”Kuinka sitten tämän käy?” 2

”’Seuraa minua.’

Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’ Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Mieleeni ovat jääneet soimaan sanat:

”Niin Pietari kääntyi ja näki…”

Mikä tekee näistä sanoista niin merkittävän, ajatellen ennen kaikkea niiden jatkuvuutta, ajattomuutta, sillä koko Sana on kirjoitettu meille ihmisille kaikkia aikakausia varten? Nämä sanat sisältävät meille tämän myöhäisen hetken ihmisille sanoman, jota ei tule pitää vähäisenä! Mikä siis tekee niistä niin merkittävän? Pietari on Herran edessä, Herran läsnäolossa, ja siitä huolimatta hän kääntyilee ja antaa katseensa harhailla, kiinnittäen huomionsa johonkin toiseen henkilöön!

Pietarin ajatukset palaavat menneisiin tapahtumiin, jonkin hänessä salliessa ajatusten harhailla johonkin toiseen Herraan omaan liittyvissä asioissa! Hänen viimeisimmät hetkensä sisältävät aivan erityislaatuisen, henkilökohtaisen kohtaamisen Herransa kanssa Tämän selvitellessä Hänen ja Pietarin välistä hengellistä suhdetta. Jo aivan lainauksemme aluksi Herra sanoo tälle ”kalliolle”: ”Seuraa minua!” Ja mitä tämä syvällinen kehotus aikaansaa kuulijassansa?

”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti…”

Eikö tämä olekin mitä elävin kuva myös meistä, tämän myöhäisen hetken matkaajista? Kun olemme viimeinkin Herra läsnäolossa, Hänen läheisyydessään, ja Hän puhuu meille julkituoden rakkauttaan ja kiinnostustaan meitä kohtaan, me kuulemme kyllä kaiken hyvältä kuulostavan, mutta jonkinlainen sisäisen murheen ja vääränlaisen huolen ilmapiiri saa meidät kadottamaan keskittymiskykymme. Olemme toki kiinnostuneita kaikesta Herraan liittyvästä ja Hänen puheestansa, mutta tietynlainen levottomuus tunkeutuu juuri näinä siunausten hetkinä olemukseemme.

Me olemme tottuneet keskittymään aivan vääriin asioihin, vääränlaisten tottumusten johdosta! Kun kerrankin kohtaamme Herran henkilökohtaisesti, emme keskity kuulemaan Hyvän Paimenen Ääntä, vaan huomiomme herpaantuu laitumen reunalta kuuluvien vieraiden äänien johdosta! Niin surullista kuin se onkin, suurin osa näistä vieraista äänistä kantautuu olemukseemme toisten uskovaisten matkamiesten, tai heidän aiheuttamansa hälyn johdosta!

Alammeko jo todella käsittää, kuinka yksilökohtaisten asioiden kanssa olemme tekemisissä? Me tarvitsemme jokaista lähimmäistämme, me tarvitsemme veljiä ja sisaria läheisyyteemme aivan kuten lampaat tarvitsevat kylmällä ilmalla toisiin kiinni painautumista ja helteellä viilentävää varjoa. Mutta mitä tulee suhteeseemme Itse Herraan, ei Hänen kutsunsa kuulu monikossa, vaan aina ”Jos olen sinulle rakas, SEURAA SINÄ MINUA!”

Emme siis enää ihmettele, miksi Herra joillekin esittää kysymyksen: ”Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Itse asiassa Hän taitaa esittää tämän kysymyksen useammalle kuin käsitämmekään! Kun Hän puhuu minun kanssani, sinun kanssasi, ei Hän halua meidän kääntyilevän ja antavan katseemme harhailla muita Hänen omiansa tarkkaillen, koska Hän puhuu nimenomaan juuri minun ja sinun kanssasi!

Uskonystävät ovat siis tarpeellisia, mutta he ovat aivan omalla paikallaan, omalla ajallaan! Jotta kohdallamme voi olla totta seuraava lainauksemme, on meidän keskityttävä aivan uudella tavalla Herran ja Hänen Äänensä edessä!

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.’” (Joh.4).

Uskon koko sydämestäni, että kaivolla olleen naisen silmät olivat nauliintuneena ja keskittyneenä Herran kasvoihin ja suuhun!