Kiivaus Sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut

Kirjoitettu joskus 90-luvulla

                     (Voitaisiinko ajankohtaisempaa ajatella juuri nyt vuonna 2013?)

Herään aamulla erikoislaatuiseen uneen, jonka jälkeen en pysty nukahtamaan uudelleen vaikka tahtoisinkin. Yleensä ihmiset näkevät tavattoman määrän unia, joilla ei ole mitään sellaista arvoa tai merkitystä, että niitä kannattaisi ajatella sen enempää, saati sitten kertoa toisille ihmisille. Mutta tällä unella on siitä erikoinen merkitys, että heti herättyäni mieleni valtaa raamatunkohta, jolla ensi alkuun ei näytä olevan mitään tekemistä tuon unen kanssa, mutta hetkessä alkaa kirkastua suuri määrä asiayhteyksiä, joita en ole koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, mutta jotka nyt kuin ääneen loksahtavat paikalleen. Tässä on vastaus moniin kysymyksiini!

Olemme menossa kokouksiin, joiden tulee alkaa aivan niillä hetkillä. Olemme jossakin aivan kokouspaikan läheisyydessä, ja näen kuinka yksi erittäin rakkaista veljistämme, yksi iäkkäämmistä, menee ohitseni hyvin kiihtyneenä ja surullisena. Hän astuu jonkinlaiseen pesuhuoneeseen, ja mieleeni jää hyvin voimakkaana, kuinka hän pesulavuaarin edessä, sukkasillaan (miksi, mitä se merkitsee, sitä en osaa nyt sanoa) hyvin toivottomana hyppelehtii sellaisella tavalla, että pakostakin tunnen tilanteen koomisuuden katsellessani tuota muuten niin vakaata ja hiljaista veljeä. Mutta kyyneleet ja tuskainen katse, sekä hänen suustansa pulppuava ahdistunut voihkinta saavat sydämeni tuntemaan hänen tuskaansa. Mitä hän sanoo aivan kuin tuskaisina avunhuutoina, ei jää tarkasti mieleeni, mutta hänen vuodatuksensa sisältö voidaan tuoda julki ajatuksella: "Miksi pitää olla näin, miksi pitää olla näin!" Hän tarkoittaa kaikkea sitä, mikä sotkee seurakunnan rauhaa ja järjestystä, olemmehan juuri menossa kokouksiin. Kokonaisvaikutelmana jää mieleen tuon veljen suuri ahdistus, joka nyt tulee julki erikoislaatuisena tuskanpurkauksena, joka johtaa jonkun mielestä ehkä huvittavan näköiseen hyppelemiseen ja vuodatukseen.

Lohduttaakseni veljeäni sanon hänelle pariinkin otteeseen: "Näin sen tulee olla, vaikka se tuntuukin pahalta, meidän tulee todella suuttua sellaisella tavalla ja huutaa Herran puoleen, että Hän viimeinkin vastaa."

Minä herään enkä pysty nukahtamaan uudelleen, sillä niin erikoislaatuinen oli tämä herääminen, ja välittömästi mieleeni tuodaan kertomus siitä, kuinka pyhäkössä Jeesuksen aikana myytiin kaikenlaista, ja Herramme kaatoi myyjien pöydät ja ajoi heidät ulos. Mikä merkitys on tällä unella ja tällä Raamatun kertomuksella? Ihminen näkee usein unta ja pitää sitä jonkinlaisena ilmestyksenä, ja niinpä pyydän Herraa antamaan minun nukahtaa uudelleen, jos tämä on vain oman sieluni liikkeitä, jotka tulee jättää omaan arvoonsa, eikä kertoa niistä kenellekään. Mitä yhteistä on veljeni tuskalla ja ahdistuneella hyppelemisellä, ja aikoinaan temppelissä tapahtuneella kaupustelemisella? Mitä merkitsevät veljelleni osoittamani sanat: "Näin tuleekin olla, vaikka se tuntuu pahalta, meidän tulee suuttua ja huutaa Herran puoleen, että Hän vastaisi."?

Minun ei suoda nukkua, sillä hetkessä Herran Henki sisimmässäni avaa asiayhteyden toisensa perään, niin että minun on suorastaan pakko nousta ja ryhtyä kirjoittamaan siitä, mitä sisimmässäni alkaa muodostua.

Mitä tarkoittaa kaikki se myyminen ja ostaminen, mitä temppelissä tapahtui Herramme aikana, mitä se on meidän aikaamme siirrettynä? Kautta aikojen useimmat julistajat ja tavalliset uskovaisetkin ovat selittäneet sen joksikin niin yksinkertaiseksi, että todellisuudessa on kuljettu asian todellisen olemuksen ohitse. Olisiko vastaus niin yksinkertainen, että tätä sanankohtaa noudatettaisiin sillä, että kirja- ja kasettimyyntipöydät ovat eteisen puolella, aulassa, ei itse kokoussalin puolella? Tai tarkoittaisiko se sitä, ettei seurakunnan tule myydä mitään kirjallisuutta tai vastaavaa, vaan jakaa se ilmaiseksi? Onko vastaus yleensä ottaen tällä alueella?

