Suuri päämäärä

"Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi." (1. Kor. 9: 24- 27).

"Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni, mutta yhden minä teen: unhottaen se, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumuksella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. KUNHAN VAIN, MIHIN SAAKKA OLEMME EHTINEETKIN, VAELLAMME SAMAA TIETÄ!" (Fil. 3: 12- 16).

"...juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen..." (Hebr. 12: 1- 2).

Uskon elämä on siis verrattavissa maalliseen kilpajuoksuun, jossa siinäkin on omat sääntönsä ja ohjeensa. Jos ajatellaan ajan kulumista ja tälläkin alalla tapahtunutta kehitystä, voidaan todeta, että kaikki on kiristynyt kiristymistään. Mikä aikaisempina vuosina oli vapaampaa ja vailla kovin tarkkoja ja rajaavia säädöksiä, siitä on tullut mitä tarkimmin valvottua ja tarkattua. Entisaikojen voittajan juoksu maallisilla kilparadoilla oli suorastaan leppoisaa lönkyttelyä verrattuna tämän hetken viimeiseen asti kiristettyyn, tuskaiseen ponnistukseen. Harjoittelu on viety äärimmäisyyteen, ja kilpailijalta vaaditaan enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Kaikenlaisia testejä suoritetaan niin juoksijoille kuin muillekin urheilijoille etsittäessä kiellettyjä, suoritusta auttavia aineita. Nämä aineet tosin auttavat hetkelliseen suoritukseen ja suovat hetkellisen voiton, mutta ovat kuitenkin terveydelle vaarallisia.

Kuinka oivallinen kuva tämä onkaan viimeisten aikojen uskovaisten kamppailusta voittoa kohti! Tänä päivänä ei riitä se valmennus ja motivaatio, päämäärän tavoittelu, mitkä entisaikoina mahdollisesti johtivat voittoon ja kunniaan. Nyt eletään toisenlaisessa, vaativammassa ajassa. Mutta kiitos Jumalalle, on varattuna myöskin aikaa vastaava valmennus ja sallitut vitamiinit, joiden avulla saadaan aikaa vastaava kunto. Olkoon kysymys mistä tahansa urheilulajista, on siinä yksi perustekijä, yksi ehdoton ensimmäisellä sijalla oleva asia, joka ratkaisee kaiken ihmisen elämässä. Tämä pätee niin maallisella kuin hengelliselläkin alueella, joskin kummallakin alueella tämän asian välillä on hienoinen ero, joka näkymättömällä alueella on todella suuri. Tässä on syy siihen, miksi hengellisellä alueella on niin paljon vaikeuksia ja väärinkäsityksiä Jumalan Sanan selvästä todistuksesta huolimatta. Joka tahtoo voittaa, päästä maaliin hyvällä sijoituksella, hänen ensisijainen asiansa on olla paras, ensimmäinen, voittaja. Tämän tulee olla häntä hallitseva tekijä niin urheilussa kuin kaikessa elämässä sen ulkopuolellakin. Hänellä täytyy olla tavaton kunnianhimo, voitontahto. Hän on paras, hän on ensimmäinen, sitä hän vakuuttaa itsellensä niin kävellessänsä kuin vuoteessa maatessansakin.

Jossakin mielessä tämä pätee niin hengellisellä kuin maallisellakin alueella, mutta kaikessa on kuitenkin ratkaiseva ero. Maallinen juoksija tavoittelee ensimmäistä sijaa, ennen kaikkia muita. Hän haluaa olla parempi kuin muut. Hän haluaa lyödä muut, voittaa muut. Hän haluaa tulla juhlituksi, eikä häntä tippaakaan kaduta tai kosketa se, jos muut jäävät ilman tätä riemua ja huumaa. Tähän tavoitteeseen päästäksensä hänellä täytyy olla usko omaan itseensä, suorituskykyynsä, paremmuuteensa, ja hän tekee kaikkensa, usein lähes vilpillisenkin, jättääksensä muut taaksensa. Hänen motivaationsa, tavoitteen asettamisensa, määrää sen. Hän on tietynlaisen lähes uskonnolliseen hurmioon verrattavan voiman alainen.

