Mikä on tärkeintä?

Mikä on tärkeintä?

On jälleen kerran aamu ja mieleni on melko tyhjä ajatuksista. Mistä kirjoittaisin tänään, on ensimmäinen huokaukseni herätessäni. Koko maailma on täynnä hengellistä kirjallisuutta ja tekstiä. Löytyisikö jotakin uutta ja erikoista, vai mikä on tässä ajassa ja hetkessä tärkeintä? Mieleeni nousee nyt aivan selvästi jumalallinen ajatus:

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.” (Jer.6).

Kuinka profeetallinen kuva tämä onkaan tästä ajasta! Ei ole kysymys jostakin uudesta ja erikoisesta, vaan alkuperäisestä jumalallisesta suunnitelmasta, joka pasuunan lailla on kuulutettu korvillemme kuultavaksi ja jopa silmiemme nähtäväksi. Tässäkin ajassa Herran tahto on julistettu meille ennen näkemättömällä tavalla vuosikymmenien ajan, mutta mikä on ollut asenteemme kaikkeen kuulemaamme ja näkemäämme? On suorastaan pakko kysyä, onko jälleen yksi uppiniskainen sukupolvi vaipunut erämaan hiekkaan jatkuvasti toistaessaan: ”Emme vaella, emme kuuntele!”

Kautta historian on toistunut toinen todella merkittävä sanankohta:

”Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'. He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33).

En ole profeetta, mutta omassa elämässäni tämä on toteutunut sellaisella tavalla ja voimalla, etten voi muuta kuin ihmetellä. Edessäni on kaiken kaikkiaan istunut tai seissyt tuhansia ihmisiä, jotka ovat huutaneet kiitosta ja aamentansa, mutta mikä on todellisuus? Sanojani on kyllä kuunneltu, mutta kuka on tehnyt niiden mukaan?

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’.”

Näin on Herra sanonut minunkin suuni ja elämän kautta jo kohta viidenkymmenen vuoden ajan, ja laulukyvyttömyydestäni huolimatta suuri määrä ihmisiä on kuullut ääntäni kuin rakkauslaulua, joka ehkä on hetken viihdyttänyt heitä, mutta poistuttuaan he ovat kohauttaneet hartioitaan ja ehkä todenneet: ”Tämä on sittenkin kovaa puhetta, kuka sitä todellisuudessa kestää kuulla! Emme tulleet nuhdeltaviksi, vaan kuulemaan jotakin elävöittävää, mieluiten aivan uutta!”

Aivan totta! Aikanaan katsoin parhaaksi nimetä niin omat kuin suomentamani saarnat, jotta ne olisivat jatkuvasti ajankohtaisia ilman päivämäärää. Tämä oli kuitenkin kauhistus joillekin ihmisille, jotka halusivat ”tuoretta hengellistä ruokaa”, joka ei saanut olla kuukautta vanhempaa! Miten tämä sopii lainaukseemme: ”Kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä.”?

Eiköhän ole meille kaikkein parasta, että kysymme tänäänkin Hengen jo muinaisuudessa viitoittamia teitä, jotka eivät ajan kuluessa ole muuttuneet toisenlaisiksi tai muuttaneet suuntaansa. On parasta istuutua todellisella vakavuudella Herran Jeesuksen Kristuksen jalkojen juureen ja kuulla Hänen Hyvän Paimenen ääntänsä, joka sitoo meidät Häneen ja Hänen Olemukseensa! Me emme ole niitä jotka peruuttavat tai vetäytyvät pois, koska ainoa toivomme on Herrassamme ja Hänen Olemuksensa tuntemisessa. Tästä kirjoitamme nyt entistä suuremmalla innolla!