Ensimmäinen asia, joka meidän tulee panna merkille, on se, että sen tiedon mukaan mitä meille Pyhän Kirjan sivuille on tallennettu, koski tuo kaupustelu nimenomaan temppelissä tapahtuvaa uhripalvelusta! Lukekaamme tuo kertomus siten kuin evankelista Markus sen kuvaa: "Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet, eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta. Ja hän opetti ja sanoi heille: 'Eikö ole kirjoitettu: Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.' Ja ylipapit ja kirjanoppineet kuulivat sen ja miettivät, kuinka saisivat hänet surmatuksi; sillä he pelkäsivät häntä, koska kaikki kansa oli hämmästyksissään hänen opetuksestansa. Ja illan tullen he menivät kaupungin ulkopuolelle." (Mark.11:15-19).

Merkille pantavaa siis on, että kaikki tuo kaupanteko tapahtui uhripalveluksen, jumalanpalveluksen nimissä, ja sitä palvellen. Kaikella tällä oli niin ylipappien kuin kirjanoppineidenkin hyväksyminen ja "siunaus", sillä näin ollenhan kansalaisten ei tarvinnut etsiä uhrattavaansa itse, jostakin muualta, vaan juuri siellä missä uhraamisen tuli tapahtua, hänen eteensä asetettiin se, mitä hänen alttarille tuli kantaa. Mahdollisesti hänellä kuitenkin oli siitä huolimatta hiukan vaikeuksia päättää mitä ääntä kuulla, sillä useampikin kaupustelija kohdisti vaativan katseensa häneen kehottaessaan häntä ostamaan juuri hänen tarjoamansa kyyhkysen tai uhrieläimen, mahdollisesti tarttuen hänen viittansa liepeeseen tai käsivarteen, estääkseen häntä kulkemasta eteenpäin muiden kaupustelijoiden pöytien luokse.

Kautta aikojen on ohitettu jotakin todella syvällistä ja merkityksellistä kaikessa tälle alueelle kuuluvassa, mutta nyt me elämmekin viimeisissä päivissä ennen Herramme tulemusta, ja meille avautuu koko Jumalan Pyhä Sana, sillä kirkas valo loistaa valaisten hengelliset silmämme. Pankaamme jälleen kerran merkille se, että kaikki tuo kaupustelu koski temppelissä tapahtuvaa jumalanpalvelusta, uhraamista, sitä, mitä ihmisen tuli kantaa Herransa eteen. Pankaamme merkille, että tämä uhraaminen jatkui vielä senkin jälkeen, temppelin tuhoamiseen asti, kun itse Todellinen Pääsiäisuhri oli uhrattu Golgatan kukkulalla!

Veljeni tuska oli silminnähtävä, niin että hänen oli oikein hypittävä sellaisella tavalla, että koko ruumis vapisi. "Näin ei voi jatkua, näin ei voi olla!" Mistä tämä temppelialueella tapahtuva kaupustelu puhuu meidän ajassamme? Minkä tulisi saattaa meidät kaikki tuon veljemme kaltaiseen tuskaiseen huutoon, joka johtaa koko ruumiissa koettavaan kipuun ja ahdistukseen?

Tässä ajassa ns. muodollinen seurakunta elää eräänlaista huippuhetkeänsä, on saavuttanut lähes kypsyytensä. Raha näyttelee entistä suurempaa roolia kaikessa, ja niinpä voitaisiin sanoa, että rahan voimalla tehdään lähes kaikki näkyvä jumalanpalvelus. Mutta unessani ei ollut kysymys jostakin sellaisesta, mikä olisi liittynyt kirkkokunnalliseen jumalanpalvelukseen, vaan kysymys oli nimenomaan omasta, ulkopuolella suurten kirkkojen tapahtuvasta jumalanpalveluksesta. En voi mitään sille, että mieleeni tuli nimenomaan se opetus- ja julistustoiminta, joka on saanut käsittämättömässä määrin sijaa veljien ja sisarten keskuudessa meidänkin maassamme. En yhtään enää ihmettele sitä tuskaista huutoa ja ahdistusta, joka omassakin sisimmässäni huutaa Paavalin sanoin: "Oi te älyttömät galatalaiset! —Suomalaiset! — Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: LAIN TEOISTAKO saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?" (Gal.3:1-).

Mieleeni tulee hyvin voimakkaasti se, kuinka tuo uneni veli eräässä kokouksessa luki sanasta: "Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. SILLÄ LAKI SAA AIKAAN VIHAA..." (Room.4:13-15). On mahdotonta niin minulle kuin varmasti monelle muullekin sulkea silmänsä ja korvansa kaikelta siltä, mitä tuo tietynlainen julistus on aikaansaanut kaikkialla, minne se on kantautunutkin. Lainomainen opetus on aikaansaanut entistä suurempaa jakaantuneisuutta ja vihamielisyyttä veljien ja sisarten välillä, sillä laki saa aikaan vihaa!

Me elämme ajassa, jossa kaikki Jumalan lupaukset käyvät täytäntöönsä, ja ajanmerkit puhuvat ilman minkäänlaista väärinkäsityksen mahdollisuutta siitä, että Herran tulemus on todella lähellä. Koko Jumalan pelastussuunnitelma ja neuvopäätös perustuu Hänen rakkauteensa meitä ihmisiä kohtaan. Kaikki sai alkunsa Jumalallisesta rakkaudesta, ja on myöskin päättyvä tuohon samaan Rakkauteen, sillä Herra Jeesus Kristus on yhä vielä sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Hänestä sanotaan, että maallisen vaelluksensa aikana Hän osoitti opetuslapsillensa rakkautta loppuun asti. Koko Kirjoitetun Sanan todistus, jos se vain oikealla tavalla nähdään, tuo silmiemme eteen sen tosiasian, että tuo Jumalan Rakkaus on vähentymätön meitä kohtaan tässäkin ajassa, mutta se voi tulla julki vain siellä, missä todella on käsitetty sen lunastustyön täydellisyys ja absoluuttisuus, joka tapahtui Golgatan ristillä. Ihminen ei millään toimenpiteellään tai uhrillaan voi sitä täydentää, sillä se on täydellinen, perustuen Jumalan lupauksiin.

