Täysin odottamatonta?

Jos tällaisilla ilmoilla on jokin merkitys, niin kirjoittajan kohdalla se on siinä, että kun ei jaksa oikeastaan mitään muuta kuin vain olla, eli istua olohuoneen leposohvassa melkein makuuasennossa tai pihanurkkauksen puutarhatuolissa, on todella aikaa ajatella elämää ja siihen liittyviä asioita.

Olohuoneen lämpötila on alkanut pysytellä kaikesta tuulettamisesta huolimatta lähellä kolmeakymmentä astetta. Voimavaroja on lähinnä vain kaiken pakollisen tekemiseen, eikä juuri ollenkaan tee mieli laittaa lämmintä ruokaa.

Mieleeni jäivät soimaan uutislähetysten yhteydessä erään asiantuntijan sanat, joita en ole kai koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään suusta:

Eikö meidän olisi syytä varautua johonkin täysin odottamattomaan?

Onko oikeastaan maan päällä toista väestöryhmää uskovaisten ohella, jolle olisi suotu niin suuri määrä ennakkotietoa kaikesta tulevasta, mutta kuinka vakavasti nämä varoitukset ja tiedot on vastaanotettu?

Tässä maailmassa ei todellisuudessa ole mitään pysyvää ja sellaisella tavalla vakaata, mihin ihminen haluaisi tukeutua. Ihminen korjaa nyt oman kylvönsä satoa kohdatessaan jotakin aivan odottamatontakin. Mihin tämä odottamattomuus perustuu? Niin luonnolla kuin kaikella muullakin on oma lakinsa, jonka perusteella oikeastaan kaikki tapahtuu! Ihminen uskoo pystyvänsä hallitsemaan kaikkea itse luomillaan laeilla ja näkemyksillänsä, useimmiten kieltäytyen näkemästä todellisuutta, joka perustuu langenneen ihmiskunnan aikaansaamiin tekijöihin.

Seuraava sanankohta tulee mieleeni hyvin elävänä. Sillä on aivan oma, aikaan ja ajankohtaan sidottu merkityksensä, mutta omalla tavallaan se saa meidät ajattelemaan yleisiä linjauksia tässäkin ajassa. Sama henki on ollut vallalla kautta aikojen, ja tärkeintä meille on tiedostaa omassa ajassamme kaiken takana vaikuttavat voimat! Nyt on todellakin selvitettävä itsellensä, mikä on Jumalan kansan osa ja tehtävä tämän viimeisen ajan selvittelyissä.

”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti. Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.’ Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.” (Dan 7).

Meidän kertomuksemme ei lopu aivan tähän. Mutta suuri kysymys kuuluu: Miten kaiken kokemamme ja näkemämme keskellä voimme antaa mielemme kiinnittyä sellaisella tavalla julistukseen ja sanomiin, jotka kuuluttavat ”Rauha, rauha, ei hätää mitään! Kyllä kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Olkaa huoletta!”

Kirjoittaja ei saa mielestään tiettyjä asioita, etenkin vallitsevan kuumuuden  johdosta, ja hänen kohdallaan on totta sama kuin veljemme Danielin kohdalla:

”Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.”

”Meidän isämme luottivat sinuun, he luottivat, ja sinä pelastit heidät. He huusivat sinua ja pelastuivat; he luottivat sinuun eivätkä tulleet häpeään. Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätään: ’Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt.’ Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla; sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. Älä ole minusta kaukana…” (Ps.22).

Lue koko Psalmi niin et tunne itseäsi niin yksinäiseksi!

Onko elämälläni merkitys vain silloin, jos säännöllisesti kirjoitan uutta? Oletko jo lukenut kaikki blogini noin 1400 kirjoitusta???

Kiitos että muistatte minuakin rukouksin.

Ei hätää mitään?

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat…” (1.Tess.5).

