Social Icons

Pages

lauantai 31. tammikuuta 2015

Pyhitti heidät





”Hänen pojillansa oli tapana laittaa pitoja, kullakin oli pidot talossaan vuoropäivänänsä; he lähettivät silloin sanan ja kutsuivat kolme sisartansa syömään ja juomaan kanssansa. Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: ’Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta’. Näin Job teki aina.” (Job.1)

Miksi ihminen niin laajasti vähättelee oman elämänsä merkitystä tässä ajassa? Tarkoitan uskovaisia, en entisestään laajenevaa narsistista joukkoa. Job oli hurskas mies, ja sydämessä oli hätä läheisten ihmisten tähden. Sitä ei sanota, mutta hän omalla tavallaan oli pyhittänyt itsensä edellisen kirjoituksemme kuvaamassa hengessä. Hänen elämällänsä oli tarkoitus ja mitä merkittävin vaikutus näkymättömässäkin maailmassa. Ei ole mahdollista pyhittää lapsiansa, ellei itse ole oikeassa asemassa Herran edessä. Hän oli varmaankin esikuvallinen esirukoilija. Tämä ei ollut vain jokin hetkellinen mielijohde, vaan tekstimme mukaisesti hän teki niin aina, jatkuvasti. Lopputulos ei ole ratkaiseva eikä tee hänen hartauttaan ja antautumistaan turhaksi, vaan päinvastoin. Hän suoritti velvollisuutensa, eikä hän voinut rajattomasti kantaa vastuuta lapsistaan. Oli hyvä että lapsia muistettiin Herran edessä kaikesta inhimillisesti katsoen negatiivisesta huolimatta. Me voimme kantaa rukouksin toisiamme, mutta vastuu aina jää itse ihmiselle.

Kuinka monta kertaa ilmoittaakaan Jumala tekevänsä tai jättävänsä tekemättä jotakin palvelijansa Daavidin tähden! Daavid oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin. Tämä toki sanottiin Eliasta, mutta jokainen ihminen on samassa kategoriassa! Meidän vajavaisuutemme ei kuitenkaan merkitse mitättömyyttä, vaan meidät on syntiinlankeemuksen johdosta alistettu inhimillisyyden lakien alaiseksi, jotta me todellakin olisimme vain saviastioita, joiden merkitys perustuu jumalalliseen sisältöön ja läsnäoloon. Daavid oli tietyssä mielessä sitä, mitä me jokainen tahtoisimme olla. Omallekin kohdalleni toivoisin samaa, olematta ylimielinen ja korottamatta itseäni ylitse muiden.

”Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni'.” (Apt.13).

Kaikki tämä on esikuvallista puhetta viitaten Herraamme, mutta eikö sen tulisikin olla meidän jokaisen toivomus omalle kohdallemme: miellyttää Herraa koko elämällämme! Jotta kuitenkin kaikki kunnia tulisi Herrallemme, on meidän samalla kaikessa osoittauduttava inhimillisiksi ja vajavaisiksi ihmisiksi. Lunastustyön johdosta Jumala näkee meidät Herramme Jeesuksen Kristuksen elämän lävitse täydellisinä, mutta tämä puoli on onneksemme melko suuressa määrin salattu meidän inhimillisiltä silmiltämme. Millainen inhimillinen ristiriita: Olkaa täydelliset, niin kuin teidän Taivaallinen Isänne on! Vaikka kuinka olisimme sitä näkymättömässä maailmassa, inhimillinen puolemme saa meidät ehkä koko elämämme ajan kokemaan halventavaa ja jopa syrjivää kohtelua!