Jumalan selvä käsky koski kaikkea temppelissä tapahtuvaa jumalanpalvelusta ja uhraamista. Oli selvä Jumalan käsky, että ihmisten tuli tulla temppeliin ja  tuoda tietyt uhrit Hänen kasvojensa eteen. Tämän tiesivät kaikki tuon ajan Israelin kansan keskuudessa, niin juutalaiset kuin käännynnäisetkin. Sen tiesivät niin ylipapit kuin kirjanoppineetkin, tavallinen kansa kuin kaikki temppelin esipihalla kaupantekoansa harjoittavat myyjät ja ostajat. Jumalan vaatimus oli kaikkien tiedossa, ja niinpä kaikki tämä kaupustelu nautti niin pappien kuin hallintomiestenkin hyväksyntää, sillä tätenhän helpotettiin ihmisten uhraamista, kun heille aivan kuin syliin työnnettiin kaikki uhrattava, Jumalan eteen kannettava. Mutta Kirjoitusten todistuksen mukaisesti meidän Herramme oli asiasta aivan toista mieltä! Ja Kaikkivaltiaan Jumalan Henki sisimmässäni vakuuttaa minulle, että Hän yhä vielä tänä päivänä on toista mieltä kuin kaikki  itsensä virkaan korottaneet papit ja julistajat! Yhä tänä päivänä pyhä kiivastus valtaa Hänen sisimpänsä, ja Hän palaa halusta saada kaataa kaikki myyjäin pöydät ja ajaa heidät ulos temppelistä kaikkine kauppatavaroineen ja kyyhkysineen. Minä uskon, että tämä on se sama kiivaus ja tuska, joka paloi unessani tuon veljen sisimmässä, ja palaa omassanikin sisimmässä sellaisella voimalla, että se kuluttaa minut.

Herra Jeesus Kristus on ennennäkemättömällä, puhtaalla ja kirkkaalla tavalla, todellisen Jumalan Sanan julistuksen kautta asetettu meidän silmiemme eteen. Todellinen Jumalan Sana meille tässä viimeisessä ajassa on julistettu sellaisella jumalallisella arvovallalla, ettei voisi kuvitella minkäänlaisen sekaannuksen siemenenkään jääneen jäljelle niissä, jotka kaikesta ovat tulleet osallisiksi. Mutta miksi kaikesta huolimatta nyt hämmennetään Jumalan lampaiden juotavaksi tarkoitettua vettä sellaisella tavalla, mitä kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan joitakin vuosia sitten? Miksi sisimmässäni ääni huutaa yhä suuremmalla voimalla: "Oi te älyttömät uskovaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän haluaisin todellakin tietää teiltä, lain julistuksen ja lain tekojenko kautta olette kaiken saaneet? Ettekö kaiken kuullun johdosta ole tulleet osalliseksi Jumalan Hengestä uskossa kuulemisen kautta? Vai mitä teille on todellisuudessa tapahtunut? Niin paljonko olette turhaan kärsineet — jos se on turhaa ollut? Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako Hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin 'Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi'?

Meidän Herramme maallisen vaelluksen aikainen Israelin kansan jumalanpalvelus perustui lain määräyksiin. Mutta juuri nyt oli täyttymässä Jumalan pelastushistorian merkittävin vaihe. Oltiin kokemassa se, kuinka kaikki lain kirjain täyttyi Hänessä, joka tuli synniksi meidän tähtemme, joka lihassansa oli kantava lain kirjaimen Golgatan ristille. Temppelissä suoritettava uhripalvelus oli vain esikuva kaikesta siitä, mitä nyt tultaisiin näyttelemään ulkopuolella kaupungin, ulkopuolella leirin. Ihmiset joutuivat jatkuvasti uhraamaan uhreja, jotka eivät voineet tehdä heitä täydellisiksi Jumalansa edessä, tehdä heitä vanhurskaiksi. "Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska 'vanhurskas on elävä uskosta'. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: 'Joka ne täyttää, on niistä elävä'. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu..." (Gal.3).

Ihmiset kuolevat, poistuvat tästä elämästä, mutta henget eivät kuole eivätkä poistu ihmisten mukana, vaan siirtyvät aina uudelleen ja uudelleen uusiin, elossa oleviin ihmisiin. Niinpä tässäkin ajassa saamme todistaa täysin samanlaisista asioista niin seurakunnan keskuudessa kuin maailmassakin, kuin mitä veljemme ja sisaremme joutuivat kokemaan ennen meitä. On ainoastaan henkien vaikutuksen tiliin pantavissa ja siltä pohjalta ymmärrettävissä kaikki se sekaannus ja puhtaan veden samentaminen, mitä tässä ajassa tapahtuu. Kaikki tapahtuu mitä hurskaimman verhon ja ulkonaisen vanhurskauden varjolla, niin että ensialkuun on vaikea määritellä, mistä on kysymys. Ovathan asianosaiset rakkaita veljiä ja sisaria, kanssavaeltajiamme, jotka ovat tulleet osallisiksi samasta julistuksesta kuin mekin. Mutta miksi kaiken yllä näyttää siunauksen sijasta olevan kirous? "Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: 'Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee!" (Gal.3:10).