Kun maallinen juoksija syrjäsilmällä jatkuvasti seuraa takanansa tulevien etäisyyttä itsestänsä, etsien mahdollisesti tilaisuutta ohittaa rinnallansa tai edessänsä juoksevat, on uskovaisen päämäärän asettelu pienestä näennäisestä erostansa huolimatta jotakin täysin muuta. Hänen silmänsä eivät levottomasti liikehdi sinne tänne hänen juostessansa elämän kilparadalla, vaan ne ovat hengellisesti suunnatut päämäärää kohti, luotuina uskon alkajaa ja täyttäjää, Herraa Jeesusta Kristusta kohti. Hän juoksee, eteenpäin, eteenpäin, vilkuilematta taaksensa. Tämä juoksu, tämä kilvoitus, on hänelle niin tärkeä ja kaiken keskittymisen vaativa, että hänellä ei ole haluja eikä aikaa vilkuilla ja tarkastella muita tai näiden juoksua. Hän välittää heistä jokaisesta, hänen ei tarvitse olla parempi kuin muut, hän tietää useiden kilvoittelevan ympärillänsä, eikä hänen tarvitse olla ensimmäinen. Pääasia on päästä maaliin asti, saavuttaa päämäärä. Jokainen, joka on asettanut tuon tavoitteen, jokainen, joka pitää silmänsä oikeassa suunnassa, lähestyy maalia joka askeleella.

Uskovaisten tulee välittää toisistansa, vaikka kuvauksessa juoksusta saattaa jollekin tulla erilainen käsitys. Mutta tässä ei olekaan kysymys niinkään paljon keskinäisistä asioista, joita kuvataan toisenlaisilla esimerkeillä, vaan henkilökohtaisesta tavoitteenasettelusta.

Paavali puhuu näistä asioista niin hienolla tavalla, että moni ei näe todellista tarkoitusta. Hän kehottaa: "...mutta yksi saa voittopalkinnon... Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte." Meidän tulee siis juosta sellaisella tavalla, kuin ensimmäisen palkinnon voittaja juoksee, mutta meidän ei tarvitse asettaa päämääräksemme olla ensimmäinen! Meidän vain tulee juosta niin kuin sellainen, joka on kykenevä saavuttamaan asetetun päämäärän. Viimeiseksi jäänyt ei sovi tässä kohden esikuvaksi uskonelämän juoksulle. Tällainen ihminen ei ole harjoitellut tarpeeksi, hänellä ei ole motivaatiota. Monet tähän väliin sijoittuvat eivät hekään ole mahdollisesti tehneet kaikkea voitavaansa saavuttaaksensa voiton.

Nykyinen kilpailu etujen saavuttamiseksi on väistämättä johtanut tietynlaiseen kyynärpäätaktiikkaan, jolla mielellään suistetaan muut kilparadalta. Tähän ei Paavali meitä kehota, vaan ainoastaan juoksemaan niin kuin ensimmäisen sijan voittava.

Mikä on todella merkittävä ilmaisu tässä yhteydessä on se, mitä Paavali sanoo: "Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa... Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen..." Voimavarat täytyy käyttää oikein, oikeisiin asioihin. Jokainen on joskus tarkkaillut ihmisiä, jotka eivät ole henkisesti täysin normaalin ihmisen tasolla. Torin ylitse saattaa kulkea lähes päivittäin käsiään ja jalkojaan suuressa kaaressa heilutteleva ihmisraukka, joka on vajaamielinen tai henkisesti häiriintynyt. Liikettä on tavattomasti, toimintaa on tavattomasti, mutta silti eteenpäin ei mennä tavallisen ihmisen kävelyvauhtiakaan.

Me olemme kuitenkin tottuneet pitämään kaikkea hengellistä toimintaa jossakin määrin hyväksyttävänä, sillä vetoavathan kaikki siihen osalliset ihmiset Jumalaan ja Jumalan Sanaan. Mutta erikoisesti viime aikoina on alkanut entistä enemmän näyttää siltä, että tietynlainen hengellinen vajaamielisyys on saanut lamaannuttaa monien piirien hengelliset aivotoiminnat.