Paavalin tavoin on moni meistä kuin jonkinlainen tunkio, jonka haju ei useimpia miellytä. Olemme ehkä kuitenkin kaiken torjunnan keskellä keskittyneet ajattelemaan vääriä asioita, haistelemaan ja katselemaan itseämme. Mutta mihin todellisuudessa perustuu tunkioitumisemme? Tunkio ei ole itsessään oleva ja syntyvä, vaan jokainen tunkio muodostetaan sinne, missä sen haju ja ikävä ulkonäkö ei ole liian lähellä sen tekijää. Ihminen siis tarvitsee suuren määrän tunkioita, mutta mitä varten? Itsekään sitä ajattelematta ja ymmärtämättä hän valitsee tunkioksi jonkun läheisensä sopivan matkan päästä, ja purkaa tähän henkisesti projisoiden kaiken itseään häiritsevän ja epämiellyttävän. Eikö tämä ole ristiriidassa etäisyyden suhteen, kun ajattelemme narsistia ja hänen kumppaniaan? Meiltä on tainnut jäädä vieläkin piiloon se, että vaikka narsisti sairaalla tavalla samaistuu läheisimmän ihmisen kanssa, jää tämä todellisuudessa hyvin kaukaiseksi.

Ihminen siis käsittämättömällä tavalla nauttii lähimmäisensä puutteellisuudesta ja epäonnistumisista, jotka hän itse on suureksi osaksi aiheuttanut. Mainitsemme tämän vastakohdaksi aiheellemme, jossa rehellinen ihminen pyhittää itsensä lähimmäisensä hyväksi, esirukoilijaksi ja tukijaksi.

Meidän elämällämme siis on suuri merkitys muiden ihmisten elämässä. Myöskin Aabraham vaikuttaa vieläkin antautumisensa ja uskollisuutensa tähden.

”Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” (Gal.3).

”Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.” (Hebr.11)

Eikö jokin sisimmässämme huokaakin ja kaipaa samaa jatkuvuutta omalle kohdallemme?


perjantai 30. tammikuuta 2015

Pyhitän itseni heidän tähtensä


 
”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu. En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään. Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.” (Joh. 14)

LÄHTEKÄÄMME TÄÄLTÄ!

Uskovaisen elämä on jatkuvaa liikettä ja lähtemistä. Meitä ei ole tarkoitettu jäämään paikallemme, ei oikeastaan minnekään, lukuun ottamatta asemaamme Herrassa. Se ei kuitenkaan ole juuri millään tavoin paikkoihin ja aikaan sidottu. Meidän on valittava joka aamu herättyämme, mistä haluamme pitää kiinni.

”Ja hän sanoi kaikille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa’.” (Luuk.9).

Meidän valintamme ei siis perustu johonkin vuosikymmeniä sitten lausuttuun uskontunnustukseen tai lupaukseen, vaan jatkuvaan tahtotilaan, joka omalla tavallaan uudistetaan päivästä toiseen. Suhdettamme Kristukseen verrataan avioliittoon.

”’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef.5).

Elämme ajassa, jossa tämä esikuva on todistajana koko aikaa vastaan. Esikuva ei tule pätemättömäksi toteutumattomuutensa tähden, vaan omalla tavallaan tulee todisteeksi ihmisen todellisesta mielestä ja tahdosta. Mitä maailmassa tapahtuu avioelämän alueella, sama tapahtuu hengellisellä alueella. Kerran lausuttu ”tahdon” ei olekaan merkinnyt ollenkaan sitä, mitä olemme näkemykseksemme luoneet. Todellinen tahtominen ei ole vain yksi sana tai siihen liittyvä selitysteos, vaan ilmaisu suostumisesta yhteiselämään, riippumatta olosuhteista ja erilaisista tapahtumista. Niin avioelämä kuin yhteys Kristuksen kanssa eivät ole mitään kevyitä ja kevytmielisesti otettavia asioita. Näitä suhteita ei ole tarkoitettu katkaistavaksi ensimmäisten ongelmien ilmaantuessa, vaan jumalallisen näkemyksen mukainen ”tahdon” merkitsee kummallakin alueella elinaikaista ratkaisua.

Edelliset sanankohdat sisältävät sellaisen määrän jumalallista tahdonilmaisua, ettemme elinaikanamme kykene sitä tyhjiin ammentamaan.

”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.”

Erikoisella tavalla huomio kiintyy inhimillisesti käsittämättömään vastakkainasetteluun, jolla kuitenkin tulee olla meille mitä suurin merkitys.