Jokaiselle temppeliin menijälle oli siis selvää se, että itsekunkin oli uhrattava jotakin Jumalansa edessä. Tämä oli Jumalan vaatimus, Jumalan odotus Hänen eteensä astuvaa kohtaan, sillä Hänen eteensä ei tullut tulla tyhjin käsin. Mutta miksi meidän Herramme sitten vihastui sellaisella tavalla kaikkea tuota toimintaa kohtaan, jonka tuli vain palvella Jumalan eteen astuvia, hurskasmielisiä ja Herran kasvoja etsiviä ihmisiä? Eivätkö nämä kauppamiehet kaikin mahdollisin tavoin pyrkineet palvelemaan Jumalan seurakuntaa, palvovia ja rukoilevia ihmisiä? Eivätkö he vaivaa säästämättä hankkineet kaikkea sitä, mitä nämä ihmiset sitten voivat kantaa Herransa eteen, heidän vaivaansa säästäen ja heidän parastansa ajatellen? Mutta kenen parasta he todellisuudessa ajattelivat, palvovan kansan vaiko oman kukkaronsa? Mutta sekään ei ole pääasia tässä asiayhteydessä, vaan jokin aivan muu.

Jokainen tuonaikaiseen jumalanpalvelukseen osallistuva siis saattoi nostaa katseensa rohkeasti ja uskoa palvelevansa Herraa ja noudattavansa Hänen tahtoaan. Ylipappi alaisineen saattoi päivittäin luoda katseensa väkijoukkojen ylitse ja myhäillä tyytyväisenä, huokaisten kiitosrukouksen Jumalansa puoleen. Kansa oli uskollista hengellisille näkemyksillensä ja saapui runsaslukuisesti temppeliin, siihen ainoaan paikkaan, missä Jumalaa tuli palvella kantaen hänen eteensä kiitos- ym. uhreja. Kansa omalta osaltaan tunsi hartauden ilmapiirin toisten hurskaiden rientäessä eteenpäin heidän rinnallansa tässä ihmispaljoudessa. Jokainen tunsi tuon pyhän paikan ilmapiirin, ja saman innoituksen vallassa kauppamiehetkin tarjosivat tavaroitaan pyhien toimenpiteiden suorittamista varten. Herran eteenhän ei tullut mennä tyhjin käsin, ja hehän vain pitivät huolta siitä, että kansa voi toteuttaa kaiken vaaditun! He olivat itseasiassa kansan tarpeiden täyttäjiä, tärkeän viran haltijoita!

Jumalaa siis palveltiin hartaudella ja uskottiin kaiken olevan hyvin. Mutta kun Herramme tuona päivänä saapui temppelialueelle, tapahtui jotakin Hänen sisimmässänsä. Ei toki ollut tämä ensimmäinen kerta kun Hän tuolle alueelle saapui, ei ollut tämä ensimmäinen kerta, kun Hän näki kaiken tuolla paikalla tapahtuvan. Ei kaikki tämä ollut jäänyt Häneltä huomioimatta, mutta Jumalan Sanan tuli täyttyä tässäkin kohden. Lukekaamme, kuinka veljemme Johannes kertoo tuon saman tapahtuman:

"Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa. Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon. Ja hän sanoi kyyhkysten myyjille: 'Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi.' Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: 'KIIVAUS SINUN HUONEESI PUOLESTA KULUTTAA MINUT.'" (Joh.2).

Oi, tällä hetkellä tunnen olevani itse tuolla paikalla aivan kuin se tapahtuisi juuri nyt sieluni silmien edessä! Oi, kuinka sama kiivaus täyttääkään minun sisimpäni, ja tunnen tuon saman kuluttavan tulen, joka paloi Herramme sisimmässä Hänen tehdessään jotakin sellaista, mitä nuo hurskaat ihmiset eivät saattaneet käsittää. He uskoivat palvelevansa Jumalaa, tekevänsä kaiken Hänen mieltymyksensä mukaisesti, mutta nyt tässä astui keskelle heidän hurskasta ilmapiiriänsä Hän, joka on itse Sana, lihaksi tullut Sana. "Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö Minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi!"

Oi, millainen markkinahuone onkaan tullut tämän ajan seurakunnasta, jossa itsekukin hengellinen kauppamies suureen ääneen tarjoaa omaa tavaraansa, halventavaan sävyyn puhuen muiden tuotteista! Ei tarjota jotakin pahennusta herättävää kauppatavaraa, vaan Jumalan eteen kannettavaa, Hänelle uhrattavaa. Mutta käsitetäänkö, mitä tehdään, mitä tarjotaan? "...että tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on  elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus!" (1.Tim.3:15).