Paavali puhuu monista asioista hengellisin kuvin, ottaen esimerkin maallisista asioista. Hän tiesi, että tietyt asiat on tuotava ihmisten eteen sillä tavoin, että nämä näkevät todellisen tilansa ja asioiden laidan. Jos ajattelemme sitä aikaa, jossa elämme, on ehkä tarpeen tuoda esiin vieläkin voimakkaampia kuvia, kuin mitä menneinä aikoina on vaadittu.

Nimenomaan kun on kysymys juoksemisesta hengellisen elämän vertauskuvana, joutuu seurakunnassa vallitsevaa tilaa seuratessansa toteamaan, että mieleen tulee jossakin määrin ironinen, mutta kuitenkin totuudenmukainen ja surullinen kuva. Millä tavoin useat kilvoittelevat ja juoksevat tänä päivänä, tässä kiireisessä ja ahdistavassa ajassa, jossa jokainen omalla tavallansa tavoittelee omaa etuaan?

Menkäämme hengessämme uskovaisten kilpajuoksupaikalle. Aivan niin kuin hengellisen kuvan mukaisesti lähtöpaikka ja maali eivät ole samassa paikkaa, katselkaamme nyt lähtöpaikalle. Kukin on sonnustautunut mieleiseensä asuun ja verryttelee paikallaan hölkäten. Lähtölaukaus on kajahtava aivan hetken kuluttua. Kysymyksessä on pitkän matkan juoksu, maraton, ja siksi ei käytetä lähtötelineitä tai kyykystä lähtöä. Lähtölinjalla on selvä, valkoinen viiva, jonka saa ylittää vasta yhtä aikaa.

Kilpailijoiden joukossa on havaittavissa jonkinlaista hermostuneisuutta ja tönimistä. Kilpailutuomarit joutuvat lähes jatkuvasti häätämään etuilevia kilpailijoita viivan taakse. Kyynärpäät tönivät toisiansa ja joukosta kuuluu jopa vihaisia murahduksia. Etsitään mahdollisimman edullista lähtöasemaa, ja ryhmässä lähtevät yrittävät pysytellä toistensa lähellä. Tunnelma on korkealla, kasvot kiiltävät innosta ja nyt se tulee, kuuluu kova pamaus ja kilpailu on alkanut!

Osa kilpailijoista ryntää taakseen vilkuilematta eteenpäin sellaisella kiireellä ja voimalla, että hetken kuluttua heistä on nähtävissä vain tielle laskeutuva pöly. He kiitävät jo kaukana suosionosoitusten saattelemana. Mutta mikä pöly nousee lähtöpaikalta? Katselijoita alkaa yskittää ja kaikkien katseet suuntautuvat lähtöviivalle. Ylivoimaisesti ainakin yli puolet juoksijoista on yhä vielä paikalla, mutta mistä on kysymys? Kiivas läähätys ja köhiminen säestävät hurjaa käsien ja jalkojen heiluttelua. Kukaan ei milloinkaan ole nähnyt tällaista, ja kaikkien silmät ovat hämmästyksestä pullollaan. Mikä ohjelmanumero tämä on? Joukko hölkkää paikallansa ja heiluttelee raajojansa koomillisella tavalla!

Juoksu on jo joidenkin kohdalta ratkaistu, ja juoksemaan lähtenyt ryhmä on ylittänyt maaliviivan, kun vielä voidaan havaita entisenlainen meno lähtöpaikalla. Nyt voidaan jo todeta jonkinlaista väsymystä, ja hölkkääjäjoukosta alkaa kuulua huudahduksia: "Kuka voittaa, voitanko minä? Olenko minä jo voittanut? Onko kilpailu jo ohitse?"