Olen jo useampaan kertaan todennut voivani todella huonosti näiden jatkuvien helteiden johdosta. Olen kuitenkin enemmän huolissani paljon huonompikuntoisten ja sairaampien  ihmisten puolesta. Mikä sai minun ajatukseni menemään tämänpäiväiseen tekstiin? Olen kohdannut lukuisia ihmisiä talomme pihalla tai istuessani puiston penkillä lehmusten varjossa. Aina kun se on ollut mahdollista, olen pyrkinyt vaihtamaan muutaman sanan paikalle tulleiden kanssa. Mieltäni on alkanut todella suuresti askarruttaa lähes kaikkien suhtautuminen vallitseviin olosuhteisiin. Selvästikään ei lainkaan pidetä siitä, kun viittaan äärimmäisiin olosuhteisiin ja harmittelen etenkin vanhusten osaa todella vaarallisessa kuumuudessa, joka aiheuttaa monen kuoleman.

Osaanko ottaa vakavasti ihmisten vastaukset rauhoittaakseni omaa mieltäni? Miksi lähes jokaisesta keskustelusta jää mieleen tuntuma, että nämä ihmiset kaikin mahdollisin tavoin pakenevat todellisuutta ja puhuvat rauhaa niin itselleen kuin toisillekin?

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’.”

Me olemme kai kaikki tottuneet yhdistämään tämän ajatuksen sotilaallisiin, sota-asioihin. Mutta millaista ja mitä rauhaa ihmiset tavoittelevat ajatuksissaan kaikesta näkemästänsä ja kokemastansa huolimatta? Olemme todellisuudessa mitä suurimpien ja merkittävimpien mullistusten keskellä! Se maailman muoto, johon me olimme tottuneet, on selvästikin katoamassa! (1.Kor.7).

Tässä maailmassa on yhä vähemmän ihmisten kaipaamaa, todellista rauhaa, mutta sitäkin enemmän ”ns. rauhaa”, jota julistavat aivan liian monet tahot ja henkilöt, erikoisesti seurakunnallisissa piireissä! Kuinka voisikaan olla rauhaa, kun koko maailma on synnytystuskissa aivan vääränlaisen raskauden johdosta!

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.” (Room.8).

Kuinka kaksijakoista kaikki onkaan jopa huokausten suhteen! Mitä todella liikkuu sisimmässämme, sydämissämme? Juuri nyt luomakunta huokaa todella raskautettuna kokemiensa ääri-ilmiöiden johdosta, ja me sen mukana. Mutta mikä on todellinen hätämme, huokauksemme? Jos se ulottuu vain keholliseen hyvinvointiimme  ja sateiden odotukseen, emme ole todella käsittäneet mitä kaikki näkemämme ja kokemamme meille tahtoo kertoa! Tärkeintä tässä äärimmäisessä ajassa on antaa todella tilaa sille Hengen esikoislahjalle, joka saa meissä aikaan jotakin todella syvällistä ja tämän ajan rajojen ulkopuolelle johdattelevaa, odottaessamme Jumalamme lupausten täyttymystä! Me odotamme ruumiimme lunastusta, pukeutumista uuteen olotilaan, mutta kuinka helposti masennummekaan kaiken maallisen sekaannuksen  ja helteen johdosta!

Käsittäkäämme siis todella mitä kaikella on sanottavana meille jumalallisesta näkökulmasta. Aamu-TV:ssä puhuttiin jo veden säännöstelystä suuren kuivuuden johdosta. Vanhukset kuormittavat sairaaloiden osastoja ja siitä huolimatta niin talomme pihalla kuin muuallakin kaupungilla kiitellään  ihania lomasäitä! Kuinka ristiriitainen onkaan ihmisluonto kaikessa itsekkäässä ajattelussansa! Meidän tehtävämme uskovaisina ei ole luoda paniikkitunnelmaa, mutta meidät on kutsuttu kaikin tavoin todellisuuteen ja totuuteen! Kaikki viittaa siihen, että elämme viimeisissä hetkissä, mutta kaiken keskellä meitä lohduttaa:

”Jumalan virta on vettä täynnä.” (Ps.65).

Kenen lapsia todella olemme?

”Niin he herjasivat häntä ja sanoivat: ’Sinä olet hänen opetuslapsensa, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme Jumalan puhuneen Moosekselle, mutta mistä tämä on, sitä emme tiedä.’ Mies vastasi ja sanoi heille: ’Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni.’” (Joh.9).