”…se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”

Herramme on meille kaikessa esikuvana. Onko meillä sama asenne Jumalan Sanaa kohtaan? Pyhä Henki ottaa meidän Herramme omasta ja jakaa meille Herran Sanaa. Herra Jeesus puhui sen kuin omanaan, vaikka se niin selvästi olikin peräisin Isältä. Herramme oli siis tässäkin asiassa täysin yhtä Isän kanssa. Miten on sitten meidän suhteemme? Mikä on meidän asemamme Sanassa ja yleensä hengellisessä elämässä? Mikä on meidän päivittäinen tahtomme ja päätöksemme?

”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.”

Mitä tämä mitä ihanin ja syvällisin lause pitää sisällään? Sitä meidän tulisi ajatella päivittäin. Mitä tämä asuminen merkitsee meille itsellemme ja toinen toisellemme?

Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

”Jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun!” Halleluja! Aamen! Käsitämmekö edes hitusen siitä, mitä kaikki tämä merkitsee meille! Me olemme siis aivan käsittämättömässä määrin yhtä Jumalan Sanan kanssa, niin että meidät on pyhitetty tähän yhteyteen. Kunpa meidän jokaisen elämä voisi olla pyhitetty Sanan totuuteen!  Kuinka tärkeä tämä ajatus onkaan sukulaisiamme ja lähimmäisiämme ajatellen!

”…minä pyhitän itseni heidän tähtensä…”

Tämä liittomme ja tahdonilmaisumme ei siis ole ollenkaan niin vähäpätöinen kuin helposti ajatellaan. Meidän ratkaisuamme ei ole tarkoitettu vain meitä varten, vaan se ratkaisee monen kohtaamamme ihmisen kohtalon. Meistä on kiinni niin paljon, että sitä rohkenee ajatella vain Jumalan armon varassa!


torstai 29. tammikuuta 2015

Elatuksen murheet




”… Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.”  (1.Tim.6).

Tullessani nyt toimeen minimaalisella eläkkeellä siitä huolimatta, että olen palvellut ihmisiä yli neljäkymmentä vuotta, en voi mitään sille että ajatukseni usein kulkeutuvat taloudelliselle alueelle. Tähän ovat osaltaan syyllisiä uneni, sekä useat puhelut, joissa ihmiset pohtivat toimeentuloaan.

Muistellen ennen kaikkea menneitä vuosia, olen todistajana sille, kuinka ihmiset usein itse sitä käsittämättä kadottivat uskon päämäärän ja todellakin lävistivät itsensä monella tuskalla. Vaikka raha itsessään ei ole paha asia, on se usein hyvinkin likaista erilaisista ratkaisuistamme johtuen. Yksinkertaisesta elämästäni olen todella kiitollinen syvällä sisimmässäni, vaikka usein kaipaisinkin mahdollisuutta matkusteluun ja johonkin todella virkistävään kokemukseen. Minulla on kuitenkin aina ollut elatus ja vaatteet, etenkin kun olen tyytynyt yksinkertaiseen elämään. Olen jo seitsemän vuoden ajan elänyt kauppojen poistotuotteiden varassa, niin että todella harvoin ostan jotakin normaalilla hinnalla.

Miksi jälleen kerran tartun tällaisiin asioihin? Eikö mennyt ole mennyttä ja ajatustemme tule askarrella tulevissa asioissa?

”Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk.21).

Mitä vielä odotamme näkevämme tapahtuvan, että asettaisimme kaikki elämämme asiat oikealle paikalleen? Kaikki ympärillämme todistaa profetian täyttymyksestä, ja viestit sodista ovat saavuttaneet sellaisen mittakaavan, että luulisi meidän jo heräävän ajattelemaan enemmän hengellisiä asioita. Eivät mitkään kuvitelmat eivätkä romantisoidut uskonnäkemykset auta meitä tippaakaan. Me elämme itsekeskeisyyden ja narsismin ajassa, mutta väärien asioiden laajuus ja ulottuvuus eivät ole meille mikään puolustus. Ympäröivä vääryys ei ole puolustus, ja sen mukaan ei vähennetä sitä, mitä meiltä odotetaan. Jokainen päivä on Jumalan armoa ja Hän tarjoaa ennen kaikkea juuri nyt apuaan ja läsnäoloaan.