Nämä ihmiset tekivät kaikkensa palvellaksensa Jumalaa tämän käskyjen mukaisesti, mutta nyt tulee Tämä, joka siinä määrin tuottaa tuhoa kaiken heidän hartautensa keskellä, että papit ja kirjanoppineet kiristelevät hampaitaan, miettien miten päästä eroon tästä kiivailijasta. Mutta mikä tässä kaikessa sitten oli  niin väärää, niin vihastusta herättävää, että muuten niin lempeänä tunnettu Herramme tarttuu nuoriin vääntäen niistä ruoskan? Mikä saa Hänet tuottamaan sellaista tuhoa tuolla pyhällä paikalla? Eivätkö kaikki nämä ihmiset ole vilpittömiä, Jumalan palvelukseen tulleita uskovaisia, jotka tarvitsevat kaikkea sitä, mitä täällä tarjotaan? Eikö Herran itsensä käsky kuulunut, ettei Hänen eteensä tullut tulla tyhjin käsin, ilman uhria? Eivätkö kaikki nämä tänne tuodut eläimet ja tavarat olleet juuri sitä varten, Herran eteen kannettavaksi? Mikä siis olisi tässä täydellisessä harmoniassa voinut olla Herralle mielipahaa tuottavaa?

Kaikki olisi ollut käsitettävämpää tänäkin päivänä, tietynlaiseksi väärinkäsitykseksi luokiteltavaa, jos joku opetuslapsista olisi hetken mielijohteesta ja tunnepurkauksesta tehnyt jotakin sellaista. Kaikesta olisi varmasti selvitty Herramme selityksellä ja anteeksipyynnöllä, sovitun korvauksen maksamisella.  Asia olisi ollut hetkessä unohdettu, ja jokainen olisi voinut palata normaaliin päiväjärjestykseen. Mutta ei, nyt tapahtui jotakin sellaista, mikä tultaisiin kirjaamaan muistiin ikuisiksi ajoiksi, painamaan jokaisen mieleen unohtumattomana, käsittämättömänä tekona. Jo Vanhassa Testamentissa oli kirjoitettu tästä tapahtumasta, niin että sen nähdessänsä opetuslasten mielissä Henki heti nosti esiin tuon profeetallisen Sanan: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut." (Ps.69:10).

Miksi siis Herramme teki kaiken tämän? Mikä oli väärää kaikessa siinä, mitä tuossa Herran huoneessa tapahtui? Uhrieläimet olivat virheettömiä, määräykset täyttäviä, uhrattavaksi tuotu juuri säädösten mukaista, mutta ne olivat täysin väärässä paikassa! Kaikki tämä kaupanteko tapahtui väärässä paikassa! Sen ei tullut tapahtua Jumalan huoneessa, temppelissä, vaan jokaisen olisi tullut etsiä oma uhrattavaksi tuomansa jostakin muualta, temppelin ulkopuolelta!

Tässä juuri on se, mikä tänäänkin tuottaa mitä suurinta ahdistusta ja tuskaa lukemattomille jumalanlapsille, ensinnä niille, jotka sydämessänsä kantavat vastuuta siitä laumasta, jonka paimeneksi heidät on asetettu, toiseksi niille, jotka johdetaan siihen ahdistavaan ilmapiiriin, minkä tuo lakihenkinen julistus.

Tämän ajan seurakunnan keskuudessa on suuri määrä opettajia ja julistajia, jotka eivät todellakaan tiedä, kuinka tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta! Aivan niin kuin tuona aikana, niin nytkin tästä huoneesta on tullut hengellinen markkinahuone, jossa vallitsee mitä suurin meteli ja hälinä, itsekunkin tarjotessa, kuka enemmän ja vähemmän väkisin, omia näkemyksiään jumalanpalvelukseen saapuville uskovaisille.

Kysymys kaikista jumalanpalvelukseen ja yleensä elämään liittyvistä asioista oli ajankohtainen ja tärkeä jo apostolien aikana, sillä jo tuolloin voitiin todeta: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa." (Matt.23:2-4). Tämä kysymys tuli mitä polttavimmaksi ensimmäisten pakanoiden kääntyessä tähän uskoon, jota myöskin "Siksi Tieksi" kutsuttiin. Mitä nyt tuli näiden pakanuudesta kääntyvien noudattaa kaikesta siitä, mitä tuona aikana oli tarjolla hengellisellä markkinapaikalla Jumalan miellyttämiseksi?

Tuskin on olemassa sellaista Pyhiä Kirjoituksia tutkivaa, joka ei olisi lukenut siitä, kuinka tuon ajan seurakunnassa Pyhän Hengen johdatuksessa päätettiin:  "Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin (eikö tämä ole juuri sitä mitä meidänkin keskuudessamme juuri nyt tapahtuu?), niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa, jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman. Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, joista ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" (Apt.15).

Nämä miehet olivat todellisia Jumalan sanansaattajia, jotka toivat kansalle todellisen Jumalan Sanan, "NÄIN SANOO HERRAN", sillä sanotaanhan, että Pyhä Henki oli tuon lopputuloksen takana. Niinpä voidaankin lukea seuraavasti: "Niin heidät lähetettiin matkalle, ja he tulivat Antiokiaan; siellä he kutsuivat koolle seurakunnan ja antoivat heille kirjeen. JA KUN HE OLIVAT SEN LUKENEET, ILOITSIVAT HE TÄSTÄ LOHDUTUKSESTA!" Oliko tämä vain jokin tilapäinen, ohitse menevä päätös, joka oli tulkittavissa jotenkin toisinkin? Ei, sillä aivan kuin vakuudeksi on sama asia kerrottuna toistamiseen, niin että tämäkin asia vahvistetaan kahden todistajan nojalla. Jerusalemissa Paavali julistaa jumalallisella arvovallalla kaikkien kuulijoidensa edessä: "Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, joista ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt.21:25). Pantakoon erikoisella tavalla merkille se, mitä Sana sanoo näistä tämän asian puitteissa lähetetyistä sanansaattajista, lohdutuksen tuojista, nimenomaan tämän asian esillä ollessa: "Ja Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehottivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä." (Apt.15:32).

