Herra ja omat jumalat

”He pelkäsivät tosin Herraa, mutta palvelivat myös omia jumaliansa samalla tavalla kuin ne kansat, joiden keskuudesta heidät oli tuotu. Ja vielä tänäkin päivänä he tekevät vanhan tapansa mukaan: he eivät pelkää Herraa eivätkä tee saamiensa säädösten ja oikeuksien mukaan, eivät sen lain ja niiden käskyjen mukaan, jotka Herra on antanut Jaakobin pojille, hänen, jolle hän antoi nimen Israel. Herra teki liiton näiden kanssa ja käski heitä sanoen: ’Älkää peljätkö muita jumalia, älkää kumartako ja palvelko niitä älkääkä uhratko niille, vaan Herraa, joka johdatti teidät Egyptin maasta suurella voimalla ja ojennetulla käsivarrella, häntä te peljätkää, häntä kumartakaa ja hänelle uhratkaa. Ja niitä säädöksiä ja oikeuksia, sitä lakia ja niitä käskyjä, jotka hän on teille kirjoittanut, te alati tarkoin noudattakaa, mutta älkää peljätkö muita jumalia. Liittoa, jonka minä tein teidän kanssanne, älkää unhottako. Älkääkä peljätkö muita jumalia, vaan peljätkää ainoastaan Herraa, teidän Jumalaanne, niin hän pelastaa teidät kaikkien vihollistenne käsistä.’  Mutta he eivät totelleet, vaan tekivät vanhan tapansa mukaan. Niin nämä kansat pelkäsivät Herraa, mutta palvelivat samalla omia jumalankuviansa. Myöskin heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset tekevät vielä tänä päivänä samoin, kuin heidän isänsä ovat tehneet.” (2.Kun.17).

Voisimmeko löytää parempaa ajankuvaa? Inhimillisen näkökannan mukaan ihminen voi pelätä Herraa monenlaisten tapojen ja tottumusten perusteella, mutta kuitenkin Hän, joka näkee jokaisen ihmisen sydämeen, joutuu toteamaan: ”…he eivät pelkää Herraa eivätkä tee saamiensa säädösten ja oikeuksien mukaan.” Juuri tämän tilanteen joutui Herramme kohtaamaan saapuessaan maan päälle ihmisen hahmossa. Hän ja ihmisten muovaama hengellinen maailma eivät pystyneet kohtaamaan toisiaan kaikesta jumalanpalveluksesta huolimatta. Aivan kuten tänäänkin, suurin ja näkyvin osa hengellistä elämää perustui ihmisen itsensä luomiin käsityksiin ja selityksiin siitä, mitä hän uskoi jumalallisen tahdon tarkoittavan. Eli ihminen oli antanut kaikelle hengelliselle ihmismielelle tajuttavan muodon. Usko pyrittiin kaikin mahdollisin tavoin tekemään tarpeettomaksi, ei toki tietoisesti, vaan kaiken selityksen ja vääristelyn isän vaikutuksesta. Ulkonainen ja kaikille saavutettavissa oleva hengellinen kokemus syrjäytti uskon perusolemuksen:

”Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut…” (1.Kor.2).

Ensimmäinen kristillinen keisari Konstantinus on oivallinen esimerkki kansanomaisesta kristillisestä näkemyksestä, jolle on todella vaikea erottaa toisistaan alkuperäinen Jumalan tahto ja pakanallisista näkemyksistä muovattu ns. kristillinen perinne, jolla ei todellisuudessa ole sen paremmin lähtökohtaa kuin muutakaan tekemistä aidon jumalallisen uskon kanssa.

”Niin nämä kansat pelkäsivät Herraa, mutta palvelivat samalla omia jumalankuviansa.”

Juuri satelliittitelevisiosta tullut dokumentti Konstantinuksesta tuo automaattisesti silmieni eteen kuvan oman maamme kirkkoruhtinaista, jotka jo oman virkansa puolesta ”pelkäävät Herraa”, mutta toiminnallaan osoittavat käsittämätöntä hyväksyntää selvästi pakanallisia tapoja ja tottumuksia kohtaan. Emme oikeastaan koskaan vielä ole näin selvästi tulleet käsittämään sitä, kun Sana puhuu jumalisuuden ulkokuoresta ja sen voiman kieltämisestä!

Hirvittää ajatellakin niiden ihmisten vastuuta, jotka kaiken historiallisen opetuksen ja hengellisen kokemuksen jälkeen antautuvat oman auktoriteettinsa vallalla luomaan ajanmukaista ”Herran pelkäämistä”, jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä Herran pelkäämisen kanssa, vaan mikä selvästikin on omien jumalankuvien palvontaa!

Historia on todistaja meitä vastaan kaikessa mitä sitten teemmekin! Kaikki tekemisemme ja tekemättä jättämisemme kirjataan meiltä näkymättömiin jumalallisiin aikakirjoihin maallisen historian ohella. Vastuumme on suunnaton niin omalla kohdallamme, kuin sen vastuun perusteella, joka elämämme vaikutuksella on muihin ihmisiin! Me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa! Meidän on siis todellakin valittava ketä tahdomme palvella:

”’Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.’ Silloin kansa vastasi ja sanoi: ’Pois se, että me hylkäisimme Herran ja palvelisimme muita jumalia! Sillä Herra on meidän Jumalamme, hän, joka johdatti meidät ja meidän isämme pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, ja joka teki meidän silmiemme edessä suuret tunnusteot ja aina varjeli meitä sillä tiellä, jota me vaelsimme, ja kaikkien niiden kansojen keskellä, joiden kautta me kuljimme. Ja Herra karkoitti meidän tieltämme kaikki ne kansat, myös amorilaiset, jotka asuivat tässä maassa. Sentähden me palvelemme Herraa, sillä hän on meidän Jumalamme’.” (Joos.24).