Tämä ajan ihminen ei juo yksinomaan alkoholia, vaan ihmiset ovat päihtyneitä ja juovuksissa ajan hengestä, joka saa sananpalvelijatkin nyrkkeilemään keskenään.

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on…”

Elatuksen murheet ovat paljon laajempi käsite kuin mihin olemme tottuneet. Ne eivät ole vain jokin konkreettinen, silmin havaittava tekijä, vaan eräänlainen henkivalta, joka on tässä ajassa tunkeutunut kaikille elämän alueille. Se on hallinnut maailmaa kautta aikojen, mutta Herramme sanojen mukaan sen tulee olla kaukana jumalanlapsista. Elatuksen murheet ja rahanhimo ovat sisaruksia, siamilaisia kaksosia. Tilanne tulee vain pahenemaan ajan myötä, koska varallisuus suorastaan virtaa yhteen suuntaan, niin ettei jonkin ajan kuluttua ole juurikaan yhteistä valtiollista ja kansallista varallisuutta, vaan kaikki rahat virtaavat yksityisiin rahakammioihin. Jo nyt yksi prosentti maailman väestöstä omistaa neljäkymmentäkahdeksan prosenttia koko maailman varallisuudesta, ja suuntaus on jatkuvasti kehittyvä!

Ei siis tule ihmetellä sen paremmin vanhusten- kuin ei sairaanhoidon tilaa. Yhteinen varallisuus supistuu koko ajan yksityistämisen ja ulkoistamisen johdosta.

Herra on Sanansa mukaisesti luvannut pitää meistä huolta, kunhan vain etsimme ensin Hänen Valtakuntaansa ja Hänen vanhurskauttansa.



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Jatkoa romanttisuuteen




”…alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.”  (1.Tim.6)

”…jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.”

Todellisen uskovaisen tie on kautta aikojen ollut kaikkea muuta kuin romanttinen, noin kokonaisuudessaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettei hyviäkin asioita sisältyisi hänen elämäänsä, mutta peruspiirre vaelluksen jälkeen jää taisteluvoittoiseksi. Pääasia ei ole matkan varrella, vaan lopputuloksessa. Mitä matkallemme valitsemme, määrittää kuitenkin lopun. Kumpikin siis ovat riippuvaisia toisistaan!

Rahan himo ja jumalisuuden taloudellistaminen ovat pidemmittä selityksittä saman otsikon alla. Uskaltaisin vielä väittää, että edelliset seikat ovat merkittävin syy kaikkeen kohtaamaamme romantisointiin. Koko hengellinen elämä on saanut eksyttäviä ulkonaisia piirteitä siinä määrin, että lukuisat ihmiset ovat jumalisuuden sijasta ajautuneet kiehtoviin ja romantiikan hohtoisiin uskonnollisiin maailmoihin.

Jostakin syystä on mieleeni jäänyt eräs uni, jossa minun olisi tullut astua jostakin lumoavan kauniista portista sisälle, pastellisävyiseen, uskomattoman ihastuttavaan, kuin sarjakuvamaailmaan. Jokin sisimmässäni kuitenkin lausui todella vakavan varoituksen: ”Jos tuosta menet sisälle, et koskaan tule takaisin!”

Jumalan luoma maailma on täynnä kauneutta ja ihastusta herättävää, mutta vain siltä osin mikä todella on lähtöisin Jumalan luomisesta. Vihamielinen osapuoli ei pysty luomaan, mutta on alun jälkeen tehnyt kaikkensa vääristelläkseen kaiken, niin että ihmiselle tarkoitettu tie katoaisi näkyvistä. Tilalle on kautta aikain tarjottu uneni kaltaisia vaihtoehtoja, vaihdellen eri aikakausina. Ihmisen on sallittu kulkea mitä erilaisimpia teitä, usein äärimmäisen uskonnollisiakin, sen häiritsemättä vihamielisiä voimia. Miksi? Koska ihminen jo tietämättään astelee eksyksissä ja vihollisen alueella! Hänen korvissaan kaikuu kaunis musiikki ja silmät saavat nauttia uskomattomasta kauneudesta, mutta kaikki tapahtuu taajuuksilla ja ulottuvuuksilla, joilla on hyvin vähän tekemistä jumalallisen tien kanssa.