Tuon ajan pakanauskovaisista sanotaan, että luettuaan tämän kirjeen, he iloitsivat tästä lohdutuksesta. Emme voi tässä yhteydessä olla ajattelematta sitä, mitä todellinen sanoma tälle ajalle on: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä!" (Jes.40:1-). Jumalan käskystä tälle ajalle julistetun Sanan kautta on Jumalan todelliselle kansalle julistettu, että Golgatalla on suoritettu täysi lunastustyö ja kaikki viha on poistettu. "Sillä laki saa aikaan vihaa... Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä..." (Room.4:15-16).

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että lohdutuksen Jumalaa tarvitaan jälleen Hänen oman seurakuntansa sisällä, sillä lohdutuksen sanoman sijasta ovat galatalaiset saarnamiehet ja julistajat saattaneet uskovaisten sydämet hämmennyksiin. He ovat juuri niitä, mistä Paavali varoittaa Timoteusta: "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.) " (1.Tim.1:5-7). Muistakaamme tämän tutkistelumme aikana, että laki saa aikaan vihaa, mutta tässäkin voimme lukea, kuinka käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta. Laki ei suo omantunnon vapautta, vaan orjuuttaa lain julistajan kuuliaisuuteen.

Tässä ajassa on Jumalan huoneeseen tuotu jotakin sellaista, mikä ei sinne kuulu, ja millä ei ole mitään tekemistä todellisen sananjulistuksen kanssa. Jumalan huoneesta on jälleen kerran tehty markkinapaikka, missä ikään kuin pakolla työnnetään itsekunkin syliin se, mikä tulee Herralle uhrata, ja pakolla työnnetään uhraavan suuhun se, mitä tämän tulee sanoa. Ihmisiltä halutaan säästää se vaiva, mikä näillä olisi itsensä etsiessä uhrinsa ja hengellinen ruokansa. Mutta onko mahdollista säästää yksilöuskovaiselta tämän vaiva, mitä tulee Jumalalle uhrattavaan ja omatunnon asioiden selvittämiseen? Voidaanko tehdä, niin kuin nyt tehdään, eli ikäänkuin tarjottimelta työnnetään Jumalan palvelukseen osallistuville väkisin suuhun se, minkä saarnamies on omassa suussansa pureskellut valmiiksi, tunnistamattomaksi, tahmaiseksi massaksi? Eikö Jumalan kansan edessä enää ole sille katettu, runsas, hengellisen ruuan pöytä, mille itse Kaikkivaltias Jumala on koonnut tämän ajan hengellisen mannan, elävän ja tuoreen Sanan leivän? Mikä on se pöytä, joka nyt on asetettu palvojan eteen? Onko se sellainen pöytä, joka säästyisi meidän Herramme kiivaudelta, kaatamiselta?

Jumalan Sanan mukaisesti Hänen seurakuntansa tulee koostua uskovaisista, jotka kuin elävinä kivinä muodostavat Hänen temppelinsä, joka perustuu totuuteen. Kuinka ihana kuva yksilön asemasta Herran edessä onkaan se, kuinka Vanhan Testamentin temppeliä rakennettiin. "Ja kun temppeli rakennettiin, tehtiin se kivistä, jotka tulivat VALMIINA louhimosta, niin ettei kuulunut vasaran, ei minkään rauta-aseen kalketta temppeliä rakennettaessa." (1.Kun.6:7).

Tämän ajan temppeli rakennetaan elävistä kivistä, jotka saavat elämänsä Jumalan puhtaasta ja väärentämättömästä Sanasta, Elämän Leivästä. Näiden elävien kivien tulee kokoontua Herran eteen Hänen Seurakuntanansa, temppelinänsä, jossa itsekunkin tulee käsittää ja tietää, kuinka siinä tulee elää. Herra itse muovaa nämä kivet, astiat, miten se sitten tuodaankaan julki jumalallisten esikuvien mukaisesti. Itsekunkin tulee käydä lävitse kehityksensä, prosessinsa Jumalan koulussa, yksinäisyydessä, erämaan kuumuudessa. Itsekunkin täytyy löytää tiensä, löytää se hahmonsa, minkä Jumala on jokaiselle erikseen säätänyt. Nytkin nämä elävät kivet hakataan louhimossa, yksinäisyydessä, niin ettei itse temppelissä, Herran huoneessa, tule kuulua vasaran ja taltan ääntä. Itsekunkin tulee muotoutua hahmoonsa Herransa edessä, nähdä omakohtainen tiensä Herrassa. Tätä ei kukaan voi korvata omalla toiminnallansa, ei yksikään saarnaaja, ei yksikään profeetta. Yksin Taivaallinen Savenvalaja voi muovata yksittäisen astian, tehdä siitä käyttövälineensä.

