jos missään ajassa, niin tässä meidän tulisi ajatella sitä, mitä Herramme sanoi viimeisinä sanoinansa maallisessa ruumiissansa. Ei ainoastaan meidän, vaan jokaisen. "Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä he tekevät!"

    Rakas veljeni Herrassa. Minun on nyt pakko lopettaa, mutta kirjoitan viikonloppuna lisää. On helppoa sanoa: "Koeta kestää!", mutta se on ainoa, mitä voin sanoa. Me emme voi auttaa itseämme, saati sitten toistamme. Mutta on pakko tulla ajan, jolloin Herra puuttuu kaikkeen. Meidän vain täytyy uskoa, että Herra HALUAA auttaa meitä. Me emme saa kadottaa uskoamme!