Meidät on kutsuttu koko Raamattuun, Jumalan Sanaan kannesta kanteen. Romanttiset ja lumoavat tiet ovat kylläkin tulvillaan kauneutta ja tarkoin valittuja hengellisiä maisemia, sieluun kummutessa ihanaa musiikkia ja valittuja sanankohtia. Sielussa ei kuitenkaan enää herää mitään epäilyksiä, eikä Henki enää tartukaan käsivarteemme muistuttamalla asioista, JOTKA MYÖSKIN OVAT KIRJOITETUT!

Ihminen näyttää selviävän hyvin pitkälle uskonnollisuudessaan ja hengellisen nautinnon etsimisessään, etenkin kun taloudelliset asiat ovat korkeassa asemassa. Raha ei itsessään ole paha asia, vaan sen himo. Miksi emme enemmän pane painoa tämän vääryyden havaitsemiseksi kaikessa uskonnollisessa toiminnassa? Se ei ole vain maailmallisten ihmisten ongelma, vaan melkein koko uskonnollinen elämä rakentuu sen varaan niin laajasti ja kokonaisvaltaisesti, ettemme näe metsää puilta. Hengellinen romantiikka ei toimi pelkällä ajatuksen voimalla, vaan sekin on riippuvainen taloudellisesta hyvinvoinnista. Siksi kai uskonnolliset satelliittikanavat ovat pullollaan rahan ylistystä

”..mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.


Siivottava alue romantiikan piirissä taitaakin olla paljon luultua suurempi!


tiistai 27. tammikuuta 2015

Romanttistako?





Miksi elämämme kaikesta ponnistelustamme huolimatta poikkeaa harmittavan paljon siitä, mitä näemme kirjoitetun Jumalan Sanaan? Olivatko ihmiset tuohon aikaan niin erilaisia meihin verrattuna? Oliko aika niin erilainen ja olosuhteet aivan eri tasoa? Mihin perustuvat ongelmamme ja ristiriitaisetkin tuntemuksemme?

Ihminen on aina ollut ihminen kaikkine ominaisuuksinensa, ja aikakauden vaikutukset eivät ole koskaan olleet niin ratkaisevassa merkityksessä, että voisimme korottaa jotkut korkeampaan arvollisuuteen parempien ominaisuuksien johdosta. Mihin ongelmamme oikeastaan perustuu? Maailma ei muutu todellisuudessa miksikään näkökantojemme mukaan. Me voimme kieltäytyä näkemästä tiettyjä asioita ja kiinnittää erikoisen huomiomme valitsemiimme seikkoihin. Eli maailma on meille itsellemme sen mukainen, mitä olemme halukkaita näkemään! Tästä voi kuitenkin olla ja onkin todella vakaviakin seuraamuksia. Jos emme pidä karhuista, olemme todellisissa ongelmissa tällaisen tullessa vastaamme, jos näemme vain supikoiran tai ketun. Ongelmamme eivät poistu sen mukaan mitä olemme halukkaita näkemään, vaan tiettyyn rajaan valintamme helpottaa päivittäistä vaellustamme, mutta ongelma kohtaa meidät jonakin päivänä. Uskovaista ei siis ole tarkoitettu uskottelemaan!

Miksi niin monet meistä kokevat sellaista ristiriitaa monien Raamatun julkituomien seikkojen edessä? Miksi ei kaikki toteudukaan odotustemme ja uskomustemme mukaisesti? Voisiko olla niin, että nykyaikaisina ihmisinä pyrimme näkemään kaiken omista näkökohdistamme ja valitsemallamme tavalla? Miksi päällimmäisenä useimmilla kaikessa hengellisyydessä on Seimen Lapsi ja ylösnousemuksen aamun narsissit ja muut kedon kukat? Gennesaretin järven aallot saavat monet mitä erilaisimpiin haaveellisiin tunnelmiin.