Nyt kuitenkin saarnaaja toisensa perään uskoo olevansa kykenevä tähän vaativaan tehtävään, minkä Jumala on jättänyt itsellensä. ”Onhan meillä sanoma, onhan meillä Jumalan Sana!" Ja tästä sanomasta näillä saarnaajilla on niin hyvä käsitys, vuosien saarnamiestoimensa johdosta, kokemuksensa johdosta, että he pystyvät selittämään sen tarkoituksen ja merkityksen kuulijoillensa paljon seikkaperäisemmin kuin itse profeetta; yhdistyyhän nyt profeettojen puhuma saarnamiehen oman ymmärryksen kanssa!

Nyt eivät tungeksi härät ja lampaat temppelin kiveyksellä, eivät räpsytä kyyhkyset siipiään häkeissänsä, vaan nykyisessä temppelissä tarjotaan ihmisten uhrattavaksi mitä eriskummallisimpia asioita. Tarjolla on, voitaisiin sanoa vaikka mitä. Saarnamiehet seisovat myyntipöytiensä takana tarjoten omaa ratkaisuansa, omaa uhrattavaksi tarkoitettua asiaansa. Kaikki uskovat toteuttavansa Jumalan tahtoa, sillä onhan Hän selvästi antanut ymmärtää, että tässäkin ajassa Hänellä on odotuksensa niiltä, jotka sanovat Häntä palvelevansa. Mutta mitä on tämä kauppatavara, mitä nyt tarjotaan? Mistä ihmiset maksavat, mitä kantavat alttarille laulujen kaikuessa? Mitä tekevät ihmiset Jumalaa miellyttääksensä? Mitä on katettu niille pöydille, joiden ympärillä kansa tungeksii?

Jumalan Sanan mukaisesti ei pakanuudesta kääntyvien ylle tule panna muuta taakkaa, kuin luetellut, sillä näin oli Pyhä Henki hyväksi nähnyt. Mutta Pyhä Henki ei ollut tarkentanut sen paremmin, mitä tarkoitettiin epäjumalille uhratulla, ainakin näin ajattelevat nyt tämän ajan kirjanoppineet. On itsestään selvää, ettei uskovaisen tule osallistua epäjumalanpalvontaan, mutta mitä se itseasiassa on? Mitä julistivat esi-isämme apostolit ja profeetat alkuseurakunnassa? "Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet. Niin seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä." (Apt.16:4-5).

Meidän jokaisen toivomus ja sydämen rukous on, että sama tapahtuisi meidänkin keskuudessamme, mutta mistä johtuu se, että sen sijaan että seurakunnat vahvistuisivat uskossa ja saisivat yhä enemmän jäseniä, valtaa tietynlainen vihamielisyyden henki yhä useamman, ja hajotus tulee yhä suuremmaksi niiden keskuudessa, joiden jo nyt luulisi olevan kuin yksi sydän ja yksi sielu? Mitä sanotaan Paavalista ja muista hänen tovereistansa?: "Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet!" Aamen, halleluja! Tässä on vastaus kaikkiin tämän hetken ongelmiin ja vaikeuksiin. Jos nyt olisi tehty sama, olisivat samat tuloksetkin nähtävissä, mutta koska on julistettu jotakin sellaista, mikä ei pidä yhtä alkuperäisten opetusten kanssa, on saavutettu tilanne, jossa julistetaan sellaista uhripalvelusta, jonka johdosta Jumalan huoneesta tulee enemmänkin markkinahuone kuin Jumalan huone!

Jumala odottaa vanhurskautta jokaiselta omaltansa, mutta mitä on tuo vanhurskaus ja miten Jumalaa palveleva sen voi saavuttaa? Mikä on se perustekijä, mikä saa aikaan kaiken nyt näkemämme markkinatouhun? Eikö juuri se, ettei käsitetä Jumalan armoa ja sitä, että kaikki on vain lahjaa? Jo vanhan liiton aikana temppelin rakentamisen yhteydessä Daavid lausui julki rukouksessansa mitä suurimman ja tärkeimmän jumalallisen totuuden: "Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalaamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi. Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet. Sillä me olemme muukalaisia ja vieraita sinun edessäsi, niinkuin kaikki meidän isämmekin; niinkuin varjo ovat meidän päivämme maan päällä eikä ole, mihin toivonsa panna. Herra, meidän Jumalamme, kaikki tämä runsaus, jonka me olemme hankkineet rakentaaksemme temppelin sinulle, sinun pyhälle nimellesi, on sinun kädestäsi, ja sinun on kaikki tyynni. Ja minä tiedän, Jumalani, että sinä tutkit sydämen ja mielistyt vilpittömyyteen. Vilpittömällä sydämellä minä olen antanut kaikki nämä vapaaehtoiset lahjat, ja nyt minä olen ilolla nähnyt, kuinka sinun täällä oleva kansasi on antanut sinulle vapaaehtoiset lahjansa. Herra, meidän isäimme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä tällaisina ainiaan kansasi sydämen ajatukset ja aivoitukset ja ohjaa heidän sydämensä puoleesi." (2.Aikak.29).