Olohuoneessani on ollut jo pidemmän aikaa lähes kolmekymmentä astetta. Onneksi tuulettimien avulla olen saanut makuuhuoneen lämmön öisin inhimillisiin mittasuhteisiin. On pakko todeta, että voimavarani alkavat olla melko vähissä ja täytyi todella ponnistella tietokoneen ottamiseksi syliini. Normaalisti käytössäni oleva uusin tietokone valittaa jäähdytysongelmista joten on pakko kirjoittaa vanhemmalla koneella. Kirjoittaminen tällä on melko hankalaa, koska näppäimistö on niin erilainen.

Kaiken kuumuuden lisäksi mieltä pakostakin rasittavat uudet, edessä olevat syöpätutkimukset. Jotenkin kuitenkin olen vakuuttunut siitä, että omat huoleni ovat pieniä verrattuna kaikkeen siihen, mille olemme nyt tahtomattammekin todistajia! En voi olla näkemättä hengellisestikin hyvin hälyttävänä niitä sääkarttoja, joita meille viime päivinä on näytetty ja mitä on kerrottu tapahtuvaksi kaikkialla maailmassa! Joinakin päivinä kirkkaan punainen on vallitsevana värinä osoituksena äärimmäisistä kuumuuksista ja olosuhteista todella laajoilla alueilla!

Meidän tehtävämme uskovaisina ei ole lietsoa pelkoa ja levottomuutta, mutta en voi olla ajattelematta Raamatun todistusta viimeisistä päivistä. Punainen on yleisen käsityksen mukaisesti varoitusväri. Hengen silmin en voi olla näkemättä punaista, vilkkuvaa varoitusvaloa, joka kehottaa kaikenlaiseen hengelliseen ja maalliseenkin valmiuteen ja varovaisuuteen!

Onko meille todellakin selvää kenen palveluksessa olemme ja kuka on meidän todellinen johtajamme? Viimeksi luimme siitä, kuinka Herramme ajan oppineet eivät käsittäneet kenen kanssa olivat tekemisissä ja vetosivat Luojansa edessä sukulaisuussuhteisiin, joista heillä ei kuitenkaan ollut selvää käsitystä ja näyttöä.

Tarkemman tutkistelun ja ajattelun perusteella voimme päätellä tämän suhteen suureen profeettaan perustuneen oppineiden mielessä enemmänkin sukulaisuuteen kuin uskonnolliseen johtajuuteen. Kuinka selvästi Sana todistaakaan niin Uuden kuin Vanhankin Testamentin puolella, että koko Mooseksen olemassaolo ja todistus perustuivat Itse Kristukseen ja Hänestä todistamiseen!

”Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?” (Joh.5).

Kuinka käsittämättömiä ja ajattelemattomia ajatuksia nuo oppineet päästivätkään suustansa!

”Me tiedämme Jumalan puhuneen Moosekselle, mutta mistä tämä on, sitä emme tiedä.”

Heillä oli kaikki tarvittava tieto tunnistaakseen niin kauan odottamansa Messiaan, mutta heidän kohdallaan oli pelottavalla totta se, että he eivät nähneet varoittavaa, vilkkuvaa punaista valoa!

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?”

Heillä ei näyttänyt olevan harmaata aavistustakaan siitä suhteesta, jota Itse Kaikkivaltias Jumala oli luomassa Itsensä ja ihmisen välille! Israelin kansan suhde Aabrahamiin oli pohjimmiltaan vain esikuvallinen, eikä ketään todella auttaisi se, mihin oppineet tuolloin väärällä varmuudella vetosivat:

”He vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Aabraham on meidän isämme’. Jeesus sanoi heille: ’Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt. Te teette isänne tekoja.’ He sanoivat hänelle: ’Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala’. Jeesus sanoi heille: ’Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.  Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.” (Joh.8).

Miettikäämme siis tarkkaan mihin ja keneen vetoamme ja panemme toivomme!

Ansiottomia palvelijoita 2

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).

Tässä ajassa emme kyllin voi korostaa hengellisen elämän todellista olemusta, vastavuoroisuutta. Kaikki Jumalan puolelta tarjolla oleva on lahjaa, jonka ansaitsemiseksi emme totisesti ole tehneet mitään, koska oman olemuksemme puolesta olemme ansainneet vain kuoleman ja eron Jumalasta. Meidän perusolemuksemme omassa tilassaan vain pakenee jopa paratiisimaisissa olosuhteissa puiden sekaan alastomuudessaan ja vääränlaisessa jumalanpelossa!