Olemme parissa viime kirjoituksessa puhuneet henkien sivusävelistä, jotka häiritsevät taivaallisen musiikin kuulemista. Olisivatko nämä sävelet myöskin näiden ongelmiemme takana, saaden meidät romantisoimaan asioita, joissa ei sinänsä ole mitään romantiikkaa?

Miksi sellaisessa määrin romantisoimme Israelia ja siinä tapahtunutta ja tapahtuvaa elämää? Eikö olisi syytä ajatella sen aikaista elämää juuri sellaisena kuin se oli, ja jollaisena Raamattu todellisuudessa sen meille kertoo? Olisiko aika panna pois kaikki eriväriset romantiikkaa korostavat silmälasit, jotka saavat meidät näkemään ehkä mieleisiämme, mutta kuitenkin paikkaansa pitämättömiä asioita? Valitsemalla itseämme miellyttäviä värejä ja tapahtumia, varmistamme ehkä tietynlaisen nautinnollisen mielikuvitusmaailman, mutta kuljemme sen johdosta lähes kaiken todellisen ohitse!

Me näemme Herramme ja opetuslapset, ainakin erilaisien maalauksien johdosta, hohtavan puhtaissa ja säteilevän valkoisissa asuissa. Tuntien kuitenkin tuonaikaiset olosuhteet, päivittäinen todellisuus lienee aivan toisenlainen. Ihmiset eivät tarkoituksellisesti olleet epäsiistejä, mutta olosuhteet aiheuttivat ongelmia, joista meillä ei ole oikeastaan mitään käsitystä. Tuo maa oli siinä määrin pölyinen ja suurimman osan aikaa kuiva, että meitä jo alkaa yskittää pelkkä ajatuskin siitä. Kaikkialla lensi pölyä ja likaakin, tarttuen hikoileviin ihmisiin siinä määrin, että nyt ymmärrämme miksi Sanassa puhutaan niin paljon jalkojen pesusta. Vesi on aina ollut ongelma tuossa maassa, ja se jouduttiin suuressa osassa maata noutamaan kaukaakin. Ei ollut vesivessoja eikä suihkuhuoneita, joten hygienia oli aivan toista luokkaa kuin meidän aikanamme. Varmaankin Herrammekin läheisyydessä ajoittain koettiin nykyihmiselle sietämättömiä kokemuksia, etenkin kun tämä oli koko päivän vaeltanut hiekkaisilla poluilla mahdollisesti kymmeniäkin kilometrejä.

Tuohon aikaan ei ollut tiestöä meidän käsitteidemme mukaisesti, ja oli melkoinen kokemus Herrallemmekin, kun yhtäkkiä muutaman metrin päästä ohitse karauttaa roomalainen sotilasosasto hevosillaan. Tuntuu suorastaan pilkkaavalta ajatella tässä kohden vitivalkoisia ja hohtavia viittoja!

Herramme puhui paljon opetuslasten veneistä ja ajoittain nukkuikin niissä. Voisiko olla mahdollista, että Herramme lähestymisen saattoi aistia nenälläkin, ainakin kalan hajusta? Entä sitten Hänen kätensä, vastaako todellisuus romanttisia kuvitelmiamme?  Itse en ole ruumiillista työtä tehnyt kuin satunnaisesti, joten tuskin Herramme kädet muistuttivat minun herkkäsormisia henkisen työn tekijän käsiä. En voi kuvitellakaan, ettei Herramme puusepän poikana olisi osallistunut läheistensä askareisiin. Hän oli kaikessa ihminen, meidän kaltaisemme, kuitenkin ilman kaikkia huonoja ominaisuuksiamme. Hän ei ollut romantiikkamme mukainen, vaan jotakin paljon enemmän, kuitenkin vain Kirjoitusten viimeisintäkin piirtoa myöten.


 

Sample text

Sample Text

Sample Text