Todelliset julistajat ovat puhuneet sen mukaisesti mitä aikoinaan Paavali ja muut jumalanmiehet: He voivat julistaa ainoastaan sen, mikä oli kirjoitettu, ja mikä lähti Jerusalemista, Jumalan Sanan alkuperäisestä lähtöpaikasta. Tällaisena tuli Jumalan kansan sydämen ajatusten säilyä. "Ja sitä mukaa kuin he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet!" Eivät vain apostolit ja Jerusalemin vanhimmat, vaan myöskin Pyhä Henki! Miten nyt siis on niin monia, jotka julistavat jotakin enemmän, jotakin, mikä on lisäystä siihen, mitä Jumalan Sana sääti pakanuudesta kääntyville? Miten on niin moni galatalaisten tavoin unohtanut:  "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa...", ja on alkanut etsiä Jumalan mieltymystä joidenkin, lukemattomien, lainomaisten asioiden pitämisen kautta?

Jumalan Sana selvästi tuo julki, mitä tarkoitetaan epäjumalille uhratulla. Raamattu sanoo, että mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat epäjumalille, sillä heillä ei ole muuta jumalaa. Mutta mitä tällä ilmaisulla epäjumalille uhratusta tarkoitetaan, selviää muutaman jakeen perusteella. "Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa... Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä. Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy. Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi..." (1.Kor.8)

"Ei, vaan että mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista... jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantuntonne tähden. Mutta jos joku sanoo teille: 'Tämä on epäjumalille uhrattua', niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden; en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?" (1.Kor.10).

Jos ajatellaan näitä viimeisiä jakeita, niin mihin valoon joutuukaan silloin se julistus, joka ei missään tapauksessa kuulu todelliselle seurakunnalle, vaan jonka ennemminkin tulisi kantaa vain julistajansa nimeä? Tämä julistus ei ole tyytynyt siihen, mihin Paavali ja kaikki muut julistajat tyytyivät, vaan se tuo julki asioita, joita sen paremmin Pyhä Henki kuin eivät apostolit ja profeetatkaan ole Jerusalemissa hyväksyneet. Jumalan Sana todistaa selvästi, mitä tarkoittaa epäjumalille uhrattu, ja mitä meidän todellakin tulee julistaa Paavalin tavoin: "...kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta, vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen." (Apt.20:20-21).

Tämä tämän päivän julistus tahtoo tuoda eteemme Jumalan temppelissä kuin myyntipöydän, jolta meille tarjotaan lain julistusta, älä tartu, älä maista, älä koske, uhraa Jumalalle tämä, uhraa tämä! Tämä julistus lisää, vaikka sitä ei moni käsitäkään, alkuperäiseen Sanan opetukseen lukemattoman määrän asioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen seurakunnan kanssa. Tuona aikana, jolloin päätettiin siitä, mitä pakanauskovaisten tulee pitää, ei Pyhä Henki määritellyt yksityiskohtaisia asioita, miten kunkin tuli nähdä se, mikä koskee epäjumalanpalvelusta ja henkilökohtaisia asioita, vaan sentähden Pyhä Henki antoi kirjoittaa Sanaan Roomalaiskirjeen 14 luvun, joka jokaisen tulisi lukea säännöllisesti.

Nyt tämä väärä julistus tahtoo määritellä yksityiskohtaisesti kaiken sen, mitä mahdollisesti tarkoittaa tuo sanonta: karttaa epäjumalille uhrattua. Mutta siinä ei ole onnistunut vielä kukaan, sillä se ei ole Jumalan tahdon mukaista. Jokaisen on käytävä tämä taistelu Jumalansa edessä ja omantuntonsa kanssa. Jokainen todellinen jumalanpalvelija käsittää sen, eikä siten saarnaa juutalaisuudesta, juutalaisuuden perinnäissäännöistä, vaan saarnaa Sanaa. Todellisuudessa tämä lainjulistus tänään ei poikkea missään suhteessa juutalaisuudesta, joka lain täyttämisen perusteella haluaa miellyttää Jumalaa. Tämä nykyinen julistus johtaa ilmiselvästi siihen, että ihmiset unohtavat olevansa armosta pelastettuja, ja pyrkivät nyt miellyttämään Jumalaa sellaisillakin asioilla, mitä Hän ei milloinkaan ole vaatinut pakanauskovaisilta.

Mitä hyötyä on siitä, jos tällaiset julistajat, tai paremminkin kauppamiehet, asettuvat Jumalan temppeliin, Jumalan huoneeseen, asettaen sinne omat pöytänsä, jotka jo aikaa sitten ovat tuomitut kaatumaan Herran kiivauden edessä, ja sitten yrittävät johtaa vapauteen tarkoitetun kansan uudelleen lain alle? Tämä kaikki tosin tapahtuu sellaisella hurskaudella ja Herran puolesta kiivailemisella, että moni unohtaa, mitä myöskin on kirjoitettuna!

 Me emme voi säästää keneltäkään sitä vaivaa, mikä itsekullakin on löytäessänsä oma uhrinsa. Me emme voi ojentaa kenenkään eteen tarjotinta, jolle itse olemme valinneet ja pureskelleet valmiiksi kaiken sen, mitä tahdomme toisille tarjota. Itseasiassa meidän tehtävämme ei ole lainkaan tarjota jotakin omalta pöydältämme, omalta tarjottimeltamme, jonkun toisen uhrattavaksi, vaan meidän tulee todellisen Sanan julistuksen kautta asettaa itse Kaikkivaltiaan kattama hengellisen ruuan pöytä koko Jumalan kansan eteen, niin että itsekukin voi syödä tarpeensa mukaan, monipuolisesti, kaikki tarpeet kattavasti.

Markku Vuori