Kun sitten viimeinkin Pyhän Hengen vaikutuksesta ja jumalallisen kutsumuksen hetkenä pääsemme käsittämään Jumalan rakkauden, tapahtuu elämässämme niin suuri muutos, että siitä puhutaan Uutena Elämänä, johon olemme uudestisyntyneet ilman minkäänlaista omaa ansiotamme. Se merkitsee jättäytymistä Pyhän Hengen johdatukseen siinä määrin, että tulee todeksi:

”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal.2).

Käsitämmekö todella kaiken tämän sisältämän vastavuoroisuuden? Mitä siis ihmiset näkevät meissä, minussa, sinussa? Jos he eivät näe Kristusta olemuksemme ja tekojemme välityksellä, joudumme kysymään omaa, hengellistä syntyperäämme! Mikä oli Herramme maallisen vaelluksen ajan ongelma sen aikaisen kirkollisen hierarkian kohdalla? Mikä on ongelma meidän aikamme kirkollisen johdon kohdalla? Ihmisille oli mahdollista havaita vain ansioitunutta hengellisyyttä, mikä sai heidät osallistumaan Herramme tuomitsemiseen ja vähättelyyn tämän vaatimattomuuden ja nöyryyden johdosta. Hän ei vastannut heidän korkeata odotustasoansa! Koko kirkollinen maailma oli tottunut mitä erilaisimpiin arvomaailmoihin ja arvoasetelmiin, eli ihmiset olivat alkaneet pitää normaalina hengellisenä elämänä kyynärpäätaktiikkaa ja alempien kansanryhmien tallaamista.

Mitä erilaisimmat pyhyyden asteet tulivat näkyviin päivittäisessä elämässä, niin että suurimmalle osalle väestöä oli aivan uutta ja vaikeasti käsitettävää Herramme esittämä ajatus:

”Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.’” (Joh.5).

Oli aivan oma lukunsa se, että Herramme kutsui Jumalaa Isäksensä, mutta on aina ollut siten, että ihmisten syytökset perustuvat enemmänkin pelkoon oman arvoasemansa menetyksestä jumalallisten totuuksien edessä! Arvoasetelmiin perustuva hengellisyys on aina ollut ihmisten suosiossa, koska se jo oman olemuksensa perusteella karkottaa Hengen vaikutuksen, joka aiheuttaa piston sydämessä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä syntiseksi. Ihminen ei halua tuntea itseään syntiseksi ja siksi hän kokee omaavansa oikeuden perustaa hengellisyytensä ansioitumiseen! Hänelle on aivan käsittämätön ajatus siitä, että kaikki onkin ilmaista ja kaikenlaisen ansaitsemisen ulkopuolella!

”Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä.” (2.Kor.10).

Ihmiseen on siis juurtuneena todella syvällinen tarve määritellä oma ansioitumisensa itseään tarkkailemalla! Siksi Herramme kuvaama riippuvuus Isän tahdosta kiinni pitämisestä muodostui etenkin oppineiden juutalaisten mielissä suureksi uhkakuvaksi omalle asemalleen johtoasemassa. Syvin merkitys ja vaikutus perustuivat heidän riippuvaisuuteensa, ei Jumalasta, vaan Mooseksesta!

”Niin he herjasivat häntä ja sanoivat: ’Sinä olet hänen opetuslapsensa, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme Jumalan puhuneen Moosekselle, mutta mistä tämä on, sitä emme tiedä.’ Mies vastasi ja sanoi heille: ’Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni.’” (Joh.9).

Kuinka elävä kuva tämä onkaan tästäkin päivästä! Kuinka moni todistaakaan Mooseksesta tai ”Mooseksesta”, jonka opetuslapsia he uskovat olevansa siinä määrin, että jumalanlapseus jää kaiken tämän varjoon. Niinpä etsivä ihminen joutuu kysymään:

”Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni!”

Kärsin todella kovasti maassamme vallitsevista helteistä enkä tiedä jaksanko kirjoittaa lähipäivinä!

Ansiottomia palvelijoita

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).