Alussa mainitsimme, että seuraamme uskovaisten juoksukilpailua, mutta jos kysyttäisiin keneltä tahansa, mitä hän ajattelee tästä paikallaan heiluvasta joukosta, saataisiin vastaukseksi, että kysymyksen täytyy olla jostakin mielisairaalan juoksukilpailusta, tai sitten hölmöläisten sekoilusta. Mutta Jumalan Sanan pohjalta nähden on jokainen kuulemaansa Sanaa tottelematon ihminen juuri tällainen paikallaan juoksija.

Aikanaan Israelin kansa oli matkallansa Luvattuun Maahan, ja Mooseksen kuoltua Mooabin arolla, pysähtyi kansa sinne määräajaksi. Mutta suruajan loputtua kansa lähti edelleen liikkeelle. Sille oli itsestään selvä asia jatkaa matkaansa, vaikka sen johtaja, Mooses, oli kuollut. Se ei jäänyt arolle toistaaksensa päivittäin sille annettuja käskyjä, vaan se tiesi, mitä sille oli sanottu: "Kulje eteenpäin, jatka matkaa!"

Mutta tämän päivän uskovaiset vain toistavat päivästä toiseen kuulemaansa, eivätkä käsitä mitä heille on sanottu. "Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, Ylkä tulee! Menkää Häntä vastaan!" (Matt. 25: 6). Tähän käskyyn sisältyy valmistautuminen, puhdistautuminen. Mutta onko tätä käskyä toteltu, noudatettu?

Mitä tapahtuu uskon kilparadalla?:

"Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi!" -Minä en haluakaan nähdä tätä veljeäni tai tätä sisartani! Hän ei usko samalla tavalla kuin minä, joten minun ei tarvitse osoittaa hänelle rakkautta! - EIKÖ TÄMÄ OLE PAIKALLAAN JUOKSEMISTA?

"Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne!" -Laaditaan panettelukirjeitä toisista jumalanlapsista ja puhutaan pahaa huhujen ja väärien käsitysten pohjalta. - EIKÖ TÄMÄ OLE PAIKALLAAN JUOKSEMISTA?

"Kantakaa toistenne kuormia!" - Veljet ja sisaret ovat yksinäisiä ja suuressakin hädässä, mutta heistä ei välitetä, jos he eivät täysin vastaa omia hengellisiä näkemyksiä. - EIKÖ TÄMÄ OLE PAIKALLAAN JUOKSEMISTA?

"...ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme" (Matt. 6: 12). Muistamme vuosikausia jonkun veljen rikkomuksen, ja jos hän on saarnaajaveli, emme halua hänen jatkavan toimintaansa, vaan vaadimme häntä lopettamaan. Sisar tai veli on rikkonut asiassa, joka ei edes kuulu meille, mutta siitä huolimatta julistamme tuomiotamme hänen rikkomuksensa ylle. - EIKÖ TÄMÄ OLE MITÄ SUURIMMASSA MÄÄRIN PAIKALLAAN JUOKSEMISTA?

"Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle, enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes. 42: 8). Jos seurakunta antaa kunnian ja suitsuttaa jollekin suurelle jumalanpalvelijalle, puhuu useammin tästä kuin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta... - EIKÖ TÄMÄ OLE MITÄ PAHINTA PAIKALLAAN JUOKSEMISTA?

Tätä listaa voitaisiin jatkaa loputtomasti, mutta tuskin se on tarpeen tässä yhteydessä. Näistä paikallaan juoksijoista puhuu myös Hesekiel 33: 30- 33: "'Lähtekäämme kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta!' He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi (Lähtölaukausta, sillä jokaiselle todelliselle kuulijalle sanan kuuleminen on lähtölaukaus!), mutta he eivät tee niitten mukaan (lähde liikkeelle), sillä he osoittavat rakkautta suullansa (huutavat lähtöpaikalla), mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. (He haluavat palkinnon, mutta eivät halua nähdä vaivaa sen edestä!)

Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan (He kuulevat lähtömerkin, mutta eivät lähde juoksemaan!) Mutta kun se toteutuu -ja katso, se toteutuu -silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta."

Markku Vuori