Kuinka tärkeää onkaan meille jokaiselle olla selvillä siitä, mitä meidän Herramme meiltä odottaa! Ratkaisevaa ei ole mitä seurakuntamme tai pastorimme tai hengellinen johtajamme meiltä odottaa! Siksi meidän jokaisen on yksilönä ja persoonana otettava selvää Herramme tahdosta omalla kohdallamme. Tämä ei voi tapahtua ilman laajamittaista Sanan tutkistelua, koska emme voi rakentaa hengellistä elämäämme sen varaan, mitä muut matkalaiset meille tahtovat esittää! Meidän on henkilökohtaisesti, todella henkilökohtaisesti, tunnettava Herramme Jeesus Kristus ja Hänen odotuksensa ja tahtonsa kohdallamme!

Herramme näki todella käytännössä ja elävällä tavalla maanpäällisen vaelluksensa aikana mitä on seurauksena vakiintuneesta ja paikalleen jumittuneesta seurakunnallisuudesta. Se oli kuin suuri maalaus kaiken hengellisen rakennelman seinällä, kuin maalattu tuli, joka muistutti kaikesta entisestä ja ikävä kyllä taakse jääneestä. Todellinen ja ajankohtainen, sen hetkinen tilanne, jäi huomaamatta kaikilta tätä maalausta tarkastelevilta juutalaisilta ja ennen kaikkea heidän johtajiltansa!

Mitä he näkivät, mitä he ylitse kaiken halusivat nähdä? Tavalla tai toisella he näkivät vain hiukan toisistaan poikkeavan asetelman, jossa he itse kukin seisoivat suuren profeetan, Mooseksen rinnalla rinta pystyssä ja ihaillen Mooseksen itse kuhunkin luomia ylistäviä katseita. He olivat ansioituneita, ainakin Saulin tavalla, toinen toistaan päätä pidempiä ja asemansa ansainneita koko kansan edessä! Olisiko sitten ihme, jos kansankin keskellä vallitsi sama vallan jano ja tarve erottua toisista kansalaisista

Meidän Herramme tuli omiensa tykö, mutta nämä eivät hyväksyneet Hänen nöyrää tapaansa esiintyä omaa kunniaa etsimättömänä. Eivät vain johtajat ja oppineet hyljänneet häntä, vaan Hän joutui sanomaan niille kahdelletoistakin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

Olemme ehkä liiaksikin painaneet mieleemme:

”Ja suuri kansanjoukko kuunteli häntä mielellään.  Ja opettaessaan hän sanoi: ’Varokaa kirjanoppineita…’” (Matt.17).

Koko tavallinen kansa ei selvästikään pidemmällä tähtäimellä uskonut Herramme palvelustehtävään ja todelliseen Olemukseen, mistä selvänä todisteena on muiden opetuslastenkin selkänsä kääntäminen ja Herramme varoituksen laiminlyöminen: ”Varokaa kirjanoppineita”. Nämä saivat kansan kaiken jumalallisen huipentuman yhteydessä yhtymään ristiinnaulitsemishuutoon!

Me emme välttämättä ole ollenkaan johtajien syntien ja rikkomusten ulkopuolella esiintyessämme vain tavallisena kansana, jos kuuntelemme mielellämme Sanan opetusta ja lukemista, mutta tilaisuuden tullen toteamme nuristen:

”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä?’” (Joh.6).

Voisiko ansioton palvelija osallistua johonkin tällaiseen? Mihin ihmiset yleensä loukkaantuvat? He näkevät ja kuulevat jotakin, mikä horjuttaa heidän omaa asemaansa yleisön edessä! He haluavat jotakin enemmän kuin mitä Tämä Ristin Varjossa kulkeva Mies tarjoaa kaiken kirjanoppineiden ja heidän takanansa olevan hengen rinnalla!

Kuinka sidottuja useimmat ihmiset ovatkaan oman kunnian ja arvostuksen etsimiseen nimenomaan uskonnollisella alueella! Missä on tänä päivänä seurakunta tai ryhmittymä, joka opetuksellaan asettaa ihmisten eteen totuuden?:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh.12).

Löytäkäämme siis ajoissa oma paikkamme ja asemamme Uudessa Elämässä!

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).